Voit katsella lisää Erkki-Pekkarisen tuohitöitä, kun painat nuolta oikealla tämän kuvan päällä.
Virsuja joka jalkaan. Niinkin pienet löytyy, että mehiläinen pääsisi niillä tepsuttelemaan.
Tuohimestari hankii tuohet luvan kanssa ja maksaa niistä korvauksen.
Tuohiperhe on alati tyyni ja tyytyväinen. Pekkarinen aloittaa hahmon luomisen varpaan kärjestä.
Mihinpä ei tuohi käy. Vanha istuin on saanut uuden elämän.
Tuohikorin kyydissä olleet oluet maistuvat piknikillä taatusti paremmilta kuin mäyrä­koirana matkanneet.
Peikko on metsäkansan monumentti. Erkki Pekkarisen suurin työ on viisi metriä korkea ja valmistui vuonna 2006.
Tuohisalkussa on varmasti paljon tuohta, ehkä vähän enemmänkin.
Kännykkäkotelo on kauniisti punottu, siisti ja jämäkkä.
Suomalaista designia, niin päällys kuin sisältö.
Huoliteltu liivi on Erkin tavaramerkki.

Kravatti, iltalaukku, puku. Tuohimestari Erkki Pekkarinen tekee tuohesta vaikka mitä. Hän on itsekin metsän kasvattama.

Pihapiiri kohoilee pieninä kunnaina. Erkki Pekkarinen kiipeää vikkelästi Peikon syliin ja katselee sieltä kuin orava puusta. Tämä on hänen suurin tuohityönsä. Tuohta, harjaterästä ja betonia.

Sitten avataan pieni aitaus ja kavutaan mestarin ateljeemökille. Maa on paksulti akanoiden peitossa ja ikkunoiden edessä riippuu neljä muhkeaa talipötköä. Käy aikamoinen sirkutus, ja oravia vilahtelee siellä täällä. Seinään nojaa ihmistä suurempi harmaa kontti.

Mökissä on esillä 440 Pekkarisen tuohityötä. Pienimmät ovat alle puolisenttiset miniminivirsut, ehkä mehiläiselle sopivat.

Ohhoh! Mitä kaikkea tuohesta voikaan tehdä.

"Tuolinpäälliset. Kravatin. Iltalaukun. Tuohipuvun – se vierittää veden yltä jos sattuu satamaan. Ufon. Virsut, joilla voisi soutaa."

Lippi. Tuohilippi muistuttaa Erkin ja hänen veljensä pitkistä kauppareissuista. Puolivälissä oli lippi ja lähde. Äidin laittaman voipalan päälle ryystettiin vettä ja lepuutettiin jalkoja.

– Lapsesta saakka olen tykännyt näprätä näitä. Tuohi näyttää, mitä se tahtoo, tuohimestari tuumaa.

Mestarin pihakaverit

Ryypätään kahvia. Tuohinen ydinperhe katselee vaiteliaana. Pekkarinen kertoo, että hän aloitti hahmojen luomisen varpaankärjestä ja etenemisen myötä sulloi sisään sanomalehteä ryhdiksi.

– Aloitus on oltava molemmissa jaloissa ihan samalla tavalla, muuten mennee rytmi sekaisin.

Joskus pihaan ajaa bussillinen väkeä.

– Jos joku haluaa antaa roposen, ostan sillä lintuloille ruokaa, Erkki kertoo.

Tuohimestarin tupa onkin pieni paratiisi. Isäntä seuraa koko ajan valppaasti tapahtumia ikkunan takana. Ruokapöydän ääreen kerääntyy tiaisia ja viherpeippoja. Tikkakin on huomannut, että talin nokkiminen ei päätä pakota. Ja oravia rientelee riemuhännin. Ihmekös, kun Pekkarinen on laitellut niille ilmojen halki pitkospuita metsästä suoraan elintarpeille.

– Vuodessa mennee satoja kiloja siemeniä ja pähkinöitä ja säkillinen vanua, kun metsissä ei ole enää naavaa pesäntekotarpeiksi.

Lue myös: 88-vuotias Rauni Uotila rakensi kivitalon – "Perikunta saa myydä kotini Putinille"

 

Lapissa jätkä on kunnianimi

Pohjois-Karjalassa, Nurmeksen ja Lieksan välillä, on Mätäsvaaran seisake. Siitä parikymmentä kilometriä itään, Jokivaaralla, oli Erkki-pojan lapsuudenkoti. Puunlatavasta näkyi naapuriin.

Kotona oli isä, äiti ja kymmenen pellavapäätä. Lehmät laidunsivat metsässä. Karhuja möräsi korvessa, niitä kunnioitettiin muttei pelätty. Korpi oli suuri hiljainen ystävä, koti sen sylissä.

– Nykyään siellä assuu vain yksi 80-vuotias mummo. Kaikki on ränsistynyt. Kerran mopoautolla ajaa tirauttelin katsomaan, voi hyvänen aika.

Erkki-poika lähti maailmalle vielä kasvavaisena poikana. Hän suuntasi savottatyömaille Peräpohjolaan.

Siihen aikaan jätkistä oli pulaa, työstä ei. Porukasta ehkä yhdellä oli moottori­saha, mutta yli 20-kiloista jötikkää oli raskas raahata. Kaarisahoilla työmaat kestivät kauan. Helteillä huhkittiin öisin ja nukuttiin päivin. Herättyä tehtiin tulet metsään ja otettiin kahvit. Naapuri­palstoiltakin tuli miehiä nuotiolle. Tarinoitiin.

– Kuukkeli istahti lätsän päälle ja nokki sammaa voipalasta! Kämpillä miehet löivät korttia, kilju kihisi. Erkki näpräili tuohikontteja ja lueskeli. Terävässäpäässä, pomojen puo­lella, oli kirjasto. Jokivaaran Erkki oli savotan kuopus, ja Lapin jätkämiehet piti­vät häntä kuin pikkuveljenään.

– Lapissa jätkä on kunnianimi, hän korostaa.

Pitkät retket yksin

– Välillä pojat ryyppäsivät kiljua ja nyrkit mäiski, mutta luikureita ja rosvoja ei ollut. Pomo maksoi rahat käteen, setelitukko tungettiin hirren rakoon tai pisti ulos housuntaskusta, kun omistaja itse makasi taju kankaalla. Mutta ikinä ei kukaan varastanut, vaikka kylki kyljessä maattiin.

Metsätyö oli raskasta. Silti ei silloin tunnettu stressiä eikä uupumusta.

– Nyt jo nuoret vässyy, ilmapiiri on täysin muuttunut, Erkki suree.

Työtä tehtiin omantunnon mukaan. Välillä ryypättiin, sitten taas huiskittiin viikkoja metsässä. Jos halusi, sai vaihtaa savottaa – sana hyvästä ruuanlaittajaemännästä kiiri – tai ottoo ommoo lommoo. Verratonta elämää!

Nuorukaista veri veti pitkille vaellusretkille. Kontti selässä hän kulki yksin summattomia erämaita, Sevettijärvellä, Ivalojoen latvavesillä. Kalasti ruokansa, keitteli nuotiokahvia, nukkui porontaljalla ja oli pakahduttavan onnellinen.

”Maantiedon kirjassa oli piirros tuohivirsuista.
Isä sanoi, että virsu aloitetaan kuudella tuohella.
Siitä se lähti, kokeilemalla olen kaiken oppinut.”

Hyvästi rakennustyömaat

Sitten välilevy alkoi pettää. 1960-luvun alussa lääkäri kehotti jättämään metsätyöt. Pekkarinen matkusti Turkuun ja pestautui telakalle töihin.

Ihmiset mulkoilivat tuppisuina tulo­kasta. Työaika mitattiin kellokortilla.

Kevään tullen hän otti lopputilin ja palasi Peräpohjolaan.

Välilevy ei tehnyt yhteistyötä. Oli palattava Turkuun, rakennustyömaille. Asbesti pöllysi keinolämmitetyissä halleissa – suojia ei käytetty – ja työ oli kuin orjan työtä. Oma emäntä kumminkin löytyi, ja yhdessä muutettiin kerrostaloon asumaan.

– Tyhjänpäiväistä elämää. Kymmenen vuoden kuluttua sain tarpeekseni. Maanittelin emännän mukaan vanhaan omakotitaloon Paimioon. Se oli kuin para­tiisi.

Asikkalan Vesivehmaalle Pekkarisen ydinperhe – isä, äiti ja poika – muuttivat vuonna 1984. On kumpuileva piha ja puutarha, ja mökin yläkerrassa tuohi­paja. Talvella aika kuluu rattoisasti tuohi­suikaleita punoen. Töllöttimestä Pekkarinen ei niinkään välitä.

Kesällä Pekkarinen nousee ylös jo puoli viideltä puuhaamaan puutarhassa. Mansikoita, perunaa, marjapensaita, sipulia, luumupuita.

– Kaikki on luomua, en kemikaali­muruakaan laita! Yrttejäkin hän kerää pariakymmentä lajia.

Pikku enkeli pelastui

Koko ajan rupatellessamme Pekkarinen on myötäelänyt lintulaudan tapah­tumia. Kun hän liikuskelee, lintuset ovat huolettomia, mutta kun vieras vain vaihtaa painoaan jalalta toiselle, siivekkäät karkottuvat.

Äkkiä Pekkarinen syöksyy lattialle. Vähäinen hyönteinen oli jäädä jalkoihin.

– Sain pelastettua pikku enkelin, hän sanoo ja vie sen hellävaroen ulos.

– Jos näen vaivasen mehiläisen, annan sille tipan hunajaa ja virvoittelen.

Seinällä riippuu tuohinen lehtipidike, jossa lukee Nuoruuteni muistoja. Erkki Pekkarinen käy siitä nivaskan papereita. Hän on pannut yhtä ja toista muistiin, estelee kuitenkin, kun pyydän saada lukea.

– Kansakoulua kävin vain kaksi ja puoli vuotta.

"Jos näen vaivasen mehiläisen,
annan sille tipan hunajaa ja virvoittelen."

Metsäkansan muistomerkki

Myöhemmin kotona luen Erkki Pekkarisen kirjoituksia. Niistä välittyy kaunis haikeus, kaipaus menetettyyn lapsuudenkotiin, kohiseviin korpiin, luonnon äärettömään rauhaan ja siihen vapauteen, jota pieni voi tuntea Suuren sylissä.

Tuohipeikko – tuo vähän naurettavalta suoraan sanoen tuntunut – näyttäytyy nyt uudessa valossa, samoin suurkontti, jättivirsut, tämä kaikki. Ehkä Erkki Pekkarinen on tullut luoneeksi metsäkansan muistomerkin: tuohen­keveän, terästä väkevämmän?

Julkaistu 22.10.2015. Päivitetty 8.8.2016

Erkki Pekkarinen x 3

  1. Syntynyt 1936 Lieksassa, asuu Asikkalan Vesivehmaalla.
  2. Metsätyömies, rakennus­työmies, tuohimestari.
  3. Naimisissa, aikuinen poika.

Artikkeli on julkaistu alunperin ET-lehdessä 6/2013.

Viherkasvien ruukuista tulee kauniita, kun ne maalataan betonimaalilla ja kullan sävyllä.

Ruukkujen maalaamiseen tarvitset

  • kukkaruukkuja
  • Betoni Efektimaalia ja kuultovärejä (samassa Sinellin pakkauksessa)
  • Plus Color akryylimaaleja: kultaa ja valkoista
  • sivellin

Näin maalaat ruukkuja

1. Pese vanhat ruukut ja anna kuivua. Maalit tarttuvat parhaiten saviruukkuihin. Lasitettuihin ruukkuja kannattaa maalata ensin ohuelti ja antaa kuivua, seuraava maalikerros tarttuu jo paremmin.

Tarvikkeet.
Tarvikkeet.

2. Jos haluat raitoja tai maalata vain osan ruukusta, niin suojaa ruukkua maalarinteipillä, maalaa ja anna kuivua. Poista maalarinteippi. Kultamaali ja valkoinen maali maalattiin tässä kahteen kertaan, jolloin maali peittää hyvin tummankin pohjan.

Suojaa ruukku teipillä, jos haluat maalata esimerkiksi raitoja.
Suojaa ruukku teipillä, jos haluat maalata esimerkiksi raitoja.

3. Betonimaali maalataan tavalliseen tapaan ja annetaan kuivua. Maalaus tehtiin kaksi kertaa pensselillä. Lopuksi valmiin pinnan voi elävöittää betonisemmaksi töpöttämällä pakkauksessa olevaa vaaleaa ja tummaa väriä kuivuneen betonin pintaan. 

Uudistuneessa ET-lehdessä 6/2017 kiva amppeliohje. Digilehteen voit tutustua täällä.

 

Åbolandin lapaset neulotaan hillityllä harmaalla ja valkoisella. Tee itselle tai lahjaksi!

Åboland-lapaset

Malli: Perinteinen

Työohje: Taito Pirkanmaa

Koko: Naisen lapanen

Tarvikkeet:

  • Taito Pirkanmaa Oy:n paksua Pirkka-lanka tex 285 x 2 (100 % WO, vyyhti 100 g, 170 m)
  • valkoinen (101) 100 g
  • vaaleanharmaa (212) 50 g
  • harmaa (320) 50 g
  • sukkapuikot no 3

Neuletiheys: 10 x 10 cm = 26 s ja 27 krs. Kokeile tiheyttä ja vaihda puikot tarvittaessa käsialan mukaan. Jos haluat isommat lapaset, vaihda isommat puikot.

Neulominen: Luo valkoisella 48 s ja neulo 2n 2o joustinneuletta 30 krs. Katso raidoitus piirroksesta (alla). Lisää resorin viimeisellä kerroksella tasavälein 13 s (yht. 61 s). Aloita kirjoneule piirroksen mukaan, samoin peukalokiila. Kun kiila on valmis, ota peukalon silmukat apulangalle ja jatka kirjoneuletta lapasen suora osuus loppuun. Aloita kärkikavennukset, kavenna aina 1 silmukan päässä reunasta; 1. ja 3. puikon alussa 2 s ylivetäen ja 2. ja 4. puikon lopussa 2 s yhteen neuloen. Kun puikoilla on jäljellä yht. 7 s, vedä lanka silmukoiden läpi ja kiristä. Neulo toinen lapanen peilikuvaksi.

Peukalo: Poimi apulangalta ja peukaloaukon reunasta silmukat puikoille (23 s) ja neulo peukalo piirroksen mukaan. Tee kavennukset samoin kuin kämmenosassa.

Viimeistely: Päättele langanpäät ja höyrytä lapaset kevyesti.

Hoito: Pese neule käsin viileässä 30°, tasalämpöisessä vedessä miedolla pesuaineella kevyesti puristellen. Lämpötilan vaihtelut ja kova hankaus aiheuttavat villan vanumisen. Muotoile kosteana oikeaan muotoon. Kuivaa tasaisella alustalla ilmavassa paikassa. Höyrytä kevyesti.                                          

Materiaali ja ohjetiedustelut:
Taito Pirkanmaa Oy, Vuolteentori 2, 33100 Tampere, 03 225 1420, taitopirkanmaa@taitopirkanmaa.fi, www.taitopirkanmaa.fi

Mallin kopiointi ja kaupallinen valmistus on kielletty.

Ruotsinkielisen Uudenmaan lapasiin neulotaan hieno laivakuvio ankkureineen. 

Nylandin lapaset

Malli: Perinteinen

Työohje: Taito Pirkanmaa Oy

Koko: Naisen lapanen

Tarvikkeet:

  • Taito Pirkanmaa Oy:n paksu Pirkka-lanka tex 285 x 2 (100 % villa, vyyhti 100 g = 170 m)
  • valkoinen (101) 100 g,
  • sininen (221) 100g 
  • sukkapuikot no 2½ tai 3

Neuletiheys: 10 x 10 cm = 28 s ja 27 krs. Kokeile tiheyttä ja vaihda puikot tarvittaessa. Jos haluat isommat lapaset, valitse paksummat puikot.

Neulominen: Luo valkoisella 52 s ja neulo 1 krs oikein. Neulo seuraavaksi kierrereuna (katso värit ruutupiirroksesta, alla). Yksi kierrekerros muodostuu kahdesta kerroksesta. 1.krs: neulo nurjaa kahdella värillä. Neulo 1 s sinisellä, jätä lanka työn eteen itseesi päin, neulo 1 s valkoisella, jätä lanka työn eteen itseesi päin. Nosta sininen lanka valkoisen yli ja neulo 1 s sinisellä. Nosta valkoinen lanka sinisen yli ja neulo 1 s valkoisella. Jatka näin krs loppuun. 2. krs: neulo koko krs oikeaa neuletta valkoisella. Toista näitä kahta kerrosta vielä 2 kertaa ja aloita kirjoneule ruutupiirroksen mukaan. Peukalon paikka: kun olet neulonut kirjoneuletta 37 krs, ota peukaloa varten puikon alusta 10 s apulangalle ja luo uudet 10 s. Jatka kirjoneuletta vielä 28 krs.

Aloita kärkikavennukset neuloen edelleen kirjoneuletta. Kavenna joka kerroksella 1. ja 3. puikon alussa toinen ja kolmas silmukka yhteen ylivetäen ja 2. ja 4. puikon lopussa kolmanneksi ja toiseksi viimeinen silmukka oikein yhteen. Kavenna kunnes jäljellä on 8 s, vedä lanka niiden läpi ja kiristä. Neulo toinen lapanen peilikuvaksi.

Peukalo: Poimi puikolle 10 s apulangalta ja toiset 10 s silmukat luotujen silmukoiden reunasta sekä 1 s peukaloaukon kummastakin reunasta (= 22 s). Jaa silmukat kolmelle puikolle (7s/7s/8s) ja neulo peukalon suoraosuus (16 krs) kirjoneuleena piirroksen mukaan. Tee peukalon kärkikavennukset samoin kun kämmenosan kavennukset, mutta jätä kavennusten väliin nyt vain 1 sininen silmukka.

Viimeistely: Päättele langanpäät ja höyrytä lapaset kevyesti.

Hoito: Pese neule käsin viileässä 30°, tasalämpöisessä vedessä miedolla pesuaineella kevyesti puristellen. Lämpötilan vaihtelut ja kova hankaus aiheuttavat villan vanumisen. Muotoile kosteana oikeaan muotoon. Kuivaa tasaisella alustalla ilmavassa paikassa. Höyrytä kevyesti.                                          

Materiaali ja ohjetiedustelut:
Taito Pirkanmaa Oy, Vuolteentori 2, 33100 Tampere, 03 225 1420, taitopirkanmaa@taitopirkanmaa.fi, www.taitopirkanmaa.fi

Mallin kopiointi ja kaupallinen valmistus on kielletty.

Varkauden lapaset

Malli: Taito Pirkanmaa Oy, Minna Ahonen

Työohje: Taito Pirkanmaa Oy

Koko: Naisen lapanen

Tarvikkeet:

  • Taito Pirkanmaa Oy:n paksu Pirkka-lankaa tex 285 x 2 (100 % villa, vyyhti 100 g, 170 m)
  • tummanpunainen (317) 100 g
  • vaaleanpunainen (203) 50 g
  • vihreä (312) 50 g
  • keltainen (209) 50 g
  • turkoosi (214) 50 g
  • sukkapuikot no 2½ ja 3

Neuletiheys: 10 x 10 cm = 28 s ja 27 krs. Kokeile tiheyttä ja vaihda puikot tarvittaessa käsialan mukaan. Jos haluat isommat lapaset, vaihda isommat puikot.

Neulominen: Luo tummanpunaisella (317) 56 s puikoille no 2½ ja neulo 2o 2n joustinneuletta 29 krs piirroksen (alla) mukaan. Vaihda puikot no 3 ja lisää 2 s. Neulo 18 krs kirjoneuletta piirroksen mukaan. Katso peukalon paikka piirroksesta ja ota peukalon silmukat (10 s) apulangalle. Luo tilalle uudet silmukat ja neulo kirjoneuletta piirroksen mukaan 23 krs. Aloita kärkikavennukset. Kavenna 1. ja 3. puikon alussa, 1 silmukan päässä reunasta, 2 s ylivetäen ja 2. ja 4. puikon lopussa, 1 silmukan päässä reunasta, 2 s yhteen neuloen. Kun jokaisella puikolla on jäljellä 2 s, vedä lanka silmukoiden läpi ja kiristä. Neulo toinen lapanen peilikuvaksi.

Peukalo: Poimi apulangalta ja peukaloaukon reunasta silmukat puikoille (20 s). Neulo peukalo piirroksen mukaan. Tee kavennukset samoin kuin kämmenosassa, mutta kunkin puikon reunimmaisilla silmukoilla.

Viimeistely: Päättele langanpäät ja höyrytä lapaset kevyesti.

Hoito: Pese neule käsin viileässä 30°, tasalämpöisessä vedessä miedolla pesuaineella kevyesti puristellen. Lämpötilan vaihtelut ja kova hankaus aiheuttavat villan vanumisen. Muotoile kosteana oikeaan muotoon. Kuivaa tasaisella alustalla ilmavassa paikassa. Höyrytä kevyesti.                                          

Materiaali ja ohjetiedustelut:
Taito Pirkanmaa Oy, Vuolteentori 2, 33100 Tampere, 03 225 1420, taitopirkanmaa@taitopirkanmaa.fi, www.taitopirkanmaa.fi

Mallin kopiointi ja kaupallinen valmistus on kielletty.