Willemstadin värikäs siluetti kävelysillalta katsottuna.

Curaçao on aktiivilomailijan luonto- ja kulttuurikohde, jota maustaa siirtomaaisänniltä omaksuttu jämptiys. Ja vahva kansallistunne.

Vanha leidi svengaa. Näinkin tätä hieman notkuvaa, kaupunginosat yhdistävää kävelysiltaa kutsutaan. Eikä siinä kaikki. Kun olen keskellä siltaa, se lähtee sireenit soiden liikkeelle päästääkseen jonkun lemmenlaivan lipumaan ohitseen kohti satamaa.

Mitään suurempaa jännitystä tapahtumaan ei liity. Juuri näin ponttoonien päälle rakennettu Emma Bridge on ”irrotellut” jo vuodesta 1888. Väittävät, että se on lajissaan ainoa koko maailmassa.

Ainutlaatuinen on myös Willemstadin kaupunki. Arkkitehtuuriltaan häkellyttävän värikylläinen yhdistelmä eurooppalaisia, afrikkalaisia ja karibialaisia perinteitä. Suotta sitä ei ole julistettu Unescon maailmanperintökohteeksi. Usko maan ja matkailun tulevaisuuteen näkyy rakennusten ahkerana entistämisenä.

Saarivaltion vetovoima ulottuu yhä myös entiseen emämaahan Hollantiin, jonka eläkeläiset arvostavat ”täydellistä ilmastoa”. Tropiikkia, jossa kaikki toimii. Curaçao on Karibian alueen vakaimpia talouksia, vaikka ihan putkeen ei ole mennyt viime aikoina silläkään. Mutta yleinen hyvinvointi näkyy – myös paikallisten kasvoissa.

Poika tuo itsekseen asuville vanhemmilleen kattilallisen keittoa.
Poika tuo itsekseen asuville vanhemmilleen kattilallisen keittoa.

Pääkaupungin vanhin osa Punda on pittoreski, kapeiden kujien ja kauppojen verkosto. Toiselta reunalta sitä rajaa 1600-luvulla rakennetun linnoituksen muuri, jonka katveessa on ravintola poikineen. Toisella reunalla kelluvat Venezuelasta rantautuneiden kauppiaiden kojut. Käsitöillä ja hedelmillä kuormatut puuveneet kipaisevat Curaçaon pääkaupunkiin muutamassa tunnissa. Muistutuksena Etelä-Amerikan läheisyydestä.

Tavallisissa marketissa pistää silmään eurooppalaisten tuotteiden määrä. Mutta muuten meininki on kiitettävän omaperäistä, pullakin leivottu kilpikonnan muotoon.

Legendaarisen autenttista meno on myös vanhassa kauppahallissa, Marsche Bieuw, jossa toimii lounasaikaan koko joukko kreoli-ruokaa valmistavia keittiöitä. Älä annapaikan näennäisen rähjäisyyden ja hulinan hämätä. Aterian hinta–laatusuhde on loistava, hygieniasta tinkimättä. Kokeile vaikkapa saari­valtion kansalliseläintä vuohta, kabritu. Tai lihamuhennosta, saté, pähkinäkastikkeen kera. Jälkiruuaksi kookosleivonnaisia, kokada.

Kuin Kalliossa

Toinen puoli. Sitä Otropanda tarkoittaa ihan kirjaimellisesti. Kävelysillan toiselta puolelta avautuva, työväestön perinteisesti asuttama kaupunki polveilee pitkin kukkuloita ja tuo meiningiltään muutenkin mieleen Helsingin Kallion. Arkisempaa eloa, paljon kapakoita, kirkkoja ja kampaamoja. Sitä afrotukan suoristamisen määrää!

Pääasiaksi pitää laskea myös yksi museo, Kura Hulanda, jonka verenpunaisten seinien sisällä kiteytyy musta holokausti. CuraÇaon monessa mielessä murheellinen menneisyys orjakaupan keskiössä. Esillä on hyytävä määrä seudulta löytyneitä kahleita ja ”säilytysjärjestelmiä”, joiden kehittelyssä kiteytyy ihmismielen pirullinen kekseliäisyys.

Karusta teemasta huolimatta Kura Hulandan museo on ajatuksia avartava. Jakob Gelt Dekker on tehnyt todellisen kulttuuriteon sijoittamalla varallisuuttaa orjien elämän dokumentointiin.
Karusta teemasta huolimatta Kura Hulandan museo on ajatuksia avartava. Jakob Gelt Dekker on tehnyt todellisen kulttuuriteon sijoittamalla varallisuuttaa orjien elämän dokumentointiin.

Museoon on rekonstruoitu myös pala helvettiä, erään orjien kuljetukseen käytetyn laivan ruuma. Seuraavassa salissa katsojat hiljentää pari veristä Ku-klux-klaanin pukua. Ja monet muut rotusorron dokumentit tähän päivään saakka.

Kura Hulanda muistuttaa myös siitä, että vaikka orjuus kumottiin virallisesti 1863, ei se maailmasta ole poistunut, vain muuttanut muotoaan. Karu fakta on sekin, että Curaçao on yhä strategisesti tärkeä välisatama tämän päivän ihmis­kaupalle. Tavallisen turistin silmiin se ei näy. Päinvastoin, tunnelma on hyvin levollinen. Ulkoilmabordellikin on kipattu johonkin lentokentän takamaille.

Luonnon yllätyksiä

Polulla lötköttää metrin verran upeasti vihertävää liskoa. Ja pitkä mustavalkoraidallinen häntä siihen päälle. Eikä tyyppi tee elettäkään väistääkseen – metsän herra.

Keittoon päätynyt iguana maistuu hieman kanalle.

Upeita iguanoja ja niiden pikkuserkkuja gekkoja vilistää kaikkialla. Pelätä niitä ei tarvitse, edes ruokalistalla. Esimerkiksi keittoon päätynyt iguana (yuana) maistuu hieman kanalle. Mutta ennen ruokaa tekee hyvää hiukan kiipeillä.

Curaçaon korkein vuori Christoffel on kaunis ja näkyy kauas, vaikka se kohoaa vain 375 metrin korkeuteen. Tukevilla tossuilla ja juomapullolla varustettuna sen valloittaa suhteellisen helposti reilussa tunnissa, koska huipulle johtava polku on tulvillaan luonnon omia portaita – ja innostavaa tutkittavaa.

Kiltti kovanaama. Siellä täällä viilettävä iguana on saaren kansalliseläin.
Kiltti kovanaama. Siellä täällä viilettävä iguana on saaren kansalliseläin.

Aluksi näyttää kuin joku olisi huiskinut kaktusten kimpussa punaisen maalin kanssa. Mutta kyllä se väri on osa agavemaisesti aukeavan kasvin kukintoa.

Sitten silmä jää kiinni puiden oksilla nököttäviin nyytteihin: orkideoja! Helmikuun alussa valtaosa niistä on vielä nupullaan. Mitä korkeammalle polku nousee, sitä kosteammaksi – kumma kyllä – ilma muuttuu. Ja sitä enemmän puissa alkaa näkyä naavaa, joka täälläkin on merkki puhtaasta ilmasta. Ja yhtäkkiä se on siinä, valkoinen orkidea, kuin puuhaaraan aseteltu leivos.

Pysäyttävä on myös ympärillä avautuva panoraama. Kuin olisi ylhäällä liitelevä valkohäntäinen haukka itsekin.

Vuokraamalla auton päiväksi ehtii saada monta erilaista luontoelämystä.

Mitä aikaisemmin lähtee liikkeelle, sitä enemmän näkee lintuja, vihreinä välkkyviä papukaijaparvia ja kinikin-nimisen linnun, jolla on roosaa rinnassa ja sinistä siivissä.

Vuokraamalla auton päiväksi ehtii saada monta erilaista luontoelämystä. Kaktusmetsiä, jotka kukkivat ja tuottavat hedelmää myös kuivalla kaudella. Akaasioiden muodostamia tunneleita ja kristallinkirkkaita laguuneja. Saaren pohjoisranta on ihan toinen maailma. Uneliaita kyliä ja vulkaanisen karua, meren ja suolaisen tuulen pieksämää maisemaa.

Jeremin taivaallisen kirkas laguuni. Kaikki hotellit ja kymmenet valkohiekkaiset rannat ovat saaren eteläisellä sivulla.
Jeremin taivaallisen kirkas laguuni. Kaikki hotellit ja kymmenet valkohiekkaiset rannat ovat saaren eteläisellä sivulla.

Pinnan alla piilee vaara

Kohti riuttoja ajettaessa keli on kova ja ryskyttävä, mutta sukellus­opas viihdyttää porukkaa haijutuilla. Hui hai, oikeasti tarinan päähenkilö on Hollannin kuningatar, jo kruunustaan luopunut Beatrix.

Curaçao on luonnollisesti ollut myös kuningashuoneen suosima lomakohde, ja kuningattarella oli nuorempana useinkin tapana polskia eräässä tietyssä poukamassa. Muuan paikallinen irvileuka huusi kerran ihan piruuttaan varoituksen, että hai näkyvissä – saadakseen vipinää arvovaltaiseen seurueeseen. Huuto oli siis vitsi, mutta sen jälkeen Kuningattaren ranta ympäröitiin verkolla.

"Nämä vedet ovat paljon vaarallisempia kuin miltä ne vaikuttavat."

Veneemme laskee ankkurinsa siihen liepeille ja muutama verkkoa varten pystytetty puomi näyttää olevan yhä jäljellä. Luojan kiitos jäljellä on myös kohtalaisen elävä riutta, jolle soittavat fanfaaria trumpettikalat ja koko joukko värikkäämpiä kulkijoita. Eipä ihme, että tuore Dive-lehti nimesi Curaçaon sukeltajien Top 5 -kohteisiin myös sen vuoksi, että alueella riittää tutkittavaksi isoja ja pieniä laivanhylkyjä.

Vedestä noustuamme newyorki­lainen, liki seitsemänkymppinen Peter tosin joutuu sukellusoppaan tiukkaan puhutteluun. Ikämies sooloili liikaa, ja häipyi ilman paria ison rauskun perään.

– Luulisi tuolla elämänkokemuksella ymmärtävän, että nämä vedet ovat paljon vaarallisempia kuin miltä ne kaikessa satumaisuudessaan vaikuttavat, puhisee opas.

Jenkki-Peter hullaantui riutoista liikaakin.
Jenkki-Peter hullaantui riutoista liikaakin.

Silmiä hivelevää kauneutta

Kauneuskuningattaria on tullut paljon näiltä Karibianmeren kulmilta. Miehissäkin on näköä ja kokoa, mutta naisissa on jotakin erityistä. Moni heistä on vankka ja kurvikas – ja sen oloinen, että iloitsee täysin rinnoin naiseudestaan. Ja juuri se tekee monesta daamista vastustamattoman ilmestyksen. Naiset ovat eturivissä myös Curaçaon talouselämässä ja politiikassa. 

Taksikuskien tietotoimiston mukaan hyvin koulutettujen naisten itsenäisyys on mennyt jo liiallisuuksiin: rakentavat itselleen isoja hienoja taloja, elelevät sinkkuina ja vaihtavat poikaystävää, marmattaa virallisen eläkeiän, 65 vuotta ylittänyt herra, joka myöntää, että isompiakin murheita yhteiskunnassa kyllä on.

Turismin ohella tärkein bisnes, öljynjalostus, on sekin yhtä aikaa hyvä ja paha asia. Edestakaisin ravaavat tankkerit nähdään mustana kultana ja melkoisena ympäristöriskinä. Teollisuuden houkuttamat vierastyöläisetkin aiheuttavat kitkaa, vaikka eri rodut harmoniassa elävätkin.

Ravintola Gouverneur on vanha kuvernöörin virka-asunto.
Ravintola Gouverneur on vanha kuvernöörin virka-asunto.

Valtaosa naisista käy ansiotyössä, ja arvot ovat muutenkin aika euroop­palaisella mallilla. Koteja useammin vanhukset päätyvät hoitolaitoksiin. Karibian asteikolla Curaçao on kuitenkin hyvinvointivaltio, ja se näkyy myös meikäläisittäin tuttuina terveysongelmina: kasvussa ovat erityisesti kakkos­tyypin diabetes ja muistisairaudet.

Silti joka paikassa, kalsareista bussinkylkiin, törmää riemukkaaseen iskulauseeseen Dushi! Dushi Korsou! Se on papiamentua, saaren alkuperäisasukkaiden kieltä ja tarkoittaa makeaa ja suloista. Makea Curaçao!

Ja kyllä, reissusta jää suuhun uusi, yllättävän hyvä maku.

Hyvä tietää!

  • Vesijohtovesi on juotavaa, merivedestä suodatettua.
  • Valuutta Antillean guilder (ANG tai Nafl) ja USA:n dollarit.
  • Hintataso hieman Suomea edullisempi. Tarkista onko palvelu (10 prosenttia) jo lisätty ravintolalaskuun. Useimmiten on.
  • Takseissa on mittarit, mutta matka kentältä kaupunkiin on vakio, 25 dollaria. Taksikuski odottaa 10 prosentin tippiä.
  • Lämpötila miellyttävän tasainen noin +28 C ympäri vuorokauden ja vuoden. Tuuli saa auringon tuntumaan vaarattomammalta kuin se on. Talvikaudella tuuli voi olla navakkaa.
  • Ei malariaa eikä muita trooppisia tauteja. Moskiittoja voi esiintyä sateisimpaan aikaan, alkuvuodesta.
  • Tiukka asenne huumeisiin.
  • Aikaero Suomeen – 7 h.

Curaçao x 10

  1. Saarivaltio Karibian­merellä, Venezuelan edustalla. Entinen Hollannin siirtomaa. Itsehallinto vuodesta 1954.
  2. Hollannin Antilleista (Aruba, Bonnaire, Curacao) suurin. Ranta­viivaa 364 km.
  3. Karibian alueen vakaimpia ja kehittyneimpiä maita. Moni­puoluejärjestelmä. Naiset näkyvässä asemassa yhteiskunnassa. Kuvernööri on Hollannin kuningas­huoneen edustaja.
  4. Asukkaita 153 000. Viidennes yli 65-vuotiaita.
  5. Laadukas koulujärjestelmä. Toimiva terveydenhuolto.
  6. Saarella asuu runsaasti hollantilaisia eläkeläisiä, joita huomioidaan vero­helpotuksin.
  7. Kielet: papiamentu, hollanti ja englanti.
  8. Väestöstä katolisia 80 prosenttia.
  9. Tärkein työllistäjä turismin ohella on öljynjalostus ja laiva­teollisuus.
  10. Talouskasvu noin 4 prosenttia. Työttömyys 6 prosenttia. Kasvava nuorisotyöttömyys vauhdittaa nuorten maasta pakoa.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 7/2014.

Elvi Rangell aloitti golfin uudelleen yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Elämänsä aikana Elvi on ehtinyt kiertää huikeilla kentillä ympäri maailmaa. Onnenputteri 80-luvulta on käytössä edelleen.

Kun Elvi Rangell aloitti golfin uudelleen kolme vuotta sitten, hän ei ollut ihan aloittelija. Peli oli silti kaukana siitä tasosta, missä se oli ollut, kun hän aikoinaan lopetti pelaamisen.

– Ensin pelasin vanhoilla, yli 20 vuotta vanhoilla mailoillani, jotka olivat miesten pro-mailat. Poikani naureskeli, että mailat ovat kyllä parissakymmenessä vuodessa kehittyneet. Niinpä ostin uudet mailat ja ne sopivat minulle todella hyvin.

Putteriaan Elvi ei kuitenkaan vielä ole uusinut.

– Voitin onnenputterini kilpailussa 1980-luvulla ja silloin se oli hienoin mahdollinen.

Kärsivällisen laji

Golf vaatii kärsivällisyyttä. Vähitellen Elvi oppi arvioimaan, millä mailalla missäkin vaiheessa kannattaa lyödä.

– Voi sitä onnen tunnetta, kun huomaa valinneensa juuri oikean mailan! Golf on opettanut minulle myös kärsivällisyyttä, sitkeyttä ja keskittymistä. Ja ennen kaikkea nöyryyttä pelin edessä. Pelaamalla jonkun kanssa neljä tuntia opin aika hyvin näkemään eri ihmisten eri piirteet. Laji opettaa muiden kunnioittamista, sillä kentällä on tultava toimeen hyvin erilaisten ihmisten kanssa, Elvi kertoo.

Golfissa on Elvin mielestä kivaa se, että jokainen pelaa vain omaa tasoitustaan, ei kanssapelaajien tasoitusta vastaan.

– Aloittelijoiden kannattaa pitää tämä mielessä, niin ei tule turhia paineita. Tasoitukseni on tällä hetkellä 22, mikä ei ole kovin hyvä klubitasoitus. Työskentelen kovasti laskeakseni sitä.

Elvi on jäsenenä Pickalan Golfissa, jossa on kolme täysimittaista kenttää. Viime vuonna hän pelasi noin 90 kierrosta, mikä on aika paljon.

– Vuoden viimeinen pelikierros pelattiin uuden vuoden aattona. Kaksi vuotta sitten pääsin kentälle jo maaliskuun puolivälissä. Minulle ei huonoa golfsäätä olekaan. Ukonilma on ainoa sääilmiö, jonka aikana kentälle ei ole kenelläkään asiaa.

Tänä keväänä Elviä ei ole nähty golfkentällä, sillä hän kokoaa uutta taidenäyttelyään helsinkiläiseen galleriaan. Käy kurkistamassa Elvin taideteoksia täällä.

Maailman parhaat kentät golfkentät

Elvi pitää haastavista kentistä. Tässä hänen vinkkinsä ET-lukijoille.

  1. Portmarnock links -kenttä Dublinin lähellä. "Kenttä on aivan fantastinen. Se on rankattu maailman 10 parhaan kentän joukkoon."
  2. Bali Handara Balin vuorilla. "Vaikka alhaalla laaksossa on yli 30 asteen helle, on kentällä vain hiukan yli 20 astetta. Ihana kenttä."
  3. Mahogany Run, Neitsytsaaret, St.Thomas. "Kentällä oli aivan uskomaton kolmen väylän Devil’s Triangle, jossa pallo lyötiin suoraan rotkon yli greenille. Poikani oli ainut joka selvitti ne ilman ongelmia. Me muut onnistuimme kadottamaan aika monta palloa rotkon kitaan."
  4. Stonebrook Golf, Yhdysvallat, Minneapolis. "Kentän väylistä yksi on sellainen, että aloituslyönnin jälkeen pelaajat viedään lautalla veden yli peliä jatkamaan."

Lue lisää Elvin harrastuksesta ET-lehden numerosta 8/2017!

Pyöräretkeilijän ei välttämättä tarvitse olla huippuunsa trimmattu. Kun koko talven konttorissa istuneet lähtevät polkemaan, sähköavusteinen pyörä näyttää kyntensä.

Mistä on onnistut pyöräretki Pohjanmaalla tehty?

Auringonpaisteesta, hiekkatiestä, suomenruotsalaisesta söpöydestä, hyvästä ruoasta ja kauniista maisemista. Reitillä Vaasa–Maksamaa–Uusikaarlepyy–Pietarsaari–Kokkola tunnelma oli usein kuin ulkomailla; eksoottista ja rentoa.

Menimme pyörinemme asuntoautolla Helsingistä Vaasaan ja jätimme auton parkkiin Mustasaaren kirkolle Vaasaan. Pyöräretken startti ja maali oli siinä. Varasin kiinnostavat majapaikat kolmeksi yöksi etukäteen.

Pakkasimme vähäiset tavaramme pyörälaukkuihin ja lähdemme 50 kilometrin reitille kohti Västerön saarta Maksamaalle. Sillä matkalla ehdimme testata kaksi erilaista sähköpyörää. Pyöräilyltä se tuntui, mutta ylämäki ei hirvittänyt nyt yhtään niin paljon kuin ennen.

Minulla oli allani muutaman vuoden vanha Ibrido, kiinalainen sähköavusteinen halpisfillari. Sen akku kestää noin 30 kilometrin polkemisen eikä sen tehoa voi säädellä. Tyhjän akun lataaminen täyteen kestää kuusi tuntia.

Miespyöräilijällä oli alla kehittyneempi malli Sinus BC30. Moottorin tehoa voi säädellä: eko, tour, sport ja turbo. Ekolla voi ajaa 75 km ja turbolla 25 km ennen akun tyhjenemistä. Akku kestää pidempään ja latautuu nopeammin kuin Ibridossa ja latautuu nopeammin. Hinta 2590 euroa.

Lue lisää jutussa esiintyvän miehen sähköpyöräaddiktiosta.

Sähköavusteinen pyörä: 6 faktaa

  1. Lisävoima tulee sähkömoottorista, joka käynnistyy polkiessa. 
  2. Sähköpyöräily kasvaa 100 prosentin vuosivauhdilla Suomessa ja monissa Euroopan maissa. Alkuvuonna 2017 Helsingin Electrobike myi yli neljä kertaa enemmän sähköpyöriä kuin viime vuonna samaan aikaan.
  3. Suomessa sähköpyöräilyn markkinaosuus on silti alle yksi prosentti koko pyörämarkkinoista. Ruotsissa ja Norjassa sähköpyöräilyn markkinaosuus oli viime vuonna jo 10 prosenttia. 
  4. Eurooppalaiset valmistajat uskovat, että tulevaisuudessa lähes kaikki hyötyajo, kuten työmatkapyöräily, tehdään sähköavusteisilla pyörillä. Tavallisten pyörien uskotaan jäävän urheilu- ja kilpailukäyttöön.
  5. Sähköpyörien laatuerot ovat isoja. Hintoja vertaillessa on hyvä huomioita ajomukavuus, sähköavustuksen säätömahdollisuus, akun kesto sekä huollon ja varaosien saatavuus. 
  6. Sähköpyörän vuokra päiväksi n. 50 e ja pidemmäksi aikaa sopimuksen mukaan. Tiedustelut Helsingin Electrobike, 0400–457 4012.  

Mielenkiintoinen artikkeli: Pyöräilijä – näin ehkäiset selkäkivut!

Kroatia on purjehtijoiden kannalta yhä houkuttelevampi kohde. Saarelta saarelle keinuessa onnistuu myös aikamatkailu.

Rosmariinia ja laventelia. Seison veneen keulassa ja olen aistivinani lähestyvien kukkuloiden tuoksun samalla, kun rakennusten yksityiskohdat alkavat tarkentua. Vihreät ikkunaluukut ja köynnösten ryöpyt, kirkontornit ja parvekkeiden kaaret.

Oikeastaan on aika kummallista, miksi uuteen satamaan ankkuroituminen on aina niin sykähdyttävä kokemus. Vaikka veneessä huomaa elävänsä tiukasti meren säätelemässä hetkessä.

Dalmatian saariston kylissä uusi on rakentunut vanhan päälle levollisesti. Se tarkoittaa myös sitä, että veneilijän kannalta kaikki toimii. Pienimmässäkään satamassa ei tarvitse jännittää, löytyykö sieltä vettä, sähköä ja langaton netti. Itse rantautumistakaan ei tarvitse hermoilla, koska satamissa on yleensä aina vastassa joku avulias marinero, joka neuvoo mihin ahterinsa asettaa.

Ja ainakin kaikki Kreikan satamien ahtauden kokeneet osaavat arvostaa Kroatian saariston rauhallisuutta ja siisteyttä.

Veneen tietokone osaa mitä vain, mutta ei se köysihommiin rupea.
Veneen tietokone osaa mitä vain, mutta ei se köysihommiin rupea.

Samassa veneessä

Lähtösatamassa, Primosten kattilamaisessa lahdessa, mieltäni askarruttaa moni asia. Sekin, miltä tämän kolmen päivän reissun viimeinen etappi, legendaarinen Trogir oikeasti näyttää.

Yli 4 000 vuotta asuttu satamakaupunki kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin, mutta henkilökohtaisesti koen yhtä tärkeäksi, että Trogir onyksi Game of  Thrones -sarjan kuvauspaikoista. Mainittakoon, että samainen tv-sarja kuuluu myös presidentti Obaman suosikkeihin, niin taitavasti se analysoi johtajuutta ja ahneutta, vaikka historiallinen fantasia onkin.

Nopeutta ja pientä ahneutta vaaditaan myös tässä ja nyt. Teemme jakoa neljästä kajuutasta. Jos olisin liikkeellä oman perheen tai seurueen kanssa, tuskin edes miettisin koko asiaa. Mutta haluanko nukkua jonkun ventovieraan daamin kanssa vierekkäin vain kerroksittain... Ihan sama, merellä parasta on myös se, miten nopeasti reviiristään hyvinkin tietoinen laskee suojauksiaan. Samassa veneessä ollaan!

Purjehtijaväki nauttii auringonpaisteesta.
Purjehtijaväki nauttii auringonpaisteesta.
Näillä ulapoilla on seilannut tuhat ja yksi valloittajaa.
Näillä ulapoilla on seilannut tuhat ja yksi valloittajaa.

Kymmentä solmua sivutuulessa

Adrianmeren aalloilla ymmärrän entistä paremmin myös legendaarista Odysseusta. Ihan mielelläni minäkin jäisin tänne saarten sokkeloihin seikkailemaan, pitemmäksikin aikaa.

Kipparimme ja oppaamme Niklas ei harhaile, vaan kertoo klaaraavansa tarvittaessa yksinkin. Niin hieno ja hyvin varusteltu Elan-veneemme on elektronisine merikortteineen ja reittipiirtureineen. Me kyytiläiset saamme kuitenkin olla avuksi sen verran kuin haluamme ja osaamme. Avata ja reivata liki 50-jalkaisen veneen purjeita, seisoa ruorissa, kammeta löysät pois köysistä.

Tässä yhteispohjoismaisessa, kahdeksan hengen ”miehistössä” meitä onkin moneen lähtöön. Kokeneista merikarhuista trenditietoisiin neitosiin, joille tärkeintä on päivetys ja somen päivitys. Hiio-hoi!

Merellä maistuu ruoka ja uni. Välipalaksi supermakeita tomaatteja ja kutunjuustoa.
Merellä maistuu ruoka ja uni. Välipalaksi supermakeita tomaatteja ja kutunjuustoa.
Häijy pohjoistuuli Bora yrittää säikytellä Bengtiä.
Häijy pohjoistuuli Bora yrittää säikytellä Bengtiä.

Tukholmalainen Bengt edustaa toista ääripäätä. Pitkän elämän kartuttamaa meren tajua. Loppuvuodesta hän on lähdössä purjehtimaan Etelä-Amerikan eteläiseen kärkeen, Kap Hornin ympäri. Äijän 70-vuotisjuhlat tuli juhlittua ajat sitten, mutta vaimon hankkima lahja on vielä lunastamatta.

Nyt Bengt myhäilee partaansa Kroatian lipun alla, ihan sananmukaisesti, ja neuvoo minua isopurjeen lukemisessa. Värikästä spinnua, vauhtia lisäävää pallopurjetta tähän veneeseen ei jostakin syystä ole asennettu. Mutta parhaimmillaan posottelemme sivutuulessa yli kymmentä solmua. Ei huono. Ja väreistä puheen ollen; auringon laskiessa taivaalle lävähtävät kaikki sävyt musteesta smaragdiin, pinkistä oranssiin.

Saaria ja kalaa

Jokainen ohittamamme saari on erilainen. Karu tai viiniviljelysten porrastama, autio tai kylien kirjoma. Joillakin saarista näkyy myös bunkkerimaisia muodostelmia. Osa sotilaskäytössä olleista alueista on vasta viime vuosina avattu matkailulle.

Vis on ollut strategisesti tärkeä saari vuosituhansia. Jo muinaiset kreikkalaiset ja niin edelleen. Myöhemmin tästä saaresta, josta miltei näkee sekä Italian että Kroatianrannikon, ovat kisanneet britit ja saksalaiset. Saaren korkein huippu oli useita kuukausia myös marsalkka Titon ja hänen partisaaniensa tukikohta. Valitettavasti kroatialaisilla on hyvässä muistissa myös tuoreemmat taistelut, jotka ulottuivat näihinkin luolastoihin.

Taas mennään! Hyvällä tuulella ja meren maku suussa.
Taas mennään! Hyvällä tuulella ja meren maku suussa.
Sitruuna kuuluu Kroatian kulinaarisiin tukipuihin.
Sitruuna kuuluu Kroatian kulinaarisiin tukipuihin.

Hum-vuoren juurella nököttää Komizan kalastajakylä, jonka tärkein tulonlähde turistien ohella ovat sardiinit. Hittituotteeksi kelpaa myös viini. Lähistöllä on useita perheiden omistamia viinitarhoja, joille voi poiketa maistelemaan. Seuraa kylttejä: Domace vino prajadem.

Rubiininpunainen Plavac ja hunajanvaalea Vugava eivät tosin maksa juuri mitään pittoreskin rantakadun ravintoloissakaan. Paikalliset lorauttavat joukkoon kuplivaa mineraalivettä, ja kutsuvat raikasta drinkkiään nimellä gemist.

Mutta jos jokin Kroatiassa on erityisen kohottavaa niin kalaruoka. Kaikessa raikkaudessaan ja konstailemattomuudessaan. Komizassa illallispaikkamme Jastozera on meren päälle rakennettu, alun perin hummerivarastona toiminut harvaseinäinen pytinki, jonka historia ulottuu 1800-luvun lopulle. Ja siellä niitä näyttää puisissa katiskoissa hääräilevän yhä, hummereita ja kaiken maailman muita vonkaleita – lyhyellä matkallaan keittiöön.

Monen mielestä kysymyksessä on ensiluokkainen meriravintola siinäkin mielessä, että siellä hemmotellaan myös lihansyöjiä. Seurueen ainoa kasvissyöjä on suurempi kummajainen.

Taatusti tuoretta. Kala ja muut meren herkut ovat varma valinta.
Taatusti tuoretta. Kala ja muut meren herkut ovat varma valinta.

Komizan kellot

Saaren pääkaupungissa olisi kulmilta löytyneitä Afroditen rintakuvia pullisteleva museo, mutta minulle riittää tämän kylän elävä tuhatvuotinen historia. Sukupolvien sileiksi kuluttamat katukivet ja himmeät lyhdyt. Kapeita kujia halkovat pyykkinarut, hunajaa kaupittelevat vanhat naiset ja verkkaiset aasikuskit. Kulman takana nuori isä työntää viimeisen muodin mukaisia lastenvaunuja iPad kainalossaan.

Myös yöllä olen pirullisen hyvin perillä ajan kulusta. Ehei, yökerhoista täällä ei ole haittaa, mutta sataman vieressä pitää vahtia Pyhän Mihajlan kirkko, jonka tornikello soittaa puoletkin tunnit. Kyläläisille se on varmasti tuttu ja turvallinen signaali.

Aamulla kipitän pyyhkeineni sataman suihkuun, niin kuin moni muukin, joka haluaa säästää veneensä vesivaroja. Ei suurempia jonoja, puhdasta tulee, mutta ei tämä ole läheskään sitä luksustasoa kuin edellisen Soltan sataman marmoroitu ”kylpylä”.

Moni seilori on niin kiintynyt veneeseensä, ettei malta jättää sitä satamassakaan.
Moni seilori on niin kiintynyt veneeseensä, ettei malta jättää sitä satamassakaan.

Tervetuloa meille! Komizan kylän sisäpihat ovat puhureilta suojassa.
Tervetuloa meille! Komizan kylän sisäpihat ovat puhureilta suojassa.

Aamiaisen jälkeen kiipeän rivakasti unikoiden ja oliivipuiden reunustamaa tietä kohti rinteessä seisovaa fransiskaaniluostaria. Läheisen kirkkomaan komeimmat paadet ovat merellä kuolleiden muistomerkkejä.

Äkäinen tuuli lennättää pölypilven vasten kasvojani. Muistuttaa, että kaikella on aikansa – veneessä jo taitavat odotella. Vuohetkin tuntuvat päkättävän perääni jotenkin surkeasti.

Kristallinkirkasta

Purjeet ylös ja kurssi kohti pohjoista. Navakka itätuuli saa koko porukan etsimään päähineitä ja pitkähihaisia. Mainingit ovat korkeita ja lyijynharmaita. Johan tässä alkaa olla seikkailun makua!

Vaahtopäiksi repeävä aallokko estää venekuntaamme poikkeamasta myös Ravnikin saaren Sinisiin luoliin, Modra spilja, joiden unenomaisen tunnelman kapteeni kertoo vetävän vertoja Caprin luolille. No, aina on hyvä jättää jotakin seuraavaan kertaan.

Parissa tunnissa pääsemme suurten saarten suojaan ja sitten tuuli yhtäkkiä lopahtaa pläkään. Veden pinta heijastelee kuin peili. Näytöksen täydentää pilvimassan takaa lävähtävä aurinko. Lillimme aikamme ja turvaudumme perämoottoriin, että ehdimme satamaan valoisaan aikaan.

Suotta ei Dalmatian saaristoa kehuta Euroopan Karibiaksi.
Suotta ei Dalmatian saaristoa kehuta Euroopan Karibiaksi.

Maslenicassa jäimme yöksi poijuun. Ja uimme kuin delfiinit.
Maslenicassa jäimme yöksi poijuun. Ja uimme kuin delfiinit.

Maslenican lahdessa on vain poijupaikkoja. Omassa rauhassaan lepäilee huikean leveä katamaraani, jonka mastossa lepattaa Suomen lippu. Hieno näky! Vesikin niin kristallinkirkasta, että kannelta on heti sukellettava uimaan. Iltavalossa rannan kalkkikivipaadet ja kynttelikön tavoin seisovat sypressit muodostavat ihmeellisen taikapiirin.

Ankkurointi tämän kaltaisiin luonnonsatamiin ei maksa mitään. Mutta herrasmiessopimukseen kuluu, että venekunta nauttii illallisen satama-aluetta hoitavassa ravintolassa. Rinteeseen maastoutuva paikka näyttää vähän erikoiselta, nimikin on Bat, lepakko, mutta ruoka on jälleen kerran verratonta. Lämmintä mustekalasalaattia ja vähän karjalanpaistia muistuttavaa lihapataa. Viinipullon etiketissä seisoo Zlatan. Muistutus maineikkaan jalkapalloilijan sukusiteistä. Zivili!

Pimeän laskeuduttua ravintolan isäntä kuskaa asiakkaat takaisin veneisiinsä. Ketterästi pyörähtelevä kumivene on lyhtyineen kuin veden pintaan heijastuva tulikärpänen.

Kahden sinisen välissä on mukava mietiskellä elämän tarkoitusta.
Kahden sinisen välissä on mukava mietiskellä elämän tarkoitusta.

Nukun sikeästi. Unessa ohitseni lipuu laiva, jonka keulassa on onnea tuova silmäkuvio.

Aamu on häikäisevän kaunis, tuuli turhankin lempeä, mutta saavumme viimeiseen satamaan puolilta päivin, kutakuinkin ajoissa. Saariston arkisten pikkukylien jälkeen mantereella seisova Trogir näyttää metropolilta. Rantabulevardi Rivan renessanssi- ja barokkityyliset talot hohtavat auringossa kuin kermakakut. Koko komeutta vartioi Kamerlengon linnoitus, jonka venetsialaiset perustivat jo 1400-luvulla. Vaikuttavaa.

Mutta eron hetkellä, laukku pakattuna, minä seison laiturilla ja tuijotan purjevenettämme. Katson hellästi, niin kuin kotia katsotaan.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 16/2014.

  • Kroatiasssa purjehduskausi kestää huhtikuun lopusta lokakuun puoliväliin. Monen purjehtijan mielestä paras aika myös tuulien suhteen on syksy.
  • Hinnanvaihtelut suuria veneen koosta, varustelusta ja sesongista riippuen. Viisas välttelee keskikesän ruuhkia, jolloin satamat ovat täynnä ja hinnat korkeimmillaan. Vuokraveneet ovat yleensä siistejä ja hyväkuntoisia, vakiovarusteinaan gps-karttaplotterit. Edullisimmillaan 33-jalkaisen veneen viikkovuokra on alle 1 000 euroa.
  • Vertaile hintoja ja pyydä tarjous: www.croatiayachtclub.com, sail-charter-in-croatia.com, www.tripadvisor.com, sunsail.com
  • Jos kipparoit itse, vuokraus edellyttää kansainvälistä lupakirjaa, jonka myöntää Trafi.
  • Muista hankkia Pilot Book, johon on merkitty joka ainut ranta ja lahti ja sieltä löytyvät palvelut.
  • Kokenut kippari, joka toimii myös oppaana, kustantaa noin 120 e/päivä. Kokki maksaa hiukan vähemmän.
  • Dalmatian rannikolla, pohjoisesta Rijekasta eteläiseen Dubrovnikiin, on yli tuhat saarta. Osa karuja ja asumattomia.
  • Yksi suosituimmista lähtösatamista on rannikon keskivaiheilla sijaitseva, kaunis ja kulttuurihistoriallisesti kiinnostava Split. Sen edustalla oleva saaristo on rehevää, ja se sopii lyhyiden välimatkojen vuoksi myös vähemmän kokeneelle seilorille.
  • Splitiin samoin kuin Dubrovnikiin ja Pulaan on tarjolla edullisia suoria lentoja myös Suomesta. 

Aho, Sibelius ja Järnefelt sen tiesivät: Kolin jylhissä maisemissa tiivistyy jotain perisuomalaista. Kolin huipulla Leena Kangasaho ja Kirsti Hassinen pysähtyvät ja antavat luonnon puhua.

Leena Kangasaho, 64, ja Kirsti Hassinen, 65, entiset kollegat, seisovat Ukko-Kolin huipulla ja ihailevat yli Pielisen avautuvaa, Suomen tunnetuinta kansallismaisemaa.

Ystävysten jaloissa painaa päivän vaellus. He ovat kiertäneet Kolin kansallispuiston metsäpoluilla ja rehevillä ahoilla ja lopuksi kiivenneet Ukko- ja Paha-Kolille lähes 350 metrin korkeuteen. Nuotiolounas on nautittu Ikolanaholla, vuokratuvan pihapiirissä. Nokipannukahvin maku tuntuu vielä suussa.

Kirsti muutti aivan kansallispuiston kupeeseen Kortelahteen viitisen vuotta sitten.

– Tiesin heti, että tämä on minun paikkani, kun astuin talon pihapiiriin. Kodistani on suorat näkymät Kolin vaaroille. Maisema on erilainen vuoden jokaisena päivänä, Kirsti sanoo.

"Vähintään Ukko-Kolin maisema käydään katsomassa."

Vaellukseen kuuluu nokipannukahvi.
Vaellukseen kuuluu nokipannukahvi.

– Tästä ei tunnelma enää parane! Kirsti pitää taukoa.
– Tästä ei tunnelma enää parane! Kirsti pitää taukoa.

Alun perin Kirsti alkoi miettiä muuttoa Kolille retkeilyinnostuksen saatuaan.

– Elämäntilanteeni muuttui, ja minun piti opetella kulkemaan luonnossa omin päin. Tänne uskaltaa kokematonkin tulla yksinäänkin vaeltamaan ja kulkemaan metsässä ja poluilla. Reitit on viitoitettu niin hyvin, ettei eksymään pääse. Sain silloin vakavan ”Kolibakteeritartunnan”, ja se ei ole hellittänyt vieläkään!

Kontiolahdella asuvalla Leenalla kertyy matkaa Kolille 60 kilometriä.

– Meillä on tapana lähteä pitkän matkan vieraidemme kanssa käymään Kolilla. Vähintään Ukko-Kolin maisema käydään katsastamassa, mutta etenkin kesäisin tehdään pitempiäkin retkiä eväiden kera. Koli on upea myös talvella tykkylumen peittämine puineen.

"On tärkeää, että ainakin jossakin maisemat pysyvät samanlaisina."

Polkuja riittää kilometrin mittaisita aina 60 kilometrin pituisiin reitteihin.
Polkuja riittää kilometrin mittaisita aina 60 kilometrin pituisiin reitteihin.

Juhani Ahon jalanjäljillä

Kolin ikimetsien rauha, jylhät näkymät vaaroilta yli Pielisen ja kaskiperinteen muovaamat niityt ovat vetäneet aina kulkijoita puoleensa. Maisemasta innostuivat jo Suomen kultakauden taiteiden suuret nimet Jean Sibelius, Eero Järnefelt ja Juhani Aho.

Jonkin verran näkymät ovat toki niistä ajoista muuttuneet, mutta ainakin kansallispuiston alueella muutos tapahtuu luonnon ehdoilla.

– Nykyelämä on kiireistä ja täynnä muutosta. Siksi on tärkeää, että ainakin jossakin maisemat pysyvät samanlaisina. Koli merkitsee minulle paljon myös siksi, että olin 1990-luvun alussa ajamassa kansallispuiston perustamista. Puistoa vastustaviakin kantoja oli, mikä tuntuu nyt vähän hullulta, Leena sanoo.

"Täällä ei tarvitse suorittaa."

Leenalla on vain lyhyt ajomatka vaellusreittien äärelle. Kirsti asuu Kolilla.
Leenalla on vain lyhyt ajomatka vaellusreittien äärelle. Kirsti asuu Kolilla.

Kirsti harrastaa valokuvausta ja kehuu Kolin taianomaista valoa.

– Jos malttaa pysähtyä ja olla aivan hiljaa, maisema yllättää. Täällä ei tarvitse suorittaa. Minäkin, joka saan asua tässä maisemassa, joudun välillä oikein pinnistelemään pysähtyäkseni, Kirsti sanoo.

Kylpy kruunaa vaelluksen

Tämänkertaisen vaelluksen päätteeksi Leena ja Kirsti menevät kylpylään rentoutumaan. Myös kylpylän ikkunoista näkee Kolin järvimaiseman.

– Etenkin talven hiihtoreissun tai lumikenkävaelluksen päälle saunan lämpö ja uinti maistuvat.

Leena Kangasaho, Kontiolahden lukion entinen matematiikan opettaja, on tuore eläkeläinen. Hän aikoo opiskella eläkepäivillään muun muassa uusia kädentaitoja, esimerkiksi keramiikkaa – ja pitää huolta itsestään.

– Retki Kolille on yksi tapa pitää yllä kuntoa. Elämästä pitää nauttia ja itseään on hyvä vähän hemmotellakin. Minulle hemmottelua ovat myös marja- ja sieniretket. Poimintaretkillä unohtuvat mahdolliset vaivat ja kolotukset. Mustikka- ja puolukkasaaliista on riittänyt monena vuonna muillekin annettavaksi, Leena sanoo.

Kolia kelpaa näyttää ulkomaalaisillekin.
Kolia kelpaa näyttää ulkomaalaisillekin.

Kirstin ja Leenan Koli-vinkit

  • Perinnepihapiireissä Ollilan, Seppälän ja Mattilan tiloilla voi tutustua entisaikojen elämänpiiriin ja maatiaiskanoihin, lehmiin sekä lampaisiin.
  • Kolin kylällä näkee vanhaa kylämaisemaa ja rakennuksia.
  • Räsävaaran näköalatorni ja laavu. Näköalatornista on hienot näkymät Pieliselle ja Kolin vaaroille.
  • Tiettävästi Suomen vanhin opastettu luontopolku vuodelta 1898 lähtee Kolin satamasta Ukko-Kolia kohti.
  • Hyväkuntoiselle retkeilijälle sopii 60 kilometrin mittainen Herajärven kierros, johon kannattaa varata aikaa 3–4 päivää.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 9/2014.

  • Sijaitsee Pohjois-Karjalassa Lieksan, Joensuun ja Kontiolahden alueella.
  • Pinta-ala 30 km2, perustettu 1991.
  • Koli on valittu vuoden retkeilykohteeksi ja vuoden laskettelukeskukseksi 2013.
  • Merkittyjä reittejä ja luontopolkuja kaikenkuntoisille liikkujille ja retkeilijöille, 1–61 km. Talvisin hoidettuja latuja yli 50 km.
  • Luontokeskus Ukolta lähtevä 800 metrin mittainen reitti sopii myös liikuntaesteisille ja siltä pääsee ihailemaan Ukko- ja Paha-Kolilta avautuvaa kansallismaisemaa Pieliselle.
  • Kansallispuiston alueella on tulentekopaikkoja, vuokratupia ja alueita telttailuun.
  • Metsähallituksen ylläpitämiä vuokratupia on yhdeksän. Vuokraushinnat ovat 35–95 euroa vuorokaudelta tuvan varustelutasosta riippuen.
  • Lisätietoja Kolin luontokeskus Ukosta, 0205 645 654 tai www.luontoon.fi/koli