Helsingin matkamessut lääkitsevät matkakuumetta tehokkaasti. Mihin toimittaja Jaakko Selin sortuu aina messuilla?

Matka 2017 -messut ovat Pohjoismaiden suurin matkailutapahtuma. Mitä siellä kannattaa tutkia tänä vuonna?

Maailmanmatkaaja, toimittaja, ET Matkaopas -lehden kolumnisti Jaakko Selin vinkkaa näin:

 

"Messuilla turhautuu helposti, jos lähtee fiilistelemään menneiden lomien tunnelmaa ja etsimään tuttuja hotelleja tutuista paikoista. Ja itse kuitenkin sorrun siihen aina.

Vietin marraskuun alussa pohjoisessa jo toisen kerran loman teemalla ”ruskan jälkeen, ennen lunta". Tykästyin Norjan Karasjoen seutuun, joten aion hakea matkamessuilta lisätietoa talvilomista siellä ja Tromssassa ja Kirkkoniemessä. Ne ovat tuttuja lapsuuden kesälomilta, mutta talvi on vielä siellä kokematta.

Puiston täytyy olla jotenkin supermerkittävä.

Satavuotisen Suomen kunniaksi avattava Hossan kansallispuisto on pakko katsastaa. Se on pinta-alaltaan kovin pieni, joten sen täytyy olla jotenkin supermerkittävä Suomelle. Lisätietoa siitä ja myös uudesta Teijon kansallispuistosta lähden taatusti etsimään.

Myös Teijon kupeessa oleva Mathildedalin ruukkikylä sulattaa  meikäläisen sydämen, joten haluan nähdä, miten he osaavat tuoda itseään tykö messuilla.

Kuva Hossasta, Metsähallitus/ Hannu Huttu

Italian Apulian maakunta on melkein valloittamatta, joten sinne mars! Vietän paljon aikaa Pohjois-Italiassa muotihommissa ja hämmästyn monesti sitä, miten erilaisia kaikki Italian maakunnat ovat. Apulia kiinnostaa tavattomasti!"

Matka 2017 -messut Helsingin Messukeskuksessa 19.-22. tammikuuta.

Pyöräretkeilijän ei välttämättä tarvitse olla huippuunsa trimmattu. Kun koko talven konttorissa istuneet lähtevät polkemaan, sähköavusteinen pyörä näyttää kyntensä.

Mistä on onnistut pyöräretki Pohjanmaalla tehty?

Auringonpaisteesta, hiekkatiestä, suomenruotsalaisesta söpöydestä, hyvästä ruoasta ja kauniista maisemista. Reitillä Vaasa–Maksamaa–Uusikaarlepyy–Pietarsaari–Kokkola tunnelma oli usein kuin ulkomailla; eksoottista ja rentoa.

Menimme pyörinemme asuntoautolla Helsingistä Vaasaan ja jätimme auton parkkiin Mustasaaren kirkolle Vaasaan. Pyöräretken startti ja maali oli siinä. Varasin kiinnostavat majapaikat kolmeksi yöksi etukäteen.

Pakkasimme vähäiset tavaramme pyörälaukkuihin ja lähdemme 50 kilometrin reitille kohti Västerön saarta Maksamaalle. Sillä matkalla ehdimme testata kaksi erilaista sähköpyörää. Pyöräilyltä se tuntui, mutta ylämäki ei hirvittänyt nyt yhtään niin paljon kuin ennen.

Minulla oli allani muutaman vuoden vanha Ibrido, kiinalainen sähköavusteinen halpisfillari. Sen akku kestää noin 30 kilometrin polkemisen eikä sen tehoa voi säädellä. Tyhjän akun lataaminen täyteen kestää kuusi tuntia.

Miespyöräilijällä oli alla kehittyneempi malli Sinus BC30. Moottorin tehoa voi säädellä: eko, tour, sport ja turbo. Ekolla voi ajaa 75 km ja turbolla 25 km ennen akun tyhjenemistä. Akku kestää pidempään ja latautuu nopeammin kuin Ibridossa ja latautuu nopeammin. Hinta 2590 euroa.

Lue lisää jutussa esiintyvän miehen sähköpyöräaddiktiosta.

Sähköavusteinen pyörä: 6 faktaa

  1. Lisävoima tulee sähkömoottorista, joka käynnistyy polkiessa. 
  2. Sähköpyöräily kasvaa 100 prosentin vuosivauhdilla Suomessa ja monissa Euroopan maissa. Alkuvuonna 2017 Helsingin Electrobike myi yli neljä kertaa enemmän sähköpyöriä kuin viime vuonna samaan aikaan.
  3. Suomessa sähköpyöräilyn markkinaosuus on silti alle yksi prosentti koko pyörämarkkinoista. Ruotsissa ja Norjassa sähköpyöräilyn markkinaosuus oli viime vuonna jo 10 prosenttia. 
  4. Eurooppalaiset valmistajat uskovat, että tulevaisuudessa lähes kaikki hyötyajo, kuten työmatkapyöräily, tehdään sähköavusteisilla pyörillä. Tavallisten pyörien uskotaan jäävän urheilu- ja kilpailukäyttöön.
  5. Sähköpyörien laatuerot ovat isoja. Hintoja vertaillessa on hyvä huomioita ajomukavuus, sähköavustuksen säätömahdollisuus, akun kesto sekä huollon ja varaosien saatavuus. 
  6. Sähköpyörän vuokra päiväksi n. 50 e ja pidemmäksi aikaa sopimuksen mukaan. Tiedustelut Helsingin Electrobike, 0400–457 4012.  

Mielenkiintoinen artikkeli: Pyöräilijä – näin ehkäiset selkäkivut!

Kroatia on purjehtijoiden kannalta yhä houkuttelevampi kohde. Saarelta saarelle keinuessa onnistuu myös aikamatkailu.

Rosmariinia ja laventelia. Seison veneen keulassa ja olen aistivinani lähestyvien kukkuloiden tuoksun samalla, kun rakennusten yksityiskohdat alkavat tarkentua. Vihreät ikkunaluukut ja köynnösten ryöpyt, kirkontornit ja parvekkeiden kaaret.

Oikeastaan on aika kummallista, miksi uuteen satamaan ankkuroituminen on aina niin sykähdyttävä kokemus. Vaikka veneessä huomaa elävänsä tiukasti meren säätelemässä hetkessä.

Dalmatian saariston kylissä uusi on rakentunut vanhan päälle levollisesti. Se tarkoittaa myös sitä, että veneilijän kannalta kaikki toimii. Pienimmässäkään satamassa ei tarvitse jännittää, löytyykö sieltä vettä, sähköä ja langaton netti. Itse rantautumistakaan ei tarvitse hermoilla, koska satamissa on yleensä aina vastassa joku avulias marinero, joka neuvoo mihin ahterinsa asettaa.

Ja ainakin kaikki Kreikan satamien ahtauden kokeneet osaavat arvostaa Kroatian saariston rauhallisuutta ja siisteyttä.

Veneen tietokone osaa mitä vain, mutta ei se köysihommiin rupea.
Veneen tietokone osaa mitä vain, mutta ei se köysihommiin rupea.

Samassa veneessä

Lähtösatamassa, Primosten kattilamaisessa lahdessa, mieltäni askarruttaa moni asia. Sekin, miltä tämän kolmen päivän reissun viimeinen etappi, legendaarinen Trogir oikeasti näyttää.

Yli 4 000 vuotta asuttu satamakaupunki kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin, mutta henkilökohtaisesti koen yhtä tärkeäksi, että Trogir onyksi Game of  Thrones -sarjan kuvauspaikoista. Mainittakoon, että samainen tv-sarja kuuluu myös presidentti Obaman suosikkeihin, niin taitavasti se analysoi johtajuutta ja ahneutta, vaikka historiallinen fantasia onkin.

Nopeutta ja pientä ahneutta vaaditaan myös tässä ja nyt. Teemme jakoa neljästä kajuutasta. Jos olisin liikkeellä oman perheen tai seurueen kanssa, tuskin edes miettisin koko asiaa. Mutta haluanko nukkua jonkun ventovieraan daamin kanssa vierekkäin vain kerroksittain... Ihan sama, merellä parasta on myös se, miten nopeasti reviiristään hyvinkin tietoinen laskee suojauksiaan. Samassa veneessä ollaan!

Purjehtijaväki nauttii auringonpaisteesta.
Purjehtijaväki nauttii auringonpaisteesta.
Näillä ulapoilla on seilannut tuhat ja yksi valloittajaa.
Näillä ulapoilla on seilannut tuhat ja yksi valloittajaa.

Kymmentä solmua sivutuulessa

Adrianmeren aalloilla ymmärrän entistä paremmin myös legendaarista Odysseusta. Ihan mielelläni minäkin jäisin tänne saarten sokkeloihin seikkailemaan, pitemmäksikin aikaa.

Kipparimme ja oppaamme Niklas ei harhaile, vaan kertoo klaaraavansa tarvittaessa yksinkin. Niin hieno ja hyvin varusteltu Elan-veneemme on elektronisine merikortteineen ja reittipiirtureineen. Me kyytiläiset saamme kuitenkin olla avuksi sen verran kuin haluamme ja osaamme. Avata ja reivata liki 50-jalkaisen veneen purjeita, seisoa ruorissa, kammeta löysät pois köysistä.

Tässä yhteispohjoismaisessa, kahdeksan hengen ”miehistössä” meitä onkin moneen lähtöön. Kokeneista merikarhuista trenditietoisiin neitosiin, joille tärkeintä on päivetys ja somen päivitys. Hiio-hoi!

Merellä maistuu ruoka ja uni. Välipalaksi supermakeita tomaatteja ja kutunjuustoa.
Merellä maistuu ruoka ja uni. Välipalaksi supermakeita tomaatteja ja kutunjuustoa.
Häijy pohjoistuuli Bora yrittää säikytellä Bengtiä.
Häijy pohjoistuuli Bora yrittää säikytellä Bengtiä.

Tukholmalainen Bengt edustaa toista ääripäätä. Pitkän elämän kartuttamaa meren tajua. Loppuvuodesta hän on lähdössä purjehtimaan Etelä-Amerikan eteläiseen kärkeen, Kap Hornin ympäri. Äijän 70-vuotisjuhlat tuli juhlittua ajat sitten, mutta vaimon hankkima lahja on vielä lunastamatta.

Nyt Bengt myhäilee partaansa Kroatian lipun alla, ihan sananmukaisesti, ja neuvoo minua isopurjeen lukemisessa. Värikästä spinnua, vauhtia lisäävää pallopurjetta tähän veneeseen ei jostakin syystä ole asennettu. Mutta parhaimmillaan posottelemme sivutuulessa yli kymmentä solmua. Ei huono. Ja väreistä puheen ollen; auringon laskiessa taivaalle lävähtävät kaikki sävyt musteesta smaragdiin, pinkistä oranssiin.

Saaria ja kalaa

Jokainen ohittamamme saari on erilainen. Karu tai viiniviljelysten porrastama, autio tai kylien kirjoma. Joillakin saarista näkyy myös bunkkerimaisia muodostelmia. Osa sotilaskäytössä olleista alueista on vasta viime vuosina avattu matkailulle.

Vis on ollut strategisesti tärkeä saari vuosituhansia. Jo muinaiset kreikkalaiset ja niin edelleen. Myöhemmin tästä saaresta, josta miltei näkee sekä Italian että Kroatianrannikon, ovat kisanneet britit ja saksalaiset. Saaren korkein huippu oli useita kuukausia myös marsalkka Titon ja hänen partisaaniensa tukikohta. Valitettavasti kroatialaisilla on hyvässä muistissa myös tuoreemmat taistelut, jotka ulottuivat näihinkin luolastoihin.

Taas mennään! Hyvällä tuulella ja meren maku suussa.
Taas mennään! Hyvällä tuulella ja meren maku suussa.
Sitruuna kuuluu Kroatian kulinaarisiin tukipuihin.
Sitruuna kuuluu Kroatian kulinaarisiin tukipuihin.

Hum-vuoren juurella nököttää Komizan kalastajakylä, jonka tärkein tulonlähde turistien ohella ovat sardiinit. Hittituotteeksi kelpaa myös viini. Lähistöllä on useita perheiden omistamia viinitarhoja, joille voi poiketa maistelemaan. Seuraa kylttejä: Domace vino prajadem.

Rubiininpunainen Plavac ja hunajanvaalea Vugava eivät tosin maksa juuri mitään pittoreskin rantakadun ravintoloissakaan. Paikalliset lorauttavat joukkoon kuplivaa mineraalivettä, ja kutsuvat raikasta drinkkiään nimellä gemist.

Mutta jos jokin Kroatiassa on erityisen kohottavaa niin kalaruoka. Kaikessa raikkaudessaan ja konstailemattomuudessaan. Komizassa illallispaikkamme Jastozera on meren päälle rakennettu, alun perin hummerivarastona toiminut harvaseinäinen pytinki, jonka historia ulottuu 1800-luvun lopulle. Ja siellä niitä näyttää puisissa katiskoissa hääräilevän yhä, hummereita ja kaiken maailman muita vonkaleita – lyhyellä matkallaan keittiöön.

Monen mielestä kysymyksessä on ensiluokkainen meriravintola siinäkin mielessä, että siellä hemmotellaan myös lihansyöjiä. Seurueen ainoa kasvissyöjä on suurempi kummajainen.

Taatusti tuoretta. Kala ja muut meren herkut ovat varma valinta.
Taatusti tuoretta. Kala ja muut meren herkut ovat varma valinta.

Komizan kellot

Saaren pääkaupungissa olisi kulmilta löytyneitä Afroditen rintakuvia pullisteleva museo, mutta minulle riittää tämän kylän elävä tuhatvuotinen historia. Sukupolvien sileiksi kuluttamat katukivet ja himmeät lyhdyt. Kapeita kujia halkovat pyykkinarut, hunajaa kaupittelevat vanhat naiset ja verkkaiset aasikuskit. Kulman takana nuori isä työntää viimeisen muodin mukaisia lastenvaunuja iPad kainalossaan.

Myös yöllä olen pirullisen hyvin perillä ajan kulusta. Ehei, yökerhoista täällä ei ole haittaa, mutta sataman vieressä pitää vahtia Pyhän Mihajlan kirkko, jonka tornikello soittaa puoletkin tunnit. Kyläläisille se on varmasti tuttu ja turvallinen signaali.

Aamulla kipitän pyyhkeineni sataman suihkuun, niin kuin moni muukin, joka haluaa säästää veneensä vesivaroja. Ei suurempia jonoja, puhdasta tulee, mutta ei tämä ole läheskään sitä luksustasoa kuin edellisen Soltan sataman marmoroitu ”kylpylä”.

Moni seilori on niin kiintynyt veneeseensä, ettei malta jättää sitä satamassakaan.
Moni seilori on niin kiintynyt veneeseensä, ettei malta jättää sitä satamassakaan.

Tervetuloa meille! Komizan kylän sisäpihat ovat puhureilta suojassa.
Tervetuloa meille! Komizan kylän sisäpihat ovat puhureilta suojassa.

Aamiaisen jälkeen kiipeän rivakasti unikoiden ja oliivipuiden reunustamaa tietä kohti rinteessä seisovaa fransiskaaniluostaria. Läheisen kirkkomaan komeimmat paadet ovat merellä kuolleiden muistomerkkejä.

Äkäinen tuuli lennättää pölypilven vasten kasvojani. Muistuttaa, että kaikella on aikansa – veneessä jo taitavat odotella. Vuohetkin tuntuvat päkättävän perääni jotenkin surkeasti.

Kristallinkirkasta

Purjeet ylös ja kurssi kohti pohjoista. Navakka itätuuli saa koko porukan etsimään päähineitä ja pitkähihaisia. Mainingit ovat korkeita ja lyijynharmaita. Johan tässä alkaa olla seikkailun makua!

Vaahtopäiksi repeävä aallokko estää venekuntaamme poikkeamasta myös Ravnikin saaren Sinisiin luoliin, Modra spilja, joiden unenomaisen tunnelman kapteeni kertoo vetävän vertoja Caprin luolille. No, aina on hyvä jättää jotakin seuraavaan kertaan.

Parissa tunnissa pääsemme suurten saarten suojaan ja sitten tuuli yhtäkkiä lopahtaa pläkään. Veden pinta heijastelee kuin peili. Näytöksen täydentää pilvimassan takaa lävähtävä aurinko. Lillimme aikamme ja turvaudumme perämoottoriin, että ehdimme satamaan valoisaan aikaan.

Suotta ei Dalmatian saaristoa kehuta Euroopan Karibiaksi.
Suotta ei Dalmatian saaristoa kehuta Euroopan Karibiaksi.

Maslenicassa jäimme yöksi poijuun. Ja uimme kuin delfiinit.
Maslenicassa jäimme yöksi poijuun. Ja uimme kuin delfiinit.

Maslenican lahdessa on vain poijupaikkoja. Omassa rauhassaan lepäilee huikean leveä katamaraani, jonka mastossa lepattaa Suomen lippu. Hieno näky! Vesikin niin kristallinkirkasta, että kannelta on heti sukellettava uimaan. Iltavalossa rannan kalkkikivipaadet ja kynttelikön tavoin seisovat sypressit muodostavat ihmeellisen taikapiirin.

Ankkurointi tämän kaltaisiin luonnonsatamiin ei maksa mitään. Mutta herrasmiessopimukseen kuluu, että venekunta nauttii illallisen satama-aluetta hoitavassa ravintolassa. Rinteeseen maastoutuva paikka näyttää vähän erikoiselta, nimikin on Bat, lepakko, mutta ruoka on jälleen kerran verratonta. Lämmintä mustekalasalaattia ja vähän karjalanpaistia muistuttavaa lihapataa. Viinipullon etiketissä seisoo Zlatan. Muistutus maineikkaan jalkapalloilijan sukusiteistä. Zivili!

Pimeän laskeuduttua ravintolan isäntä kuskaa asiakkaat takaisin veneisiinsä. Ketterästi pyörähtelevä kumivene on lyhtyineen kuin veden pintaan heijastuva tulikärpänen.

Kahden sinisen välissä on mukava mietiskellä elämän tarkoitusta.
Kahden sinisen välissä on mukava mietiskellä elämän tarkoitusta.

Nukun sikeästi. Unessa ohitseni lipuu laiva, jonka keulassa on onnea tuova silmäkuvio.

Aamu on häikäisevän kaunis, tuuli turhankin lempeä, mutta saavumme viimeiseen satamaan puolilta päivin, kutakuinkin ajoissa. Saariston arkisten pikkukylien jälkeen mantereella seisova Trogir näyttää metropolilta. Rantabulevardi Rivan renessanssi- ja barokkityyliset talot hohtavat auringossa kuin kermakakut. Koko komeutta vartioi Kamerlengon linnoitus, jonka venetsialaiset perustivat jo 1400-luvulla. Vaikuttavaa.

Mutta eron hetkellä, laukku pakattuna, minä seison laiturilla ja tuijotan purjevenettämme. Katson hellästi, niin kuin kotia katsotaan.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 16/2014.

  • Kroatiasssa purjehduskausi kestää huhtikuun lopusta lokakuun puoliväliin. Monen purjehtijan mielestä paras aika myös tuulien suhteen on syksy.
  • Hinnanvaihtelut suuria veneen koosta, varustelusta ja sesongista riippuen. Viisas välttelee keskikesän ruuhkia, jolloin satamat ovat täynnä ja hinnat korkeimmillaan. Vuokraveneet ovat yleensä siistejä ja hyväkuntoisia, vakiovarusteinaan gps-karttaplotterit. Edullisimmillaan 33-jalkaisen veneen viikkovuokra on alle 1 000 euroa.
  • Vertaile hintoja ja pyydä tarjous: www.croatiayachtclub.com, sail-charter-in-croatia.com, www.tripadvisor.com, sunsail.com
  • Jos kipparoit itse, vuokraus edellyttää kansainvälistä lupakirjaa, jonka myöntää Trafi.
  • Muista hankkia Pilot Book, johon on merkitty joka ainut ranta ja lahti ja sieltä löytyvät palvelut.
  • Kokenut kippari, joka toimii myös oppaana, kustantaa noin 120 e/päivä. Kokki maksaa hiukan vähemmän.
  • Dalmatian rannikolla, pohjoisesta Rijekasta eteläiseen Dubrovnikiin, on yli tuhat saarta. Osa karuja ja asumattomia.
  • Yksi suosituimmista lähtösatamista on rannikon keskivaiheilla sijaitseva, kaunis ja kulttuurihistoriallisesti kiinnostava Split. Sen edustalla oleva saaristo on rehevää, ja se sopii lyhyiden välimatkojen vuoksi myös vähemmän kokeneelle seilorille.
  • Splitiin samoin kuin Dubrovnikiin ja Pulaan on tarjolla edullisia suoria lentoja myös Suomesta. 

Aho, Sibelius ja Järnefelt sen tiesivät: Kolin jylhissä maisemissa tiivistyy jotain perisuomalaista. Kolin huipulla Leena Kangasaho ja Kirsti Hassinen pysähtyvät ja antavat luonnon puhua.

Leena Kangasaho, 64, ja Kirsti Hassinen, 65, entiset kollegat, seisovat Ukko-Kolin huipulla ja ihailevat yli Pielisen avautuvaa, Suomen tunnetuinta kansallismaisemaa.

Ystävysten jaloissa painaa päivän vaellus. He ovat kiertäneet Kolin kansallispuiston metsäpoluilla ja rehevillä ahoilla ja lopuksi kiivenneet Ukko- ja Paha-Kolille lähes 350 metrin korkeuteen. Nuotiolounas on nautittu Ikolanaholla, vuokratuvan pihapiirissä. Nokipannukahvin maku tuntuu vielä suussa.

Kirsti muutti aivan kansallispuiston kupeeseen Kortelahteen viitisen vuotta sitten.

– Tiesin heti, että tämä on minun paikkani, kun astuin talon pihapiiriin. Kodistani on suorat näkymät Kolin vaaroille. Maisema on erilainen vuoden jokaisena päivänä, Kirsti sanoo.

"Vähintään Ukko-Kolin maisema käydään katsomassa."

Vaellukseen kuuluu nokipannukahvi.
Vaellukseen kuuluu nokipannukahvi.

– Tästä ei tunnelma enää parane! Kirsti pitää taukoa.
– Tästä ei tunnelma enää parane! Kirsti pitää taukoa.

Alun perin Kirsti alkoi miettiä muuttoa Kolille retkeilyinnostuksen saatuaan.

– Elämäntilanteeni muuttui, ja minun piti opetella kulkemaan luonnossa omin päin. Tänne uskaltaa kokematonkin tulla yksinäänkin vaeltamaan ja kulkemaan metsässä ja poluilla. Reitit on viitoitettu niin hyvin, ettei eksymään pääse. Sain silloin vakavan ”Kolibakteeritartunnan”, ja se ei ole hellittänyt vieläkään!

Kontiolahdella asuvalla Leenalla kertyy matkaa Kolille 60 kilometriä.

– Meillä on tapana lähteä pitkän matkan vieraidemme kanssa käymään Kolilla. Vähintään Ukko-Kolin maisema käydään katsastamassa, mutta etenkin kesäisin tehdään pitempiäkin retkiä eväiden kera. Koli on upea myös talvella tykkylumen peittämine puineen.

"On tärkeää, että ainakin jossakin maisemat pysyvät samanlaisina."

Polkuja riittää kilometrin mittaisita aina 60 kilometrin pituisiin reitteihin.
Polkuja riittää kilometrin mittaisita aina 60 kilometrin pituisiin reitteihin.

Juhani Ahon jalanjäljillä

Kolin ikimetsien rauha, jylhät näkymät vaaroilta yli Pielisen ja kaskiperinteen muovaamat niityt ovat vetäneet aina kulkijoita puoleensa. Maisemasta innostuivat jo Suomen kultakauden taiteiden suuret nimet Jean Sibelius, Eero Järnefelt ja Juhani Aho.

Jonkin verran näkymät ovat toki niistä ajoista muuttuneet, mutta ainakin kansallispuiston alueella muutos tapahtuu luonnon ehdoilla.

– Nykyelämä on kiireistä ja täynnä muutosta. Siksi on tärkeää, että ainakin jossakin maisemat pysyvät samanlaisina. Koli merkitsee minulle paljon myös siksi, että olin 1990-luvun alussa ajamassa kansallispuiston perustamista. Puistoa vastustaviakin kantoja oli, mikä tuntuu nyt vähän hullulta, Leena sanoo.

"Täällä ei tarvitse suorittaa."

Leenalla on vain lyhyt ajomatka vaellusreittien äärelle. Kirsti asuu Kolilla.
Leenalla on vain lyhyt ajomatka vaellusreittien äärelle. Kirsti asuu Kolilla.

Kirsti harrastaa valokuvausta ja kehuu Kolin taianomaista valoa.

– Jos malttaa pysähtyä ja olla aivan hiljaa, maisema yllättää. Täällä ei tarvitse suorittaa. Minäkin, joka saan asua tässä maisemassa, joudun välillä oikein pinnistelemään pysähtyäkseni, Kirsti sanoo.

Kylpy kruunaa vaelluksen

Tämänkertaisen vaelluksen päätteeksi Leena ja Kirsti menevät kylpylään rentoutumaan. Myös kylpylän ikkunoista näkee Kolin järvimaiseman.

– Etenkin talven hiihtoreissun tai lumikenkävaelluksen päälle saunan lämpö ja uinti maistuvat.

Leena Kangasaho, Kontiolahden lukion entinen matematiikan opettaja, on tuore eläkeläinen. Hän aikoo opiskella eläkepäivillään muun muassa uusia kädentaitoja, esimerkiksi keramiikkaa – ja pitää huolta itsestään.

– Retki Kolille on yksi tapa pitää yllä kuntoa. Elämästä pitää nauttia ja itseään on hyvä vähän hemmotellakin. Minulle hemmottelua ovat myös marja- ja sieniretket. Poimintaretkillä unohtuvat mahdolliset vaivat ja kolotukset. Mustikka- ja puolukkasaaliista on riittänyt monena vuonna muillekin annettavaksi, Leena sanoo.

Kolia kelpaa näyttää ulkomaalaisillekin.
Kolia kelpaa näyttää ulkomaalaisillekin.

Kirstin ja Leenan Koli-vinkit

  • Perinnepihapiireissä Ollilan, Seppälän ja Mattilan tiloilla voi tutustua entisaikojen elämänpiiriin ja maatiaiskanoihin, lehmiin sekä lampaisiin.
  • Kolin kylällä näkee vanhaa kylämaisemaa ja rakennuksia.
  • Räsävaaran näköalatorni ja laavu. Näköalatornista on hienot näkymät Pieliselle ja Kolin vaaroille.
  • Tiettävästi Suomen vanhin opastettu luontopolku vuodelta 1898 lähtee Kolin satamasta Ukko-Kolia kohti.
  • Hyväkuntoiselle retkeilijälle sopii 60 kilometrin mittainen Herajärven kierros, johon kannattaa varata aikaa 3–4 päivää.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 9/2014.

  • Sijaitsee Pohjois-Karjalassa Lieksan, Joensuun ja Kontiolahden alueella.
  • Pinta-ala 30 km2, perustettu 1991.
  • Koli on valittu vuoden retkeilykohteeksi ja vuoden laskettelukeskukseksi 2013.
  • Merkittyjä reittejä ja luontopolkuja kaikenkuntoisille liikkujille ja retkeilijöille, 1–61 km. Talvisin hoidettuja latuja yli 50 km.
  • Luontokeskus Ukolta lähtevä 800 metrin mittainen reitti sopii myös liikuntaesteisille ja siltä pääsee ihailemaan Ukko- ja Paha-Kolilta avautuvaa kansallismaisemaa Pieliselle.
  • Kansallispuiston alueella on tulentekopaikkoja, vuokratupia ja alueita telttailuun.
  • Metsähallituksen ylläpitämiä vuokratupia on yhdeksän. Vuokraushinnat ovat 35–95 euroa vuorokaudelta tuvan varustelutasosta riippuen.
  • Lisätietoja Kolin luontokeskus Ukosta, 0205 645 654 tai www.luontoon.fi/koli

Englantilaiset osaavat hoitaa puutarhansa katseen kestäväksi. Moniin yksityisiin ja julkisiin puutarhoihin pääsee vierailulle.

Nämä kolme upeaa englantilaista puutarhaa sijaitsevat vain tunnin parin junamatkan päässä Lontoosta. Vieraile ja ihastu! 

1. Shakespearen rouvan puutarha

Kirjailija William Shakespeare (1564-1616) innostaa yhä matkailijoita hänen kotikaupunkiinsa Stratford-upon-Avoniin. Kaupungin Shakespeare-museoista romanttisin on kirjailijan vaimon Anne Hathawayn kotimökki puutarhoineen.

Reilut sata vuotta sitten paikan osti Shakespeare Birthplace Trust -säätiö.

– Puutarhana nykyään kukoistava alue muistutti silloin tavallisen maatalon pihaa kasvimaineen, kertoo opas Jon Coulton. Hän on työskennellyt museolla jo yli 40 vuotta ja tuntee talon ja puutarhan läpikotaisin.

Kun piha-alue palautettiin puutarhaksi, suunnittelijaksi palkattiin sen ajan ekspertti Ellen Willmott. Hänen neuvostaan puutarhaan istutettiin monivuotisia kasveja ja lisättiin väriä istutuksiin. Puutarha on siitä asti yritetty pitää mahdollisimman paljon Willmottin tyylisenä.  

Kevään lumikellojen, krookuksien ja narsissien jälkeen Anne Hathawayn puutarhassa voi ihailla villikurjenpolvia ja unikoita, ja myöhemmin kesällä köynnös- ja salkoruusuja kaikessa komeudessaan. Kukkatarhan yhteydessä rehevöi kasvimaa, jonka erikoisuus on nauriin sukuinen, Kiinasta kotoisin oleva sokerijuuri. Tarhassa kasvavat myös punajuuri, valkoinen retikka ja parsaherne ja yrteistä ainakin rosmariini, rohtovirmajuuri, purasruoho ja rohtosormustinkukka.

– Omenat ja päärynät annetaan enimmäkseen hyväntekeväisyyteen ja vierailijoille. Siideriä emme enää valmista, Jon kertoo.

Anne Hathaway’s Cottage, Cottage Lane, Shottery, Stratford-upon-Avon. Noin 165 km ajomatka Lontoosta. Junalla Lontoon Marylebonen asemalta Stratford-upon-Avoniin, noin 2,5 tuntia. Asemalta kävelee kaupungin keskustaan noin 10 minuuttia, Shakespeare-museoille reilut 20 minuuttia.

2. Gravetye Manor

Nykyisin luksushotellina toimivan Gravetye Manorin kuuluisin omistaja oli irlantilainen puutarhuri ja toimittaja-kirjailija William Robinson (1838-1935).  Muuttaessaan kartanoon 1884 hän pääsi toteuttamaan luonnonmukaisemman, ‘villin puutarhan’ ideoitaan myös omilla tiluksillaan.

Robinsonin kuoltua puutarha joutui vuosiksi oman onnensa varaan. 1950-luvun lopulla Peter Herbert osti kartanon ja muutti sen hotelliksi. Rakennuksen lisäksi uutta isäntää kiinnosti myös tilan puutarha, jonka kunnostamista hän valvoi aina eläkkeelle jäämiseensä asti vuoteen 2004.  

Gravetye Manorin nykyinen pääpuutarhuri Tom Coward saapastelee Vera-koira kintereillään hotellin pihalle vastaanottamaan meitä. Hän on suunnitellut hotellin uuden omistajan kanssa kunnostustyöt, jotka pohjautuvat William Robinsonin luomaan puutarhaan.

– On kaksi tapaa ottaa hoitaakseen Gravetye Manorin kaltainen historiallinen paikka, Tom aloittaa.

– Voi valita vaikkapa sen aikakauden, jolloin William Robinson oli tyytyväisimmillään puutarhaansa, ja jäljentää se mahdollisuuksien mukaan tähän päivään. Näin puutarhasta tulee eräänlainen museo.

– Toinen ja mielestäni Robinsonille uskollisempi tapa on parempi. Hän oli innovatiivinen ja hänen puutarhansa oli jatkuvan muutoksen tilassa, joten yritämme pitää Robinsonin tyylin, mutta myös kokeilla ja kasvattaa koko ajan jotakin uutta. Elämässä pitää mennä eteenpäin, sama pätee myös puutarhoihin, Tom linjaa.

– Tietysti on otettava huomioon, että Gravetye Manor ei ole enää yksityiskoti vaan 17 huoneen luksushotelli.

Hotellivieraita eivät häiritse puutarhan kunnostustyöt. Ne etenevät melkein huomaamattomasti. Hotellin paraatipuolella aukeaa pihanurmi, jota reunustavat kukkapenkit nousevat porrastetusti ylös oikealle rinteeseen. Kukkatarhan valloittaneen karhunköynnöksen takia penkkeihin on nyt suureksi osaksi käytetty yksivuotisia kukkia.

– Olemme saamassa rikkakasvit kuriin ja pääsemme viimein istuttamaan helppohoitoisia perennoja, Tom sanoo.

Puutarhaan on suunnitteilla lisää myös pensaita ja puita Robinsonin alkuperäisen asetelman mukaisesti. Alempana kukkatarhan vasemmalla puolella aukeaa Robinsonin luoma alppiniitty, joka on säilynyt kuin ihmeen kaupalla. Pihanurmen takana siintävät magnoliapuut ja kauempana kasvihuoneet, joiden lämmitys- ja kastelujärjestelmät uusitaan.

– Kohta voimme aloittaa vaikkapa kurkun, tomaatin, chilin ja persikoiden kasvattamisen ja saamme mansikoitakin myös sesongin ulkopuolella.  
Rinteen päällä metsikössä kasvaa Robinsonin ulkomaanmatkoiltaan tuomia puita. Metsämaan läpi johtaa polku keittiöpuutarhaan, josta kartanohotellin kuuluisa ravintola saa monet raaka-aineistaan. Kukkien, vihannesten, yrttien ja hedelmien lisäksi keittiötarhaan on Tomin ansiosta muuttanut äskettäin myös kanoja.

Gravetye Manor, Vowels Lane, West Hoathly, Sussex. Noin 50 km ajomatka Lontoosta. Junalla Lontoon Victorian asemalta East Grinsteadiin, noin 55 minuuttia. Taksi rautatieasemalta Gravetye Manoriin noin 10 minuuttia. Hotellissa yöpyminen alkaen noin 300 euroa. Tee pöytä- tai majoitusvaraus ennen  vierailua.

3. Borde Hill

Eversti Stephenson Robert Clarke (1862-1948) osti Borde Hillin tilan 1893 ja alkoi heti innokkaasti luoda sinne puutarhaa. Suuri kiinalainen tulppaanipuu on ensimmäisiä hänen istuttamiaan kasveja.

– Eversti halusi kasveilleen luonnonmukaiset kasvupaikat. Toiset niistä viihtyvät metsän siimeksessä, toiset aukealla paikalla ja erilaisessa maaperässä. Vähitellen tilan koko siis kasvoi miehen hankkiessa kasveilleen sopivia maa-alueita, kertoo tilan nykyinen emäntä Eleni Stephenson Clarke.

Menneinä vuosina suurtilallisilla oli tapana avustaa kasvitieteilijöitä, jotka tekivät keräysmatkoja muun muassa Himalajalle, Andeille ja Tasmaniaan. Retkiltään he toivat eksoottisia kasveja rahoittajilleen.  

Puupuiston lisäksi Eleni-rouvan ylpeydenaihe on päärakennuksen kylkeen luotu englantilainen ruusutarha. Se pohjautuu 1900-luvun alussa samaan paikkaan tehtyihin muodollisiin ruusuistutuksiin. Nykyinen ruusutarha istutettiin 1990-luvun puolivälissä, jolloin Eleni yhdessä miehensä Andrewjohn Stephenson Clarken kanssa peri tilan isännyyden.

– Keväisten alppiruusujen, kamelioiden ja magnolioiden jälkeen kukkivat ruusut. Ne tuovat puutarhaan väriä syksyyn asti. Eri ruusulajeja meillä on jo yli sata. Ruusujen kukkaloistoa korostavat laventeli- ja mirrinmintturivistöt.

Taloa ja puutarhaa ympäröivät puisto- ja metsäalueet kävelyreitteineen, lampineen ja piknik-alueineen. Viktoriaanisessa tallirakennuksessa toimii teehuone ja tunnelmallinen ravintola, joka tarjoilee lähiluomuruokaa.

Borde Hill, Haywards Heath, West Sussex Noin 65 km ajomatka Lontoosta. Junalla Lontoon London Bridgen tai Victorian asemalta Haywards Heathiin, noin 45 min. Asemalta taksilla noin 3 km Borde Hilliin.