Keijo ja Keijon pojat. Päiväkahvi kokoaa Einon (vas.), Antin ja Karin yhteen tasan kello kaksi.

Keijo Ojasalmi on pyörittänyt ikäihmisten perhekotia Kaavilla reilut parikymmentä vuotta. Matkan varrella hän on nähnyt monenlaista. Ilman viisasta vaimoa näinkään rauhallinen mies ei olisi hommasta selvinnyt.

Leivinuuni on vielä lämmin. Ojasalmen perhekodin kuopus, vähän päälle viisikymppinen Erkki nojaa uunin kylkeen ja istahtaa sitten keittiön pöydän ääreen kolmen miehen jatkoksi. Ikkunan takana aukeaa pohjoissavolainen peltomaisema. Tuoreet pullat pöydässä, kissa pankolla, koira sohvalla. Tutut äänet ja rutiinit. 

Kaikki tämä rauhoittaa Erkkiä, vaikka hän esittäytyykin vauhtia rakastavaksi Volvo-mieheksi. Entiseen laitoselämään verrattuna arki täällä Keijon ja Lean luona on  ihmisen kokoista. Varsinkin nyt, kun isäntä on palannut kotiin lomailtuaan viikon Kanarialla. Kohde oli sama kuin aina ennenkin. Eikä hän nytkään malttanut olla soittelematta, miten kotona sujuu.

Hyvin sujui, mutta jos kunta osallistuisi tuuraajien hankintaan – ja heidän palkkojensa maksuun – tulisi lomailtua enemmänkin. Myös yhdessä Lea-vaimon kanssa.

– Uusia perhehoitajia kouluttaessani muistutan, että ei me tässä työssä sentään liekassa olla, aitauksessa vaan, Keijo kiteyttää kujeilevaan tyyliinsä.

Muutenkaan hän ei "tappele elämää vastaan". Johtuisiko tämä siitä, että Keijo sattui syntymään sotien välissä? Ikäisekseen hän on salskea mies vieläkin.

Voimapari Lea ja Keijo Ojasalmi. – Joka päivä täällä nauretaan ja paljon. Sen perusteella olemme varmaan kuolemattomia.
Voimapari Lea ja Keijo Ojasalmi. – Joka päivä täällä nauretaan ja paljon. Sen perusteella olemme varmaan kuolemattomia.

Mutta on perhekotia pyörittäessä tarvittu myös taistelutahtoa ja paineensietoa.

– Kun joka puolelta sopivasti puristaa,  pysyy hyvin pystyssä.

Oma reviiri

Erkin huone on piharakennuksessa kuten muillakin perhekodin miehillä. Siellä saa rauhassa huudattaa stereoista, teknoa ja Tapio Rautavaaraa. Tv-ohjelmistakaan ei tarvitse kiistellä, kun jokaisella on oma telkkari. Salatut elämät tuntuu olevan yhteinen suosikki.

Vähän jörrikämpi Eino on enemmän urheilumiehiä. Syntymäpäiväkin on melkein sama kuin Mietaalla.

Kari on asunut Ojasalmien luona jo kymmenisen vuotta. Hän on kova poika halaamaan ja puuhaamaan pihalla, varsinkin puuliiterin tienoilla. Muut älkööt vaivautuko.

– "Sanko heti maahan!" hän komensi hiljattain minuakin, kun olin pihaa hiekoittamassa, Keijo naurahtaa.

"Varovasti ehdotin, voisiko yksi sijoituspaikkaa odottava vanhus olla meillä pari viikkoa."

Nurmikon isäntä saa sentään hoidella päältä ajettavalla koneellaan, ja kyllä sitä pihaa piisaakin. Joka ilmansuunnasta löytyy istuinryhmää, keinua ja grillikatosta.

Kohtalokkaat villasukat

Vanha maatila on kuin perhekodiksi tehty, mutta ei tätä paikkaa siinä mielessä hankittu. Sattumaa oli sekin, että Keijo Ojasalmesta 23 vuotta sitten tuli vanhusten perhehoidon pioneeri.

– Syyllinen olen minä. Varovasti ehdotin, että voisiko yksi sijoituspaikkaa odottava vanhus olla meillä pari viikkoa, kun Harjamäen mielisairaala lopetettiin, Lea kertoo.

Erkin sängyn vieressä on kuva pari vuotta sitten kuolleesta äidistä. – Onneksi sisko asuu lähellä ja käy katsomassa.
Erkin sängyn vieressä on kuva pari vuotta sitten kuolleesta äidistä. – Onneksi sisko asuu lähellä ja käy katsomassa.

Ulkona viihtyvän Karin tärkeitä tavaroita. Kasettimankka, kännykkä ja lapikkaat.
Ulkona viihtyvän Karin tärkeitä tavaroita. Kasettimankka, kännykkä ja lapikkaat.

Tuo aika tai oikeammin juuri tuo Ida-mummo riitti hälventämään Keijon epäilyt. Tai kyllä miehen henkinen tila taisi olla muutenkin suotuisa – eräänlaista käänteistä viidenkympin villitystä. Monenlaista myyntityötä ikänsä tehnyt Keijo oli kyllästynyt jatkuvaan reissaamiseen.

– Kun ensimmäinen mummo tuli taloon, hoitelin Järvi-Suomen ohjelmistopalvelun töitä kotoa käsin, faxi raksutti tuvan nurkassa. Siinä me sitten vähän hämillämme tarkkailimme toisiamme, mummo ja minä.

Sitten Ida kysyi, että saako hän keittää kahvit. No sehän sopi, mutta sitä Keijo kummasteli, että Ida ei kattanut kuppia itselleen. 

– Kertoi sairaalassa ollessaan tottuneensa, ettei hän saanut kahvitella hoitajien kanssa kansliassa. Sovimme saman tien, että täällä on toinen komento. Ollaan niin kuin kotona.

Seuraavaksi Ida-mummo halusi mitata Keijon jalkaterän – ja illalla oli isännän jalassa uudet villasukat.

Vähemmästäkin tulee lämmin olo.

"Oman kodin jakaminen ventovieraan kanssa ei ole koskaan läpihuutojuttu."

Muuan enkeli

Parin vuosikymmenen aikana eteen on tullut monenlaista ihmistä ja kohtaloa, ikäihmisiä ja mielenterveyskuntoutujia. Kaikkiaan Ojasalmien luona on ollut hoidossa liki 50 persoonaa. Ja jokainen heistä on jättänyt jäljen. Nekin harvat, joiden kanssa ei ole mennyt ihan nappiin.

– Oman kodin jakaminen ventovieraan kanssa ei ole koskaan läpihuutojuttu. Mutta kyllä perhekotiin sopeutuminen vie aikaa myös sinne tulevalta. Talon muita asukkaitakin pitää sietää.

Kovin huonokuntoinen ei perhekodissa pärjää, vaikka heitä on kunnan puolelta yllättävän usein tarjottukin.

– Toisaalta, joku suhteellisen paljon hoivaa tarvitseva voi olla omalla tavallaan helppo. Ihan enkeli, kuten 97-vuotias Tyyne, joka ehti asua luonamme viitisen vuotta. Vielä viime jouluna olin ihan pakahtua, kun hän luki ääneen jouluevankeliumia.

Alkuvuodesta kunto kuitenkin heikkeni, ja nyt hän on vuodeosastolla.

– Käymme häntä katsomassa, niin vahva side välillemme ehti muotoutua,  Lea kertoo.

Marjut pelkää vettä, mutta hänellä on auttavainen tahto. Kun päivän kotimainen elokuva on katsottu, hän laittelee mielellään leipiä. Snautseri Ruby hoitaa mallikkaasti terapiakoiran tehtävää.
Marjut pelkää vettä, mutta hänellä on auttavainen tahto. Kun päivän kotimainen elokuva on katsottu, hän laittelee mielellään leipiä. Snautseri Ruby hoitaa mallikkaasti terapiakoiran tehtävää.

Yllättävää kyllä, myös Tyynen lähiomaiset pitävät yhteyttä Ojasalmiin, vaikka virallinen hoitosuhde on päättynyt.

– Taisimme saada Keijosta ja Leasta elinikäiset ystävät, kiteyttää Kemiönsaarella asuva Jorma Hakkarainen, ja uskoo tätinsä saaneen Ojasalmien luona monta vireää vuotta lisää.

– Ilmapiiri siellä on niin erityinen. Varmaan se kumpuaa puolisoiden keskinäisestä suhteesta, jossa arvostusta ja huumoria ei säästellä.

Toimen tyttö

Kevään viiltävän kirkas aurinko kimpoilee pitkin seiniä, ikonin kultauksista astiakaapin lasioviin. Komeasta kaapista riittää juttua, huutokaupassa siitä käytiin aikanaan kova kisa.

– Varmuuden vuoksi Lea huusi vielä satasen minun huutoni päälle, Keijo kiusoittelee. 

"Monen askareen tekisi nopeammin itse, mutta asukkaillekin pitää antaa mahdollisuus osallistua talon toimiin."

Kielen päällä on muutama muukin esimerkki "naisen logiikasta". Kun on ollut yli neljäkymmentä vuotta naimisissa niin kertyyhän niitä.

Ahkerasti Keijo vaimoaan myös kehuu. Ja on syytäkin, niin paljon virkanainen osallistuu perhekodin ruokahuoltoon ja muihin rutiineihin, vaikka hänellä on päivätyö yleisenä edunvalvojana.

Jo ensi tapaamisella Savonlinnan Casinolla Keijo tokaisi reilut kymmenen vuotta nuoremmalle Lealle, että "kun tuosta vähän kasvat, niin otan sinusta vaimon". 

Nyt tuo Rantasalmen tyttö pyörii hyrrän lailla pitopöydän ympärillä.

–  Ikäni olen tottunut tekemään ruokaa isolla kattilalla. Jo lapsuuskodissa oli kahdeksan sisarusta, Lea kuittaa, mutta myöntää viime aikoina havahtuneensa myös siihen, että ainainen suorittaminen jää helposti päälle.

– Monen askareen tekisi nopeammin itse, mutta kyllä asukkaillekin pitää malttaa jättää mahdollisuus osallistua talon toimiin.

Sosionomiksi kouluttautunut Lea on töissä kodin ulkopuolella, mutta hänen roolinsa perhekodin pyörityksessä on merkittävä.
Sosionomiksi kouluttautunut Lea on töissä kodin ulkopuolella, mutta hänen roolinsa perhekodin pyörityksessä on merkittävä.

Keijon sukujuuret ovat Laatokan rannalla Salmissa, vaikka hän syntyi Kuopiossa. Upseeri-isän muistona katon poikkipuuta koristaa komea miekka.

– Lapsena vietin paljon aikaa molempien isovanhempieni luona, ja kuulun muutenkin siihen sukupolveen, joka oppi kunnioittamaan vanhuksia.

Monenlaista noutajaa

Lakipykälien mukaan perhekodissa saa olla enintään seitsemän asukasta. Ojasalmilla on nyt kuusi. On ollut kaikkien kannalta hyvä, että porukka on pysynyt pitkään aika samana. Alkuvuosina "käypäläisiä" oli enemmän.

Uusin tulokas, päälle 90-vuotias leskirouva, on vielä tutustumisvaiheessa – puolin ja toisin. Omassa kodissaan hän ei enää pärjää, mutta muiden apukaan ei oikein tahdo kelvata.

– Eilen illalla saimme aika löylytyksen. Lähinnä sanallista, mutta erittäin terävää. Se liittyi peseytymiseen – tai siitä kieltäytymiseen, jota vaippoja käyttävän vanhuksen kohdalla ei voi sallia. Minulla tuli siinä jo itku, mutta jollakin ihmeellisellä, myötäsyntyisellä tavalla Keijo sai taas tilanteen rauhoittumaan, Lea kehaisee.

Muistinsa ryypännyt kuntoutui perhekodissa parissa vuodessa niin, että saattoi palata omaan kotiinsa.

Talon yläkerta on Ojasalmien yksityisaluetta. Viime aikoina Lea on kuitenkin nukkunut turvallisuussyistä alakerrassa, uusimman tulokkaan kanssa samassa huoneessa.

 – Nukkuisin vielä huonommin, jos koko ajan kuulostelisin, onko täällä alhaalla joku hätä. 

Keijollekin on tuttua, että joskus on syytä käydä yöllä katsomassa, miten piharakennuksen pojilla menee. Vain kerran on tarvittu poliisia karanneen lampaan etsinnöissä.

Iloisia ihmeitäkin on nähty, kuten eräs liikemies, jonka muistin rankka ryyppääminen sumensi. 

– Täällä hän kuntoutui parissa vuodessa niin, että saattoi palata omaan kotiinsa. Hiljattain saman riemastuttavan tempun teki muuan mielenterveyskuntoutuja.

Toisenlaistakin noutajaa on nähty. 

– Muuan hoidokki oli lempinimeltään Hovimestari. Niin täsmällisesti hän aina viimeisteli pöydän kattauksen. Iltasella hän vielä hääri muiden kanssa tavalliseen tapaansa, mutta seuraavana aamuna ei ilmaantunut aamiaiselle. Lähdin etsimään ja löysin keinutuolistaan istumasta, kuolleena. Toki se järkytti, mutta on tuollainen lähtö omalla tavallaan kaunis.

Valmis paketti

Viime aikoina Keijo on miettinyt omaakin tulevaisuuttaan. Nuorekas 73-vuotias on malliesimerkki pidentyvien työurien puolesta, mutta kyllä elämä on jättänyt jälkensä häneenkin.

Pari vuotta sitten kotiportaat saivat miehen puuskuttamaan sen verran, että vaimo pakotti lääkäriin. Sydänfilmi paljasti yhtä ja toista korjattavaa: ohitus, uusi läppä ja tahdistin.

– Näillä mennään. Jos pari vuotta nyt ainakin.

"Helpommallakin saisi leipänsä tienattua, mutta tämä palkitsee."

Omaa ikääntymistä enemmän Keijoa huolettaa hoidettavien tulevaisuus. Hän toivoo, ettei perhekodin asukkaiden tarvitsisi lähteä mihinkään muuhun paikkaan, kun ovat tänne niin hyvin juurtuneet. 

– Kunpa löytyisi joku jatkaja, joka ottaisi koko paketin. Talon ja sen asukkaat. Tässähän on jollekin pariskunnalle hyvät työpaikat valmiina. Helpommallakin toki saa leipänsä tienattua, mutta kyllä tämä myös palkitsee. Eikä välillä tunnu työltä ollenkaan, Keijo korostaa. 

Sitten ajelulle

Perhekodin aika on Lean mielestä merkittävin jakso perheen elinkaaressa. Vuosiin mahtuu monenlaista, valoa ja varjoa.

– Silti vähän riipaisee, kun muistelen aikaa, jolloin lapset asuivat vielä kotona. Varsinkin poikamme oli aluksi tätä toimintaa vastaan, sanoikin suoraan, että olemme kiinnostuneempia näistä muista hoidettavista kuin hänestä.

Karin halauksessa on jytyä. Lämmöstä saa osansa myös toimittaja.
Karin halauksessa on jytyä. Lämmöstä saa osansa myös toimittaja.

Mutta pikku hiljaa pojan mieli muuttui.

– Varsinkin, kun hän oli nähnyt kaveriensa innon, kun isä keksi pyytää koululuokkia tutustumaan moderniin vanhustenhoitoon.

– Onnistumista on kai sekin, että hoidossamme on ollut niin monta ihmistä, joita emme halua unohtaa.

Viikonloppuna, kun pyykit on hoidettu, Keijo on luvannut huviajeluttaa halukkaita Tahkon suuntaan, kevään kohinaa katselemaan.

– Kesäksi on suunniteltu pitempääkin turistireissua, mainostaa Erkki, jolla on aika usein asiaa myös Kaavin kauppoihin.

– Kerran kassajonossa iski paniikkihäiriö, mutta Keijoon voin luottaa joka tilanteessa. Ja puhua mistä vaan, niistäkin muistoista, jotka tekee kipeää.

 

Artikkeli on alun perin julkaistu ET-lehden numerossa 10/2015.

Kulahtaneet tai epämieluisan väriset kaapinovet saa helposti mieleisekseen peittämällä ne sisustustarralla. Valikoimassa on todella monia värejä ja kuvioita.

Sisustusmuoveissa on laaja valikoima kontaktimuoveja (esimerkiksi dc-fix), joilla voi pinnoittaa, päällystää ja suojata kodin erilaisia pintoja. Kontaktimuoveilla voi päällystää laajojakin alueita tai tehdä näyttäviä tehosteita ja koristeita kodin eri tiloihin. Kontaktimuovit luovat uuden ilmeen lipastoille, tuoleille, keittiötasoille, seinille tai vaikkapa kaapin oville

Ulvilalainen Miska Renfors remontoi keittiön suorastaan rock-henkiseksi Bauhausin punaisella dc fix -sisustustarralla. 

– Kotimme on vuonna 1973 rakennetussa omakotitalossa. Varsinaista remonttia ei ollut vielä tarkoitus edes tehdä, mutta kun saimme tupaantuliaislahjaksi astianpesukoneen niin sen alta piti purkaa pari kaappia pois. Pieni keittiön kasvojen kohotus tuli siinä yhteydessä puolivahingossa. Halusin keittiön nykyaikaisen näköiseksi, Miska kertoo.

Tältä keittiö näytti ennen ja jälkeen muovituksen:

Lastulevyovet ja koivurungot saivat uutta ilmettä seitsemällä rullalla sisustustarraa.

– Rullassa on kaksi metriä 67,5 cm levää tarraa. Meillä meni seitsemän rullaa eli kaappien peittäminen maksoi 50 euroa, Miska toteaa.

Dc fix -tarran kiinnittämisessä on tärkeää, että pinta on todella puhdas. Miska puhdisti kaapinovet auton lasinpesunesteellä, joka irrottaa lian hyvin.

– Jos oon kuperaa ja kulmikasta osaa, niin tarraa täytyy pikkuisen venyttää. Mutta rauhallisesti hiljaa hinkaten se onnistuu. Homma viimeistellään kuumailmapuhaltimella tai föönillä, jotta tarran liima tarttuu oven pintaan. Hyvin tämä onnistui, vaikka aikaisempaa kokemusta oli vain auton ikkunan tummennuskalvojen kiinnittämisestä.

Toki samalla tehtiin sitten muutakin keittiöön, pientä maalausta ja muuta laittoa. Seuraavaksi työn alla on olohuone. 

Kunnolla väriä keittiöön!

Nimimerkki Liisa kertoo fixailleensa aikaisemmin useita huonekaluja, joten hänelle keittiön fixaus oli helppo homma.

– Keittiön kaapit olivat jo tosi huonossa kunnossa, joten pyysin vuokranantajalta luvan fixaamiseen. Lupa pitää aina pyytää, sillä tarra saattaa vaurioittaa pintaa poistettaessa. Varsinkin jos alla oleva maalipinta oli jo halkeillut.

Liisa laittoi keittiötä pikkuhiljaa muutama kaappi kerrallaan, aina kun oli aikaa ja rahaa riitti fixin ostamiseen.

– Jos haluaa kerralla tehdä niin päivässä tekee jo helposti ja rauhassa. Kaapissa olevat urat hidastavat laittoa. Minun kaappini olivat aivan suorat eli todella helpot päällystää. Hintaa materiaaleille tuli noin 120 euroa. Ennestään minulla oli jo terävät askarteluveitset, mutta mattopuukolla pärjää. 

– Mutta esimerkiksi oviremontinhan saisi tehtyä vieläkin halvemalla.

Liisan persoonallinen keittiö syntyi halvalla.
Liisan persoonallinen keittiö syntyi halvalla.

Liisan keittiön kaapeissa on kolmea eri fixiä, välitilassa ruudut mustalla fixillä ja tasot marmorifixillä.

– Kaappien pohjana on musta dc-fix ja niiden päällä kuviollinen. Se ei itse asiassa ole dc-fixiä, joka on tuotemerkki eikä yleisnimitys. Se on AC creationin popup -tarrasisustuspaneeli. Hopeinen on dc-fix. Tällaisen keittiön olisi tehnyt alle 60 eurolla jos olisin käyttänyt dc-fixiä (5,50 euroa rulla). Tarrapaneeli maksaa 21,90 euroa per rulla.

Liisan keittiöön meni kaksi rullaa hopeaa ja kolme rullaa paneelia. Mustaa hän osti 15 metrin rullan, josta riittää seuraaviinkin projekteihin.

– Muuten kaikki meni ihan nätisti, mutta tuo hopeinen metallin näköinen fixi on sen verran paksua, että se piti kunnolla lämmittää hiustenkuivaajalla reunoihin kiinni, Liisa kertoo.

Näin vaatimattomalta keittiö näytti ennen fixausta.
Näin vaatimattomalta keittiö näytti ennen fixausta.

Puunvärisestä keittiöstä valkoinen

Marika Uusitalo oli haaveillut pitkään valkoisesta keittiöstä. Nähtyään kaverinsa Facebook-julkaisun, jossa tämä päällystänyt vanhan lipaston dc-fixillä, hänkin innostui.

– Aiemmin en ollut fixaillut mitään. Päällystin pintoja aina muutaman päivässä, mutta arviolta koko hommaan meni noin 15 tuntia. Toki iso homma oli myös kaappien ja laatikoiden irroitus ja takaisin asennus. Vaikeinta oli kulmien teko ja isot yhtenäiset pinnat. Myös osat, joita ei voinut irroittaa, olivat asteen hankalampia päällystää. Hintaa koko hommalle tuli 70 euroa, sillä ostimme 90 cm leveää kalvoa 15 metriä.

Ennen ja jälkeen.
Ennen ja jälkeen.

Kaikki tämän nettiartikkelin kuvat on kopioitu Facebookin dc fix tuunaajat -ryhmästä haastateltavien luvalla.

Kotitalo ja vanha äiti saavat nyt jäädä. Terttu Fält muuttaa helpompaan asuntoon, kerrostaloon ja uuteen yhteisöön. Miksi?

Terttu Fält, 64, on tehnyt päätöksensä. Hän jättää omakotitalon, jota on asunut yli 30 vuotta. Samalla Terttu jättää tuttuakin tutumman tontin, sen pihapiirin, jonne hän muutti vanhempiensa kanssa kymmenvuotiaana ja jonka vanhempaa taloa asuu edelleen hänen 87-vuotias äitinsä.

Muuttopäätös kypsyi hitaasti. Terttu erosi miehestään, kun lapset olivat teini-iässä. Lapsien lähdettyä 15 vuotta sitten hän jäi yksin suureen taloon ja äidin lähelle.

– Tämä ei ole yksin asuvan naisen asumismuoto. Koen omakotitalon enemmän rasitteena kuin ilona. Olisin muuttanut jo aiemmin, jos vanhemmat eivät olisi olleet tuossa naapurissa.

Kiinteistövälittäjänä Terttu näki, että vanhuus omakotitalossa ei sovi kaikille.

Nytkin voi jossitella, onko aika sopiva, sillä äiti haluaa jäädä edelleen vanhaan taloonsa.

– En hoputa enkä patista äitiä. Ei sieltä uudesta asunnosta niin pitkä matka tänne ole auttelemaan.

Terttu työskenteli pitkään kiinteistönvälittäjänä ja näki, että vanhuus omakotitalossa ei sovi kaikille.

– Olen mieluummin ihmisten ilmoilla kuin puuhailen täällä yksinäni.

Sukupolvien ammottava kuilu

Terttu muuttaa ensi vuonna valmistuvaan yhteisölliseen senioritaloon, Kotisatamaan Helsingin keskustaan.

Muutossa asuinneliöt puolittuvat, maisema avautuu kahdeksannesta kerroksesta ja vanhoista tavaroista pitää luopua.

Omakotitalo on elämänvaiheasunto, josta voi myös luopua.

Terttua vetää keskustaan yhteisöllisyys.

– Äiti sanoo, että taas se höpöttää siitä kommuunista. Hän ei ymmärrä ajatusta alkuunkaan. Kysymys on klassisesta sukupolvien kuilusta. 1950-luvulla syntyneelle omakotitalo ei ole elämän suurin saavutus, josta on pidettävä kiinni kynsin ja hampain.

Tertun kaltaisia on yhä enemmän. He eivät halua käyttää vireitä eläkevuosiaan pihalla kupsuttamiseen, talon kunnostamiseen ja eletyn elämän muistojen vaalimiseen. Heille omakotitalo on elämänvaiheasunto, josta voi myös luopua.

Loppukiri synnytti ilmiön

Muutos alkoi kymmenisen vuotta sitten. Kerrostaloasumisen vaihtoehdottomuuteen kyllästyneet helsinkiläisseniorit alkoivat miettiä, millaisessa talossa he haluaisivat ikääntyä.

Mietintä synnytti Aktiiviset seniorit -yhdistyksen ja rakennushankkeen, jonka tuloksena Helsingin Arabianrantaan nousi poikkeuksellinen kerrostalo vuonna 2006.

Kirsti Sivénin suunnittelema talo sisälsi omistusasuntojen lisäksi runsaasti yhteistiloja. Asumisen idea jäljitteli maaseudun kiinteää kyläyhteisöä, jossa talkoillaan, sivistytään ja juhlitaan yhdessä.

"Keskustaan pitää muuttaa silloin, kun siitä vielä pystyy nauttimaan."

Talo nimettiin itseironisesti Loppukiriksi ja asukkaiden alaikärajaksi määriteltiin 48 vuotta.

Kaikki halukkaat eivät mahtuneet Loppukiriin, joten yhdistys alkoi suunnitella seuraavaa taloa Helsingin Kalasatamaan. Sinne Terttu on nyt muuttamassa.

– Mielestäni keskustaan pitää muuttaa siinä vaiheessa, kun keskustasta pystyy vielä nauttimaan.

Saisimmeko oman talon?

Loppukiri herätteli myös rakennusyhtiöt: mitäpä jos ikääntyvä asiakas kaipaa kerrostaloltaan muutakin kuin hissin, esteettömän wc:n ja ovisummerin.

Ekonomieläkeläinen Yrjö Somersalmi kuunteli Helsingin ekonomien senioritapaamisissa vakiokeskustelua, voisivatko eläkkeellä olevat ekonomit rakentaa oman senioritalon. Somersalmi ilmoittautui vapaaehtoiseksi selvittämään, lähtisikö joku rakennusyhtiö hankkeen toteuttajaksi.

Heti ensimmäisellä soitolla tärppäsi. Rakennusyhtiö Skanska oli pannut merkille, että heidän uusien keskustakerrostalojensa ostajakunta ikääntyi.

Skanskan kehitysjohtaja Susanna Sucksdorff pyysi Yrjöä kokoamaan kuuden seniorin ryhmän suunnittelemaan mieleistään taloa.

– Olin varannut ensimmäisen tapaamiseen lehtiöitä ja kyniä. Kun kaikki osallistujat nostivat taulutietokoneensa pöydälle, kokosin lehtiöt pois ja hautasin omat eläkeläisstereotypiani, Susanna naurahtaa.

Ilman tukevaa rahatukkoa ei näihin senioritaloihin ole asiaa.

Tontti löytyi Espoon Niittymaalta, Tapiolan naapurista. Talo saa nimekseen Konkari ja se valmistuu alkuvuoteen 2016 mennessä. Jatkossa Skanska aikoo rakentaa Konkareita eri puolille Suomea.

– Ehkä neljä, viisi taloa vuodessa, Susanna Sucksdorff sanoo.

Kotisatamassa ja Konkarissa ihmiset ostavat asunnot omikseen ja maksavat yhteistilat neliöhinnoissaan. Ilman tukevaa rahatukkoa ei näihin senioritaloihin ei ole asiaa.

"Kaikkien kanssa ei tarvitse ystävystyä, mutta voi tulla toimeen."

Uuden elämän kynnyksellä

Moni yksin elävä kaipaa juttu-, ateria-, lenkki- ja teatteriseuraa. Siitä hyvästä voi jopa maksaa, että kerrostalossa löytyy tiloja rupatteluun ja yhdessä tekemiseen.

– Ihan turha miettiä, että se yhteisöllisyys olisi yhtä auvoa ja kaikki ystäviä keskenään. Lähden siitä, että naapuriyhteisö muistuttaa työyhteisöä. Kaikkien kanssa ei tarvitse ystävystyä, mutta kaikkien kanssa voi tulla toimeen, Terttu Fält sanoo.

Tertulla on edessään on vielä kuukausia muistoja tihkuvassa talossa, talon myynti keväällä ja lähes kaikesta vanhasta materiasta luopuminen. Haikeaa?

– Kun istuin viime kesänä Hakaniemen torilla, minuun iski onnenpuuska. Vitsi, ens kesänä mä asun tossa lähellä ja hurautan tänne fillarilla aamukahville!

 

Artikkeli on laun perin julkaistu ET-lehden numerossa 2/2015.

Ajoitus.

Kannattaa miettiä, miten haluaa asua, kun lapset ovat muuttaneet maailmalle ja työ ei enää sido. Kun aikeet ja suunnitelmat tiedottaa hyvissä ajoin, myös lapset ehtivät sopeutua ajatukseen vanhan kotinsa myynnistä.

Koti.

Elämään mahtuu erilaisia koteja. Lapsiperhevaiheen unelmakotia ei ole suunniteltu yksin tai kaksin eläkevuosiaan viettäville.

Lumityöt.

Rakkaus omakotitaloon on auttamatta ehtoopuolella, kun katsoo säätiedotusta ja toivoo, ettei huomenna sataisi lunta.

Multa.

Rehellinen vastaus säästää rahaa ja hermoja: onko intohimoni puutarhahommiin ryytimaa- vai parvekelaatikkotasoa?

Raivaus.

Mitä vähemmän tavarassa on kiinni, sen helpompi on muuttaa. Siinä on vissi ero, saneleeko asumismuodon tavara vai ihminen.

Yhteisöllisyys.

Jos koti, harrastukset ja ystävät eivät täytä kanssakäymisen tarvetta, yhteisöllinen asuminen on varteenotettava vaihtoehto.

ET-lehden lukija Kaija Sarha oli 1970-luvulla trenditietoinen äiti, jolla oli aina päällään marimekkoa. Kaija kertoo ompeluinnostuksestaan ET:n Nuoruusmuistoja-palstalla. 

Kun katsoo Kaija ja Harri Sarhan kuvia vuodelta 1971, voisi kuvan kuvitella otetun nyt Käpylän lippakioskilla tai Kallion kulmilla. Niin trendikkäältä nuoripari näyttää hoitaessaan Saku-vauvaa. Lasit, kampaus ja vaatteet, kaikki kuvat voisivat olla nyt otettu.

– Olen aina tykännyt väreistä ja marimekosta. Minulla oli aina marimekkoa päällä. Malasin kodin seinät ja jopa telkkarin ja vanhan ompelukonepöydän keltaisiksi.

Ei ihme, että jopa Saku-pojan ristiäispuku oli keltainen. Eikä mikään ihan tavallinen, vaan joustosamettinen haalari.

– Jouduin tekemään käsityöopettajaksi opiskellessani oikean ristiäismekon. Mutta minäpä tein Sakulle keltaisen leveälahkeiset housut ja isonappisen takin, jossa on poolokauluskin! Vähän sukulaiset katsoivat, että onpa erikoinen.

Kaija ompeli paljon vaatteita, jopa housut Harrille.

– Piirsin vain housut kankaalle vanhojen mukaan, ei minulla mitään kaavoja ollut. Ompelin Sakulle paljon marivaatteita, sillä tilkkuja myytiin silloin Marimekon liikkeissä edullisesti. Lippahattuja tein paljon, vauvallakin piti olla omansa.

Kaija kertoo olleensa Naistenklinikalla puolenyön aikaan tammikuussa 1969.

– Minulla oli samettinen maksitakki, pitkä huivi ja myssy. En kai näyttänyt synnyttäjältä, koska hoitaja kehotti menemään poliklinikalle. Harri lähti kotiin, vaikka olimme käyneet valmennukset ja hän olisi saanut tulla mukaan. Mutta ei hänen ollut tarkoituskaan tulla, koska oli varma, että pyörtyisi sinne. Mutta hän kirjoitti minulle yöllä ihanan runon.

Synnytyssalissa oli kolme naista samassa huoneessa synnyttämässä, vain verho välissä. Kaija oli keskellä.

Ennen ei vauvan tavaraa hankittu yhtä hanakasti kuin nyt. Kaija muistelee jo olleensa synnytyslaitoksella, kun Harri kävi ostamassa vaunut edullisesti tehtaanmyymälästä. Ne olivat muodikasta vaaleanpunaista vakosamettia, eikä yhtään haitannut, että tulivat poikavauvalle.

Saku syntyi 1971 tammikuussa. Harri myös nikkaroi keltaisen Kaijan suunnitteleman hoitopöydän sillä aikaa, kun hän oli vielä laitoksella. 

– Siinä oli laatikoita, joihin mahtui esimerkiksi kangasvaipat. Niitä luriteltiin kylpyammeessa, sillä meillä ei ollut pesukonetta. 

– Minulla on vieläkin tuo vaunujen peitto, marimekkoa, Kaija muistelee.

Kaija oli tämän kuvan ottamisen aikaan 18-vuotias. 

Vuonna 1969 Kaija valmistui käsityönopettajaksi. Sen jälkeen hän oli SOK:n leninkitehtaalla töissä.

– Minusta piti tulla vaatesuunnittelija, ja osallistuin kaikkiin kilpailuihin. Suunnittelin myös neulemalleja ja aloitin Tee itse -lehdessä avustajana. Sittemmin tein elämäntyöni sisustustoimittajana, Kaija kertoo.

Joulutähti, hyasintti ja muut joulukukat kestävät ja kukoistavat paremmin, kun hoidat niitä oikein.

Joulutähti

Joulutähti (Euphorbia pulcherrima) eli tähtilatva on tyräkkikasvien heimoon kuuluva koristekasvi. Se on kotoisin Väli-Amerikasta ja Meksikosta.

  • Avaa paketti vasta n. puolen tunnin kuluttua sisälle saapumisesta
  • Joulutähti pitää valosta ja lämmöstä, mutta sitä ei kannata sijoittaa lähelle lämpöpatteria.
  • Kärsii helposti jo alle 10 asteen lämpötilassa. Kärsii vetoisessa paikassa ja pudottaa siellä helposti lehtensä
  • Kastele säännöllisesti lämpimällä vedellä, kun mullan pinta on kuivahtanut. Joulutähti ei pidä seisovasta vedestä eikä rutikuivasta mullasta.
  • Kestää huonekasvina pitkään, vaikka varsinaiset kukat (ne pienet ja keltaiset) kuihtuvatkin.
  • Joulutähti on myrkyllinen syötynä, ja maitiaisneste saattaa kosketuksesta paljaalle iholle tai silmiin joutuessa aiheuttaa allergisia oireita, mutta myrkyllisyyttä on yleisesti ottaen liioiteltu.
  • Saat joulutähden kukkimaan ja ylälehdet värjäytymään seuraavana vuonna, kun pimennät sen elokuun alusta lähtien (esim. laittamalla pahvilaatikon sen päälle), niin että kasvi saa valoa vain 10 tuntia päivässä. Käsittelyä on hyvä jatkaa lokakuun loppuun asti.

Tulilatva

Tulilatva (Kalanchoë blossfeldiana) on peräisin Itä-Afrikasta ja Madagaskarilta. Se kuuluu maksaruohokasveihin (Crassulaceae).

  • Kastellaan suht reippaasti ja sen jälkeen annetaan mullan kuivahtaa kunnolla.
  • Sijoitetaan valoisaan tai puolivarjoon.
  • Kukinta kestää viikkokausia.
  • Uudelleenkukittamista ei kotikonstein yleensä kannata yrittää.
  • Peruskasvi, joka viihtyy huolimattomankin hoitajan käsissä.

Skimmia

Skimmia on kotoisin Aasiasta. Se on ikivihreä pieni pensas tai pieni puu.

  • Viihtyy viileässä ja nauttii säännöllisestä sumuttamisesta.
  • Kastellaan säännöllisesti, mullan pinta saa kuivahtaa kastelujen välillä.
  • Sietää vetoa esim. ikkunalaudalla yllättävän hyvin.
  • Lannoitus aloitetaan keväällä normaalilla huonekasvilannoitteella.
  • Viihtyy parhaiten, jos saa olla talvilevossa tammi-helmikuun ajan viileässä paikassa

Atsalea

Alppiruusujen (Rhododendron) sukuun kuuluva Atsalea on kotoisin Itä-Aasiasta.

  • Sijoitetaan puolivarjoon.
  • Älä sijoita patterin viereen.
  • Kukat kestävät parhaiten viileässä.
  • Kukinnan yhteydessä voi lannoittaa 1 kerran viikossaEi saa kuivahtaa; kastellaan upottamalla ruukku 2-3 kertaa viikossa vettä täynnä olevaan ämpäriin.
  • Nauttii lehtien ja nuppujen sumuttamisesta, avoimia kukkia ei kannata sumuttaa.
  • Voidaan saada kukkimaan myös seuraavana vuonna.
  • Jos ruukutat uudelleen, niin käytetään hapanta (= alppiruusuille tarkoitettua) multaa.
  • Maaliskuusta eteenpäin lannoitetaan alppiruusuille tarkoitetulla lannoitteella.

Tulppaani

Tulppaanit (Tulipa) ovat sipulikasveja. 


(Kuva: Kauppapuutarhaliitto)
  • Säilyy viileässä pitempäänkin, voi viedä yöksi vaikka kellariin.
  • Kasvaa lämpimässä nopeasti pituutta.
  • Saatavissa asetelmiin sopivan istutustulppaanin lisäksi myös leikkokukkana.
  • Kastellaan säännöllisesti.

Tasetti

Tasetti eli sarjanarsissi (Narcissus tazetta) on helppo ja nopea hyödettävä joulukukka.

 
(Kuva: Kodinkukat Oy)
  • Tasetti pitää siitä, että sen juurilla on jatkuvasti vettä, kuivuminen lakastuttaa sen kukat nopeasti.
  • Viihtyy viileässä, jolloin kukinta-aika kestää pitkään.
  • Varsien venyminen johtuu yleensä valon puutteesta.
  • Sipulit eivät menesty ulkona ja niiden uudelleen kukittaminen ei käytännössä onnistu, joten ne voi kukinnan jälkeen huoletta kompostoida.

Hyasintti

Hyasintti (Hyacinthus orientalis) on parsakasvien (Asparagaceae) heimoon kuuluva monivuotinen kasvi.

  • Menestyy erilaisissa valo-oloissa.
  • Säilyy viileässä pitempäänkin, voi viedä yöksi vaikka kellariin.
  • Kannattaa ostaa hyvissä ajoin ennen jouluruuhkia ”varastoon” ja pitää viileässä.
  • Aukeaa lämpimässä umpinuppuisesta täyteen kukkaansa parissa päivässä.
  • Kukkavarsi kasvaa lämpimässä nopeasti pituutta.
  • Kastele maltillisesti, liika kastelu venyttää varsia, toisaalta kastelemattomuus saa kukat kuihtumaan ennen aikojaan.
  • Käy myös leikkokukaksi ja haudalle.
  • Sipulin läpi pistetty tukikeppi voi olla tarpeen kukan kaatumisen estämiseksi.
  • Tuoksu voi ärsyttää allergikkoja.

Ardisia

Ardisia (Ardisia crenata) on puuvartinen esikkokasvi.

  • Kastelu samoin kuin tulilatvalla, eli kunnolla ja sitten kunnon kuivahtaminen .kastelujen välillä.
  • Tykkää sumuttelusta sekä viileästä ja valoisasta kasvupaikasta.
  • Kevättä kohden lannoitusta lisätään ja muutenkin hoidetaan normaalin huonekasvin tapaan.

Ritarinkukka eli amaryllis

Amaryllis (Amaryllis belladonna) on Etelä-Afrikasta kotoisin oleva sipulikasvi.


(Kuva: Kauppapuutarhaliitto)
  • Säilyy viileässä pitempäänkin, voi viedä yöksi vaikka kellariin.
  • Voit ostaa amarylliksen hyvissä ajoin ennen jouluruuhkia ”varastoon” ja pitää sen viileässä.
  • Amarylli on myös helppo kasvattaa itse hyvälaatuisesta sipulista.
  • Mitä suurempi sipuli sitä komeammat kukat.
  • Saatavissa myös leikkokukkana.
  • Läpi sipulin pistetty pitkä tukikeppi voi olla tarpeen.
  • Kastellaan alakautta säännöllisesti.
  • Voidaan saada kukkaan myös seuraavana vuonna. Leikkaa kukkavarret pois kukinnan jälkeen ja hoida sitä kuin viherkasvia kevään ja kesän ajan. Elokuussa anna sipulin kuivahtaa kokonaan, katko varret poikki n. 2 cm sipulin yläpuolelta ja siirrä sipuli n. 10 asteiseen paikkaan kolmeksi kuukaudeksi. Tämän jälkeen pese sipuli ja istuta normaalisti. Huom! Jos lepoaika jää liian lyhyeksi, niin kasvi ei kuki, vaan tekee ainoastaan lehtiä.

Joulukaktus

Joulukaktus (Schlumbergera x buckleyi) on risteytys, johon on käytetty pääasiassa brasilialaisia kaktuslajikkeita.

 

  • Joulukaktus on nykyään useimmiten ns. marraskuunkaktus, mutta ei nimi kasvia pahenna.
  • Kastellaan säännöllisesti, mutta varoen. Liika kastelu on tuhoisaa, mutta kasvia ei pidä päästää aivan rutikuivaksikaan.
  • Kaktus ei tykkää vedosta.
  • Kukinnan jälkeen, kevään ja kesän ajan kasvia lannoitetaan ja kastellaan säännöllisesti. Syksyllä kasvi saa olla ulkona mahdollisimman myöhään (ei kuitenkaan pakkasiin asti). Seuraavan parin kuukauden ajan sitä kastellaan niukasti ja näin se virittyy kukkaan helposti.

Kielo

Kielo (Convallaria majalis) on Convallaria-sukuun kuuluva monivuotinen ruohovartinen kasvi.

  • Jalokielot viihtyvät parhaiten tasaisen kosteassa ja viileässä ilmassa.
  • Kielon varret voi myös leikata maljakkoon leikkokukiksi.
  • Kukinnan jälkeen juurakot kannattaa viedä ruukkuineen kellariin ja istuttaa ne keväällä ulos. Syksyllä juurakot kaivetaan ylös maasta, istutetaan ja viedään viileään ja pimeään paikkaan. Marraskuun puolivälissä ne tuodaan sisälle, aloitetaan kastelu ja nautitaan kielojen tuoksusta.

Syklaami

Syklaami (Cyclamen) kuuluu kaksisirkkaiseen sukuu ja on kotoisin laajalta alueelta Välimeren seudulta.

  • Syklaami pidetään tasaisen kosteana ja kastellaan mielellään alusvadille. Kun kasvi on imenyt tarpeeksi kauan vettä, (noin 30-60 min) niin ylimääräinen vesi kaadetaan pois.
  • Jos kastelu tapahtuu päältä, varotaan etteivät lehdet ja juurimukula kastu.
  • Syklaami pitää myös suihkuttamisesta, mutta sitä ei pidä tehdä liian usein, vain 1-2 krt viikossa.
  • Jos kasvi on liian kuumassa tai liian kuiva se alkaa nuokkua.
  • Ihannelämpötila syklaamille on 15-18 astetta.
  • Syklaami pitää lannoittamisesta, lannoitus joka toinen tai kolmas kastelukerta on hyvä.
  • Huonot lehdet ja kukat poistetaan vartta kiertämällä ja kiskaisemalla.
  • Kukinnan jälkeen kasvi saa levätä viileässä kolme – neljä kuukautta, sitten aloitetaan taas säännöllinen kastelu ja lannoitus.

Jouluruusu

Jouluruusu (Helleborus) kuuluu leinikkikasvien (Ranunculaceae) heimoon. Se on monivuotinen, juurakollinen ruoho.


(Kuva: Kodinkukat Oy)
  • Viihtyy valoisassa ja viileässä kasvupaikassa.
  • Lehdet kellastuvat helposti ja ne voikin poistaa leikkaamalla. Lehtien kellastuminen ei tarkoita, että kasvi olisi kuolemassa, ne ovat talvella ns. vanhoja lehtiä joiden kuuluukin lakastua. Usein jouluruusu myydäänkin tämän takia ilman lehtiä. Uudet lehdet kasvavat kukinnan jälkeen, viimeistään keväällä.
  • Kasvi pidetään tasaisen kosteana koko kasvun ajan.
  • Kuivahtaminen saa kasvin nuukahtamaan, mutta se piristyy saatuaan vettä.
  • Liian lämpimässä se nuukahtaa myös helposti, mutta piristyy viileässä.
  • Kukinnan jälkeen kasvi siirretään viileään esimerkiksi kellariin ja istutetaan keväällä ulos, varjoisaan ja syvämultaiseen, ravinteikkaaseen maahan. Jouluruusu on monivuotinen perenna, joka viihtyy puutarhassa hyvin. 

Seka-asetelmat

  • Hoidetaan eniten lämpöä vaativan kukan mukaan.
  • Kastellaan säännöllisesti.
  • Kauemmin kestävät kasvit voi joulun mentyä siirtää omiin ruukkuihinsa.

Kukkien hoito-ohjeet: KodinKukat