Carmen katsoo lempeästi ensimmäisiä, 1940-luvulla otettuja mallikuviaan.

Maailman vanhimman huippumallin Carmen Dell Oreficen ura on jatkunut 70 vuotta. Glamourin lisäksi hänen elämäänsä on mahtunut nälkää ja niukkuutta.

Äkkipäätään voisi ajatella, että amerikkalainen Carmen Dell Orefice on päässyt helpolla. Hän on saanut synnyinlahjana pitkän (177 cm) varren ja kasvot, jotka ovat säilyttäneet jalon kauneutensa näihin päiviin asti.

Taannoisessa 85-vuotisjuhlanäytöksessään Carmen oli puettu punaiseen riikinkukkomaiseen asuun, mutta ilman sitäkin hän olisi vanginnut jokaisen katseen.

Carmen viihtyy lavalla, mutta toinen syy, miksi hän on jatkanut työskentelyä näinkin pitkään on raadollisempi: raha. Carmen on menettänyt omaisuutensa pariinkin kertaan luotettuaan vääriin ihmisiin ja sijoitusvihjeisiin.

– Olen mestari aloittamaan alusta, hän kiteytti Daily Mail -lehden haastatelussa.

90-luvun vararikon jälkeen Carmen yritti tasapainottaa talouttaan muun muassa myymällä nuoruusvuosiensa mallikuvia Sothebyn huutokaupassa.

Juuret Italiassa ja Unkarissa

Carmen syntyi vaatimattomiin oloihin New Yorkissa kesäkuussa 1931. Isä oli tullut siirtolaisena Italiasta, äiti Unkarista. Carmen oli perheen ainoa lapsi. Varsinainen perhe-elämä jäi kyllä vähiin, sillä vanhemmat asuivat erillään tytön varhaisvuosista saakka.

Äitiään Carmen kiittää paljosta ja korostaa saaneensa häneltä uutteran naisen mallin.

– Opin laittamaan ruokaa, nikkaroimaan, tapetoimaan – ja pihistämään kaikessa.

Erityisen surullista Carmenista oli se, että saadakseen vuokran maksetuksi, he joutuivat vähän väliä panttaamaan elintärkeän ompelukoneensa.

Carmen ”löydettiin” 13-vuotiaana. Samassa bussissa hänen kanssaan sattui matkustamaan muuan valokuvaajan vaimo, joka kiinnitti huomiota tytön suuriin silmiin ja korkeisiin poskipäihin.

Kahden vuoden kuluttua Carmen kuvattiin ensimmäisen kertaa arvostetuimman muotilehden Voguen kanteen. Vähän aiemmin hän oli istunut legendaarisen taiteilijan Salvador Dalin mallina.

– Tuo kaikki huomio ei merkinnyt minulle mitään, olin vain hämmentynyt.

Carmen oli pienestä pitäen haaveillut balettitanssijan urasta, mutta hän sairastuin 12-vuotiaana reumakuumeeseen.

– Pitkä vuodelepo söi lihakseni – pysyin hädin tuskin pystyssä.

Hyviä ja huonoja miehiä

Valokuvamalliksi ryhdyttyään Carmen on työskennellyt monien maailman huippukuvaajien kanssa. Legendaarit Cecil Beaton ja Richard Avedon ovat kutsuneet häntä muusakseen.

Aviomiesten kanssa ei sujunut yhtä hyvin. Kaikista kolmesta on tullut ero. Ensimmäisen kerran naimisiin Carmen meni parikymppisenä, mutta liitto purkautui miehen jatkuvaan uskottomuuteen pian esikoisen syntymän jälkeen. Nyt kuusikymppinen tytär jäi Carmenin ainoaksi.

– Jo ennen Lauran syntymää minulle oli tehty kaksi laitonta aborttia, mutta niitäkään en kadu. Elämäni oli tuolloin muutenkin onnetonta. 

Iho kuorittu ja polvinivelet vaihdettu

Mallintyössä tarvittava itsekuri ei ole ollut Carmenille koskaan vaikeaa. Mutta suuren osan elämästään hän sanoo kuluneen siihen, että on oppinut ymmärtämään itseään.

– Ehkä tuo jatkuva etsintä on auttanut minua työssäni, tehnyt minusta muuntautumiskykyisen kameleontin.

Carmen kertoo viettävänsä yksinkertaista elämää, liikkuvansa paljon ja syövänsä kevyesti.

Molemmat polvinivelet on vaihdettu, mutta muita suurempia remontteja hänelle ei ole tarvinnut tehdä. Auringon vaurioittama iho tosin on taannoin kuorittu niin radikaalisti, että sitä pitää suojella kuin vauvaa. Carmen vitsailee nukkuvansakin aurinkovoide kasvoilla.

Aikuisilla malleilla riittää kysyntää Suomessakin. Lue lisää aiheesta ja alan ilmiöistä ET-lehden numerosta 5/2017! 

 

Juontaja Kari Salmelainen muistelee, kuinka rakkaus syntyi Napakymppi-ohjelmassa – ja kertoo, miten hänen oma parisuhteensa on kestänyt yli 20 vuoden ajan. 

– Nopeasti kuvauksissa jo aisti, että keillä osallistujista synkkaisi parhaiten, kertoo Napakymppiä juontanut Kari Salmelainen. Hän juonsi ohjelmaa vuosina 1985–2002.

Salmelainen on tavannut muutamia Napakympin kautta naimisiin päätyneitä pariskuntia.

– Ruotsinlaivalla olen tavannut pariskunnan, joka tuli esittelemään 18- ja 20-vuotiaat tyttärensä. He kertoivat tavanneensa Napakympin kautta. Onnittelin tietysti ja otimme muutaman valokuvan, Salmelainen kertoo.

Salmelaisen mukaan Napakympissä ihmiset olivat kiinnostuneita samoista arvoista kuin tanssilavalta kumppania hakiessaan.

– Kysymykset toistuivat usein hyvin samankaltaisina. Alkuun ihmettelin, että miten ihmiset jaksavatkin kysyä aina samoja asioita, mutta sitten ymmärsin, että ne ovat niitä kaikkein tärkeimpiä kysymyksiä, Salmelainen kertoo.

– Minkälaisesta ruuasta tykkäät ja pidätkö matkustelusta toistuivat moneen kertaan. Monet olivat myös kiinnostuneita siitä, pitääkö kumppani valkosipulista, Salmelainen naurahtaa.

Kari Salmelainen Napakympin kuvauksissa.
Kari Salmelainen Napakympin kuvauksissa.

"Vuosipäivien vietto kuuluu amatööreille"

Salmelainen on itse pitänyt yhtä puolisonsa Sirpa Teräksen kanssa yli kaksikymmentä vuotta.

– Sirpa ohjasi parikymmentä vuotta Napakymppiä, vietimme siis jo töissä paljon aikaa yhdessä. On vaikea enää edes muistaa, mistä kohtaa parisuhteemme alkoi.

Kari Salmelaisen paras parisuhdevinkki on kunnioitus.

– Toisen osaamista, ammattitaitoa ja luonnetta on osattava arvostaa. Liian usein tulee nähtyä pariskuntia, joissa toista mollataan tyhmyydestä tai osaamattomuudesta. Sellaisen todistaminen tekee aina pahaa. 

Samankaltainen ajatusmaailma ja vahva luottamus ovat Salmelaisen mukaan parisuhteen tärkeimpiä rakennuspalikoita.

– Sirpa ja minä olemme molemmat tarkkoja televisioviihteen ammattilaisia. Olemme myös tottuneet joustamaan ammattiemme puitteissa. Vuosipäivien vietto kuuluu amatööreille, Salmelainen toteaa.

Hänen mielestään suhdetta kannattaa juhlistaa vaikka arkisena maanantaiaamuna, kun muut ovat töissä ja yhteistä aikaa viimein löytyy.

– Luottamukseen sisältyy myös se tärkeä näkökulma, että kumpikaan ei suhteessa roiku toisessa kynsin ja hampain kiinni, molemmilla on oltava oma tilansa mennä ja tehdä.

Kari ja Sirpa-vaimo.
Kari ja Sirpa-vaimo.

"Enää en kaipaa televisioon"

Napakymppi jatkuu televisiossa jälleen syksyllä, Janne Katajan juontamana.

– Aikansa kutakin, ne hommat ovat minun osaltani ohi. Televisioon en enää kaipaa, ne ajat on jätetty taakse, Kari Salmelainen sanoo. 

Salmelainen esiintyy silloin tällöin koko perheen toritapahtumissa juontamassa Napakymppejä.

– Olemme vaimoni kanssa molemmat jo eläkkeellä ja rakastamme tehdä spontaaneja matkoja. Maailmaa on tullut kierrettyä, se on hauskaa puuhaa. Liika keikkailu vaikeuttaisi lähtemistä liikaa, joten olen tarkka siitä, minkälaisiin hommiin sitoudun. Televisioon en enää lähtisi, Salmelainen toteaa.

Lue lisää Kari Salmelaisen kuulumisia ET:stä 14/2017. 

Savolaistunut napolilainen Paco kertoi vuoden 2016 murrekisassa värikkäästi tuntemuksista, joita miljoonakaupungin kasvatille jäi aution oloisesta Pielavedestä. Hän veti esityksen uudelleen ET:n lukijoille.

Mamma mia! Vai voe tokkiisa...? Paco Nucci toteaa, että napolilaisissa ja savolaisissa on paljon samaa: puheliaisuus ja vahva murre.

– Rakastan Kuopiota, enkä voisi kuvitellakaan asuvani muualla, vaikka olin Helsingissäkin monta vuotta. Tykkään myös savolaisista naisista, sillä kaikki neljä vaimoani ovat olleet savolaisia, Paco nauraa.

Pacon mielestä savon murteen mukavin lausahdus on yrkäilöö myteröityä eli alkaa hämärtyä.

– Opin kieliä helposti ja olen opiskellut suomen kieltä Helsingin yliopistossa. Uskomattoman paljon ovia avautuu, kun huasteloo savon murretta. Kun käyn vaikka verovirastossa ja heitän iloisesti päevää niin minua palvellaan heti hymyillen. Ottavat toki vähän vitsinä, mutta myös arvostavat.

– Olen aina osannut ja halunnut kuunnella ihmisiä, ja saada kontaktia. Savossa ihmisten kanssa pääsee paljon helpommin juttuun kuin Helsingissä. Sitten heistä ei meinaa päästä eroon...

Paco Nucci pyörittää neljää ravintolaa Kuopiossa. Gusto Runin -viinibaari avattiin kesällä satamassa Raninin vanhassa myllyssä. Lounaskahvila Momentontossa kauppakeskus Minnassa on tarjolla muun muassa tuorepastalounaitaja kotitekoista jäätelöä. Lisäksi Paco isännöi Sorrentoa ja Capri Marinaa satamassa.

ET-lehti tutustuu tänä vuonna Suomen eri heimoihin ja maakuntiin juttusarjassa Minun heimoni. Savolaisuudesta ja savolaisista voit lukea ET:n numerosta 14/2017. 

 

Sarjakuvia savoksi kääntänyt Olavi Rytkönen kertoo, millainen mies on rellukka. Entä miksi olisi kätevää, jos urheiluselostuksetkin tehtäisiin savoksi? 

Sonkajärveltä syntyisin oleva ohjelmapalveluyrittäjä, kuopiolainen Olavi Rytkönen puhuu elävää ja hersyvää savon murretta. Tekstaritkin hän näpyttää savoksi.

Olavi tunnetaan muun muassa sarjakuvien savontajana. Asterix-kirja Opeliksin Orjalaeva on muhevaa luettavaa. Olavi tekee paljon juontöitä, ja stand up -keikoilla hän voi vetää 20 minuutin sukellus savolaisuuteen -pätkän.

– En pistä karvahattua viärinpäin ja esitä pöljempöö ku mittee jo valamiiks oon. Vanahoissa elokuvissa se tyhmä polliisi olj melekein aena savolainen. En tykkee liian piälleliimatusta murteella puhumisesta. Minun savolaenen on normaalisti pukkeutunu city-savolaenen, tämmönenpähän viiskymppinen ukon vuplake.

Interaktiivinen murrekonsultataatio särkee aina jään Olavin vetämissä firmojen iltatilaisuuksissa.

– Alotettaan rojjaattamalla kaverin kanssa käsjpäevät. Sitten neovon kaikkia sanomaan toesilleen savoks mitenkä mukavoo olj ku kaverikkii ilikes pilleisiin köejjäytyä. Väkisinnii tämä alakaa naarattoo, tunnelma kevenöö ja ilta lähtöö mukavasti alakuusa. Monet kättelöö illan mittaan montae kertoo.

Katso yllä olevalta videolta, miten savolaisittain luonnehditaan esimerkiksi Jorma Uotista ja Jope Ruonansuuta. Olavi kuvailee myös, miten mukavaa olisi, jos urheiluselostukset tehtäisiin savon murteella.

Murrerunoilija Heli Laaksonen elää vuodenaikojen rytmissä ja rauhoittuu metsässä. Siellä hän saa olla piilossa katseilta ja kameroilta.

"Olen syntynyt Turussa ja elin siellä ensimmäiset vuoteni. Minulle olivat jo pienenä tärkeitä eksyneet orvokit, jotka kurkistivat nurmikosta.

Meillä oli isäni synnyinseudulla Lokalahdella pieni viljelyspalsta. Isä rakensi metsän reunaan havumajan, jonka hienon hämäryyden muistan vieläkin. Sain vetäytyä majaan omiin oloihini.

Olin lapsena paljon Halikossa. Mummon talo sijaitsi korkealla mäellä, josta näkyy peltojen yli joka suuntaan. Missään ei tänä päivänäkään pilkistä rivitaloa tai Prisman kulmaa.
Se on sielunmaisemaani. Olin paljon kahdestaan mummon kanssa. Mummo oli karjakko ja puhui lämpimästi lehmistä.

”Mää tahro olla lehm koivu al”, kirjoitin myöhemmin runossani.

"Koko suku murehti kuohuttavaa tekoa."

Mummolan valtava pihakoivu kurkotti sen verran naapurin puolelle, että tämä ällipäisyyksissään kaatoi sen. Koko suku murehti kuohuttavaa tekoa.

"Metsässä rauhoitun"

Työhöni liittyy paljon esiintymistä ja muuta liehumista.

Metsä on minulle paikka rauhoittua. Siellä ei ole silmäpareja tuijottamassa eikä valvontakameroita. Ei tarvitse miettiä, minkä vaikutuksen teen.

Lapsuuden havumajaan ryömin samalla tavalla katseilta piiloon. Kirjoittamiseenkin liittyy omaan maailmaan vetäytyminen.

Metsä ei saa olla pelkkä rahapölli. Ymmärrän, että ihminen voi puun ottaa ja hyödyntää sitä hyvällä tavalla, mutta kantojen maasta repiminen tekee minut murheelliseksi. Sen jälkeen metsä ei kelpaa enää mihinkään. Siellä hirvikin kompuroi.

Muutimme 1870-luvun maalaistaloon nelisen vuotta sitten. Naapurin pellot avautuvat ihan ikkunani alla. Minusta tuntuu, että he aivan erityisesti huolehtivat, että saisin ihailla hienoa ohrapeltoa.

Lue myös: Heli Laaksonen: "Levottomuuden iskiessä selaan Matkahuollon aikatauluja"

On mukava seurata, kuinka oraat nousevat esiin. Siemen itää, kärki erottuu mullasta ja maisema muuttaa vähitellen väriä.

"Vuodenaikojen vaihtelu tuo virkusuutta elämään."

Vuodenaikojen vaihtelu tuo virkusuutta elämään. Tykkään siitäkin, että talossamme on talvella vilu ja kesällä lämmin. Haluan elää vuodenaikojen rytmissä enkä torjua niitä.

Suurta kolkkoutta

Suurkaupungissa minulle tulee joskus yksinäinen olo, kun ikkunasta ei näy rakennusten lisäksi muuta kuin kenties taivaalla lipuva pilvi. Kaikki muu on ihmiskäden tekemää. Se on suurta kolkkoutta. Kun joskus vaikka lintu lentää ohi, siinä on sitten edes yksi sydän lisää läsnä.

Ehkä joillakin kaupunkilaisilla on sama tunne metsässä. Mutta itse olen mieluummin luonnon kuin tekniikan armoilla.

Runoilijana saan luonnosta voimaa ja inspiraatiota. Luontometaforat ovat keskeisiä runoissani.

Mielikuvituksessa kaikki on mahdollista. Esikoisteokseni nimi Pulu uis tulee siitä, kun Tartossa asuessani seurailin Emajoen sorsia. Yhtenä päivänä näin mielestäni pulun kelluskelevan niiden joukossa. En tiedä, halusinko vain niin kovasti nähdä pulun vieraassa elementissä, että näin sen."

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 14/2015.

  1. Syntynyt Turussa 1972. Asuu Rauman Lapissa.
  2. FM, Lounais-Suomen murteella kirjoittava ja esiintyvä runoilija.
  3. Uusin kirja Lähtisiks föli?
  4. Harrastaa lukemista, kansalaisopiston kursseja ja oman talon ylläpitoa.