Rantasalmella Linnansaaren kansallispuistossa on Suomen pisin matkaluistelureitti. Aurinkoisten päivien ja yöpakkasten aikaan reitti on parhaimmillaan.

Linnansaaren kansallispuiston luistelureitillä on mittaa 18 kilometriä. Reitin lähtöpaikat ovat Rantasalmen Porosalmi ja Oravi.

Paras luistelukausi on yleensä tammikuulta maaliskuulle, mutta tänä vuonna poikkeuksellisen leuto talvi meinasi lopettaa luistelukelit jo helmikuuhun.

Viime viikolla yöpakkaset soivat luistelijoille vielä pienen jatkoajan ja huikeat kevättalven kelit.

ET testasi reitin ja ohessa löytyy häikäiseviä kuvia Saimaan maaliskuisista maisemista.

Retki oli ilo sekä silmille että korville. Isäntämme Heikki Lukin totesi matkalla, että hän ei muista kuulleensa vastaavaa jääkonserttia koskaan maaliskuussa.

Seuraavana päivänä jäälle repeytyikin jo suuria railoja, mutta reitti on vielä viikolla 12 osittain luisteltavissa.

ET suosittelee lämpimästi matkaluistelureissua Saimaalle viimeistään ensi talvena.

Missä on paras luistelurata? Kerro ja keskustele aiheesta alla olevassa kommentointikentässä. Voit liittää kommenttiin myös kuvia.

Katso jutun valokuvaajan ikuistama hieno norppakuva täältä.

Sastamalassa vietetään Wanhan musiikin päiviä 21.-28.7. Festivaalin toiminnanjohtaja kertoo, mikä konsertti kenenkin kannattaa valita. 

Sastamala Gregorianaa eli Wanhan musiikin päiviä vietetään jo 22. kertaa. Festivaalin toiminnanjohtaja Tiina Kuusisto neuvoo, mikä konsertti sopii kenellekin:

"Avajaiskonsertti 21.7. pidetään upeassa Laukon kartanossa. Konsertin tenho on kartano kaikessa komeudessaan ja mahdollisuus tutustua sen näyttelyihin konsertin ohessa. Jotenkin miellän avajaiskonserttiin sellaista vanhanajan herraskaista joutilaisuuden lumoa.

Konserttipaikka poikkeaa täysin Sastamalan upeista kirkoista, joissa muut konsertit järjestetään. Henry ja Daniel Purcellin musiikki on todella kaunista, ja ryhmässä on huippuesiintyjätiimimme Michael Fieldsin kokoama Sprezzatura-yhtye. Solistina on Evelyn Tubb. Lippu sisältää juhlamaljan. Konsertti alkaa juhlatallissa klo 20.

Lauantain 22.7. konsertti on varsinainen spektaakkeli 40 taiteilijan voimin. Jos pidät mahtipontisuudesta ja isoista kuoro-osuuksista, tule silloin.

Sunnuntaina 23.7. konserttimme on kevyempi ja riehakkaampi kuin edelliset. Barokkiyhtye Baccanon solisteina ovat upeat taiteilijat, sopraano Tuuli Lindebergin  ja kontratenori Teppo Lampela. Kolme ensimmäistä konserttia tulevat todennäköisesti olemaan suosituimmat.

Maanantain 24.7. konsertti saattaa olla konserteista hengellisin, Lutherin työtä kunnioittava. Se esitetään Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa.

Tiistain 25.7. Markku Luolajan-Mikkolan Bach-esitys taas on hienovireinen, jylhä ja varmasti todella tunnelmallinen askeettisessa Sastamalan Pyhän Marian kirkossa. Kaikessa koruttomuudessaan se voi kuitenkin olla festivaalien sykähdyttävin.

Ekstrana tiistain konserttiin saadaan vielä hauska kirkon esittely. Laulava opas on festivaalin hallituksen puheenjohtajan Maiju Vuorenojan puoliso Upi eli Urpo Vuorenoja. Pariskunta on yhdessä ollut perustamassa festivaalia 22 vuotta sitten he ovat kasvattaneet tapahtumasta kansainvälisen ja korkealaatuisen, silti kodikkaan lämpöisen festivaalin. He ovat molemmat tehneet oppaan työtä myös vuosikymmeniä.

Keskiviikkona 28.7. järjestetään koko perheen tarinakonsertti Suomalaisen kirjan museo Pukstaavissa. Osallistujat pääsevät kokeilemaan suomalaisia perinnesoittimia, laulamaan ja tanssimaan. Konsertti sopii parhaiten alle 12-vuotiaille.

Torstaina 27.7. konsertoi Lumen Valo ja teemana on reformaatio 500 vuotta ja Suomi 100 vuotta. Yhtye on monille erittäin rakas kokoonpano.

Yllättävyydessään suosittelen myös Mestarikurssin päätöskonsertti 28.7., josta ei koskaan voi teettää, mitä tuleman pitää.

Valitse näistä nyt sitten!"

Lisätiedot: sastamalagregoriana.fi

Konsertteihin on linja-autokuljetus Vammalasta Sastamalan keskustasta.

Päijännepurjehduksen konkari Ilkka Lilja on tartuttanut intonsa kolmanteen polveen asti.

Juurikkasaaren satamassa Jyväskylän Säynätsalossa käy kuhina. Päijännepurjehduksen aattona viime hetken valmistelut työllistävät venekuntia.

Dynastarin kippari Ilkka Lilja, 68, on passittanut vävypoikansa Mikko Puhalaisen, 38, pesemään paattinsa pohjaa. Puhtaus voi kiihdyttää vauhtia puolikin solmua tunnissa. 

– Pitkä ja kapea veneemme on juuri sopiva järvipurjehdukseen, mutta Atlantin ylitys tuskin onnistuisi. Samanlaisia veneitä on Suomessa vain neljä tai viisi. Tämä on 30 vuotta vanha kovan tuulen kapistus, Ilkka kertoo.

Joka vuosi Päijännepurjehduksessa mukana ollut kippari nimettiin tapahtuman kunniajäseneksi pari vuotta sitten. Tuolloin vuorossa oli 40. kerta. Purjehduskärpänen puraisi Ilkkaa jo pikkupoikana.

– Menin isän kanssa kanootilla pitkin Päijännettä. Välillä oli purjekin mukana. Järvipartioon liityin 1958 ja myöhemmin olin merivoimissa.

Päijännepurjehduksen historian kulta-aika ajoittuu 80-luvulle. Enimmillään mukana on ollut 261 venekuntaa. 

Vuosien varrella Ilkka on kisannut useammalla venetyypillä. Voitto on napsahtanut  toistakymmentä kertaa eri miehistöjen saattelemana.

– Nyt unohdan puolet miehistön jäsenten nimistä, kun jonotan ilmoittautumiseen, konkari vitsailee.

Myrskyn kourissa esikoista odottaessa

Aattoillan rutiineihin lukeutuu kipparikokous. Juurikkasaaren juhlatalon sali täyttyy toisilleen tutuista ihmisistä ja iloisesta puheensorinasta. Tuulesta riittää puhuttavaa.

– Parasta on vain katsella taivaalle. Ukonilma on tunnistettava ajoissa. Tuulesta ja purjemuodosta riippuen sama vene voi muuttua aalloilla kyntäväksi hävittäjäksi tai purjelentokoneeksi, Ilkka virkkaa.

Lue myös: Mielitkö vesille? Älä unohda tätä helteellä

Näkökulmaa antaa työura. Viimeiset 20 vuotta Ilkka on toiminut yrittäjänä ja tuonut maahan sääasemia.

Muiden tarinoidessa miehen mieli palaa vuoden 1976 kipparikokoukseen, jonka aikana syntyi viisilapsisen perheen ainoa tytär, Liisa. Sinä kesänä Ilkka seilasi paksu sikari suussaan. Nyt Liisa, 38, on miehistön jäsen puolisonsa Mikko Puhalaisen, kanssa.

Liisalle veneily on tuttua lapsuudesta saakka, ja Mikko innostui purjehduksesta vaimonsa perheen myötä.

– Tähän mennessä jännittävin kisa on ollut 2001. Odotin esikoistamme. Vettä tuli niin, ettei eteensä nähnyt. Ukonilmassa vene kallistui kyljelleen. Silloin pelotti, Liisa muistelee.

Isän kilpailuhenkisyys on helpottanut

Kolmas Liljan perheen edustaja miehistössä on Ilari Lilja, 34, kokenut purjehtija hänkin.

– Välissä oli 15 vuotta, jolloin en halunnut lähteä isän kanssa vesille. Nuorempana hän oli melkoisen kilpailuhenkinen. Nyt kun olen aikuinen, tilanne on rauhoittunut. Purjehduskilpailut ovat opettaneet, ettei kenellekään kannata irvistellä, kuopus naurahtaa.

Miehistöä täydentää Ilkan pitkäaikainen ystävä, Kari Elivuo, 70.

– Minulla on aina ollut kavereita, jotka ovat pyytäneet mukaan. Miehistön jäsenenä olen vapaa purjeveneen omistamisen vastuusta. Voin vain kantaa korteni kekoon, rentoutua ja nauttia maisemista, Kari tuumaa. 

Lue myös: 73 vuotta purjehtineen nostalgiset kuvat

Myös Ilkan puoliso Maire Lilja, 67, on ollut aiemmin seilaamassa. Viime vuosina hän on keskittynyt tapahtuman järjestelyihin, lastenlasten hoitoon ja kannustamiseen.

– Huonot jalkani eivät oikein kestä veneilyä, Maire kertoo.

Pariskunnan rakkaustarina alkoi kansakoulussa, kun Ilkka veti Mairea letistä ja molemmat passitettiin nurkkaan häpeämään.

Ilkka rustasi Mairelle Minä rakastan sinua -lappusen. Ajoitus oli valitettavasti väärä.

– Ajattelin tuolloin, ettei poikia olisi pitänyt olla olemassakaan, Maire naurahtaa.

Teini-iässä kiusantekijä pyysi Mairea painolastiksi veneretkelleen, ja häitä juhlittiin Ilkan ylioppilaaksi pääsyn jälkeen.

Ilkka on konkari. Hänellä on menossa 42. Päijännepurjehdus.
Ilkka on konkari. Hänellä on menossa 42. Päijännepurjehdus.

Tuuli tuntuu poskessa

Kilpailupäivän aamu valkenee aurinkoisena, ja tuuli on heikohko. Juurikkasaaren satama pullistelee väkeä. Omaa starttiaan odottelevat paatit kiertävät lähtöaluetta kuin ravihevoset rataa.

Työnjako Dynastarissa on selkeä: Ilkka istuu ruorissa ja luotsaa. Vävypoika vastaa isopurjeesta. Etupurjeet ovat Karin ja Ilarin heiniä. Liisa navigoi ja tarkkailee kilpakumppaneita.

Viisi minuuttia ennen h-hetkeä Lys 4 -luokka saa ensimmäisen äänimerkkinsä.

–157 tulee kovaa vasemmalta, huomasitteko? Liisa tiedottaa.

Tasan kello 12 Dynastar solahtaa vauhdilla matkaan. Maali häämöttää Padasjoella. Reilun sadan kilometrin reitti taittuu parhaimmillaan noin kahdeksassa tunnissa. Useimmiten Dynastarin kisa on kestänyt 12–14 tuntia.

– Nyt luovitaan siksakkia kohti tuulta. Tunnen sen paineen poskessani.

Veneen ääneen Ilkalla on samanlainen suhde kuin lapsen itkuun.

– Itku on yöllä erilaista kuin vaikkapa silloin, kun kaverit kiusaa. Eri äänien perustella on toimittava eri tavoin. Sama pätee veneeseen. Veden läpsytys, solina ja ryskytyksen voimakkuus suhteessa poskessa tuntuvaan tuulipaineeseen neuvovat minua. Niitä kuulostelemalla voisin seilata vaikka silmät kiinni, Ilkka kuvailee ruorissa.

Napakat käskyt

Alku sujuu vauhdikkaasti. Ilkka määrittelee järvipurjehduksen herkäksi lajiksi, johon maaston muodot vaikuttavat. Tuuli kääntyy nopeasti, kun ilma kohoaa rantoja pitkin.

– Yleensä kolme venettä ajaa kisan aikana karille. Kilpa­purjehtijan on kovissakin säissä osattava toimia ja pärjättävä, Ilkka sanoo.

Tarinoidessaan kippari näyttää rauhalliselta, mutta valpas hän on. Silmä seuraa herkeämättä purjeisiin kiinnitettyjä virtauslankoja. Käsky tulevat ajallaan ja napakasti.

– Kiristäkää spinaakkeripurjetta. Löysätkää vähän, kaikki veneen vasemmalle laidalle. Säädä mastoa. Keulapurje suoraksi, vaijeri ei saa taipua liikaa.

Tällä kertaa voitosta kisaa 140 venettä.
Tällä kertaa voitosta kisaa 140 venettä.

Luonnonkauniin Kärkistensalmen maisemissa miehistön katse kiinnittyy sillalla huiskuttaviin katsojiin. Maire on hurauttanut Puhalaisten lasten ja esikoisensa Vesa Liljan, 47, kanssa kisaajia kannustamaan. Vesa on tallentanut ja kuvannut vuosien ajan Päijännepurjehduksen etenemistä, milloin rannoilta, milloin veneestä käsin.

– Hän on tapahtuman kävelevä tietopankki, Ilkka määrittelee.

Dynastarin liepeillä pyörähtää moottoriveneellä myös perheen toiseksi vanhin poika, Anssi Lilja, 43, vaimonsa Katri Liljan kanssa. Anssin ja Katrin seitsemästä lapsesta kaksi vanhinta poikaa osallistui kisaan pienellä Lightning-veneellään. Ilkka on tartuttanut into­himonsa kolmanteen polveen.

Ukkosta ilmassa

Kuminan saarta lähestyttäessä on tehtävä ratkaisu: kierretäänkö länsi- vai itäpuolta? Oman mausteensa pähkäilyyn tuovat navigaattorin temppuilu ja nouseva ukonilma.

– Kymmeniä vuosia olen seilannut kartan kanssa, joten tekniikan pettäminen ei haittaa mitään, Ilkka tuumaa ja valitsee länsipuolen.

Matkan edetessä tuuli tyyntyy ja ilma viilenee. Dynastar lipuu etananvauhdilla eteenpäin, ja länteen suuntaaminen osoittautuu virheeksi. Ilari häipyy tirsoille kajuuttaan, ja Kari napostelee veneen nokassa pähkinöitä. Ilkka harmittelee reitti­valintaansa.

– Parhaina vuosina olemme olleet jo yhdeksän tunnin seilauksen jälkeen maalissa, ja ilmassa on ollut urheilujuhlan tuntua.

Nyt näyttää sille, että edessä on pitkä yö. Tuulta ei voi tehdä, se annetaan.

– Ottaako joku tonnikala-majoneesileipiä ja täytettyjä kanamunia? kapteeni kyselee ja alkaa avata eväslaatikoita.

Illan tullen tuuli katosi ja vauhti hiipui.
Illan tullen tuuli katosi ja vauhti hiipui.

Kippari ottaa torkut

Yön saapuessa kärsivällisyys alkaa olla koetuksella. Kolmen aikoihin Dynastariin kantautuu tieto, että ensimmäinen kisaaja on saapunut maaliin 02.34.

– Harvoin on näin suuria eroja, Ilkka huokaa.

Pikkutuntien hämärässä hän bongaa pojanpoikansa lahdenpoukamasta. Nuorten vene on seisonut jo useita tunteja.

– Hyvinhän teillä menee, isoisä kannustaa.

On hänen vuoronsa torkahtaa. Vävypoika ottaa ohjat käsiinsä.

– Olisi pitänyt mennä itäpuolta. Purjehtiminen on kivaa hyvällä tuulella, Ilari murjaisee.

Liisa saattoi ottaa nokoset pitkän päivän jälkeen.
Liisa saattoi ottaa nokoset pitkän päivän jälkeen.

Treffi-ilta veneessä

Aamun valjetessa tuuli nostattaa vauhdin purjeisiin ja miehistö valpastuu. Taas mennään, ja hymy on herkässä. Padasjoen satama häämöttää. Reilun 23 tunnin seilauksen päätteeksi maalivene töräyttää Dynastarille merkin. Perillä ollaan.

– Ei tarvinnut keskeyttää, Ilkka kiittelee.

Aurinko paistaa täydeltä terältä. Kun vene lipuu satamaan, miehistö rullaa purjeet, kiristää köydet ja laskee lepuuttajat paikoilleen. Ilari hyppää uimaan.

– Mikolle ja minulle tämä oli kuin treffi-ilta, pääsimme ilman lapsia purjehtimaan, Liisa iloitsee.

Dynastar saa levähtää hetken määränpäässä. Anssi perheineen on luvannut seilata veneen alkuviikosta kotisatamaan. Kun ei kisata, kiireen voi unohtaa.

– Purjehduksen ystävä on energian ja luonnon säästäjä. Nautin äänettömästä etenemisestä, kippari kiteyttää.

Katso lisää Päijänne-kuvia kuvakarusellista.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 12/2015.

Päijännepurjehdus 2017 Padasjoelta Jyväskylään järjestetään 21.7-23.7.

Matkailuauto on oma liikkuva hotellihuoneesi. Mutta tiedätkö, mihin saat sen yöksi pysäköidä? Keräsimme ohjeet.

Leirintäalue ei ole matkailuajoneuvolla liikkujan ainoa nukkumapaikka. Miltä kuulostaisi yö tanssilavan kupeessa?

1. Yövy yleisillä parkkipaikoilla ja levikkeillä

Jos matkustat matkailuajoneuvolla, voit nukkua muuallakin kuin leirintäalueella. Halutessasi saat pysähtyä huilaamaan vaikkapa Hietaniemen uimarannan tai Joulupukin pajakylän parkkipaikalle.

Yöpyessä on kuitenkin noudatettava vallitsevia pysäköintisääntöjä ja huomioitava varsinaisen leiriytymisen olevan kiellettyä. Leiriytymiseksi lasketaan esimerkiksi retkituolien sijoittaminen asuntovaunun ulkopuolelle ja matkailuvaunun tukijalkojen ulos ruuvaaminen.

2. Huoltoasema on hyvä paikka yöpyä

Voit nukkua matkailuajoneuvossa myös huoltoaseman parkkiruudussa. Useilla yöpymismahdollisuuden tarjoavilla pysähdyspaikoilla on erikseen osoitetut paikat karavaanareille.

Jos pääset kohteeseen vasta myöhään, leirintäalueet saattavat olla jo kiinni. Isot huoltoasemat tarjoavat silloin hyvät peruspalvelut vessoineen, ravintoloineen ja jätevesien tyhjennyspisteineen.

3. Pysäköi ja yövy metsätien raunassa

Erityisesti Lapissa on pitkiä metsäteitä, joiden varsilla ei ole leirintäalueita tai huoltoasemia. Silloin matkailuajoneuvon voi parkkeerata hiljaisen tieosuuden sivuun. Voit jättää karavaanin tällaiselle paikalle myös päivävaelluksen ajaksi. Muista kuitenkin, että yksityisillä teillä saa yöpyä vain maanomistajan luvalla.

4. Yöksi tanssilavan viereen

Haluaisitko laittaa jalalla koreasti? Erityisesti järvi- ja Keski-Suomen lavatanssipaikat pyrkivät houkuttelemaan matkailuajoneuvolla liikkujia huokein yöpymishinnoin. Leirintäalueen ollessa kaukana voi tanssilavan kupeessa uinuminen olla kesäkokemus parhaimmillaan. Kokeile esimerkiksi Eräjärveläistä Rönnin lavaa tai Syvälahden lavaa Kangasniemellä.  

Vinkit antoi leirintämatkailun valtakunnallisen keskusliiton SF Caravanin toiminnanjohtaja Timo Piilonen.

Mitä suomalaisessa kesäyössä tapahtuu? Alkukesän yössä tuntuu, että luonto pysyy hereillä ihmisiä paremmin. Kohtasimme pikkutuntien virkkuja aina lepakoista keikkamuusikoihin.

Kettu tuijottaa tiiviisti kohti auton ajovaloja. Se ei aio väistyä.

Kesäkuinen ilta Hämeenlinnassa punertuu taivaanrantaan. On aika etsiä suviyön taikaa. Sitä, josta on runoiltu, sävelletty kesähittejä ja laadittu rikosraportteja. Romantiikan lisäksi kesäyöhön kun kuuluu myös levottomuutta, ainakin poliisin näkökulmasta. Toisaalta pelti kolisee ja nyrkki heilahtaa herkemmin, toisaalta uusi elämä saa alkunsa useammin kuin talviöinä.

Nyt yöhön hiipuvat kadut ovat kuitenkin äänettömästi kipittävää kettua lukuun ottamatta autiot. Missään ei näy auringonlaskuun käsikkäin kulkevia pariskuntia, ei humalaansa retostelevia, ei edes myöhäiseen junaan kiirehtijöitä, vaikka asema pilkottaa selän takana.

Vain kettu, joka sekin odottelee, että pääsisi rauhassa illallistamaan.

Hurjasti hyönteiselämää

Rautatieaseman kupeesta löytyy sentään kourallinen ihmisiä. Alkamassa on Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirin jokakesäinen yölaulajaretki. Retken vetäjä Karri Jutila arvelee heti alkuun, että yö lähimetsikössä saattaa tarjota kaupunkiyötä huomattavasti enemmän toimintaa.

Suuntaamme radan viertä sivuavalle joutomaalle. Emme tähyile kaunista taivaanrantaa, vaan suoraan maahan. Karri Jutila ruopii lehtiä syrjään.

Näistä puskista löytyy runsaasti todellista hämärätouhua, sillä rehevään maahan on asettunut kammottuja espanjansiruetanoita. Mötkälemäinen tuholaisetana voi yön aikana lyllertää jopa 50 metrin matkan. Aluskasvillisuuden alta löytyy jättietanoiden lisäksi hurjasti hyönteiselämää. Taskulampun valossa pikkuruisten hyönteisten etsimisessä on oma jännityksensä.

Kun nousemme maanpinnasta takaisin seisoma-asentoon, hämärä ympärillä on tihentynyt. Nyt joutomaan kasvistosta erottuu selvästi kevyesti askellettuja polkuja. Ne ovat eläinten öisiä reittejä, joita pitkin jolkottelevat cityketun lisäksi myös supikoirat ja mäyrät.

Satakieli säveltää itse

Matka jatkuu radan ali kohti Varikonniemen metsikköä. Ilta on pimentynyt lyhyeksi yöksi. On sopiva aika lintujen yökonsertille.

Heti parinkymmenen metrin päässä satakielen kovaääninen laulu pysäyttää, ja yöllisen metsän äänekkyys suorastaan yllättää. Karri Jutila nyökkää, alkukesän yö puiden katveessa voi desibeleissä mitattuna olla jopa meluisa.

– Juhannukseen mennessä linnut lopettavat laulamisen, ja metsät hiljenevät silloin kummasti.

Kun lintujen parinmuodostus- ja pesänrakennustouhut ovat ohi, niiden lauluinto häviää. Karri Jutila kertoo, että tutkimusten mukaan linnunlaulu ei kuitenkaan liity vain perheenperustamiseen.

– Linnut laulavat myös ilokseen, ne purkavat niin mielihyvähormoneja ja energiaansa. Taitavimmat laulajat, kuten viitakerttunen, tuntuvat jopa hurmaantuvan omasta äänestään.

Takana luritteleva satakieli taitaa tehdä juuri niin, se laulaa lähes taukoamatta. Monet taitavat yölaulajat, esimerkiksi kerttuset ja rastaat, matkivat muita lintuja, mutta satakieli esittää itse säveltämäänsä materiaalia.

– Lintujen yöllinen laulu on musiikkia korvilleni. Olen laskeskellut, että vietän toukokuun puolivälistä juhannukseen noin puolet öistä metsissä, lintujen laulua kuuntelemassa ja äänittämässä, Jutila hymähtää.

Lepakkoarmeija suu ammollaan

Lintupuiden jälkeen edessä siintää tummunut järvenranta. Tyynellä selällä ei näy liikettä. Jutila kaivaa laukustaan detektorin eli lepakkoilmaisimen. Se vastaanottaa todellisten kesäyön eläjien, lepakoiden kaikuluotausäänet ja muuntaa ne ihmiskorvin kuultaviksi.

Detektorista alkaa heti kuulua nopeaa papatusta kuin sarjatulta. Se on Jutilan mukaan peräisin joko vesi- tai viiksisiipasta, joka saalistaa parhaillaan rantavedestä hyönteisiä. Latvojen tasalla lentelevän yksittäiset nakutukset taas kuuluvat pohjanlepakolle, joka sujahtaakin kuin näytösluonteisesti päittemme yli nopeita kiitosyöksyjä.

Lepakot ovat kesäyön ahmatteja. Parhaimmillaan nahkasiipi napsii yön aikana jopa 3000 hyönteistä, joten todellisuudessa järvenpinnassa käy aika vilske.

Tarkan kuulon avulla lepakko tietää tarkalleen, missä ravinnoksi kelpaavat hyönteiset liikkuvat. Lepakko myös näkee hyvin, joten nopeat, jopa vähän hermostuttavat lentonäytökset yllämme eivät selvästikään ole vahinkoja.

Lepakkoliitojen jälkeen jatkamme Varikonniemen pitkospuille. Ne kulkevat rantaruovikossa, ja pimeässä tuntuu kuin kävelisi vetten päällä. Tosin pimeys ympärillä on niin tummaa, että reitti pitää melkein arvata tai lähes kuulla, niin kuin monet yön eläimet tekevät.

Hämärän kaupungin hiljaisuus

Pitkospuiden päässä odottaa jälleen kaupunki. Olemme palanneet kuin varkain takaisin aseman tuntumaan. Luonnon äänien jälkeen katulamppunsa kesän ajaksi sammuttanut kaupunki vaikuttaa vielä autiommalta kuin lähtiessä.

Nyt pitäisi tutustua kaupungin yöelämään, mutta missä sitä on? Otamme kuvaajan kanssa auto alle ja lähdemme kierrokselle.

Torin kivetyksillä ei kulje ainuttakaan elollista olentoa. Jatkamme matkaa nakkikioskille. Ensimmäisen pimeän kioskin seinästä selviää, että ne kaikki ovat jo kiinni.

Kierrämme torinvarren uudelleen. Muutama kulkija sentään erkanee viereisestä baarista, mutta romantiikkaa, tai edes riidanpoikasta, ei leiju ilmassa. Vain yksi nuorukaisista nojaa näyteikkunaan ja lorottaa illan juomia kaikessa rauhassa seinustalle.

Jostain kuuluu mopon pärinää. Innostumme, pitäisikö lähteä perään? Mopot jos mitkä herättävät närkästystä ja keskustelua kesäilloissa. Ennen kuin ehdimme, pärinä on kaikonnut hämäryyteen.

Yön hiljaisuudessa hurisee ainoastaan viereinen moottoritie tasaista autonauhaa. Tänä yönä juuri se on täälläkin ehkä se vaarallisin paikka. Kuiva, kirkas kesäöinen tie on tilastoiden mukaan pakkasliukastakin säätä turmiollisempi.

Nyt ei onneksi kuulu pellin rytinää. Asetumme kaupungin rantaan seuraamaan auringonnousua. Kylmä aamuyö höyryää vedenpinnasta, kun kaupunki takana valmistautuu uuteen päivään. Luonto ei juuri ehdi nukahdella. Ainoastaan viereisen katulyhdyn nokkaan asettunut lokkipari nuokkuu yksimielisesti. Ne saavat kelvata, kesäyön romantiikkakiintiö on täytetty.

Eläkkeellä oleva muusikko Pertti Kovanen:

"Keikkamuusikkona olen ajanut tuhansia kilometrejä halki suomalaisen kesäyön. Kun Korsuorkesteri 1990-luvun alussa aloitti, tahti oli todella tiivis, ja kesäyöt kuluivat autonratissa.

Alkuun ne olivat todella valloittavia, ja ajoin mielelläni keikalta kotiin läpi yön. Oli hienoa huristaa läpi nukkuvien kylien, siinä omat ajatuksetkin lähtivät rullaamaan. Öisestä ajamisesta tuli ikään kuin oma hetki. Rupesinkin puoli-leikilläni laulamaan muille tuutulauluja, että he nukahtaisivat ja minä saisin omaa aikaa.

Kaikenlaista kulkijaa tuli vuosien varrella kesäyössä vastaan. Humalaisia, liftareita, poroja ja hirviä. Yhtenä juhannusyönä Luumäen kohdalla karhu liippasi ihan auton keula ohi. Ehdin juuri ja juuri jarruttaa. Siitä se omanarvontuntoisesti tallusteli ja kääntyi vielä perään katsomaan, että minkälaiset kulkijat sen rauhaa suvaitsivat rikkoa.

Nuorena muusikkona 1970-luvulla kesäyöt olivat paljon vauhdikkaampia. Takapenkillä juotiin. Joskus otettiin porukkaa mukaan matkan varrelta ja vaihdettiin kyyti vaikka viinapulloon. Silloin myös taajama-alueen ulkopuolella sai ajaa niin järjettömiä nopeuksia, että öissä oli
ihan erilainen vauhdin ja vaaran tunnelma.

Kauneimmat kesäyön reitit ovat minusta Pohjois-Karjalassa, Savossa ja Lapissa. Nelostietä olen aina yrittänyt välttää, samoin taukoja isoilla ketjujen huoltamoilla. Nykyään tosin ovat harvassa persoonalliset taukopaikat, sellaiset, joihin muusikot kokoontuivat ja joista sai yöpalaksi laihallekin kukkarolle sopivaa sippisoppaa."

Pertti Kovanen on soittanut mm. Korsuorkesterissa.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 12/2016.