Sisko ja Leo ovat olleet yhdessä 70 vuotta. Jutun alkuperäiset tekstit kokonaisuudessaan ja kuvat löytyvät Hannamari Shakyan kirjasta Tavallaan voi rakastaa.

Miten samaa puolisoa voi sietää yli puolivuosisadan? Kuusi paria kertoo pitkän suhteensa salaisuudet.

Sisko ja Leo, yhdessä 70 vuotta (yllä)

"Nukumme käsi kädessä"

Sisko: Leo kertoo mielellään tarinaa siitä, kuinka suhteemme sai alkunsa. Hän oli haavoittunut ja palasi sotasairaalasta takaisin kotipaikkakunnalleen. Kevättalvella hän tuli Kansanhuoltoon pyytämään parempia maihinnousukenkiä. Työskentelin siellä virkailijana ja kieltäydyin antamasta hänelle ostolupaa kenkiin. Leikilläni olen sanonut, että jos olisin tiennyt kuinka tässä käy, olisin antanut hänelle heti kahdet luvat uusiin monoihin.

Leo: Kun lapset lähtivät kotoa, liittomme on muuttunut pikkuhiljaa ja nyt elämme elämämme parasta aikaa. Jos toinen on pitkään poissa, alkaa tulla ahdistus ja huoli siitä, kuinka hän voi ja onko hän kunnossa.

"Olen koettanut rutistaa häntä niin paljon, pitää niin hyvänä, ettei hän koskaan menisi rikki."

Sisko: Osoitan Leolle rakkauttani paijaamalla ja koskettamalla häntä, kun kuljen hänen ohitseen. Nukun hänen kainalossaan. Nukumme käsi kädessä saman peiton alla.

Leo: Käännymme samaan aikaan, samaan suuntaan. Yhtenä kesänä Sisko sanoi, että hän hajoaa. Sen jälkeen olen koettanut rutistaa häntä niin paljon, pitää häntä niin hyvänä, ettei hän koskaan menisi rikki. Olen esittänyt toivomuksen, että Sisko kuolisi viikko ennen minua. Yhden viikon aikana saisin asiat järjestettyä, ja sen jälkeen minulla ei olisi enää mitään.

 

Sirkka ja Juhani, yhdessä 60 vuotta


"Sairaus paransi suhdettamme"

Sirkka: Juhanin luokkakaverin piti tulla minulle vappuheilaksi, mutta hän olikin estynyt. Juhani tuli hänen tilalleen. Istuimme Primulassa keväällä 1956, kun Juhani kosi minua. Hän selitti, kuinka meidän kannatti mennä naimisiin, koska meillä oli niin hyvät lähtökohdat.

"Kun kerroin, että odotan lasta, hän otti minut syliin ja nauroi vain."

Juhani: Kun menimme yhteen, tajusin, että Sirkka oli vielä keskeneräinen. Hänen suhteensa omaan kotiin oli vahva. Jos Sirkka valmisti ruokaa, josta hänen isänsä piti ja josta minä en pitänyt, minä olin väärässä mielipiteineni.

Sirkka: Muistan, kun kerroin Juhanille, että odotan lasta. Hän otti minut syliinsä ja nauroi vain. Hän oli luullut, ettei voi koskaan saada lapsia. Minusta tuntuu, että Juhani, isä, on ollut lapsillemme paljon tärkeämpi kuin minä. Isoäitinä teen lastenlapsillemme palveluksia, autan parsien ja ommellen, mutta Juhani on heille syli.

Juhani: Kun Sirkka sairastui rintasyöpään, yritin tukea häntä ja elää mukana. Nyt kun ajattelen, hänen sairastumisensa paransi meidän suhdettamme ja lähensi meitä. 

Sirkka: Ajattelemme kuolemanjälkeisestä elämästä aika samalla lailla. Poislähtenyt on aina läsnä. Ei sitä kuitenkaan jää yksin. 

 

Helinä ja Allan, yhdessä 66 vuotta


"Nyt Helinän kiisseli on täydellistä"

Allan: Ei ole avioeroa ehtinyt miettiä, kun on ollut niin paljon vipinää. Kun ihminen on rakastunut, hän on pikkasen vilkkaampi.

Helinä: Olemme jatkuvasti menneet eteenpäin, ja edistystä parempaan on tapahtunut koko ajan. Sovimme hyvin yhteen. Joskus älähdetään jostakin, mutta emme me tärkeistä asioista riitele. Mitään ei jää sisälle.

"Hän luuli, että himo pitää meidät yhdessä, mutta se olikin rakkaus."

Allan: Maailma on täynnä ihania tyttöjä, mutta olen ollut uskollinen. Se vaatii vähän sisua. Olen halunnut aina tulla kotiin Helinän luo. Kun menimme naimisiin, minä olin hitaampi, karhumainen. Nykyisin minussa on Helinää.

Helinä: Nukumme nykyisin eri huoneissa. Kuitenkin joka ilta, kun toivotan Allanille hyvää yötä, hän tulee katsomaan minua ja suutelee. Hän luuli, että se on himo, joka pitää meidät yhdessä, mutta se olikin rakkaus.

Allan: Meillä on täysin erilaiset makuaistit. Helinä teki aina herkkuruokia, mutta minä en tykännyt. Hänellä on muistivihko, joka on täynnä palautteitani ruoasta. Suurinta herkkuani on mannapuuro marjakiisselillä. Kesti kauan, että Helinä oppi tekemään hyvää kiisseliä. Se on parantunut vuosi vuodelta. Nyt se on täydellistä.

 

Salme ja Matti, yhdessä 53 vuotta


"Riittää, että olen kotona"

Salme: Matilla on paljon temperamenttia. Hän on määrätietoinen, ja hänellä on voimakas tahto. Lapset yrittävät jarruttaa häntä, mutta ei hän kuuntele. Minä en enää jaksa jarrutella, koska meillä on niin vähän elinaikaa. Koskaan en häntä ole halunnut vaihtaa. En koskaan saisi parempaa miestä.

Matti: Avioliittomme on ollut myrskyisä. Olemme huutaneet ja mekkaloineet, mutta riidat menevät nopeasti ohi. Nukkumaan emme koskaan mene riidoissa. 

"Aamupalan jälkeen emme koskaan tiedä, mitä tapahtuu."

Salme: Harva varmaan saa elää niin värikästä elämää kuin mitä me olemme saaneet elää yhdessä. Jokainen päivä on erilainen, täynnä jännitystä. Aamupalan jälkeen ei koskaan tiedä mitä tapahtuu, sillä suunnitelmamme muuttuvat aina. Olemme muuttaneet paljon, tehneet rähjäisestä kaunista.

Matti: Suhteemme ei voisi olla lämpimämpi. Ei minun tarvitse näyttää rakkauttani Salmelle. Riittää, että olen kotona. Ajatuskin rakkaudentunnustuksesta raivostuttaa. Kyllä hänen on tähän mennessä täytynyt se tajuta. 

Salme: Meillä ei ole huolta eikä mitään. Minä en ajattele, että kohta tämä loppuu. Minulle elämä tai avioliitto ei koskaan ole reunalla.

 

Helvi ja Taisto, yhdessä 57 vuotta


"Ei voi elää kuin olisi yksin"

Taisto: Meidän piti mennä jo aiemmin kihloihin, mutta minä jarrutin. Ajattelin että, miten sitä voi saman kaverin kanssa olla koko loppuelämän, kun elämä on niin pitkä. Mutta en ole koskaan ajatellut, että pois lähtisin. Meidän luonteemme käyvät yhteen. Olemme kaksi rauhallista savolaista. Helvi on huolehtivainen, hyvä vaimo. Minä voisin olla huolimattomampi, mutta hän huolehtii, etten ole.

Helvi: Meillä ei ole ruoka-aikatauluja. Jos olen ystävän kanssa kävelyllä, minun ei tarvitse lähteä kesken kaiken Taistolle perunoita keittämään. Hän ei koskaan sano, että älä lähde tai ei lähdetä. Hän tulee yleensä mukana kaikkialle paitsi vesijumppaan. 

"Meidän yhdessäolo on niin hyvää, ettei ole sanoja sitä kuvaamaan."

Taisto: Ei voi elää kuin olisi yksin, koska liitossa on aina kaksi. Ei voi mennä kaupoille ja tuoda jotakin kotiin ja vain ilmoittaa, että ostin nyt tällaisen.  

Helvi: Meidän yhdessäolo on niin hyvää, ettei minulla ole sanoja sitä kuvaamaan. Ystävä, joka saattoi meidät yhteen, kysyi onko elämä ollut hyvä, ja vastasin, että on se ollut. Monta kertaa ennen nukkumaanmenoa sanon Taistolle päivän päätteeksi, että hän on minulle rakas.

 

Ritva ja Erkki, yhdessä 58 vuotta


"Lapset sitovat meitä yhteen"

Erkki: Tapasimme vuonna 1957 Hakaniemen Työväentalon tansseissa. Ennen ensimmäisiä treffejämme hän kaatui jäisillä rappusilla, ja meillä jäi treffit tekemättä. 

Ritva: Minua harmitti niin paljon, kun makasin siinä sairaalan vanerilla. Onneksi kohtasin Erkin uudelleen ja aloimme tapailla. 

Erkki: Maistraatissa vihkimisen jälkeen olimme Helsingin edustalla purjehtimassa. Tapio Rautavaara tuli eteemme laulamaan ja kysyi, olimmeko menneet juuri naimisiin. Sitten hän lauloi meille Isoisän olkihatun.

"Tässä me vain olemme tehneet yhteisen kodin."

Ritva: Meillä on paljon turhanpäiväistä naputtamista, joka on enentynyt nyt kun olemme kahdestaan.  Koskaan emme ole kaulinta emmekä paistinpannua ottaneet. Minä otan ennemmin ristikon, kirjan tai television. Erkki menee autotalliin tai ottaa olkalaukkunsa ja lähtee kävelemään. Hän käy kaupungilla, minä taas nyhvään kotona. 

Erkki: Meillä on yhteiset lapset ja lapsenlapset, jotka sitovat meitä yhteen. He ovat olemassa aina, eikä heidän vanhempiaan tai isovanhempiaan pidä erottaa. Jos Ritva kuolisi, en toisi muita tyttöjä kotiimme.

Ritva: Tässä me vain olemme tehneet yhteisen kodin. Olemme kasvaneet yhteen. Me kuulumme yhteen, ja siksi tietysti otamme aina yhteen.

 

Alkuperäiset tekstit kokonaisuudessaan ja kuvat löytyvät Hannamari Shakyan kirjasta Tavallaan voi rakastaa.

Artikkeli on alun perin julkaistu ET-lehden numerossa 18/2014.

Vierailija

Yli 50 vuotta yhdessä: "Pidän vaimoani niin hyvänä, ettei hän menisi koskaan rikki"

Hienoa upeeta, kunnioitan pitkään kestäneitä avioliittoja, mutta vaihtamalla voi parantua! Olin 20 vuotta naimisissa lapseni isän kanssa, sitä aikaa en vaihtaisi mihinkään! Nyt toinen kierros menossa uuden rakkauden kanssa, oltiin alle neljäkymppisiä,todettiin että ei tehdä uusia lapsia, vaan odotellaan lapsien lapsia! Näin kävikin tyttärelläni on kolme poikaa ja mieheni tyttärellä poika ja tyttö ja varmasti jos luoja suo saadaan lisää ihanuuksia! Elikkä, miete tuli siitä, kun yksi aamu sanoin...
Lue kommentti

Juontaja Kari Salmelainen muistelee, kuinka rakkaus syntyi Napakymppi-ohjelmassa – ja kertoo, miten hänen oma parisuhteensa on kestänyt yli 20 vuoden ajan. 

– Nopeasti kuvauksissa jo aisti, että keillä osallistujista synkkaisi parhaiten, kertoo Napakymppiä juontanut Kari Salmelainen. Hän juonsi ohjelmaa vuosina 1985–2002.

Salmelainen on tavannut muutamia Napakympin kautta naimisiin päätyneitä pariskuntia.

– Ruotsinlaivalla olen tavannut pariskunnan, joka tuli esittelemään 18- ja 20-vuotiaat tyttärensä. He kertoivat tavanneensa Napakympin kautta. Onnittelin tietysti ja otimme muutaman valokuvan, Salmelainen kertoo.

Salmelaisen mukaan Napakympissä ihmiset olivat kiinnostuneita samoista arvoista kuin tanssilavalta kumppania hakiessaan.

– Kysymykset toistuivat usein hyvin samankaltaisina. Alkuun ihmettelin, että miten ihmiset jaksavatkin kysyä aina samoja asioita, mutta sitten ymmärsin, että ne ovat niitä kaikkein tärkeimpiä kysymyksiä, Salmelainen kertoo.

– Minkälaisesta ruuasta tykkäät ja pidätkö matkustelusta toistuivat moneen kertaan. Monet olivat myös kiinnostuneita siitä, pitääkö kumppani valkosipulista, Salmelainen naurahtaa.

Kari Salmelainen Napakympin kuvauksissa.
Kari Salmelainen Napakympin kuvauksissa.

"Vuosipäivien vietto kuuluu amatööreille"

Salmelainen on itse pitänyt yhtä puolisonsa Sirpa Teräksen kanssa yli kaksikymmentä vuotta.

– Sirpa ohjasi parikymmentä vuotta Napakymppiä, vietimme siis jo töissä paljon aikaa yhdessä. On vaikea enää edes muistaa, mistä kohtaa parisuhteemme alkoi.

Kari Salmelaisen paras parisuhdevinkki on kunnioitus.

– Toisen osaamista, ammattitaitoa ja luonnetta on osattava arvostaa. Liian usein tulee nähtyä pariskuntia, joissa toista mollataan tyhmyydestä tai osaamattomuudesta. Sellaisen todistaminen tekee aina pahaa. 

Samankaltainen ajatusmaailma ja vahva luottamus ovat Salmelaisen mukaan parisuhteen tärkeimpiä rakennuspalikoita.

– Sirpa ja minä olemme molemmat tarkkoja televisioviihteen ammattilaisia. Olemme myös tottuneet joustamaan ammattiemme puitteissa. Vuosipäivien vietto kuuluu amatööreille, Salmelainen toteaa.

Hänen mielestään suhdetta kannattaa juhlistaa vaikka arkisena maanantaiaamuna, kun muut ovat töissä ja yhteistä aikaa viimein löytyy.

– Luottamukseen sisältyy myös se tärkeä näkökulma, että kumpikaan ei suhteessa roiku toisessa kynsin ja hampain kiinni, molemmilla on oltava oma tilansa mennä ja tehdä.

Kari ja Sirpa-vaimo.
Kari ja Sirpa-vaimo.

"Enää en kaipaa televisioon"

Napakymppi jatkuu televisiossa jälleen syksyllä, Janne Katajan juontamana.

– Aikansa kutakin, ne hommat ovat minun osaltani ohi. Televisioon en enää kaipaa, ne ajat on jätetty taakse, Kari Salmelainen sanoo. 

Salmelainen esiintyy silloin tällöin koko perheen toritapahtumissa juontamassa Napakymppejä.

– Olemme vaimoni kanssa molemmat jo eläkkeellä ja rakastamme tehdä spontaaneja matkoja. Maailmaa on tullut kierrettyä, se on hauskaa puuhaa. Liika keikkailu vaikeuttaisi lähtemistä liikaa, joten olen tarkka siitä, minkälaisiin hommiin sitoudun. Televisioon en enää lähtisi, Salmelainen toteaa.

Lue lisää Kari Salmelaisen kuulumisia ET:stä 14/2017. 

Savolaistunut napolilainen Paco kertoi vuoden 2016 murrekisassa värikkäästi tuntemuksista, joita miljoonakaupungin kasvatille jäi aution oloisesta Pielavedestä. Hän veti esityksen uudelleen ET:n lukijoille.

Mamma mia! Vai voe tokkiisa...? Paco Nucci toteaa, että napolilaisissa ja savolaisissa on paljon samaa: puheliaisuus ja vahva murre.

– Rakastan Kuopiota, enkä voisi kuvitellakaan asuvani muualla, vaikka olin Helsingissäkin monta vuotta. Tykkään myös savolaisista naisista, sillä kaikki neljä vaimoani ovat olleet savolaisia, Paco nauraa.

Pacon mielestä savon murteen mukavin lausahdus on yrkäilöö myteröityä eli alkaa hämärtyä.

– Opin kieliä helposti ja olen opiskellut suomen kieltä Helsingin yliopistossa. Uskomattoman paljon ovia avautuu, kun huasteloo savon murretta. Kun käyn vaikka verovirastossa ja heitän iloisesti päevää niin minua palvellaan heti hymyillen. Ottavat toki vähän vitsinä, mutta myös arvostavat.

– Olen aina osannut ja halunnut kuunnella ihmisiä, ja saada kontaktia. Savossa ihmisten kanssa pääsee paljon helpommin juttuun kuin Helsingissä. Sitten heistä ei meinaa päästä eroon...

Paco Nucci pyörittää neljää ravintolaa Kuopiossa. Gusto Runin -viinibaari avattiin kesällä satamassa Raninin vanhassa myllyssä. Lounaskahvila Momentontossa kauppakeskus Minnassa on tarjolla muun muassa tuorepastalounaitaja kotitekoista jäätelöä. Lisäksi Paco isännöi Sorrentoa ja Capri Marinaa satamassa.

ET-lehti tutustuu tänä vuonna Suomen eri heimoihin ja maakuntiin juttusarjassa Minun heimoni. Savolaisuudesta ja savolaisista voit lukea ET:n numerosta 14/2017. 

 

Sarjakuvia savoksi kääntänyt Olavi Rytkönen kertoo, millainen mies on rellukka. Entä miksi olisi kätevää, jos urheiluselostuksetkin tehtäisiin savoksi? 

Sonkajärveltä syntyisin oleva ohjelmapalveluyrittäjä, kuopiolainen Olavi Rytkönen puhuu elävää ja hersyvää savon murretta. Tekstaritkin hän näpyttää savoksi.

Olavi tunnetaan muun muassa sarjakuvien savontajana. Asterix-kirja Opeliksin Orjalaeva on muhevaa luettavaa. Olavi tekee paljon juontöitä, ja stand up -keikoilla hän voi vetää 20 minuutin sukellus savolaisuuteen -pätkän.

– En pistä karvahattua viärinpäin ja esitä pöljempöö ku mittee jo valamiiks oon. Vanahoissa elokuvissa se tyhmä polliisi olj melekein aena savolainen. En tykkee liian piälleliimatusta murteella puhumisesta. Minun savolaenen on normaalisti pukkeutunu city-savolaenen, tämmönenpähän viiskymppinen ukon vuplake.

Interaktiivinen murrekonsultataatio särkee aina jään Olavin vetämissä firmojen iltatilaisuuksissa.

– Alotettaan rojjaattamalla kaverin kanssa käsjpäevät. Sitten neovon kaikkia sanomaan toesilleen savoks mitenkä mukavoo olj ku kaverikkii ilikes pilleisiin köejjäytyä. Väkisinnii tämä alakaa naarattoo, tunnelma kevenöö ja ilta lähtöö mukavasti alakuusa. Monet kättelöö illan mittaan montae kertoo.

Katso yllä olevalta videolta, miten savolaisittain luonnehditaan esimerkiksi Jorma Uotista ja Jope Ruonansuuta. Olavi kuvailee myös, miten mukavaa olisi, jos urheiluselostukset tehtäisiin savon murteella.

Murrerunoilija Heli Laaksonen elää vuodenaikojen rytmissä ja rauhoittuu metsässä. Siellä hän saa olla piilossa katseilta ja kameroilta.

"Olen syntynyt Turussa ja elin siellä ensimmäiset vuoteni. Minulle olivat jo pienenä tärkeitä eksyneet orvokit, jotka kurkistivat nurmikosta.

Meillä oli isäni synnyinseudulla Lokalahdella pieni viljelyspalsta. Isä rakensi metsän reunaan havumajan, jonka hienon hämäryyden muistan vieläkin. Sain vetäytyä majaan omiin oloihini.

Olin lapsena paljon Halikossa. Mummon talo sijaitsi korkealla mäellä, josta näkyy peltojen yli joka suuntaan. Missään ei tänä päivänäkään pilkistä rivitaloa tai Prisman kulmaa.
Se on sielunmaisemaani. Olin paljon kahdestaan mummon kanssa. Mummo oli karjakko ja puhui lämpimästi lehmistä.

”Mää tahro olla lehm koivu al”, kirjoitin myöhemmin runossani.

"Koko suku murehti kuohuttavaa tekoa."

Mummolan valtava pihakoivu kurkotti sen verran naapurin puolelle, että tämä ällipäisyyksissään kaatoi sen. Koko suku murehti kuohuttavaa tekoa.

"Metsässä rauhoitun"

Työhöni liittyy paljon esiintymistä ja muuta liehumista.

Metsä on minulle paikka rauhoittua. Siellä ei ole silmäpareja tuijottamassa eikä valvontakameroita. Ei tarvitse miettiä, minkä vaikutuksen teen.

Lapsuuden havumajaan ryömin samalla tavalla katseilta piiloon. Kirjoittamiseenkin liittyy omaan maailmaan vetäytyminen.

Metsä ei saa olla pelkkä rahapölli. Ymmärrän, että ihminen voi puun ottaa ja hyödyntää sitä hyvällä tavalla, mutta kantojen maasta repiminen tekee minut murheelliseksi. Sen jälkeen metsä ei kelpaa enää mihinkään. Siellä hirvikin kompuroi.

Muutimme 1870-luvun maalaistaloon nelisen vuotta sitten. Naapurin pellot avautuvat ihan ikkunani alla. Minusta tuntuu, että he aivan erityisesti huolehtivat, että saisin ihailla hienoa ohrapeltoa.

Lue myös: Heli Laaksonen: "Levottomuuden iskiessä selaan Matkahuollon aikatauluja"

On mukava seurata, kuinka oraat nousevat esiin. Siemen itää, kärki erottuu mullasta ja maisema muuttaa vähitellen väriä.

"Vuodenaikojen vaihtelu tuo virkusuutta elämään."

Vuodenaikojen vaihtelu tuo virkusuutta elämään. Tykkään siitäkin, että talossamme on talvella vilu ja kesällä lämmin. Haluan elää vuodenaikojen rytmissä enkä torjua niitä.

Suurta kolkkoutta

Suurkaupungissa minulle tulee joskus yksinäinen olo, kun ikkunasta ei näy rakennusten lisäksi muuta kuin kenties taivaalla lipuva pilvi. Kaikki muu on ihmiskäden tekemää. Se on suurta kolkkoutta. Kun joskus vaikka lintu lentää ohi, siinä on sitten edes yksi sydän lisää läsnä.

Ehkä joillakin kaupunkilaisilla on sama tunne metsässä. Mutta itse olen mieluummin luonnon kuin tekniikan armoilla.

Runoilijana saan luonnosta voimaa ja inspiraatiota. Luontometaforat ovat keskeisiä runoissani.

Mielikuvituksessa kaikki on mahdollista. Esikoisteokseni nimi Pulu uis tulee siitä, kun Tartossa asuessani seurailin Emajoen sorsia. Yhtenä päivänä näin mielestäni pulun kelluskelevan niiden joukossa. En tiedä, halusinko vain niin kovasti nähdä pulun vieraassa elementissä, että näin sen."

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 14/2015.

  1. Syntynyt Turussa 1972. Asuu Rauman Lapissa.
  2. FM, Lounais-Suomen murteella kirjoittava ja esiintyvä runoilija.
  3. Uusin kirja Lähtisiks föli?
  4. Harrastaa lukemista, kansalaisopiston kursseja ja oman talon ylläpitoa.