– Luottamustoimien hoitaminen vaatii matkustamista ja valvomistakin, ja siksi elämäntapojen pitää olla terveellisiä, että jaksaa, Tarja Halonen sanoo.
– Luottamustoimien hoitaminen vaatii matkustamista ja valvomistakin, ja siksi elämäntapojen pitää olla terveellisiä, että jaksaa, Tarja Halonen sanoo.

Presidentti Tarja Halonen kertoi mietteitään hyvinvoinnista, liikunnasta ja eläkkeelle jäämisestä tässä vuonna 2014 julkaistussa ET-lehden artikkelissa.

Pitipäs sattua. Tapaamisen aiheena ovat hyvinvointi, liikunta ja terveys, ja presidentti Tarja Haloseen on iskenyt yön aikana vatsavirus. Vai oliko syynä paluumatkalla Chilestä välilaskupaikalla Madridissa nautittu omena? Se olisi ehkä pitänyt kuoria.

Halonen ehti aamulla hymähdellä yhteensattumaa aviomiehelleenkin. Taudit eivät katso aikatauluja. Mutta vuodet valtakunnan ykköspaikalla ja oma sinnikäs luonteenlaatu ovat opettaneet, etteivät pöpöt niin vain kaada vuoteenomaksi.

Halonen laskee leikkiä vaivoistaan – ne ovat onneksi ohimeneviä – ja siemaisee välillä keltaista jaffaa. Kalenteri on täynnä, ja kiirettä on enemmän kuin toivoisi. Chilessä hän osallistui presidentti Michelle Bacheletin virkaanastujaisiin ja YK:n kokoukseen naisten ja nuorten asemasta.

"Odotan edelleen hiljaisempaa vaihetta."

– Olen eläkkeellä, vaikkei sitä mistään huomaakaan. Odotan edelleen hiljaisempaa vaihetta. Ehkä se koittaa sitten, kun puolisoni jää eläkkeelle parin vuoden kuluttua.

Huono omatunto kolkkaa välillä. Halosen mieli halajaisi viettää enemmän aikaa lastenlasten kanssa, ja puutarhapalstakin kutsuu.

Maan kuopsuttelun katkaisee ainakin Helsingissä kesäkuun puolivälissä suuri kansainvälinen naisliikuntakonferenssi, jonka suojelija hän on. Kun päättäjät, tutkijat ja liikunta-aktiivit eri puolilta maailmaa kokoontuvat IWG-maailmankonferenssiin, Helsinki on liikunnan ja urheilun tasa-arvokeskustelun keskipisteenä.

Voimistelu ei inspiroinut

Liikunta voimaannuttaa ihmistä joka iässä. Tytöillä se vaikuttaa vahvasti myös siihen, millaista heidän elämästään tulee – niin kävi Tarja Haloselle itselleen. Liikunta ja urheilu ovat olleet hänelle luonteva tapa paitsi huolehtia hyvinvoinnistaan ja pitää hauskaa, myös kasvaa vastuulliseksi yhteiskunnan jäseneksi.

– Tulen perheestä, jossa äiti oli aikoinaan 1930-luvulla perustamassa Helsingin urheilu- ja voimisteluseura Kotkia. Itse aloitin voimistelun Elannon Iskussa kuuden seitsemän vuoden ikäisenä. En kuitenkaan kovin mielelläni mennyt sinne. Äiti oli myöhään töissä, enkä aina ehtinyt harjoituksiin ajoissa. Rangaistukseksi piti heitellä kuperkeikkoja kovalla lattialla. Ne eivät minua inspiroineet.

"Lahjakkuus on vain perusta. Osaaminen vaatii kovaa harjoittelua."

Helsinkiläistytöt eivät juuri hiihtäneet, mutta viettivät paljon aikaa luistinradoilla. Myöhemmin koulutyttönä Halonen alkoi pelata koripalloa ja harrastaa raittiusseuran yleisurheilukisoissa juoksua.

Liikunta opettaa sitkeyttä

Halosen Anna-tytär oli kolmivuotias nähdessään televisiosta voimistelua. ”Äiti mä haluun tonne”, hän sanoi silloin, ja on siitä lähtien pitänyt kiinni haluamastaan. Nykyisin Anna Halonen valmentaa Olarin voimistelijoita ja on mukana niin voimistelun kansallisissa kuin kansainvälisissä luottamustehtävissä.

Haaveili tytär taitoluistelustakin. Kun piruetit ja hypyt eivät heti onnistuneet, hän valitti, että äiti on ostanut huonot luistimet.

– Olen käyttänyt sitä esimerkkinä siitä, että lahjakkuuskin on vain perusta. Urheileva lapsi huomaa jo pienenä, että osaaminen vaatii kovaa harjoittelua. Se pätee niin koulussa kuin kaikessa myöhemmässä elämässä.

Halonen ei pidä pahana, että tytöt ja pojat harrastavat urheilua kilpamielessä.

– Kilpaileminen on meihin sisäänrakennettuna, se alkaa lapsesta: ”Kato äiti, miten pitkälle mä hyppään!” Kilpaurheilua harrastavat nuoret oppivat aikatauluttamaan elämänsä ja olemaan tehokkaita siinä asiassa, mikä kulloinkin on esillä. Ei lapsia pakosti kentälle kukaan saa. Urheilemisen pitää olla hauskaa.

"Voin olla yhtä hyvä kuin minua vuosikymmeniä nuorempi vasta-alkaja."

Halonen toivoo, että sukupuolien ja -polvien väliset aidat rikkoutuisivat, eikä ikä karsinoisi ihmisiä harrastusten mukaan.

– Minustakin on kivaa harjoitella yhdessä 16–17-vuotiaiden kanssa. Voin olla tanssissa yhtä hyvä kuin minua vuosikymmeniä nuorempi vasta-alkaja.

Lajille voi olla uskoton

Tarja Halonen sanoo, että hänen on nykyisin kiinnitettävä aivan erityistä huomiota elintapoihinsa. Työhön kun liittyy paljon epäterveellistä: matkustamista, valvomista, siirtymistä aikavyöhykkeeltä toiselle, stressiä.

Stressinhallintaan Halosella on yksi neuvo:

– Suunnittele aikataulusi niin, että liikunnalle jää oma paikkansa. Se on yhtä tärkeä asia kalenterissa kuin kokoukset tai muut pakolliset kuviot.

Lue myös: Sinustakin liikkuja? Katso kattava tietopaketti 55+ -vuotiaalle

Toki kohtuus kaikessa. Jos aletaan edellyttää treenaamista viisi kertaa viikossa, moni masentuu, koska ei pysty täyttämään sellaisia vaatimuksia.

– Liikkuminen ei ole tylsää, koska erilaisia malleja voi yhdistää. Naureskelen joskus, että sitä ei pidetä hyvänä, jos ihminen vaihtaa puoluetta tai aviopuolisoa liian usein, mutta liikuntalajia voi kyllä vaihtaa! Siinä mielessä ”irtosuhteet” ovat ihan hyviä.

"Ihminen jää eläkkeelle työelämästä, mutta elämästä ei jäädä eläkkeelle koskaan."

Lihaksia vanhoillekin

Kansanterveydelliset huolenaiheemme ovat Haloselle tuttuja. Liikumme arjessa liian vähän ja liian yksipuolisesti. Se kostautuu vanhana.

– Ikääntymistä ja huoltosuhdetta pohtiessa ei ole järkevää murehtia, riittääkö hoitajia tai saako eläkemaksuilleen katetta. Mikään ei korvaa sitä, että ihminen saa ja voi liikkua itse. Moni tajuaa tajuaa vasta laitokseen jouduttuaan, miten tärkeitä omat pienet kotiaskareet olivatkaan. Ihminen jää eläkkeelle työelämästä, mutta elämästä ei jäädä eläkkeelle koskaan.

Halonen sanoo, että vanhainkodeissa on vielä tekemistä liikunnan suhteen.

– Otan yhden esimerkin: Ennen sanottiin, että lihakset pitäisi hankkia viimeistään 40–50-vuotiaana, jotta niistä olisi hyötyä vanhana. Nyt on todettu, että vielä 80-vuotiaatkin saavat oikein mitoitetuilla harjoituksilla itselleen lihaksia. Liikunta tekee hyvää luustolle ja tasapaino parantuu.

Vain moottoriurheilu on Tarja Haloselle vieras laji. – Se on niin välinepainotteista, eikä mielestäni urheilua ollenkaan.
Vain moottoriurheilu on Tarja Haloselle vieras laji. – Se on niin välinepainotteista, eikä mielestäni urheilua ollenkaan.

Halosen mielestä kasvava kiinnostus liikuntaan pitäisi käyttää hyväksi. Erityisesti nyt, kun suuret ikäluokat ovat tulossa korkeaan ikään.

– Maaseudulla on tietysti hankalaa, kun etäisyydet ovat pitkiä. Miten viedään mummot uimaan tai papat joogaan? Erityisesti kun miehet näyttävät jysähtävän paikoilleen sisälle tai pilkille.

"Eläkkeelle on päästävä kunnossa."

Häntä naurattaa hiukan se, kun asioita tarjotaan uudella kuorrutuksella niin kuin ruokaresepteissä.

– Puhutaan saunajoogasta, mutta kukapa ei olisi keksinyt itse venytellä harteitaan saunan lauteilla.

Lue myös: Rentoudu 5 minuutissa! Video opettaa, miten teet helpon kotijoogan

Oikea eläkeikä?

Tarja Halosella on näkemys myös oikeasta eläkeiästä.

– Kukaan ei halua olla aivan raato, kun pääsee eläkkeelle. Pitää hyväksyä se, että eläkkeelle on päästävä kunnossa. Mutta järjestelmän kannalta ihan niin yksilöllisiä ratkaisuja ei pystytä tekemään.

Lisäksi on mietittävä kannustepuolta.

– Ei ole mitään mieltä siinä, että tosiasiallista eläkeikää yritetään nostaa, jos työmarkkinat pitävät viisikymppistä vanhana. Pitäisi miettiä, mitkä olisivat sellaisia töitä, joita voisi tehdä vanhempanakin, vaikkei työkunto olisi entisenlainen tai ei haluaisi enää uhrata niin paljon aikaa työlle.

"Toivon, että työelämässä olisi erilaisia vaiheita iän mukaan."

Toinen olennainen asia on, että katsomme työuraa helposti nousujohteisena. Hyväpalkkainen pitää usein kiinni työstään, jotta saa varmasti hyvän eläkkeen.

– Toivottavasti siitä päästäisiin monipuolisempiin järjestelmiin, jotta ihmisellä olisi se tunne, että hän voisi tehdä vielä uudenlaista työuraa. Että työelämässä olisi erilaisia vaiheita iän mukaan. Me ikääntyneemmät voimme pienemmällä varoitusajalla lähteä tekemään erilaisia tehtäviä, koska perhevelvollisuudet eivät ole enää niin vaativia.

Haloo, tytötkin urheilevat!

Summa summarum, naisen osa liikuntamaailmassa ei ole yksiselitteinen.

Siksi tarvitaan kansainvälistä verkostoitumista, siksi tarvitaan kesäkuista konferenssia. Sen pääteema ”Lead the Change – Be the Change” (Johda muutosta – Ole muutos) kannustaa osallistujia johtamaan muutosta omalla esimerkillään. Toisaalla maailmassa vaikkapa naisten, seksuaalivähemmistöjen tai vammaisten ihmisoikeuksien edistäminen voi olla elämän ja kuoleman kysymys.

"Kaikkien pitäisi valittaa medialle, jos tyttöjen urheilusta ei uutisoida."

Halonen on pitänyt ääntä myös siitä, että median liikuntakuva on edelleen miesvaltainen. Hänellä on siitä omakohtainen kokemus, median suhtautuminen rytmiseen kilpavoimisteluun.

– Teimme valtavasti työtä, että saimme lehdet kiinnostumaan lajista. Joka ainoasta liigamatsista kerrotaan kyllä tulokset, mutta naisten maailmanmestarijoukkueesta ei sanota yhtään mitään. Kaikkien pitäisi häpeilemättä valittaa isoille ja pienille lehdille, radiolle ja televisiolle, jos tyttöjen urheilusta ei uutisoida.

Urheilun viihde- ja ammattilaispuoli on kasvanut suuresti.

– Olen iloinen siitä, jos jääkiekossa ammattilaiset eivät saa jatkossa enää ottaa osaa olympialaisiin. Myönnän olevani tässä suhteessa aivan kamala nainen. Totta kai olen ollut tippa silmässä katsomassa Teemu Selännettä ja kaikkia muitakin, mutta olympialaiset ovat asia, johon isot palkkasopimukset eivät liity.

Harrastusta ihmetellään

Liikunta vie valtaosan Tarja Halosen ja Pentti Arajärven vapaa-ajasta. Arajärvi vaeltaa, juoksee maratoneja ja käy poikaporukassa katsomassa koripalloa.

– Myös kaikki neljä lasta ovat liikkujia, mutta emme ota siitä itse ansiota. Pentin vanhin lapsi on hevosharrastaja. Pojista toinen harrastaa voimailua ja toinen tivolia ja sirkusta.

Sotshin olympiakisojen aikaan Halonen katsoi televisiosta mieluummin taitoluistelua kuin hiihtoa.

– Olemme kauhean huonoja penkkiurheilijoita. Olemme mieluummin itse tekijöinä.

"Kun tanssii musiikin kanssa, ei huomaakaan, kuinka paljon selkäranka vahvistuu."

– Työ on tosin haitannut omaa harrastamistani. En ole vielä ehtinyt koripallotreeneihin, tanssitunneilla kyllä käyn viikoittain. En aseta itselleni suuria tavoitteita. Minun julkista liikuntaani häiritsee ammattini, ja varon esiintymistä. Kun me olemme kuitenkin kuntoilijoita, niin säälin muitakin, ettei oma roolini vääristä toisten esitystä.

Halonen on harrastanut selkänsä takia monta vuotta vatsatanssia.

– Kun sitä tekee musiikin kanssa, ei huomaakaan, kuinka paljon selkärankaa tulee vahvistettua. Mutta vatsatanssi on monissa arabimaissa kielletty. Olen kertonut kokousmatkoilla, että harrastan vatsatanssia, kuten tuhannet naiset meillä. Me pidämme arabimaiden vanhan kansanperinteen voimassa! Se herättää siellä hämmennystä.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 10/2014.

Tarja Halonen

Syntynyt: 1943 Helsingissä, asuu Helsingissä.

Ammatti: Valmistunut oikeustieteen kandidaatiksi 1968. Suomen Tasavallan presidentti 2000–2012. Toiminut useita kausia kansanedustajana ja ministerinä monessa eri hallituksessa.

Perhe: Puoliso Pentti Arajärvi. Pariskunnalla on yhteensä neljä lasta ja neljä lastenlasta.

Harrastaa: Uintia, puutarhanhoitoa ja penkkiurheilua. 

Kesämökki ja käsin tiskaaminen nostavat ET:n kolumnistin mieleen tukun muistoja. Myös sen, kun anoppi hankki maalle trendikkäitä paperilautasia.

Radiossa naisääni laulaa Mä oksalla ylimmällä, ja mieleni mikrosolut nostavat esiin Hanna-tätini tiskaamassa ja laulamassa heleästi korkealla äänellä astioiden kilinät ja kolinat taustamusiikkinaan. Hän rakasti tiskausta ja nappasi lautaset nenän edestä tiskatakseen ne hetihetiheti. Ja minä ihmettelin, miten joku voi rakastaa tiskaamista. Mutta oli hän muutenkin outo lintu niinä aikoina. Luki Jallua, hörppi Sorbusta, hankki käkkärän permanentin, vaikka se isoäitini Emma-Lusinan mielestä oli syntiä.

Äitini ei tykännyt tiskeistä, mutta hänkin lauleskeli huvikseen tiskien äärellä Liebe was es nie, nur liebelai ja muita sota-ajan iskelmiä. Kutsun niitä yhä äidin tiskauslauluiksi.

Nuoruudessani tiskit kuuluivat mökkikesien uimaleikkeihin. Kannoin isossa alumiinivadissa lautaset ja kupit rantaveteen ja kutsuin pikkukalat näykkimään patojen jämät puhtaiksi. Astioiden kuuluikin olla maalla niljakkaita ja rasvaisia.

Samassa kuhmuisessa vadissa pesin varpaillani uudet perunat ja huuhdoin meressä kivijalassa säilytetyt homeiset makkarat. Hyvää oli – eikä kukaan kuollut.

Monella mökillä kaupunkilainen joutuu yhä pesemään astiansa manuaalisesti. Hoidetuin käsin kohtaamme likaiset lautaset, haisevat kupit ja mustikkamukit, iljettävät kauraryynikokkareet kattilassa ja ihraklöntit paistinpannussa. Kestomuistissa säilyy vettä säästävä järjestys: ensin lasit, kupit ja lautaset, viimeiseksi ne patoihin tarttuneet inhotukset.

Omassa kesätorpassamme vesi meni, mutta ei aina tullut. Kuuma vesi keitettiin kattilassa. Ostin kiljuvankeltaiset kumihanskat ja vihasin jokaista tiskiminuuttia.

Päätin panna mutkat suoriksi nähtyäni britti-tv-sarjasta, ettei astioita huuhdeltu laisinkaan, vaan nostettiin kuivumaan vaahtoa valuen. Minä perässä. Aamulla mies täytti vesilasin – se oli huikean kirkas kuin kristalli – ja nuuhki kummissaan. Miksi vesi haisee ihan Fairylta? Tytär ehätti kantelemaan, että äiti ei huuhdo astioita.

Paperilautasten ilmestyessä markkinoille anoppini hankki maalle trendikkäitä paperilautasia. Mutta ne olivat aivan liian koreita ja kalliita poisheitettäväksi tai saunanpesässä poltettavaksi. Niinpä me tiskasimme. Taisimme kuivata ne pyykkinarulla. Eikä kukaan laulanut.

Poliisi-TV:stä tuttu Raija Pelli oli mukana tekemässä kirjaa uskonyhteisöissä tapahtuneista rikoksista. Hän on huolissaan siitä, että monia houkutellaan uskonyhteisöihin huijaamalla. 

– Nykypäivä on tehnyt uskonyhteisöjen konsteista järeämpiä. Esimerkiksi kuusi vuotta sitten uskonyhteisö kokoontui patologian laitoksella ja yritti herättää ruumiinavauksen läpikäynyttä ruumista kuolleista, Raija Pelli kertoo.

Pellin ja Terho Miettisen keväällä julkaistu teos Harhaanjohtajat (Docendo) kertoo uskonyhteisöissä tapahtuneista rikoksista.

– Teimme töitä ripirinnan, koneet vierekkäin. Prosessi oli raskas. Materiaalia oli erilaisista uskonyhteisöistä varmaankin tuhat sivua. Karsimme tekstiä vuoden verran ja päivitimme teokseen myös tämän päivän uskonnollisia huijareita. Taloudellista menestystä ja valtaa tavoitellaan uskonyhteisöissä surullisen paljon edelleen, Pelli kertoo.

– Aihe oli minulle tuttu Poliisi tv:n ajoilta. Esimerkiksi Jehovan todistajien hylkäämät lähtijät ja heidän kokemansa hengellinen väkivalta olivat säännöllisesti esillä.

Raija Pelli kertoo seuraavansa vapaan seurakunnan saarnaaja Pirkko Jalovaaran oikeuskäsittelyä.

– Olen istunut Jalovaaran oikeudenkäynnit alusta loppuun, tapaus kiinnostaa minua kovasti.

"Kusetus ei sovi arvoihini"

Pelli kertoo itse olevansa luterilainen tapakristitty.

– Käyn vain jouluisin kirkossa, enkä ajattele olevani erityisen hurskas ihminen. Rakkauden kaksoiskäsky, rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, on minulle tärkeä. Olen mukana kirkon vanhustyössä, pidän lukupiiriä Kauniaisten seurakunnassa. Arjen tasolla toteutan siis jonkinlaista teologista pohdintaa.

Pelli toteaa, että hänen omaan arvomaailmaansa eivät sovi kuppaus tai kusetus. Siksi uskonnollisten harhaanjohtajien tutkiminen tuntui tärkeältä.

– Lähes aina jäseniään hyväksikäyttävät uskonyhteisöt lupaavat enemmän kuin antavat, luvataan esimerkiksi ihmeparantumisia, joita ei tosiasiassa ole olemassakaan. Usein huijauksien kohteena ovat hädänalaiset ihmiset. Esimerkiksi iäkkäät ihmiset saatetaan houkutella kilpailemaan paremmista taivaspaikoista.

Lasten asema huolettaa

Pelli kantaa huolta erityisesti lapsista ja nuorista, jotka eivät voi valita omaa yhteisöään. Esimerkiksi uudelle paikkakunnalle muuttanut epävarma teini-ikäinen on Pellin mukaan täydellinen kohde uskonyhteisön rakkauspommitukselle.

– Heidät vain vedetään vaativan uskonyhteisön arvomaailmaan kuin mankelin läpi.

Pellin mukaan myös lapsiasianvaltuutettu on ilmaissut huolensa uskonyhteisöissä kasvavista alaikäisistä.

– On vaikea kuvitella kasvamista maailmaan, jossa ihmiset kesken jumalanpalveluksen kaatuilevat, huutavat ja alkavat puhua siansaksaa. Kun aikuiset lähtevät viihteelle, he jättävät lapsensa turvalliseen hoitoon. Näin olisi tehtävä myös tällaisissa yhteisöissä.

Raija Pelli korostaa, ettei kirja tuomitse kaikkia uskonyhteisöjä.Vain ne, joissa ihmisten hyväksikäyttöä ilmenee taloudellisessa tai muissa muodoissa.

– Hengellisyys on voimavara, joka tukee ihmisiä monissa tilanteissa. Tärkeintä on, ettei kukaan käytä hengellisyyden varjolla sinua hyväkseen.

Raija Pelli muistetaan erityisesti Poliisi TV:n tekijänä ja juontajana. Lue lisää Pellin kuulumisista ET:n numerosta 15/2017.

 

 

 

vieras

Poliisi TV:n Raija Pelli: "Pakene, jos uskonyhteisö ottaa enemmän kuin antaa"

Ännä kirjoitti: Mihin voin paeta kun poliittiset tahot ottavat enemmän kuin antavat? Toisin sanoen, Miten voin sanoutua irti nykysuomen järjettömyydestä? Kaikille niille jotka vastaavat : muuta pois vastaan että mielelläni jahka maksatte minulle käyvän hinnan omistamistani kiinteistä suomessa sijaitsevista asseteista, eli saan rahani pois tästä läävästä. On se poliittisten päättäjien touhu yli kansan tahdon kamalaa jos suomalaisille on "rajat auki ulos maastaan" ilmiö alkanut toimimaan. Ei...
Lue kommentti
-valone-Käyttäjä698
Seuraa 
Liittynyt11.3.2016

Poliisi TV:n Raija Pelli: "Pakene, jos uskonyhteisö ottaa enemmän kuin antaa"

Vierailija kirjoitti: Lue koko artikkeli läpi ajatellen mitä siinä sanotaan. Myös artikkelissa mainittu kirja on lukemisen arvoinen. Jos et vieläkään vakuutu mistä tässä on kysymys, tutustu Uskontojen uhrien verkkosivuihin. Siellä todelliset henkilöt kertovat karuja tarinoita uskosta, josta ei tullut turvallinen ja hyvä olo. Pelli ei syytä kaikkia uskonsuuntia. Ne uskovaiset, jotka uhkailevat, kiristävät, tuomitsevat, petkuttavat rahaa ja vaativat vanhempia kieltämään omat lapsensa kannattaakin...
Lue kommentti

Näyttelijä Kristiina Halkola kaipaa eläkepäivinäänkin näyttämölle.

Kristiina Halkola nousi suomalaisten tuntemaksi tähdeksi jo ensimmäisellä elokuvaroolillaan. Vuonna 1966 ilmestynyt Käpy selän alla oli aikansa kohuteos, ja sitä seurasi joukko paljon huomiota saaneita rooleja elokuvissa, teatterissa ja televisiossa. Mustaa valkoisella, Lapualaismorsian, Rauta-aika ja Hukkaputki vahvistivat Halkolan asemaa koko kansan tuntemana julkkiksena. 

Viime vuosina Halkolaa on nähty valkokankaalla ja näyttämöllä vähemmän.

Näin Halkola kertoo työstään näyttelijänä:

"Jäin eläkkeelle heti kun pääsin. Ajattelin, että voin kuitenkin tehdä keikkoja ihan yhtä hyvin eläkkeellä ollessani. Aina silloin tällöin olen onnistunut joitain näyttelijäntöitä saamaankin. Itsestäni ainakin tuntuu, että kerran vuodessa käyn tekemässä jonkin pienen roolin.

Tänä vuonna olen tehnyt tyttäreni toivomuksesta lauluiltoja yhdessä Jiri Kurosen kanssa. Niitä on ollut tähän mennessä kaksi, mutta suurella menestyksellä.

Rankka monologi

Ihan mielelläni näyttelisin edelleen, mutta näytelmissä on enemmän rooleja iäkkäille miesnäyttelijöille. Olen kuitenkin esittänyt menestyksellä dementoitunutta mummoa, Kansallisteatterissakin kahdesti.

Ensin esitin 13 uponnutta vuotta -näytelmässä muistisairasta mummoa vuonna 2012. Vuotta myöhemmin teatterinjohtaja Mika Myllyaho soittaa ja kysyy, että voisinko tulla mukaan Lauantai-näyttelmään, siihen tarvittaisiin dementoitunut mummo. Vastasin, että minulle saa soittaa joka kerta, kun teillä on näytelmässä se muistisairas mummo. Täältä tullaan!

Kyllä mä tästä ammatista tykkään.

Keväällä 2016 teatteri Jurkassa esitetty monologi Maagisen ajattelun aika oli itselleni näyttö, että vielä osaan, pystyn, kestän ja jaksan.

Puolentoista tunnin näytelmässä roolihahmo käy läpi miehensä kuolemaa, ja lopussa ainoa tytärkin kuolee. Aihe oli aika rankka, mutta näytelmää oli ihana tehdä. Kyllä mä tästä ammatista tykkään."

Kaisa Virmajoki, 60, luotsasi viiden hengen erityisluokkaa ennen eläkepäiviään. Koulumaailmassa on paljon muuttunut 36 vuodessa. Tämä artikkeli on ET-lehdestä vuodelta 2014. 

Ekaluokkalaiset Enni, Isabel, Liem, Joonas ja Aulon kipittävät energisinä luokkaan ja alkavat toimia seinällä olevien kuvien mukaan. Kuten joka aamu. Kuvissa näkyy auringonnousu, tuoli, reppu ja kirja. Sanallistettuna ne tarkoittavat, että huomenta, nosta tuoli pulpetilta alas, laita reppu naulaan ja ota kirjat pulpetille.

– Hyvää huomenta, sanoo opettaja Kaisa Virmajoki ja pyytää tämän päivän kalenterimestarin eli Ennin luokan eteen. Se on haluttu tehtävä, jonka jokainen saa kerran viikossa. Enni kysyy tutut kysymykset ja valitsee vastaajat.

Mikä päivä tänään on? Monesko päivä tänään on? Mikä kuukausi nyt on? Mikä vuodenaika nyt on? Mikä vuosi nyt on? Millainen sää nyt on?

Kysymykset eivät ole lapsille helppoja, sillä ajankäsitteet ovat dysfaatikoille vaikeita. Porvoon Keskuskoulun 1D-luokan kaikilla viidellä oppilaalla on dysfasia eli neurobiologinen kielen kehityksen häiriö. Puheen ymmärtämisessä, tuottamisessa tai molemmissa on vaihtelevia ongelmia.

– Opettajalla pitää olla huumoria, organisointikykyä ja vahva itsetunto. Itseään ei pidä ottaa kovin vakavasti, Kaisa pohtii.
– Opettajalla pitää olla huumoria, organisointikykyä ja vahva itsetunto. Itseään ei pidä ottaa kovin vakavasti, Kaisa pohtii.

Moni vilkuilee ennen vastaamista apua seinältä, jossa on ymmärtämistä tukevia kuvia isossa kalenterissa.

Esimerkiksi viikonpäivät ovat erivärisiä ja niissä on kuva, joka helpottaa muistamaan päivän nimen. Torstaissa on toukka, keskiviikossa kettu.

– Ajankäsitteet, kuten eilen ja huomenna, ovat vaikeita, ja vuodenaikaan tarvitaan usein tukiviittomia tai sormiaakkosia, Kaisa selittää.

Syrjäytetty liitutaulu

Aamutoimien jälkeen Kaisa lukee ääneen Risto Räppääjää. Minulla on nyt aikaa katsella luokkaa 1960–luvun koululaisen silmin.

Aapiskuvat seinällä näyttävät tutuilta, mutta ennen C-kirjaimessa luki Celsius, nyt siinä lukee cd-levy. Luokassa on kaksi oppilastietokonetta, opettajan kone, televisio, dvd-laite, piano ja lukunurkka, jossa on sohva. On viihtyisää ja valoisaa.

Liitutaulukin on edelleen, mutta sitä käytetään harvoin. Se on korvattu dokumenttikameralla ja opettajan pöydän takana olevalla valkokankaalla.

– Dokumenttikamera on tavallaan kuin piirtoheitin, mutta kameran ja videotykin avulla voin heijastaa valkokankaalle kirjan sivuja, valokuvia tai esineitä. Kun kirjoitan tehtäviä työpöydälläni, kaikki heijastuu kankaalle. Ennen vanhaan kirjoitin taululle ja olin selin oppilaisiin.

Tekniikka on lisääntynyt vähitellen. Keskuskouluun tuli kuusi vuotta sitten opettajille tietokoneet luokkiin ja myös oppilaskoneita luokkiin. Karttakeppi sentään on vielä käytössä.

– Heijastan aapisen tekstin seinälle ja näytän oppilaille kepillä riviä, jota luemme. Joidenkin lasten on helpompi seurata valkokankaalta kuin omasta aapisesta.

Kaisa neuvoo Isabelille täysien kymppien vähentämistä ja lisäämistä. Keltainen sataruudukko auttaa hahmottamaan kymmenjärjestelmää.
Kaisa neuvoo Isabelille täysien kymppien vähentämistä ja lisäämistä. Keltainen sataruudukko auttaa hahmottamaan kymmenjärjestelmää.

Hurraa, matikkabingoa

Tunnelma luokassa kiihtyy, sillä pian pelataan matikkabingoa. Jokainen saa laminoidun paperin, jossa on yhdeksän ruutua.

– Luettelen yhdeksän numeroa, kirjoittakaa ne ihan mihin ruutuihin haluatte, Kaisa ohjeistaa.

Koska on kevätlukukausi, on jo edetty numeroihin 10–20. Kaisa luettelee numerot 9, 17, 11, 13, 15, 10, 6, 20 ja 7. Sitten aletaan hommiin, bingossa on kyse päässälaskusta.

– Paljonko on 12+5?

Oppilaat etsivät ruudukostaan numeron 17 ja ympyröivät sen. Joku laskee heti, toinen käyttää apuna sormia tai pulpetilla olevaa lukusuoraa.

– Paljonko on 6 + 7? Kaisa jatkaa.

Lapset etsivät ruudukostaan numeron 12. Seuraavan laskun jälkeen Joonas huutaa: bingo! Hänellä on kolmen rivi oikeita vastauksia valmiina.

Lapset rakastavat matikkabingoa. Tehtävän jälkeen Enni korjaa ruudukot pois, ja luokka jatkaa äidinkielen oppimista. Aamu on parasta opiskeluaikaa eikä välitunteja pidetä, koska ruokailu on jo 10.20.

Matikkaa voi opetella pelaten. Arpakuutioiden avulla lasketaan yhteen.
Matikkaa voi opetella pelaten. Arpakuutioiden avulla lasketaan yhteen.

Väärinymmärryksiä

Lounaan jälkeen oppilaat ulkoilevat puoli tuntia ja Kaisa ehtii vartiksi opettajanhuoneeseen. Välitunnin jälkeen häntä odottaa kaksi kyynelehtivää tyttöä. Enni ja Isabel itkevät molemmat, koska he ovat sitä mieltä, että toinen on pakoillut toista. Kaisa istuu alas selvittämään asiaa heidän kanssaan.

– Aina ei pakko leikkiä toisen kanssa, mutta karkuun ei saa juosta. Voi sanoa ystävällisesti, että leikitään joskus muulloin taas, Kaisa opastaa. 

Kaisa kehuu laumaansa helpoksi ryhmäksi, vaikka erityislapsilla on usein kaveriongelmia. Ystävyyssuhteita on vaikea solmia, jos ymmärtää ja tulkitsee toista väärin.

– Pienluokan oppilaiden oppimisvaikeudet ovat suuria, siksi heitä on vain 5–10. Tavisykkösellä he eivät pärjäisi, vaan he saattaisivat vetäytyä tai tulla levottomiksi. Pienessä ryhmässä onnistumisen elämyksiä saa helpommin, sillä ohjaaminen on yksilöllistä ja aikuisen apu on aina lähellä. Luokassa on usein myös koulunkäyntiavustaja.

"Isot ryhmät ovat stressaavia. Päivän loputtua ei ole ehtinyt edes katsoa joka oppilasta silmiin."

Koulussa on 500 oppilasta ja henkilökuntaa 60. Käsityötunnilla oppilaat kokoontuvat isoon ryhmään toisen luokan kanssa, ja he ovat siellä ihan erilaisia kuin omassa porukassa. Ennen nämä lapset olisi pantu apukouluun, täällä heillä on useimmiten normaali oppimäärä. 

Kaisalle isot ryhmät ovat tuttuja: hän on opettanut aikoinaan myös 30 oppilaan ryhmää.

– Riittämättömyyden tunne on siinä stressaavinta. Päivän loputtua ei ole ehtinyt edes katsoa joka oppilasta silmiin.

Kun eskarit tulevat keväällä tutustumaan kouluun, Kaisa uskoo aina, että tästä ei tule mitään. He ovat vielä niin pieniä ja avuttomia.

– Ekaluokan lopussa on palkitsevaa todeta heidän oppineen paljon. Lapsi riemastuu valtavasti huomatessaan osaavansa lukea. Kaikki eivät opi lukemaan ekaluokalla, ja heille annetaan yksi lisävuosi aikaa oppia. Ennen puhuttiin luokalle jättämisestä, nyt kerrataan ensimmäinen tai toinen luokka.

Kuvistunnilla koivikko tehdään repimällä ja liimaamalla.
Kuvistunnilla koivikko tehdään repimällä ja liimaamalla.

36 vuotta opettanut Kaisakohtaa usein vanhoja oppilaita, ja ne ”vaikeat” jäävät parhaiten mieleen.

– Entinen raikulipoika tuli ravintolassa viereeni kaljatuoppinsa kanssa. Se oli iloinen tapaaminen. Toinen ihmetteli linja-autoasemalla, että kuinka jaksoit mun kanssa. Pari vuotta sitten luokalleni tuli entisen oppilaan lapsi.

Ei- ja älä-sanat pannassa

Miten Kaisa sitten päätyi alalle? Täytyy hetkeksi palata ylioppilaskevääseen. Silloin Kaisa meni äitinsä sijaiseksi ja huomasi opettamisen kivaksi työksi. Ura alkoi Kajaanin Ristijärvellä kyläkoulun 3–6-yhdysluokan opettajana.

Elämänkokemuksen myötä opettajan työ on tullut vain mukavammaksi. Opetusmenetelmät ovat muuttuneet opettajajohtoisista oppilasta aktivoivaan suuntaan.

– Olen opettanut yli kymmenen vuotta erityisopettajana ykkös- ja kakkosluokkaa. Ennen sitä olin muutamia vuosia laaja-alaisena erityisopettajana ilman omaa ryhmää. Hakeuduin erityisopettajakoulutukseen sen jälkeen, kun minulla oli kuuden 7–14-vuotiaan vietnamilaisporukka. Kukaan ei puhunut suomea ja vain yksi osasi lukea.

"En kiellä juoksemista, vaan kehotan kävelemään."

Kaisa kättelee joka päivä oppilaat, kun he lähtevät koulusta. Joskus halataankin.
Kaisa kättelee joka päivä oppilaat, kun he lähtevät koulusta. Joskus halataankin.

Opettajan ja oppilaan suhde on muuttunut läheisemmäksi. Niin ikään opettajan ja vanhempien yhteistyö on lisääntynyt valtavasti. Mutta perusasia eli lapsen kohtaaminen on pysynyt samana.

Tärkeintä on säilyttää lapsen luontainen uteliaisuus ja itseluottamus, Kaisa sanoo. 

– Uskon palkintoihin, en rangaistuksiin. Annan Hymynaama-merkin koko luokalle, jos koko päivänä ei ole ollut riitaa eikä etuilua jonossa. Kun on kasassa on kymmenen hymynaamaa, käymme vaikkapa leikkimässä puistossa. Vältän ei ja älä-sanoja. En kiellä juoksemasta, vaan kehotan kävelemään.

Ämmin upeaa elämää

Työpäivän jälkeen Kaisa lukee pitkään Hesaria ja ottaa sohvalla puolen tunnin unoset. Sitten hän menee pihahommiin tai sauvakävelylle.

– Nuorempana oli vaikeaa unohtaa työ. Omien lasten ollessa pieniä en olisi jaksanut kuunnella heitä, kun olin juuri päässyt hälisevästä luokasta. Nykyään jätän konkreettisesti koululle kaikki paperini, korjaan siellä kokeet ja tarkistan työkirjat. 

Kaisan suurin ilo on olla ämmi 3,5-vuotiaalle pojanpojalleen Sampsalle.

– On ihanaa olla ämmi ja ottaa kaikki ilo irti lapsen seurasta. Yritän pitää kerran viikossa ämmipäivän, ajan hakemaan pojan päiväkodista ja vietän hänen kanssaan iltapäivän ja illan. Eläkkeellä ehdin koluta hänen kanssaan lastentapahtumat. Niitä jo odotan! 

Kaisan mies Jyrki jää osa-aikaeläkkeelle eli pariskunnalla on aina yhteistä vapaata perjantaista maanantaihin. Tarkoitus on koluta lähikansallispuistot, retkeillä, meloa, hiihtää ja matkustella.

– Saa nähdä miten oma mieli muuttuu eläkeläiseksi. Entä jos huomaan, ettei minua tarvitakaan? Onneksi äitinä ja ämminä olo ei lopu koskaan. Väistämättä tulee mieleen myös ikäkriisi ja kuolemat. Saattohoidin äitiäni kaksi vuotta sitten. Yritän pitää itseni kunnossa pakottautumalla kuntosalille kaksi kertaa viikossa. Pian voin mennä sinne aamupäivisin.

Työpäivän jälkeen Kaisa ehtii lukemaan päivän lehdet.
Työpäivän jälkeen Kaisa ehtii lukemaan päivän lehdet.

Tämän jutun julkaisuhetkellä Kaisa nauttii jo eläkepäivistään. Olisi hän jaksanut olla pidempäänkin opettajana, sillä työ on mukavaa – myös fyysisesti. Ei ole pakko istua koko aikaa ja pääsee ulos.

Monet kollegat jatkavat yli eläkeiän sijaisuuksilla. Kerrasta poikki sopii Kaisalle.

– Harjoittelin eläkkeellä oloa vuorotteluvapaalla Espanjassa seitsemän kuukautta. Minulla on veljeni kanssa äidiltä peritty asunto Fuengirolassa. Jyrki teki sieltä käsin etätöitä, ja minä päätin aamulla ilmaa katsoessani, pidänkö yöpaitapäivän vai en. Juuri sitä aion toteuttaa eläkkeelläkin, elää ilman tiukkoja suunnitelmia, Kaisa hymyilee.

Lue, millaista on Kaisan elämä eläkkeellä: Näin opettaja sopeutuu eläkkeelle

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 18/2014.

  • Syntynyt Rovaniemellä, asunut Porvoossa yli 40 vuotta
  • Ammatti Työskennellyt 36 vuotta opettajana. Valmistui luokanopettajaksi 1977. Opiskeli 1991–92 erityisopettajaksi.
  • Perhe Aviopuoliso Jyrki. Edellisestä liitosta kaksi aikuista poikaa, lapsenlapsi Sampsa. Jyrkillä on myös lapsia ja lapsenlapsia.
  • Harrastaa Käsitöitä, kokkailua, lukemista, kuorolaulua. Miehen kanssa kulttuuria ja liikuntaa.