– Mari on kuin hamsteri, hyvällä tavalla utelias, mutta vähän ujo, Jari Sillanpää nauraa. Mari Koppinen kirjoitti elokuussa ilmestyneen Jari Sillanpää - Paljaana -kirjan.

Kun Suomen suurin viihdeartisti Jari Sillanpää avautui kirjailija Mari Koppiselle elämästään, Mari huomasi, että tältä tähdeltä jarrut puuttuvat. 

On heinäkuu vuonna 2015. Toimittaja Mari Koppinen, 40, seisoo kahvila Torpanrannan parkkipaikalla Helsingin Munkkiniemessä. Jännitys velloo vatsassa.

Minä hetkenä hyvänsä paikalle ilmaantuu huippujulkkis, Suomen suosituin sooloartisti ja menestynein tangokuningas Jari Sillanpää, 51.

– Hermostuneisuuteni katosi saman tien, kun Jari saapui. Hän piti kädessään piimäpurkkia ja toisella kämmenellä kaappasi minut estoitta yhden käden syleilyyn. Siinä sitä oltiin, kummallisesti mutkalla, Mari Koppinen muistelee.

Helsingin Sanomien kulttuuritoimittajana työskentelevällä Marilla oli tekeillä lehtijuttu Jarista ja hänen pitkäaikaisesta ystävästään Marco Bjurströmistä.

"Vapise Mick Jagger, polvistu Robbie Williams," Mari kirjoitti vielä saman kesän elokuussa lehtiarvostelussaan Jari Sillanpään Suomen oloihin suurellisesta 50-vuotisjuhlakonsertista.

Helsingin Olympiastadionilla sankari veti nelituntisen megaluokan show’n ja tarjosi vadelmakakkua kaikille 40 000 katsojalle.

Niihin aikoihin Marilla ei ollut aavistustakaan, mitä saapuva syksy toisi tullessaan. Kun lehdet olivat alkaneet kellastua, Mari sai puhelun. Kustannusyhtiö Tammi pyysi häntä kirjoittamaan kirjan. Kirjan, jonka päähenkilönä olisi Jari Sillanpää.

Marin mielestä Jarissa parasta on vilpitön läsnäolo. – Jarilla ei ole jarruja, kun häntä haastattelee.
Marin mielestä Jarissa parasta on vilpitön läsnäolo. – Jarilla ei ole jarruja, kun häntä haastattelee.

Mari Koppinen kertoo:

"Suostun kirjoittamaan kirjan vain artistista, jonka elämäntyötä arvostan.

Tapasin Jarin kirjaprojektin merkeissä ensimmäistä kertaa juuri ennen viime joulua. Olin laatinut mukavat haastatteluaikataulut, joita noudattaen voisin työstää kirjaa kaikessa rauhassa. Jari romutti suunnitelmani heti kättelyssä. Kukaan ei ollut muistanut kertoa minulle, että hän oli juuri lähdössä kolmen kuukauden maailmanympärimatkalle.

"Jarin herkkyys herkisti minuakin kyyneliin."

Vuoden vaihduttua otin lomaa töistä ja lensin Espanjaan tapaamaan ja haastattelemaan Jaria. Hänen piti saapua samana päivänä Miamista miesystävänsä Siimin kanssa. Niin ei tapahtunut.

Jarin assistentti Anne Nieminen kertoi minulle tekstiviestillä, että he olivat myöhästyneet koneesta. Se ei kuulemma ole poikkeuksellista tähdelle. Jarin lempinimi onkin "Mr. Next Plane", herra Seuraava Lento.

USEIN JULKISUUDEN HENKILÖT ovat pidättyväisiä haastateltavia, Jari on täysin toista maata. Hän puhuu vuolaasti ja rehellisesti kaikista mahdollisista aiheista.

Yllätyin, miten vaivattoman avoimesti Jari pohti kanssani elämänsä kipukohtia. Hänen herkkyytensä herkisti minuakin kyyneliin. Jaria ei hävettänyt itkeä, kun hän kertoi äitinsä kuolemasta. Äiti oli kuollut kuukauden kuluttua pojan juhlakonsertista.

"Nuoret pojat ovat kiittäneet Jaria hänen avoimuudestaan. Se on ollut Jarille todella merkittävä asia."

Homoudestaan Jari kertoi julkisuudessa kymmenen vuotta sitten. Seksuaaliseen suuntautumiseen liittyneet keskustelumme olivat vilpittömän tunteellisia. Nuoret pojat ovat kiittäneet Jaria hänen avoimuudestaan, mikä on ollut hänelle todella merkittävä asia.

Moni on halunnut myös kertoa hänelle omia kokemuksiaan vanhempiensa suvaitsemattomuudesta.

Jari rakastaa jekkuilua. Viime talven lomamatkallaan Etelä-Amerikassa hän oli heittänyt assistenttinsa sängylle kumisen käärmeen ja säikäyttänyt avustajansa pahanpäiväisesti. Jarista koko juttu oli ollut uskomattoman hauska.

Lavalla Jari haluaa paistatella parrasvaloissa ja olla huomion täydellinen keskipiste. Sitä varten hän on aina valmis yllättämään myös yleisönsä.

Hulluttelu on olennainen osa Jarin esiintyjä- ja siviilipersoonaa. Tosikkoa hänestä ei saisi tekemälläkään.

Myös syntymäpäiväjuhlakonsertissa sai nauraa aivan sydämensä kyllyydestä. Jari esimerkiksi pukeutui raidallisiin uimatrikoisiin, lauloi koreaksi ja strippasi.

"Jari ostelee asuntoja sen kummemmin suunnittelematta."

TOISAALTA JARI ON kova bisnesmies, joka ei mieti sijoituskohteitaan kovin pitkällä aikavälillä. Jos hän saa mielestään hauskan idean tai innostuu jostakin, visio on pakko päästä toteuttamaan.

Rakkaimpia rahareikiä hänelle näyttävät olevan asunnot, joita hän ostelee sen kummemmin suunnittelematta. Nykyisin asuntoja on kuusi, joista kolme sijaitsee ulkomailla.

Raahelainen tuulivoimala on todennäköisesti Jarin erikoisin investointi. Hän omistaa Perämeren rannalla kaksi tuulimyllyä. Vuosien varrella hän on sijoittanut myös ravintola- ja elokuva-alaan.

KUN KYSELIN JARILTA terveyteen liittyvistä asioista, hän kertoi harrastavansa lämmitetyssä tilassa tapahtuvaa hot joogaa ja juovansa joka aamu spirulinalevästä valmistetun pirtelön.

"Yllätyin, kun huomasin Jarin tupakoivan."

Tehdessäni muistiinpanoja Jari purskahti hersyvään nauruun. Puheet määrätietoisesti tavoitelluista hyvistä elämäntavoista olivat olleet vain vitsi. Jarilla on ollut uransa aikana jatkuvasti vaikeuksia painonhallinnan kanssa.

Yllätyin valtavasti, kun huomasin Jarin tupakoivan. Esiintyessään hän juoksee, pomppii ja heiluu täysin hengästymättä. Voisin kuvitella hänen osallistuvan maratoneille. Todellisuudessa hän ei kuitenkaan urheile. Ehkä hänen kuntonsa pysyy yllä ahkeran keikkailun ansiosta.

MINUA JÄNNITTI, kun lähetin Jarista kertovan kirjan painoon. Pelkäsin, ettei Jari pidä lopputuloksesta.

Hän on miellyttämisenhaluinen persoona, joka ei tahdo turhaan arvostella ketään. Maalailin mielessäni kauhukuvia siitä, ettei hän yksinkertaisesti uskaltanut kertoa kirjan olevan huono. En vieläkään tiedä, mitä mieltä Jari on valmiista tuotoksesta.

"Jari pyysi konserttiin lakimiehensä ja naapurin mummon."

Jarin upeimpia puolia ovat hänen lämminhenkisyytensä ja vilpittömyytensä. Kun Paljaana-kirjan tiedotustilaisuus päättyi viime keväänä, jäin juttelemaan Jarin kanssa. Hän keksi pyytää minut mukaan saman illan Mariah Careyn konserttiin. Hartwall Arenan aitiossa istuivat myös Jarin lakimies ja naapurin mummo. Jari oli pyytänyt meidät mukaan päähänpistosta.

– Jari tempaa yleisön mukaansa, hänen ei tarvitse tehdä mitään ihmeellistä, Mari Koppinen sanoo.
– Jari tempaa yleisön mukaansa, hänen ei tarvitse tehdä mitään ihmeellistä, Mari Koppinen sanoo.

Jari Sillanpää kertoo:

"Ei kai taas. Se oli ensimmäinen ajatukseni, kun kuulin kirjaprojektista.

Olin varma, ettei minusta saisi tarpeeksi uutta asiaa kokonaiseen teokseen. Tuskin olisin suostunut koko projektiin, ellei tekijäksi olisi valittu Maria.

Marin kirjoittama lehtijuttu minusta ja Marcosta jäi hyvällä tavalla mieleeni. Koska artikkeli oli tehty kulttuuritoimittajan näkökulmasta, siinä ei tunkeuduttu yksityiselämääni. Kirjan takia Mari joutui penkomaan ihmissuhteitani, mutta niin oli tarkoituskin.

"Elämän tärkeimpiä asioita on olla oma itsensä."

PÄÄDYIN LOPULTA kertomaan hänelle paljon enemmän kuin olin suunnitellut. Marille oli helppo puhua, sillä hän on erinomainen kuuntelija ja ennen kaikkea hyvä tyyppi. Heittäydyin kertomaan hänelle muistoistani ja ajatuksistani ilman mitään estoja.

Ikä on tuonut minulle lisää rohkeutta puhua kipeistä asioista. Mustavalkoinen ajattelutapani hävisi, kun huomasin olevani entistä vähemmän kiinnostunut muiden ihmisten mielipiteistä.

Avoimuudellani ja kertomalla kokemuksiani olen halunnut rohkaista muita ihmisiä. Elämän tärkeimpiä asioita on olla oma itsensä.

Yritin houkutella Maria haastattelemaan minua Thaimaan Pattayalla, missä minulla on ollut loma-asunto kaksikymmentä vuotta. Sinne Mari ei päässyt, joten kutsuin hänet Espanjan Benalmádenaan.

"En pysty kutsumaan yhtäkään huoneistoistani kodikseni."

RAKASTAN SUUNNITTELUA ja sisustamista, joten hankin mielelläni asuntoja. Kaikki erikoinen ja epämääräinen tekee minuun suuren vaikutuksen.

Vaikka minulla on upeita huoneistoja eri puolilla maailmaa, en pysty kutsumaan niistä yhtäkään kodikseni. Uskon kuitenkin, että löydän vielä paikan, jossa pystyn olemaan täysin vapaa ja oma itseni.

Vaatteiden ostelu on toinen intohimoni. Shoppailutyylini on aivan holtiton. Varsinkin Siimin kanssa tehdyt ulkomaanreissut keventävät lompakkoa. Kun näemme näyteikkunassa hienon asun, sitä on pakko päästä katsomaan kauppaan. Lopulta olemme tilanteessa, jossa kassapöytä on täynnä vaatteita.

Viimeisin hankintani on uskomattoman hieno kumitakki. Lupaan, että se nähdään ylläni myös esiintymislavalla. Kumista tehdyt vaatteet hikoiluttavat ja ovat hankalia pukea, mutta ne näyttävät päällä pahuksen hyvältä.

"Kaikille elämäntapahtumille on syynsä. Pienillä asioilla voi olla suuri merkitys."

JÄLKIKÄTEEN MINUSTA on tuntunut, etten puhunut Marille joistakin aiheista niin fiksusti kuin olisin voinut. Perheestäni ja lapsuudestani paljastamani yksityiskohdat aiheuttivat jo kolmannen kerran ikävää julkisuutta isälleni. Olen itsekin väsynyt lukemaan hänen kommenttejaan iltapäivälehdistä.

Olen huomannut, että kaikille elämäntapahtumille on syynsä. Jopa pienillä asioilla, kuten myöhästymisellä, voi olla lopulta suuri merkitys.

Kirjasta olen lukenut vasta kolmekymmentä ensimmäistä sivua. Kun Mari haastatteli minua, en kokenut puhuvani hänelle useaan otteeseen samoista asioista. Teosta läpi kahlatessa tuntuu kuitenkin siltä, että tapahtumat voisivat edetä hieman nopeammin.

Hidastempoisen vaikutelman syy voi kuitenkin olla siinä, että aloitin kirjan lukemisen lentokoneessa. Tekstistä tulee väistämättä jankuttavaa, jos lukee nukahtamisen jälkeen saman rivin vähintään kolmesti.

Mari Koppisen kirjoittama ”Jari Sillanpää - Paljaana” ilmestyi 11.8., kustannusyhtiö Tammi.

Artikkeli on alun perin julkaistu ET-lehden numerossa 15/2016.

Emma Nieminen

Jari Sillanpää: "Ikä on tuonut rohkeutta puhua kipeistä asioista"

Jari Sillanpää on hetero tykkää enemmän tyttöistä koska joka vietää aikaan hänen kanssaan kotona kahdestaan on ihanaa nähtävää on mahtavaa seuraa pitäjä aina välillä jotain rakkautta ilmassa vielä enemmän sun kanssa jari sillanpää suosittu laulaja on aina sydämessä paljon olet aina lähellä olisit hänen sylissä jari sillanpää tykkää tästä aina paljon olen katsonut sinne youtubeta paljon Jari Sillanpää paras artisti aina Laulaa mahtavia lauluja aina käy sydänmeen aina jari kulta olet aina välillä...
Lue kommentti

Juttusarjassa tunnetut suomalaiset vastaavat kotiseutuaan koskeviin väitteisiin. 

Hämäläiset ovat hitaita ja hiljaisia.

Lähipiirissäni on enemmän niitä, joiden suuta on vaikea saada tukittua. En myöskään väittäisi, että täällä ollaan vakaita ja harkitsevia. Kaupunginvaltuustossa istuneena tiedän, että Riihimäellä osataan myös mokata.

Hämäläinen on tyypillinen suomalainen, luonnehti Sakari Topelius.

Topeliuksen aikaan se saattoi pitää paikkansa. Häme on keskellä kaikkea, mutta omassa rauhassaan. Täällä vältyttiin vierailta vaikutteilta toisin kuin rannikkoseuduilla. Nykyisin heimot ovat sekoittuneet. Veturinkuljettaja-isäni muutti tänne aikoinaan Lohjalta nimenomaan työn perässä.

Hämeessä käytännöllinen on sama kuin kaunis.

Tuohon sisältyy vahva arjen arvostus. Jos joku työkalu on oikein käteen sopiva, niin kyllä se samalla on kaunis. Olen kuullut aika usein kommentin, että siinä sitä taas mennään käytännöllisyys edellä… Joskus on pakko lähteä liikkeelle aika räjähtäneen näköisenä.

Vänrikki Koskela on edelleen hyvän johtajan esikuva.

Kyllä Vilho Koskelan tavassa johtaa omalla esimerkillään ja muita pomottamatta on jotakin ajatonta ja yleispätevää. Eikä se ole sukupuoleen liittyvä ominaisuus, naisjohtajassakin on hyvä olla vähän Koskelaa.

Hämäläiset naiset ovat Niskavuorelta.

Tunnistan itsessäni sen sitkeän ja itsenäisen eetoksen. Menen ja teen silloinkin, kun en oikein jaksaisi, joskus hampaat irvessä.

Artikkeli on osa ET-lehden Minun heimoni -juttusarjaa, joka käsittelee suomalaisia heimoja. Hämäläisiä käsittelevä artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan ET-lehden numerossa 9/2017. 

70-vuotispäiviään juhliva Paula Koivuniemi nauttii nyt elämästään enemmän kuin kolmikymppisenä.

Helsingin Sanomien kuukausiliite teki vuonna 1991 ison artikkelin Paula Koivuniemen 25-vuotisjuhlakiertueelta. Jutussa silloin 44-vuotias Paula antoi ymmärtää, että ehkä tässä mennään uran viimeisiä vuosia. Yli neljännesvuosisata myöhemmin suosio ja esiintymiset jatkuvat yhä.

– Minua varmaan pelottivat tulevat 50-vuotispäivät. Ajattelin, ettei sen jälkeen voi tehdä enää mitään – mutta siitähän kaikki vasta alkoikin! Nyt osaan jo sanoa, että viidenkympin jälkeen alkaa hieno elämä. Ei tarvitse enää esittää tai yrittää tai näyttää mitään. Näytöt on siihen mennessä jo annettu, sen jälkeen voi vain nauttia.

Kolmenkympin kriisi

Hankalinta ikävaihetta Paula eli kolmikymppisenä. Se oli angstista aikaa, eikä hän ollut sinut itsensä kanssa.

– 30 oli mielestäni niin iso lukema. Nyt voisin sanoa sille nuorelle Paulalle, että ota vaan iisisti, kyllä asiat helpottavat. Vaikka ei kai sitä voi kenellekään sanoa, se aika pitää vain elää läpi.

Seitsemänkymppinen Paula kuuluu niihin ihmisiin, joista paras ikä on se, jota juuri eletään.

– En todellakaan tunne itseäni vanhaksi. Vielä jalka nousee ja korkokenkä kulkee.

Virtaa riittää

Paula tunnetaan energisestä lavaesiintymisestä. 

– Minulla on aina akut täynnä. Keikalle riittää, että otan mikin käteen ja olen valmis esiintymään. Jälkeenpäin pitää ehkä huilia, mutta kun lavalla huudetaan ”hyvät naiset ja herrat, Paula Koivuniemi!” ja valot syttyvät, virtaa tulee. Se on hieno tilanne, joka myös koukuttaa.

Pitkän uran varrella Paulalle on kertynyt paljon hittejä.

– Siitä on artistille suuri etu artistille, sillä hiteillä saa heti yleisön mukaan. Aloitan yleensä Sata kesää, tuhat yötä tai Kuka pelkää Paulaa -kappaleilla. Aikuisen naisen levytin vuonna 1982. Se on jännä laulu, kun sitä laulavat miehet ja naiset, tytöt ja pojat.

Paula on aina pitänyt elämässään työn etusijalle. Hän nauttii esiintymisestä ja ihmisten edessä olemisesta. 

– Tuntuu hyvältä antaa ihmisille hyviä hetkiä ja koskettaa heidän tunteintaan. Olen aina ollut aika kriittinen itselleni, mutta on se kannattanutkin. Tässä sitä vielä ollaan mukana musiikkimaailmassa viidenkymmen vuoden jälkeenkin.

Lue Paula Koivuniemen koko haastattelu uudesta ET Terveys -lehdestä. Lehti on myynnissä lehtipisteissä. Digilehteen pääset tutustumaan täällä

Entinen ikivanhuus voi tarkoittaa jopa vuosikymmenten iloa itselle ja ympäristölle, ET:n kolumnisti Teemu Keskisarja muistuttaa muutoksista suomalaisten elämässä.

Kirkonkirjoja tutkiva kaverini Ilkka vinkkasi löydöstä, joka pistää ajattelemaan, että ikä todella on pelkkä numero.

Erään 38-vuotiaan vainajan virallinen kuolinsyy oli ”vanhuus”. Tämä lienee ennätys, mutta viisissäkymmenissä ”vanhuuteen” kuolleita esivanhempia piisaa jokaisessa suvussa ja pitäjässä. Vielä 1800-luvulla kehon romahdus vaikutti luonnolliselta iässä, jossa nykyihmiset rientävät kukkeimmillaan.

Suomalaisten elinajanodote oli 1800-luvulla 40 vuoden kieppeillä. Sen painoi alas valtava lapsikuolleisuus, ei vanhuuden harvinaisuus tai lyhyys. Vanhuksia oli melkoisesti, koska vanhuus alkoi niin varhain.

Ilman huippugeenejä, poikkeuksellisen terveellistä huushollia ja tuuria tapaturmien välttämisessä ei nelikymppinen suomalainen ollut läheskään teräkunnossa. Vanhuuden merkit näkyivät jo teineissä. Puutostilojen takia hampaat putoilivat ja mätänivät jokseenkin jokaiselta. Siitä aiheutuivat paitsi jomotukset ja tulehdukset, myös vellin litkimisen pakko. Paloviina oli paras kipulääke, mutta sivuvaikutukset eivät ketään ainakaan nuorentaneet.

Kirurgien ja kiropraktikoiden tulevia hommia hoitelivat kansanparantajat parhaan kykynsä mukaan eli huonosti. Pollenpotku polvilumpioon, rusahdus selässä tukkia nostaessa tai akillesjänne poikki ojan yli harpatessa, ja ”työura” oli taputeltu. Raakki mikä raakki, ei siitä enää kalua saanut.

Säätyläiset vanhenivat rahvaan tavoin, koska ”uusia alkuja” ei irronnut rahallakaan. Lääkärikonstit ja apteekkien rohdot olivat nykytietämyksellä hyödyttömiä ja haitallisia. Kun suolistovaiva tai tuberkuloosi kaatoi, kroonikkona makaaminen ei ollut kartanossa paljon auvoisampaa kuin vaivaistalossa.

Älytöntä olisi mainostaa vanhuutta voimavarana, mutta jotain ytyä ikäkautta eläviin on ilmaantunut. 80-vuotiaiden nykysuomalaisten joukkue pärjäisi varmasti köydenvedossa ja aivojumpassa 1800-luvun kuusikymppisille.

En suinkaan lähetä syöpäpotilaille ja muistisairaille sellaisia terveisiä, että kiittäkää yhteiskuntaa elontien ihanasta loppupätkästä. Ymmälläni vain mietiskelen historian harppausta. Vasta 1900-luvulla yleistyi elämänkaari, jossa entinen ikivanhuus voi tarkoittaa jopa vuosikymmenten iloa itselle ja ympäristölle.

Kolumni on julkaistu ET-lehdessä 10/2017

Kyra Kyrklund on kokenut ja kylmähermoinen kilpailija. Viime vuosina hänen sisuaan on testannut agressiivinen syöpä, mutta  kesällä 2017 tilanne on valoisa. Lue ET-lehden tekemä haastattelu syksyltä 2014.

Kouluratsastaja ja valmentaja Kyra Kyrklund, 63, lupaa tulla meitä vastaan Billingshurstin juna-asemalle.

– Avoautolla, Kyra lisää puhelimessa.

Tuota pikaa hopeanharmaa avomersu kaartaa hiljaiselle juna-asemalle Etelä-Englannissa. Kyra istuu kuskin paikalla lierihattu päässään.

Puoli vuotta sitten Kyra Kyrklundilla ei ollut avoautoa eikä lierihattua – eikä pienintäkään ajatusta niiden hankkimisesta. Hän ei ollut vielä kuullut sairastavansa aggressiivista rintasyöpää.

Pelko vaihtuu Rytmiin

Kyra Kyrklund oppi tärkeän läksyn pelon voittamisesta jo 11-vuotiaana.
Hän oli pudonnut satuloimattoman työhevosen selästä edelliskesänä kummitätinsä kartanolla.

Pudottuaan Kyra roikkui ravaavan hevosen ohjaksissa, mutta selvisi lopulta luunmurtumilla ja käden kipsaamisella. Kun hän uhosi nousevansa uudestaan hevosen selkään, vanhemmat näkivät viisaammaksi viedä hänet ratsastuskouluun.

Matka Helsingin Ruskeasuon ratsastuskoululle ei ollut helppo. Onnettomuus palasi yksityiskohtaisesti mieleen, sydän hakkasi ja pelko painoi harteilla. Kyra päätti olla puhumatta pelostaan, sillä halu hevosen selkään oli väkevämpi kuin kipeät muistot.

Hän kipusi pelkonsa kanssa Rytmi-nimisen ruunikon selkään. Sen jälkeen hänen arjessa ja juhlassaan on ollut tasan yksi asia, ratsastus.

Ratsastus on tuonut Kyra Kyrklundin elämään ystävät, työ- ja asuinpaikat, arvokisamenestyksen, kuuluisuuden, aviopuolison ja elämäntyön, josta hän ei taida jäädä edes ­eläk­keelle.

– Kilpaileminen ja ratsastus ovat olleet niin tärkeitä, etten ole paljon ehtinyt katsoa sivuilleni, Kyra myöntää.

Nykyiseen puolisoonsa Richard Whiteen Kyra tutustui vasta nelikymppisenä. Lapsia he eivät ehtineet hankkia.

Elämästä 50 vuotta on mennyt ratsastuksen ehdoilla.

– Minulla ei ole ollut ikinä välivuotta. Lomakin on ollut kymmenen päivää lämpimässä joka viides vuosi.

Kun Kyra kuuli keväällä sairastavansa rintasyöpää, hän päätti että seuraavan vuoden ajan sairaus ja siitä toipuminen saavat määrätä tahdin.

– Sairaus panee väkisin pohtimaan asioiden tärkeysjärjestystä.

Ja minähän näytän

Kun Kyra riisuu eteisessä lierihattunsa, alta paljastuvat sytostaattihoidossa ohentuneet hiukset. Morris, kolmevuotias länsigöötanmaanpystykorva, haukkuu ja pyörii jaloissa. Kyra pehmenee silmissä.

Viinkinkiajalta asti tunnetun paimenkoirarodun kasvatusoppaissa korostetaan, että rotu pitää huomiosta ja haluaa sitä joskus liikaakin, joten kasvatuksessa pitää olla johdonmukainen ja päättäväinen.

Siihen Kyra ei kykene – tai kykenee omalla tavallaan. Olohuoneen nurkassa on Morrisin pehmoeläinvuori, joka kasvaa joka matkan jälkeen yhdellä uudella tuliaisella.

Kyran olemus on sekoitus hellää ja karskia. Kirosanat maustavat käheä-äänistä puhetta, mutta olemus on lämmin ja välitön.

Kyra Kyrklund on saanut urallaan vaikeatkin hevoset aisoihin, mutta tupakanpolttoa hän ei ole onnistunut lopettamaan.

– Yritän säännöllisesti vähentää.

Kyra aloitti tupakoinnin herkässä teini-iässä. Lähes ensimmäisissä ratsastuskisoissaan hän sai palautetta miespuoliselta tuomarilta, että hän ratsastaa hyvin, mutta on valitettavasti niin paksu, että häntä on ikävä katsella ja pisteitä täytyy vähentää.

– En ikinä unohda sitä. Päätin että näytän sille. Kun halusin laihtua, aloitin ­tupakoinnin.

Helppo se on sanoa

Kyra Kyrklundin motto sopii huippu-urheilijalle: jos on tahtoa, löytyy tie.
Tahdosta Kyra Kyrklundin menestys kouluratsastajana ei ole jäänyt kiinni. Voitonhalua on riittänyt kuusiin olympialaisiin ja kymmenien grand prix -tasoisten hevosten ­kasvattamiseen.

Yksi hevosista on ollut ylitse muiden – Matador. Sillä Kyra voitti MM-hopeaa vuonna 1990. Niin hyvällä hevosella piti olla mahdollisuudet mitaleille jo vuoden 1988 olympialaisissa.

– Se yritys kaatui omiin virheisiini. Mutta ilman niitä virheitä olisin tuskin voittanut sitä MM-hopeaa.

Hevosen kouluttaminen grand prix -tasolle kestää kuutisen vuotta. Täydelliseksi ratsastajaksi kasvamiseen ei riitä ihmiselämä.

– Vaikka sinulla olisi ympärillä viisaita ihmisiä, jotka sanovat varo sitä, tee näin ja älä tee noin, neuvot eivät auta ennen kuin tunnet asiat ihollasi.

Tukholman MM-hopean jälkeen Matadorin omistaja päätti lyödä rahoiksi ja Kyra menetti elämänsä ­hevosen.

– Isälläni oli tapana sanoa, että asioi­ta, joihin ei voi vaikuttaa, ei kannata jäädä suremaan.

Kyra ei sure myöskään saavuttamatta jääneitä olympiamitaleja.

– Siinä vaiheessa, kun jotain ei ole, kuvittelee että sen saavuttaminen muuttaa elämän. MM-hopean jälkeen tajusin, että elämäni ei muuttunut ensinkään. Paremmin muistaa ne hetket, kun asiat eivät menneet niin kuin niiden piti mennä.

Sellainen hetki oli viimeksi maaliskuussa, kun Kyra oli käynyt maaseutua kiertävässä mammografia-autossa ja hänet kutsuttiin jatkotutkimuksiin. Hän ei osannut olla huolissaan, terve nainen.

Tahtoo avoauton!

Ensimmäinen huhtikuuta Kyran rinnasta otettiin koepala. Viikon päästä tuli vastaus ja viikko siitä hänet ­leikattiin.

Syöpä varmistui tutkimuksissa HER2-positiiviseksi, joita on noin 20 prosenttia rintasyövistä. Kyseessä on rintasyövän aggressiivisempi muoto ja hoidot ovat sen mukaiset: leikkauk­sen jälkeen kahta solumyrkkyä, sädehoitoa, herseptiini-nimistä lääkettä ja lopuksi hormonihoitoa.

– Lääkäri sanoi, että hoito kestää vuoden eikä se ole kivaa. Mutta sitten kun se on ohi, sen pitäisi olla ohi.

Kun tapaamme, toinen solumyrkkykuuri on vasta alkuvaiheessa. Kyra ajaa Lontooseen hoitoon joka maanantai seuraavan seitsemän viikon ajan.

– Odotas, kun näytän yhden kuvan.

Kyra kaivaa tietokoneeltaan kuvan tammimetsästä, joka näkyy keittiön ikkunasta. Kuva on samalta ajalta, kun tieto sairaudesta tuli. Keväinen metsä oli juuri muuttunut keijukellomereksi. Kuvassa keijukellojen keskellä voi havaita pienen polunpätkän.

– Tämä kuva minulla on koko ajan mielessäni, vuoden pituinen matka. Sen jälkeen haluan nähdä taas tämän saman kukkaloiston.

Kyra on sietänyt hoitoja melko hyvin, mutta ratsastamisen hän on toistaiseksi jättänyt ja keskittyy valmentamiseen sen minkä hoidoilta jaksaa.

– Olen puhunut enemmän ihmisten kanssa. Ostin myös avoauton. Jos ei muuta, niin halusin ainakin auton, jolla on kiva ajaa niihin hoitoihin.

Avoauton ostettuaan Kyra sattui lukemaan lehtijutun, jossa kerrottiin että suuri osa Britannian avoautojen ostajista on yli viisikymppisiä naisia, jotka ovat eronneet tai sairastuneet.

– En ollutkaan niin erikoinen kuin kuvittelin.

Kyra ei ole silti katunut hankintaansa.

– Kun aurinko paistaa ja laskee katon alas, elämä tuntuu aika hyvältä.

Huolella harkittu liitto

Kyra muutti miehensä Richard Whiten kanssa Snowhillin tilalle Sussexiin kymmenen vuotta sitten. Pari tutustui vuonna 1990 Saksassa. Naimisiin he menivät 17 vuoden harkinnan jälkeen vuonna 2007.

– Ei se enää tästä paremmaksi muutu, joten miksei, Kyra vastaa kysymykseen naimisiinmenopäätöksestä.

Kyra ja Richard ovat sekä työtovereita että pariskunta. Ulkojäsenenä perheeseen kuuluu myös Mia Pettersson, jonka Kyra ja Richard houkuttelivat edellisestä työpaikastaan Ruotsista avukseen Englantiin.

– Muutin tänne vuonna 2000. Onhan tämä työtä, mutta enemmänkin elämäntapa. Olen oikeastaan perheenjäsen, Mia huikkaa keittiöstä.

Kyra kehuu pariskunnan työnjakoa. Hän ja Richard täydentävät toisiaan sekä ratsastuksessa että elämässä.

– Minä näen mahdollisuudet, Richard näkee myös mahdolliset ongelmat. Se on aika hyvä yhdistelmä.

– Ja jos asiat menevät päin persettä, hän ei ylireagoi.

Se on jo nähty

Kyran taipumus nähdä mahdollisuudet on vienyt hänet pitkälle. Lukion jälkeen hän päätti elättää itsensä kouluratsastuksella, vaikka suomalaisia esikuvia ei juuri ollut.

Kyra lähti oppiin Ruotsin Strömsholmaan ja sieltä Laukon kartanoon. Oman kilpatallin hän perusti vuonna 1976.

1990-luvun alussa Kyra sai kutsun Ruotsiin Flyingenin valtionsiittolan kouluratsastuksen päävalmentajaksi. Myös Richard tuli töihin Flyingeniin ja alkoi valmentaa avovaimoaan.

Viitisentoista sitten Kyra oli jälleen valinnan edessä. Hän ei kokenut Flyingenin kehityssuunnitelmia enää omikseen, vaan päätti perustaa Richardin kanssa oman valmennuskeskuksen Englantiin. Ensimmäiset vuodet kuluivat vuokratiloissa, kunnes Snowhill löytyi 10 vuotta sitten.

Tilalla oli valmiina kaikki tarvittava: päärakennus, tallitilat 20 hevoselle, laitumia, maneesi sekä tammilehto ja puutarha kaupan päälle.  

Kyra päätti luopua lupaavimmasta hevosestaan Tip Topista ja laittaa rahat tilaan. Ensimmäistä kertaa elämässä miellyttävä asia vei voiton arvokisasijoituksista. Hän ei ole katunut valintaansa.

– Minulla ei ole enää sitä draivia, että haluan välttämättä olympialaisiin ja olen valmis luopumaan kaikesta muusta. Se on nähty.

Kunnianhimo ja tavoitteellisuus kanavoituvat toisaalle. Kyra arvelee puhuvansa hevosta aika hyvin, mutta parantamisen varaa on edelleen.

Huutaminen ei kannata

Hevosten kouluttaminen on muuttunut kolmenkymmenen viime vuoden aikana perin pohjin. Käskeminen ja komentaminen ovat vaihtuneet hevosten käyttäytymisen tutkimiseen ja ymmärtämiseen.

– Kun aloitin, homma oli komentamista. Jos ei tapahtunut mitä halusit, huusit kovempaa. Jos ei vieläkään tapahtunut, huusit perkele.

Ei ihme, että ääni on vieläkin käheä. Kyra vaihtoi tyyliä kuultuaan ensimmäistä kertaa mentaalivalmennuksesta.

– Ymmärsin, miten uutta voi oppia ja miten kauan oppiminen kestää. ­Rauhoituin.

Nykyään Kyran tavoite on saada asiansa perille mahdollisimman huomaamattomasti ja pienillä avuilla.

– Ratsastaessa etsin sitä fiilistä, ettei tarvitse tehdä mitään, vaan yhteisymmärrys hevosen kanssa on lähes täydellinen.  

Kyra on tehnyt parhaat tuloksensa oreilla, joita pidetään vaikeasti hallittavina.

– Ruuna on helpoin. Kerrot vaan sille, että nyt teet näin. Orilta pitää ensin kysyä, että voisitko tehdä näin. Tammat ovat kaikkein vaikeimpia. Niille pitää lähettää ensi pari kirjallista anomusta, Kyra nauraa.

Tosin yksi sääntö orien kanssa pitää muistaa, muuten käy köpelösti.

– Orin kanssa ei auta joutua konfliktiin, jossa se huomaa olevansa vahvempi osapuoli. Jos tulee ristiriita, sinun pitää tietää, että voitat sen.

Syövänkään kanssa ei neuvotella. Kyran ranteessa on helmiäisnauha ja siinä 10 kirjainta: FUCK CANCER.

ET:n haastattelun jälkeen Kyra Kyrklundin hoidot jatkuivat. Uusimpien tietojen mukaan syöpä ei ole uusiutunut. Helsingin Sanomien haastattelussa 10.6.2017 Kyrklund, 65, kertoo toipumisestaan. Hän ratsastaa edelleen viitenä päivänä viikossa, mutta aikoo ottaa aikaa yhä enemmän myös itselleen ja pitää kerrankin kunnon kesäloman.

 

Syntynyt 1951 Helsingissä, asuu Billings­hurstissa Englannissa.

Ammatti Kouluratsastaja, valmentaja ja ­hevosalan yrittäjä. Edustanut Suomea kuusissa olympialaisissa ja ollut kolmesti viidennellä ­sijalla. Voitti kouluratsastuksen MM-hopeaa ­Tukholmassa vuonna 1990.

Perhe Aviopuoliso Richard White, länsi­göötanmaanpystykorva Morris ja talouden­-hoitaja Mia Pettersson.

Harrastaa Puutarhan hoitoa ja kuuntelee ­
musiikkia lähes kaikkiruokaisesti.

Vierailija

Rintasyöpään sairastunut Kyra Kyrklund: "Haluan nähdä ensi kevään keijukellot"

Kaikkea hyvää Kyralle ja Richardille! Mukava lukea kuulumisiasi. Uskon, että selätät taudin,kun käyt läpi tämän "matokuurin" ja jatkat legendaarista työtäsi upeiden eläinten parissa. Toivon myös, että otat seuraavaksi projektiksesi tumppaamisen,lopullisesti...tupakasta ei seuraa mitään hyvää, päinvastoin... Olet ollut minun sekä tuhansien muiden hevostyttöjen idoli, kymmenet ikäpolvet ovat kiertäneet kaviouraa mielessään sinä ja upea,kiiltävänmusta Matador. Upeinta ja arvostettavinta on...
Lue kommentti