– Luottamustoimien hoitaminen vaatii matkustamista ja valvomistakin, ja siksi elämäntapojen pitää olla terveellisiä, että jaksaa, Tarja Halonen sanoo.

Presidentti Tarja Halonen kertoi mietteitään hyvinvoinnista, liikunnasta ja eläkkeelle jäämisestä tässä vuonna 2014 julkaistussa ET-lehden artikkelissa.

Pitipäs sattua. Tapaamisen aiheena ovat hyvinvointi, liikunta ja terveys, ja presidentti Tarja Haloseen on iskenyt yön aikana vatsavirus. Vai oliko syynä paluumatkalla Chilestä välilaskupaikalla Madridissa nautittu omena? Se olisi ehkä pitänyt kuoria.

Halonen ehti aamulla hymähdellä yhteensattumaa aviomiehelleenkin. Taudit eivät katso aikatauluja. Mutta vuodet valtakunnan ykköspaikalla ja oma sinnikäs luonteenlaatu ovat opettaneet, etteivät pöpöt niin vain kaada vuoteenomaksi.

Halonen laskee leikkiä vaivoistaan – ne ovat onneksi ohimeneviä – ja siemaisee välillä keltaista jaffaa. Kalenteri on täynnä, ja kiirettä on enemmän kuin toivoisi. Chilessä hän osallistui presidentti Michelle Bacheletin virkaanastujaisiin ja YK:n kokoukseen naisten ja nuorten asemasta.

"Odotan edelleen hiljaisempaa vaihetta."

– Olen eläkkeellä, vaikkei sitä mistään huomaakaan. Odotan edelleen hiljaisempaa vaihetta. Ehkä se koittaa sitten, kun puolisoni jää eläkkeelle parin vuoden kuluttua.

Huono omatunto kolkkaa välillä. Halosen mieli halajaisi viettää enemmän aikaa lastenlasten kanssa, ja puutarhapalstakin kutsuu.

Maan kuopsuttelun katkaisee ainakin Helsingissä kesäkuun puolivälissä suuri kansainvälinen naisliikuntakonferenssi, jonka suojelija hän on. Kun päättäjät, tutkijat ja liikunta-aktiivit eri puolilta maailmaa kokoontuvat IWG-maailmankonferenssiin, Helsinki on liikunnan ja urheilun tasa-arvokeskustelun keskipisteenä.

Voimistelu ei inspiroinut

Liikunta voimaannuttaa ihmistä joka iässä. Tytöillä se vaikuttaa vahvasti myös siihen, millaista heidän elämästään tulee – niin kävi Tarja Haloselle itselleen. Liikunta ja urheilu ovat olleet hänelle luonteva tapa paitsi huolehtia hyvinvoinnistaan ja pitää hauskaa, myös kasvaa vastuulliseksi yhteiskunnan jäseneksi.

– Tulen perheestä, jossa äiti oli aikoinaan 1930-luvulla perustamassa Helsingin urheilu- ja voimisteluseura Kotkia. Itse aloitin voimistelun Elannon Iskussa kuuden seitsemän vuoden ikäisenä. En kuitenkaan kovin mielelläni mennyt sinne. Äiti oli myöhään töissä, enkä aina ehtinyt harjoituksiin ajoissa. Rangaistukseksi piti heitellä kuperkeikkoja kovalla lattialla. Ne eivät minua inspiroineet.

"Lahjakkuus on vain perusta. Osaaminen vaatii kovaa harjoittelua."

Helsinkiläistytöt eivät juuri hiihtäneet, mutta viettivät paljon aikaa luistinradoilla. Myöhemmin koulutyttönä Halonen alkoi pelata koripalloa ja harrastaa raittiusseuran yleisurheilukisoissa juoksua.

Liikunta opettaa sitkeyttä

Halosen Anna-tytär oli kolmivuotias nähdessään televisiosta voimistelua. ”Äiti mä haluun tonne”, hän sanoi silloin, ja on siitä lähtien pitänyt kiinni haluamastaan. Nykyisin Anna Halonen valmentaa Olarin voimistelijoita ja on mukana niin voimistelun kansallisissa kuin kansainvälisissä luottamustehtävissä.

Haaveili tytär taitoluistelustakin. Kun piruetit ja hypyt eivät heti onnistuneet, hän valitti, että äiti on ostanut huonot luistimet.

– Olen käyttänyt sitä esimerkkinä siitä, että lahjakkuuskin on vain perusta. Urheileva lapsi huomaa jo pienenä, että osaaminen vaatii kovaa harjoittelua. Se pätee niin koulussa kuin kaikessa myöhemmässä elämässä.

Halonen ei pidä pahana, että tytöt ja pojat harrastavat urheilua kilpamielessä.

– Kilpaileminen on meihin sisäänrakennettuna, se alkaa lapsesta: ”Kato äiti, miten pitkälle mä hyppään!” Kilpaurheilua harrastavat nuoret oppivat aikatauluttamaan elämänsä ja olemaan tehokkaita siinä asiassa, mikä kulloinkin on esillä. Ei lapsia pakosti kentälle kukaan saa. Urheilemisen pitää olla hauskaa.

"Voin olla yhtä hyvä kuin minua vuosikymmeniä nuorempi vasta-alkaja."

Halonen toivoo, että sukupuolien ja -polvien väliset aidat rikkoutuisivat, eikä ikä karsinoisi ihmisiä harrastusten mukaan.

– Minustakin on kivaa harjoitella yhdessä 16–17-vuotiaiden kanssa. Voin olla tanssissa yhtä hyvä kuin minua vuosikymmeniä nuorempi vasta-alkaja.

Lajille voi olla uskoton

Tarja Halonen sanoo, että hänen on nykyisin kiinnitettävä aivan erityistä huomiota elintapoihinsa. Työhön kun liittyy paljon epäterveellistä: matkustamista, valvomista, siirtymistä aikavyöhykkeeltä toiselle, stressiä.

Stressinhallintaan Halosella on yksi neuvo:

– Suunnittele aikataulusi niin, että liikunnalle jää oma paikkansa. Se on yhtä tärkeä asia kalenterissa kuin kokoukset tai muut pakolliset kuviot.

Lue myös: Sinustakin liikkuja? Katso kattava tietopaketti 55+ -vuotiaalle

Toki kohtuus kaikessa. Jos aletaan edellyttää treenaamista viisi kertaa viikossa, moni masentuu, koska ei pysty täyttämään sellaisia vaatimuksia.

– Liikkuminen ei ole tylsää, koska erilaisia malleja voi yhdistää. Naureskelen joskus, että sitä ei pidetä hyvänä, jos ihminen vaihtaa puoluetta tai aviopuolisoa liian usein, mutta liikuntalajia voi kyllä vaihtaa! Siinä mielessä ”irtosuhteet” ovat ihan hyviä.

"Ihminen jää eläkkeelle työelämästä, mutta elämästä ei jäädä eläkkeelle koskaan."

Lihaksia vanhoillekin

Kansanterveydelliset huolenaiheemme ovat Haloselle tuttuja. Liikumme arjessa liian vähän ja liian yksipuolisesti. Se kostautuu vanhana.

– Ikääntymistä ja huoltosuhdetta pohtiessa ei ole järkevää murehtia, riittääkö hoitajia tai saako eläkemaksuilleen katetta. Mikään ei korvaa sitä, että ihminen saa ja voi liikkua itse. Moni tajuaa tajuaa vasta laitokseen jouduttuaan, miten tärkeitä omat pienet kotiaskareet olivatkaan. Ihminen jää eläkkeelle työelämästä, mutta elämästä ei jäädä eläkkeelle koskaan.

Halonen sanoo, että vanhainkodeissa on vielä tekemistä liikunnan suhteen.

– Otan yhden esimerkin: Ennen sanottiin, että lihakset pitäisi hankkia viimeistään 40–50-vuotiaana, jotta niistä olisi hyötyä vanhana. Nyt on todettu, että vielä 80-vuotiaatkin saavat oikein mitoitetuilla harjoituksilla itselleen lihaksia. Liikunta tekee hyvää luustolle ja tasapaino parantuu.

Vain moottoriurheilu on Tarja Haloselle vieras laji. – Se on niin välinepainotteista, eikä mielestäni urheilua ollenkaan.
Vain moottoriurheilu on Tarja Haloselle vieras laji. – Se on niin välinepainotteista, eikä mielestäni urheilua ollenkaan.

Halosen mielestä kasvava kiinnostus liikuntaan pitäisi käyttää hyväksi. Erityisesti nyt, kun suuret ikäluokat ovat tulossa korkeaan ikään.

– Maaseudulla on tietysti hankalaa, kun etäisyydet ovat pitkiä. Miten viedään mummot uimaan tai papat joogaan? Erityisesti kun miehet näyttävät jysähtävän paikoilleen sisälle tai pilkille.

"Eläkkeelle on päästävä kunnossa."

Häntä naurattaa hiukan se, kun asioita tarjotaan uudella kuorrutuksella niin kuin ruokaresepteissä.

– Puhutaan saunajoogasta, mutta kukapa ei olisi keksinyt itse venytellä harteitaan saunan lauteilla.

Lue myös: Rentoudu 5 minuutissa! Video opettaa, miten teet helpon kotijoogan

Oikea eläkeikä?

Tarja Halosella on näkemys myös oikeasta eläkeiästä.

– Kukaan ei halua olla aivan raato, kun pääsee eläkkeelle. Pitää hyväksyä se, että eläkkeelle on päästävä kunnossa. Mutta järjestelmän kannalta ihan niin yksilöllisiä ratkaisuja ei pystytä tekemään.

Lisäksi on mietittävä kannustepuolta.

– Ei ole mitään mieltä siinä, että tosiasiallista eläkeikää yritetään nostaa, jos työmarkkinat pitävät viisikymppistä vanhana. Pitäisi miettiä, mitkä olisivat sellaisia töitä, joita voisi tehdä vanhempanakin, vaikkei työkunto olisi entisenlainen tai ei haluaisi enää uhrata niin paljon aikaa työlle.

"Toivon, että työelämässä olisi erilaisia vaiheita iän mukaan."

Toinen olennainen asia on, että katsomme työuraa helposti nousujohteisena. Hyväpalkkainen pitää usein kiinni työstään, jotta saa varmasti hyvän eläkkeen.

– Toivottavasti siitä päästäisiin monipuolisempiin järjestelmiin, jotta ihmisellä olisi se tunne, että hän voisi tehdä vielä uudenlaista työuraa. Että työelämässä olisi erilaisia vaiheita iän mukaan. Me ikääntyneemmät voimme pienemmällä varoitusajalla lähteä tekemään erilaisia tehtäviä, koska perhevelvollisuudet eivät ole enää niin vaativia.

Haloo, tytötkin urheilevat!

Summa summarum, naisen osa liikuntamaailmassa ei ole yksiselitteinen.

Siksi tarvitaan kansainvälistä verkostoitumista, siksi tarvitaan kesäkuista konferenssia. Sen pääteema ”Lead the Change – Be the Change” (Johda muutosta – Ole muutos) kannustaa osallistujia johtamaan muutosta omalla esimerkillään. Toisaalla maailmassa vaikkapa naisten, seksuaalivähemmistöjen tai vammaisten ihmisoikeuksien edistäminen voi olla elämän ja kuoleman kysymys.

"Kaikkien pitäisi valittaa medialle, jos tyttöjen urheilusta ei uutisoida."

Halonen on pitänyt ääntä myös siitä, että median liikuntakuva on edelleen miesvaltainen. Hänellä on siitä omakohtainen kokemus, median suhtautuminen rytmiseen kilpavoimisteluun.

– Teimme valtavasti työtä, että saimme lehdet kiinnostumaan lajista. Joka ainoasta liigamatsista kerrotaan kyllä tulokset, mutta naisten maailmanmestarijoukkueesta ei sanota yhtään mitään. Kaikkien pitäisi häpeilemättä valittaa isoille ja pienille lehdille, radiolle ja televisiolle, jos tyttöjen urheilusta ei uutisoida.

Urheilun viihde- ja ammattilaispuoli on kasvanut suuresti.

– Olen iloinen siitä, jos jääkiekossa ammattilaiset eivät saa jatkossa enää ottaa osaa olympialaisiin. Myönnän olevani tässä suhteessa aivan kamala nainen. Totta kai olen ollut tippa silmässä katsomassa Teemu Selännettä ja kaikkia muitakin, mutta olympialaiset ovat asia, johon isot palkkasopimukset eivät liity.

Harrastusta ihmetellään

Liikunta vie valtaosan Tarja Halosen ja Pentti Arajärven vapaa-ajasta. Arajärvi vaeltaa, juoksee maratoneja ja käy poikaporukassa katsomassa koripalloa.

– Myös kaikki neljä lasta ovat liikkujia, mutta emme ota siitä itse ansiota. Pentin vanhin lapsi on hevosharrastaja. Pojista toinen harrastaa voimailua ja toinen tivolia ja sirkusta.

Sotshin olympiakisojen aikaan Halonen katsoi televisiosta mieluummin taitoluistelua kuin hiihtoa.

– Olemme kauhean huonoja penkkiurheilijoita. Olemme mieluummin itse tekijöinä.

"Kun tanssii musiikin kanssa, ei huomaakaan, kuinka paljon selkäranka vahvistuu."

– Työ on tosin haitannut omaa harrastamistani. En ole vielä ehtinyt koripallotreeneihin, tanssitunneilla kyllä käyn viikoittain. En aseta itselleni suuria tavoitteita. Minun julkista liikuntaani häiritsee ammattini, ja varon esiintymistä. Kun me olemme kuitenkin kuntoilijoita, niin säälin muitakin, ettei oma roolini vääristä toisten esitystä.

Halonen on harrastanut selkänsä takia monta vuotta vatsatanssia.

– Kun sitä tekee musiikin kanssa, ei huomaakaan, kuinka paljon selkärankaa tulee vahvistettua. Mutta vatsatanssi on monissa arabimaissa kielletty. Olen kertonut kokousmatkoilla, että harrastan vatsatanssia, kuten tuhannet naiset meillä. Me pidämme arabimaiden vanhan kansanperinteen voimassa! Se herättää siellä hämmennystä.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 10/2014.

Tarja Halonen

Syntynyt: 1943 Helsingissä, asuu Helsingissä.

Ammatti: Valmistunut oikeustieteen kandidaatiksi 1968. Suomen Tasavallan presidentti 2000–2012. Toiminut useita kausia kansanedustajana ja ministerinä monessa eri hallituksessa.

Perhe: Puoliso Pentti Arajärvi. Pariskunnalla on yhteensä neljä lasta ja neljä lastenlasta.

Harrastaa: Uintia, puutarhanhoitoa ja penkkiurheilua. 

Juttusarjassa tunnetut suomalaiset vastaavat kotiseutuaan koskeviin väitteisiin. 

Hämäläiset ovat hitaita ja hiljaisia.

Lähipiirissäni on enemmän niitä, joiden suuta on vaikea saada tukittua. En myöskään väittäisi, että täällä ollaan vakaita ja harkitsevia. Kaupunginvaltuustossa istuneena tiedän, että Riihimäellä osataan myös mokata.

Hämäläinen on tyypillinen suomalainen, luonnehti Sakari Topelius.

Topeliuksen aikaan se saattoi pitää paikkansa. Häme on keskellä kaikkea, mutta omassa rauhassaan. Täällä vältyttiin vierailta vaikutteilta toisin kuin rannikkoseuduilla. Nykyisin heimot ovat sekoittuneet. Veturinkuljettaja-isäni muutti tänne aikoinaan Lohjalta nimenomaan työn perässä.

Hämeessä käytännöllinen on sama kuin kaunis.

Tuohon sisältyy vahva arjen arvostus. Jos joku työkalu on oikein käteen sopiva, niin kyllä se samalla on kaunis. Olen kuullut aika usein kommentin, että siinä sitä taas mennään käytännöllisyys edellä… Joskus on pakko lähteä liikkeelle aika räjähtäneen näköisenä.

Vänrikki Koskela on edelleen hyvän johtajan esikuva.

Kyllä Vilho Koskelan tavassa johtaa omalla esimerkillään ja muita pomottamatta on jotakin ajatonta ja yleispätevää. Eikä se ole sukupuoleen liittyvä ominaisuus, naisjohtajassakin on hyvä olla vähän Koskelaa.

Hämäläiset naiset ovat Niskavuorelta.

Tunnistan itsessäni sen sitkeän ja itsenäisen eetoksen. Menen ja teen silloinkin, kun en oikein jaksaisi, joskus hampaat irvessä.

Artikkeli on osa ET-lehden Minun heimoni -juttusarjaa, joka käsittelee suomalaisia heimoja. Hämäläisiä käsittelevä artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan ET-lehden numerossa 9/2017. 

70-vuotispäiviään juhliva Paula Koivuniemi nauttii nyt elämästään enemmän kuin kolmikymppisenä.

Helsingin Sanomien kuukausiliite teki vuonna 1991 ison artikkelin Paula Koivuniemen 25-vuotisjuhlakiertueelta. Jutussa silloin 44-vuotias Paula antoi ymmärtää, että ehkä tässä mennään uran viimeisiä vuosia. Yli neljännesvuosisata myöhemmin suosio ja esiintymiset jatkuvat yhä.

– Minua varmaan pelottivat tulevat 50-vuotispäivät. Ajattelin, ettei sen jälkeen voi tehdä enää mitään – mutta siitähän kaikki vasta alkoikin! Nyt osaan jo sanoa, että viidenkympin jälkeen alkaa hieno elämä. Ei tarvitse enää esittää tai yrittää tai näyttää mitään. Näytöt on siihen mennessä jo annettu, sen jälkeen voi vain nauttia.

Kolmenkympin kriisi

Hankalinta ikävaihetta Paula eli kolmikymppisenä. Se oli angstista aikaa, eikä hän ollut sinut itsensä kanssa.

– 30 oli mielestäni niin iso lukema. Nyt voisin sanoa sille nuorelle Paulalle, että ota vaan iisisti, kyllä asiat helpottavat. Vaikka ei kai sitä voi kenellekään sanoa, se aika pitää vain elää läpi.

Seitsemänkymppinen Paula kuuluu niihin ihmisiin, joista paras ikä on se, jota juuri eletään.

– En todellakaan tunne itseäni vanhaksi. Vielä jalka nousee ja korkokenkä kulkee.

Virtaa riittää

Paula tunnetaan energisestä lavaesiintymisestä. 

– Minulla on aina akut täynnä. Keikalle riittää, että otan mikin käteen ja olen valmis esiintymään. Jälkeenpäin pitää ehkä huilia, mutta kun lavalla huudetaan ”hyvät naiset ja herrat, Paula Koivuniemi!” ja valot syttyvät, virtaa tulee. Se on hieno tilanne, joka myös koukuttaa.

Pitkän uran varrella Paulalle on kertynyt paljon hittejä.

– Siitä on artistille suuri etu artistille, sillä hiteillä saa heti yleisön mukaan. Aloitan yleensä Sata kesää, tuhat yötä tai Kuka pelkää Paulaa -kappaleilla. Aikuisen naisen levytin vuonna 1982. Se on jännä laulu, kun sitä laulavat miehet ja naiset, tytöt ja pojat.

Paula on aina pitänyt elämässään työn etusijalle. Hän nauttii esiintymisestä ja ihmisten edessä olemisesta. 

– Tuntuu hyvältä antaa ihmisille hyviä hetkiä ja koskettaa heidän tunteintaan. Olen aina ollut aika kriittinen itselleni, mutta on se kannattanutkin. Tässä sitä vielä ollaan mukana musiikkimaailmassa viidenkymmen vuoden jälkeenkin.

Lue Paula Koivuniemen koko haastattelu uudesta ET Terveys -lehdestä. Lehti on myynnissä lehtipisteissä. Digilehteen pääset tutustumaan täällä

Entinen ikivanhuus voi tarkoittaa jopa vuosikymmenten iloa itselle ja ympäristölle, ET:n kolumnisti Teemu Keskisarja muistuttaa muutoksista suomalaisten elämässä.

Kirkonkirjoja tutkiva kaverini Ilkka vinkkasi löydöstä, joka pistää ajattelemaan, että ikä todella on pelkkä numero.

Erään 38-vuotiaan vainajan virallinen kuolinsyy oli ”vanhuus”. Tämä lienee ennätys, mutta viisissäkymmenissä ”vanhuuteen” kuolleita esivanhempia piisaa jokaisessa suvussa ja pitäjässä. Vielä 1800-luvulla kehon romahdus vaikutti luonnolliselta iässä, jossa nykyihmiset rientävät kukkeimmillaan.

Suomalaisten elinajanodote oli 1800-luvulla 40 vuoden kieppeillä. Sen painoi alas valtava lapsikuolleisuus, ei vanhuuden harvinaisuus tai lyhyys. Vanhuksia oli melkoisesti, koska vanhuus alkoi niin varhain.

Ilman huippugeenejä, poikkeuksellisen terveellistä huushollia ja tuuria tapaturmien välttämisessä ei nelikymppinen suomalainen ollut läheskään teräkunnossa. Vanhuuden merkit näkyivät jo teineissä. Puutostilojen takia hampaat putoilivat ja mätänivät jokseenkin jokaiselta. Siitä aiheutuivat paitsi jomotukset ja tulehdukset, myös vellin litkimisen pakko. Paloviina oli paras kipulääke, mutta sivuvaikutukset eivät ketään ainakaan nuorentaneet.

Kirurgien ja kiropraktikoiden tulevia hommia hoitelivat kansanparantajat parhaan kykynsä mukaan eli huonosti. Pollenpotku polvilumpioon, rusahdus selässä tukkia nostaessa tai akillesjänne poikki ojan yli harpatessa, ja ”työura” oli taputeltu. Raakki mikä raakki, ei siitä enää kalua saanut.

Säätyläiset vanhenivat rahvaan tavoin, koska ”uusia alkuja” ei irronnut rahallakaan. Lääkärikonstit ja apteekkien rohdot olivat nykytietämyksellä hyödyttömiä ja haitallisia. Kun suolistovaiva tai tuberkuloosi kaatoi, kroonikkona makaaminen ei ollut kartanossa paljon auvoisampaa kuin vaivaistalossa.

Älytöntä olisi mainostaa vanhuutta voimavarana, mutta jotain ytyä ikäkautta eläviin on ilmaantunut. 80-vuotiaiden nykysuomalaisten joukkue pärjäisi varmasti köydenvedossa ja aivojumpassa 1800-luvun kuusikymppisille.

En suinkaan lähetä syöpäpotilaille ja muistisairaille sellaisia terveisiä, että kiittäkää yhteiskuntaa elontien ihanasta loppupätkästä. Ymmälläni vain mietiskelen historian harppausta. Vasta 1900-luvulla yleistyi elämänkaari, jossa entinen ikivanhuus voi tarkoittaa jopa vuosikymmenten iloa itselle ja ympäristölle.

Kolumni on julkaistu ET-lehdessä 10/2017

Kyra Kyrklund on kokenut ja kylmähermoinen kilpailija. Viime vuosina hänen sisuaan on testannut agressiivinen syöpä, mutta  kesällä 2017 tilanne on valoisa. Lue ET-lehden tekemä haastattelu syksyltä 2014.

Kouluratsastaja ja valmentaja Kyra Kyrklund, 63, lupaa tulla meitä vastaan Billingshurstin juna-asemalle.

– Avoautolla, Kyra lisää puhelimessa.

Tuota pikaa hopeanharmaa avomersu kaartaa hiljaiselle juna-asemalle Etelä-Englannissa. Kyra istuu kuskin paikalla lierihattu päässään.

Puoli vuotta sitten Kyra Kyrklundilla ei ollut avoautoa eikä lierihattua – eikä pienintäkään ajatusta niiden hankkimisesta. Hän ei ollut vielä kuullut sairastavansa aggressiivista rintasyöpää.

Pelko vaihtuu Rytmiin

Kyra Kyrklund oppi tärkeän läksyn pelon voittamisesta jo 11-vuotiaana.
Hän oli pudonnut satuloimattoman työhevosen selästä edelliskesänä kummitätinsä kartanolla.

Pudottuaan Kyra roikkui ravaavan hevosen ohjaksissa, mutta selvisi lopulta luunmurtumilla ja käden kipsaamisella. Kun hän uhosi nousevansa uudestaan hevosen selkään, vanhemmat näkivät viisaammaksi viedä hänet ratsastuskouluun.

Matka Helsingin Ruskeasuon ratsastuskoululle ei ollut helppo. Onnettomuus palasi yksityiskohtaisesti mieleen, sydän hakkasi ja pelko painoi harteilla. Kyra päätti olla puhumatta pelostaan, sillä halu hevosen selkään oli väkevämpi kuin kipeät muistot.

Hän kipusi pelkonsa kanssa Rytmi-nimisen ruunikon selkään. Sen jälkeen hänen arjessa ja juhlassaan on ollut tasan yksi asia, ratsastus.

Ratsastus on tuonut Kyra Kyrklundin elämään ystävät, työ- ja asuinpaikat, arvokisamenestyksen, kuuluisuuden, aviopuolison ja elämäntyön, josta hän ei taida jäädä edes ­eläk­keelle.

– Kilpaileminen ja ratsastus ovat olleet niin tärkeitä, etten ole paljon ehtinyt katsoa sivuilleni, Kyra myöntää.

Nykyiseen puolisoonsa Richard Whiteen Kyra tutustui vasta nelikymppisenä. Lapsia he eivät ehtineet hankkia.

Elämästä 50 vuotta on mennyt ratsastuksen ehdoilla.

– Minulla ei ole ollut ikinä välivuotta. Lomakin on ollut kymmenen päivää lämpimässä joka viides vuosi.

Kun Kyra kuuli keväällä sairastavansa rintasyöpää, hän päätti että seuraavan vuoden ajan sairaus ja siitä toipuminen saavat määrätä tahdin.

– Sairaus panee väkisin pohtimaan asioiden tärkeysjärjestystä.

Ja minähän näytän

Kun Kyra riisuu eteisessä lierihattunsa, alta paljastuvat sytostaattihoidossa ohentuneet hiukset. Morris, kolmevuotias länsigöötanmaanpystykorva, haukkuu ja pyörii jaloissa. Kyra pehmenee silmissä.

Viinkinkiajalta asti tunnetun paimenkoirarodun kasvatusoppaissa korostetaan, että rotu pitää huomiosta ja haluaa sitä joskus liikaakin, joten kasvatuksessa pitää olla johdonmukainen ja päättäväinen.

Siihen Kyra ei kykene – tai kykenee omalla tavallaan. Olohuoneen nurkassa on Morrisin pehmoeläinvuori, joka kasvaa joka matkan jälkeen yhdellä uudella tuliaisella.

Kyran olemus on sekoitus hellää ja karskia. Kirosanat maustavat käheä-äänistä puhetta, mutta olemus on lämmin ja välitön.

Kyra Kyrklund on saanut urallaan vaikeatkin hevoset aisoihin, mutta tupakanpolttoa hän ei ole onnistunut lopettamaan.

– Yritän säännöllisesti vähentää.

Kyra aloitti tupakoinnin herkässä teini-iässä. Lähes ensimmäisissä ratsastuskisoissaan hän sai palautetta miespuoliselta tuomarilta, että hän ratsastaa hyvin, mutta on valitettavasti niin paksu, että häntä on ikävä katsella ja pisteitä täytyy vähentää.

– En ikinä unohda sitä. Päätin että näytän sille. Kun halusin laihtua, aloitin ­tupakoinnin.

Helppo se on sanoa

Kyra Kyrklundin motto sopii huippu-urheilijalle: jos on tahtoa, löytyy tie.
Tahdosta Kyra Kyrklundin menestys kouluratsastajana ei ole jäänyt kiinni. Voitonhalua on riittänyt kuusiin olympialaisiin ja kymmenien grand prix -tasoisten hevosten ­kasvattamiseen.

Yksi hevosista on ollut ylitse muiden – Matador. Sillä Kyra voitti MM-hopeaa vuonna 1990. Niin hyvällä hevosella piti olla mahdollisuudet mitaleille jo vuoden 1988 olympialaisissa.

– Se yritys kaatui omiin virheisiini. Mutta ilman niitä virheitä olisin tuskin voittanut sitä MM-hopeaa.

Hevosen kouluttaminen grand prix -tasolle kestää kuutisen vuotta. Täydelliseksi ratsastajaksi kasvamiseen ei riitä ihmiselämä.

– Vaikka sinulla olisi ympärillä viisaita ihmisiä, jotka sanovat varo sitä, tee näin ja älä tee noin, neuvot eivät auta ennen kuin tunnet asiat ihollasi.

Tukholman MM-hopean jälkeen Matadorin omistaja päätti lyödä rahoiksi ja Kyra menetti elämänsä ­hevosen.

– Isälläni oli tapana sanoa, että asioi­ta, joihin ei voi vaikuttaa, ei kannata jäädä suremaan.

Kyra ei sure myöskään saavuttamatta jääneitä olympiamitaleja.

– Siinä vaiheessa, kun jotain ei ole, kuvittelee että sen saavuttaminen muuttaa elämän. MM-hopean jälkeen tajusin, että elämäni ei muuttunut ensinkään. Paremmin muistaa ne hetket, kun asiat eivät menneet niin kuin niiden piti mennä.

Sellainen hetki oli viimeksi maaliskuussa, kun Kyra oli käynyt maaseutua kiertävässä mammografia-autossa ja hänet kutsuttiin jatkotutkimuksiin. Hän ei osannut olla huolissaan, terve nainen.

Tahtoo avoauton!

Ensimmäinen huhtikuuta Kyran rinnasta otettiin koepala. Viikon päästä tuli vastaus ja viikko siitä hänet ­leikattiin.

Syöpä varmistui tutkimuksissa HER2-positiiviseksi, joita on noin 20 prosenttia rintasyövistä. Kyseessä on rintasyövän aggressiivisempi muoto ja hoidot ovat sen mukaiset: leikkauk­sen jälkeen kahta solumyrkkyä, sädehoitoa, herseptiini-nimistä lääkettä ja lopuksi hormonihoitoa.

– Lääkäri sanoi, että hoito kestää vuoden eikä se ole kivaa. Mutta sitten kun se on ohi, sen pitäisi olla ohi.

Kun tapaamme, toinen solumyrkkykuuri on vasta alkuvaiheessa. Kyra ajaa Lontooseen hoitoon joka maanantai seuraavan seitsemän viikon ajan.

– Odotas, kun näytän yhden kuvan.

Kyra kaivaa tietokoneeltaan kuvan tammimetsästä, joka näkyy keittiön ikkunasta. Kuva on samalta ajalta, kun tieto sairaudesta tuli. Keväinen metsä oli juuri muuttunut keijukellomereksi. Kuvassa keijukellojen keskellä voi havaita pienen polunpätkän.

– Tämä kuva minulla on koko ajan mielessäni, vuoden pituinen matka. Sen jälkeen haluan nähdä taas tämän saman kukkaloiston.

Kyra on sietänyt hoitoja melko hyvin, mutta ratsastamisen hän on toistaiseksi jättänyt ja keskittyy valmentamiseen sen minkä hoidoilta jaksaa.

– Olen puhunut enemmän ihmisten kanssa. Ostin myös avoauton. Jos ei muuta, niin halusin ainakin auton, jolla on kiva ajaa niihin hoitoihin.

Avoauton ostettuaan Kyra sattui lukemaan lehtijutun, jossa kerrottiin että suuri osa Britannian avoautojen ostajista on yli viisikymppisiä naisia, jotka ovat eronneet tai sairastuneet.

– En ollutkaan niin erikoinen kuin kuvittelin.

Kyra ei ole silti katunut hankintaansa.

– Kun aurinko paistaa ja laskee katon alas, elämä tuntuu aika hyvältä.

Huolella harkittu liitto

Kyra muutti miehensä Richard Whiten kanssa Snowhillin tilalle Sussexiin kymmenen vuotta sitten. Pari tutustui vuonna 1990 Saksassa. Naimisiin he menivät 17 vuoden harkinnan jälkeen vuonna 2007.

– Ei se enää tästä paremmaksi muutu, joten miksei, Kyra vastaa kysymykseen naimisiinmenopäätöksestä.

Kyra ja Richard ovat sekä työtovereita että pariskunta. Ulkojäsenenä perheeseen kuuluu myös Mia Pettersson, jonka Kyra ja Richard houkuttelivat edellisestä työpaikastaan Ruotsista avukseen Englantiin.

– Muutin tänne vuonna 2000. Onhan tämä työtä, mutta enemmänkin elämäntapa. Olen oikeastaan perheenjäsen, Mia huikkaa keittiöstä.

Kyra kehuu pariskunnan työnjakoa. Hän ja Richard täydentävät toisiaan sekä ratsastuksessa että elämässä.

– Minä näen mahdollisuudet, Richard näkee myös mahdolliset ongelmat. Se on aika hyvä yhdistelmä.

– Ja jos asiat menevät päin persettä, hän ei ylireagoi.

Se on jo nähty

Kyran taipumus nähdä mahdollisuudet on vienyt hänet pitkälle. Lukion jälkeen hän päätti elättää itsensä kouluratsastuksella, vaikka suomalaisia esikuvia ei juuri ollut.

Kyra lähti oppiin Ruotsin Strömsholmaan ja sieltä Laukon kartanoon. Oman kilpatallin hän perusti vuonna 1976.

1990-luvun alussa Kyra sai kutsun Ruotsiin Flyingenin valtionsiittolan kouluratsastuksen päävalmentajaksi. Myös Richard tuli töihin Flyingeniin ja alkoi valmentaa avovaimoaan.

Viitisentoista sitten Kyra oli jälleen valinnan edessä. Hän ei kokenut Flyingenin kehityssuunnitelmia enää omikseen, vaan päätti perustaa Richardin kanssa oman valmennuskeskuksen Englantiin. Ensimmäiset vuodet kuluivat vuokratiloissa, kunnes Snowhill löytyi 10 vuotta sitten.

Tilalla oli valmiina kaikki tarvittava: päärakennus, tallitilat 20 hevoselle, laitumia, maneesi sekä tammilehto ja puutarha kaupan päälle.  

Kyra päätti luopua lupaavimmasta hevosestaan Tip Topista ja laittaa rahat tilaan. Ensimmäistä kertaa elämässä miellyttävä asia vei voiton arvokisasijoituksista. Hän ei ole katunut valintaansa.

– Minulla ei ole enää sitä draivia, että haluan välttämättä olympialaisiin ja olen valmis luopumaan kaikesta muusta. Se on nähty.

Kunnianhimo ja tavoitteellisuus kanavoituvat toisaalle. Kyra arvelee puhuvansa hevosta aika hyvin, mutta parantamisen varaa on edelleen.

Huutaminen ei kannata

Hevosten kouluttaminen on muuttunut kolmenkymmenen viime vuoden aikana perin pohjin. Käskeminen ja komentaminen ovat vaihtuneet hevosten käyttäytymisen tutkimiseen ja ymmärtämiseen.

– Kun aloitin, homma oli komentamista. Jos ei tapahtunut mitä halusit, huusit kovempaa. Jos ei vieläkään tapahtunut, huusit perkele.

Ei ihme, että ääni on vieläkin käheä. Kyra vaihtoi tyyliä kuultuaan ensimmäistä kertaa mentaalivalmennuksesta.

– Ymmärsin, miten uutta voi oppia ja miten kauan oppiminen kestää. ­Rauhoituin.

Nykyään Kyran tavoite on saada asiansa perille mahdollisimman huomaamattomasti ja pienillä avuilla.

– Ratsastaessa etsin sitä fiilistä, ettei tarvitse tehdä mitään, vaan yhteisymmärrys hevosen kanssa on lähes täydellinen.  

Kyra on tehnyt parhaat tuloksensa oreilla, joita pidetään vaikeasti hallittavina.

– Ruuna on helpoin. Kerrot vaan sille, että nyt teet näin. Orilta pitää ensin kysyä, että voisitko tehdä näin. Tammat ovat kaikkein vaikeimpia. Niille pitää lähettää ensi pari kirjallista anomusta, Kyra nauraa.

Tosin yksi sääntö orien kanssa pitää muistaa, muuten käy köpelösti.

– Orin kanssa ei auta joutua konfliktiin, jossa se huomaa olevansa vahvempi osapuoli. Jos tulee ristiriita, sinun pitää tietää, että voitat sen.

Syövänkään kanssa ei neuvotella. Kyran ranteessa on helmiäisnauha ja siinä 10 kirjainta: FUCK CANCER.

ET:n haastattelun jälkeen Kyra Kyrklundin hoidot jatkuivat. Uusimpien tietojen mukaan syöpä ei ole uusiutunut. Helsingin Sanomien haastattelussa 10.6.2017 Kyrklund, 65, kertoo toipumisestaan. Hän ratsastaa edelleen viitenä päivänä viikossa, mutta aikoo ottaa aikaa yhä enemmän myös itselleen ja pitää kerrankin kunnon kesäloman.

 

Syntynyt 1951 Helsingissä, asuu Billings­hurstissa Englannissa.

Ammatti Kouluratsastaja, valmentaja ja ­hevosalan yrittäjä. Edustanut Suomea kuusissa olympialaisissa ja ollut kolmesti viidennellä ­sijalla. Voitti kouluratsastuksen MM-hopeaa ­Tukholmassa vuonna 1990.

Perhe Aviopuoliso Richard White, länsi­göötanmaanpystykorva Morris ja talouden­-hoitaja Mia Pettersson.

Harrastaa Puutarhan hoitoa ja kuuntelee ­
musiikkia lähes kaikkiruokaisesti.

Vierailija

Rintasyöpään sairastunut Kyra Kyrklund: "Haluan nähdä ensi kevään keijukellot"

Kaikkea hyvää Kyralle ja Richardille! Mukava lukea kuulumisiasi. Uskon, että selätät taudin,kun käyt läpi tämän "matokuurin" ja jatkat legendaarista työtäsi upeiden eläinten parissa. Toivon myös, että otat seuraavaksi projektiksesi tumppaamisen,lopullisesti...tupakasta ei seuraa mitään hyvää, päinvastoin... Olet ollut minun sekä tuhansien muiden hevostyttöjen idoli, kymmenet ikäpolvet ovat kiertäneet kaviouraa mielessään sinä ja upea,kiiltävänmusta Matador. Upeinta ja arvostettavinta on...
Lue kommentti