Viisikymppinen mies – vaikka hän olisi impotenttikin – voi olla huippukiinnostava ja -kiihottava petikumppani, kirjoittaa ET-lehden toimittaja.

– Katso, kaunis nainen, tokaisi mies kaverilleen, kun kävelin ravintolassa heidän pöytänsä ohi.

Ei se voinut minua tarkoittaa, nauroin mielessäni. Olin remonttivaatteissa, meikitön takkutukka, tehnyt juuri 12-tuntisen työpäivän.

Saatuani tilaamani ruoan mies tuli kuitenkin pöytääni.

– Anteeksi, saanko häiritä, anteeksi, että kyselen, anteeksi, että olen juonut olutta, anteeksi mutta taisin rakastua, mies takelteli.

Saat anteeksi, nauroin lisää. Se oli ensitapaamiseni Pekan kanssa.

Kesytystä keskellä päivää

Tutustuimme rauhallisesti. Viisikymppinen mies kesytti minua, eronnutta keski-ikäistä rouvaa, kuin villieläintä. Hän vei taidenäyttelyyn, keskusteli, halusi viettää aikaa yhdessä.

Minun erostani oli kulunut kaksi vuotta. Pekan pitkä liitto oli loppunut vasta hiljattain. Vaimoja hänellä oli ehtinyt olla kolme, naisia yhteensä koko elämänsä aikana vain viisi.

– Ei määrä vaan laatu, hän summasi entisen toimitusjohtajan supliikilla.

Olimme toisillemme avoimia. Kerroin, etten ollut kokenut orgasmia kertaakaan 15-vuotisessa avioliitossani. Ja että olin päättänyt, etten tahdo elää niin. Pekka kertoi sairastavansa diabetestä ja olevansa impotentti.

Huipulle saunassa

Sitten se tapahtui! Olin väsynyt töistä, valmistautumattomana seksiin, vihaisena siitä, että Pekka haisi oluelta. Ja koin ensimmäisen orgasmini aikuisena, saunassa meren rannalla, elokuun kuutamossa. 

"Tärisin ja itkin onnesta. Tätäkö elämä voi olla?"

Olin tuntenut itseni rakastetuksi aikaisemminkin, mutta vasta tässä suhteessa tunsin itseni täydellisen hyväksytyksi. Se tuntui luissa ja ytimissä asti.

Seksielämämme jatkui hurjasteluna ilman erektiota. Pekka oli saanut lääkäriltään Viagra-reseptin ja nappaili jopa kolme pilleriä ennen seksihetkiä. Minun mielestäni niillä ei ollut muuta vaikutusta, kuin hänen innokkuutensa lisääntyminen.

Miksi impotenssi ei haitannut

Mikä oli Pekan salaisuus? Hän halusi minun nauttivan, mutta tärkeintä oli että hän hyväksyi minut seksuaalisesti täsmälleen sellaisena kuin olin.

Hän ei pelästynyt mitään ilmettä eikä elettä, ei aloitettani eikä sen puutetta. Oli läsnä. Kokeili, odotti. Käytti taitavasti käsiään ja suutaan. Mursi pidäkkeeni, estoni. Halusi itse intohimoisesti ja sanoi minua kauniiksi monin tavoin, lakkaamatta, väsymättä. Pekka hyväksyi myös itsensä, ja ehkä siksi se oli minullekin vaivatonta.

Oli palkitsevaa nähdä, miten sujuva seksielämä vaikutti meidän molempien itsetuntoon. Miten onnellisen ylpeänä Pekka seisoi kavereidensa keskellä ja kertoi kaikille olevansa rakastunut. Kaikki tuntui helpolta ja hauskalta.

Kunnes huomasin, että Pekka joi korillisen olutta joka viikonloppu. Kunnes koin humalaisen miehen selittämättömät raivokohtaukset.

Lopetin suhteen, mutta kokemuksestani kiitollisena päätin kertoa mahdollisemman monelle, että impotenssi ei estä tyydyttävää seksielämää. Ehkä jopa päinvastoin. Impotentti voi lopettaa suorittamisen ja keskittyä rakastamaan itseään sellaisena kuin on ja naistaan samoin.

Millaisia kokemuksia sinulla on impotenssista? Kerro ja keskustele aiheesta alla olevassa kommentointikentässä.

Lue lisää erektiohäiriöstä

Vierailija

Vau, sain huippuorgasmeja impotentilta

Vierailija 11.02.2015 klo 00:33 Hei! Hyvänen aika, tämä toimittajan juttu oli ihan rohkaiseva ja uskottava. Olen itse varttuneempi mies ja olen pystynyt tyydyttämään naisen monia kertoja erektiohäiriöstä huolimatta vaihtoehtoisilla tavoilla. Sitten kyllä myös lääkkeiden avulla on onnistunut aivan perinteiselläkin tavalla, vaikkakin lääkkeet tahtovat itseäni häiritä. Kyllä tämä juttu sopii paremmin kuusikymppiselle kuin kolmekymppiselle, kun heillä ei tällaisia ongelmia yleensä ole. Tässä...
Lue kommentti
Vierailija

Vau, sain huippuorgasmeja impotentilta

Hei! Hyvänen aika, tämä toimittajan juttu oli ihan rohkaiseva ja uskottava. Olen itse varttuneempi mies ja olen pystynyt tyydyttämään naisen monia kertoja erektiohäiriöstä huolimatta vaihtoehtoisilla tavoilla. Sitten kyllä myös lääkkeiden avulla on onnistunut aivan perinteiselläkin tavalla, vaikkakin lääkkeet tahtovat itseäni häiritä. Kyllä tämä juttu sopii paremmin kuusikymppiselle kuin kolmekymppiselle, kun heillä ei tällaisia ongelmia yleensä ole.
Lue kommentti

Pohjanmaalaisen valokuvaajan Eetu Sillanpään minihevoset hurmaavat tempuillaan. Katso video ja kuvia!

Pian seitsemän vuotta täyttävä Timo ja parivuotias Touko ovat miniatyyrihevosia, joita ei pidä sotkea poneihin.

Pikku-Timo on kotoisin Ruotsista. Eetun ja Timon ensikohtaaminen oli onnekas vahinko. Sillanpäät olivat Tukholman liepeillä etsimässä Riitta-vaimolle uutta ratsuhevosta. Myyjällä sattui olemaan pihapiirissään myös minihevosten sirkus, ja siellä se seisoi teltan kupeessa kuin unikuva – spanielin kokoinen varsa! Eetu ei saanut ministä silmiään irti. Silitteli ja kanteli sylissään, oli pakahtua: Tän mä haluun, mä haluun, mitään en ole koskaan ennen näin halunnut...

Viisas vaimo esitti joitakin tyynnyttäviä ja käytännönläheisiä kysymyksiä, mutta mies oli ihan pistoksissa. Lopulta vaimokin heltyi.

Seuraavat kuukaudet Eetu vieraili ahkerasti hevosvauvansa luona Ruotsissa, että se oppisi tuntemaan hänet. Oppihan se, juoksi kuljetuslaatikosta vapauduttuaan suoraan Eetun syliin, liikuttavasti hörähdellen. Vierihoito jatkui Suomessa.

– Eetu otti Timon takia oikein isyyslomaa. Nyt jokainen katse ja ele heijastavat miehen ja hevosen erityistä suhdetta, jota käydään silloin tällöin todistamassa myös sirkus Florentinon estradilla.

Western-aiheisessa ohjelmanumerossa Timo vetää vankkureita, kävelee kahdella jalalla, pyörähtelee, paukuttaa rumpua ja suukottaa lopuksi Eetua. Siinä lopussa on aina jännitys päällä, Timo kun saattaa jekkuhenkeen vähän näykätäkin.

– Timo oppi tunnistamaan oman musiikkinsa ja oli aina syöksyä verhojen läpi heti, kun se pärähti soimaan, Eetu muistelee satunnaisen show-elämän haasteita.

– Ei niitä aina huvita harjoitella, jolloin annan olla. Hermostua ei kannata koskaan. Siinä saattaa mennä kuukausien työ hukkaan, ovat niin herkkiä.

Touko löytyi Timon kaveriksi Hollannista pitkän etsiskelyn jälkeen – täplikkäät minit ovat harvinaisia ja haluttuja. Touko on luonnollisesti hieman horjuttanut Timon asemaa. Nytkin Eetu joutuu hiukan pinnistelemään ollakseen kyllin tasapuolinen, mutta hyvin ne ovat vielä samaan pihattoon sopineet.

Eetu Sillanpään ja minihevosten koti sijaitsee Vöyrissä, ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Ohi kulkevalla tiellä ei ole juuri liikennettä, mutta joskus joku kaahari saattaa eksyä kulmille. Heitä varten Eetu teetätti varoituskyltin, tyylinsä mukaisesti pilke silmäkulmassa: Kör sakta! Finnjävlar.

- Aiemmin samassa kohdassa oli kolmenkympin rajoituksesta kertova taulu. Sillä ei ollut mitään vaikutusta. Mutta kun tämä nykyinen saatiin tien varteen, moni on oikein peruuttanut katsomaan, mitä ihmettä siinä vinoillaan, kertoo Eetu nauraen.
 

Irlanninsusikoira Pyry on vielä pentu, mutta jo isompi kuin minihevoset. 

Eetu Sillanpää

  • Syntynyt 24.7.1957 Kokkolassa. Asuu Vöyrissä.
  • Valokuvaaja. Työskentelee Ilkka-Yhtymässä, sanomalehtien Pohjalainen ja Ilkka kuvaajana.
  • Lukuisia tunnustuksia: Vuoden Lehtikuvaaja 1997, Vuoden Henkilökuva 2003, Vuoden Lehtikuva 2004,  Vuoden Urheilukuva 2010.
  • Naimisissa, kaksi aikuista lasta.
  • Harrastaa remontointia ja sirkuksessa esiintymistä.
  • Motto: ”Täytyy olla vähän kahjo pysyäkseenjärjissään.”

Katso Sillanpään palkitut kuvat:

Vuoden Henkilökuva 2003

Vuoden Lehtikuva 2004

Vuoden Urheilukuva 2010

Artikkeli Eetusta on julkaistu ET-lehdessä 1/2013.

1600-luvun Suomessa avioeron perusteeksi ei riittänyt väkivaltaisuus, saati impotenssin kaltainen pikkuseikka, muistuttaa ET:n kolumnisti, historioitsija Teemu Keskisarja.

Kaiketi jo kivikauden Suomessa viisaat ämmät ja äijät sovittelivat lajitovereidensa parittelua. Ensimmäinen kirjallisia lähteitä tuottanut terapeutti oli Sigfridus Aronus Forsius, 1600-luvun pappi ja ”monioppinut”. Forsius kirjoitteli Ennustuksia ja Arveluja kaikenlaisista tulevista tapahtumista Ilmassa ja alhaalla Maan päällä. Rannattomaan asiantuntemukseen sisältyi suomalaisen naisen sielunelämä.

Forsius havaitsi, että enkeleiden kaltaisista immistä tuli vaimoina pirulaisia. Tieteellinen selitys löytyi 1600-luvun vaatteista. Kun nuoret kulkivat paljain päin, kiukku tihkui päänahan ”hikirei’istä” vaarattomasti. Säätyläisrouvilla tiehyitä tukkivat hatut, rahvaanmuijilla huivit. Paha patoutui. Isompina päästöinä se sitten höyrysi suusta ja sieraimista. Ylipaineen takia suomalaisnaiset puhisivat 1600-luvulla kuin ”vihaiset tammat”, potkivat ja purivatkin.

Naisvaltainen nykyaika uskoo, että muinaiset miehet hakkasivat alinomaa vaimojaan.

Pitää paikkansa, joskin suomalaisten perheriitojen historia on tasaväkisempää. Raamattu ehdotti maailman navaksi isäntää, mutta opinkappale ei aina näkynyt savupirtin hämärässä. Jämerät emännät rusikoivat vaikkapa sairasta tai ikäloppua ”vahvempaa” sukupuolta. Hakkaajanaiset joutuivat harvoin oikeuteen, sillä uhrit häpesivät kohtaloaan. Asiakirjoista aistii käräjäyleisön hihityksen, kun asianomistajana luimisteli hameväen nujertama isäntä.

Alemmat säädyt solmivat sietämisavioliittoja.

Alemmissa säädyissä parit tekivät itse kumppanivalintansa, mutta talonpidon ja työnjaon seikat niitä sanelivat. Tuloksena ei ollut rakkaus- vaan sietämisavioliittoja.

Yhteensopimattomia puolisoita pakottivat pysymään yksissä arjen velvoitteet, kirkko ja maallinen laki. Onnettoman liiton ies painoi tammaa ja oria peruuttamattomasti. Avio-ongelmat takuulla pillastuttivat, jos laiska, huoraava ja juopotteleva puolisko oli rinnalla hautaan saakka. Eron perusteeksi ei riittänyt väkivaltaisuus, saati impotenssin kaltainen pikkuseikka.

Ennen 1900-lukua avioeroja oli vain jokunen per vuosi. Nykyisin liitoista särkyy yli puolet. En murehdi erojen yleistymistä historioitsijana enkä varsinkaan eronneena miehenä. Harva meistä pysyisi järjissään ensimmäiseen kumppaniinsa loppuiäksi kahlehdittuna.

Kolumni on julkaistu ET-lehdessä 13/2017

Juontaja Kari Salmelainen muistelee, kuinka rakkaus syntyi Napakymppi-ohjelmassa – ja kertoo, miten hänen oma parisuhteensa on kestänyt yli 20 vuoden ajan. 

– Nopeasti kuvauksissa jo aisti, että keillä osallistujista synkkaisi parhaiten, kertoo Napakymppiä juontanut Kari Salmelainen. Hän juonsi ohjelmaa vuosina 1985–2002.

Salmelainen on tavannut muutamia Napakympin kautta naimisiin päätyneitä pariskuntia.

– Ruotsinlaivalla olen tavannut pariskunnan, joka tuli esittelemään 18- ja 20-vuotiaat tyttärensä. He kertoivat tavanneensa Napakympin kautta. Onnittelin tietysti ja otimme muutaman valokuvan, Salmelainen kertoo.

Salmelaisen mukaan Napakympissä ihmiset olivat kiinnostuneita samoista arvoista kuin tanssilavalta kumppania hakiessaan.

– Kysymykset toistuivat usein hyvin samankaltaisina. Alkuun ihmettelin, että miten ihmiset jaksavatkin kysyä aina samoja asioita, mutta sitten ymmärsin, että ne ovat niitä kaikkein tärkeimpiä kysymyksiä, Salmelainen kertoo.

– Minkälaisesta ruuasta tykkäät ja pidätkö matkustelusta toistuivat moneen kertaan. Monet olivat myös kiinnostuneita siitä, pitääkö kumppani valkosipulista, Salmelainen naurahtaa.

Kari Salmelainen Napakympin kuvauksissa.
Kari Salmelainen Napakympin kuvauksissa.

"Vuosipäivien vietto kuuluu amatööreille"

Salmelainen on itse pitänyt yhtä puolisonsa Sirpa Teräksen kanssa yli kaksikymmentä vuotta.

– Sirpa ohjasi parikymmentä vuotta Napakymppiä, vietimme siis jo töissä paljon aikaa yhdessä. On vaikea enää edes muistaa, mistä kohtaa parisuhteemme alkoi.

Kari Salmelaisen paras parisuhdevinkki on kunnioitus.

– Toisen osaamista, ammattitaitoa ja luonnetta on osattava arvostaa. Liian usein tulee nähtyä pariskuntia, joissa toista mollataan tyhmyydestä tai osaamattomuudesta. Sellaisen todistaminen tekee aina pahaa. 

Samankaltainen ajatusmaailma ja vahva luottamus ovat Salmelaisen mukaan parisuhteen tärkeimpiä rakennuspalikoita.

– Sirpa ja minä olemme molemmat tarkkoja televisioviihteen ammattilaisia. Olemme myös tottuneet joustamaan ammattiemme puitteissa. Vuosipäivien vietto kuuluu amatööreille, Salmelainen toteaa.

Hänen mielestään suhdetta kannattaa juhlistaa vaikka arkisena maanantaiaamuna, kun muut ovat töissä ja yhteistä aikaa viimein löytyy.

– Luottamukseen sisältyy myös se tärkeä näkökulma, että kumpikaan ei suhteessa roiku toisessa kynsin ja hampain kiinni, molemmilla on oltava oma tilansa mennä ja tehdä.

Kari ja Sirpa-vaimo.
Kari ja Sirpa-vaimo.

"Enää en kaipaa televisioon"

Napakymppi jatkuu televisiossa jälleen syksyllä, Janne Katajan juontamana.

– Aikansa kutakin, ne hommat ovat minun osaltani ohi. Televisioon en enää kaipaa, ne ajat on jätetty taakse, Kari Salmelainen sanoo. 

Salmelainen esiintyy silloin tällöin koko perheen toritapahtumissa juontamassa Napakymppejä.

– Olemme vaimoni kanssa molemmat jo eläkkeellä ja rakastamme tehdä spontaaneja matkoja. Maailmaa on tullut kierrettyä, se on hauskaa puuhaa. Liika keikkailu vaikeuttaisi lähtemistä liikaa, joten olen tarkka siitä, minkälaisiin hommiin sitoudun. Televisioon en enää lähtisi, Salmelainen toteaa.

Lue lisää Kari Salmelaisen kuulumisia ET:stä 14/2017. 

Savolaistunut napolilainen Paco kertoi vuoden 2016 murrekisassa värikkäästi tuntemuksista, joita miljoonakaupungin kasvatille jäi aution oloisesta Pielavedestä. Hän veti esityksen uudelleen ET:n lukijoille.

Mamma mia! Vai voe tokkiisa...? Paco Nucci toteaa, että napolilaisissa ja savolaisissa on paljon samaa: puheliaisuus ja vahva murre.

– Rakastan Kuopiota, enkä voisi kuvitellakaan asuvani muualla, vaikka olin Helsingissäkin monta vuotta. Tykkään myös savolaisista naisista, sillä kaikki neljä vaimoani ovat olleet savolaisia, Paco nauraa.

Pacon mielestä savon murteen mukavin lausahdus on yrkäilöö myteröityä eli alkaa hämärtyä.

– Opin kieliä helposti ja olen opiskellut suomen kieltä Helsingin yliopistossa. Uskomattoman paljon ovia avautuu, kun huasteloo savon murretta. Kun käyn vaikka verovirastossa ja heitän iloisesti päevää niin minua palvellaan heti hymyillen. Ottavat toki vähän vitsinä, mutta myös arvostavat.

– Olen aina osannut ja halunnut kuunnella ihmisiä, ja saada kontaktia. Savossa ihmisten kanssa pääsee paljon helpommin juttuun kuin Helsingissä. Sitten heistä ei meinaa päästä eroon...

Paco Nucci pyörittää neljää ravintolaa Kuopiossa. Gusto Runin -viinibaari avattiin kesällä satamassa Raninin vanhassa myllyssä. Lounaskahvila Momentontossa kauppakeskus Minnassa on tarjolla muun muassa tuorepastalounaitaja kotitekoista jäätelöä. Lisäksi Paco isännöi Sorrentoa ja Capri Marinaa satamassa.

ET-lehti tutustuu tänä vuonna Suomen eri heimoihin ja maakuntiin juttusarjassa Minun heimoni. Savolaisuudesta ja savolaisista voit lukea ET:n numerosta 14/2017.