Keskiaikaiset markkinat järjestetään Turussa 29.6.–2.7.2017. Tapahtumia on myös linnassa.
Keskiaikaiset markkinat järjestetään Turussa 29.6.–2.7.2017. Tapahtumia on myös linnassa.

Itämeren voi kiertää upeita linnoja tutkien Turusta Tukholmaan. Kotimaassakin pääsee kiehtovaan keskiajan tunnelmaan.

1. Turun linna 

Kiitos haarukasta! 

Kidutusta, kuolemaa ja kummituksia. Se on Turun linnan erään opastuskierroksen nimi. Kierroksella esitellään päälinnan länsipäädyssä oleva 8,5 metrin syvyinen kuiluvankila, jonne vangit ja heidän niukka ruokansa laskettiin pienestä luukusta. Pyöveli haki tuomitut mestattaviksi Turun suurtorille.
Kivinen linna saarella Aurajoen suulla oli vaikea piirittää. Sotilaat nukkuivat muurien sisällä taivasalla.

1500-luku oli linnan merkittävintä aikaa. Kustaa Vaasa nimitti poikansa Juhanan Suomen herttuaksi, joka toi Turkuun puolalaisen vaimonsa, prinsessa Katariina Jagellonican. Katariinan ansiosta Suomeen saatiin haarukka.

Kun linnan hallinnollinen tehtävä himmeni, rakennus jatkoi vankilana ja varastotilana. Toisessa maailmansodassa linnaa pommitettiin rajusti. Restaurointityö saatiin valmiiksi vasta 1961. Linnassa toimii nykyisin museo, jossa lapset voivat järjestää syntymäpäiväjuhlia.

2. Pietari-Paavalin linnoitus, Pietari 

Täällä lepäävät tsaarit perheineen 

Linnoituksessa toimii nykyisin kaupungin museo ja sen läheisyydessä rahapaja.
Linnoituksessa toimii nykyisin kaupungin museo ja sen läheisyydessä rahapaja.

Tervetuloa Pietarin Jänissaarelle! Saaren komeaan katedraaliin on haudattu kaikki Venäjän keisarit Pietari Suuresta (1672-1725) lähtien. Pietari Suuri myös perusti linnoituksen, joka rakennettiin alun perin puusta. Tarkoitus oli suojella kaupunkia Ruotsia vastaan Suuressa Pohjan sodassa, jossa Ruotsi menetti asemansa Pohjois-Euroopassa.

Nevajoelta katsottuna linnoitus on hyvin muureilla suojattu. Muurin yli pilkistää katedraalin torni, jonka kellotapuli on Pietarin korkein rakennus.

Linnoituksen tyrmään teljettiin aatelismiehet ja poliittiset vangit vuoteen 1917 asti. Karut vankikopit ja jalkakahleet hyytävät kävijää kauneimpanakin kesäpäivänä.

Kirkon barokkisisustus on upea. Pietari Suuri halusi paikalle saarnastuolin länsimaiseen tyyliin, vaikka sellaista ei yleensä ole ortodoksikirkoissa.
Kirkon barokkisisustus on upea. Pietari Suuri halusi paikalle saarnastuolin länsimaiseen tyyliin, vaikka sellaista ei yleensä ole ortodoksikirkoissa.

Linnoituksen pihaa pääsee tutkimaan ilman pääsymaksua, mutta kirkkoon ja museoihin pitää ostaa lippu. Linna-alue on avoinna päivittäin aamuvarhaisesta iltamyöhään.

1970-luvulla elvytettiin uudelleen tsaarinajan perinne laukaista tykki keskipäivällä. Sen jälkeen kannattaa kesälauantaisin katsoa aukiolla mahtipontinen vahdinvaihto.

  • Opastus 6 e. Metro: Gorkovskaja. spbmuseum.ru/themuseum
  • Jos historia ei kiinnosta, lepäile saaren hiekkarannalla, kuten paikalliset tekevät huhtikuusta alkaen.
     

3. Piispanlinna, Saarenmaa

Ruttotautisia ja kommunistiterroria 

Tornit Pikk Herman ja Sturvolt näkyvät kauas.
Tornit Pikk Herman ja Sturvolt näkyvät kauas.

Saarenmaan komeimman nähtävyyden katolta näkee kauas. Etelässä kimaltaa Kuressaaren matala uimaranta, jonka vesi on Viron lämpimimpiä. Pohjoisessa näkyy vallihauta, jonka yli linnaan kävellään Kuressaaren keskustasta.

Piispanlinna eli Piiskopilinnus on Baltian parhaiten säilyneitä keskiaikaisia linnoja. Sen peruskivet vyörytettiin paikalle jo 1200-luvulla. Paksut muurit ja tornit uhmaavat urheasti aikaa vielä 800 vuotta myöhemmin.
Piispoja linnassa on asunut viimeksi 1500-luvulla, jolloin piispa Johannes V. Munchhausen myi Saarenmaan tanskalaisille. 1600-luvulla saari siirtyi Ruotsille, ja linnaa luovutettaessa rakennuksessa oli kirjoilla 850 palkkasoturia ja 800 talonpoika-miliisiä. Rutto runteli ruotsalaisten varuskuntaa, joten 1700-luvulla venäläiset valtasivat linnan ilman vastarintaa.

Kesäisin järjestetään turnajaisnäytöksiä.
Kesäisin järjestetään turnajaisnäytöksiä.

Sujuvasti käy myös matkailijan kulku linnassa olevan tyylikkään historiamuseon läpi. Näyttelyissä saa kattavan kuvan sekä Saarenmaan luonnosta että historiasta. Eteläisen puolustustornin ruutikellarissa voi tutustua kommunistiseen terroriin. Näyttelystä voi toipua tornikahvilassa. Ryhmät voivat tilata kynttilänvalossa nautittavan keskiaikaisen aterian. Hinta 25 hengen ryhmälle on 1 125 euroa.

4. Malborkin linna, Puola 

Ritari opastaa linnaan yöllä 

Kiitos nuoren runoilijan Max von Schenkendorfin, Malborkin linna on yhä olemassa. Hän kirjoitti sanomalehteen vuonna 1803 paheksuvan mielipidekirjoituksen, sillä arvokas linna oli pahasti rapistunut. Preussin kuningas joutui julkisen paineen takia varaamaan rahat linnan entisöintiin. Ja kaikki tämä ennen sosiaalista mediaa!

Suurmestarin palatsin salissa on katseen vangitseva holvikatto.
Suurmestarin palatsin salissa on katseen vangitseva holvikatto.

Upea, iso linna sijaitsee Puolassa, noin puolen tunnin junamatkan päässä Gdanskin kaupungista. Linnaa alettiin rakentaa jo 1270-luvulla sekä sotilaallisiin että uskonnollisiin tarkoituksiin. Saksalainen ritarikunta käännytti Puolassa asuvia muinaispreussilaisia kristinuskoon ja tarvitsi turvallisia tukikohtia. Malborkin linnasta tuli ritarikunnan suurmestarin asemapaikka.

Toisessa maailmansodassa puolet linnasta tuhoutui, ja kunnostus alkoi vasta 1950-luvun lopulla. Nykyisin linna kuuluu Unescon maailmanperintölistalle.

5. Amalienborg, Kööpenhamina 

Kuningatar on ketjupolttaja 

Mene Kööpenhaminaan 16. huhtikuuta. Silloin juhlitaan kuningattaren syntymäpäivää. Vain punatakkiset henkivartijat pysyvät viilipyttymäisinä mustissa tötteröhatuissaan. Heidänkin univormunsa on tavallista komeampi.

Amalienborgin rokokoolinna on Tanskan kuningasperheen talvikoti. Linnan neljä palatsia muistuttavat toisiaan, mutta kuningatar Margareetalla on ylimääräinen savupiippu. Tanskalaiset vihjaavat sen johtuvan 75-vuotiaan kuningattaren tupakoinnista: boheemi hallitsija polttaa ketjussa.

Vahvinvaihto tapahtuu joka päivä klo 12.
Vahvinvaihto tapahtuu joka päivä klo 12.

Rakennuksia yhdistävät maanalaiset tunnelit, mutta silti linnan pihalla voi nähdä vaikkapa kruununprinssit Frederikin tai Joachimin. Molemmilla on neljä lasta.

Keskipäivällä tapahtuu näyttävä henkivartioston vahdinvaihto. Museo sijaitsee Christian VIII:n palatsissa.

6. Kuninkaanlinna, Tukholma 

Varo kellarin kummitusta 

Jos Kaarle XVI Kustaa kutsuu sinut vieraaksi, päädyt Kuninkaanlinnaan. Jos kutsua ei kuulu, linnaan pääsee myös opastetulle kierrokselle. Opastus on ruotsiksi, englanniksi, kiinaksi, venäjäksi ja saksaksi.

Linnassa työskentelee 200 ihmistä ja pari kummitusta. Tarinan mukaan niin sanottu Harmaa ukko päivystää vanhassa kellarissa. Kahisevaan silkkiin pukeutuvan Valkean rouvan näkeminen taas ennustaa yleensä jonkun kuninkaallisen kuolemaa.

Tukholmassa voi nähdä Vita Havet -salin.
Tukholmassa voi nähdä Vita Havet -salin.

Vierashuoneissa on majoitettu valtion päämiehiä 150 vuotta. Vierailut kestävät kolme päivää, ja niitä varten huoneet sisustetaan vaihtuvin silkkiverhoin ja kukka-asetelmin.

Museoita on neljä. Kruunut, miekat ja kuninkaallinen kastemalja esitellään Aarrekammiossa linnan eteläisen osan kellariholveissa.

  • Lippu 17 e. Slottsbacken 1.
    kungahuset.se
  • Ruotsin suurlähetystön julkisivu muistuttaa Kuninkaanlinnaa Lejonbackenin suunnalta katsottuna. Pohjoisesplanadi 7, Helsinki.

 

Suomen linnat x 3

Vinkit antoi Suomen kansallismuseon intendentti, Jouni Marjamäki.

Olavinlinna 

"Maailman pohjoisin keskiaikainen linna, jonka rakentaminen aloitettiin 1475. Tornien epätasaisia portaita kavutessa voi tuntea menneisyyden aidosti. Moni tuntee linnan Savonlinnan Oopperajuhlien estradina, mutta karu puolustuslinna on käymisen arvoinen myös talvella."

Raaseporin rauniot

"Suomesta ei löydy toista vastaavaa linnaa, jonka rakentaminen aloitettiin 1300-luvulla. Linnan sisäosia on helppoa tutkia kulkemalla pitkin puisia portaita ja kulkusiltoja. Hämärät muurien kolot ja kolkat herättävät kävijän mielenkuvituksen eloon."

Snappertuna. raseborg.org/slott/fin

Suomenlinna

"Vanhin osa Helsinkiä löytyy 1700-luvulla rakennetusta Suomenlinnasta. Monelle on yllätys, että Helsingistäkin löytyy "linnanpiha", nimittäin Suuri linnanpiha Susisaaressa.
Pihan ympäristö oli aikoinaan linnoituksen keskus. Osa rakennuksista tuhoutui myöhemmin Krimin sodassa. Helsingin vanhimpiin kuuluva aukio on vaikuttava kokemus. Kustaanmiekansalmen linnoitusvalleille kannattaa mennä silloin, kun laivat ohittavat linnoituksen hämmästyttävän läheltä."

Helsinki. suomenlinna.fi

Kuittisen kylässä Aunuksen Karjalassa on lämpimänä kesäiltana jotain taianomaista, menneen maailman tunnelmaa. Ilmassa leijuu vieno saunanlämmityksen ja sireenien tuoksu.

Lähden tallustelemaan kyläraittia, jossa kaikki vastaantulijat huomioivat minut: tervehtivät karjalan kielellä tai venäjäksi, ja pysähtyvät juttelemaan. Paikalla on paljon kaupungista tulleita, kesälomaa viettäviä lapsenlapsia, vunukoita.

Kohtaamisen helppous rentouttaa turistinkin, ja alan hymyillä ja katsoa tapittaa kaikkia silmiin. Kylän värikkäät puutalot ovat syötävän suloisen näköisiä. Kaunis kesä ja iloiset ihmiset saavat puutarhat näyttämään paratiisilta, vaikka talvella näkymä on varmasti ankeampi.

Saavumme kylää halkovalle Megrera-joelle, jonka törmällä istuu ukko tupakilla. Helteisessä kesäillassa en voi vastustaa pikaista kastautumista. Uidessa tutustun kymmenvuotiaisiin tyttöihin, jotka haluavat harjoitella kanssani englannin puhumista.

Piipahdan pienessä kaupassa ostamassa Baltika-oluen. Samasta oven avauksesta kauppaan tuodaan tuoretta leipää puulaatikossa. Kuittisessa on muuten kolme ruokakauppaa, vaikka asukkaita ei ole kuin muutama sata.

Jatkamme matkaa ja näemme pariskunnan maalaavan vihreää taloa. Venäläinen poppi raikaa autostereoista. Svetlana Polupehova ja hänen miehensä Alik Ismi poseeraavat meille auliisti. Ylitän itseni sönkkäämällä 30 vuoden takaista kouluvenäjää. Eleitä vaan peliin, ja ymmärrys syntyy avoimuudella ja uteliaisuudella.

Svetlana Polupehova ja Alik Ismi maalaavat taloaan mahtavan vihreäksi.
Svetlana Polupehova ja Alik Ismi maalaavat taloaan mahtavan vihreäksi.

Seuraavan talon pihalla Tatjana Arhipova pesee räsymattoja, ja miehensä Sergei Arhipov juttelee naapurin kanssa aitaan nojaten.  

Naapurin pihapiiri on räjäyttävän värikäs! Tamara Nemolotova on maalannut sadunomaisilla hahmoilla niin talonsa, saunansa kuin kanalansa. Vanha romu-Ladakin on koristemaalattu, ja piha on täynnä hassua kierrätystaidetta: muovisista vesikanistereista tehtyjä possuja, eläinhahmoiksi maalattuja tynnyreitä.

– Olen matematiikan opettaja, mutta sisälläni asuu pieni taiteilija, Tamara nauraa.

Olen saanut kutsun tulla syömään ja saunomaan Tamaralle. Hän on laittanut pöydän koreaksi.

Mummon lämmin kyly

Tamaran kyly eli sauna on tunnelmallinen, ja paljon isompi kuin suomalaissaunat. Hän on rakentanut pienen uima-altaankin kylyn eteen.

Mikkeliläinen Heikki Kupiainen yöpyy Tamaran tuvassa. Vilvoitellessaan saunan terassilla hän kertoo jo lapsena Kerimäellä kuulleensa kotikylän vanhusten tarinoita rajantakaisen Karjalan laulumaista.

– Alue tuntui olevan lähellä mutta kaukana. Tutkailin pikkupoikana pieniä sahalaitareunaisia tsasounan kuvia, ja alkukipinä Karjala-innostukseen syttyi.

Kiinnostus ei ainakaan vähentynyt, kun Heikki opiskeli historiaa ja ryhtyi opettajaksi.

– Tulin Aunukseen ensimmäisen kerran 1997 seurakuntaryhmän mukana. Neukkutyylinen hotelli Olonia oli täysi, ja minulle alettiin etsiä kotimajoitusta.

Lopulta Heikin luo ajoi nuori poika Ladalla hirvittävää vauhtia. Vanha huivipäinen mummo istui etupenkillä.

– Minut tuotiin Kuittisiin, 16 kilometrin päähän kaupungista. Sauna oli lämpimänä, mummo tarjosi ruokaa ja mankeloiduissa lakanoissa vaivuin nopeasti uneen. Aamulla heräsin karjan kelloihin, ja tuli samanlainen tunne kuin lapsuudessa. Ikuinen rakkaus kylään syntyi tuolloin.

Kuittisen kylässä on kahdeksan vapaana kulkevaa lehmää.
Kuittisen kylässä on kahdeksan vapaana kulkevaa lehmää.

Seurakunnan matkalla tehtiin paljon vapaaehtoistyötä, ja koteihin vietiin tarpeellista tavaraa kiukaista vaatteisiin.

– Olin usein järjestöjen ja seurakunnan matkoilla apuna, koska ne tekevät pyyteetöntä työtä. Veimme täällä kylällä tavaraa tarvitseville. Ne olivat avartavia matkoja, meitä oli yleensä pari kolme äijää kantoapuna. Yövyin aina perheissä ja pääsin sisään ihmisten elämään. Kontaktit ovat harventuneet, sillä väkeä on kuollut vanhemmasta päästä, mutta onneksi on vielä 2–3 kyläpaikkaa.

Avustustoimintakin on hiukan hiipunut, koska nykyisin rajan yli saa tuoda vain vähän tavaraa. Sallitut kilomäärät ovat todella alhaisia.

Hauskan illan jälkeen kävelemme valokuvaaja Karoliinan kanssa majapaikkaamme, Santeri, 77, ja Sandra, 81, Moltsinin kodin kammariin.

Suomalaiskoulun kasvatti

Havahdun aamulla Santerin ja Sandran ääniin tuvassa. He ovat nousseet aikaisin. Santeri keittää tsajua, Rizik-kissa leikkii pallolla ja vanhukset puhuvat keskenään pehmeää karjalan kieltä. On ihana rauha, kuin mummolassa lapsena. Huoneessani on gobeliini seinällä ja pitsiverhot ikkunassa.

Nousemme aamupuurolle, jonka painikkeena saamme Santerin tekemää mustikkahilloa. Hän on innokas marjastaja ja kotipuutarhuri. Sandran jalat ovat niin huonossa kunnossa, että hän ei metsään enää pääse.

Santeri toi Sandralle mustikkaiset tuliaiset metsäreissulta.
Santeri toi Sandralle mustikkaiset tuliaiset metsäreissulta.

Santeri oli aikoinaan sovhoosissa kuorma-autonkuljettajana, Sandra kyläkoulun opettajana. Heidän kotinsa on vuonna 1965 sohvoosin työntekijöille rakennettu soma talo. Sisään tulee kylmä vesi, ja huussi ja kyly ovat pihalla.

– Olen asunut koko ikäni tässä kylässä, jossa suurin osa on karjalaisia perheitä. Kaupungin hulinaan en ole koskaan halunnut, Santeri toteaa.

Sandran ja Santerin pojat VolodjaValera ja Juri asuvat Aunuksessa, Petroskoissa ja Pietarissa. He käyvät kerran kuussa auttamassa. Pojat osaavat hyvin karjalaa, mutta neljä vunukkaa eivät enää puhu sitä, Santeri kertoo. Sandra kävi kolmanteen luokkaan asti suomalaista kansakoulua, kun suomalaiset miehittivät Itä-Karjalan. Koska kaikki puhuivat karjalaa, oli suomea helppo oppia.

– Opettajamme oli suomalainen Saimi, joka kutsui minut usein luokseen kylään. Hän meni naimisiin suomalaisen upseerin kanssa ja sai pojan Aunuksessa.

Joitain vuosia sitten Saimin poika kirjoitti paikallislehteemme, että muistaako kukaan suomalaisia opettajia. Kirjoitin, lähetin kuviakin ja poika kävikin täällä pari kertaa, Sandra muistelee.

– Noin 15 vuotta sitten täällä alkoi käydä tutkijoita kyselemässä suomalaissotilaiden lapsista ja karjalaisista lauluista. Viime vuosina kävijät ovat vähentyneet.

Moltsinit toteavat 1960–70-luvuilla kyläläisten elämän olleen mallillaan. Sovhoosissa oli kunnon palkat, ja ihmisillä alkoi olla varaa ostaa jääkaappeja ja pesukoneita.

Nyt ruoan hinta nousee joka viikko Krimin ja Ukrainan tilanteen takia.

Ladalla liikenteeseen

Santeri pyyhkii Ladastaan pölyt joka päivä ja ajaa auton aina talliin.

– Aloin jonottaa ensimmäistä Mosseani vuonna 1973. Sain sen kahden vuoden, kahden kuukauden ja 19 päivän odotuksen jälkeen. Se maksoi 5 023 ruplaa, ja ajoin sillä kuusi vuotta. Tällä Ladalla olen ajanut yhdeksän vuotta, hän toteaa ylpeänä.

Lähden Santerin, Heikin ja Karoliinan kanssa tutkimaan lähiseutuja.

Ensin rämmimme metsään katsomaan jatkosodan aikaista PSS-linjaa.

– Nämä taisteluasemat ja korsut rakennettiin jatkosodan aikana välillä Pisi–Saarimäki–Sammatus. Mutta niistä jouduttiin luopumaan melko nopeasti, koska puna-armeijan suurhyökkäys eteni Karjalan kannaksella Valkeasaaressa kesäkuussa 1944, Heikki kertoo.

Nyt luonto on vallannut linjan ja maasto on upeaa mustikkametsää. Santeri kertoo täällä asuneen paljon suomalaisia sotilaita sodan aikana.

– Me lapset kuljimme metsässä, ja sotilaat kutsuivat meidät syömään ja antoivat kotiin vietävääkin.

Jatkamme Sammatuksen kylään, jossa asuu pari perhettä talvella, kesällä 40 ihmistä. Käymme koputtelemassa Santerin ystävän Valerin ovea, mutta hän lienee mustikassa.

Sammatuksessa on kylän hautausmaa, vanhoja suomalaisten rakentamia bunkkereita ja sotamuistomerkkinä tankki. Paikalla käytiin juhannuksena 1944 kova taistelu.

– Täällä opeteltiin 1940-luvulla uutta valutekniikkaa, jota sitten käytettiin Salpalinjan rakentamisessa, Heikki kertoo.

Santeri puolestaan kertoo tarinan pysähtyessämme vanhan talon eteen. Talossa asui aikoinaan Anni, joka sai sota-aikana lapsen suomalaisen miehen kanssa.

– Mies tuli vuonna 1991 etsimään poikaansa. Anni ohjasi hänen pojan luo, mutta tämä oli sammunut humalaansa eivätkä he siis edes tavanneet. Venäläinen kohtalo, tuumii Santeri, joka ei ole viinamäen miehiä lainkaan.

Aunuksen musiikkifestivaalien näyttämönä toimii kaunis kylämiljöö.
Aunuksen musiikkifestivaalien näyttämönä toimii kaunis kylämiljöö.

Karjala elää praasniekassa 

Seuraavana päivänä matkaamme Suuren Selän kylään, jossa vietetään Iljan päivän praasniekkaa 2.8. Kylämiljöö 1800-luvun hirsitaloineen on ainutlaatuisen kaunis.

– Iljan päivä on puoliksi kesää, puoliksi syksyä. Yleensä nostan silloin perunat. Juhlia vietetään eri kylissä eri viikonloppuina, Santeri selittää.

Aunuksen musiikkifestivaalit on järjestetty jo viitenä kesänä. Kuoroja, esiintyjiä ja soittajia tulee niin Suomesta kuin Aunuksen alueelta. Konserttiareena on aurinkoinen pihapiiri. On yksi kesän kuumimpia päiviä, lähes 30 astetta.

Karjalainen kansanmusiikki sopii kyliin kuin nenä päähän. Karjalan tasavallassa festivaalia koordinoi Intra-säätiö, Suomen puolella Pohjanmaa-Karjala ry.

– Tapahtumat on hajautettu kyliin, missä karjalaa puhuvat ihmiset elävät. Konserttien juonnot ja esitykset ovat karjalaksi. Tämä on tietoinen valinta, vaikka yleisössä on paljon suomalaisia ja venäjänkielisiä. Karjalan kielen ja karjalaisen kulttuurin kohottaminen on yksi festivaalin tavoitteita, kertoo vaasalainen puuhamies Antti Koski

Sisarukset Vera ja Nadesda kastelevat pientä sipulipeltoaan kevätillassa.
Sisarukset Vera ja Nadesda kastelevat pientä sipulipeltoaan kevätillassa.

Kulkurin valssi suomeksi 

Viimeisenä iltana ajamme pöliseviä hiekkateitä pitkin Kuujärven Paloniemen kylään. Sen kauneudesta runoilija Yrjö Jylhä loihti sanailemaan: Kuujärven kunnaat, Kuujärven kuu, Kuujärven rannoilla karsikkopuu, pilviä päin kuvastuu.

Kylä kylpee ilta-auringossa. Siellä ei asu enää yhtään vakituista asukasta. Mutta kesällä se herää henkiin, kun pietarilaiset ja petroskoilaiset saapuvat kesänviettoon.

Sisarukset Vera Petuhova ja Nadesda Piskunova kastelevat pientä sipulipeltoa ja ryhdymme heidän kanssaan juttusille. Kun he kuulevat meidän olevan Suomesta, he alkavat huutaa naapurin rouvaa paikalle. Hän osaa kuulemma suomea, koska kävi suomalaista kansakoulua.

Lilja Semjonovna, 85, köpöttelee pihalle ja istuu penkille Anastasia Tsevtkovan, 86, viereen. Lilja kertoo asuvansa Petroskoissa, mutta viettää kesää lapsuudenkodissaan sukulaisten kanssa. Vera ja Nadesda yllyttävät Liljaa puhumaan suomea. Hyväntuulinen mummo sanoo nauraen venäjäksi, että ei hän enää muista mitään.

Anastasia Tsevtkova, 86, ja Lilja Semjonovna, 85, asuvat Petroskoissa, mutta viettävät kesää Kuujärven kylässä.
Anastasia Tsevtkova, 86, ja Lilja Semjonovna, 85, asuvat Petroskoissa, mutta viettävät kesää Kuujärven kylässä.

Mutta yhtäkkiä hän puhkeaa laulamaan Kulkurin valssin suomeksi. 

Hetkessä on jotain pysäyttävää, ja me kaikki hiljennymme kuuntelemaan. Lopulta yhdymme mukaan, kun Lilja unohtaa joitain sanoja. Lilja ei ole puhunut suomea 70 vuoteen.

Tästä ihmeellisestä ja koskettavasta tapaamisesta innostuneena yritämme saada Liljan laulun videolle. Vera ja Nadesda eivät malta olla hiljaa, vaan maanittelevat mummoa. Nauramme kaikki tilanteelle, ja lopulta laulamme kaikki yhdessä Miljoona ruusua, he venäjäksi ja me suomeksi. 

Tämä kohtaaminen kruunasi koko matkan. Ja minä päätin mennä työväenopistolle parantelemaan venäjän taitojani.

Kun seuraavana aamuna olemme lähdössä Moltsineilta pois kohti Suomea, kehottaa Sandra kaikkia istumaan hetkeksi paikalleen.

– Niin mieli rauhoittuu tulevaan, kohtaamaan uutta. Tämä on karjalainen tapa, hän sanoo ja halaa meitä läksiäisiksi.

Kuittisen kylä kukoistaa kesällä.
Kuittisen kylä kukoistaa kesällä.

Artikkeli on alun perin julkaistu ET-lehden numerossa 9/2015.

Upea luonto, kauniita rakennuksia, herkullista ruokaa sekä paljon tapahtumia ja mukavia ihmisiä. Sellainen on Ahvenanmaa!

Käringsundin vanha kalasatama Eckerössä on kuin ahvenanmaalainen postikortti: kauniita harmaita ja punamultaisia venevajoja meren äärellä, aurinko paistaa ja lokit kirkuvat. Tässä idyllissä kuvattiin Astrid Lindgrenin Saariston lapsia 1960-luvulla.

Andreas Sjöblom herkuttelee Amandan, 5, ja Antonin, 2, kanssa jäätelöllä Gastropub Bodeganin terassilla.

– Asun lähellä ja piipahdan täällä usein fiilistelemässä meritunnelmaa. Ruokakin on hyvää, Andreas kehuu.

Eckerön kunta on manner-Ahvenanmaan läntisin paikka, ja siellä käy paljon ruotsalaisturisteja. Matka Grisslehamniin kestää vain pari tuntia. Toinen syy on aurinko: Eckerö on yksi Pohjoismaiden aurinkoisimpia paikkoja aurinkotunneissa mitattuna! Ei ihme, että kunnassa on peräti viisi leirintäaluetta.

Lue myös: Ahvenanmaa on käsityöfriikin unelmakohde

Kalliolla kävelevä ruotsalaispariskunta Inger Dolk ja Lars-Ove Andersson on viettänyt jo 12 kesää Ahvenanmaalla.

– Asuntovaunullamme on vuosipaikka Alebon leirintäalueella. Meillä on myös kanootit ja polkupyörät ja liikumme paljon luonnossa. Täällä on kaunista ja mukavaa, he toteavat.

Vanhan Venäjän läntisin piste

Vuonna 1828 rakennettu Eckerön posti- ja tullitalo on mahtipontisen komea pytinki meren rannalla. Silloin ei oltu köyhiä eikä kipeitä, kun rakennettiin Venäjän läntisintä raja-asemaa autonomian ajalla.

Rakennus on tärkeä osa ahvenanmaalaista kulttuuriperintöä, sillä vanha postitie kulki vuodesta 1638 lähtien Tukholmasta Ahvenanmaan kautta Pietariin. Ahvenanmaalaiset talonpojat vastasivat postin ja matkustajien kuljetuksesta meren yli. Nykyisin järjestetään joka kesä Eckerön ja Ruotsin Grisslehamnin välillä Postisoutukilpailu.

Herkkuhetki Eckerössä

Tessa Nordlund pyörittää tyttärensä Celindan ja hänen ystävänsä Fridan kanssa tyylikästä kahvila-ravintola Tsarevnaa Postitalon sivurakennuksessa. Vitriinissä on ihania kotitekoisia leivonnaisia.  

– Meillä on aina kaksi päivän lounasta ja kolme lista-annosta. Esimerkiksi tänään lounaana on kalaa Wallenbergin tapaan ja lammasmurekepihvit, Tessa kertoo.

Äiti ja tytär ovat aina haaveilleet kahvilasta. Koko perhe tsemppaa mukana: 15-vuotias pikkuveli Leonard on innokas kalastaja.

– Tämän päivän Wallenbergin ainekset tulivat häneltä, Celinda nauraa.

"Rakastan Ahvenanmaan rauhaa, luontoa ja turvallisuutta."

Tsarevnan naapurissa on pieni suklaapuoti, jossa Mercedes Urbano-Winquist valmistaa suussasulavia suklaakonvehteja. Mercedes muutti Venezuealasta 10 vuotta sitten Ahvenanmaalle rakkauden perässä.

– Työskentelin Suomen suurlähetystössä Caracasissa, kun Peter Winquist tuli sinne keraamikkoryhmän kanssa. Huolehdin heistä, ja siitä se lähti pikku hiljaa. Venezuelasta kaipaan perhettä, tuoksuja, värejä ja intensiivistä taivaan sineä. Mutta rakastan Ahvenanmaan rauhaa, luontoa ja turvallisuutta, Mercedes toteaa.  

Degersandin kultaiset hiekat

Degersandin leirintäalueella on tyylikkäitä mökkejä, upea hiekkaranta ja hyvää ruokaa tarjoava ravintola. Rantasaunan löylyhuoneen seinä on lasia, ja siitä avautuu upea näkymä Ahvenanmerelle. Voisin leiriytyä heti tänne!   

Saksalaiset Stefanie Albert ja Gerhard Blanke ovat nostaneet aurinkotuolit rannalle asuntoautonsa eteen. He ovat viihtyneet jo kaksi viikkoa ja viipyvät vielä viikon.

– Kävin Ahvenanmaalla viimeksi 30 vuotta sitten. Nyt luimme Tove Janssonin Sommarbuchin, joka kertoo kesänvietosta Suomenlahden saarella. Innostuimme lähtemään, ja onhan tämä kuin pieni paratiisi. Olemme myös pyöräilleet ympäri saarta. Ensi kesänä autoilemme Islantiin. Asuntoauton kuljetus laivalla Tanskasta maksaa 1500 euroa, mutta vuokraaminen siellä maksaisi 5000 euroa, Gerhard kertoo.

Sturen puulaatikot ja Evan kahvipannut

Annelundin tila Hammarlandissa on varmaan Oolannin originellein puutarha. Emäntä Annette Häger-Ahlström hoitaa lampaita ja yrttitarhaa. Hän järjestää myös yrttikursseja ja puutarhaan tutustumiskierroksia ryhmille. Aviomies Sture Ahlström on tuhattaituri ja käsityöläinen, joka on rakentanut romusta tilalle monia hauskoja rakennuksia ja esineitä.  

Sture valmistaa kuusipuusta hienoja 30-luvun tyylisiä puulaatikoita. Hän tekee ne alusta pitäen: sahaa, liimaa, hioo, maalaa, sekoittaa värit ja tekee sapluunat.

– Näitä tehtiin 1960-luvulle asti, sitten muovi jyräsi markkinat. Muovi menee rikki, mutta puulaatikon voi korjata. Se sopii niin veneeseen, pyörän päälle, verstaaseen kuin keittiöönkin.

Laatikoiden tekstit Sture ideoi 1930-luvun sanomalehtien mainoksista, museoista ja netistä. Kolmen vartin eli 3/4-laatikko on suosituin. Se maksaa 38 euroa. Sture tekee laatikoita neljää kokoa. Minun mukaani lähtee laatikko, jossa on Dunlop-teksti, vanha irlantilaisen räätälin mainos.

Pian on pakko pysähtyä pihakirppikselle, sillä puutarha on täynnä kahvipannuja! Retroesineitä on myynnissä vanhassa asuntovaunussa ja aitassa, jonka vintillä on lastenvaunu - ja nukenvaunumuseo. Vanhaan maakellariin Eva ja Peter Gustafsson suunnittelevat kahvilaa.

– Tämä on hauska harrastus meille. Ostan paljon tavaraa ruotsalaisista huutokaupoista. Aluksi minulla oli 240 kahvipannua, mutta paljon olen jo myynytkin niitä kolmen euron hintaan. Aukioloajat selviävät netistä, mutta jos olemme kotona, voi tulla muulloinkin.

Verevä Maarianhamina

Maarianhamina on kompakti saaristolaiskaupunki, joka on vilkkaampi ja kaupunkimaisempi kuin vastaavan kokoiset 11 000 asukkaan paikat manner-Suomessa. Kävelykatu Torggatanilla on paljon kauppoja ja kiinnostavia ravintoloita.  

Maarianhamina on kapealla niemellä, jonka kummallakin puolella on satama, Väster- ja Österhamn. Satamasta toiseen on vain noin kilometri. Länsisatamassa on museolaiva Pommern, yli satavuotias nelimastoinen parkki. Itäpuolella on perinteisiä purjealuksia ja vanhoja puulaivoja sekä merikortteli. Siellä on kesäisin paljon tapahtumia.  

Käsityökahvila ja puutarha

Stickstugan on supersöpö kahvila- ja käsityöpuoti viisi kilometriä Maarianhaminasta etelään, Järsön saarella. Upeassa puutarhassa on ruosteisia esineitä Singeristä polkupyörään ja mahtavan runsas kukkameri. Tämä on nähtävä!

Emäntä Lotta Gustafsson jakaa aikansa neulomisen, leipomisen ja puutarhahoidon kesken.

– Tämä on mukavaa työtä, sillä voin vaihtaa leipomisesta puutarhatöihin ja kutomiseen. Kahvilassakin neulon, kudon jos ei ole asiakkaita. Talvisin värjään villalankoja keittiössä.

Lue täältä lisää Lotta Gustafssonin kahvilasta.

Sokerina pohjalla teemme vielä ilta-auringossa merimatka saaristoon. Idyllinen Degerbyn kylä Föglön saaressa on helppo kohde, sillä laivamatka Lumparlandista kestää vain 25 minuuttia eikä maksa jalankulkijoille mitään.

Viikonloppuna 5.–6.9. kymmenet taiteilijat avaavat työhuoneidensa ovet matkailijoille. 19.-20.9. taas on Skördefest, jolloin noin 40 maatilaa avaa ovensa vierailijoille.

Maarianhaminalainen Hannele Ögård-Forsman suosittelee:

  1. Notvikin tornilta aukeaa upea ahvenanmaalainen saaristomaisema. Se on Bomarsundissa, noin 40 km Maarianhaminasta. Linnoitus on aikoinaan ollut valtava. Lähellä on myös Kastelholman linna ja mukava ravintola Smakbyn.
  2. Maarianhaminassa kahvila Iwassa on aina tarjolla herkullinen päivän kalakeitto. Perinteinen Ahvenanmaan pannukakku kannattaa nauttia tunnelmallisessa Bagarstugan-kahvilassa.
  3. Judys keramik on kiinnostava keramiikkapaja ja myymälä vanhassa teurastamossa Gölbyssä. Siellä on myös kahvila.