Olipa ihminen vanha tai nuori, terveys ja rakkaus ovat tärkeitä. Yksinäisyys pelottaa sekin iästä riippumatta.

Jotkin asiat vain pysyvät, ajasta, iästä ja vuosista riippumatta. Sen huomasimme, kun kaivoimme toimituksessa esiin vanhoja artikkeleita.

Neljä vuotta sitten teimme yhteistyötutkimuksen, jossa kysyimme hyvän elämän rakennuspuita eri-ikäisiltä suomalaisilta. Tässä summaus tutkimuksen tuloksista - mitä ajattelette? Oletko samaa mieltä väitteistä, vastauksista ja hyvän elämän rakennuspuista?

Harva kaipaa helppoa elämää

Vastaukset tuossa neljä vuotta sitten tekemässämme kyselyssä olivat yllättävän samanlaisia iästä riippumatta. Terveyttä ja rakkautta korostivat kaikki.Myös riittävä toimeentulo ja tasapaino oman itsen ja ympäristön kanssa koettiin tärkeäksi. Arvossaan oli niin ikään elämänmyönteisyys. ”Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan” oli tavallinen kommentti. Harva kaipasi helppoa elämää, sillä hyvään elämään kuuluu myös vastoinkäymisiä.

"Elämää oppii ymmärtämään ja arvostamaan vain elämällä sitä ja hyvään elämään kuuluvat sen kaikki kirjot. Kun on vastoinkäymisiä, niin onnistumiset tuntuvat sitäkin makeammilta. Onnellinen ihminen hyväksyy sen, mitä hänelle tapahtuu, mutta hyväksyy myös sen, ettei voi olla kaikessa täydellinen. On osattava antaa anteeksi muille ja itselleen", tiivistää vastauksessaan eräs 70–74-vuotias nainen.

Viisikymppinen seisoo vedenjakajalla

Tutkimuksen 50–59-vuotiaitten tärkeysjärjestys on terveys, rakkaus, liikunta, ystävät, luonto ja harrastukset.

Viisikymppiset katsovat elämässä sekä eteen että taakse ja tuntevat olevansa jonkinlaisella vedenjakajalla.

Aivot usein järkeistää asioita, vaikka sydämessään tuntee toisin. Kummasta syntyy parempi elämä – vain sydämen tunteesta vai järjen viitoituksesta? Ehkä kumpaakin tarvitaan oikeissa kohdin.

Iän karttuessa taloudellinen tilanne on parantunut, mistä syystä voimme vihdoinkin matkustella ja toteuttaa pieniä toiveitamme. Kohtuullinenkin terveys tuo elämään iloa. Vapaus olla muutakin kuin tytär, äiti ja vaimo. Vapaus ilmaista omia mielipiteitä ja toteuttaa omia pieniä toiveita. Pikkulapsiaika ja murrosikäisten kanssa painiminen oli osaltaan rikasta aikaa, nyt on aikaa nauttia toistemme seurasta.

Kuusikymppinen on sinut itsensä kanssa

Kuusikymppinen arvostaa mielenrauhaa ja ajattelee, että elämä pitää ottaa vastaan sellaisena kuin se tulee. Joihinkin asioihin voi itse vaikuttaa, toiset on vain hyväksyttävä. On tärkeää säilyttää sopusointu itsensä ja lähimpiensä kanssa.

"Hyvä elämä syntyy lastenlapsista ja omista lapsista. Olen menettänyt puolisoni, mutta minulla on heidät. Kaikille ei jää heitäkään."

Yllättävän harvoin hyvän elämän aineksiin luetaan suoraan uskontoa. Toki tällaisiakin vastauksia on, kaikenikäisillä.

Rakkauden tärkeydestä ollaan yksimielisempiä kuin nuorempina. Monilla rakkaus kiteytyy lapsenlapsiin tai toivoon saada lapsenlapsia.

"Hyvä elämä syntyy naurusta että rypyt aukeaa, auringon lämmöstä, lastenlasten iloisesta naurusta, tuulesta joka leijaa riepottaa, talven huurteisista kauniista puista, joita voi vain kulkea katsella ja ihastella. Rakkaan kanssa kulkea samaa polkua ja tuntea olla rakastettu."

Harrastukset ovat osa terveyttä

Terveys puhuttaa paljon. Monille se on suhteellinen käsite ja yhä vähemmän  sairauksien vastakohta. Harrastukset nähdään terveyttä ja virkeyttä ylläpitävänä voimana.

Sairastuessa pitää mennä eteenpäin, eikä surra mahdollisia asioita, mistä joutuu luopumaan. Hyvä mieli tulee jutuista, mitä vielä pystyy tekemään. Sain Parkinsonin taudin ja pääsin eläkkeelle 6 vuotta sitten. Sen jälkeen olen harrastanut maalausta, käsitöitä, tiffanytöitä ym. mitkä vaativat käden tarkkuutta. Ajattelin, että käyttämällä käsiäni niiden voima ja tarkkuus säilyy mahdollisimman pitkään. Kipuja vastaan taistelen käymällä avannossa ja kesällä kylmillä suihkuilla.

Seitsenkymppinen kaipaa turvaa

Kun ikää on 70 ja yli, turvallisuus näyttää nousevan tärkeiden asioiden joukkoon.

"Hyvä elämä on sitä, että voi asua omassa kodissaan aina sinne viimeiseen hetkeensä asti ja että jos ja kun sitä yhteiskunnan apua tarvitsee sitä myös saa."

Yksinäisyys ja pelot varjostavat monen vanhuksen arkea ja tulevaisuutta. Oma kumppani on tärkeä seurana, jakamassa arkea ja muistoja sekä luomassa turvallisuudentunnetta.

"Mikä sen ihanampaa, kun nukahtaa lämpimään peittoon kääriytyneenä oman kullan viereen ja kuunnella kissan kuorsausta."

Suru sukulaissuhteiden höllentymisestä näkyi kaikenikäisten vastauksissa. Seitsenkymppisillä on kuitenkin hyvät suhteet jälkipolviin.

"Eniten saan elämälleni iloa ja tyydytystä lapsenlapsistani, lapsista, vielä elossa olevasta äidistäni, sekä sisaruksista ja ystävistä."

Nuorilla rakkaus jakaa mielipiteitä

Nuoremmissa ikäluokissa arvostukset ovat tietysti hieman toiset. Työ on tärkeintä alle 30-vuotiaille, terveys ja ystävät

30–39-vuotiaille ja terveys ja perhe 40–49-vuotiaille.

Rakkaus jakaa mielipiteitä eniten 30–49-vuotiaiden vastaajien joukossa. Osalle se on voimanlähde, osalle asia, joka tekee elämästä vaikean. Siksi moni lukee hyvän elämän edellytyksiin myös mahdollisuuden työstää hankalia asioita suhteessa läheisiinsä.

Mies kaipaa harrastuksiaan

Naisten ja miesten vastauksissa on eroja joka iässä. Naisille tärkeimpiä ovat terveys, rak­kaus ja ystävät, sitten turvallisuus ja rahakin.

"Jos ei ole rahaa, ei elämä maistu oikein miltään, ja jos vielä terveys reistaa niin ne vähätkin rahat menee sairaskuluihin."

Miehille kaksi asiaa ylitse muiden ovat ystävät ja luonto. Näitä seuraavat rakkaus, harrastukset, työ ja terveys. Näin tiivistää 65–69-vuotiaisiin kuuluva mies: "Hyvä ja lämmin parisuhde vaimon kanssa on kaiken kantava voima. Siinä suhteessa minua on onnistanut. Myös silloin kun sairastin eturauhasen syöpää, puolison tuki oli todella tärkeää. Nyt olen ns. terve, syöpä on ainakin toistaiseksi nujerrettu ja elämä maistuu jälleen. Hyvä ja luottamuksellinen suhde lapsiin antaa voimia jaksaa. Hyvät ystävät ovat myös tärkeitä, ystävät joille voi puhua kaikesta ja jotka voivat luottaa minuun."

Myös omaa yksityistä aikaa, aikaa omille harrastuksille pitää olla sopivasti.

Ja vaimon kanssa yhteinen Lapin matka ainakin kerran kesässä. Se hiljaisuus, rauha ja voimien kerääminen luonnossa liikkuen on todella tärkeää ja auttaa taas jaksamaan eteenpäin tavallisissa kotiympyröissä.

 Vastaukset ja ajatukset perustuvat ET-lehden kyselyyn, joka tehtiin 2010.

Tätä tutkittiin

 

Hyvä elämä -tutkimus tehtiin ET-lehden ja Sitran Kuntaohjelman Palveluseteli-hankkeen yhteistyönä verkossa helmi-maaliskuussa 2010. Tutkimuksesta vastasi Eija Seppänen Fountain Park Oy:stä.

Vastaajia oli 1162, joista naisia 87 prosenttia. Ikähaitari venyi alle 30-vuotiaista yli 70-vuotiaisiin. Suurin vastaajaryhmä oli 50- ja 60-vuotiaat.

Osallistujat vastasivat avoimeen kysymykseen: ”Mistä syntyy hyvä elämä?” Aineistosta löytyi 12 pääteemaa: perhe, terveys, ystävät, kokemus ja asenne, rakkaus, mielenrauha, työ, raha, luonto, harrastukset, liikunta ja turvallisuus.

Tutkimuksessa kysyttiin myös palvelusetelin käytöstä, joka silloin oli ajankohtainen, uusi asia. Palveluseteli on uusi tapa käyttää sosiaali- ja terveysalan palveluja. Siinä asiakas saa itse valita palveluntuottajan. Kysyimme, millaisiin palveluihin vastaajat sitä käyttäisivät.

Selvästi suosituin käyttökohde oli hieronta, jota kannatti 256 osallistujaa. Lähelle 200 ääntä pääsivät hammashoito, kulttuuri, liikunta ja siivousapu.

Uusi palvelusetelilainsäädäntö astui voimaan 1.8.2009.

Vierailija

Terveys ja rakkaus antavat hyvän elämän

Lainaus: Noista kolmesta asiasta minulta puuttuu terveys ja rakkaus, mutta yksinäisyyttä on sitäkin enemmän. Niin! Moni voi yhtyä toteamukseesi. Nämä asiat ovat vähän niinkuin kehällä ja itse ihminen sen kehän sisällä. Jos puuttuu rakkautta niin ihminen on useimmiten yksinäinen, vaikka on parisuhteessa. Rakkaudeton elämä sairastuttaa ihmisen, sillä useimmat sairaudet ovat psykosamaattisia. Siis itse itsemme sairastutamme. Moni vajavaisessa parisuhteessa eläjä on joko laiska repimään itsensä...
Lue kommentti

Jaana Boström luuli, ettei hänen lapsensa koskaan puhuisi tai kävelisi. Nyt niin Jaana kuin poika käyvät töissä.

Kukaan ei virkkonut mitään, mutta synnytyssalissa kävi sipinä ja supina.

Jaana Boströmin, 57, esikoinen annettiin hetkeksi hänen rinnalleen, mutta pian poika vietiin isänsä kanssa lääkärin luo. Jaana jäi toipumaan sektiosta tietämättä, mistä oli kyse.

Jaana oli käynyt raskauden aikana seulontatutkimuksissa, eikä niissä löytynyt mitään. Kolme viikkoa ennen synnytystä hänet oli otettu kuitenkin osastolle muun muassa si­kiön pienuuden vuoksi. Silloinkaan hänelle ei ollut sanottu mitään suoraan, mutta merkkejä tulevasta oli.

– Minulle esimerkiksi kerrottiin, että lapsen nimen piti olla valmiina ennen synnytystä. Ajattelin silloin, ettei asia murehtimalla parane, muistelee Jaana.

Diagnoosi tuli kolmen päivän päästä Jerin syntymästä: vaikea-asteinen Downin syndrooma. Lääkärin mukaan poika ei ehkä koskaan kävelisi tai puhuisi.

Tärkeää: Oletko omaishoitaja? Muista nämä ”bonustuet”

Takaisin töihin

20 vuotta myöhemmin Jaana istuu iloisena Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n toimistolla, jossa hän työskentelee omaistoiminnan ohjaajana.

Hän on tehnyt nyt reilun vuoden töitä oltuaan 19 vuotta kotona Jerin kanssa, ensin hoitovapaalla ja sitten omaishoitajana. Omaishoitaja Jaana on vieläkin, mutta työelämään hän on voinut palata.

Vastoin ennusteita Jeri oppi kävelemään ja puhumaan. Hän käy töissä kehitysvammaisten toimintakeskuksessa, ja lähivuosina on tiedossa muutto omaan kotiin.

Tarmokkaana ihmisenä Jaana on painanut eteenpäin miehensä Bussen tukemana, vaikka omaishoitajan arki on ollutkin raskasta.

"Omat lapset pakottivat
siihen, että täytyy
jatkaa eteenpäin."

Kaksi kertaa hän on ollut äärirajoilla. Ensimmäinen tilanne tuli hiukan sen jälkeen, kun 4-vuotias Jeri oli saanut pikkusiskon, Taran.

– Isäni kuoli pian ristiäisten jälkeen. Mieheni lähti suoraan isäni hautajaisista työmatkalle Saksaan, jäi siellä auton alle ja mursi luitaan.

Kolmen viikon päästä siitä Jaanan äidin sisko kuoli liikenneonnettomuudessa. Äiti oli lohduton menetettyään kaksi tärkeää ihmistä.

– Silloin ei voinut muuta kuin vain keskittyä hoitamaan asioita. Omat lapset tavallaan pakottivat siihen, että täytyy jatkaa eteenpäin.

Oletko tietämättäsi omaishoitaja? Tee testi!

Itkun paikka

Toinen tiukka tilanne oli, kun Jerellä  diagnosoitiin 12-vuotiana harvinainen Perthesin tauti, joka surkastuttaa lonkkaa. Isku oli kova, koska Jeri oli hyvin liikunnallinen.

– Itkin ja itkin. Sanoin miehelleni, että tämä on niin väärin. Oliko näin pakko käydä leikkipuiston kiipeilykingille?

Taudin eteneminen on nyt pysähtynyt. Jeri käy fysio- ja allasterapiassa.

Jerillä on myös ykköstyypin diabetes. Se on vaikeuttanut muuttamista omaan asuntoon, koska Jerillä täytyy olla lähellä joku, joka osaa laskea hiilihydraatit ja annostella insuliinit. Loimaalle on onneksi tulossa uudenlaisia tuettuja asuntoja, joihin Jerikin toivottavasti pääsee.

Suosittelemme: Kehitysvammaisen Topin mummo: ”Jotkut ajattelevat, että poika on iso ja paha"

Auttaminen palkitsee

Jaana oli jo pitkään tehnyt vapaaehtoisena työtä omaishoitajien parissa, ennen kuin hän siirtyi palkkatyöhön. Työssään hän nauttii erityisesti siitä, että saa auttaa muita.

Aamuisin Jaana heittää ensin Jerin toimintakeskukseen ja menee sitten töihin. Työelämään paluu on ollut yllättävän helppoa.

– Tämä homma on lähtenyt ihan hyvin pyörimään, Jaana hymyilee.

Katso: Omaishoitaja Ilkka Pirhosen blogin löydät täältä.

Artikkeli on julkaistu alunperin ET Terveys 4/2015 -lehdessä.

Jaanan vinkit jaksamiseen

  1. Penkkiurheilu
    Jaana seuraa intohimoisesti Biisonit-koripallojoukkuetta. Sama faniporukka käy jatkuvasti matseissa ja luo hienoa yhteisöllisyyttä.
  2. Aktiivisuusranneke
    Ranneke kertoo muun muassa askeleet ja motivoi liikkumaan.
  3. Puutarha
    Puutarhan hoito on palkitsevaa, koska siinä näkee työnsä tulokset niin selvästi.
  4. Vertaisryhmät
    Vertaisryhmistä saa voimaa ja positiivisuutta. "Helpottaa huomata, ettei ole yksin asioidensa kanssa."
  5. Positiivisuus
    Kannattaa etsiä harmillisista asioista positiivisia puolia. Ainakin yksi sieltä aina löytyy!

Esa Pulliainen on Suomen menestyneimpiä muusikoita, mutta vaatimaton: "En kauheasti iloitse voitoista enkä sure tappioita. Olen huono siis pelimies, pelit eivät tunnu missään."

Täältä, Vantaan Askistosta, alkoi Esa Pulliaisen, 58, tie suomalaisen musiikin suurmieheksi ja Agents-yhtyeen perustajaksi.

– Tuosta ikkunasta heitin kitaran ulos suutuspäissäni, kun homma ei meinannut edetä, Esa sanoo ja osoittaa kotitalonsa ikkunaa

Pulliaiset hankkivat tontin Askistosta 1960-luvun alussa. Ensin tontille kohosi pihamökki. Kun itse talo valmistui, pihamökki vapautui soittokäyttöön.

– Kesällä mökin ikkunat olivat auki. Kun harjoittelimme Rauli ”Badding” Somerjoen kanssa, alueen äidit parkkeerasivat lastenvaununsa tuohon kadulle ja jäivät kuuntelemaan, Esa muistelee kukoistavassa puutarhassa, jota Irja-äiti hoitaa edelleen.

Kai-veljen Agents-kultalevyt komeilevat lapsuudenkodin seinällä, mutta missäs Esan vastaavat ovat?

– Kehtaakohan tätä sanoa, pahvilaatikossa jossain kellarissa.

Esa Pulliaisen mukaan kultalevyistä menee aika pian maku, mutta musiikista ei koskaan.

Täydellistä haahuilua

Esa Pulliaisen Alvi-isä oli syntynyt Karjalan Salmissa. Hän muurasi ammatikseen seiniä. Poika muuraa musiikkia samalla työmiehen asenteella.

– Muurareita on monenlaisia, mutta isä oli yksi parhaista. Opin häneltä tinkimättömyyden, periksiantamattomuuden ja ahkeruuden.

Alvi teki työtään laulaen, joten Esa oppi häneltä musiikin alkeet. Alvi myös osti lapsilleen pianon, mikä ei ollut työläiskodeissa tavallista.

– Pianoja oli niin harvassa, että meillä kävivät harjoittelemassa myös naapurien tenavat. Vanhemmat eivät koskaan sanoneet, että voisitkohan jo lopettaa tai pistää mankan hiljemmalle. Meille soi aina ja taukoamatta.

"Kyllä vanhemmat katselivat touhujani aika huolestuneena."

Nyt äiti-Irja pyytää vieraat pöytään ja tarjoaa paistamiaan karjalanpiirakoita.

– Ota nyt, äiti patistaa poikaansa.

Esa kieltäytyy kohteliaasti, sillä edellisilta on päässyt venähtämään eikä ruoka maita.

Äiti ei tuputa sen enempää. Hän tuntee poikansa. Tämä on kieltäytynyt pienestä pitäen monesta hyvää tarkoittavasta neuvosta.

– Kyllä vanhemmat katselivat touhujani aika huolestuneena. Olin asettanut itselleni tavoitteet, mutta vanhempien silmissä se homma näytti täydelliseltä teinihaahuilulta.

Nopeita lähtöjä

Esa Pulliaisen koulu jäi kesken. Lahnuksen yhteiskoulussa hän nousi kesken oppitunnin pulpetistaan, käveli ulos ovesta eikä koskaan palannut.
Väsymyksellä oli osuutta asiaan, sillä Esa kiersi noihin aikoihin Suomea äänentoistoalan pioneerin Matti Sarapaltion matkassa. Opiskelua sekin tosin oli: musiikin, äänentoiston, roudaamisen ja reissaamisen. Sittemmin opeista on ollut hyötyä.

Kun Esa oppi äänihommat, hänestä tuli urallaan nousukiitoon lähteneen Dave Lindholmin yhtyeen roudari. Pesti loppui, kun Dave pyysi roudarilta vettä ja Esa vastasi: ”Hae ite vetes.”

Siirtymä musiikin taustajoukoista parrasvaloihin kävi nopeasti. Aloitteleva lauluntekijä Hannu ”Tuomari” Nurmio ja nuori kitaristi Esa Pulliainen löysivät amerikkalaisesta juurimusiikista yhteiset sävelet.

Tuomari Nurmion esikoislevy Kohdusta hautaan ei jäänyt huomiotta.

– Yhtäkkiä oltiin listaykkösiä ja vedettiin tukka luutana ympäri Suomea. Se alkoi ja loppui nopeasti, ja mitä siinä välillä tapahtui, ei jäänyt oikein edes mieleen, Esa kertoo 35 vuoden takaisista tapahtumista.

"Tärkein Baddingilta saatu opetus oli: omalla tyylillä voi pärjätä. Ei tarvitse matkia muita."

Yhtye hajosi pian ensilevyn jälkeen, sillä tulevaisuudesta oli kaksi kilpailevaa visiota – Nurmion ja Pulliaisen.

Tulevat vuodet osoittivat, että molemmat olivat oikeassa. Suomessa löytyi tilaus sekä Nurmion omaperäiselle ja uutta luovalle linjalle että Pulliaisen perinnetietoiselle pop-arkeologialle.

Lopullisesti Esan tyylin vakiinnutti seuraava yhteistyökumppani, Rauli Somerjoki.

– Tärkein Baddingilta saatu opetus oli, että omalla tyylillä voi pärjätä ja tulla toimeen. Ei aina tarvitse matkia muita. Pitää muistaa, että Badding erosi sen ajan joukosta aika paljon. Hänellä oli pokkaa laulaa peräkkäin Fiilaten ja höyläten ja Tammerkosken sillalla.

Raskaan talven jälkeen

Agentsin kaikkein pyhimmässä, Esa Pulliaisen rakentamalla studiolla Helsingin Pitäjänmäessä on ollut muutaman viikon hiljaista.

– Pitäisköhän ne kultalevyt tuoda tänne, tulisko siitä fiilistä? Esa miettii.

Agentsin uusimman levyn Sound on Sound  kivulloinen synnytys tapahtui täällä.

– Jotkut levyt syntyvät nopeasti ja jotkut ovat aivan hirveitä työmaita. Tämä viimeisin oli todella työläs, Esa kertoo.

"Täytyy myöntää, että matkat alkavat tuntua pidemmiltä ja myöhäiset soittoajat rassaavat."

Uuden levyn tekemiseen ei meinannut löytyä Esan mukaan ”oikeaa jengaa”. Lisäksi Esa sairastui toissa syksynä keuhkokuumeeseen, jota ei diagnosoitu aluksi oikein.

– Tein hölmöyksissäni muutaman keikan keuhkokuumeessa. Yhdellä niistä nousi seinä vastaan – totaalinen umpikuja.

Toipuminen vei aikansa ja tapahtui osittain tahdonvoimalla, sillä levy piti saada valmiiksi: kesäksi oli tiedossa keikkoja sekä 35-vuotisjuhliaan viettävän Agentsin että oman Esa Pulliainen C-Combon kanssa.

”Agents syö kolmelta”

Esalle viime kesä oli neljäskymmenes kesä tanssilavoilla.

– Täytyy myöntää, että samat matkat alkavat tuntua pidemmiltä. Unta ei saa enää niin helposti, ja myöhäiset soittoajat rassaavat.

Konkarilla on omat, toimiviksi havaitut lääkkeensä uuvuttaviin matkoihin Suomen valtateillä.

– Maisemia en ole katsellut enää 30 vuoteen. Sen sijaan uppoan mielelläni kirjojen maailmaan ja kuuntelen musiikkia tai radiodokumentteja.

Kuulostaa keski-ikäiseltä. Kaukana ovat ne päivät Topi Sorsakosken alias Pekka Tammilehdon kanssa, kun käyttöön vakiintui lentävä lause ”Agents syö kolmelta”.

"Kulkemista ei klaaraa, jos luonteessa ei ole vähän kulkuria."

Lause sai alkunsa, kun Väinämöinen-nimellä tunnettu hahmo tuli Agentsin kiertuepäälliköksi ja yritti saada yhtyeen ruotuun.

– Olimme aika villiä ja vallatonta porukkaa, joten Väinämöinen laati meille selkeät säännöt. Yksi periaate oli se, että tasan kolmelta syödään lounas.

Esa alkaa olla pikkuhiljaa siinä iässä, jossa löydetään golf, uskonto tai terveet elämäntavat. Esalle kulkeminen maittaa vieläkin – tai ainakin menettelee.

– Jatkuvaa kulkemista ei klaaraa, jos luonteessa ei ole vähän kulkuria. Vielä tässä kävelyttää, mutta askel pikkuisen lyhenee.

Lohdun lähettiläs

Esa Pulliainen koki olevansa koulussa erilainen nuori. Hän tunsi syntyneensä sukupolvea liian myöhään, sillä hänen sielunmaisemansa sijoittui 1950-luvulle ja 1960-luvun alkuun.

Sinne hän pääsi mielikuvituksessaan kuuntelemalla vanhoja levyjä ja opiskelemalla ke­vyen musiikin historiaa. Jopa osa Esan unista sijoittui nuorena tyylipuhtaalle 1950-luvulle.

– Silloin on tehty hienoimmat autot, hienoimmat soittimet, hienoimmat kledjut ja oikeastaan mikä tahansa design. Minun silmääni 1970- ja 1980-luku olivat aivan kauheita.

"Jumaliste kun lähetään rajaseuduille esiintymään. Siellä Agentsin merkityksen näkee."

Topi Sorsakoski määritteli joskus Agentsin, että sen rooli on olla vaari keinutuolissa pitämässä perheelle tarinatuokiota, lukemassa Välskärin kertomuksia.

Esa on puolestaan todennut, että ”mun duuni on viedä lohtua Suomen korpiin”.

Agents edustaa rakennemuutosten vyöryssä jotain puhdasta, pysyvää ja luotettavaa.

– Kyllä se just niin on. Kun kierretään isoja tanssilavoja, sitä ei välttämättä huomaa, mut jumaliste kun lähetään rajaseudulle paikkoihin, joissa bändit eivät enää juurikaan käy. Siellä sen merkityksen näkee. Ihmiset saavat meidän soitosta lohtua ja elämäniloa.

Musiikki on samassa roolissa myös Esan omassa elämässä.

– Kyllä niitä heikkoja hetkiä tulee. Tuntuu ettei touhussa ole mitään tolkkua. Sellaisista paikoissa vanhat levyt lohduttavat: Gene Vincent, Hank B. Marvin ja Sounds. Elämällä on sittenkin joku tarkoitus.

Kotona en rokkenrollaa

Perhe-elämän makuun Esa Pulliainen pääsi vasta nelikymppisenä.

– Mulla ei ollut siihen asti mitään muuta kuin musiikki. Kun muut rassasivat muijia ja mopoja, minä rassasin kitaroita. Katsoin sitä ikäisteni touhua hyvin ulkopuolisena.

Vaimoonsa Maritaan Esa tutustui viitisentoista vuotta sitten. Vaimo työskentelee erityisopettajana ja tytär Brita on teini-ikäinen.

– Nautin normaalista perhe-elämästä. 40 ensimmäistä vuotta tuli rokattua ja rollattua, mutta himassa en rokkenrollaa. Olen ihan eri ihminen.

Marita on kotoisin Ulvilasta. Kesät perhe viettää Lavialla, josta Esa sinkoilee keikoilleen.

– Brita totesi just yks päivä äidilleen, että kyllä isä on ollut tosi rohkee, kun se mennyt maalaisjuntin kanssa naimisiin. Hän ei varmaan pystyis. Teineillä on mahtava ajatuksenjuoksu!

"Näillä elämäntavoilla en olisi hengissä, jos en polkisi pää punaisena joka päivä."

Ihminen paljaimmillaan

Esa Pulliainen on nähnyt läheltä suomalaisen kevyen musiikin kiihkeät ja kosteat vuodet, joista kaikki mukana heiluneet eivät selvinneet hengissä.

Omaksi pelastuksekseen Esa laskee perheen ja polkupyöräilyn.

– Näillä elämäntavoilla en olisi enää hengissä, jos en polkisi pää punaisena joka päivä.

Rakastetuimpia laulajia yhdistää usein epävarmuus ja herkkyys, jotka kuulijat jollain tapaa aistivat. Esimerkiksi Badding oli tunnettu siitä, että hän suorastaan kammosi yleisön eteen astumista.

Myös Esa tunnustaa olevansa pohjimmiltaan ujo ja arka.

– Helppohan sellainen rooli on ottaa, että on tietyt maneerit, joiden taakse menee jemmaan. Kestohymy lärviin ja menoksi. Se on vähän eri juttu, kun puhutaan topeista ja baddingeista, herkistä jätkistä ja taiteilijoista.

Topi Sorsakoski tunnettiin rehvakkaana seuramiehenä ja naistennaurattajana, mutta myös hänessä oli hauraampi puoli.

– Joskus Topikin oli yllättävän… miten mä sanoisin… arka ei ole oikea sana… eikä pelokas. Topi oli niin rehellinen, että sillä ei ollut mitään kilpeä suojanaan. Se oli aika haavoittuvainen. Ehkä jossain kohtaa viinasta tuli se kilpi.

Vastavirtaan mars

Suosio on Jumalten keinu, jossa menestystä seuraa takuuvarmasti laskukausi ja unohduksen laihat vuodet. Kunnes sitten taas jostain kohtalon oikusta tai sinnikkyyden siemenestä ura kääntyy uuteen nousuun.

Esalla ja Agentsilla on takana sen verran monta kierrosta keinutusta, että nousuihin ja laskuihin alkaa jo tottua.

– Sitä oppii vuosien saatossa ottamaan takkiinsa. Oppii saavuttamaan ja hyväksymään sen, että aina ei voi voittaa.

Neuvojia ja paremmin tietäjiä löytyy toki aina. Heistä Esa ei paljon perusta. Vasta aika näyttää, mikä kestää ja mikä ei.

Mestarikitaristi kutsuu metodiaan vastavirtaan uimiseksi.

– Se pitää vireessä ja hengissä, kun joutuu koko ajan vähän tappelemaan. Valtavirran mukana eivät mene kuin tylsimykset.

Kuka on Esa Pulliainen?

  • Syntynyt 1.1.1957 Helsingissä.
  • Asuu Kaivokselassa Vantaalla.
  • Perhe: Aviopuoliso Marita ja tytär Brita.
  • Ammatti: 35 vuotta toimineen Agents-yhtyeen perustaja ja kitaristi.
    Into­himoinen äänittäjä.
  • Harrastukset: Hiihto, laskettelu, polkupyöräily, lukeminen ja elektroninen musiikki.

Annikki Kyllöseltä on tutkttu harvinaista ja halvannuttavaa sairautta, johon ei toistaiseksi ole löytynyt selitystä. Vakavan sairauden epäilyjen kanssa hän on oppinut paljon elämästä, ilosta ja hetkien merkityksestä.

"Oli perjantai-ilta maaliskuussa 2012. Ravirinkimme eli tuttu lenkkiporukkamme kokoontui Suomussalmen kylpylälle. Olin vuorotteluvapaalla ja edessä oli kolmen viikon reissu Yhdysvaltoihin.

Hiihtokilometrejä oli tullut sinä talvena paljon, ja mietin lenkillä, olinko saanut lihakset jumiin hiihtämisestä. Meno tuntui jotenkin työläältä ja hankalalta.
En ehtinyt miettiä asiaa sen enempää, vaan pakkasimme tavarat ja lähdimme matkaan kohti Amerikkaa. Reissun päällä vaiva jatkui; toinen jalka äänti ja läpsytti kummasti. Säikähdin toden teolla, kun huomasin, että toinen jalkapohjahan oli aivan hervoton. En päässyt enää varpailleni.

Amerikan-matka meni kuitenkin hyvin, onnistuin jopa lumikenkäilemään Kalliovuorilla. Kun palasimme Suomeen, hiihtelin ja elin melko normaalisti, sillä mitään kipuja ei ollut.

Oire on löydöstä suurempi

Aloin kaivaa netistä tietoa, mikä jalkaterässäni voisi olla. Epäilin ensi alkuun niin sanottua mansikanpoimijan halvausta, jossa pohjehermo on joutunut lihaskalvojen puristukseen.

Myös tuttu lääkäri epäili jonkinlaista hermopinnettä ja kehotti jatkotutkimuksiin yksityiselle puolelle, jotta apua ei tarvitsisi odottaa liian pitkään.
Tein työtä käskettyä. Magneettikuvissa paljastui selkärangan viidennen nikaman ahtauma, ja sain lähetteen julkiselle puolelle leikkaukseen.
Siinä meni muutama kuukausi leikkausta odotellessa. Kun neurokirurgi paneutui tapaukseeni, hän oli sitä mieltä, että löydös ei ole yhtä suuri kuin oire. Hän halusi tutkia myös neurologisen puolen. Ehkä siellä olisi jotain, mikä selittäisi oireeni.

Neurologisissa tutkimuksissa minulta löydettiin liekaantunut selkäydin. Selkäydin ei päässyt liikkumaan normaalisti selkäydinkanavassa, vaan oli jänteellä kiinni selkäydinkanavani pohjukassa.

Jäin taas odottamaan leikkaukseen pääsyä. Jonotusaikana oireet pahenivat ja jaloista katosi pikkuhiljaa voima. Pystyin vielä kävelemään, mutta se alkoi olla aikamoista känkkäämistä. Piti pelätä, kantavatko jalat vai kaadunko.

Selkäydinkanavasta naps

Elokuussa 2013 pääsin Oulun yliopistolliseen keskussairaalaan leikkaukseen, jossa jänne selkäydinkanavan pohjukasta napsaistiin poikki.
Leikkauksen jälkeen minut passitettiin kotiin kuntoutumaan. Yritin kuntoutua innolla, mutta se ei onnistunut, vaan jalat tottelivat yhä huonommin.

Palasin alkuvuodesta 2014 töihin tekemään puolta päivää, mutta jo rappujen nouseminen työpaikalle oli lähes ylivoimaista. Kiskoin itseni toiseen kerrokseen sisulla ja käsivoimilla.

Henkisesti elin kovia aikoja. Olin luullut koko elämäni, että kun ihminen sairastuu, ensin annetaan diagnoosi ja sitten hoidetaan. Huomasin kauhukseni, että lääkäreillä ei ollut haisuakaan, mikä minua vaivaa. Oireet vain pahenivat, mutta kukaan ei pystynyt auttamaan.

Tokaisin miehelleni, että taidan kuolla ennen kuin kukaan saa selville, mikä minua vaivaa.

Viime vuoden huhtikuun alussa jäin sairauslomalle ja tutkimukset jatkuivat. Googlasin hädissäni, mistä saisin hankittua minkäkin tutkimuksen ja hoidon. Neuvottomuus ja odottaminen ottivat koville.

Lopulta pääsin Tampereelle tapaamaan harvinaisten neurologisten tautien asiantuntijaa, dosentti Aki Hietaharjua.
Hietaharjun tapaaminen oli todella helpottava.

Neuvottomuuden ja hädän keskellä itsesääli meinasi saada vallan. Teki mieli linnoittautua kotiin ja vetää peitto korville.

Tuntui ylivoimaiselta selittää tutuille ihmisille, miten koko ikänsä urheillut nainen ei saakaan tossua toisen eteen. Toivoin, että asuisimme jossain suuressa kaupungissa, jossa voisin liikkua tuntemattomana.

Pikkuhiljaa pääsin pahimman yli. Nyt uskallan taas kohdata ihmisiä ja osaan kertoa tilanteeni ilman, että alan heti itkeä. Kärsimättömyyteni ja hätäni ovat hellittäneet. Olen hyväksynyt tilanteen ja päättänyt mennä näillä, mitä annetaan.

Onhan tässä annetukin

Vierelläni on positiivinen ukko, Jari, joka repii minut aina takaisin arkeen ja elämään – vaikka kaveriksi ikkunanpesuun.
Keskimmäinen lapsemme Minttu rakensi miehensä kanssa viime vuonna omakotitalon tähän ihan lähelle. Meidän talo kuhisi taas elämää, kun rakennusporukka kävi täällä syömässä ja tytär miehineen asui rakennusvaiheen ajan meillä.

Saimme myös osallistua yhteiseen odotukseen, ja joulukuussa Minttu synnytti ensimmäisen lapsenlapsemme Fridan. Pikku-Frida on antanut minulle valtavasti iloa ja voimia.

Myös suurin osa ystävistä on pysynyt rinnalla. Kun en päässyt enää lenkille, lenkkikaverit alkoivat tulla tänne ja käydä kanssani muun muassa uimassa.

Huomisesta ei ole takuuta

Totta kai epätietoisuus rassaa minua, Jaria, lapsia ja koko lähipiiriä.

Mieheni jaksaa sanoa, että ehkä harvinainen tautini on nimeltään Annikki ja siihen keksitään vielä jokin hoito.

Oma toivoni on muuttanut muotoaan. Kun sairastuu näin vakavasti ja katsoo kuolemaa silmiin, tärkeät ja merkittävät asiat nousevat etualalle.

Kenellekään ei ole luvattu huomista päivää emmekä tiedä, kuka lähtee ensimmäisenä. Jos kuolemaa jää odottamaan, elämä jää elämättä.
Haluan elää viimeiseen päivään asti. Vaikeuksia ja esteitä tässä varmasti tulee, mutta sitten elän niiden kanssa.

liljankukka

Annikki Kyllönen: "Kun kuolemaa katsoo silmiin, näkee elämän"

Hyvin sanottu " Kun kuolema katsoo silmiin näkee elämän.." Yritän sopeutua vakavaan, parantumattomaan neurologiseen sairauteen. Alussa diagnoosin saatuani oli sama reaktio; teki mieli vaan olla pimeässä peiton alla. Ihmisten kohtaaminen pelotti ja ilman itkua en saanut yhtäkään sanaa sanottua. Empatia nosti tunteet heti pintaan. - Muutama kuukausi diagnoosista on kulunut ja yritän nauttia siitä mitä on ollut ja mitä vielä on jäljellä. " Päivä kerrallaan" ja "nauti tästä hetkestä" on välillä...
Lue kommentti

Suomalaiset rakastavat visailuja ja tietokilpailuja. Hyvä niin, sillä ne käyvät tehokkaasta ja hauskasta muistijumpasta. Mihin menikään maakuntaottelun voitto – Tampereelle, Saloon ja vai Helsinkiin?

Lokakuisena tiistaina Käpyrinteen palvelutalossa Helsingissä on urheilujuhlan tuntua. Kahvia keitellään, videotykkiä viritellään ja vieraita odotellaan. Kohta nimittäin alkaa visailun maakuntaottelu Helsinki–Salo–Tampere.

– Tämä on meille senioreille parasta urheilua, sillä tietokilpailu virkistää aivoja ja pitää ajatukset ajan tasalla. Tänään kilpailemme kiertopalkinnosta, joka on ollut viime vuoden Tampereella ja nyt haluamme sen takaisin Käpyrinteeseen, tilaisuutta emännöivä Anneli Eskola kertoo.

Hän on Käpyrinteen vapaaehtoisten eli Vantteroiden puheenjohtaja. Vantterat järjestävät paljon toimintaa asukkaille, myös tämän Käpyvisan. He ovat kullanarvoisia niin asukkaille kuin henkilökunnalle.

Tampereen porukka saapuu puolustamaan mestaruutta.
Tampereen porukka saapuu puolustamaan mestaruutta.

Anneli Eskola jakaa kysymykset visailijoille.
Anneli Eskola jakaa kysymykset visailijoille.

Tauti levisi Tampereelta

Tämänkin tapahtuman jäljet johtavat Manseen. Sumeliuksenkadun Senioriklubilla Tampereella nimittäin alkoi 10 vuotta sitten seniorivisa, jossa 4–8-henkiset joukkueet mittelöivät tiedoillaan keskiviikkoisin pari tuntia kerrallaan. Syksyllä kokoonnutaan 10 kertaa ja keväällä saman verran.

– Tampere on pubivisojen luvattu paikka. Minä kävin silloin ja käyn edelleen mieheni kanssa pubissa visailemassa. Kun Sumeliuksenkadun Senioriklubia oltiin perustamassa, jyräsin läpi yhdeksi aktiviteetiksi seniorivisailun. Tiesin sen olevan hauskaa ja virkistävän muistia. Minä laadin säännöt, ja vetäjäksi saimme Jari Niemelän, joka toimi ennen Tamperelainen-lehden päätoimittajana, klubin puheenjohtaja Sirkka Merikoski kertoo.

Aluksi visassa oli pelkkiä Tampere-aiheisia kysymyksiä, nyt 20 kysymyksestä kahdeksan on Tampere-aiheista. Jari laatii kysymykset ja tuomaroi vastaukset. Hän mahduttaa niihin maantietoa, kulttuuria, urheilua, tiedettä, luonnontiedettä, historiaa ja viihdettä.

– Seniorivisa on klubin suosituin tapahtuma, parhaimmillaan visailemassa on 50–70 ihmistä. Tieto on siitä erinomainen hyödyke, että jaettaessa se ei vähene, Sirkka Merikoski sanoo nauraen.

– Mikä on kiihtelys? kysyy Helsingin tiimi.
– Mikä on kiihtelys? kysyy Helsingin tiimi.

Sumeliuksenkadulla on 11 visailujoukkuetta. On K-kaupan eläkeläisiä, kehitysvammaisten vanhempia ja hervantalaisia. Käpylän kylkiäiset ovat asuneet lapsina samalla kadulla. S-Seniorit ovat klubin sinkkuryhmä, Sisukkaat ovat Tampereen Sisun eläkeläisiä ja Ässät Tampereen kaupungin palveluksessa olleita eläkeläisiä.

– Kukaan ei tule "viikoittaiseen muistikuntoutukseen", vaan leikkimieliseen tapahtumaan nauttimaan toisten seurasta. Mukavinta on ahaa-elämys, kun muistaa oikean vastauksen. Kivaa on myös "lajitoverien" eli visailijoiden tapaaminen, Sirkka Merikoski sanoo.

Maailman korkein rakennus?

Muutama vuosi sitten joukko helsinkiläissenioreita tutustui visailuun Tampereella. He saivat ”tartunnan” ja alkoivat järjestää Käpyvisaa Käpyrinteen palvelukeskuksessa. Ei mennyt kauaa, kun keksittiin järjestää Tampereen ja Helsingin välinen tietokisa.

– Olemme kisanneet kerran vuodessa, tähän mennessä kaksi kertaa. Kumpikin kaupunki on voittanut kerran. Helsingistä seniorivisa-aate levisi Saloon, Anneli Eskola kertoo.

Mutta nyt siis kisa alkaa, hiljaisuus! Osanottajia on noin 50. Käpyrinteen Paul Bergman hoitaa videotykkiä ja mikrofonia eli kysymysten toimintakeskusta.

– Meillä on tänään ensimmäistä kertaa läppäri ja videotykki apuna, ja kyllä se tuntuu kätevältä. Ennen jaettiin paperit ja luettiin kysymykset ääneen. Tämä siksi, että osa ei kuule ja osa ei näe hyvin. Kukin kaupunki on tuonut seitsemän kysymystä kisaan. Anneli Eskola jakaa pöytiin laput, joissa kysymykset ovat. Lisäksi ne heijastetaan seinälle ja luetaan vielä ääneen.

Visailu on keskittymistä vaativaa puuhaa.
Visailu on keskittymistä vaativaa puuhaa.

Salo aloittaa kulttuuri- ja historiapainotteisilla kysymyksillä.

Suomesta lähti vuosina 1865–1930 lähes 400 000 henkeä Pohjois-Amerikkaan. Minkä Suomen kaupungin kautta valtaosa näistä Amerikan siirtolaisista lähti?

Päät taipuvat pöydissä toisiaan kohti ja kynät rapisevat paperilla.

– Nyt kannattaa naapuripöytiin heitellä muka-oikeita vastauksia, joku koiranleuka huutaa.

Seitsemän kysymystä on nopeasti käsitelty ja tarkistettu. Helsingillä on 2,5 pistettä, Salolla 3 ja johdossa on Tampere 5 pisteellä.

Suomen ensimmäinen kirjastoauto?

Tamperelaiset tietysti hurraavat, ja sitten onkin heidän tuomarinsa Jari Niemelän aika esittää kysymykset.

Mainitkaa vähintään kolme suomalaista olympiamitalistia, joiden sukunimi on tai on ollut suomalaisen kunnan nimi? Heitä on kaikkiaan seitsemän.

Hyvä Salo!
Hyvä Salo!

Tampereen napakat kysymykset kattavat niin urheilun, kirjallisuuden kuin maantieteenkin. Ja tämänkin kierroksen voittaa Nääsville, Salo toisena ja Helsinki peränpitäjänä.

Helsingin kysymykset esittää Anneli Eskola, joka kertoo, että tällä kertaa tehtiin paljon monivalintakysymyksiä.

Missä ja koska otettiin käyttöön Suomen ensimmäinen kirjastoauto? Oulussa vuonna 1931, Vaasassa vuonna 1948, Tampereella vuonna 1951 vai Turussa vuonna 1961?

Pisteiden lasku paljastaa, että pokaali lähtee takaisin Tampereelle.

– Arvoisa juhlakansa, Käpyvisan kolmen kaupungin maaottelu on päättynyt. Kolmanneksi tuli Helsingin joukkue 8,5 pisteellä. Toiseksi Salo 9,5 pisteellä ja voittajaksi Tampere 14 pisteellä! Siis pytty lähtee takaisin Tampereelle, Jari Niemelä toteaa.

Voitto menee jälleen Tampereelle.
Voitto menee jälleen Tampereelle.

– Hyvä Sisukkaat ja Tampere, huutaa joku yleisöstä.

Seuraava maaottelu on Salossa syksyllä 2015. Mukaan on kutsuttu tamperelaiset, helsinkiläiset ja turkulaiset uusimpina. Mukaan toivotaan muitakin kaupunkeja.

Tampereen puuhanainen Sirkka Merikoski visioi jopa Viro–Suomi-seniorivisailua.

– Seniorivisat ovat kulttuuria, joka tuottaa mielihyvää ja vuorovaikutusta. Tiedoilla, muistamisella ja yhteisellä tieto- ja kokemuspohjalla päästään oikeaan vastaukseen. Visailut innostavat perehtymään niin historiaan kuin nykyisyyteen – pitävät ajassa kiinni. Lehtiäkin lukee tarkempaan, kun miettii hyviä kysymyksiä. 

Artikkeli on alun perin julkaistu ET-lehden numerossa 2/2015.