Taiteilijaprofessori Jorma Uotinen huolehtii hyvinvoinnistaan joogaamalla. Ikääntyminen hidastaa liikkeitä, mutta pääasia on, että järki pelaa. 

Kun treenaaminen jää pois, tanssija konkreettisesti lyhenee. Rintakehä alkaa painua alaspäin. Jorma Uotisen täytyy päivittäin muistuttaa itseään avaamaan rinta.

Jorma Uotinen istuu matolle olohuoneensa lattialle. Valokuvaaja tähtää oviaukon läpi toisesta huoneesta.

– Joogatessa en käytä laseja, mutta kuvassa näyttää hassulta, jos niitä ei ole, Uotinen sanoo ja nappaa pokat viereiseltä pöydältä takaisin silmilleen.

Hän koukistaa toisen polvensa ja kiertää ylävartaloaan. Se on yksi bikram-joogan 26 asennosta, asanasta.

"Ajattelin, että jos jotain vielä eläessäni treenaan, se on tämä laji."

Kun Jorma Uotinen päätti tanssijanuransa, päivittäinen harjoittelu loppui. Ainoastaan koreografioita tehdessä ja harjoitettaessa tuli tehtyä liikkeitä.

– Tanssissa on koko ajan pyrkimyksensä tietty ylösveto, Uotinen sanoo, ryhdistää rintaansa ja ikään kuin nostaa itseään päälaesta.

Uotinen löysi bikram-joogan nelisen vuotta sitten. Hänen ystävänsä ja entinen puolisonsa Helena Lindgren harjoittaa sitä helsinkiläisen Kirsi Koskisen studiossa.

Kirsi ja Helena houkuttelivat Uotista monta kertaa mukaan. Viimein hän meni, ja bikram kolahti ensimmäisellä tunnilla.

– Ajattelin, että jos vielä jotain vielä eläessäni treenaan, tämä on se laji.

Kuin saunassa

Bikram-joogaa harjoitetaan kuumassa, 38-asteisessa salissa. Asennot tehdään aina samassa järjestyksessä, ja sarja kestää puolitoista tuntia.

– Minulle on hyvin vapauttavaa, että järjestys pysyy, koska olen koko elämäni opetellut erilaisia liikesarjoja. Enää ei tarvitse ottaa muistamisesta painetta.

Uotinen nousee seisomaan seuraavaa asanaa varten. Hän koukistaa toisen jalkansa toista polvea vasten ja seisoo yhdellä jalalla. Hetken hän joutuu etsimään tasapainoa.

"Joogan voi aloittaa vanhemmallakin iällä."

– Bikram-joogalla on puhdistava vaikutus fyysisesti. Tuntuu siltä kuin sisäelimetkin hikoilisivat. Sanonkin, että en hikoile vaan tulvin. Ympärilläni lattialla on kokonainen lammikko.

Joogaan kuuluu ajatus, että ihminen on kokonaisuus ja että fyysinen harjoitus vaikuttaa myös mieleen. Puoleentoista tuntiin ei ajattele mitään muuta.

Koskisen studiolla käy kaikenikäisiä. Uotinen itse täytti juuri 66 vuotta.

– Totta kai tanssijataustani on hyötyä, mutta kyllä bikram sopii kaikille. En näe mitään estettä aloittaa sitä vanhemmallakaan iällä, jos ei ole sairauksia, jotka estävät.

"Ihminen on aina oikean ikäinen."

Uotinen näyttää vielä yhden asanan, sen vaikean. Hän pudottautuu polvilleen, asettaa kädet alaselkää vasten ja taivuttaa ylävartaloa taaksepäin. Ilme on tuskainen.

– Perkele, tätä en pysty tekemään, manaan usein. Liike venyttää reisiä ja vatsalihaksia, mutta kun pudotan päätä taakse, minua alkaa pyörryttää.

Uotinen huokaisee käyneensä jo aika kankeaksi. Mutta hän vertaakin fysiikkaansa nuorempaan itseensä, ei muihin.

– Ymmärrän ruumiissa vanhenemisen myötä tapahtuvat muutokset. Ne pitää vain hyväksyä. Ihminen on aina oikean ikäinen.

Sairauden paradoksi

Uotinen ei ole ikinä harrastanut mitään perusurheilulajeja, ei edes koulussa.

– Kun luistimet piti olla, hankin pikaluistimet. Sain kiertää omaa rataa, eikä minun tarvinnut mennä jääkiekkokaukaloon.

Uotinen kiittää liikunnanopettajaansa Kauko Hulpiota, joka oli 1960-luvun ihmiseksi hyvin avarakatseinen. Hän ymmärsi, etteivät agg-ressiiviset joukkuelajit sovi Uotiselle.

– Hulpio sanoi aina, että Uotinen saa lähteä kävelylle. Hän näki minussa herkkyyden ja tietyn erityislaadun.

Päivä, jona Uotinen pystyi itse viemään lusikan suuhun, räjäytti tajunnan.

Tanssitreenit tulivat kuvaan mukaan 15 ikävuoden paikkeilla, kun Uotinen pääsi Porin teatteriin avustajaksi. Hän esiintyi musikaaleissa ja kesäteatterissa.

Sitten iski täydellinen sokki. Uotinen oli 19-vuotias, kun hän sairastui vakavaan hermojuuritulehdukseen, Guillain-Barrén tautiin. Hän menetti liikunta- ja puhekykynsä. Hänellä oli myös voimakkaita hermokipuja.

Tulehdus voi edetä hengityslihaksiin. Uotisellakin oli varmuuden vuoksi sairaalasängyn vieressä hengityskone. Viisas lääkäri kuitenkin lohdutti, että vaikka tauti on oireiltaan dramaattinen, siitä voi parantua täysin.

– Se oli valtava lupaus 19-vuotiaalle. Se antoi uskoa ja voimaa. Mutta kaikki riippuu itsestä, siitä kuinka paljon jaksaa treenata.

"Liike on ihme, kun sen ensin menettää ja saa sitten takaisin."

Toipuminen oli vaativa prosessi, kun kaikki piti opetella alusta. Päivä, jona Uotinen pystyi itse viemään lusikan suuhun, lähes räjäytti tajunnan. Se teki Uotisesta tanssijan.

– Tunsin valtavaa riemua jokaisesta liikkeestä, jonka sain haltuun. Liike on ihme, kun sen ensin menettää ja saa sitten takaisin.

Koreografioita tehdessään Uotinen aina puhuu liikkeen millimetrintarkasta merkityksestä. Sairautensa aikana hän kävi sen prosessin läpi. Hänellä on jotain, mihin perustaa taiteensa.

Toipuminen kesti noin vuoden. Sitten Uotinen pyrki Kansallisbaletin kouluun ja pääsi.

– Silloin oli varmaan niin hirveä pula miestanssijoista, että minutkin otettiin, hän nauraa.

Uotinen nousi heti näyttämölle harjoittelijasopimukselle. Seitsemän vuotta myöhemmin hän löysi itsensä Pariisin oopperasta.

"En ole terveysintoilija, sillä elämästä ei saa viedä kaikkia makuja."

Raflaava ele

Tanssijan on vaikea erottaa ammatin edellyttämää hyväkuntoisuutta yleisestä hyvinvoinnista. Treenaaminen ja kurinalaisuus ovat arkea.

– Olen kaikkiruokainen, syön monipuolisesti enkä hurahda äärimmäisyyksiin. En ole terveysintoilija, sillä elämästä ei saa viedä kaikkia makuja. Mutta makkara ei ole minun juttuni, ja maitoa olen inhonnut lapsesta saakka.

Nuorempana Uotinen poltti tupakkaa, mutta lopetti sen kerralla 1980-luvun alussa.

– En ollut himopolttaja. Saattoi mennä viikkoja, etten polttanut lainkaan. Kyse oli pikemminkin tupakanpolton eleestä, Uotinen sanoo, vie kuvitellun savukkeen suupieleensä ja heilauttaa sen sivulle pitkällä ja näyttävällä kädenojennuksella.

– Se oli mukamas raflaavaa siihen aikaan. Kaikki tupakkaan liittyvä näprääminen on rituaalinomaista. Sitä ei moni tule ajatelleeksi.

Tanssijan kroppa on kovilla ja onnettomuuksia sattuu. Uotinen selviytyi aktiiviaikanaan suhteellisen vähin vammoin, mitä nyt vaivaisenluut ovat kipuilleet.

"Sanoin lääkärille, että kiitos vain, mutta olen kuuluisa taipuisasta selästäni."

Muutama vuosi sitten hän tanssi Rooman oopperassa Kuningas Learissa. Häntä roikotettiin käsistä ja hyppyytettiin. Vasemman käden hauislihas irtosi alaosastaan, ja se jouduttiin leikkaamaan.

Kerran 1980-luvulla Uotiselle ilmaantui alaselkään hermosärkyä. Innostunut kirurgi olisi halunnut asentaa selkään metallilevyn, koska Uotisen nikamat ovat niin liikkuvia.

Kirurgi kehui juuri tehneensä samanlaisen operaation jääkiekkoilijalle, ja se oli onnistunut hyvin.

– Sanoin, että kiitos vain, mutta olen kuuluisa siitä, että selkäni on taipuisa. Miten järjetön idea ehdottaa tanssijalle selän jäykistystä!

"Mietin, kelpaanko enää kellekään."

Alakulon ajat

Uotinen toimi kymmenen vuotta Kansallisbaletin johtajana. Pesti päättyi 2000-luvun taitteessa. Kun samaan aikaa purkautui tärkeä ihmissuhde, hän putosi tyhjiöön.

– Pari vuotta olin hukassa ja mietin, mihin kuulun. Ei ollut päivittäistä työtä, eikä kotonakaan ketään. Mietin, kelpaanko enää kenellekään.

Uotinen ei miellä tilaansa uupumukseksi tai masennukseksi, vaan alakuloksi. Kärsivällisyys oli koetuksella, oli suuri tarve karistaa alavireisyys.

Niihin aikoihin Göteborgin oopperatalo otti yhteyttä. Uotinen oli tehnyt sinne aiemmin koreografian, ja he etsivät baletille johtajaa.

– Kun kävin Göteborgissa, kävelin yksin sateisella kadulla. Aloin miettiä, miksi aloittaisin alusta saman, minkä olin jo tehnyt Suomessa?

Samaan aikaan Uotiselle tarjottiin Kuopio tanssii ja soi -festivaalin taiteellisen johtajan paikkaa. Se oli uudenlainen tehtävä, joka kiinnosti. Uotinen on hoitanut pestiä jo 15 vuotta.

Kauneus koukuttaa

Uotinen asuu 1912 rakennetussa jugend-talossa Helsingin Punavuoressa. Asunto on sanalla sanoen upea. Avarat ja valoisat huoneet on sisustettu taideteoksilla, koriste-esineillä ja selkeillä väripinnoilla.

– Olen lapsesta saakka ollut kiinnostunut kauneudesta. Äitini kertoi, että kun olin vielä alle kouluikäinen, olin vappukävelyllä ihmetellyt, miksi kaikki naiset olivat kauniita.

Estetiikka on Uotisesta kaiken taiteen ydin.

Äiti oli ompelija, ja kotona tehtiin aina vaatteita. Uotinen arvelee kiinnostuksensa vaatteisiin ja muotiin muodostuneen jo silloin.

– Katselin kerran kuvia ensimmäisestä 18 neliön kodistani Helsingissä. Siellä oli samat elementit kuin täällä.

Uotiselle esteettisyys on perustava asia. Kyse ei ole vain silmää miellyttävistä asioista. Estetiikka tarkoittaa alun perin aisteihin vetoavaa, aistielämystä. Se on kaiken taiteen ydin.

Nykyisin puhutaan paljon, että taide tuottaa hyvinvointia. Uotinen ei ajattele niin, vaan korostaa taiteen itseisarvoa.

– Kun halutaan oikeuttaa taide terveyden edistäjänä, kyse on rahasta. Laitetaan apuraha-anomukseen, että esitys viedään vaikkapa vanhainkotiin. Se on väärin perusteltu.

Uutta kohti

Uotinen ei ole jäänyt haikailemaan menneitä menestyksiä tanssitaiteessa. Tilalle on aina ilmaantunut jotain kiinnostavaa.

– Olen sielultani esiintyjä. Sitä puolta olen saanut toteuttaa chanson-laulajana.

"Voimattomuus elämän edessä on sen suola."

Uotinen tuntee monia suomalaisia tanssijoita, jotka ovat ryhtyneet uuteen ammattiin. Yksi opiskelee hammaslääkäriksi, toinen on suutari ja kolmas raitiovaunun kuljettaja.

– Hän ajaa kympin ratikkaa ja huutelee hirveän ylpeänä ohjaamosta, että "Jorma, olet nyt minun kyydissä". Hän itse oli vuosia tavallaan minun kyydissäni.

Tanssijan ura on lyhyt ja intensiivinen, mutta se voi päättyä ennen aikojaan vaikkapa yhteen nostoon.

– Elämä on aina arvaamatonta. Onneksi näin on, sillä mitähän tekisinkään, jos tietäisin, että jään huomenna auton alle. Voimattomuus elämän edessä on sen suola.

Artikkeli on alun perin julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 5/2016.

 

 

Kuka?

Jorma Uotinen

Syntynyt: Porissa 1950.

Asuu: Helsingin Punavuoressa.

Työ: Taiteilijaprofessori, laulaja, Kuopio tanssii ja soi -festivaalin taiteellinen johtaja. Kesällä 2017 festivaali järjestetään 48. kertaa, ajankohta on 14.–20.6.2017. Festivaalin ohjelmiston löydät täältä.

Motto: Portugalilaisen runoilija Fernando Pessoan sanoin: "Ollaksesi suuri, pane kaikki, mitä olet, pienimpäänkin, mitä teet. Älä mitään itsessäsi liioittele, äläkä mitään sulje pois. Ole kaikki kaikessa. Kuu mahtuu joka lampeen, koska se loistaa niin korkealta."

Sanna Joki

Jorma Uotinen: "Elämän suola on sen arvaamattomuus"

Neuvoina annan että lopeta kiroilu, vaihda ekoruokaan, tue selkää hyvillä vatsalihaksilla vaikkapa 100 istumaannousua useampana päivänä viikossa ja suosittelen myös kehoa ja aivoja fixaavia meditaatioita. Itse saatan meditoida jopa vahingossa nukkuessa joten meneepä nukkumisaikaikakin hyvään käyttöön. Monena aamuna herännyt vahingossa pehmeät musiikki kuulokkeet päässä. Minäkin olen aikoinaan heittänyt jalat selän takaa pään yli ja koska häntäluu on murtunut tarvin hyvät vatsalihakset.
Lue kommentti

Juontaja Kari Salmelainen muistelee, kuinka rakkaus syntyi Napakymppi-ohjelmassa – ja kertoo, miten hänen oma parisuhteensa on kestänyt yli 20 vuoden ajan. 

– Nopeasti kuvauksissa jo aisti, että keillä osallistujista synkkaisi parhaiten, kertoo Napakymppiä juontanut Kari Salmelainen. Hän juonsi ohjelmaa vuosina 1985–2002.

Salmelainen on tavannut muutamia Napakympin kautta naimisiin päätyneitä pariskuntia.

– Ruotsinlaivalla olen tavannut pariskunnan, joka tuli esittelemään 18- ja 20-vuotiaat tyttärensä. He kertoivat tavanneensa Napakympin kautta. Onnittelin tietysti ja otimme muutaman valokuvan, Salmelainen kertoo.

Salmelaisen mukaan Napakympissä ihmiset olivat kiinnostuneita samoista arvoista kuin tanssilavalta kumppania hakiessaan.

– Kysymykset toistuivat usein hyvin samankaltaisina. Alkuun ihmettelin, että miten ihmiset jaksavatkin kysyä aina samoja asioita, mutta sitten ymmärsin, että ne ovat niitä kaikkein tärkeimpiä kysymyksiä, Salmelainen kertoo.

– Minkälaisesta ruuasta tykkäät ja pidätkö matkustelusta toistuivat moneen kertaan. Monet olivat myös kiinnostuneita siitä, pitääkö kumppani valkosipulista, Salmelainen naurahtaa.

Kari Salmelainen Napakympin kuvauksissa.
Kari Salmelainen Napakympin kuvauksissa.

"Vuosipäivien vietto kuuluu amatööreille"

Salmelainen on itse pitänyt yhtä puolisonsa Sirpa Teräksen kanssa yli kaksikymmentä vuotta.

– Sirpa ohjasi parikymmentä vuotta Napakymppiä, vietimme siis jo töissä paljon aikaa yhdessä. On vaikea enää edes muistaa, mistä kohtaa parisuhteemme alkoi.

Kari Salmelaisen paras parisuhdevinkki on kunnioitus.

– Toisen osaamista, ammattitaitoa ja luonnetta on osattava arvostaa. Liian usein tulee nähtyä pariskuntia, joissa toista mollataan tyhmyydestä tai osaamattomuudesta. Sellaisen todistaminen tekee aina pahaa. 

Samankaltainen ajatusmaailma ja vahva luottamus ovat Salmelaisen mukaan parisuhteen tärkeimpiä rakennuspalikoita.

– Sirpa ja minä olemme molemmat tarkkoja televisioviihteen ammattilaisia. Olemme myös tottuneet joustamaan ammattiemme puitteissa. Vuosipäivien vietto kuuluu amatööreille, Salmelainen toteaa.

Hänen mielestään suhdetta kannattaa juhlistaa vaikka arkisena maanantaiaamuna, kun muut ovat töissä ja yhteistä aikaa viimein löytyy.

– Luottamukseen sisältyy myös se tärkeä näkökulma, että kumpikaan ei suhteessa roiku toisessa kynsin ja hampain kiinni, molemmilla on oltava oma tilansa mennä ja tehdä.

Kari ja Sirpa-vaimo.
Kari ja Sirpa-vaimo.

"Enää en kaipaa televisioon"

Napakymppi jatkuu televisiossa jälleen syksyllä, Janne Katajan juontamana.

– Aikansa kutakin, ne hommat ovat minun osaltani ohi. Televisioon en enää kaipaa, ne ajat on jätetty taakse, Kari Salmelainen sanoo. 

Salmelainen esiintyy silloin tällöin koko perheen toritapahtumissa juontamassa Napakymppejä.

– Olemme vaimoni kanssa molemmat jo eläkkeellä ja rakastamme tehdä spontaaneja matkoja. Maailmaa on tullut kierrettyä, se on hauskaa puuhaa. Liika keikkailu vaikeuttaisi lähtemistä liikaa, joten olen tarkka siitä, minkälaisiin hommiin sitoudun. Televisioon en enää lähtisi, Salmelainen toteaa.

Lue lisää Kari Salmelaisen kuulumisia ET:stä 14/2017. 

Savolaistunut napolilainen Paco kertoi vuoden 2016 murrekisassa värikkäästi tuntemuksista, joita miljoonakaupungin kasvatille jäi aution oloisesta Pielavedestä. Hän veti esityksen uudelleen ET:n lukijoille.

Mamma mia! Vai voe tokkiisa...? Paco Nucci toteaa, että napolilaisissa ja savolaisissa on paljon samaa: puheliaisuus ja vahva murre.

– Rakastan Kuopiota, enkä voisi kuvitellakaan asuvani muualla, vaikka olin Helsingissäkin monta vuotta. Tykkään myös savolaisista naisista, sillä kaikki neljä vaimoani ovat olleet savolaisia, Paco nauraa.

Pacon mielestä savon murteen mukavin lausahdus on yrkäilöö myteröityä eli alkaa hämärtyä.

– Opin kieliä helposti ja olen opiskellut suomen kieltä Helsingin yliopistossa. Uskomattoman paljon ovia avautuu, kun huasteloo savon murretta. Kun käyn vaikka verovirastossa ja heitän iloisesti päevää niin minua palvellaan heti hymyillen. Ottavat toki vähän vitsinä, mutta myös arvostavat.

– Olen aina osannut ja halunnut kuunnella ihmisiä, ja saada kontaktia. Savossa ihmisten kanssa pääsee paljon helpommin juttuun kuin Helsingissä. Sitten heistä ei meinaa päästä eroon...

Paco Nucci pyörittää neljää ravintolaa Kuopiossa. Gusto Runin -viinibaari avattiin kesällä satamassa Raninin vanhassa myllyssä. Lounaskahvila Momentontossa kauppakeskus Minnassa on tarjolla muun muassa tuorepastalounaitaja kotitekoista jäätelöä. Lisäksi Paco isännöi Sorrentoa ja Capri Marinaa satamassa.

ET-lehti tutustuu tänä vuonna Suomen eri heimoihin ja maakuntiin juttusarjassa Minun heimoni. Savolaisuudesta ja savolaisista voit lukea ET:n numerosta 14/2017. 

 

Sarjakuvia savoksi kääntänyt Olavi Rytkönen kertoo, millainen mies on rellukka. Entä miksi olisi kätevää, jos urheiluselostuksetkin tehtäisiin savoksi? 

Sonkajärveltä syntyisin oleva ohjelmapalveluyrittäjä, kuopiolainen Olavi Rytkönen puhuu elävää ja hersyvää savon murretta. Tekstaritkin hän näpyttää savoksi.

Olavi tunnetaan muun muassa sarjakuvien savontajana. Asterix-kirja Opeliksin Orjalaeva on muhevaa luettavaa. Olavi tekee paljon juontöitä, ja stand up -keikoilla hän voi vetää 20 minuutin sukellus savolaisuuteen -pätkän.

– En pistä karvahattua viärinpäin ja esitä pöljempöö ku mittee jo valamiiks oon. Vanahoissa elokuvissa se tyhmä polliisi olj melekein aena savolainen. En tykkee liian piälleliimatusta murteella puhumisesta. Minun savolaenen on normaalisti pukkeutunu city-savolaenen, tämmönenpähän viiskymppinen ukon vuplake.

Interaktiivinen murrekonsultataatio särkee aina jään Olavin vetämissä firmojen iltatilaisuuksissa.

– Alotettaan rojjaattamalla kaverin kanssa käsjpäevät. Sitten neovon kaikkia sanomaan toesilleen savoks mitenkä mukavoo olj ku kaverikkii ilikes pilleisiin köejjäytyä. Väkisinnii tämä alakaa naarattoo, tunnelma kevenöö ja ilta lähtöö mukavasti alakuusa. Monet kättelöö illan mittaan montae kertoo.

Katso yllä olevalta videolta, miten savolaisittain luonnehditaan esimerkiksi Jorma Uotista ja Jope Ruonansuuta. Olavi kuvailee myös, miten mukavaa olisi, jos urheiluselostukset tehtäisiin savon murteella.

Murrerunoilija Heli Laaksonen elää vuodenaikojen rytmissä ja rauhoittuu metsässä. Siellä hän saa olla piilossa katseilta ja kameroilta.

"Olen syntynyt Turussa ja elin siellä ensimmäiset vuoteni. Minulle olivat jo pienenä tärkeitä eksyneet orvokit, jotka kurkistivat nurmikosta.

Meillä oli isäni synnyinseudulla Lokalahdella pieni viljelyspalsta. Isä rakensi metsän reunaan havumajan, jonka hienon hämäryyden muistan vieläkin. Sain vetäytyä majaan omiin oloihini.

Olin lapsena paljon Halikossa. Mummon talo sijaitsi korkealla mäellä, josta näkyy peltojen yli joka suuntaan. Missään ei tänä päivänäkään pilkistä rivitaloa tai Prisman kulmaa.
Se on sielunmaisemaani. Olin paljon kahdestaan mummon kanssa. Mummo oli karjakko ja puhui lämpimästi lehmistä.

”Mää tahro olla lehm koivu al”, kirjoitin myöhemmin runossani.

"Koko suku murehti kuohuttavaa tekoa."

Mummolan valtava pihakoivu kurkotti sen verran naapurin puolelle, että tämä ällipäisyyksissään kaatoi sen. Koko suku murehti kuohuttavaa tekoa.

"Metsässä rauhoitun"

Työhöni liittyy paljon esiintymistä ja muuta liehumista.

Metsä on minulle paikka rauhoittua. Siellä ei ole silmäpareja tuijottamassa eikä valvontakameroita. Ei tarvitse miettiä, minkä vaikutuksen teen.

Lapsuuden havumajaan ryömin samalla tavalla katseilta piiloon. Kirjoittamiseenkin liittyy omaan maailmaan vetäytyminen.

Metsä ei saa olla pelkkä rahapölli. Ymmärrän, että ihminen voi puun ottaa ja hyödyntää sitä hyvällä tavalla, mutta kantojen maasta repiminen tekee minut murheelliseksi. Sen jälkeen metsä ei kelpaa enää mihinkään. Siellä hirvikin kompuroi.

Muutimme 1870-luvun maalaistaloon nelisen vuotta sitten. Naapurin pellot avautuvat ihan ikkunani alla. Minusta tuntuu, että he aivan erityisesti huolehtivat, että saisin ihailla hienoa ohrapeltoa.

Lue myös: Heli Laaksonen: "Levottomuuden iskiessä selaan Matkahuollon aikatauluja"

On mukava seurata, kuinka oraat nousevat esiin. Siemen itää, kärki erottuu mullasta ja maisema muuttaa vähitellen väriä.

"Vuodenaikojen vaihtelu tuo virkusuutta elämään."

Vuodenaikojen vaihtelu tuo virkusuutta elämään. Tykkään siitäkin, että talossamme on talvella vilu ja kesällä lämmin. Haluan elää vuodenaikojen rytmissä enkä torjua niitä.

Suurta kolkkoutta

Suurkaupungissa minulle tulee joskus yksinäinen olo, kun ikkunasta ei näy rakennusten lisäksi muuta kuin kenties taivaalla lipuva pilvi. Kaikki muu on ihmiskäden tekemää. Se on suurta kolkkoutta. Kun joskus vaikka lintu lentää ohi, siinä on sitten edes yksi sydän lisää läsnä.

Ehkä joillakin kaupunkilaisilla on sama tunne metsässä. Mutta itse olen mieluummin luonnon kuin tekniikan armoilla.

Runoilijana saan luonnosta voimaa ja inspiraatiota. Luontometaforat ovat keskeisiä runoissani.

Mielikuvituksessa kaikki on mahdollista. Esikoisteokseni nimi Pulu uis tulee siitä, kun Tartossa asuessani seurailin Emajoen sorsia. Yhtenä päivänä näin mielestäni pulun kelluskelevan niiden joukossa. En tiedä, halusinko vain niin kovasti nähdä pulun vieraassa elementissä, että näin sen."

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 14/2015.

  1. Syntynyt Turussa 1972. Asuu Rauman Lapissa.
  2. FM, Lounais-Suomen murteella kirjoittava ja esiintyvä runoilija.
  3. Uusin kirja Lähtisiks föli?
  4. Harrastaa lukemista, kansalaisopiston kursseja ja oman talon ylläpitoa.