Voit katsella lisää Erkki-Pekkarisen tuohitöitä, kun painat nuolta oikealla tämän kuvan päällä.
Virsuja joka jalkaan. Niinkin pienet löytyy, että mehiläinen pääsisi niillä tepsuttelemaan.
Tuohimestari hankii tuohet luvan kanssa ja maksaa niistä korvauksen.
Tuohiperhe on alati tyyni ja tyytyväinen. Pekkarinen aloittaa hahmon luomisen varpaan kärjestä.
Mihinpä ei tuohi käy. Vanha istuin on saanut uuden elämän.
Tuohikorin kyydissä olleet oluet maistuvat piknikillä taatusti paremmilta kuin mäyrä­koirana matkanneet.
Peikko on metsäkansan monumentti. Erkki Pekkarisen suurin työ on viisi metriä korkea ja valmistui vuonna 2006.
Tuohisalkussa on varmasti paljon tuohta, ehkä vähän enemmänkin.
Kännykkäkotelo on kauniisti punottu, siisti ja jämäkkä.
Suomalaista designia, niin päällys kuin sisältö.
Huoliteltu liivi on Erkin tavaramerkki.

Kravatti, iltalaukku, puku. Tuohimestari Erkki Pekkarinen tekee tuohesta vaikka mitä. Hän on itsekin metsän kasvattama.

Pihapiiri kohoilee pieninä kunnaina. Erkki Pekkarinen kiipeää vikkelästi Peikon syliin ja katselee sieltä kuin orava puusta. Tämä on hänen suurin tuohityönsä. Tuohta, harjaterästä ja betonia.

Sitten avataan pieni aitaus ja kavutaan mestarin ateljeemökille. Maa on paksulti akanoiden peitossa ja ikkunoiden edessä riippuu neljä muhkeaa talipötköä. Käy aikamoinen sirkutus, ja oravia vilahtelee siellä täällä. Seinään nojaa ihmistä suurempi harmaa kontti.

Mökissä on esillä 440 Pekkarisen tuohityötä. Pienimmät ovat alle puolisenttiset miniminivirsut, ehkä mehiläiselle sopivat.

Ohhoh! Mitä kaikkea tuohesta voikaan tehdä.

"Tuolinpäälliset. Kravatin. Iltalaukun. Tuohipuvun – se vierittää veden yltä jos sattuu satamaan. Ufon. Virsut, joilla voisi soutaa."

Lippi. Tuohilippi muistuttaa Erkin ja hänen veljensä pitkistä kauppareissuista. Puolivälissä oli lippi ja lähde. Äidin laittaman voipalan päälle ryystettiin vettä ja lepuutettiin jalkoja.

– Lapsesta saakka olen tykännyt näprätä näitä. Tuohi näyttää, mitä se tahtoo, tuohimestari tuumaa.

Mestarin pihakaverit

Ryypätään kahvia. Tuohinen ydinperhe katselee vaiteliaana. Pekkarinen kertoo, että hän aloitti hahmojen luomisen varpaankärjestä ja etenemisen myötä sulloi sisään sanomalehteä ryhdiksi.

– Aloitus on oltava molemmissa jaloissa ihan samalla tavalla, muuten mennee rytmi sekaisin.

Joskus pihaan ajaa bussillinen väkeä.

– Jos joku haluaa antaa roposen, ostan sillä lintuloille ruokaa, Erkki kertoo.

Tuohimestarin tupa onkin pieni paratiisi. Isäntä seuraa koko ajan valppaasti tapahtumia ikkunan takana. Ruokapöydän ääreen kerääntyy tiaisia ja viherpeippoja. Tikkakin on huomannut, että talin nokkiminen ei päätä pakota. Ja oravia rientelee riemuhännin. Ihmekös, kun Pekkarinen on laitellut niille ilmojen halki pitkospuita metsästä suoraan elintarpeille.

– Vuodessa mennee satoja kiloja siemeniä ja pähkinöitä ja säkillinen vanua, kun metsissä ei ole enää naavaa pesäntekotarpeiksi.

Lue myös: 88-vuotias Rauni Uotila rakensi kivitalon – "Perikunta saa myydä kotini Putinille"

 

Lapissa jätkä on kunnianimi

Pohjois-Karjalassa, Nurmeksen ja Lieksan välillä, on Mätäsvaaran seisake. Siitä parikymmentä kilometriä itään, Jokivaaralla, oli Erkki-pojan lapsuudenkoti. Puunlatavasta näkyi naapuriin.

Kotona oli isä, äiti ja kymmenen pellavapäätä. Lehmät laidunsivat metsässä. Karhuja möräsi korvessa, niitä kunnioitettiin muttei pelätty. Korpi oli suuri hiljainen ystävä, koti sen sylissä.

– Nykyään siellä assuu vain yksi 80-vuotias mummo. Kaikki on ränsistynyt. Kerran mopoautolla ajaa tirauttelin katsomaan, voi hyvänen aika.

Erkki-poika lähti maailmalle vielä kasvavaisena poikana. Hän suuntasi savottatyömaille Peräpohjolaan.

Siihen aikaan jätkistä oli pulaa, työstä ei. Porukasta ehkä yhdellä oli moottori­saha, mutta yli 20-kiloista jötikkää oli raskas raahata. Kaarisahoilla työmaat kestivät kauan. Helteillä huhkittiin öisin ja nukuttiin päivin. Herättyä tehtiin tulet metsään ja otettiin kahvit. Naapuri­palstoiltakin tuli miehiä nuotiolle. Tarinoitiin.

– Kuukkeli istahti lätsän päälle ja nokki sammaa voipalasta! Kämpillä miehet löivät korttia, kilju kihisi. Erkki näpräili tuohikontteja ja lueskeli. Terävässäpäässä, pomojen puo­lella, oli kirjasto. Jokivaaran Erkki oli savotan kuopus, ja Lapin jätkämiehet piti­vät häntä kuin pikkuveljenään.

– Lapissa jätkä on kunnianimi, hän korostaa.

Pitkät retket yksin

– Välillä pojat ryyppäsivät kiljua ja nyrkit mäiski, mutta luikureita ja rosvoja ei ollut. Pomo maksoi rahat käteen, setelitukko tungettiin hirren rakoon tai pisti ulos housuntaskusta, kun omistaja itse makasi taju kankaalla. Mutta ikinä ei kukaan varastanut, vaikka kylki kyljessä maattiin.

Metsätyö oli raskasta. Silti ei silloin tunnettu stressiä eikä uupumusta.

– Nyt jo nuoret vässyy, ilmapiiri on täysin muuttunut, Erkki suree.

Työtä tehtiin omantunnon mukaan. Välillä ryypättiin, sitten taas huiskittiin viikkoja metsässä. Jos halusi, sai vaihtaa savottaa – sana hyvästä ruuanlaittajaemännästä kiiri – tai ottoo ommoo lommoo. Verratonta elämää!

Nuorukaista veri veti pitkille vaellusretkille. Kontti selässä hän kulki yksin summattomia erämaita, Sevettijärvellä, Ivalojoen latvavesillä. Kalasti ruokansa, keitteli nuotiokahvia, nukkui porontaljalla ja oli pakahduttavan onnellinen.

”Maantiedon kirjassa oli piirros tuohivirsuista.
Isä sanoi, että virsu aloitetaan kuudella tuohella.
Siitä se lähti, kokeilemalla olen kaiken oppinut.”

Hyvästi rakennustyömaat

Sitten välilevy alkoi pettää. 1960-luvun alussa lääkäri kehotti jättämään metsätyöt. Pekkarinen matkusti Turkuun ja pestautui telakalle töihin.

Ihmiset mulkoilivat tuppisuina tulo­kasta. Työaika mitattiin kellokortilla.

Kevään tullen hän otti lopputilin ja palasi Peräpohjolaan.

Välilevy ei tehnyt yhteistyötä. Oli palattava Turkuun, rakennustyömaille. Asbesti pöllysi keinolämmitetyissä halleissa – suojia ei käytetty – ja työ oli kuin orjan työtä. Oma emäntä kumminkin löytyi, ja yhdessä muutettiin kerrostaloon asumaan.

– Tyhjänpäiväistä elämää. Kymmenen vuoden kuluttua sain tarpeekseni. Maanittelin emännän mukaan vanhaan omakotitaloon Paimioon. Se oli kuin para­tiisi.

Asikkalan Vesivehmaalle Pekkarisen ydinperhe – isä, äiti ja poika – muuttivat vuonna 1984. On kumpuileva piha ja puutarha, ja mökin yläkerrassa tuohi­paja. Talvella aika kuluu rattoisasti tuohi­suikaleita punoen. Töllöttimestä Pekkarinen ei niinkään välitä.

Kesällä Pekkarinen nousee ylös jo puoli viideltä puuhaamaan puutarhassa. Mansikoita, perunaa, marjapensaita, sipulia, luumupuita.

– Kaikki on luomua, en kemikaali­muruakaan laita! Yrttejäkin hän kerää pariakymmentä lajia.

Pikku enkeli pelastui

Koko ajan rupatellessamme Pekkarinen on myötäelänyt lintulaudan tapah­tumia. Kun hän liikuskelee, lintuset ovat huolettomia, mutta kun vieras vain vaihtaa painoaan jalalta toiselle, siivekkäät karkottuvat.

Äkkiä Pekkarinen syöksyy lattialle. Vähäinen hyönteinen oli jäädä jalkoihin.

– Sain pelastettua pikku enkelin, hän sanoo ja vie sen hellävaroen ulos.

– Jos näen vaivasen mehiläisen, annan sille tipan hunajaa ja virvoittelen.

Seinällä riippuu tuohinen lehtipidike, jossa lukee Nuoruuteni muistoja. Erkki Pekkarinen käy siitä nivaskan papereita. Hän on pannut yhtä ja toista muistiin, estelee kuitenkin, kun pyydän saada lukea.

– Kansakoulua kävin vain kaksi ja puoli vuotta.

"Jos näen vaivasen mehiläisen,
annan sille tipan hunajaa ja virvoittelen."

Metsäkansan muistomerkki

Myöhemmin kotona luen Erkki Pekkarisen kirjoituksia. Niistä välittyy kaunis haikeus, kaipaus menetettyyn lapsuudenkotiin, kohiseviin korpiin, luonnon äärettömään rauhaan ja siihen vapauteen, jota pieni voi tuntea Suuren sylissä.

Tuohipeikko – tuo vähän naurettavalta suoraan sanoen tuntunut – näyttäytyy nyt uudessa valossa, samoin suurkontti, jättivirsut, tämä kaikki. Ehkä Erkki Pekkarinen on tullut luoneeksi metsäkansan muistomerkin: tuohen­keveän, terästä väkevämmän?

Julkaistu 22.10.2015. Päivitetty 8.8.2016

Erkki Pekkarinen x 3

  1. Syntynyt 1936 Lieksassa, asuu Asikkalan Vesivehmaalla.
  2. Metsätyömies, rakennus­työmies, tuohimestari.
  3. Naimisissa, aikuinen poika.

Artikkeli on julkaistu alunperin ET-lehdessä 6/2013.

Helppotekoinen essu ommellaan vahakankaasta. Se suojaa niin puutarhuria kuin kesäkokkia.

Puutarhaessu

Koko: yksi koko, aikuinen

Tarvikkeet:

  • 80 cm vaha­kangasta
  • 2 m laakanauhaa (leveys 2 cm)
  • ompelulankaa

Tee näin:

  1. Piirrä kaava mittojen mukaan luonnolliseen kokoon paperille (kuva alla).
  2. Aseta kaava kankaalle ja lisää kaikille reunoille 1,5 cm:n päärmevarat, leikkaa kappale.
  3. Silitä kaarevia reunoja, päärmeen reunaa venyttäen miedolla lämmöllä. Voit myös venyttää ulkoreunaa käsin venyttämällä. Neulaa nuppineuloilla.
  4. Ompele kaarevat sivut paininjalan etäisyydeltä reunaa. Vahakankaan reunaa ei tarvitse huolitella.
  5. Leikkaa nauhasta 65 cm:n pala (niskanauha) ja leikkaa loppunauha kahteen osaan (vyötärön nauhat).
  6. Taita yläreunasta 1,5 cm:n päärme nurjalle, paina taite kynnellä tai silitä miedolla lämmöllä. Pujota niskanauhan päät reunan alle yläkulmiin, kiinnitä nuppineuloilla ja ompele yläreuna.
  7. Taita niskanauha ylöspäin ja tikkaa yläreunasta nauhojen kohdilta kiinni kankaaseen.
  8. Taita sivusta päärme nurjalle ja pujota nauhan pää yläkulman kohdalle varan alle. Kiinnitä nuppineuloilla ja ompele.
  9. Taita nauha essusta ulospäin ja tikkaa nauhan reuna kankaaseen. Ompele toinen sivu samoin.
  10. Taita alareunasta päärme nurjalle, neulaa ja ompele.
  11. Taita nauhojen päihin pienet kapeat päärmeet ja ompele reunasta.

Suurenna pienois­kaava mittojen mukaan luonnolliseen kokoon. Luvut alla olevassa piirroksessa ovat senttimetrejä.

 

 

Ompele raikkaan väriset päälliset vaikka puutarhatuolin tyynyihin tai parvekkeelle. Katso ohjeet istuintyynynpäälliseen ja koristetyynynpäälliseen. 

Tyynynpäällisiin tarvitset:

  • istuintyynyyn vihreää homesuojattua kangasta 56 x 107 cm:n pala 
  • koristetyynyyn roosaa kangasta 74 x 50 cm ja päätyihin 5 x 136 cm vihreää kangasta
  • kankaiden väristä ompelulankaa
  • ommeltavaa tarranauhaa istuintyynyyn n. 46 cm ja koristetyynyyn 40 cm
  • ompelukone
  • sakset
  • mitta
  • nuppineuloja

Näin ompelet istuintyynyn 

Koko: Tässä tyynyn koko 50 x 44 cm, paksuus n. 3 cm. Sovita omaan tyynyysi sopivaksi.

  1. Leikkaa 56 x 107 cm:n pala vihreästä kankaasta.
  2. Taita kumpaankin lyhyeen päähän 2 x 2 cm:n päärmeet ja ompele päärmeen reunasta suoralla ompeleella. Kiepauta kangaskaitale tyynyn päälle (nurja puoli päällä) ja laita reunat takana päällekkäin, kiinnitä aukko nuppineuloilla. Täyttöaukko tulee noin 15 cm:n päähän toisesta reunasta, neulaa molemmat sivut yhteen. Ota tyyny pois kankaan sisältä ja ompele sivusaumat suoralla ompeleella 1 cm:n saumanvaralla. Huolittele saumanvarat yhteen siksakilla.
  3. Ompele kaikkiin kulmiin poikittaiset tyynyn paksuuden mittaiset poikittaiset ompeleet, tässä n. 3 cm (kuva alla).
  4. Käännä tyynynpäällinen oikeinpäin. Ompele tarranauhat keskelle pujotusaukkoa suoralla ompeleella reunoistaan. Voit tikata suoralla ompeleella loppuaukon reunat yhteen, tarraukon päistä (kuva alla). 

Näin ompelet koristetyynyn

Koko: Tässä 48 x 33 cm ja tyynyn koko 45 x 30 cm.
Vinkki! Sovita päällinen omaan tyynyysi sopivaksi. Varaa kangasta tyynyn ympärys + 8 cm x tyynyn leveys + 2 cm. 

  1. Leikkaa roosasta kankaasta 50 x 74 cm:n pala.
  2. Taita kumpaankin lyhyeen päähän 2 x 2 cm:n päärmeet ja ompele päärmeen reunasta suoralla ompeleella. Kiepauta kangaskaitale tyynyn päälle (nurja puoli päällä) ja laita reunat takana päällekkäin, kiinnitä aukko nuppineuloilla. Täyttöaukko tulee noin 5 cm:n päähän toisesta reunasta, neulaa molemmat sivut yhteen parilla nuppineulalla odottamaan vihreitä päätypaloja. Pujota tyyny pois kankaan sisältä.
  3. Leikkaa vihreästä kankaasta 2 kpl: 5 cm x 68 cm. Taita kaitaleet erikseen kaksinkerroin (34 x 5 cm) ja ompele lyhyt sivu ja toinen pitkä sivu yhteen. Ompele toinen kpl samoin, käännä oikeinpäin ja silitä.
  4. Ota tyynyn toisesta päädystä nuppineulat pois ja pujota valmis vihreä kaitale päätyyn (sisälle) risareunat tasan, neulaa pääty uudelleen, kaitale kiinnittyy samalla. Valmistele toinen pääty samoin.
  5. Ompele päädyt suoralla ompeleella 1 cm:n saumanvaralla yhteen ja huolittele saumanvarat yhteen. Käännä tyynynpäällinen aukosta oikeinpäin.  Päädyissä on nyt vihreät litteät kaitaleet somisteena.
  6. Ompele täyttöaukkoon tarranauha.
  7. Kirjo valmis tyynyn päälliosa kukkasin (ohjeet ET-lehdessä nro 7/2017). 

Tiedustelut:
Ohjeet Anne Sneck arkisin klo 9–15, 0500 812135
Eurokangas, 044-759 2251 tai www.eurokangas.fi
 

Kämmekkäät lämmittävät, kun lapaset ovat jo liikaa, mutta paljain käsinkään ei tarkene.

Suunnittelija: Susanna Mertsalmi
Yksi koko: Kämmekkään ympärys kämmenen kohdalla on noin 19 cm
Langanmenekki: 100 g Novita Wool petroolia (191)
Sukkapuikot: nro 3 tai käsialan mukaan.

Mallineuleet:

Joustinneule suljettuna neuleena: neulo *1 o, 2 n, 1 o*, toista *–*. Neulo nurjalla oikeat s:t oikein ja nurjat nurin.
Pitsineule: neulo ruutupiirroksen ja ohjeen mukaan. Sileä neule suljettuna neuleena: neulo kaikki krs:t oikein.
Tiheys: 25 s sileää neuletta = 10 cm
Huomioitavaa: Kämmekkäät neulotaan suljettuna neuleena sormista ranteeseen päin.

Vasemman käden kämmekäs:

Luo 47 s ja jaa silmukat neljälle puikolle seuraavasti: I puikolle 13 s, II puikolle 10 s, III puikolle 12 s ja IV puikolle 12 s. Aloita pitsineule ja joustinneule ruutupiirroksen 1. krs:lta seuraavasti: neulo I ja II puikon s:illa pitsikuvio (23 s + 2 s) ruutupiirroksen mukaan, neulo *1 o, 2 n, 1 o * ja toista *–* krs loppuun (III ja IV puikko). Työssä on nyt 49 s. Toista pitsineuleessa ruutupiirroksen krsia 1–12.

Kun joustinneuleen korkeus on 2,5 cm, neulo jatkossa joustinneuleen s:illa (= 24 s) sileää neuletta ja jatka muilla s:illa pitsineuletta.

Kun olet neulonut sileää neuletta 2,5 cm, ota seuraavalla kerroksella
III puikon alusta 8 s odottamaan esim. langalle peukaloaukkoa varten ja luo odottamaan jätettyjen s:iden tilalle uudet 8 s.

Jatka edelleen sileää neuletta ja pitsineuletta kuten aiemmin. Kun olet peukaloaukon jälkeen neulonut noin 5 cm, neulo sileän neuleen s:illa joustinneuletta kuten alussa ja jatka muilla s:illa pitsineuletta.

Kun olet neulonut joustinneuletta noin 7 cm ja olet viimeksi neulonut ruutupiirroksen 12. krs:n, päätä s:t joustavasti. 

Oikean käden kämmekäs:

Neulo vasemman käden peilikuvana. Eli neulo I ja II puikon s:illa sileää neuletta (= 24 s) ja III ja IV puikon s:illa pitsineuletta (= 25 s). Tee peukaloaukko II puikon loppuun.

Peukalo: Ota peukaloaukkoon odottamaan jätetyt s:t puikolle ja poimi lisäksi peukaloaukosta 12 s = 20 s.

Jaa s:t 3 puikolle ja neulo sileää neuletta suljettuna neuleena 2 cm. Neulo vielä joustinneuletta suljettuna neuleena 2 cm ja päätä s:t joustinneuletta neuloen.

Ohjetiedustelut

Novita 040 178 2266 ma ja ke 10–14

Lankatiedustelut

Novita (05) 744 3335
ma–pe 9–16,
www.novita.fi

Tuohityöt ovat perinteisiä suomalaisia käsitöitä, jotka vaativat taitoa ja sorminäppäryyttä. Mutta yksinkertaiset ja pelkistetyt ovat usein kaikkein kauneimpia, kuten tämä helppo tuohikranssi.

Graafinen suunnittelija Tiina Rinne on sekä tehnyt että kuvannut tuohikranssin. Käsillä tekeminen, luonnossa liikkuminen ja valokuvaaminen ovat hänelle rakkaita harrastuksia. Tiina on julkaissu monta kädentaitoaiheista kirjaa.

– Neljä vuodenaikaamme antavat loputtomasti mahdollisuuksia käsillä tekemistä rakastaville. Vuoden kiertokulkua kannattaa seurata, sillä jokaisella materiaalilla on oma paras aikansa. Risut ja pajut taipuvat parhaiten keväällä, tuohi kiskotaan keskikesällä. Monet materiaalit löytyvät lähimetsästä tai ojan pientareelta, Tiina Rinne toteaa.

Tuohi irtoaa parhaiten kesä-heinäkuussa, jolloin se on pehmeää, taipuisaa ja kauniin kellertävää. Tuohi kerätään kaadetuista tai kaadettavaksi tarkoitetuista puista, ja maanomistajalta on saatava lupa keräämiseen. Tuohta ei koskaan saa ottaa elävästä puusta, sillä se on elintärkeää koivun hyvinvoinnille. 

Kiedo notkeista, pitkistä riippakoivun oksista kranssin sisus. Päällystä se sävykkäällä valkealla tuohella. Risut urpuineen pilkahtelevat kauniisti tuohikierteiden välistä.

Näin teet tuohi-risukranssin

Tarvikkeet:

  • taipuisia koivunoksia
  • tuohinauhaa
  • rautalankaa (puolalankaa)
  • pellavalankaa
  • parsinneula
  • oksasakset
  • sivuleikkurit
  • sakset
  • pellavanarua
  1. Taivuta muutamasta pitkästä koivunoksasta rengas ja sido se rautalangalla ympyräksi. Lisää uusi nippu oksia renkaan päälle ja sido rautalangalla. Jatka, kunnes kranssi on haluamasi paksuinen.
  2. Kieputa tuohinauhaa risuisen pohjan ympärille tiiviisti, kuitenkin niin, että pohjan risut pilkottavat tuohien välistä ympyrän ulkoreunoilla. 
  3. Jatka tuohinauhaa ompelemalla kaksi päätä pellavalangalla. Jätä jatkoskohdat nurjalle puolelle.
  4. Tee pellavanarusta ripustuslenkki ja kiinnitä  se tuohinauhaan kranssin nurjalle puolelle.

Tiina Rinne: Pellavasydän ja käpykranssi, Gummerus.

Kirjassa on kymmeniä ihania ideoita luonnonmateriaalien käyttämiseen koristeissa, eri vuodenaikojen mukaan. Tuohesta voi tehdä oviverhon, boolikauhan, ruukunsuojuksen ja servettirenkaan. Pajusta saa vadin, aidan tai kranssin. Risuista ja varvuista voi kasata vaikka metson pihalle tai ihania luutia. Myös järvikaislasta on monia inspiroivia ohjeita.

Kirjan selkeät ohjeet antavat tekeville käsille iloa ja intoa omien koristeiden tekoon. Kirjan ohjeet on julkaistu aikaisemmin erillisissä teoksissa Risupupu ja sammalsydän sekä Kaislatähti ja laventelikranssi.