Satu Silvon Silvoplee-ravintolan ruoka on tosi hyvää. Pystyisinkö itse tekemään jotain yhtä herkullista? Tässä juttusarjassa ET:n toimitus testaa uusien ruokakirjojen reseptejä. 

Satu Silvon uus ruokakirja Silvoplee on kiva kädessä, paperi on miellyttävän karheaa. Taitto ei kauheasti houkuttele lukemaan: kappaleet ovat pitkiä ja monet sivut lähes pelkkää tekstiä. Tunnustan, etten jaksanut lukea alun terveystarinoita – tai itse asiassa niitä on puolet kirjasta.

Ohjeet ovat Silvopleen kokkien laatimia. Pisteitä siitä, että ainekset ovat pääosin sellaisia, joita saa lähikaupasta. Valitsin koeohjeenkin sillä perusteella, ettei energiaa kulu ruokakaupoissa juoksemiseen.

Valitsin testattavaksi reseptiksi Täyteläisen tahini-kukkakaalisalaatin. Rakastan tahinia ja uskon vakaasti, että kaikki, missä on sitä, on hyvää. Gojimarjoista luovuin heti kättelyssä ja seesaminsiemenet unohdin.

Miten onnistui?

Valmistuksessa oli vähän outoja kohtia, kuten paprikan ja kirsikkatomaattien kuullottaminen kimpassa, vaikka paprika käytetään kastikkeeseen, tomaatit sellaisenaan. Tulkintani neuvosta "kuullota vielä hetki" meni myös pieleen, koska tomaatit löystyivät vähän liikaa.

No, lopputulos ei ollut maultaan hullumpi, mutta veikkaan, ettei se kuitenkaan ole ihan sitä, mitä pitäisi. Tahini saisi maistua enemmän. Kuvassa kastike on herkullisen oranssia, mutta oma kastikkeeni on tummempaa – ehkä paprika oli liian iso ja sauvasekoitin tehoton? Korianteriakin saattaa olla liikaa, kun se jää pilkuttamaan koko kastikkeen. Ja suolaa kyllä tarvitaan.

Kastikkeen määrä yllätti. Kun tavoittelin samalta näyttävää määrää kuin kuvassa, kastiketta kului vain kolmannes koko määrästä.

Satu Silvo & Silvoplee: Elinvoimaa kasvisruoasta. WSOY.

 

Täyteläinen tahini-kukkakaalisalaatti

1 kukkakaali (n. 300 g)

I rasia kirsikkatomaatteja

Kastike

1 punainen paprika

2 rkl oliiviöljyä

0,5 dl tahinia

1 rkl juustokuminaa

1 rkl sitruunamehua

1 ruukku tuoretta korianteri

suolaa

gojimarjoja ja seesaminsiemeniä

 

Tee näin:

Poista kukkakaalista lehdet ja kanta. Pilko kaali nuppujen kokoisiksi paloiksi. Keitä paloja 5 minuuttia. Jätä jäähtymään.

Leikkaa kirsikkatomaatit ja paprika puoliksi. Kuullota pannulla tilkassa öljyä ensin paprikanpuolikkaita noin 3 minuuttia. Lisää sitten tomaatit ja kuullota vielä hetki. Poimi paprikanpuolikkaat pannulta kastiketta varten.

Valmista kastike: soseuta paprika, oliiviöljy, tahini, juustokumina, sitruunamehu ja hienonnettu korianteri samettisekti kastikekeksi. Mausta suolalla.

Sekoita kastike kukkakaalin ja paahdettujen kirsikkatomaattien joukkoon. Koristele gojimarjoilla ja seesaminsiemenillä.

Leivo nyt kauden mehevin juustokakku. Samasta ohjeesta saat tehtyä myös piiraita ja leivonnaisia.

Juusto-valkosuklaakakku

100 g voita tai leivontamargariinia
1 dl ruokosokeria
1 muna
2 ½ dl vehnäjauhoja
½ dl kaurahiutaleita
(1 tl pomeranssinkuorta tai piparkakkumaustetta)

Täyte
2 prk (à 200 g) maustettua rahkaa, vanilja
2 prk (à 200 g) maustamatonta tuorejuustoa
1 ½ dl sokeria
3 munaa
½ dl perunajauhoja
100 g valkosuklaata

Koristeluun
tomusokeria

  1. Sekoita pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää seokseen muna ja kuivat aineet. Ripauttamalla taikinaan pomeranssinkuorta tai piparkakkumaustetta saat makua. Anna taikinan vetäytyä jääkaapissa puolisen tuntia.
  2. Valmista täyte. Sekoita vaniljarahkaan tuorejuustot, sokeri, munat ja perunajauho. Sulata valkosuklaa ja kaada täytteeseen. Sekoita tasaiseksi.
  3. Painele taikina voidellun irtovuoan (halkaisija noin 25 senttiä) pohjalle ja reunoille. Kaada täyte kakkuvuokaan.
  4. Kypsennä 175-asteisen uunin alatasolla noin 50 minuuttia. Jos pinta tummuu paiston aikana liikaa, peitä kakku leivinpaperilla.

Karpalo-inkiväärihilloke

½ dl vettä
½ l (400 g) karpaloita
2 dl hillosokeria
pala inkivääriä

  1. Kuumenna vesi kattilassa. Lisää karpalot ja kiehauta seos.
  2. Lisää hillosokeri ja hienonnettu pala tuoretta inkivääriä.
  3. Hauduta noin 15 minuuttia. Kuori pinnalle syntyvä vaahto ja purkita puhtaisiin purkkeihin. Tarjoa jäähtyneenä juustokakun kanssa.

Muunnos 1: Päärynäpiiraita

  1. Painele taikinaa tartalettivuokien pohjalle ja reunoille. Kaada päälle valkosuklaatäytettä ja aseta kes­kelle halkaistu säilykepäärynä ja mantelilastuja.
  2. Jos käytät tuoreita päärynöitä, kuori ne ja keitä kypsiksi vaaleassa glögissä noin 15–20 minuuttia. Halkaise, poista siemenet ja asettele päärynät tartaletin pinnalle.
  3. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.

Muunnos 2: Hillosydän-leivoksia

  1. Tee leivoksia. Painele valmista kauramuro- tai piparkakkutaikinaa muffinipellin kolojen pohjalle ja reunoille.
  2. Lusikoi kuppeihin valkosuklaatäytettä, keskelle reilu teelusikallinen marmeladia, (esim. appelsiini tai raparperi-inkivääri Mackeys) ja lopuksi jälleen valkosuklaatäytettä.
  3. Kypsennä 200-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.

Hipaisu kanelia kalkkunan pinnassa ja tuoreen inkiväärin seurassa hautuneet juurekset maistuvat ihanasti joululta.

Kalkkunaa ja uunikasviksia

4 annosta

4 kalkkunan sisäfileepalaa
2 rkl makeaa sinappia
½ tl kanelia
1 tl suolaa
4–8 perunaa
1 purjo
6 luumua
3 cm:n pala tuoretta inkivääriä
½ dl oliiviöljyä
(2 dl kuivaa valkoviiniä tai 2 dl vettä ja ½ sitruunan mehu ja 1 rkl juoksevaa hunajaa)
sormisuolaa

  • Leikkaa sisäfileet pitkittäin kahdeksi palaksi. Lisää kalkkunan joukkoon sinappi, kaneli ja suola. Anna kalkkunapalojen marinoitua huoneenlämmössä sillä aikaa, kun esivalmistelet muita aineksia.
  • Pese ja lohko reilunkokoiset perunat, halkaise pienemmät. Pane perunat uunivuokaan, lorauta pinnalle oliiviöljyä. Siirrä vuoka kypsymään 200-asteiseen uuniin 20 minuutiksi.  
  • Halkaise ja huuhtele purjo. Leikkaa purjo reiluiksi paloiksi. Pese ja halkaise luumut, poista kivet. Kuori ja viipaloi inkivääri. Ota vuoka uunista. Lisää kasvikset ja neste joukkoon.
  • Valuta kalkkunapalat ja ruskista ne kevyesti pannulla oliiviöljyssä. Nosta kalkkunat kasvisten päälle ja jatka kypsennystä noin 20 minuuttia.

Glögin kanssa maistuvat piparit: nopeat, kotoiset, mausteiset tai suklaiset. Olisiko tänään aikaa leipoa näitä?

Nopeat piparit

125 g voita tai margariinia
1 dl sokeria, 1 dl siirappia
1 dl vettä
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 tl piparkakkumaustetta

  1. Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää siirappi ja vesi sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet.
  2. Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa.
  3. Kauli jauhoseoksella jauhotetulla pöydällä levyksi.
  4. Ota piparkakkuja ja paista niitä 175 asteessa kymmenen minuuttia.

Kotoiset piparit

200 g voita tai margariinia
1 dl tavallista tai fariinisokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja, ohrakasta tai mantelijauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta

  1. Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa muna joukkoon.
  2. Sekoita kuivat aineet ja lisää taikinaan.
  3. Leivo tangoiksi ja leikkaa ne viipaleiksi tai pyörittele palat pallosiksi.
  4. Koristele piparit mieleiseksesi kirsikoilla, manteleilla, pähkinöillä, kookoshiutaleilla, raesokerilla tai kanelilla.
  5. Paista 175 asteessa 10–15 minuuttia.

Mausteiset piparit

2 dl siirappia
2 tl kanelia
1 tl maustepippuria
1 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
400 g voita
5 dl sokeria
1 muna
2 dl kuohukermaa
3 tl soodaa
14 dl vehnäjauhoja

  1. Kuumenna siirappi ja lisää siihen mausteet.
  2. Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa muna joukkoon.
  3. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne sekä jäähtynyt siirappiseos ja kerma vaahtoon. Sekoita mahdollisimman vähän, jotta taikina ei sitkisty.
  4. Anna taikinan olla viileässä seuraavaan päivään.
  5. Kauli taikina useassa erässä ohueksi levyksi. Ota muotilla mieleisiäsi piparkakkuja. Paista niitä 200 asteessa viitisen minuuttia.

Suklaiset piparit

250 g voita
 dl sokeria
1,5 dl siirappia
2 tl neilikkaa
2 tl kanelia
1,5 tl inkivääriä
1 tl pomeranssinkuorta
3–4 rkl kaakaojauhetta
2 munaa
3 tl soodaa
1 tl suolaa
8 dl vehnäjauhoja

  1. Mittaa kattilaan rasva, sokeria, siirappi, mausteet ja kaakaojauhe. Kiehauta, anna jäähtyä ja vatkaa vaahdoksi. Lisää munat yksitellen seosta reippaasti vatkaten.
  2. Sekoita sooda ja suola jauhoihin. Lisää jauhot taikinaan varovasti sekoitellen.
  3. Anna takikinan rauhoittua jääkaapissa yön yli.
  4. Kauli taikina ohueksi. Ripottele pinnalle ohut tasainen kerros kidesokeria juuri ennen kaulinnan loppua. Ota muotilla levystä isohkoja piparkakkuja ja paista 180 asteessa noin 6 minuuttia.

Viileä kahviherkku on ihana päätös ruokahetkelle hyvässä seurassa.

Mokkajäädyke

6 annosta

2 kananmunaa

1 dl tomusokeria

2 dl kuohukermaa

200 g maustamatonta tuorejuustoa

2 rkl pikakahvijauhetta

1 rkl vettä

1 dl mustaherukkahilloa

1 dl murennettuja marenkeja

Pinnalle ½ dl paahdettuja mantelilastuja

Lisäksi leivinpaperia.

Vinkki: Jäädykkeen hillon voi korvata marjoilla. Kokeile vadelmia, mustikoita tai lakkoja.

  • Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin. Vatkaa keltuaiset ja tomu-sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vispaa valkuaiset toisessa kulhossa tiukaksi vaahdoksi.
  • Vatkaa kerma vaahdoksi kolmannessa kulhossa. Lisää joukkoon tuorejuusto. Viimeistele tasaiseksi sähkövatkaimella.
  • Liuota pikakahvijauhe veden joukkoon. Lisää keltuaisvaahto ja kahvi kermavaahtoon. Nostele valkuaisvaahto lopuksi varovasti joukkoon.
  • Laita leivinpaperi pyöreän kakkuvuuan pohjalle ja kaada puolet jäädykemassasta vuokaan. Lusikoi sekaan puolet musta-herukkahillosta ja marengeista. Kaada päälle loppu massa ja asettele pinnalle marengit ja hillo. Vetele haarukalla massaan raitoja siten, että hillo leviää juoviksi jäädykkeeseen.
  • Paahda mantelilastuja muutama minuutti paistinpannulla. Ripottele lastut jäädykkeen pinnalle.
  • Nosta jäädyke pakastimeen ja anna jäätyä vähintään kuusi tuntia.
  • Ota jäädyke huoneenlämpöön 30 minuuttia enenn tarjoilua.