Olipa ihminen vanha tai nuori, terveys ja rakkaus ovat tärkeitä. Yksinäisyys pelottaa sekin iästä riippumatta.

Jotkin asiat vain pysyvät, ajasta, iästä ja vuosista riippumatta. Sen huomasimme, kun kaivoimme toimituksessa esiin vanhoja artikkeleita.

Neljä vuotta sitten teimme yhteistyötutkimuksen, jossa kysyimme hyvän elämän rakennuspuita eri-ikäisiltä suomalaisilta. Tässä summaus tutkimuksen tuloksista - mitä ajattelette? Oletko samaa mieltä väitteistä, vastauksista ja hyvän elämän rakennuspuista?

Harva kaipaa helppoa elämää

Vastaukset tuossa neljä vuotta sitten tekemässämme kyselyssä olivat yllättävän samanlaisia iästä riippumatta. Terveyttä ja rakkautta korostivat kaikki.Myös riittävä toimeentulo ja tasapaino oman itsen ja ympäristön kanssa koettiin tärkeäksi. Arvossaan oli niin ikään elämänmyönteisyys. ”Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan” oli tavallinen kommentti. Harva kaipasi helppoa elämää, sillä hyvään elämään kuuluu myös vastoinkäymisiä.

"Elämää oppii ymmärtämään ja arvostamaan vain elämällä sitä ja hyvään elämään kuuluvat sen kaikki kirjot. Kun on vastoinkäymisiä, niin onnistumiset tuntuvat sitäkin makeammilta. Onnellinen ihminen hyväksyy sen, mitä hänelle tapahtuu, mutta hyväksyy myös sen, ettei voi olla kaikessa täydellinen. On osattava antaa anteeksi muille ja itselleen", tiivistää vastauksessaan eräs 70–74-vuotias nainen.

Viisikymppinen seisoo vedenjakajalla

Tutkimuksen 50–59-vuotiaitten tärkeysjärjestys on terveys, rakkaus, liikunta, ystävät, luonto ja harrastukset.

Viisikymppiset katsovat elämässä sekä eteen että taakse ja tuntevat olevansa jonkinlaisella vedenjakajalla.

Aivot usein järkeistää asioita, vaikka sydämessään tuntee toisin. Kummasta syntyy parempi elämä – vain sydämen tunteesta vai järjen viitoituksesta? Ehkä kumpaakin tarvitaan oikeissa kohdin.

Iän karttuessa taloudellinen tilanne on parantunut, mistä syystä voimme vihdoinkin matkustella ja toteuttaa pieniä toiveitamme. Kohtuullinenkin terveys tuo elämään iloa. Vapaus olla muutakin kuin tytär, äiti ja vaimo. Vapaus ilmaista omia mielipiteitä ja toteuttaa omia pieniä toiveita. Pikkulapsiaika ja murrosikäisten kanssa painiminen oli osaltaan rikasta aikaa, nyt on aikaa nauttia toistemme seurasta.

Kuusikymppinen on sinut itsensä kanssa

Kuusikymppinen arvostaa mielenrauhaa ja ajattelee, että elämä pitää ottaa vastaan sellaisena kuin se tulee. Joihinkin asioihin voi itse vaikuttaa, toiset on vain hyväksyttävä. On tärkeää säilyttää sopusointu itsensä ja lähimpiensä kanssa.

"Hyvä elämä syntyy lastenlapsista ja omista lapsista. Olen menettänyt puolisoni, mutta minulla on heidät. Kaikille ei jää heitäkään."

Yllättävän harvoin hyvän elämän aineksiin luetaan suoraan uskontoa. Toki tällaisiakin vastauksia on, kaikenikäisillä.

Rakkauden tärkeydestä ollaan yksimielisempiä kuin nuorempina. Monilla rakkaus kiteytyy lapsenlapsiin tai toivoon saada lapsenlapsia.

"Hyvä elämä syntyy naurusta että rypyt aukeaa, auringon lämmöstä, lastenlasten iloisesta naurusta, tuulesta joka leijaa riepottaa, talven huurteisista kauniista puista, joita voi vain kulkea katsella ja ihastella. Rakkaan kanssa kulkea samaa polkua ja tuntea olla rakastettu."

Harrastukset ovat osa terveyttä

Terveys puhuttaa paljon. Monille se on suhteellinen käsite ja yhä vähemmän  sairauksien vastakohta. Harrastukset nähdään terveyttä ja virkeyttä ylläpitävänä voimana.

Sairastuessa pitää mennä eteenpäin, eikä surra mahdollisia asioita, mistä joutuu luopumaan. Hyvä mieli tulee jutuista, mitä vielä pystyy tekemään. Sain Parkinsonin taudin ja pääsin eläkkeelle 6 vuotta sitten. Sen jälkeen olen harrastanut maalausta, käsitöitä, tiffanytöitä ym. mitkä vaativat käden tarkkuutta. Ajattelin, että käyttämällä käsiäni niiden voima ja tarkkuus säilyy mahdollisimman pitkään. Kipuja vastaan taistelen käymällä avannossa ja kesällä kylmillä suihkuilla.

Seitsenkymppinen kaipaa turvaa

Kun ikää on 70 ja yli, turvallisuus näyttää nousevan tärkeiden asioiden joukkoon.

"Hyvä elämä on sitä, että voi asua omassa kodissaan aina sinne viimeiseen hetkeensä asti ja että jos ja kun sitä yhteiskunnan apua tarvitsee sitä myös saa."

Yksinäisyys ja pelot varjostavat monen vanhuksen arkea ja tulevaisuutta. Oma kumppani on tärkeä seurana, jakamassa arkea ja muistoja sekä luomassa turvallisuudentunnetta.

"Mikä sen ihanampaa, kun nukahtaa lämpimään peittoon kääriytyneenä oman kullan viereen ja kuunnella kissan kuorsausta."

Suru sukulaissuhteiden höllentymisestä näkyi kaikenikäisten vastauksissa. Seitsenkymppisillä on kuitenkin hyvät suhteet jälkipolviin.

"Eniten saan elämälleni iloa ja tyydytystä lapsenlapsistani, lapsista, vielä elossa olevasta äidistäni, sekä sisaruksista ja ystävistä."

Nuorilla rakkaus jakaa mielipiteitä

Nuoremmissa ikäluokissa arvostukset ovat tietysti hieman toiset. Työ on tärkeintä alle 30-vuotiaille, terveys ja ystävät

30–39-vuotiaille ja terveys ja perhe 40–49-vuotiaille.

Rakkaus jakaa mielipiteitä eniten 30–49-vuotiaiden vastaajien joukossa. Osalle se on voimanlähde, osalle asia, joka tekee elämästä vaikean. Siksi moni lukee hyvän elämän edellytyksiin myös mahdollisuuden työstää hankalia asioita suhteessa läheisiinsä.

Mies kaipaa harrastuksiaan

Naisten ja miesten vastauksissa on eroja joka iässä. Naisille tärkeimpiä ovat terveys, rak­kaus ja ystävät, sitten turvallisuus ja rahakin.

"Jos ei ole rahaa, ei elämä maistu oikein miltään, ja jos vielä terveys reistaa niin ne vähätkin rahat menee sairaskuluihin."

Miehille kaksi asiaa ylitse muiden ovat ystävät ja luonto. Näitä seuraavat rakkaus, harrastukset, työ ja terveys. Näin tiivistää 65–69-vuotiaisiin kuuluva mies: "Hyvä ja lämmin parisuhde vaimon kanssa on kaiken kantava voima. Siinä suhteessa minua on onnistanut. Myös silloin kun sairastin eturauhasen syöpää, puolison tuki oli todella tärkeää. Nyt olen ns. terve, syöpä on ainakin toistaiseksi nujerrettu ja elämä maistuu jälleen. Hyvä ja luottamuksellinen suhde lapsiin antaa voimia jaksaa. Hyvät ystävät ovat myös tärkeitä, ystävät joille voi puhua kaikesta ja jotka voivat luottaa minuun."

Myös omaa yksityistä aikaa, aikaa omille harrastuksille pitää olla sopivasti.

Ja vaimon kanssa yhteinen Lapin matka ainakin kerran kesässä. Se hiljaisuus, rauha ja voimien kerääminen luonnossa liikkuen on todella tärkeää ja auttaa taas jaksamaan eteenpäin tavallisissa kotiympyröissä.

 Vastaukset ja ajatukset perustuvat ET-lehden kyselyyn, joka tehtiin 2010.

Tätä tutkittiin

 

Hyvä elämä -tutkimus tehtiin ET-lehden ja Sitran Kuntaohjelman Palveluseteli-hankkeen yhteistyönä verkossa helmi-maaliskuussa 2010. Tutkimuksesta vastasi Eija Seppänen Fountain Park Oy:stä.

Vastaajia oli 1162, joista naisia 87 prosenttia. Ikähaitari venyi alle 30-vuotiaista yli 70-vuotiaisiin. Suurin vastaajaryhmä oli 50- ja 60-vuotiaat.

Osallistujat vastasivat avoimeen kysymykseen: ”Mistä syntyy hyvä elämä?” Aineistosta löytyi 12 pääteemaa: perhe, terveys, ystävät, kokemus ja asenne, rakkaus, mielenrauha, työ, raha, luonto, harrastukset, liikunta ja turvallisuus.

Tutkimuksessa kysyttiin myös palvelusetelin käytöstä, joka silloin oli ajankohtainen, uusi asia. Palveluseteli on uusi tapa käyttää sosiaali- ja terveysalan palveluja. Siinä asiakas saa itse valita palveluntuottajan. Kysyimme, millaisiin palveluihin vastaajat sitä käyttäisivät.

Selvästi suosituin käyttökohde oli hieronta, jota kannatti 256 osallistujaa. Lähelle 200 ääntä pääsivät hammashoito, kulttuuri, liikunta ja siivousapu.

Uusi palvelusetelilainsäädäntö astui voimaan 1.8.2009.

Vierailija

Terveys ja rakkaus antavat hyvän elämän

Lainaus: Noista kolmesta asiasta minulta puuttuu terveys ja rakkaus, mutta yksinäisyyttä on sitäkin enemmän. Niin! Moni voi yhtyä toteamukseesi. Nämä asiat ovat vähän niinkuin kehällä ja itse ihminen sen kehän sisällä. Jos puuttuu rakkautta niin ihminen on useimmiten yksinäinen, vaikka on parisuhteessa. Rakkaudeton elämä sairastuttaa ihmisen, sillä useimmat sairaudet ovat psykosamaattisia. Siis itse itsemme sairastutamme. Moni vajavaisessa parisuhteessa eläjä on joko laiska repimään itsensä...
Lue kommentti

Mikkeliläinen Anne Grönroos, 60, on etsinyt elämänsä rakkautta viimeisten kahdeksan vuoden ajan.

Kun Anne Grönroos erosi miehestään, parilla oli takanaan 34 yhteistä aviovuotta. Entinen elämänkumppani oli kiltti ja kunnollinen puoliso, mutta jotain merkittävää puuttui.

– Tahdoin alkaa elää isolla E:llä. Suhde oli jumiutunut uriinsa, enkä löytänyt siitä enää sitä, mitä kaipasin.

Anne harkitsi tarkkaan nettideittisivustoille liittymistä. Seuranhaku verkossa ei varsinaisesti nolottanut, mutta kynnystä kasvatti epäilys tuttuihin kasvoihin törmäämisestä. Lopulta Anne rohkaistui.

– On oma asiani, mitä teen yksityiselämässäni. Nuoruuden kirjeenvaihto on vaihtunut sähköiseen muotoon, joten uuteen kelkkaan oli hypättävä.

Anne haaveilee löytävänsä rehellisen miehen, jolla on pilkettä silmäkulmassa, mutta myös ajatuksia korvien välissä. Tupakoitsijoille hän sanoo ei, samoin oitis sänkypuuhia ehdotteleville. Kun lupaava keskustelu lähtee käyntiin, on kärsivällisyys valttia.

– Nettideittaillessa miettii helposti, olisiko seuraava ehdokas nykyistäkin mielenkiintoisempi. En halua ahnehtia, vaan katsoa mihin jutut kehittyvät. Olisi kamalaa, jos päästäisin sen oikean menemään liian aikaisin.

Ei enää sokkotreffejä

Tällä hetkellä Anne etsii uusia tuttavuuksia Happy Pancake-sivustolta. "Pannarissa" kuvan lisääminen profiiliin ei ole välttämätöntä.

– Koska kuvaa ei ole, vaikutus toiseen täytyy tehdä keskustelemalla. Pidän siitä paljon enemmän kuin ulkonäkökeskeisyydestä. Kuvattomana oma yksityisyyskin säilyy pidempään.

Osa yhteyttä ottavista miehistä haluaa heti ensimmäisenä tietää, minkä näköisen naisen kanssa on avannut keskustelun. Kuvan lähettämisen jälkeen moni kuitenkin lopettaa viestittelyn. Vaikka Anne myöntää itsekin olevansa melko valikoiva, tuntuvat sanattomat rukkaset ikäviltä.

– Pyydän itse kuvan yleensä vasta juuri ennen ensimmäistä tapaamista. Sokkotreffeille en uskaltaudu enää ikinä.

"Kiinnostuksen heräämistä ei voi pakottaa."

Viime vuonna Anne sopi treffit itseään vuotta vanhemman, mukavalta vaikuttavan miehen kanssa. Heillä oli paljon yhteistä, eikä deittikumppanin ääni kuulostanut puhelimessa yhtään hullummalta. Tapaamispaikaksi valittiin kauppakeskuksen kahvila.

– Meinasin pyörtyä, kun oivalsin millainen seuralainen minua odotti. Minua tapaamaan tullut mies oli lähes hampaaton, näytti yli 90-vuotiaalta ja hänen paitansa oli niin koinsyömä, että siitä kuulsi läpi.

Anne ei halunnut olla epäkohtelias ja lähteä samantien menemään, vaan istahti alas ja joi rauhassa kahvit. Seuraaville treffeille hän ei kuitenkaan suostunut, vaan kertoi miehelle ystävällisesti etsivänsä toisen tyyppistä kumppania.

Yleensä Anne huomaa jo ensitreffeillä, jos mies ei ole sopiva. Toisinaan hän on kuitenkin tehnyt poikkeuksen ja tukahduttanut vahvan intuitionsa.

– Vaikka olen epäilyksistäni huolimatta rohkaistunut toisille deiteille, ovat ensivaikutelmani aina pitäneet. Kiinnostuksen heräämistä ei voi pakottaa.

"Moni tahtoo tavata huoltoasemalla. Romanttista ensivaikutelmaa se ei tee."

Sitä oikeaa odotellessa

Annen pisin nettideittisivuston kautta löytynyt suhde kesti seitsemän kuukautta. Lupaavasti alkanut rakkaustarina päättyi kuitenkin seurustelukumppanin valehteluun ja salailuun. Mies oli pyörittänyt Annen selän takana myös muita naisia.

Onneksi sinkkuvuosiin on mahtunut hyviäkin treffikokemuksia. Osa miehistä on vienyt Annen kävelylle, illalliselle tai lettukahveille Mikkelin satamaan. Aina vastakkaisen sukupuolen tilannetaju kohtaamispaikan suhteen ei pelaa niin hyvin kuin toivoisi.

– Moni tahtoo tavata huoltoasemalla. Onhan siellä halpaa kahvia ja ruokaa, mutta romanttista ensivaikutelmaa se ei kyllä tee.

Vaikka Annella on vaihtelevia kokemuksia nettideittailusta, hän ei aio luovuttaa. Muiden onnistumiset antavat toivoa.

Vuosien varrella yksin asumiseenkin on ehtinyt tottua. Siitä huolimatta tulee iltoja, jolloin yksinäisyys ja alakuloisuus ottavat vallan.

– Välillä tuntuu, että tässä menee hyvä nainen ihan hukkaan. Minulla olisi niin paljon hellyyttä ja rakkautta annettavana sille oikealle.

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 6/2016.

Meikkitaiteilija Outi Broux rakastaa työtään, koska se palkitsee hänen tarkkaa ja paljon itseltä vaativaa neitsytluonnettaan. Parisuhteiden kariutuminen lapsettomuuteen on tehnyt kipeää, mutta se on myös mahdollistanut upean uran.

 

Meikkitaiteilija, stylisti Outi Broux, 55, vilkaisee kalenteriinsa: maanantaina kuvausmeikki Helsingissä kello 7, tiistaina tyyliluento Tampereella, keskiviikkona naisten kauneusilta Kouvolassa, sitten Oulu ja Tampere. Päivän päätteeksi hän useimmiten ajaa vielä kotiinsa Yläneelle Varsinais-Suomeen.

– Teen jumalattoman pitkiä päiviä. En kehtaa edes sanoa, kuinka myöhään ne venyvät, mutta 12 tuntia ei riitä, Outi kuittaa utelut työtahdista.

– Olen on-off-ihminen enkä pysty suhtautumaan tekemisiini muuten kuin täydellä intohimolla. Pistän aina kaiken peliin, ja olen aika säälimätön itseäni kohtaan.

Outi Broux sanoo, että samanlainen tekemisen palo hänellä on ollut koko työuransa ajan. Mieleen ei edes tule sellaista aikaa, jolloin hän olisi miettinyt jotakin muuta kuin vaatteiden ja meikkien maailmaa. Taaperoikäisenä hän söi ensimmäiset huulipunat ja kolmevuotiaana stailasi prinsessamekkoja.

"Halusin olla paras meikkaaja ikinä."

16-vuotiaana tekstiilitaiteilijan tytär tiesi jo miten edetä haaveissa. Kun kiinnostus kouluun lopahti, hän tunki itsensä puoliväkisin töihin valokuvausstudioon kotikaupungissaan Turussa. Ensin Outin homma oli kahvinkeitto, mutta hän pääsi meikkaamaan ja kampaamaan, kun toiset huomasivat, että Voguet ja muut hienot muotilehdet oli luettu tarkkaan.

Samoja johtavia muotilehtiä hän teki pian itsekin. Seurasi yli kymmenen vuoden ura Hampurissa ja Pariisissa, minkä jälkeen työt veivät hänet Suomesta Ruotsiin. Näytöksiä, katalogeja, muotilehtiä ja maailmantähtiä valokuvaajana, meikkaajana, kampaajana ja stylistinä. Hetkinen, onko hän myös valokuvaaja?

– Kyllä. Halusin olla paras meikkaaja ikinä, ja sen vuoksi minun piti ymmärtää kaikki mahdollinen valotuksesta, suodattimista, filmeistä ja siitä, miten ne vaikuttavat meikkiin. Niinpä opettelin koko kuvausprosessin, hän selostaa.

– Olen kiinnostunut ihmisistä, ja se on edellytys stylistin työlle, Outi Broux sanoo.
– Olen kiinnostunut ihmisistä, ja se on edellytys stylistin työlle, Outi Broux sanoo.

"Lapsuudesta jäi pätemisen tarve, ja minusta tuli suorittaja."

Neitsyt tekee perusteellisesti

Outi Broux tietää olevansa pedantti.

– Olen tyypillinen neitsyt. Pureudun syvälle yksityiskohtiin, hän sanoo.

– On kotikasvatuskin vaikuttanut. Lapsena sain kiitosta ainoastaan tekemästäni työstä, ja se juontaa tänne asti. Minulle jäi pätemisen tarve, ja minusta tuli suorittaja.

Mutta intohimoiseen tekemiseen on myös hyvin arkinen syy: yksinyrittäjän on pakko jaksaa.

– Enhän minä voi koskaan sanoa, että olipas hyvä päivä, myin kymmenen Outia. Minulla on vain nämä kaksi kättä, hän muistuttaa.

Lempeä mutta rehellinen

Outi Broux voisi kahden vuoden kuluttua viettää 40-vuotistaiteilijajuhlaansa. Vähintäänkin valokuvanäyttelyn tai kirjan ainekset pitkässä kansainvälisessä urassa kyllä olisivat kasassa. Kokemukset David Bowiesta, Princestä, Boy Georgesta, Nina Hagenista ja muista tähdistä tarjoaisivat herkullista materiaalia.

Supernimet ovat vaihtuneet suomalaisiin julkkiksiin, mutta Outi meikkaa myös aivan tavallisia naisia tavaratalon meikkipenkissä. Lisäksi hän stailaa osallistujia koskettavaksi kehutussa Tuhkimotarinoita-tosi-tv-sarjassa. 

– En tosin osaa tehdä eroa tavallisen ihmisen ja julkkiksen välillä, koska tiedän, että julkkiksetkin ovat aivan samanlaisia ihmisiä kuin kuka tahansa. Minähän menen iholle joka suunnasta. Näen heidät stailatessa nakunakin. Tätä työtä ei voi tehdä, jos ei ole ihmisistä kiinnostunut ja jos ei itse päästä ihmisiä lähelleen.

"Toisille on opetettu, että vaatimattomuus on hyve. Silloin myönteinenkin katse voi tuntua pelottavalta."

Outi on uransa aikana nähnyt meikkipenkissään monta työpaikkakiusattua ja itsensä ulkopuoliseksi tuntevaa naista ja yrittänyt auttaa. Hän sanoo olevansa "meikkituolisosiaalipsykologi" ja rinnalla kulkija.

Kokenut ammattilainen tietää, että imartelu ja pahoittelu eivät auta, jos joku on alamaissa. On autettava lempeästi mutta rehellisesti.

– Jos näen väsyneen ja sulkeutuneen näköisen naisen, jonka koko olemus kertoo, että rahat menevät perheeseen, sanon sen. Jotkut purskahtavat itkuun ja toteavat, että ovat tiedostaneet asian. Heille on ehkä jo kotona opetettu, että vaatimattomuus on hyve. Työelämässä he kokevat toisten katseet arvosteluna. Joskus myönteinenkin katse voi tuntua heistä pelottavalta.

Lapsettomuus mahdollisti uran

Oman väsymyksensä Outi Broux on oppinut tunnistamaan vasta viime vuosina.

– Olen aina ollut vilkas ja ehkä senkin vuoksi lukenut huonosti stressin merkkejä.

Pakollinen pysähdys hänelle tuli, kun väsymys ja painonnousu paljastuivat kilpirauhasen vajaatoiminnan aiheuttamiksi vuonna 2000. Työuupumuksena ja masennuksena hoidettu sairaus ehti vaivata kolme vuotta ennen oikeaa diagnoosia.

Outin mukaan diagnoosin puute on syynä myös siihen, että hän ei saanut lasta.

– Lapsettomuus on sanellut eniten ihmissuhteitani. Jokainen parisuhteeni on kariutunut siihen, että mies on jättänyt minut ja tehnyt uuden naisen kanssa lapset, kaksi kertaa naimisissa ollut Outi sanoo.

"Olen saanut elää rikkaan elämän, vaikka arpia onkin jäänyt sydämeen."

Mutta jokaisella mustalla pilvellä on oma hopeinen reunuksensa, hän muistuttaa.

– Lapsettomuus mahdollisti työn ja uran. Olen saanut elää rikkaan elämän, vaikka arpia onkin jäänyt sydämeen. Kaikilla on omat kipupisteensä.

Kilpirauhasen vajaatoiminta on nyt lääkityksellä kurissa. Sairauden vuoksi tahtia on välillä hiljennettävä, mutta Outi on huomannut, että se ei ole helppoa.

– Aina kun olen joutunut väsymyksen vuoksi laittamaan itseni säästöliekille, olen ollut vähän hukassa. En oikein keksi mitään tilalle, hän tunnustaa.

Outi elää maaseudulla omalla satavuotiaalla tilallaan sinkkuna ja lähes erakkona. Hänen perhettään ovat griffon-rotuiset koirat Ukko, Sohvi ja Viljo sekä äidin sekarotuinen Pate. Mutta ilman wau-efektiä, sitä intohimoisen ihmisen kaipaamaa energiapiikkiä, hän ei pärjää. Sitä löytyy netistä Vimeo-taikasanan takaa.

– Sieltä löytyy hienoimpia lyhytelokuvia eri puolilta maailmaa. Katson niitä, kun kaipaan inspiraatiota ja haluan "lentää".

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 6/2016.

Kuka
outi Broux
Syntynyt 1961 Turussa.
Asuu Yläneellä vanhassa maalaistalossa.
Perhe Koirat Ukko,
Sohvi, Viljo ja Pate sekä undulaatit Ekku, Henttonen, Ode ja Hiukkis.
suurin intohimo
Kauneus kaikissa
muodoissa ja itseilmaisun mahdollisuus.

"Vaadi aina enin itseltäsi" on lottien Kultainen sääntö. Yrittäjä Lenita Airisto ei ymmärrä, miksi ohje on niin monelta unohtunut. Tässä ET:n juttusarjassa tuttu kasvo kertoo elämänsä tärkeät numerot.

3 neitoa

Minusta tuli Suomen Neito vuonna 1954. Löytäjälle maksettiin 10 000 markan löytöpalkkio, rahat jakoivat kaksi naista, joista toinen oli perhetuttumme. Olin kolmas Suomen Neito, ensimmäinen oli Armi Kuusela, toinen Teija Sopanen.

Osallistuin kilpailuun, koska halusin Amerikkaan. Kun lähdin Miss Universum -kisoihin Kaliforniaan 1954, minulla oli tehtävä: kertoa, miten urhea kansamme selvisi sodasta. Isä neuvoi lähtiessä: ”Muista Hymni (ensimmäinen etunimeni), älä koskaan käytä sanaa neekeri.” Se oli hyvä neuvo. En ole koskaan käyttänyt.

7 meripäivää

Palasin Miss Universum -kisoista kotiin Queen Mary -aluksella yli Atlantin. Ensimmäisenä iltana minut istutettiin illallispöytään miesseurueen kanssa. He olivat suomalaisia liikemiehiä, jotka olivat olleet Amerikassa tutustumassa yrittäjyyteen. Seitsemän meripäivän ajan imin heiltä ideoita ja ajatuksia. Siitä alkoi minun bisnesurani.

10 000 lottaa

Jos Aku Louhimies esittää uudessa Tuntemattomassa sotilaassaan lotat huonossa valossa, menen omakohtaisesti iskemään häntä kuonoon. Väinö Linnan ja Paavo Rintalan kuvaukset lotista ovat kansallinen häpeä. Lotat olivat parhaassa iässään olevia reippaita naisia. He tekivät arvokasta työtä sekä rintamalla että kotona.

Nyt jäljellä on enää noin 10 000 lottaa. Veteraanijärjestöt, hellikää heitä: kauneushoitoja, kampaajalla käyntejä… Kaikkea, mikä saa heidät tuntemaan itsensä naisiksi. He ovat sen ansainneet.

40 yrittäjävuotta

1970-luvun vaaran vuosina taistolaiset suhtautuivat minuun kuin ruttoon. Kuten he suhtautuivat muihinkin yrittäjiin. Odotan, koska arvostamani historioitsija Teemu Keskisarja käy kiinni taistolaisuuteen ja paljastaa sen maanpetturuuden.

2 sisarta

Vanhempani tekivät parhaansa vaikeina aikoina. Meitä oli kolme tytärtä. Kun isä kuoli 1956, kaikki, koko perheen dynamiikka muuttui. Putosimme mustaan aukkoon. Vanhin sisareni vetäytyi perhe-elämäänsä, keskimmäinen sisareni romahti henkisesti. Äiti ja minä otimme ohjat käsiimme. Ja selvisimme!

5 rakasta

Miehiä? Lukekaa kirjani, siellä heitä on. Olin kymmenen vuotta naimisissa Ingvar S. Melinin kanssa. Kirjassa kerron eloisasta sinkkuelämästni, siihen kuului miehiä, jotka pysäyttivät ja säväyttivät. Max Jakobsonin tapasin 1973. Siitä alkoi rakkaustarina, joka kesti 40 vuotta, siihen asti kun kuolema meidät erotti.

Kannustavia naisystäviäni ovat Elvi Rangell, Helena Lindgren, Lilja Kainulainen ja Maija Koski. Helenan kanssa käymme kiinnostavia keskusteluja Woody Allenin elokuvista, Maija on opiskelukaveri, Lilja eturivin konserttituottaja ja Elvi elää uutta taiteilijan superelämäänsä. Ihania naisia kaikki!

9 kirjaa

Seuraavassa, kymmenennessä kirjassani palaan talouspolitiikkaan. Sanotaan, ettei vienti vedä. No ei varmasti vedä, kun jo lähtökohtana on luovuttaminen. Missä ovat tämän ajan Pöyryt, Matomäet, Kairamot ja Ehrnroothit? Visionäärit, jotka veisivät meidät taas maailmalle? Brändi-ajattelusta luopuminen on ollut tuhannen taalan virhe.

20 vientishowta

Olen työllistänyt välillisesti vähintään 400 ihmistä eri vienninedistämisesityksilläni. Minulla oli kova kuri, mallipojille pistin kondomit kouraan, juopotella ei saanut ja kaikki tekivät kaikkea. Diivat heitin heti pois.

7+7 sekuntia

Yleinen vaaranmerkki on 7+ 7 sekuntia, laskeva ja nouseva ääni. Kuulin pikkutyttönä 1939 talvisodan ilmatorjuntaäänen. Sitä ei unohda.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 6/2017.

Syntynyt: Helsingissä 1.1.1937.

Koulutus: Diplomiekonomi

Työ: Yrittäjä, luennoitsija, tietokirjailija.

Ajankohtaista: Elämäkerta Elämäni ja isänmaani julkaistiin maaliskuussa 2017 (Bazar, 416 sivua).

Vaikka näyttelijä Sari Havas tutkii intohimoa työkseen, kiihkeä ote omasta elämästä katosi välillä. Rakkaus toi sen takaisin.

Joskus havahtumiseen tarvitaan vain yksi osuva lause. Sari Havakselle, 54, ne olivat parikymppisen tyttären sanat viime keväänä:

– Asta huomautti kerran, että äiti, sanot niin usein, että et enää jaksa. Se pysäytti, vaikka olinkin kommentoinut vain joitain työasioita. Tässä iässä tiedän jo tarkasti, millaiset työt minua innostavat, hän sanoo.

Kommentista tuli käännekohta pitkään jatkuneelle tunnetilalle, jolle oli ollut vaikea antaa nimeä. Olo vain oli ollut merkityksetön jo jonkin aikaa.

– Luulen, että olin vähällä luovuttaa monilla elämänalueilla. Pohdin joskus, olenko masentunut vai väsynyt. Tyhjyyden tunteesta oli vaikea saada kiinni.

Syitä apeuteen kyllä löytyi: lapset Akseli ja Asta elivät jo omaa elämäänsä, ja sinkun Tuusulan-talo tuntui liian hiljaiselta. Työelämässäkin olisi voinut olla enemmän säpinää. Neljän-viidenkympin jälkeen naisnäyttelijöiden puhelin soi harvemmin, minkä myös Sari Havas oli huomannut.

Ja kun kotona odotti vain sohva, kilojakin alkoi kertyä. Se vain lisäsi tyytymättömyyttä. Viimein keväällä Sari kyllästyi oloonsa ja hankki personal trainerin, joka iski tylyt faktat pöytään.

– Olin kuvitellut, että elän terveellisesti ja urheilen paljon. Sitten havahduin siihen, että kuntosalikeikkani olivat enemmänkin hierontatuolilla istumista ja että mössötin herkkuruokia. Sain herkuttelun kuriin, ja treenaan nyt entistä pidempään.

Parisuhde muutti suunnan

Isompi muutos oli vielä tulossa.

Kun Havas suostui viime keväänä Tinderissä tapaamansa miehen kanssa treffeille, hän ei olisi voinut kuvitella, miten iso pyörä siitä pyörähtää liikkeelle.

– Mies sai minut hännästä kiinni. Olin lähdössä pois Suomesta ja aioin muuttaa pysyvämmin Ranskaan. Koko ajan yritin ratkaista, miten olisin pystynyt elättämään itseni siellä ja mitä haluan tästä elämänvaiheesta.

"En tajunnut, miten suuri jano yhteistä arkea kohtaan minulla oli."

Uusi ihmissuhde muutti kaiken, ja nyt ulkomaille muuton sijasta mielessä pyörii kahden aikuisen menojen ja perhekuvioiden yhteensovittaminen. Uusi kumppani on Saria kymmenen vuotta vanhempi. Yhteisestä kodistakin on jo puhuttu.

– Sain parisuhteesta uuden sytykkeen, joka vaikuttaa kaikkeen. En tajunnutkaan, miten suuri jano yhteistä arkea kohtaan minulla oli.

Eron jälkeiset vuodet eivät silti tunnu mitenkään turhilta.

– Olen saanut elää omaa elämää ja olen nauttinut siitä. Mutta nyt on kiva miettiä, miten me tekisimme jonkin asian. Ja vaikka olin vannonut, etten enää mene naimisiin enkä muuta yhteen asumaan, olen tajunnut, ettei tällaisia päätöksiä kannata tehdä etukäteen.

Energiat liikkeelle

Intohimon sytyttämisestä on kyse myös Sarin toisessa työssä vuorovaikutuskouluttajana. Haaste on aina yhtä suuri: mennä keskelle tuntemattomia ihmisiä, joiden työyhteisöä vaivaa ehkä puhumattomuus, ehkä negatiivinen ilmapiiri tai huono johtaminen.

– Tehtäväni on saada ihmiset innostumaan, mikä voi etukäteen tuntua haastavalta. Siten tapahtuukin ihme: en enää ohjaakaan tilannetta vaan tilanne ohjaa itseään ja ihmisten energia lähtee liikkeelle.

"Kun innostan muista, se nostaa omaakin energiatasoani."

Sari on puhunut miesystävänsä kanssa yhteiseen kotiin muuttamisesta.
Sari on puhunut miesystävänsä kanssa yhteiseen kotiin muuttamisesta.

Joskus, ennen koulutustilannetta, Havaksen mieleen hiipii ajatus, tarvitseeko hänen oppejaan kukaan, koska "jokainenhan osaa nämä asiat". Siis vaikkapa sen, miten huomata työkaveri tai miten johtaa reilusti.

– Mutta tiedän myös, että kun menen sinne ja innostan muita, niin se nostaa omaakin energiatasoani. Sytyn niistä ihmisistä ja heidän kommenteistaan.

24 vuoden kokemus improvisaatioteatteri Stella Polariksessa on opettanut Sarille, että yleisön kyky innostua vaihtelee valtavasti. Aina on mukana niitäkin, jotka eivät näytä lähtevän mukaan ollenkaan.

– Sitten saatan kuulla jälkikäteen aivan päinvastaista. Tätäkin yritän kouluttaa: työyhteisössä on hyvä näyttää ajatuksensa, koska niillä luodaan ilmapiiri.

Sari Havas on käsitellyt intohimoa kirjoittamassaan kahden naisen komediassa Terapian tarpeessa, jota hän esittää Pauliina Hukkasen kanssa jo toista vuotta ympäri Suomen.

Näytelmään Sari on upottanut pari- ja seksuaaliterapeutin koulutuksestaan saamiaan oppeja. Sari Havaksen esittämä terapeutti osoittautuu yksinäiseksi, kun taas vastaanotolle tuleva nainen kärsii ruuhkavuosissaan.

– Naisvaltaisen yleisön joukkoon rohkaistuu aina muutamia miehiäkin mukaan. Näen näyttämöltä, kun naiset luovat puolisoonsa merkittäviä katseita, että hei, tämähän on tuttua meilläkin.

Lempeä katse

Sari Havas sanoo, että on koko ikänsä tutkinut intohimoa, koska näyttelijän on niin tehtävä. Ennen kaikkea on tunnettava itsensä.

– Minun intohimoni elämään on ollut aaltoilevaa. Joskus on tuntunut raskaalta, sillä alallani on niin paljon vertailua ja kilpailua.

"Me naiset moitimme itseämme ja muita aivan liian helposti."

Sari onkin tietoisesti harjoitellut katsomaan itseään lempeämmin.

– Yritän vaientaa kielteiset ajatukseni, jotka sanovat, että olen liian laiska tai kykenemätön tai ruma. Toisillekin olen opetellut sanomaan kauniita asioita. Me naiset moitimme itseämme ja muita aivan liian helposti.

Ranskan Rivieralla, jossa hänellä on ollut vapaa-ajan koti jo 13 vuoden ajan, elämä tuntuu vähän kevyemmältä. Ranskalainen kulttuuri onkin opettanut paljon.

– En ihannoi siellä kaikkea, mutta näen monia hyviä puolia. Ranskassa esimerkiksi katsotaan keskustellessa toista silmiin, ja bonjourit sanotaan vieraallekin. Siellä myös kosketellaan herkästi. Kosketus on aina ollut minulle tärkeää.

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 6/2016.

Syntynyt: 1962 Kolarissa.
Asuu: Tuusulassa.
Perhe: Lapset Asta, 21, ja Akseli, 25, sekä miesystävä.
Suurin intohimo: Elämä itsessään on loputtoman mielenkiintoinen ja aina yllättävä.