Eija ja Jarmo Pöyryn koti Kurikassa sijaitsee entisessä sekatavarakaupassa. Talo on täynnä Eijan kiehtovaa käsityötaidetta ja kaupan jännittävää jäämistöä.

Kurikan Miedon kylässä keskellä laakeaa peltomaisemaa seisoo talo. Se on rakennettu vuonna 1928.

Kymmenien vuosien ajan talossa, Jarmo Pöyryn lapsuudenkodissa, toimi pieni kyläkauppa. Jarmo muistaa vielä hyvin kotinsa tunnelman 1960-luvulla.

– Mummu ja pappa asuivat yläkerrassa, ja isä, äiti ja me kolme lasta asuimme alakerrassa. Äiti hoiti puotia, isä karjaa.

Vaihdantatalous oli voimissaan. Jarmo kertoo, miten kyläläiset toivat äidille kananmunia ja saivat vaihdossa vetoketjun. Joskus aamuöisin kauppaan saattoi tulla tansseista palaavia naapureita vonkaamaan keskikaljaa.

Kaupanpito lopetettiin vuonna 1978, mutta puoti on edelleen vahvasti läsnä kodissa. Talon varastoissa oli valtavasti käyttökelpoista tavaraa, jota on nyt ripoteltu ympäri taloa.

 

Heloja ja hiusrasvaa

Jarmo palasi lapsuudenkotiinsa Kankaanpäästä 12 vuotta sitten. Mukana muutti vaimo Eija.

– Olimme päättäneet muuttaa Kurikkaan, kunhan viimeinenkin lapsi lähtee kotoa. Minulla on kaksi lasta, Jarmolla kolme. Lastenlapsia on yhteensä kahdeksan, Eija kertoo.

Pöyryt tapasivat kolmekymppisinä, ja 20-vuotishääpäivää vietettiin viime vuonna. Silloin Eija sai lahjaksi uudet pönttöuunit.

Puolitoistakerroksista tukevaa taloa on vuosien mittaan muutenkin muokattu mieleiseksi. Kaikki huoneet on käyty läpi yläkertaa lukuun ottamatta.

Ensimmäisenä rakennettiin savipaja navetan päätyyn.

– Kun Eija tekee savitöitä, menen pajaan riiustelemaan ja kaffittelemaan, Jarmo kertoo.

Seuraavaksi remontoitiin keittiö, jonka kaapit saatiin Jarmon veljen vanhasta talosta. Kierrätysmateriaali on muutenkin ahkerassa käytössä.

Pöyryillä on muutaman ystävän ja sukulaisen kanssa jopa leikkimielinen rakennusfirma Nuukarakentajat. Yhdessä suunnitellaan ja toteutetaan kaikkea kivaa ja vähän hulluakin.

– Nuukarakentajat syntyi vanhempieni kaupan valtavan jäämistön ansiosta. Mitään ei myyty eikä heitetty pois. Oli villoja, heloja, polkupyörän pinnoja, hevosen varusteita ja rakennuslevyjä, Jarmo kertoo.

Eija muistuttaa, että myös vetoketjuja, lankarullia ja virkkuukoukkuja oli hyvät varastot, samoin hiusrasvaa. Täysinäisiä, avaamattomia Suave-purkkeja on kuulemma vintillä yhä kasoittain.

Lavuaari, wc-istuin ja suihkukaappi tuotiin taloon Helsingistä, Eijan tyttären ja hänen miehensä ostamasta purkutalosta.

– Myös takkahuoneen tammiparketti on purettu Helsingissä ja ladottu täällä uudelleen, Eija kertoo.

Ruman ja kauniin rajamailla

 

Työuransa Eija teki Kankaanpään opistossa psykologian ja kädentaitoaineiden opettajana. Hän irtisanoutui työstä saadakseen aikaa omille projekteilleen, mutta edelleen hän opettaa luovan työn kursseilla.

Tekstiilitaide on Eijalle rakas harrastus. Hän jalostaa tarpeettomaksi jäänyttä tavaraa kauniiksi kokonaisuuksiksi.

– Yhdistän kierrätyskankaisiin vaikkapa ruostuneita ruuveja, karkkipapereita ja suodatinpusseja. En pidä liian söpöstä vaan haluan lopputulokseen rosoisuutta.

Eija kuvailee töidensä liikkuvan ruman ja kauniin rajamailla.

– Jos seinätekstiiliin tulevassa pöytäliinassa on reikä, en peittele sitä vaan jopa korostan kirjomalla.

Kihelmöintiä lasikuistilla

Ulkopuolisen silmin katsottuna Pöyryjen koti on täynnä kekseliäitä taideteoksia.

Eija kiittää, että Jarmo on tottunut vaimonsa tyyliin ja löytää jo hänelle aarteita kirpputoreilta.

– Jarmo voi jopa kommentoida jotain työtä ja sanoo vaikkapa ’onpa mielenkiintoisesti yhdistetty kahta materiaalia’, Eija nauraa.

Talossa on siellä täällä viehättäviä asetelmia, joita Eija vaihtelee aika ajoin. Asetelma syntyy esimerkiksi muutamasta peltisestä silmälasikotelosta, rykelmästä reikäkauhoja tai parista kauniista puurasiasta.

– Täällä riittää katseltavaa kaikille, ja lapsenlapset tykkäävät paukutella silmälasikoteloita. Taavi, 8, oli sanonut muutama vuosi sitten synttäreillä, ettei karamellipapereita saa panna roskiin, sillä Eija-mummo kutoo niistä villapaitoja.

Pari vuotta sitten valmistui pitkäaikainen haave, 1930- ja 1970-luvun ikkunoista koottu lasikuisti.

– Rentoudun siellä esimerkiksi leikkaamalla matonkuteita. Nautin verannalla olosta niin paljon, että se tuntuu fyysisesti, pienenä kihelmöintinä ihossa, Eija sanoo.

Siinä missä yksi raataa, toinen ottaa rennosti. Maarit ja Jukka Vaittinen ostavat mieluummin palvelut mökilleen kuin surruttavat itse moottorisahaa.

Rannan männikkö siivilöi valoa kuin sälekaihdin.  On keskipäivä, ja Jukka Vaittinen on juuri aloittanut paljun täytön. Sinne hän tosin pulahtaa vasta lenkin jälkeen, kun saunotaan.

– Saunominen on meidän mökkilomailussa tärkeässä roolissa. Kun rakennutimme paljun, saunominen venyi jopa kolmeen tuntiin, Jukan vaimo Maarit Vaittinen kertoo.

Mutta kyllä edessä kimmeltävässä järvessäkin pulikoidaan. Perinteeksi on muodostunut uinti luodolle, joka kohoaa parinkymmenen metrin päässä rannasta. Sinne noustaan hetkeksi ottamaan ilmakylpyjä, alasti tietenkin, kun mökillä ollaan. 

Lepo voittaa nikkaroinnin

Padasjoella sijaitseva Vaittisten mökki on alun perin Maaritin isän 1970-luvulla rakennuttama. Samaan aikaan, suuren mökkibuumin innostamana, järven rantaan nousivat myös naapurimökit väljille tonteilleen.

– Silloin ranta täyttyi työn äänistä ja hommaa tuntui riittävän jokaisella. Joitakin vuosia sitten näissä kaikissa mökeissä tapahtui sukupolvenvaihdos. Monen mökkeilystä on tullut aika lailla rennompaa, Maarit kertoo.

Kun he Jukan kanssa päätyivät mökin omistajiksi, yksi asia oli varmaa: he eivät halunneet ryhtyä mökki­raatajiksi.

"Koska meillä on tiukka rytmi arjessa, haluamme täällä ottaa mahdollisimman rennosti."

– Koska meillä on molemmilla aika tiukka rytmi arjessa, haluamme täällä ottaa mahdollisimman rennosti, Jukka toteaa.

Hän ei kovin hanakasti surruta mökillä moottorisahaa tai rakenna vierasmajaa, vaan tilaa mieluummin sellaisiin hommiin ammattitekijät. Niin on pihaan syntynyt palju ja vierasmökki.

– Keittiöönkin olemme yrittäneet löytää remontoijaa, mutta vielä ei urakka ole kenellekään kelvannut, Jukka kertoo.

Lue myös: Mansikkapaikka muuttui työleiriksi – Röyhkän sukupolvi luopuu mökeistään

Nautiskelua aikataulussa

Mitä mökillä sitten tehdään, kun ollaan rennosti?

– Varsinkin meidän viikonloppureissuillamme on itse asiassa aika säännöllinen aikataulu. Perjantaina tulemme, lämmitämme saunan ja syömme hyvin. Lauantaina lounastetaan, Jukka käy lenkillä. Sen jälkeen saunotaan ja syödään hyvin, Maarit luettelee.

Sunnuntaina Maarit ja Jukka usein tekevät vielä yhdessä pidemmän lenkin ennen kuin suuntaavat kohti Helsinkiä.

– Vaikka tykkäämme nautiskella, meillä on täällä hommissa aina hyvä aikataulu. Inhoan epätäsmällisyyttä, ja kaverit joskus naureskelevatkin kuinka ohjailen saunomis- ja syömisaikatauluja, Jukka kertoo.

Silti tunnelma on tärkeä. Sen luomisessa musiikki on olennaisessa roolissa. Paljussa lilluessa on mukava kuunnella Spotifysta musiikkia ja katsella auringonlaskua.

Lämpimän sosiaalinen palju

Vaittiset eivät ole koskaan viettäneet koko lomaansa mökillä. Eivät silloinkaan, kun nyt jo aikuiset pojat olivat pieniä. Kesällä on aina päästävä myös reissuun, mieluiten Eurooppaan.

"Mökkielämästämme on muodostunut jopa sosiaalisempaa kuin arjesta."

– Katsomme almanakoistamme hyvissä ajoin, mitkä viikot ja viikonloput aiomme viettää täällä. Sitten alamme kutsua ihmisiä kylään. Oikeastaan meidän mökkielämästä on muodostunut jopa sosiaalisempaa kuin arjesta, Maarit pohtii. 

Silti Jukka ja Maarit ehtivät olla mökillä myös kaksistaan. Silloin aamuihin on sorvautunut hauska tapa, tv-sarjojen katselu dvd:ltä. 

– Se venyttää hauskasti kiireettömyyden tuntua, Maarit toteaa.

Palju on jutustelun aikana täyttynyt. Jukan on aika päästä lenkille, jotta illan saunominen ei veny tuhottoman myöhään. Lämpimässä vedessä istuskellen on mukava nostaa malja auringonlaskulle.

Tältä näyttää ET-lukijoiden mökillä – lähetä myös oma kuvasi

Vaittisten mökillä:

  • Syödään hyvin.
  • Saunotaan hartaasti.
  • Tavataan ystäviä.
  • Katsotaan laatu­sarjoja tallenteina.
  • Ostetaan työ­palveluita ulkopuolisilta.

Kysely

Kesämökki

Onko sinulla kesämökki?

Kyllä
Kyllä
62.5%
Ei
Ei
37.5%
Ääniä yhteensä: 16
Vierailija

"Mökillä pidämme kiinni tiukoista saunomis- ja syömisaikatauluista"

Mulle ei sopisi ollenkaan noin tiukkaan aikataulutettu elämä..;). Mulla saattaa mennä päivä, etten syö oikeastaan mitään ja sitten syön vaikka aamuyöllä, jos siltä tuntuu. Olen aika yökukkuja ja aamulla on vaikea kammeta itseään ylös, enkä kampea, jos en todellakaan jaksa. Ystävätkin tulevat aika yllättäen ja itse olen spontaani lähtijä. Mutta jokainen tyylillään, eipä siinä mitään.
Lue kommentti

Irina ja Pärre Pått viettivät vuosia Kanadassa, Suurten järvien maisemissa. Sieltä tarttui matkaan idea suuresta kuistista omalle merenrantahuvilalle.

Pärre ja Irina Påttin idyllinen kesäpaikka sijaitsee Siuntion merellisissä maisemissa. Ympärillä on mäntymetsää ja paljaita kallioita. Kotoa Helsingistä sinne ajaa vajaassa tunnissa.

– Täällä kokemani tyhjyys ja hiljaisuus ovat tärkeää vastapainoa Helsingin hälinälle, sanoo talon emäntä, paperitaiteilija Irina Pått, 72.

Mökin harmaa väri löytyi lukuisten kokeilujen kautta. Siniset aitanovet antavat väriä julkisivuun.
Mökin harmaa väri löytyi lukuisten kokeilujen kautta. Siniset aitanovet antavat väriä julkisivuun.

Påttit ostivat vaatimattoman, 1970-luvulla rakennetun lautamökin 1994. Vaikka perheen kesät kuluivat tuolloin pääosin purjeveneessä, lisärakennus tehtiin heti. Sinne sijoitettiin pesutilat ja vierasaitat. Uusi osa yhdistettiin päätaloon katoksella, jonka alle jää tilava, osittain lasitettu kuisti. Tuttavat, arkkitehdit Matti ja Marja Pohjanpelto, suunnittelivat kokonaisuuden niin taitavasti, että eroa vanhan ja uuden välillä ei huomaa.

– Kesällä elämä siirtyy ulos. Siksi halusimme tänne suuren, amerikkalaistyylisen vernnan, jossa on tilaa sekä oleskeluun että ruokailuun, Irina kertoo.

Tuulahdus Suurilta järviltä

Paperiteollisuusinsinöörinä työskennelleen Pärren työn vuoksi Påttit asuivat 1980- ja 1990-luvuilla useita vuosia ulkomailla. Neljä vuotta vierähti Kanadassa, josta tehtiin matkoja sekä Ontarion järvialueelle sekä USA:n puolelle Bostonin ympäristöön. Siuntion huvila on saanut piirteitä näiden alueiden vapaa-ajan taloista, jotka sulautuvat kauniisti maisemaan.

Meren puolelta katsottuna harmaa mökki sulautuu hyvin luontoon. Siniset kurjenmiekat kukoistavat rantakaislikossa.
Meren puolelta katsottuna harmaa mökki sulautuu hyvin luontoon. Siniset kurjenmiekat kukoistavat rantakaislikossa.

Pylväin tuettu, sisään vedetty kuisti muistuttaa Irinan rakastamien Kioton vanhojen palatsien julkisivuja. Kuistilla on Thomas Leen vuonna 1903 suunnittelemat Adirondack-tuolit. Pohjois-Amerikan järvialueelle tyypilliset tuolit pari toi mukanaan Kanadasta.

– Erilaiset kulttuurit ja niiden yhdistäminen kiinnostavat minua. Tänne kesäpaikkaan saimme pieniä paloja matkoiltamme eri puolille maailmaa, Irina kertoo.

Pirtinpöytä on antiikkiliikkeestä, valkoiset pinnatuolit ovat parin ensimmäisestä kodista 1970-luvulta. Pieni kirjoituspöytä on äidin perintöä.
Pirtinpöytä on antiikkiliikkeestä, valkoiset pinnatuolit ovat parin ensimmäisestä kodista 1970-luvulta. Pieni kirjoituspöytä on äidin perintöä.

Vierasaitoissa oma rauha

L-kirjaimen muotoisen kuistin meren puoleiselle sivulle on rakennettu tuulelta ja sateelta suojaava lasiseinä. Toinen pääty on avoin, ja sieltä on käynti vierasaittoihin. Sinisten, ikkunaluukkuja muistuttavien ovien sisäpuolella on täyskorkeat lasiovet, joista tulee valoa sisätiloihin.

Vierasaitat ovat kooltaan 12-neliöisiä. 3,5 metriä korkeisiin huoneisiin rakennettiin tilavat makuuparvet ja kamiinat, joten aitat saa lämpimiksi pakkasillakin.

Piirongin päällä on Irinan tekemiä tuikkulyhtyjä. Katariina-tytär maalasi Norsu-työn viisivuotiaana.
Piirongin päällä on Irinan tekemiä tuikkulyhtyjä. Katariina-tytär maalasi Norsu-työn viisivuotiaana.

Olohuone on sisustettu vanhoilla kalusteilla. Paperimassasta ja teräsverkosta tehty Islannin kartta on tv-suojus.
Olohuone on sisustettu vanhoilla kalusteilla. Paperimassasta ja teräsverkosta tehty Islannin kartta on tv-suojus.

Pariskunnalla on kaksi lasta ja kaksi lastenlasta. Lasten perheille on omat aitat, joten yksityisyys ja oma päivärytmi säilyvät. Lapset ovat kalustaneet aitat omien tarpeidensa mukaan ja käyttävät niitä ahkerasti ympäri vuoden. Purjevenekin on edelleen laiturissa kesäisiä saaristoretkiä varten.

Remonttia kohde kerrallaan

Mökin perusteellisempi remontointi alkoi 2006, kun Påttit jäivät lopullisesti Suomeen. Mökkiä on kunnostettu vähitellen osa kerrallaan, ja nyt alkaa olla valmista.

Alkuperäiseen takkaan asennettiin valurautasydän. Keittiö uusittiin kokonaan, vain vanha puuhella jäi paikoilleen. Pieni makuuhuone on kaapistojen takana keittiön sivussa.

Muutama vuosi sitten 50-neliöinen mökki laajeni 60-neliöiseksi, kun vanhasta avokuistista tehtiin ruokailutila. Lastulevyseinät purettiin ja tilalle asennettiin helpot gyproc-seinälevyt. Samalla talosta tuli talvilämmin.

– Astianpesukone ja jääkaappi olivat myönnytykseni tekniikalle. Ne helpottavat arkista kesäelämää, kun porukkaa on paljon. Etenkin jääkaapin nolla-asteinen lokero on ehdoton kalansäilytykseen. Pärre on innokas kalastaja, Irina perustelee.

Päiväpeitto on teetetty perinteisen pohjalaisen mallin mukaan 1970-luvulla Påttien ensiasuntoon. Lumi-seinälampetit ovat osa Irinan Winter Forest -mallistoa.
Päiväpeitto on teetetty perinteisen pohjalaisen mallin mukaan 1970-luvulla Påttien ensiasuntoon. Lumi-seinälampetit ovat osa Irinan Winter Forest -mallistoa.

Keittiökalusteiden välitila on tehty lasin alle sijoitetuista vanhoista merikorteista, joita perhe käytti purjehdusmatkoillaan.

– Merkitsimme matkoilla kortteihin karikkoja ja suotuisia uintipoukamia. Tuttavien nimet päivämäärineen kertovat, keitä on tavattu missäkin satamassa. Merkinnät näkyvät hyvin lasin alta.

Puupintaiset keittiökalusteet ovat puusepän tekemät. Välitilassa lasin alla on vanhoja merikortteja.
Puupintaiset keittiökalusteet ovat puusepän tekemät. Välitilassa lasin alla on vanhoja merikortteja.

Työtä valon kanssa

Lisäsiiven perälle rakennettu työhuone on paperivalaisinten suunnittelijana tunnetuksi tulleelle Irinalle tärkeä. Hän tekee itse suurimman osan tuotteistaan, ja mökillä työ sujuu parhaiten. Sitä riittää kesälläkin, sillä tänä vuonna Irinan yritys, Lumidesign Oy, osallistuu kansainväliseen, 12 Euroopan maassa kiertävään paperitaiteilijoiden yhteisnäyttelyyn.

Tärkein on läsnä joka hetki. Mökistä ja sitä ympäröivästä maisemasta huokuu rauha ja levollisuus. Kuistin metallisen kristallikruunun alla istuskellessa aistii elokuvista tutun amerikkalaisen verannan, porchin leppoisan tunnelman.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 11/2017.

Pienikin parveke voi muuttua unelmien puutarhaksi, kun antaa mielikuvituksen lentää. Katso neljä hurmaavaa esimerkkiä.

Jokainen kerrostalossa asunut tietää, kuinka hankalaa parvekkeen tai pienen terassin sisustaminen on. Usein tuleekin sorruttua helpoimpaan ratkaisuun: pari klaffituolia, muutama kukka parvekelaatikkoon ja ehkä vielä amppeli roikkumaan.

Entä jos tekisitkin jotain ihan muuta ja sisustaisit pieneen tilaan unelmien puutarhan?

Kevätmessut 2016 -tapahtumassa oli esillä neljä eri tavoin koristettua aluetta, jotka vastasivat kooltaan keskivertoa parveketta. Puutarhaetsivien rakentamat parvekkeet olivat tyyliltään hyvin erilaisia, pelkistetyistä rönsyävän runsaisiin. Poimi alta vinkit omalle terassillesi tai parvekkeellesi.

Moderni pelkistäjä

Betoniin ja kiveen luottava sisustus sopii helppohoitoisuutta arvostavalle asujalle. Viherpeukaloa ei tarvita, kun kasveja on vähän, ja nekin helppohoitoisia. Tyyli on jännittävä yhdistelmä japanilaista kivipuutarhaa, skandinaavista modernismia ja meksikolaista muotokieltö

Herkkä haaveilija

Ansa ja Tauno! Raakalankkuja ja sammaleen tuoksua! Suomalaista romantiikkaa huokuva sisustus on samaan aikaan perinteinen ja rohkea. Puupöllipenkit saavat seurakseen kaapelikelapöydän ja  sohva saa värinsä räsymatoista. 

Kukille nikkaroidut laatikot ovat kätevät isommallakin pihalle.

Valikoiva nautiskelija

Kolmionmuotoinen kukkalaatikko on omiaan pienessä tilassa. Isojen laattojen ja koristekivien tummat sävyt vievät ajatukset Itämeren luodoille, Pihalle nostettu petikin on kuin aaltojen paikalle tuoma muisto kaukaisesta haaksirikosta.

Luova seikkailija

Romanttinen sinkku voi löytää rauhan kukkasten keskellä riipputuolissa istuessaan. Takaseinän halkosäilyttimeen saa kiinni kukkaruukkuja, ja sen eteen sopii myös istuintaso, jolloin parvekkeelle sopii useampikin nauttimaan kesäillan rauhasta.

Millainen on sinun ratkaisusi?

Oletko sinä jo rakentanut unelmiesi parvekkeen tai terassin? Osallistu keskusteluun ja jaa kuva omasta onnelastasi.

epäkäytännöllisiä

Näin sisustat pienen parvekkeen – katso 4 erilaista vaihtoehtoa

Huh huh! Nämä messuparvekkeet on utopiaa. Kuinka monella kaupunkilaisella on näin tilavia parvekkeita? Monilla on pieni, metri kertaa metri parveke. Minulla on sisäänvedetty noin 3 metriä pitkä ja vähän yli 0,5 metriä leveä parveke. Vaikka parvekkeeni on lasitettu niin se sijaitsee vilkkaasti liikennöidyn kadun puolella eli parvekkeelle tulee valtavat määrät katupölyä ja autojen päästöjä, nokea. Koko ajan saa olla siivoamassa parveketta ja pesemässä sen lattiaa. Ettäkö laittaisin sen lattialle...
Lue kommentti

Suomalaiset ovat kesämökkikansaa, mutta myös venäläiset, ruotsalaiset ja virolaiset rentoutuvat loma-asunnoillaan. Katso kuvat kolmen eri maan mökeistä!

Viipuri, Venäjä

Pietarilaisen Natalia Petrovnan, 80, pikku mökki Viipurin lähellä Gvardeiskojessa on oikeastaan luvaton. Se rakennettiin 50 vuotta sitten sukulaisen vuokramökin viereen.

Natalian pieni mökki on kuvassa oikealla.
Natalian pieni mökki on kuvassa oikealla.

Andrei Polirovnov, 51, vietti rakkaalla Gvardeiskojen mökillä kaikki lapsuuden kesät. Se on pieni kylä Viipurin lähellä Bolshoje lesnoje -järven rannalla. Vaatimaton mökki rakennettiin hänen syntymävuonnaan sukulaisen talon viereen.

– Neuvostoaikana kaikki mökit olivat tämmöisiä kuin meillä, Andrei kertoo.

– Vanhat ihmiset kutsuivat tätä Karisalmeksi. Minulla on täältä ihanat lapsuusmuistot. Leikittiin, uitiin, käytiin marjassa ja kävin kalassa isän kanssa. Vanhempani olivat töissä, ja kesäisin olin täällä baabushkan kanssa. Vanhemmat tulivat viikonloppuisin ja odotin sitä kovasti. He toivat tullessaan ruokaa ja herkkuja.

Äiti Natalia Petrovna ja poika Andrei Polirovnov.
Äiti Natalia Petrovna ja poika Andrei Polirovnov.

Isä kuoli 20 vuotta sitten, mutta äiti Natalia Petrovna viettää mökillä 2,5 kuukautta.

– Vaikka 50 vuotta on kulunut, mökin merkitys on henkisesti sama. Vaikka olisin Espanjassa lomalla, saatan kaivata tänne.

Kun Neuvostoliitto hajosi, alkoi asuntojen yksityistäminen. Andrei harmittelee, että silloin olisi pitänyt ostaa tämä mökki.

– Rikas perhe osti vanhan talon ja rakensi siihen uuden hienon talon ja korkeat kolmen metrin aidat ympärille. Ketään ei kiinnostanut tämä pieni mökki. Se on ollut 25 vuotta ilman lupaa tässä.

Natalian vaatomattoman mökin naapurina on aika iso ja komea talo.
Natalian vaatomattoman mökin naapurina on aika iso ja komea talo.

Periaatteessa naapurit voisivat ajaa Natalian mökin kaivinkoneella nurin, mutta sitä he eivät ole tehneet.  Päinvastoin. Natalia saa juomaveden naapurin porakaivosta.

– Perhe käy mökillä vain kuusi kertaa vuodessa. Äitini on luonut hyvät suhteet naapurissa hääriviin rakennusmiehiin. Heiltä jää usein maalia tai kattopeltiä, ja ruokapalkalla he ovat korjanneet meidänkin vaatimatonta mökkiämme. Pari vuotta sitten he tekivät jopa uuden katon jämämateriaalista.

– Lapseni käyvät täällä mielellään. Noora, 25, asuu Kuopiossa ja hän oli lapsena täällä paljon. Yrittää vieläkin käydä joka kesä täällä mutta lyhyen aikaa. Pienempi tyttö Aleksandra, 6, käy mielellään täällä, mutta häntä ei voi jättää yksin, koska äiti ei pysty enää hoitamaan. Yritän käydä täällä usein auttamassa äitiä, Andrei toteaa.

Andrein äiti saa olla mökillä raittiissa ilmassa ja levätä. Hän ei oikein pysty enää muuta tekemään, sillä jalat ovat huonossa kunnossa. Natalia kävelee vähän ja ui järvessä. 

– Ennen hän kävi sienessä ja marjassa. Sukulaisia ja tuttuja kyläläisiä käy juttelemassa täällä äidin kanssa. Hän saa olla koko päivän ulkona. Pietarissa hän ei jalkojensa takia pääse ollenkaan ulos, sillä äiti asuu neljännessä kerroksessa hissittömässä talossa. Täällä äiti on tyytyväinen.


Enter image caption
Enter image caption
 

Kahvinkeittimen virkaa ajaa pieni levy. Natalia suodattaa kahvin harson läpi.

Natalian mökistä ei ole muita kuluja kuin sähkö. Eikä sekään kallista lystiä ole: koko kesäkauden sähkö maksaa 20 euroa.

– Niin kauan kuin äiti jaksaa, tuon hänet tänne. Täällä on pakko käydä hoitamassa paikkaa, joka on minulle hyvin tärkeä.

Andrein mielestä mökkielämä ei ole muuttunut 50 vuodessa. 

– Minulle tärkeitä ovat samat asiat, raikas ilma, metsä ja järvi. Olen vanhentunut, mutta sieluni on edelleen yhtä nuori.

Andrei tulee mökille Helsingistä tai Pietarista autolla. Silloin yleensä vähän väsyttää, ja äiti tekee heti ruokaa.

– Muutin 1990 Suomeen. Olen kirjoilla Suomessa, minulla on kaksoiskansalaisuus. Asun puolet ja puolet Suomessa ja Venäjällä.

Aleksandra viihtyy mökillä.
Aleksandra viihtyy mökillä.

 

Ystad, Ruotsi

Leo Larssonin, 26, kesämökki Ystadin Sandskogissa ei oikeastaan ole mökki lainkaan. Se on komea, vuonna 1910 rakennettu talviasuttava talo, jonka Leo osti kolme vuotta sitten. Talon edessä on kaunis hiekkaranta. takana mäntymetsää.

Leo pelaa ammatikseen käsipalloa IF Kristianstadin maalivahtina. Joukkue kuuluu Mestarien liigaan ja matkustaa ympäri Eurooppaa suurimman osan vuodesta. Kesät Leo rentoutuu mökillä, ja matkustaa sinne myös talviviikonloppuisin aina kun voi.

– Mökillä rentoudun, ajan nurmikkoa, vietän aikaa rannalla ja grillaan ystävien kanssa.

Leon lempipaikka mökillä on parveke, jossa hän syö aamupalaa ja ihailee merimaisemaa. 

Saunaa mökissä ei ole. Leo ihmettelee sitä itsekin: pelimatkoilla joukkueen pojat saunovat mielellään hotelleissa.

Sandskogin alueelle ei saa rakentaa yli 80 neliön taloa, mutta viisi yli satavuotiasta 160 neliön taloa saivat jäädä. Yksi niistä on Leon. Pikkurahalla sitä ei ostetu, hinta oli yli miljoona euroa. Leo aikoo muuttaa pysyvästi mökilleen käsipallouransa jälkeen. Silloin hän siirtyy isänsä maansiirtoalan yritykseen.

Hulppean talon naapurissa on kymmeniä uimakoppeja. Niiden edustalla istuu ryhmä eläkeläisiä, jotka tervehtivät innoissaan Leoa, Ystadin julkkista.

Sandskogenin uimakopeissa voi viettää kesäpäivää.
Sandskogenin uimakopeissa voi viettää kesäpäivää.

Eläkeläiset tulevat päiväksi rannalle, ja uimakoppiin mahtuvat puutarhatuolit ja grillausvälineet. Yöpyä niissä ei voi.

Muitakin julkkiksia seudulla on nähty. Kun Wallander-elokuvaa filmattiin englanniksi, brittinäyttelijä-ohjaaja Kenneth Branagan asui Leon talon naapurissa. 

– Kuvausryhmiä pyöri ympäri kaupunkia. Olen katsonut kaikki Wallanderit, meillehän ne ovat kuin dokumenttifilmejä. Kun ensimmäinen Wallander tehtiin, koko kaupunki meni elokuvateatteriin sitä katsomaan. 

 

Mehikoorma, Viro

Tuula ja Rainer Andersson löysivät kesämökkinsä Virosta vuonna 1993. Itse asiassa talo löytyi, mutta omistajaa ei.

– Etsimme eri puolilta Viroa. Tässä ihastuin savupiippuihin. Ne olivat jämerät ja hyvässä kunnossa. Silloin talokaan ei voi olla mahdoton, Rainer kertoo.

Talossa ei asuttu vakituisesti, joten Anderssonit laittoivat virolaisen lakimiesystävänsä avustuksella ilmoituksen paikalliseen lehteen. Omistaja löytyi ja kaupat tehtiin.

Vuosien saatossa talo on kokenut muodonmuutoksen. Rainer pitää itse rakentamisesta, mutta hän palkkasi myös pari paikallista miestä avukseen. Talon etuosaa laajennettiin ja pihan vanha sepän paja ja talli kunnostettiin.

Talokaupoissa entinen omistaja tutustutti Anderssonit talon ja koko Peipsinjärven rannalla sijaitsevan Mehikoorman kylän historiaan. Anderssonien talon olohuoneessa pidettiin Neuvosto-vallan aikaan kunnanhallituksen kokoukset. Talossa asunut kanttori sai niitä salakuuntelemalla tietää Siperiaan kyyditettävien nimet, jotka hän sitten hyppäsi keittön ikkunasta kertomaan kyläläisille.

Anderssonit ovat viihtyneet Virossa mainiosti, jopa niin, että heillä on toinenkin kiinteistö Viljandissa. Puuhaa on riittänyt aina. Viimeksi on uusittu keittiön lattia.

– Olemme pihan rakennuksiin kunnostaneet sen verran vierastilaa, että tänne on ollut helppo ystävien tulla, Tuula toteaa.

Muutenkin Anderssonien elämä on Virossa sosiaalista ja täynnä tekemistä. Kyläläisistä on vuosien varrella tullut ystäviä, samoin monista Virossa viihtyvistä suomalaisista.

– Meillä pitää aina olla ympärillä sopivasti ihmisiä ja näitä projekteja, Rainer hymähtää.