Radion ääniautoa siivitti häkäpönttö 1939.
Elävä aamukukko työssään Yleisradion studiossa.
Radion äänitehosteen äänitystä 1930-luvulla.
Yleisradion ensimmäinen ääniauto radiotalon edessä Helsingin Fabianinkadulla 1937.
Kapellimestari, säveltäjä George de Godzinsky soittaa flyygeliä radiostudiossa 1930-luvun puolivälin paikkeilla.
Radio-ohjelma Pienoisparlamentin ensimmäisessa istunnossa olivat mukana ministeri Urho Kekkonen, professori Alvar Wilska, kansanedustaja Sylvi-kyllikki Kilpi, Ylen pääjohtaja Hella Wuolijoki sekä kansanedustajat Hertta Kuusinen, Nils Meinander ja Lasse Hiekkala.
Yleisradion radioauto ja äänittäjä kuulokkeet korvillaan 1939.
Mies soittaa kannelta taustallaan Yleisradion ensimmäinen ääniauto.
Martti Jukola selostaa 1930-luvulla urheilukilpailua apunaan kannettava lähetin.

Ylen ensimmäisiin vuosikymmeniin mahtuu monenlaista äänitystä. Ainutlaatuisin on Hitlerin ja Mannerheimin keskustelu.

Vuonna 1926 toimintansa aloittaneen Yleisradion lähetykset olivat aluksi suoria. 1930-luvun puolivälissä käyttöön saatiin äänityslaite.

Ylen vanhin säilynyt tallenne on presidentti P. E. Svinhufvudin puhe uudenvuodenpäivänä 1935.

Kesäkuussa 1942 talteen saatiin historiallisesti ainutlaatuinen, Adolf Hitlerin ja marsalkka Mannerheimin keskustelu junavaunussa.

Hitlerin yksityiskeskustelujen nauhoittaminen oli kielletty, mutta Ylen ääniteknikko heitti junavaunun hattuhyllylle mikrofonin.

Äänite on tiettävästi ainoa näyte Hitlerin ei-julkisesta puhe- ja keskustelutyylistä.

Nauhoitus jouduttiin lopettamaan, kun saksalainen upseeri huomasi mikrofonin.

Kuuntele nauhoitus tästä

Kulahtaneet tai epämieluisan väriset kaapinovet saa helposti mieleisekseen peittämällä ne sisustustarralla. Valikoimassa on todella monia värejä ja kuvioita.

Sisustusmuoveissa on laaja valikoima kontaktimuoveja (esimerkiksi dc-fix), joilla voi pinnoittaa, päällystää ja suojata kodin erilaisia pintoja. Kontaktimuoveilla voi päällystää laajojakin alueita tai tehdä näyttäviä tehosteita ja koristeita kodin eri tiloihin. Kontaktimuovit luovat uuden ilmeen lipastoille, tuoleille, keittiötasoille, seinille tai vaikkapa kaapin oville

Ulvilalainen Miska Renfors remontoi keittiön suorastaan rock-henkiseksi Bauhausin punaisella dc fix -sisustustarralla. 

– Kotimme on vuonna 1973 rakennetussa omakotitalossa. Varsinaista remonttia ei ollut vielä tarkoitus edes tehdä, mutta kun saimme tupaantuliaislahjaksi astianpesukoneen niin sen alta piti purkaa pari kaappia pois. Pieni keittiön kasvojen kohotus tuli siinä yhteydessä puolivahingossa. Halusin keittiön nykyaikaisen näköiseksi, Miska kertoo.

Tältä keittiö näytti ennen ja jälkeen muovituksen:

Lastulevyovet ja koivurungot saivat uutta ilmettä seitsemällä rullalla sisustustarraa.

– Rullassa on kaksi metriä 67,5 cm levää tarraa. Meillä meni seitsemän rullaa eli kaappien peittäminen maksoi 50 euroa, Miska toteaa.

Dc fix -tarran kiinnittämisessä on tärkeää, että pinta on todella puhdas. Miska puhdisti kaapinovet auton lasinpesunesteellä, joka irrottaa lian hyvin.

– Jos oon kuperaa ja kulmikasta osaa, niin tarraa täytyy pikkuisen venyttää. Mutta rauhallisesti hiljaa hinkaten se onnistuu. Homma viimeistellään kuumailmapuhaltimella tai föönillä, jotta tarran liima tarttuu oven pintaan. Hyvin tämä onnistui, vaikka aikaisempaa kokemusta oli vain auton ikkunan tummennuskalvojen kiinnittämisestä.

Toki samalla tehtiin sitten muutakin keittiöön, pientä maalausta ja muuta laittoa. Seuraavaksi työn alla on olohuone. 

Kunnolla väriä keittiöön!

Nimimerkki Liisa kertoo fixailleensa aikaisemmin useita huonekaluja, joten hänelle keittiön fixaus oli helppo homma.

– Keittiön kaapit olivat jo tosi huonossa kunnossa, joten pyysin vuokranantajalta luvan fixaamiseen. Lupa pitää aina pyytää, sillä tarra saattaa vaurioittaa pintaa poistettaessa. Varsinkin jos alla oleva maalipinta oli jo halkeillut.

Liisa laittoi keittiötä pikkuhiljaa muutama kaappi kerrallaan, aina kun oli aikaa ja rahaa riitti fixin ostamiseen.

– Jos haluaa kerralla tehdä niin päivässä tekee jo helposti ja rauhassa. Kaapissa olevat urat hidastavat laittoa. Minun kaappini olivat aivan suorat eli todella helpot päällystää. Hintaa materiaaleille tuli noin 120 euroa. Ennestään minulla oli jo terävät askarteluveitset, mutta mattopuukolla pärjää. 

– Mutta esimerkiksi oviremontinhan saisi tehtyä vieläkin halvemalla.

Liisan persoonallinen keittiö syntyi halvalla.
Liisan persoonallinen keittiö syntyi halvalla.

Liisan keittiön kaapeissa on kolmea eri fixiä, välitilassa ruudut mustalla fixillä ja tasot marmorifixillä.

– Kaappien pohjana on musta dc-fix ja niiden päällä kuviollinen. Se ei itse asiassa ole dc-fixiä, joka on tuotemerkki eikä yleisnimitys. Se on AC creationin popup -tarrasisustuspaneeli. Hopeinen on dc-fix. Tällaisen keittiön olisi tehnyt alle 60 eurolla jos olisin käyttänyt dc-fixiä (5,50 euroa rulla). Tarrapaneeli maksaa 21,90 euroa per rulla.

Liisan keittiöön meni kaksi rullaa hopeaa ja kolme rullaa paneelia. Mustaa hän osti 15 metrin rullan, josta riittää seuraaviinkin projekteihin.

– Muuten kaikki meni ihan nätisti, mutta tuo hopeinen metallin näköinen fixi on sen verran paksua, että se piti kunnolla lämmittää hiustenkuivaajalla reunoihin kiinni, Liisa kertoo.

Näin vaatimattomalta keittiö näytti ennen fixausta.
Näin vaatimattomalta keittiö näytti ennen fixausta.

Puunvärisestä keittiöstä valkoinen

Marika Uusitalo oli haaveillut pitkään valkoisesta keittiöstä. Nähtyään kaverinsa Facebook-julkaisun, jossa tämä päällystänyt vanhan lipaston dc-fixillä, hänkin innostui.

– Aiemmin en ollut fixaillut mitään. Päällystin pintoja aina muutaman päivässä, mutta arviolta koko hommaan meni noin 15 tuntia. Toki iso homma oli myös kaappien ja laatikoiden irroitus ja takaisin asennus. Vaikeinta oli kulmien teko ja isot yhtenäiset pinnat. Myös osat, joita ei voinut irroittaa, olivat asteen hankalampia päällystää. Hintaa koko hommalle tuli 70 euroa, sillä ostimme 90 cm leveää kalvoa 15 metriä.

Ennen ja jälkeen.
Ennen ja jälkeen.

Kaikki tämän nettiartikkelin kuvat on kopioitu Facebookin dc fix tuunaajat -ryhmästä haastateltavien luvalla.

Kotitalo ja vanha äiti saavat nyt jäädä. Terttu Fält muuttaa helpompaan asuntoon, kerrostaloon ja uuteen yhteisöön. Miksi?

Terttu Fält, 64, on tehnyt päätöksensä. Hän jättää omakotitalon, jota on asunut yli 30 vuotta. Samalla Terttu jättää tuttuakin tutumman tontin, sen pihapiirin, jonne hän muutti vanhempiensa kanssa kymmenvuotiaana ja jonka vanhempaa taloa asuu edelleen hänen 87-vuotias äitinsä.

Muuttopäätös kypsyi hitaasti. Terttu erosi miehestään, kun lapset olivat teini-iässä. Lapsien lähdettyä 15 vuotta sitten hän jäi yksin suureen taloon ja äidin lähelle.

– Tämä ei ole yksin asuvan naisen asumismuoto. Koen omakotitalon enemmän rasitteena kuin ilona. Olisin muuttanut jo aiemmin, jos vanhemmat eivät olisi olleet tuossa naapurissa.

Kiinteistövälittäjänä Terttu näki, että vanhuus omakotitalossa ei sovi kaikille.

Nytkin voi jossitella, onko aika sopiva, sillä äiti haluaa jäädä edelleen vanhaan taloonsa.

– En hoputa enkä patista äitiä. Ei sieltä uudesta asunnosta niin pitkä matka tänne ole auttelemaan.

Terttu työskenteli pitkään kiinteistönvälittäjänä ja näki, että vanhuus omakotitalossa ei sovi kaikille.

– Olen mieluummin ihmisten ilmoilla kuin puuhailen täällä yksinäni.

Sukupolvien ammottava kuilu

Terttu muuttaa ensi vuonna valmistuvaan yhteisölliseen senioritaloon, Kotisatamaan Helsingin keskustaan.

Muutossa asuinneliöt puolittuvat, maisema avautuu kahdeksannesta kerroksesta ja vanhoista tavaroista pitää luopua.

Omakotitalo on elämänvaiheasunto, josta voi myös luopua.

Terttua vetää keskustaan yhteisöllisyys.

– Äiti sanoo, että taas se höpöttää siitä kommuunista. Hän ei ymmärrä ajatusta alkuunkaan. Kysymys on klassisesta sukupolvien kuilusta. 1950-luvulla syntyneelle omakotitalo ei ole elämän suurin saavutus, josta on pidettävä kiinni kynsin ja hampain.

Tertun kaltaisia on yhä enemmän. He eivät halua käyttää vireitä eläkevuosiaan pihalla kupsuttamiseen, talon kunnostamiseen ja eletyn elämän muistojen vaalimiseen. Heille omakotitalo on elämänvaiheasunto, josta voi myös luopua.

Loppukiri synnytti ilmiön

Muutos alkoi kymmenisen vuotta sitten. Kerrostaloasumisen vaihtoehdottomuuteen kyllästyneet helsinkiläisseniorit alkoivat miettiä, millaisessa talossa he haluaisivat ikääntyä.

Mietintä synnytti Aktiiviset seniorit -yhdistyksen ja rakennushankkeen, jonka tuloksena Helsingin Arabianrantaan nousi poikkeuksellinen kerrostalo vuonna 2006.

Kirsti Sivénin suunnittelema talo sisälsi omistusasuntojen lisäksi runsaasti yhteistiloja. Asumisen idea jäljitteli maaseudun kiinteää kyläyhteisöä, jossa talkoillaan, sivistytään ja juhlitaan yhdessä.

"Keskustaan pitää muuttaa silloin, kun siitä vielä pystyy nauttimaan."

Talo nimettiin itseironisesti Loppukiriksi ja asukkaiden alaikärajaksi määriteltiin 48 vuotta.

Kaikki halukkaat eivät mahtuneet Loppukiriin, joten yhdistys alkoi suunnitella seuraavaa taloa Helsingin Kalasatamaan. Sinne Terttu on nyt muuttamassa.

– Mielestäni keskustaan pitää muuttaa siinä vaiheessa, kun keskustasta pystyy vielä nauttimaan.

Saisimmeko oman talon?

Loppukiri herätteli myös rakennusyhtiöt: mitäpä jos ikääntyvä asiakas kaipaa kerrostaloltaan muutakin kuin hissin, esteettömän wc:n ja ovisummerin.

Ekonomieläkeläinen Yrjö Somersalmi kuunteli Helsingin ekonomien senioritapaamisissa vakiokeskustelua, voisivatko eläkkeellä olevat ekonomit rakentaa oman senioritalon. Somersalmi ilmoittautui vapaaehtoiseksi selvittämään, lähtisikö joku rakennusyhtiö hankkeen toteuttajaksi.

Heti ensimmäisellä soitolla tärppäsi. Rakennusyhtiö Skanska oli pannut merkille, että heidän uusien keskustakerrostalojensa ostajakunta ikääntyi.

Skanskan kehitysjohtaja Susanna Sucksdorff pyysi Yrjöä kokoamaan kuuden seniorin ryhmän suunnittelemaan mieleistään taloa.

– Olin varannut ensimmäisen tapaamiseen lehtiöitä ja kyniä. Kun kaikki osallistujat nostivat taulutietokoneensa pöydälle, kokosin lehtiöt pois ja hautasin omat eläkeläisstereotypiani, Susanna naurahtaa.

Ilman tukevaa rahatukkoa ei näihin senioritaloihin ole asiaa.

Tontti löytyi Espoon Niittymaalta, Tapiolan naapurista. Talo saa nimekseen Konkari ja se valmistuu alkuvuoteen 2016 mennessä. Jatkossa Skanska aikoo rakentaa Konkareita eri puolille Suomea.

– Ehkä neljä, viisi taloa vuodessa, Susanna Sucksdorff sanoo.

Kotisatamassa ja Konkarissa ihmiset ostavat asunnot omikseen ja maksavat yhteistilat neliöhinnoissaan. Ilman tukevaa rahatukkoa ei näihin senioritaloihin ei ole asiaa.

"Kaikkien kanssa ei tarvitse ystävystyä, mutta voi tulla toimeen."

Uuden elämän kynnyksellä

Moni yksin elävä kaipaa juttu-, ateria-, lenkki- ja teatteriseuraa. Siitä hyvästä voi jopa maksaa, että kerrostalossa löytyy tiloja rupatteluun ja yhdessä tekemiseen.

– Ihan turha miettiä, että se yhteisöllisyys olisi yhtä auvoa ja kaikki ystäviä keskenään. Lähden siitä, että naapuriyhteisö muistuttaa työyhteisöä. Kaikkien kanssa ei tarvitse ystävystyä, mutta kaikkien kanssa voi tulla toimeen, Terttu Fält sanoo.

Tertulla on edessään on vielä kuukausia muistoja tihkuvassa talossa, talon myynti keväällä ja lähes kaikesta vanhasta materiasta luopuminen. Haikeaa?

– Kun istuin viime kesänä Hakaniemen torilla, minuun iski onnenpuuska. Vitsi, ens kesänä mä asun tossa lähellä ja hurautan tänne fillarilla aamukahville!

 

Artikkeli on laun perin julkaistu ET-lehden numerossa 2/2015.

Ajoitus.

Kannattaa miettiä, miten haluaa asua, kun lapset ovat muuttaneet maailmalle ja työ ei enää sido. Kun aikeet ja suunnitelmat tiedottaa hyvissä ajoin, myös lapset ehtivät sopeutua ajatukseen vanhan kotinsa myynnistä.

Koti.

Elämään mahtuu erilaisia koteja. Lapsiperhevaiheen unelmakotia ei ole suunniteltu yksin tai kaksin eläkevuosiaan viettäville.

Lumityöt.

Rakkaus omakotitaloon on auttamatta ehtoopuolella, kun katsoo säätiedotusta ja toivoo, ettei huomenna sataisi lunta.

Multa.

Rehellinen vastaus säästää rahaa ja hermoja: onko intohimoni puutarhahommiin ryytimaa- vai parvekelaatikkotasoa?

Raivaus.

Mitä vähemmän tavarassa on kiinni, sen helpompi on muuttaa. Siinä on vissi ero, saneleeko asumismuodon tavara vai ihminen.

Yhteisöllisyys.

Jos koti, harrastukset ja ystävät eivät täytä kanssakäymisen tarvetta, yhteisöllinen asuminen on varteenotettava vaihtoehto.

ET-lehden lukija Kaija Sarha oli 1970-luvulla trenditietoinen äiti, jolla oli aina päällään marimekkoa. Kaija kertoo ompeluinnostuksestaan ET:n Nuoruusmuistoja-palstalla. 

Kun katsoo Kaija ja Harri Sarhan kuvia vuodelta 1971, voisi kuvan kuvitella otetun nyt Käpylän lippakioskilla tai Kallion kulmilla. Niin trendikkäältä nuoripari näyttää hoitaessaan Saku-vauvaa. Lasit, kampaus ja vaatteet, kaikki kuvat voisivat olla nyt otettu.

– Olen aina tykännyt väreistä ja marimekosta. Minulla oli aina marimekkoa päällä. Malasin kodin seinät ja jopa telkkarin ja vanhan ompelukonepöydän keltaisiksi.

Ei ihme, että jopa Saku-pojan ristiäispuku oli keltainen. Eikä mikään ihan tavallinen, vaan joustosamettinen haalari.

– Jouduin tekemään käsityöopettajaksi opiskellessani oikean ristiäismekon. Mutta minäpä tein Sakulle keltaisen leveälahkeiset housut ja isonappisen takin, jossa on poolokauluskin! Vähän sukulaiset katsoivat, että onpa erikoinen.

Kaija ompeli paljon vaatteita, jopa housut Harrille.

– Piirsin vain housut kankaalle vanhojen mukaan, ei minulla mitään kaavoja ollut. Ompelin Sakulle paljon marivaatteita, sillä tilkkuja myytiin silloin Marimekon liikkeissä edullisesti. Lippahattuja tein paljon, vauvallakin piti olla omansa.

Kaija kertoo olleensa Naistenklinikalla puolenyön aikaan tammikuussa 1969.

– Minulla oli samettinen maksitakki, pitkä huivi ja myssy. En kai näyttänyt synnyttäjältä, koska hoitaja kehotti menemään poliklinikalle. Harri lähti kotiin, vaikka olimme käyneet valmennukset ja hän olisi saanut tulla mukaan. Mutta ei hänen ollut tarkoituskaan tulla, koska oli varma, että pyörtyisi sinne. Mutta hän kirjoitti minulle yöllä ihanan runon.

Synnytyssalissa oli kolme naista samassa huoneessa synnyttämässä, vain verho välissä. Kaija oli keskellä.

Ennen ei vauvan tavaraa hankittu yhtä hanakasti kuin nyt. Kaija muistelee jo olleensa synnytyslaitoksella, kun Harri kävi ostamassa vaunut edullisesti tehtaanmyymälästä. Ne olivat muodikasta vaaleanpunaista vakosamettia, eikä yhtään haitannut, että tulivat poikavauvalle.

Saku syntyi 1971 tammikuussa. Harri myös nikkaroi keltaisen Kaijan suunnitteleman hoitopöydän sillä aikaa, kun hän oli vielä laitoksella. 

– Siinä oli laatikoita, joihin mahtui esimerkiksi kangasvaipat. Niitä luriteltiin kylpyammeessa, sillä meillä ei ollut pesukonetta. 

– Minulla on vieläkin tuo vaunujen peitto, marimekkoa, Kaija muistelee.

Kaija oli tämän kuvan ottamisen aikaan 18-vuotias. 

Vuonna 1969 Kaija valmistui käsityönopettajaksi. Sen jälkeen hän oli SOK:n leninkitehtaalla töissä.

– Minusta piti tulla vaatesuunnittelija, ja osallistuin kaikkiin kilpailuihin. Suunnittelin myös neulemalleja ja aloitin Tee itse -lehdessä avustajana. Sittemmin tein elämäntyöni sisustustoimittajana, Kaija kertoo.

Joulutähti, hyasintti ja muut joulukukat kestävät ja kukoistavat paremmin, kun hoidat niitä oikein.

Joulutähti

Joulutähti (Euphorbia pulcherrima) eli tähtilatva on tyräkkikasvien heimoon kuuluva koristekasvi. Se on kotoisin Väli-Amerikasta ja Meksikosta.

  • Avaa paketti vasta n. puolen tunnin kuluttua sisälle saapumisesta
  • Joulutähti pitää valosta ja lämmöstä, mutta sitä ei kannata sijoittaa lähelle lämpöpatteria.
  • Kärsii helposti jo alle 10 asteen lämpötilassa. Kärsii vetoisessa paikassa ja pudottaa siellä helposti lehtensä
  • Kastele säännöllisesti lämpimällä vedellä, kun mullan pinta on kuivahtanut. Joulutähti ei pidä seisovasta vedestä eikä rutikuivasta mullasta.
  • Kestää huonekasvina pitkään, vaikka varsinaiset kukat (ne pienet ja keltaiset) kuihtuvatkin.
  • Joulutähti on myrkyllinen syötynä, ja maitiaisneste saattaa kosketuksesta paljaalle iholle tai silmiin joutuessa aiheuttaa allergisia oireita, mutta myrkyllisyyttä on yleisesti ottaen liioiteltu.
  • Saat joulutähden kukkimaan ja ylälehdet värjäytymään seuraavana vuonna, kun pimennät sen elokuun alusta lähtien (esim. laittamalla pahvilaatikon sen päälle), niin että kasvi saa valoa vain 10 tuntia päivässä. Käsittelyä on hyvä jatkaa lokakuun loppuun asti.

Tulilatva

Tulilatva (Kalanchoë blossfeldiana) on peräisin Itä-Afrikasta ja Madagaskarilta. Se kuuluu maksaruohokasveihin (Crassulaceae).

  • Kastellaan suht reippaasti ja sen jälkeen annetaan mullan kuivahtaa kunnolla.
  • Sijoitetaan valoisaan tai puolivarjoon.
  • Kukinta kestää viikkokausia.
  • Uudelleenkukittamista ei kotikonstein yleensä kannata yrittää.
  • Peruskasvi, joka viihtyy huolimattomankin hoitajan käsissä.

Skimmia

Skimmia on kotoisin Aasiasta. Se on ikivihreä pieni pensas tai pieni puu.

  • Viihtyy viileässä ja nauttii säännöllisestä sumuttamisesta.
  • Kastellaan säännöllisesti, mullan pinta saa kuivahtaa kastelujen välillä.
  • Sietää vetoa esim. ikkunalaudalla yllättävän hyvin.
  • Lannoitus aloitetaan keväällä normaalilla huonekasvilannoitteella.
  • Viihtyy parhaiten, jos saa olla talvilevossa tammi-helmikuun ajan viileässä paikassa

Atsalea

Alppiruusujen (Rhododendron) sukuun kuuluva Atsalea on kotoisin Itä-Aasiasta.

  • Sijoitetaan puolivarjoon.
  • Älä sijoita patterin viereen.
  • Kukat kestävät parhaiten viileässä.
  • Kukinnan yhteydessä voi lannoittaa 1 kerran viikossaEi saa kuivahtaa; kastellaan upottamalla ruukku 2-3 kertaa viikossa vettä täynnä olevaan ämpäriin.
  • Nauttii lehtien ja nuppujen sumuttamisesta, avoimia kukkia ei kannata sumuttaa.
  • Voidaan saada kukkimaan myös seuraavana vuonna.
  • Jos ruukutat uudelleen, niin käytetään hapanta (= alppiruusuille tarkoitettua) multaa.
  • Maaliskuusta eteenpäin lannoitetaan alppiruusuille tarkoitetulla lannoitteella.

Tulppaani

Tulppaanit (Tulipa) ovat sipulikasveja. 


(Kuva: Kauppapuutarhaliitto)
  • Säilyy viileässä pitempäänkin, voi viedä yöksi vaikka kellariin.
  • Kasvaa lämpimässä nopeasti pituutta.
  • Saatavissa asetelmiin sopivan istutustulppaanin lisäksi myös leikkokukkana.
  • Kastellaan säännöllisesti.

Tasetti

Tasetti eli sarjanarsissi (Narcissus tazetta) on helppo ja nopea hyödettävä joulukukka.

 
(Kuva: Kodinkukat Oy)
  • Tasetti pitää siitä, että sen juurilla on jatkuvasti vettä, kuivuminen lakastuttaa sen kukat nopeasti.
  • Viihtyy viileässä, jolloin kukinta-aika kestää pitkään.
  • Varsien venyminen johtuu yleensä valon puutteesta.
  • Sipulit eivät menesty ulkona ja niiden uudelleen kukittaminen ei käytännössä onnistu, joten ne voi kukinnan jälkeen huoletta kompostoida.

Hyasintti

Hyasintti (Hyacinthus orientalis) on parsakasvien (Asparagaceae) heimoon kuuluva monivuotinen kasvi.

  • Menestyy erilaisissa valo-oloissa.
  • Säilyy viileässä pitempäänkin, voi viedä yöksi vaikka kellariin.
  • Kannattaa ostaa hyvissä ajoin ennen jouluruuhkia ”varastoon” ja pitää viileässä.
  • Aukeaa lämpimässä umpinuppuisesta täyteen kukkaansa parissa päivässä.
  • Kukkavarsi kasvaa lämpimässä nopeasti pituutta.
  • Kastele maltillisesti, liika kastelu venyttää varsia, toisaalta kastelemattomuus saa kukat kuihtumaan ennen aikojaan.
  • Käy myös leikkokukaksi ja haudalle.
  • Sipulin läpi pistetty tukikeppi voi olla tarpeen kukan kaatumisen estämiseksi.
  • Tuoksu voi ärsyttää allergikkoja.

Ardisia

Ardisia (Ardisia crenata) on puuvartinen esikkokasvi.

  • Kastelu samoin kuin tulilatvalla, eli kunnolla ja sitten kunnon kuivahtaminen .kastelujen välillä.
  • Tykkää sumuttelusta sekä viileästä ja valoisasta kasvupaikasta.
  • Kevättä kohden lannoitusta lisätään ja muutenkin hoidetaan normaalin huonekasvin tapaan.

Ritarinkukka eli amaryllis

Amaryllis (Amaryllis belladonna) on Etelä-Afrikasta kotoisin oleva sipulikasvi.


(Kuva: Kauppapuutarhaliitto)
  • Säilyy viileässä pitempäänkin, voi viedä yöksi vaikka kellariin.
  • Voit ostaa amarylliksen hyvissä ajoin ennen jouluruuhkia ”varastoon” ja pitää sen viileässä.
  • Amarylli on myös helppo kasvattaa itse hyvälaatuisesta sipulista.
  • Mitä suurempi sipuli sitä komeammat kukat.
  • Saatavissa myös leikkokukkana.
  • Läpi sipulin pistetty pitkä tukikeppi voi olla tarpeen.
  • Kastellaan alakautta säännöllisesti.
  • Voidaan saada kukkaan myös seuraavana vuonna. Leikkaa kukkavarret pois kukinnan jälkeen ja hoida sitä kuin viherkasvia kevään ja kesän ajan. Elokuussa anna sipulin kuivahtaa kokonaan, katko varret poikki n. 2 cm sipulin yläpuolelta ja siirrä sipuli n. 10 asteiseen paikkaan kolmeksi kuukaudeksi. Tämän jälkeen pese sipuli ja istuta normaalisti. Huom! Jos lepoaika jää liian lyhyeksi, niin kasvi ei kuki, vaan tekee ainoastaan lehtiä.

Joulukaktus

Joulukaktus (Schlumbergera x buckleyi) on risteytys, johon on käytetty pääasiassa brasilialaisia kaktuslajikkeita.

 

  • Joulukaktus on nykyään useimmiten ns. marraskuunkaktus, mutta ei nimi kasvia pahenna.
  • Kastellaan säännöllisesti, mutta varoen. Liika kastelu on tuhoisaa, mutta kasvia ei pidä päästää aivan rutikuivaksikaan.
  • Kaktus ei tykkää vedosta.
  • Kukinnan jälkeen, kevään ja kesän ajan kasvia lannoitetaan ja kastellaan säännöllisesti. Syksyllä kasvi saa olla ulkona mahdollisimman myöhään (ei kuitenkaan pakkasiin asti). Seuraavan parin kuukauden ajan sitä kastellaan niukasti ja näin se virittyy kukkaan helposti.

Kielo

Kielo (Convallaria majalis) on Convallaria-sukuun kuuluva monivuotinen ruohovartinen kasvi.

  • Jalokielot viihtyvät parhaiten tasaisen kosteassa ja viileässä ilmassa.
  • Kielon varret voi myös leikata maljakkoon leikkokukiksi.
  • Kukinnan jälkeen juurakot kannattaa viedä ruukkuineen kellariin ja istuttaa ne keväällä ulos. Syksyllä juurakot kaivetaan ylös maasta, istutetaan ja viedään viileään ja pimeään paikkaan. Marraskuun puolivälissä ne tuodaan sisälle, aloitetaan kastelu ja nautitaan kielojen tuoksusta.

Syklaami

Syklaami (Cyclamen) kuuluu kaksisirkkaiseen sukuu ja on kotoisin laajalta alueelta Välimeren seudulta.

  • Syklaami pidetään tasaisen kosteana ja kastellaan mielellään alusvadille. Kun kasvi on imenyt tarpeeksi kauan vettä, (noin 30-60 min) niin ylimääräinen vesi kaadetaan pois.
  • Jos kastelu tapahtuu päältä, varotaan etteivät lehdet ja juurimukula kastu.
  • Syklaami pitää myös suihkuttamisesta, mutta sitä ei pidä tehdä liian usein, vain 1-2 krt viikossa.
  • Jos kasvi on liian kuumassa tai liian kuiva se alkaa nuokkua.
  • Ihannelämpötila syklaamille on 15-18 astetta.
  • Syklaami pitää lannoittamisesta, lannoitus joka toinen tai kolmas kastelukerta on hyvä.
  • Huonot lehdet ja kukat poistetaan vartta kiertämällä ja kiskaisemalla.
  • Kukinnan jälkeen kasvi saa levätä viileässä kolme – neljä kuukautta, sitten aloitetaan taas säännöllinen kastelu ja lannoitus.

Jouluruusu

Jouluruusu (Helleborus) kuuluu leinikkikasvien (Ranunculaceae) heimoon. Se on monivuotinen, juurakollinen ruoho.


(Kuva: Kodinkukat Oy)
  • Viihtyy valoisassa ja viileässä kasvupaikassa.
  • Lehdet kellastuvat helposti ja ne voikin poistaa leikkaamalla. Lehtien kellastuminen ei tarkoita, että kasvi olisi kuolemassa, ne ovat talvella ns. vanhoja lehtiä joiden kuuluukin lakastua. Usein jouluruusu myydäänkin tämän takia ilman lehtiä. Uudet lehdet kasvavat kukinnan jälkeen, viimeistään keväällä.
  • Kasvi pidetään tasaisen kosteana koko kasvun ajan.
  • Kuivahtaminen saa kasvin nuukahtamaan, mutta se piristyy saatuaan vettä.
  • Liian lämpimässä se nuukahtaa myös helposti, mutta piristyy viileässä.
  • Kukinnan jälkeen kasvi siirretään viileään esimerkiksi kellariin ja istutetaan keväällä ulos, varjoisaan ja syvämultaiseen, ravinteikkaaseen maahan. Jouluruusu on monivuotinen perenna, joka viihtyy puutarhassa hyvin. 

Seka-asetelmat

  • Hoidetaan eniten lämpöä vaativan kukan mukaan.
  • Kastellaan säännöllisesti.
  • Kauemmin kestävät kasvit voi joulun mentyä siirtää omiin ruukkuihinsa.

Kukkien hoito-ohjeet: KodinKukat