Kirkon hääyö lupaa helpon ja nopean vihkikaavan. Tästä on syntynyt sellainen hitti, joka kerää vihittäviä jonoiksi saakka ja houkuttaa jopa 30 vuotta yhtä pitäneitä pareja. Moni haluaa naimisiin nyt ilman hössötystä, salassa muilta.

Keskiaikaisen kirkon holvien alla ei voi muuta kuin henkäistä ihastuksesta. Syksyn hämärässä illassa ulkotulet leimuavat linjassa ja valkoiset hääpuvut lepattavat kauniissa rivissä. Näkymä on uskomattoman hurmaava – ja samaan aikaan hämmentävä. Kuka haluaa jonon kautta naimisiin?

Kyllä vaan, halukkaita on monia. Hääyö on alkamassa, ja parikymmentä paria jonottaa vantaalaiskirkolle saadakseen oman vihkivuoronsa. Ilmassa suorastaan väreilee herttaista hermoilua.

Ovien edessä pyöriskelee yksi keski-ikäinen pariskunta muita levottomammin. 

– Tultiin vähän tutkailemaan, että jos sitä itsekin ensi vuonna uskaltaisi, pari nyökyttelee ja katoaa pian pois. 

Pyhän Laurin kirkon pihalla katselee ympärilleen myös Tikkurilan seurakunnan pappi Heikki Leppä. Hieman taitaa pappia jännittää itseäänkin; edessä on vilkas ilta. Kello on puoli kahdeksan, ja vihkimiset alkavat puolen tunnin päästä. 

Alttarille voi kävellä vaivattomasti – ilman television hääohjelmista tuttua stressiä.

Ensimmäisellä kerralla vuonna 2009 paikalle saapui peräti yli sata paria, joista syntyivät pitkät jonot kirkon pihalle. Silloin Heikki huhki alttarin takana kahteen asti yöllä. 

Hääyöstä on tullut hurjan suosittu Pyhän Laurin kirkossa. Vuoroaan joutuu jonottamaan kauan.
Hääyöstä on tullut hurjan suosittu Pyhän Laurin kirkossa. Vuoroaan joutuu jonottamaan kauan.

Tänäänkin pappien aika on kortilla, sillä pareja vihitään sekä alttarilla että pienessä asehuoneessa kirkon takaosassa. Heikki myös haastattelee kaikki parit ennen vihkivuoron alkamista. Kukin pari saa valita oman vihkikaavansa tarjotuista vaihtoehdoista.

Ennakkovarauksia ei voi tehdä, paikalle saavutaan esteettömyystodistuksen ja henkilöpaperien kanssa.

– Haluamme tarjota pareille valmiiksi suunnitellun illan. Ilman television hääohjelmista tuttua stressiä, jota syydetään nyt joka tuutista, Heikki kertoo.

Heikkiä saa kiittää siitä, että tummenevassa illassa voi alttarille kävellä vaivattomasti ja sanoa "tahdon". Hän keksi aikoinaan tämän tapahtuman, joka mahdollistaa spontaanin ja helpon tavan avioitua.

Meno kuin rokkikeikalla

Häämarssilistassa on kaksitoista kappaletta, ja se jakaa vihkivuorot erilaisiksi teemoiksi. On Mendelssohnia, Wagneria ja kotimaisena vaihtoehtona Toivo Kuulaa.  Samalla kun yksi pareista tekee vielä toivomustaan Prinsessa Ruususen häämarssista, Susanna Mäkinen, 44, ja Tomi Lindgren, 31, odottavat jo vuoroaan.  Ihan pian heidän suhteensa olisi virallistettu.

Suntio avaa kirkon eteisen ovet ja ilmoille kajahtaa illan ensimmäinen häämarssi. Se on Felix Mendelssohnin sävellys näytelmästä Kesäyön unelma. Susanna ja Tomi astelevat käsi kädessä alttaria kohti. 

Pappi vertaa hääyötä rock-konserttiin. 

Kirkonpenkeillä osa pyyhkii kyyneleitä. Edempänä istuu niin pariskunnan kutsumia vieraita kuin tuntemattomia, häämarsseja kuuntelemaan saapuneita ihmisiä. Kauimmaisissa penkeissä odottavat tämän illan aikana avioituvat parit.

Pappi Heikki Leppä haastattelee kaikki parit ennen vihkivuoron alkamista.
Pappi Heikki Leppä haastattelee kaikki parit ennen vihkivuoron alkamista.

Pappi vertaa hääyön fiilistä rock-konserttiin. Ensin jonotetaan sisään, sitten yritetään saada paras paikka lavan vierestä.

– Jos haluamaansa paikkaa ei saa, pettyy kyllä hiukan, mutta pettymys unohtuu nopeasti kun itse keikka alkaa. Edeltävät vihkimiset toimivat oman vihkimisen lämppäreinä, Heikki kuvailee. 

Jääkylmä käsi alttarilla

Pikaisen vihkimisen jälkeen Susanna ja Tomi siirtyvät suoraan ulos kirkosta ja pihalle. Siellä odottavat halauksia jakavat omaiset. Tunteet ovat pinnassa, ja hääpari kuivaa kyynelvanoja poskiltaan.

– Tuntuu aivan huikealta, Tomi sanoo. 

Susanna purskahtaa nauruun Tomin kainalossa.

– Tomia on tainnut jännittää koko päivän. Vielä alttarillakin hänen kätensä oli aivan jääkylmä!

Mutta sitten jännitys katosi kokonaan, Tomi myöntää ja katsoo herkällä tavalla Susannaa. Viisi vuotta seurustellut pari vaikuttaa hurjan rakastuneelta. 

– Tapasimme internetissä. Viiden vuoden seurustelun jälkeen tuntui, että nyt oli sopiva aika avioitumiselle, Tomi kertoo.

Tomi Lindgren ja Susanna Mäkinen avioituivat Pyhän Laurin kirkon hääyötapahtumassa vuonna 2014.
Tomi Lindgren ja Susanna Mäkinen avioituivat Pyhän Laurin kirkon hääyötapahtumassa vuonna 2014.

Ja sopivaksi paikaksi löytyi öinen häätapahtuma. Susanna suosittelee sitä erityisesti kaikille niille, jotka haluavat mennä naimisiin vaivattomasti, mutta juhlavasti.

Kun suurimmat tunnekuohut ovat ohi, Lindgrenit suuntaavat kotiin syömään ja lepäämään. Juhlat sukulaisille ja ystäville pidetään vasta huomenna.

– Tämä on tapahtuma, johon voi kysäistä puolisoaan aamupalalla Hesarin yli.

Eron jälkeen yhteen

Vantaan häähumussa näkee monenikäisiä pareja ja erilaisia juhlatyylejä. Useimmilla morsiamilla on päällään valkoinen hääunelma, mutta avioituvien joukossa on myös heitä, jotka ovat arkisesti pukeutuneita. Osa haluaa naimisiin jopa salaa läheisiltään, ilman hössötystä. 

– Tämähän on sellainen tapahtuma, johon voi kysäistä puolisoaan aamupalalla Hesarin yli, että hei, haluaisitko mennä naimisiin, Heikki Leppä luonnehtii.

Hänen mukaansa suurin osa tapahtumaan saapuvista pareista on ollut yhdessä pitkään. Tämän Heikki oppi jo ensimmäisessä hääyössä, vaikka odotukset olivat toiset.

– Yllätyin todella, sillä olin kuvitellut että tapahtumaan saapuisi paljon nuoria pareja. Kirkko täyttyikin 30 vuotta yhtä pitäneistä pariskunnista, joiden hääsuunnitelmat olivat aikoinaan päässeet hautautumaan arjen kiireiden alle, Heikki muistelee viiden vuoden takaisia tunnelmia. 

Hääyön toinen vihittävä ryhmä muodostuu heistä, jotka avioituvat keskenään toista kertaa.

– Olen vihkinyt monta sellaista kertaalleen eronnutta paria, jotka ovat rakastuneet uudelleen kuljettaessaan viikonloppuisin lapsiaan toistensa luokse. He ovat huomanneet eron jälkeen haluavansa palata takaisin yhteen.

Heikki Leppä katsoo kelloaan useaan otteeseen, jotta pysyy aikataulussa.
Heikki Leppä katsoo kelloaan useaan otteeseen, jotta pysyy aikataulussa.

Tapahtumassa on nähty myös tuplahäitä. Heikki epäilee, että sellaisten ehdottaminen on rennossa hääyössä helpompaa: pikahäissä ystäväpariskunta ei koe kuokkivansa toisen hääparin tilaisuuteen.

Entäpä pappi itse? Heikki kertoo olleensa naimisissa 36 vuotta, ja häät olivat perinteiset. Minkälaiset häät hän valitsisi tänä päivänä?

– Meillä on yhtä pitkä liitto takana kuin yhtä pitkään monet vihkimistäni pareista ovat asuneet yhdessä. Vaikea sanoa, mitä tekisimme tänä päivänä. Silloin nuorena perinteiset häät tuntuivat tärkeältä tapahtumalta, Heikki tuumii ja kiiruhtaa takaisin töihin. Tänä iltana hääyössä toisensa saa 21 paria. Heitä vihitään ainakin puoleenyöhön asti.

Neljä hääparia kertoo, miksi menivät naimisiin yöllä

"Enää ei tarvitse salailla"

Ritva Taurio, 51, ja Jan Bäckman, 46

"Tapasimme toisemme työpaikalla, ja olemme asuneet yhdessä kymmenen vuotta. Avioliitto oli pitkäaikainen toiveemme. Häät vain ovat nykypäivänä joko elämää suurempi spektaakkeli tai koruton hetki maistraatissa. Hääyö tuntui meille sopivimmalta tavalta virallistaa suhteemme. 

Halusimme häät ilman hössötystä, mutta kivassa paikassa. Pyhän Laurin kirkko on juhlava ja tunnelmallinen kirkko. Häämarssimme oli Toivo Kuulan Häämarssi. Se ei ollut ykkösvaihtoehtomme, mutta emme halunneet myöhäisempää aikaa. Vuoromme oli varttia vaille yksitoista illalla. Alussa jännitti hieman, mutta pappi Satu Huttusen lämmin puhe oli niin kannustava, että jännitys katosi ja vaihtui liikutukseen. Enää ei tarvitse salailla, vaan on aika kertoa sukulaisillekin, että menimme naimisiin. 

Hääyö sopii periaatteessa kaikille pareille, mutta kannattaa ajatella myös häävieraita. Lapsille ja vanhuksille voi olla raskasta odotella yhteentoista tai jopa puolille öin. Meillä kun ei ollut muita mukana, pystyimme omaa vuoroa odotellessamme käymään kotona."
 
"Jokainen sana kosketti"

Päivi Ijäs (o.s. Salmi), 35, ja Mika Ijäs, 37

"Olemme olleet yhdessä noin puolitoista vuotta. Tapasimme internetin keskustelupalstalla, jossa vaihdoimme ajatuksia nimimerkkien takaa noin puoli vuotta, ennen kuin tapasimme livenä.  Avioliitto on ollut meillä puheissa jo hyvin varhaisesta vaiheesta alkaen. Meitä yhdistävät yhteinen arvomaailma ja rakkauden lisäksi ystävyys. Tämä tuntui helpoimmalta tavalta mennä naimisiin ilman suurta stressiä. 

Alkuillasta jännitti, mutta kun tapasimme vihkipapin, jännitys kaikkosi. Mika pitää Bachin häämarssista ja sen me sitten saimme. Tilaisuuden pienimuotoisuuden vuoksi pystyimme keskittymään itse asiaan ja kuuntelemaan, mitä pappi sanoi. Hän puhui kauniisti ja jokainen sana kosketti. 

Nyt tuntuu oikein hyvältä, siltä että kaikki on niin kuin kuuluu olla."
 
"Rakkaus rohkaisi avioitumaan"

Karoliina Heinonen (o.s. Seppä), 33, ja Juha Heinonen, 40

"Olemme olleet yhdessä kolme vuotta, mutta tapasimme jo vuonna 2008, kun työskentelimme samalla työpaikalla.  Puhuimme viime keväänä avioliitosta ja se tuntui oikealta ratkaisulta. Rakkaus rohkaisi avioitumaan. Sovimme keväällä, että menemme naimisiin. Sitten yritimme keksiä, miten voisimme tehdä sen mahdollisimman helposti. 

Suosittelemme tätä tapahtumaa kaikille, jotka haluavat kirkossa naimisiin, mutta eivät halua järjestää juhlia. Me juhlimme kaksin. Olemme varanneet hotelliviikonlopun Helsingistä. Kun stressiä on vähemmän, voi keskittyä rauhassa asiaan, eli itse vihkimiseen."
 
"Odotimme tätä koko vuoden"

Hanna Paajanen (o.s. Pihlajamaa), 26, ja Petri Paajanen, 26

"Tämä vaikutti helpolta ratkaisulta, kun kaverimme menivät tässä tapahtumassa naimisiin kolme vuotta sitten. Olemme olleet yhdessä kolme ja puoli vuotta. 

Ennen vihkimistä meitä molempia jännitti, sillä olimme odottaneet näitä häitä koko vuoden. Jännitys helpotti heti, kun vihkiminen aloitettiin. Meidät vihittiin yhdeksältä illalla kirkon asehuoneessa. Paikalla olivat lähimmät omaisemme. Tila oli mukava ja rauhallinen. Häämarssia ei soitettu. Hääyö tarjoaa kyllä halukkaille massasta poikkeavat häät. 

Aikatauluihin suhtauduimme rennosti, koska vihkimisajan saa tietää vasta paikan päällä. Ja häät sujuivat hyvin ilman hössötystä. Järjestämme vielä huomenna isommat juhlat. Ruokatarjoilujen järjestäminen olisi ollut vaikeaa vihkimispäivänä, koska emme tiennet etukäteen, miten myöhään vihkiminen menee."

Mikä hääyö?

Tikkurilan seurakunnan hääyö järjestetään joka syyskuun kolmas perjantai. 

Tänä vuonna hääyötä vietetään 16.9.2016. Tänä vuonna Pyhän Laurin kirkolla vietetään ensimmäistä kertaa myös hääyön etkoja klo 19 alkaen.

Vantaalla vihkivuoroja jaetaan klo 19.30 eteenpäin, ennakkoilmoittautumista ei ole.

Mukaan tarvitset sormukset, henkilöllisyystodistukset ja avioliiton esteettömyystodistuksen. Todistajan saa seurakunnan puolesta, mikäli sellaista ei ole mukana.

Avioliiton esteettömyystodistus on tilattava viimeistään viikkoa ennen vihkimistä. Todistuksesta on ilmettävä, että molemmat kuuluvat kirkkoon ja ainakin toinen on rippikoulunsa suorittanut luterilainen.

Tapahtuma on levinnyt myös muihin seurakuntiin: hääöitä järjestetään esimerkiksi Tampereella (seuraavan kerran 2.12.2016) ja Turussa.

 

Pirkko Arstilan mielestä me ansaitsisimme ihanan, pastellisävyisen ja iloa pulppuilevan suomalaisen musikaalin.

Lauloimme la-la-laa tullessamme ulos elokuvateatterista, me kolme ystävystä, nuori, keski-ikäinen ja vanha eli minä. Tunsimme suorastaan pakahduttavaa lemmenkaipuuta. Unelmoimme hulmuavista kellohelmoista valssin tahdissa tähtitarhoissa, suudelmista puiston penkillä kaupungin valojen vilkkuessa silkkisessä yössä. Oli ihanaa tuntea pitkästä aikaa sellaista romantiikan janoa.

Älkää pelästykö, olen jo iso tyttö ja otan kaipuut elämän merkkinä.

Vanhat musikaalit ovat heränneet eloon elokuvassa La La Land, joka on kahminut kohta kaikki mahdolliset palkinnot. Olen jo pitkään ihmetellyt, missä tanssittavat musikaalit viipyvät. Nuoret etsivät retrovaatteita ja penkovat vintiltä äitinsä veskoja. Merirosvoleffat ovat palanneet ohjelmistoon (ilman Errol Flynnia), ja operettejakin esitetään oopperan lavalla. Mutta musikaalit ovat kai olleet liian lälläritavaraa vampyyri- ja toimintaleffojen aikana.

Muistan Gene Kellyn, säihkysääri Ginger Rogersin ja monia muita. Tähdet, jotka osasivat laulaa, tanssia ja stepata samanaikaisesti. La La Land ei ole Sound of Music eikä Singing in the Rain, vaan tähän päivään sijoittuva romanttinen tarina ja ensimmäinen osoitus musikaalien uudesta tulemisesta.

La La Landin vaaleanpunaiset haaveet pysyivät mielessä vielä seuraavanakin päivänä. Ruuhka-bussissa ympärilläni oli vain happamia, väsyneitä ilmeitä, märältä koiralta haisevia toppatakkeja ja kännyköiden näpsyttelyä. Bussin ainoa hyväntuulinen tyyppi oli kuljettaja, valkohampainen somali. Hän sanoi kaikille tervetuloa, mutta vain harvat viitsivät vastata tervehdykseen.

Istuin siinä ostoskassien puristuksessa ja annoin mieleni leijua vapaasti La La Landiin.

Kuljettaja alkoi ensin hyräillä la-laa ja sai kaikki unohtamaan kännykät. Hän puhkesi lauluun, ääni kuin pehmeää mahonkia – la-laa – ja me nousimme ylös la-laa. Bussi pysähtyi keskelle Hakaniemen siltaa. Tungeksimme ulos tanssimaan, hyppimään, steppaamaan. La-laa, vanhatkin osasivat heittää volttia ja juosta pitkin sillan kaiteita.

Ohikulkijat innostuivat mukaan, ottivat repuistaan huiluja ja afrikkalaisia rumpuja. Heitimme toppatakkimme ilmaan, ja tuuli tempaisi ne ylä-ilmoihin ilmavirroissa pyörähteleviksi ilmapalloiksi. Lähitalojen ikkunat avautuivat ja ihmiset vilkuttivat meille villisti la-la-laa. Puistossa koirat kävelivät kahdella jalalla haukkuen la-la-laa.

Kuljettaja steppasi mustavalkoisissa steppikengissään taiturimaisesti bussin katolla. Ylleni versoi Doris Day -tyllihame ja nousin pilviin asti pyörimään huumaavassa swingissä. Korkokengät olivat kepeät kuin siivet kantapäissä.

Liikenne pysähtyi. Syntyi kaaos ja tööttäily. Kuljettaja steppasi sisälle, heitti pari kärrynpyörää ja lentosuukkoja. Ilmapallot puhkesivat poks poks. Tyllimekkoni kutistui farkuiksi. Vedimme toppatakit niskaan ja palauduimme arkeen etsien vimmatusti kännykästä sähkötaivaalle kadonneita meilejä.

Miksi Suomessa ei tehdä musikaaleja? Elokuvat Made in Finland ovat useimmiten harmaanraskaita ja katkeria tarinoita, joissa kaikilla on kurja lapsuus.

Musikaali oli kuin makeaa, kuplivaa juomaa. Mielen hemmottelua, joka tarjosi pehmennystä tuimalle uutisvirralle. Jos tulee synkkiä hetkiä, keksin oman La La Landin, olinpa missä tahansa.

Leena ja Leea toivat syntyessään äidilleen aivan erityisen tuplaonnen. Identtiset sisärukset ovat sittemmin kulkeneet samaa tietä – hääpäivänäänkin.

Kaksossiskot Leena Rauhala ja Leea Hiltunen nimeävät identtisyydelleen selvän syyn.

– Se oli Taivaan Isän syvää huolenpitoa, että kovia kokenut äiti sai tuplaonnen, Leena sanoo ja Leea selittää:

– Äitimme kohtalo oli hyvin dramaattinen. Kolme vuotta ennen syntymäämme hän menetti talvisodan kynnyksellä lento-onnettomuudessa koko perheensä. Puolison sekä 9-, 7- ja 4-vuotiaat lapset. Äiti oli itsekin menossa tuohon lentokoneeseen, mutta jäi viime hetkellä pois.

Äitinsä siskokset muistavat topakkana ja vahvana naisena, joka kätki surun ja päätti selviytyä elämässä eteenpäin. Onnettomuuden jälkeen hän palveli lottana ja avioitui uudelleen vuonna 1941. Vuotta myöhemmin terveet tyttäret näkivät päivänvalon. Isälle liitto oli ensimmäinen.

– Äiti ei juuri puhunut menettämästään perheestä, mutta surua tihkui hänestä aina välillä. Tavallaan se varjosti elämäämme, Leea luonnehtii.

– Hän teki kaikkensa meidän eteemme ja rakasti valtavasti. Vaikka elämä oli aineellisesti köyhää, hän hankki kekseliäisyydellään kaikenlaista eikä tinkinyt niissä puitteissa hyvinvoinnistamme, Leena jatkaa.

Pienet pieksukaksoset Leena (vas.) ja Leea parivuotiaina.
Pienet pieksukaksoset Leena (vas.) ja Leea parivuotiaina.

Yksi oli varmaa. Kaksoset olivat aina perheessä ja läheisille tytöt, eivät koskaan Leena ja Leea erikseen. Heillä oli samanlaiset vaatteet, korkeintaan väri hieman vaihteli. He kulkivat yhdessä kouluun, istuivat vierekkäin, jakoivat samat ystävät ja leikit. Opintietä käytiin yhtä matkaa aina sairaanhoito-opiston erikoistumisopintoihin asti.

– Kun sinä kirjoitit hakemukseesi kirurginen suuntautumisvaihtoehto, minä ajattelin, että joo haetaan vaan. Sitten rupesin miettimään, ettei se sittenkään ole minun juttuni, ja kirjoitin omaani psykiatrinen sairaanhoito. Sinä olet meistä aina ollut se vähän toiminnallisempi. Minä keskityn enemmän pohdiskelemaan. En olisi kestänyt leikkaussalissa. Eikö olekin niin? Leena kysäisee siskoltaan.

– No niin se on, tämä nyökkää vastaukseksi.

Tuplahäät, totta kai

Opintojen päätyttyä siskokset viettivät kaksoishäät. Leea avioitui tulevan lastenlääkärin kanssa ja Leena pastorin. Erikoistumisvalinnat olivat siis menneet nappiin. Kaksosista toinen hoiti ruumiin terveyttä kuten puolisonsakin ja toinen sielun terveyttä ruustinnana.

– Vietimme perheinä juhlapyhiä ja lomia yhdessä. Esikoisemme syntyivät lähes samaan aikaan 1964. Vuonna 1965 minä sain pojan ja Leena kaksospojat. Eikä näitä ajoituksia mitenkään suunniteltu. Vietimme lasten ristiäisjuhlat yhdessä. Kuuluimme niihin aikoihin molemmat Vapaakirkkoon. Usko on ollut elämämme pohja pienestä pitäen ja se kantaa meitä edelleen. Nyt olemme luterilaisia, Leea kertoo.

Leena ja Leea eivät myönnä milloinkaan kyseenalaistaneensa sitä, että heidät niputettiin niin samaan muottiin lapsuus- ja nuoruusvuosina. Leenan identtiset kaksospojat ovat sen sijaan halunneet aina pukeutua eri tavoin, olla eri luokalla ja omissa kaveripiireissään.

– Meillä yhdessä kulkeminen oli niin luonnollista. En ole koskaan kokenut, että olisin jäänyt yksilönä syrjään. Ehkä yhteyttämme vahvisti myös se, että isämme alkoholinkäyttö oli ongelmallista. Tästä ei voitu huudella kylillä, mutta keskenämme saatoimme jakaa tuon häpeän, Leena toteaa.

Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Sisaret hennot valkoiset elokuussa 1963, mutta kumpi on kumpi? Muistisääntönä toimii se, että Leenalla on hieman kapeammat kasvot. Siis Leea vasemmalla, Leena oikealla.
Sisaret hennot valkoiset elokuussa 1963, mutta kumpi on kumpi? Muistisääntönä toimii se, että Leenalla on hieman kapeammat kasvot. Siis Leea vasemmalla, Leena oikealla.

Oliko se sittenkin Leea?

Siskoksilta kysytään silloin tällöin, kokevatko he olevansa toistensa vankeja. Vastaus on aina sama. Remakkaa naurua ja päänpudistuksia. Siinäpä ihmeellinen kysymys, vaikka toisaalta ymmärrettävä!

– Olemme molemmat vahvoja ja sanomme toisillemme kritiikkiä hyvin suoraan ilman loukkaantumisia. Kestämme erimielisyyksiä. Kun Leea hyppäsi Kristillisdemokraateista Kokoomukseen, hyväksyin sen, koska perustelut olivat hyvät. On mahtavaa, että on saanut elämäänsä tällaisen rinnallakulkijan, Leena selvittää.

Sanat rinnallakulkemisesta hän lausuu erityisen painokkaasti. Siskon perheen tuki oli Leenalle oljenkorsi, kun avioliitto yli 20 vuotta sitten rakoili ja päättyi lopulta eroon.

– Ilman Leeaa ja Perttiä en olisi jaksanut, hän myöntää.

– Kun Leenalla oli oikein vaikeaa, minäkään en voinut täysin iloita omasta onnestani. Vaikka hän ei aina kertonut kaikkea, vaistosin hänen olemuksestaan, etteivät asiat olleet hyvin, Leea liikuttuu.

Helluntaimorsiamet Leea (vas.) ja Leena 1963.
Helluntaimorsiamet Leea (vas.) ja Leena 1963.

Nuorukaisesta lähtien siskosten arkea ja juhlaa jakanut Leean puoliso, Pertti Hiltunen kuuntelee jutustelua.

– Leeassa ja Leenassa on niin paljon samaa. Yhteys on tiivis ja ehkä joskus olen tuntenut jääväni hitusen ulkopuoliseksi. Leena on minulle rakas ystävä. Välimme ovat niin mutkattomat, että kerran kun Leea ei voinut eduskuntavelvoitteidensa vuoksi lähteä mukaani jo maksetulle ystäväporukan perinteiselle laskettelumatkalle Ranskaan, Leena lähti hänen tilalleen. Matkan päätteeksi joku Leean tuntemista ystävistämme tokaisi: Sanos nyt Pertti, eikö tuo ollut sittenkin Leea?

Puhelin varattuna

Tämän kaksosparin maailmanlaajuisesti erikoisin ominaisuus lienee se, että molemmat ovat toimineet kansanedustajina, jopa samaan aikaan. Aluksi politiikkaan lähti Leea ja tukijoukoissa kannustanut Leena innostui haasteista siskonsa imussa.

– Kyllä, kyllä. Luonteenpiirteisiimme kuuluu asioille syttyminen ja innostuminen. Leea vahvistaa.

Eduskunnan käytävillä oli aivan tavallista, että siskokset sekoitettiin toisiinsa. Jopa puhemies Riitta Uosukainen joutui puheenvuoroja jakaessaan toteamaan, ettei tiedä, kumpi nyt pyrkii ääneen.

Leea Hiltunen (vas.) ja Leena Rauhala eivät mielestään ole enää niin samannäköisiä kuin nuorempina. – Lapsenlapset hyväksyvät silti mummaksi kumman tahansa!
Leea Hiltunen (vas.) ja Leena Rauhala eivät mielestään ole enää niin samannäköisiä kuin nuorempina. – Lapsenlapset hyväksyvät silti mummaksi kumman tahansa!

– Usein joku puhuttelee minua Leenana. Jos asia ei ole tärkeä, en välttämättä korjaa, Leea nauraa.

– Aivan sama juttu, ja näin on ollut koko elämämme ajan, sanoo. Arkeen mahtuu paljon hauskoja sattumuksia. Toiselle soittaessa ajatukset menevät usein niin yksiin, että puhelin tuuttaa varattua. Kun Leena kertoo aluksi, että teinpä tuossa juuri karjalanpaistia, Leea vastaa:

– No niin meilläkin oli!

Tuplaonnen lisäksi lienee siunaantunut tuplasti energiaa, sillä molemmat naiset jatkavat edelleen aktiivisesti työelämässä.

Totta vai tarua?

Tiedän, mitä kaksoseni ajattelee jostain asiasta.

Leena: Totta.
Leea: Totta.

Vaistoan, jos hänellä on huolia.

Leena: Totta.
Leea: Totta.

Teemme samoja asioita samanaikaisesti toisistamme tietämättä.

Leena: Totta.
Leea: Totta.

Meillä on yhteys, johon kukaan ei pääse väliin.

Leena: Totta toinen puoli.
Leea: Totta toinen puoli.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 3/2010.

Arja Virtasen tv-vuosista on aikaa, mutta vieläkin hänet muistetaan Arja-tätinä, jonka kanssa laulettiin "Hei laukkaa ratsu reima". Kuvakavalkadi 60-luvulta palauttaa mieleen muistoja niin silloisille lapsille, kuin vähän isillekin.

Tenavatuokio-ohjelmaa tehtiin vuosina 1968–69. Arja-tädin kanssa leikkimässä ja olleet lapset olivat 3–6-vuotiaita. Joskus vieraana oli aikuisiakin, kuten tässä näyttelijä Leo Lastumäki.

 

Jo 60-luvulla Suomen televisiossa esitettiin kansainvälisiä formaatteja. Tenavatuokiokin oli sellainen. Arja, tuolloin sukunimeltään Puro sai koulutuksen juontajan tehtäväänsä Englannissa. Kuvissa Arjan seurana hänen kollegansa Sveitsistä.

Arja-täti oli televisiotyön aloittaessaan 23-vuotias neitokainen. Tenavatuokion jälkeen hän juonsi vielä Satuposti-ohjelmaa vuosina 1971–72.

Joskus ratsu reima pääsi laukkamaan myös ulkosalle ja silloin ohjelmissa saattoi vilahtaa 60-luvun muotia.

Unohtumaton Arja-täti vuonna 1968 ja vuonna 2017.

Mitä Arja Virtaselle kuuluu nyt, sen voi lukea upeasta uudistuneesta ET-lehdestä 6/2017. Tutustu digilehteen täällä.

Matti Hietanen kertoo jo menettäneensä toivonsa, että hänen aloitteensa päätyisi eduskunnan käsittelyyn.

Espoolainen Matti Hietanen kertoo inhoavansa kesäaikaan ja talviaikaan siirtymistä erityisesti sen vaivan takia, joka kellojen ajan muuttamiseen menee.

– Minulla on pelkästään keittiössä yhdeksän kelloa. Kun muutan jokaisen ajan, siihen menee paljon aikaa. Vaivalloistakin se on ja pitää tehdä uudelleen taas puolen vuoden kuluttua.

"Minulla on pelkästään keittiössä yhdeksän kelloa."

Matti Hietanen on kerännyt kansalaisten allekirjoituksia viime lokakuusta alkaen oikeusministeriön maksuttomassa kansalaisaloite-palvelussa.

Jos allekirjoituksia kertyy 50 000 huhtikuun 10. päivään mennessä, aloite etenee eduskunnan käsittelyyn. Jollei kerry, työ raukeaa ja allekirjoitusten kerääminen pitää aloittaa alusta.

– Näissä jokakeväisissä ja -syksyisissä kellojen siirroissa ei minusta ole nykyään mitään hyötyä, ennemminkin niistä on vain haittaa, Matti sanoo.

– Pysyttäispä aina vain ja ainoastaan normaaliajassa.

"Tästä ei ole mitään hyötyä, ennemminkin vain haittaa."

Tätä artikkelia kirjoitettaessa allekirjoituksia on koossa 22 000. Aikaa määräpäivään on enää viikkoja. Matti kertoo olevansa turhautunut. Hän ei usko, että aloitteen kannattajia kertyy riittävästi määräaikaan mennessä.

Asiantuntijoiden mukaan kesäaikaan ja talviaikaan siirtymiseen sopeutuminen kestää parista kolmeen päivään ja lisää esimerkiksi uniongelmia ja muita terveyspulmia, kuten sydänkohtauksia.

Kansalaisaloite-palvelussa aloitteen kannattamiseen tarvitaan vahva tunnistautuminen, esimerkiksi pankkitunnukset tai mobiilivarmenne, jotta allekirjoituksia ei voi tehtailla varta vasten.

Täältä löydät Matti Hietasen kansalaisaloitteen.

Ajan tasalla oleva aloitteen allekirjoittaneiden määrä Kansalaisaloite.fi-palvelussa: