Sukuriitaa kylvävät yllättävät asiat. Kun tulee perinnönjaon aika, kysyttyjä ovat kansallispuvut, hirvensarvet ja Arabian astiat.

Perintöasioihin erikoistunut asianajaja Harri Kontturi tietää, että perikunnat taistelevat harvoin maista, rahoista ja osakkeista. Mutta auta armias, kun jaossa on pokasaha, jolla isoisä ansaitsi leipänsä Sortavalassa.

- Kun lähestytään kansallispukuja ja hirvensarvia, eurot kutistuvat ja tunteet kasvavat, Kontturi toteaa.

Kontturi muistaa tilanteen, jossa perinnöjaossa sovittiin kansallispuvun jakamisesta osiin, jotta tilanne rauhoittuisi. Yhdelle essu, toiselle mekko.

Harri Kontturi listaa neljännesvuosisadan kokemukseensa nojaten perintöriitojen kotimaisen kärkikymmenikön. Listaan tulee lopulta 11 kohtaa.

Näistä perinnönjaossa riidellään

1. Äidin kansallispuku

2. Isän ampuman hirven sarvet

3. Vanhat aseet ja sotaan liittyvät esineet

4. Äidin Kalevala-korut

5. Oiva Toikan lasikuutiot ja puhalletut linnut

6. Poljettava vanha Singer

7. Arabian astiat ja astiastot

8. Vanhat pitsiliinat ja muistoja herättävät taulut

9. Artekin kalusteet ja muut design-huonekalut

10. Perheraamattu

11. Vanha kaappikello tai könninkello

Listalla on tapahtunut parissakymmenessä vuodessa muutoksia. Kärjestä ovat pudonneet muun muassa vihkisormukset, poljettava rukki ja minkkiturkit.

Hirvensarvet ovat sen sijaan tikittävä aikapommi, jos useampi perijöistä käy metsällä. Kaupungissa hirvensarvien vastine voi olla isän museokatsastettu kesäauto. Kontturi suosittelee aina tällaisen irtaimiston ottamista mukaan testamenttiin.

Nämä eivät kelpaa kenellekään

Pesiin mahtuu myös paljon sellaista, jota kukaan ei halua.
Sellaisia ovat:

1. Parisänky

2. Keittiön ruokapöytä

3. Putkitelevisio

Kirjoista kiistakapulaksi kohoaa useimmiten vanha Perheraamattu.

- Vaikka ihmiset olisivat eronneet kirkosta, vanhasta Raamatusta taistellaan.
 
Muut kirja-aarteet tekevät huonommin kauppansa.

Bibliofiilien lisäksi perikuntien kauhistuksia ovat numismaatikot ja filatelistit. Kukaan ei huolisi heidän raha- ja postimerkki-kokoelmiaan käypään hintaan.

Vinyylilevyjen ja retrokalusteiden kohdalla tilanne on muuttunut. Lapsenlapset tietävät niiden arvon ja ottavat ne matkaansa.

Kerro kokemuksesi! Tuliko teillä riitaa?

Moneen kesäparatiisiin on luikerrellut käärme ja mökkiriidat ovat päätyneet käräjille. Lue asiantuntijan neuvot, kuinka ongelmat karkotetaan.

Kesä, aurinko, järvi ja järven rannalla mökki. Tällaista idylliä suomalainen odottaa, kun edessä on hyvin ansaittu kesäloma. Saunotaan, uidaan, kalastellaan ja rentoudutaan.

Moni löytää kuitenkin itsensä paratiisista, jonne on pesinyt käärme: yhteisomistus.

Ikävimmillään yhteisomistus sitä, että kaikki käyttävät perikunnan mökkiä, mutta vain yksi siivoaa. Yksi remontoi, ja muut hajottavat.

Nurmikon leikkaa se, jonka hermo pettää ensimmäisenä. Jaakko saa luvan maksaa kiinteistöveron, koska Jaakolla on rahaa.

Käymälä on kaikille, mutta sen tyhjentää aina sama rautavatsa. Laiturilla on kiva köllötellä, mutta kuka nostaa sen vedestä syksyllä?

Lista on loputon.

Kysyimme kinkkisimmät kysymykset mökkiriidoista asianajaja Harri Kontturilta.

Lue myös: Mökki ja talo perinnöksi lapsille

  • Mistä mökkiriidat poikivat, asianajaja Harri Kontturi asianajotoimisto Kontturi & Co:sta?

    Mökkiriidat saavat yleensä alkunsa ihmisten erilaisista odotuksista ja toiveista. Toinen haluaa mukavuuksia, mutta kaikki eivät niistä välitä eivätkä myöskään osallistu kustannuksiin. Kaikki kuitenkin hyödyntävät mukavuuksia.
    Mökin kunnossapidon tasosta riidellään usein. Onko katto uusittava vai vieläkö se kestää? Pitäisikö rakentaa salaojat ja pelastaa mökki vesivaurioilta?
    Eräs keskeinen riitojen syy on se, että joku ahertaa ja pitää paikat kunnossa, toinen ottaa levon kannalta ja nauttii valmiista.
    Mökin käytöstä syntyy monesti erimielisyyksiä. Yksi pyrkii omimaan itselleen ja perheelleen vaput ja juhannuksen, ja jos mökki on talviasuttava, vieläpä joulut ja pääsiäiset.
    Eripuraa syntyy usein myös siitä, voiko mökille kutsua omia tuttaviaan kylään.

    Ajankohtaista: Mansikkapaikka muuttui työleiriksi

  • Kuinka pitkälle riidat voivat edetä?

    Usein riitatilanteessa hiljaiset tyytyvät dominoijan käyttäytymiseen ja vähentävät omaa mökkeilyään. Kohtalotoverit, veljekset ja siskokset, nurisevat keskenään, mutta eivät nosta kissaa pöydälle ja ota asioita puheeksi.
    Erimielisyydet voivat johtaa jopa siihen, että yksi vaihdattaa lukot ja estää toisten mökkikäytön kokonaan levittelemällä huushollin täyteen omia tavaroitaan.
    Onpa jossakin tilanteessa joku yhteisomistajista asentanut tielle puomin, johon avain on vain hänellä itsellään. Muiden on kyseltävä avaimen perään.
    Riidat voivat johtaa jopa käsirysyyn ja sitä kautta syytteisiin käräjillä. Mökkikiista veljesten välillä on johtanut jopa tappoon.
    Joskus on voitu mennä niin pitkälle, että yksi omistajista on muiden tietämättä myynyt kesäpaikalta puita ja pitänyt rahat itsellään.

  • Miten ongelmat pitäisi ratkoa?

    Riidat tulisi ratkaista neuvottelemalla ja tarvittaessa turvautumalla ulkopuoliseen asiantuntijaan.
    Samoin tulisi pyrkiä siihen, että enemmistöpäätös ratkaisee eli vähemmistö tyytyy enemmistön kantaan murisematta.

  • Tarjoaako lainsäädäntö mitään patenttiratkaisua konflikteihin?

    Laki ei tarjoa patenttiratkaisuja.

  • Voiko yhteisomistuksen purkaa?

    On olemassa laki yhteisomistussuhteen purkamisesta. Sitä pattitilanteessa usein käytetään. Oikeus määrää uskotun miehen myymään kesämökkikiinteistön, jos sitä ei voida järkevästi jakaa erillisiksi kiinteistöiksi.
    Mökki tulee yleiseen myyntiin, ja rahat jaetaan omistajien kesken. Kuka tahansa yhteisomistajista voi tehdä tarjouksen ja ostaa mökin kokonaan itselleen, jos maksaa parhaan hinnan.

  • Mitä yhteisomistuksen purku merkitsee taloudellisesti?

    Kohde myydään parhaaseen saatavaan kauppahintaan, ja uskottu mies ottaa päältä kulunsa ja palkkionsa. Se on yleensä muutamia tuhansia euroja, harvoin yli kymmenentuhatta.

  • Miten mökkiriidat voisi välttää?

    Mökin käytöstä ja hallinnoinnista pitäisi ehdottomasti laatia kirjallinen sopimus siinä vaiheessa, kun rauha on vielä maassa. Se on kaikkien etu.
    Jotta vältettäisiin riidat korjaustarpeen kaltaisista asioista, kannattaa sopia ulkopuolisesta tahosta, jonka ratkaisuun kaikkien on tyydyttävä.
    Mökin käytöstä tulisi sopia kiertävästi niin, että jokaisella olisi ajallaan mahdollisuus viettää siellä esimerkiksi juhannus.
    Vaikka tosiasiassa osapuolet sopisivatkin keskenään toisin, pohjalla olisi  kirjallinen käyttöaikasopimus. Siihen voidaan aina palata, jos keskenään ei päästäkään yhteisymmärrykseen esimerkiksi mökkeilyaikojen vaihdosta.
    Lue myös:

    6 kysymystä ja vastausta kesämökin hankkimisesta

    Yksi hyvä keino on määrätä erillisellä testamentilla perillisten yhteinen määräraha mökin ylläpitoon. Siitä kustannetaan pakolliset työt teetättämällä ne vierailla, jolloin kukaan ei joudu ensimmäisenä raivaamaan paikkoja muille valmiiksi.
    Ensimmäinen mökille tulija voi heittää pyyhkeen laiturille, panna valmiina odottavat saunapuut kiukaan alle ja nauttia kesästä.
    Jos joku haluaa vapaasta tahdostaan puuhastella, se on toki sallittua, mutta sillä ei voi syyllistää toisia käyttäjiä.

Ovatko mökkikiistat tuttu juttu? Kommentoi ja osallistu keskusteluun.

7 faktaa

  1. Suomessa oli vuoden 2014 lopussa 500 422 kesämökkiä.
  2. Puolella mökeistä matkaa järveen tai mereen on alle 65 metriä.
  3. Suomen mökkivaltaisin kunta on Mikkeli, yli 10 000 mökkiä.
  4. Maakunnista eniten mökkejä on Varsinais-Suomessa.
  5. Mökkien keskipinta-ala on 48 neliömetriä.
  6. Kesämökin omistajien keski-ikä on 62 vuotta.
  7. Keskimääräinen mökkimatka on 91 kilometriä.

Lähde: Tilastokeskus

Simahtiko elektroniikalla ladattu kodinkone heti takuuajan umpeuduttua? Älä ihmeessä heti säntää uuden ostoon, vaan kilauta korjaajalle ja vakuutusyhtiöösi – tai kuluttajaviranomaiselle.

Uudet kodinkoneet osaavat melkein mitä vaan: niitä voi ajastaa ja ohjata älykännykällä vaikka toiselta puolen maailmaa.

Ominaisuuksia ja ohjelmia riittää joka lähtöön, mutta tällä on hintansa. Koneiden elektroniikka on herkkää kuin prinsessan hipiä. Koneet rikkoutuvat nopeammin kuin yksinkertaisemmat edeltäjänsä.

10 vuotta pitäisi kestää

Nykyisistä kodinkoneista keskimäärin pitkäikäisimpiä ovat kylmäkalusteet ja pesukoneet. Näiltä voi kohtuudella odottaa noin kymmenen vuoden käyttöikää. Harva nykykone kuitenkaan toimii tätä aikaa moitteetta.

Lahden Kodinkonehuollon omistaja Harri Lähdemäki arvioi 15 vuoden kokemuksella, että koneiden kestävyys on heikentynyt.

Lue myös: Menikö mökin kodinkone talvella rikki?

– Valitettavasti koneissa saattaa ilmetä ongelmia jo vajaan vuoden sisällä takuuajan umpeutumisesta. Elektroniikka on niin herkkää. Toisaalta materiaalitkin ovat toista kuin ennen, jo runkopellit ovat nykyään ohuempia.

Suurten kodinkoneiden takuuaika on tyypillisesti kaksi vuotta.

Lähdemäki muistuttaa, että koneissa toki on suuria yksilöllisiä eroja.

– Jotkut kestävät varsin hyväkuntoisina jopa vuosikymmeniä.

Kuluttajariitalautakunnan näkemyksen mukaan kodinkoneiden pitää kestää tavanomaisessa käytössä vuosia ilman kalliita korjauksia. Takuuajan päättyminen ei myöskään automaattisesti vapauta myyjää vastuusta, kuten lautakunnan verkkosivuilla esitellyistä valituspäätöksistä ilmenee.

Kuluttajariitalautakunta on oikeusministeriön alainen asiantuntijaelin, joka ratkoo kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien välisiä riitoja.

Poistopumppu ja piirikortti heikot kohdat

Eniten Lahden Kodinkonehuollossa korjataan pyykinpesukoneita. Lähdemäen mielestä tämä on ymmärrettävää, sillä juuri pesukoneet ovat usein kovimmassa käytössä.

Yleisimmin vika liittyy vedenpoistoon. Jos ongelma on koneen tekniikassa, kyseessä on usein vedenpoistopumpun simahtaminen. Sen vaihto maksaa Lahdessa noin 150 euroa.

Kotikonsteista parasta ennakoivaa huoltoa on niin pyykin- kuin asianpesukoneelle on sihtien puhtaanapito. Moderneissa koneissa niitä saattaa olla useita.

Kylmälaitteiden heikko kohta on termostaatti tai piirikortti. Niitä hajottavat esimerkiksi ukkonen tai muut häiriöt sähkönsyötössä. Joskus kyse on laitteen teknisestä viasta, joka ilmenee tyypillisesti 5–10 vuoden käytön jälkeen. Vikaa on omin neuvoin vaikea välttää.

Jos jääkapissa tai pakastimessa on termostaatti, sen vaihdosta selviää Lahdessa noin 130 eurolla. Piirikortilla toimivassa koneessa kustannukset nousevat 200–300 euroon.

Pienkoneitakin Lähdesmäen mukaan vielä korjautetaan. Esimerkiksi pölynimureita ja kalliimpia kahvinkeittimiä näkee Lahden Kodinkonehuollossa.

Kiinnostava artikkeli: "Anopilta peritty 1960-luvun sähkövatkain on yhä käytössä"

Tarkista vakuutuksesi

Kotivakuutus usein korvaa ainakin osittain rikkoutuneen kodinkoneen korjauskuluja tai jopa korjauksen arviointikustannuksia. Tämä kannattaa tarkistaa omasta vakuutusyhtiöstä.

– Usein käy ilmi, kun asiakkaat tuovat koneita korjattavaksi, että he eivät ole muistaneet ottaa yhteyttä vakuutusyhtiöönsä, Lähdemäki kertoo.

Mitä vanhempi laite, sitä pienempi korvaussumma yleensä on. Vakuutusehdoissa on usein määritelty erilaisia vuotuisia ikävähennyksiä irtaimistolle.  

Näin saat lisää ikää koneille

Kodinkoneiden säännöllinen huolto lisää niiden käyttöikää ja tuo usein säästöjä energiakuluihin. Jotain voit koneiden hyväksi tehdä itsekin:

1. Imuroi jääkaapin ja pakastimen takaosa varovasti kerran vuodessa. Puhdista sulatettujen laitteiden sisätilan hyllyt, seinät ja haihdutuskaukalo. Tarkista, ettei jääkaapin poistovesiaukko ole tukkeutunut.

2. Pese pari kertaa vuodessa pyykinpesukone tyhjänä 90 asteen pesuohjelmalla, useamminkin, jos käytät zeoliittia sisältäviä pesuaineita. Jos käytät sitruunahappoa, aja kone vielä toistamiseen tyhjänä.

3. Astianpesukoneesta kannattaa aika ajoin puhdistaa kaikki osat, jotka lähtevät irti ilman voimankäyttöä. Jätesihti on hyvä pudistaa kerran viikossa. Kalkinpoisto koneesta tapahtuu erityisellä kalkinpoistoaineella tai sitruunahapolla. Puhdistusväli on sitä lyhyempi, mitä kovemmalla käytöllä kone on.

Haluatko matkalle edullisesti? Kymmenen vinkin lista paljastaa, milloin ja miten lentoliput on syytä hankkia.

Tiistai ja kello 15. Silloin netissä ovat lentolippujen ostajan hetket. Ainakin jos on uskominen US Newsiä, joka listaa muitakin salaisuuksia edullisten matkojen löytämiseen.

  1. Varaa liput 49 päivää etukäteen. Ostopäivän ja matkustusajankohdan välisellä suhteella on väliä: uuden selvityksen mukaan seitsemän viikkoa ennen lentopäivää liput ovat halvimmillaan. Tämän tiedon saamiseksi käytiin läpi 11 000 lentoa ja niiden hintaa. Tosin juhlapyhinä ja loma-aikoina halvimmat lennot löytyvät hieman tätäkin aiemmin, eli noin 14 viikkoa etukäteen. Nyt jos olet suunnitellut joulumatkaa lentäen, on ihan viimeiset mahdollisuudet napata halvemmat lentoliput.
  2. Jos viikonpäivällä ei ole väliä, kannattaa lentää tiistaina, keskiviikkona tai lauantaina. Nämä ovat vähiten suosittuja matkustuspäiviä ja siksi liput näille päiville ovat usein edullisempia. Viikonloppuna ja sen lähitienoilla liput ovat puolestaan kalliimpia.
  3. Varaa lentosi mahdollisimman aamuun tai myöhäiseen iltaan. Monet ihmiset eivät halua lentää päivän valjetessa tai hämärtyessä. Ruuhkaisimmat ajat lentokentillä ovatkin keskipäivästä alkuiltaan. Vähemmän ruuhkaisille lentoajoille lippuja myydään yleensä alennuksella.
  4. Osta lentosi tiistaina. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan oikea kellon aika on iltapäivällä kolmen aikaan. Matkasivusto Farecompare.com on selvittänyt, että lentoliput päivittyvät varausjärjestelmiin ja hakukoneisiin aina tiistaisin kello 15.
  5. Hanki kaksi yhdensuuntaista lentoa. Moni luulee, että meno-paluu-lentojen varaaminen tulee edullisemmaksi. Väärin. Kannattaa aina tarkistaa kahdelta eri lentoyhtiöltä yhdensuuntaisia varauksia. Ne voivat tullakin edullisemmaksi kuin yhden lentoyhtiön meno-paluu.
  6. Hyväksy välilasku. Suorat lennot ovat kätevimmät, ja siksi kalleimmat. Jopa yksi välilasku voi tuoda parin sadan euron säästön lentoosi.
  7. Hyödynnä internetiä. Verkko on lentolippujen varaajan aarreaitta. Jos et ole aiemmin varannut lentoja verkosta, kannattaa käyttää näihin erikoistuneita hakukoneita, kuten suomenkielelläkin toimivia Skyscanneria tai Poptravelia.
  8. Seuraa lentoyhtiöitä sosiaalisessa mediassa. Liity myös yhtiöiden sähköpostilistoille. Näistä kanavista saat sisäpiirin tarjouksia ja säästät vielä enemmän. 
  9. Liity kanta-asiakkaaksi. Monet lentoyhtiöt lähettävät tietoja alennuksistaan ensimmäisenä kanta-asiakkaille. Kun keskität lentojesi ostamisen kanta-asiakkaana, voit säästää paljon ja saada jopa ilmaisia matkoja.
  10. Kokeile matkustaa muualta kuin oman kaupunkisi lentokentältä. Katso esimerkiksi Tampere-Pirkkalan lentoasemalta lähtevät lennot. Ja jos yhtään viitsit nähdä vaivaa ja pystyt lähtemään matkaan vaikka naapurimaasta, kannattaa tutustua myös Tukholman ja Tallinnan lentokenttien tarjontaan.

    Lähde: US News

Vierailija

Näin löydät halvimmat lentoliput

Halvimpien mahdollisten lippujen hakemisesta saa melkein harrastuksen. Ehkä itse googlen pitäisi ottaa härkää sarvista ja uudelleen keksiä lentohakukone. Uutta tulokulmaa tarvittaisiin, kuten on esim. parisrio.com:n hinta/aika -kaaviossa. Isoilla ulkomaisilla toimijoilla rahat tuntuvat menevän mainontaan työkalujen kehityksen sijasta.
Lue kommentti

Nettipalvelu Airbnb yhdistää reissaajat ja lisätuloja haluavan asunnonomistajan.

Airbnb välittää majoitusta 65 000 kaupungissa,191 maassa. Suomessa toimii noin 8 000 majoittajaa. Yli puolet majoittajista pystyy asumaan nykyisessä kodissaan vuokratulojen ansiosta.

1. Mikä on Airbnb?

Airbnb on 2008 perustettu kotimajoitusta välittävä nettisivusto. Sen kautta voi vuokrata omaa asuntoaan tai haluamaansa osaa siitä eli toimia majoittajana. Kolmen kalifornialaismiehen ideasta on kasvanut miljardien arvoinen bisnes.

2. Miten vuokraaminen aloitetaan?

Majoittajaksi ryhdytään luomalla ilmoitus vuokrattavasta tilasta. Kohteesta kirjoitetaan kuvaus ja otetaan valokuvia, jotka ladataan palveluun. Majoittaja luo ”talon säännöt” ja määrittelee päivät, jolloin asunto on vuokrattavissa.

Varauksen peruuttamiselle voi asettaa ehtoja joustavasta aina erittäin tiukkaan. Joustavassa vaihtoehdossa vuokrasumma hyvitetään täysin, jos peruutus tapahtuu viimeistään päivää ennen saapumista.

3. Miten määritellä hinta?

Majoittaja päättää itse, kuinka paljon kohteesta veloittaa. Oikeata markkinahintaa voi haarukoida tutkimalla vertailukelpoisia kohteita palvelussa. Majoittaja voi määrätä myös siivous- ja lisävierasmaksun.

4. Miten vuokraaminen tapahtuu?

Kun majoitusta etsivä on valinnut kohteen, hän lähettää majoittajalle varauspyynnön. Majoittajalla on vuorokausi aikaa hyväksyä tai hylätä pyyntö. Kun hän hyväksyy vieraan, Airbnb veloittaa majoituksen. Se tilitetään majoittajalle vuorokauden kuluessa vuokralaisen sisäänkirjautumisesta. Näin osapuolille jää reklamaatioaikaa.

Pikavarausvaihtoehdossa varaus hyväksytään automaattisesti ja majoitus veloitetaan heti.

5. Miksi majoittaa?

Tärkein syy oman asunnon vuokraamiselle on useimmille lisäansio.

Yksi säästää rahaa omaa matkaa tai muuta tarkoitusta varten. Toinen vuokraa tyhjäksi käynyttä huonetta tai vähällä käytöllä olevaa kakkosasuntoa. Kolmannelle omakotitalon yläkerran vuokraaminen on taloudellinen edellytys sille, että ylipäätään pystyy itse asumaan talossa.

Yleensä majoittaja ottaa itse vieraan vastaan ja luovuttaa hänelle avaimet. Hän tapaa halutessaan paljon uusia ihmisiä kautta maailman. Parhaiten tuttavuuksia pääsee solmimaan ja kokemuksia vaihtamaan, jos itse asuu asunnossa, jonka huonetta vuokraa.

Airbnb:n alkuperäinen idea oli oman asunnon jakaminen. Tänä päivänä majoittaja voi olla useita sijoitusasuntoja omistava ihminen tai jopa yritys. Suurin osa vuokraa kuitenkin omaa asuntoaan.

6. Miten majoittaja saa rahansa?

Majoittaja voi valita tavan, jolla haluaa ottaa vastaan maksunsa. Vaihtoehtoja ovat muun muassa suora talletus, kansainvälinen tilisiirto ja yhdysvaltalainen maksuvälitysjärjestelmä PayPal.

7. Mitä Airbnb veloittaa?

Kohteen ilmoittaminen palveluun on ilmaista, mutta Airbnb veloittaa majoittajalta kolmen prosentin palvelumaksun varauksen summasta. Vieraalta Airbnb perii 6–12 prosenttia. Mitä suurempi varaus, sitä pienempi prosentti.

8. Mitä pitää ottaa huomioon?

Airbnb:n ohjeisiin ja linjauksiin kannattaa tutustua huolellisesti. Majoittajan pitää muun muassa sitoutua syrjinnän estävään lausekkeeseen. Kaikki viesti- ja rahaliikenne tulee turvallisuus- ja oikeusturvasyistä hoitaa palvelun kautta. Viestittelykanavaa ei pidän vaihtaa toiseksi, vaikka toiminta siten nopeutuisikin.

9. Meneekö vuokratulosta vero?

Suomessa vuokratulosta pitää maksaa 30 prosenttia pääomatuloveroa. Jos vuositulo ylittää 10000 euroa, vuokraaminen voidaan tulkita ammattimaiseksi. Silloin täytyy maksaa myös kymmenen prosentin arvonlisävero. Tulosta voi vähentää toimintaan liittyviä kuluja vuokra-ajan osalta.

10. Miten valita vuokralainen?

Palvelussa sekä majoittajat että majoittujat arvioivat toisiaan. Kannattaa valita vieras, joka on saanut hyviä arvioita muilta majoittajilta.

11. Mitä pulmia voi tulla?

Vaikka palvelussa varmennetaan henkilöllisyys, aina ei voi tietää, millainen vuokralainen todella on. On tapauksia, joissa vieras on jättänyt asunnon siivottomaan kuntoon. On myös lähetetty olemattomia valituksia esimerkiksi syöpäläisistä ja vaadittu rahoja takaisin. Airbnb ei pysty tarkistamaan käyttäjien taustoja. Siksi arviot ovat oleellisen tärkeitä.

Airbnb:lla on majoittajaa tietyin ehdoin suojaava majoitustakuu 800 000 euroon saakka, mutta kotivakuutuksen on syytä olla ajan tasalla.

12. Mitä jos vieras reklamoi?

Majoittaja on ensimmäinen taho, johon Airbnb neuvoo tyytymätöntä vierasta ottamaan yhteyttä. Jos sopuun ei päästä, Airbnb arvioi, onko hyvitykseen oikeus, ja viime kädessä ryhtyy välittäjäksi. Airbnb:llä on aina viimeinen sana riitatapauksissa.

13. Onko muita kotimajoitus-palveluja?

Tripping.com kokoaa majoituspalvelujen tarjoajia. Fridayflats.com on uusi suomalainen palvelu, jonka takana on majoituspalveluita laajemminkin tarjoava Forenom. Wimdu.com on samankaltainen palvelu kuin Airbnb. 9flats.com välittää koteja, huoneistoja ja loma-asuntoja.

Lähteet: airbnb.fi, kerranelamassa.fi, yle.fi, Helsingin Sanomat, Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Verohallinnon ylitarkastaja Petri Manninen, Kauppalehti, yrittajat.fi

Käteen yöltä 43 euroa

Kuvitellaan, että savonlinnalainen Matti haluaisi vuokrata 30 neliön keskustayksiönsä oopperajuhlien ajaksi 7.7.–4.8.

  • Tavallisilla vuokramarkkinoilla asunnosta saisi arviolta 480 e kuukaudessa. Kun siitä vähennetään 30 prosentin pääomatulovero, käteen jää 336 e.
  • Matti voisi panna asuntonsa vuokralle Airbnb:n kautta hintaan 72 e/yö.
  • Jos joku haluaisi majoittua yhtäjaksoisesti koko festivaaliajan, yöhinta hieman laskisi ja Matti saisi 30 % pääomatuloveron jälkeen 1128 e.
  • Jos asunto vuokrattaisiin yö kerrallaan, tuloa olisi 1310 e.
  • Kaikista summista pitää vähentää vielä asunnon juoksevat kulut 188 e (vastike 90 e, vesi 22 e, sähkö 26 e, netti 30 e, vakuutus 20 e).
  • Vuokramarkkinoilla Matti saisi siten 148 e. Vuokraamalla Airbnb:n kautta koko ajanjakson 940 e ja yö kerrallaan 1122 e.
  • Parhaimmillaan käteen jäisi 43 e yöltä.

Jo muutaman yön Airbnb-vuokralla Matti ansaitsisi mukiinmenevästi.

Lähteet: Airbnb.fi, vuokraovi.fi, oikotie.fi, if.fi