Lukijan tekee mieli seksiä enemmän aamulla kuin illalla. Miksi? 

Halukkuuteni vaihtelee kuukauden mittaan kierron mukaan. Onko halulla myös päivärytmi? Minun tekee mieli seksiä enemmän aamulla kuin illalla.

- Ilona 47

Seksuaaliterapeutti Sari Mäki vastaa:

Toisen ihmisen läheisyys nostaa halua. Aamulla vieressä lepäilevä miellyttävä kumppani ja helliminen lisäävät oksitosiini-hormonin eritystä. Oksitosiinilla on suuri rooli halun heräämisessä ja seksuaalireaktioissa.

Naisen hyvä estrogeenitaso vaikuttaa myös positiivisesti oksitosiiniin erittymiseen. Seksi ja nautinto lisäävät entisestään oksitosiinin määrää.

Hyvin levätyn yön jälkeen olo on rento, ja silloin seksuaalinen halu voimistuu. Eräässä tutkimuksessa kävi ilmi, että hyvin nukuttu yö lisäsi naisten halua, ja toisaalta sillä oli myös myönteinen vaikutus seksuaaliseen nautintoon. Illalla stressitaso voi olla korkealla, mikä kenties vähentää halua.

Halulla on usein myös yksilöllinen vuorokausirytmi. Toinen kokee seksin illalla rentouttavan uneen, ja toinen kokee aamuseksin piristävän päivää. Oman halun vaihtelua kannattaa tietysti hyödyntää, ja ottaa siitä kaikki ilo irti. Seksi on tarkoitettu iloksi ja nautinnoksi. 

Lue myös: 

Kolme tavallisinta aikuisten seksipulmaa – ja näin ratkaisette ne

Seniori huolissaan: Miksi kumppani on kiinnostuneempi itsetyydytyksestä?

Seksuaaliterapeutti Sari Mäki: "Tästä lisäpotkua molempien nautintoon"

Vanha tuttu mukulakasvi on vähäkalorisempaa kuin riisi tai pasta. Vitamiinit säilyvät, kun keität perunat kuorineen etkä päästä niitä hajoamaan.

Kivennäisaineita ja vitamiineja

Peruna ei ole pelkkää hiilihydraattihöttöä. Hiilihydraattia on perunassa tärkkelyksen muodossa 10–15 prosenttia. Proteiinia on muutama prosentti, rasvaa ei juuri lainkaan. Ravintokuitua peruna sisältää suunnilleen saman verran kuin vaalea riisi ja pasta. Peruna on hyvä kaliumin lähde. Siitä saa myös C- ja B-vitamiineja sekä magnesiumia.

Kevyt lisuke

Yhdessä isossa perunassa on vähemmän energiaa kuin samassa määrässä riisiä tai pastaa. 100 grammaa perunaa sisältää noin 80 kilokaloria, vastaava annos keitettyä riisiä noin 140 kcal ja pastaa noin 100 kcal.

Uusissa C-vitamiinia

Uusissa perunoissa on enemmän C-vitamiinia kuin vanhoissa, koska osa C-vitamiinista tuhoutuu varastoinnin aikana. Muuten uuden ja vanhan perunan ravintosisällössä ei juuri ole eroa. Eri lajikkeet ovat ravintosisällöiltään suunnilleen samanlaisia.

Vältä vihreää perunaa

Jos peruna altistuu valolle ja vihertyy, siihen muodostuu myrkyllistä solaniinia. Solaniini on perunan luonnollinen puolustuskeino, joka suojaa tuholaisilta ja taudeilta. Se tekee perunasta kitkerän ja on suurina pitoisuuksina haitallista: se voi aiheuttaa vatsakipua, ripulia ja oksentelua. Etenkin pienimmissä varhaisperunoissa on paljon solaniinia, eikä niitä siksi suositella pikkulapsille. Kuoriminen vähentää solaniinia merkittävästi.

Asiantuntijana laillistettu ravitsemusterapeutti Leena Toppinen.

Artikkeli on ilmestynyt ET-lehdessä 13/2017

Äidin ja tyttären välinen suhde on usein jännitteinen. Ensimmäisen lapsenlapsen syntymä panee välit todenteolla koetukselle.

Miksi äidin ja tyttären suhde on vaikea?

Äidin ja tyttären suhteessa ongelmat syntyvät yleensä kommunikaatiossa: kuinka saada oma viesti perille loukkaamatta toista?

Suoruuden ja sydämettömyyden välillä on veteen piirretty viiva. Miten voi puhua suoraan niin, ettei kuulosta sydämettömältä? Etenkin äidit ja tyttäret horjuvat tällä hyvin hauraalla ja vaikeasti määriteltävällä viivalla koko elämänsä ajan.

Äidin ja tyttären suhdetta vaikeuttaa myös, että he ovat usein niin samanlaisia. Samankaltaisuus aiheuttaa skismaa.

Milloin äiti-tytärsuhde nousee erityisesti esiin?

Kun tyttärestä itsestään on tulossa äiti, hänellä on edessään identiteetin muutos ja hän saattaa hakeutua terapiaan. Tuleva tehtäväkenttä mietityttää, ja tytär myös pohtii, minkälaista hänellä itsellään on ollut vauvana. Tämä prosessi yleensä käynnistää keskustelun äidin ja tyttären välillä.

Iäkkäämmät naiset hakevat apua usein silloin, kun heistä on tullut isoäitejä. Monet ovat huolissaan lapsesta ja lapsenlapsista. He kuitenkin kokevat, etteivät voi sanoa mitään, koska sitä pidetään riidanhaastamisena tai arvosteluna.

Miksi lapsenlapsen syntymä on tärkeä kohta?

Kun tytär saa lapsen, tyttären ja äidin välinen suhde muotoutuu uudelleen. Siinä tilanteessa on kaksi äitiä ja yksi lapsi, jota molemmat rakastavat.

Kun rakastetaan, syntyy jännitteitä, kyräilyä ja varovaisuutta. Eräskin mummi sanoi, että tuntuu kuin lasinsirpaleilla kävelisi.

Kun sukuun odotetaan uutta vauvaa, asiassa on mukana suuri joukko aikuisia. Heistä jokainen on luonut päässään kuvitelman siitä, minkälaista elämä vauvan kanssa on. Kun nämä kuvitelmat eivät toteudu, syntyy pettymyksiä.

Ensin puhkeavat tuoreen äidin kuplat. Äiti esimerkiksi huomaa, ettei hän istuskelekaan leppoisasti vauvan kanssa kahviloissa. Isovanhemmat hoksaavat, kuinka väsynyt nuori perhe on, ja tarjoavat apua omalla tavallaan. Myös anopit omine toiveineen ja odotuksineen ovat mukana kuvioissa, ja heistä puhutaankin paljon vastaanotolla.

Miten varautua mummin tehtävään?

Tuleva lapsi on niin arvokas, että tyttären tai miniän kanssa on tärkeää pysyä väleissä. Kannattaa etukäteen pohtia, millainen mummi haluaa olla ja miten säilyä yhteistyökykyisenä.

Mielestäni vauvan äidin tahti on se oikea tahti, koska hän suorittaa elämänsä suurinta tehtävää. On hyvä kuunnella nuoren äidin tarpeita ja reagoida niihin mieluummin kuin tyrkyttää omia neuvojaan. Ja jos haluaa neuvoa, kannattaa muotoilla asia lempeästi.

Aina voi myös kysyä, mitä toiveita ja odotuksia tuoreella äidillä on. Vastaus täytyy kuunnella loukkaantumatta. Täytyy myös muistaa, että nuoret ovat pöyhkeitä ja röyhkeitä. Se kuuluu asiaan.

Miten saada äidin ääni hiljenemään sisältään?

Kaikenikäiset naiset kertovat kuulevansa vielä äitinsä arvostelevan äänen päässään.

”Kun meillä on aina näin tehty!” saattaa äiti huudella vielä haudasta.

Ratkaisukeskeisessä terapiassa käytetään mielikuvia apuna. Kriitikkoäidistä voi luoda hahmon, joka ei ole tyttären sisällä vaan ulkopuolella. Äiti voi olla leikkisästi vaikkapa olkapäällä istuva papukaija, joka huutelee neuvojaan. Papukaijalle voi sanoa, että olen kiitollinen kaikista neuvoistasi, mutta en tarvitse niitä enää. Sitten lintu nepataan pois olkapäältä, jolloin se lentelee omia menojaan.

Kannattaako vanhaa äitiä panna tilille menneistä?

Ikääntyvää ihmistä on hyvä kohdella arvostavasti ja hänen ikäänsä kunnioittaen. Mielen tehtävä on pitää ihminen toimintakykykyisenä, ja siksi se rakentaa puolustusmekanismeja eli defenssejä. Kannattaako lähteä purkamaan iäkkään ihmisen defenssejä väkivaltaisesti? Sen sijaan voi miettiä, tarvitseeko äidin anteeksipyyntöä vai voisiko antaa anteeksi, vaikkei äiti ole koskaan osannut sitä pyytää.

Miten päästä eroon katkeruudesta?

Pienillä asioilla ja kiitollisuudella pääsee pitkälle. Kannattaa etsiä hyviä muistoja eikä keskittyä pahaan. Yksikin hyvä muisto kantaa pitkälle.

Lisäksi on hyvä muistaa, että koskaan ei tule valmista, kun on kyse elämänkaaren tärkeimmistä ihmissuhteista.

Asiantuntijana ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti Silva Hatakka.

Miten äiti-tytär -suhde toimii teillä? Osallistu keskusteluun alla olevalla lomakkella.

Äiti, piinaako syyllisyys?

-Koeta antaa itsellesi armoa. Muistele itseäsi nuorena äitinä. Millainen olit, mitä koit? Anna nuorelle itsellesi anteeksi.

-Kysy lapsiltasi, minkälaisia muistoja heille on jäänyt. Kuuntele kärsivällisesti myös ne kohtuuttomilta kuulostavat moitteet.

- Ulkopuolelta asioita tarkasteleva ammattilainen ei ole tunteella mukana tarinassa. Sellaiseen apuun on hyvä turvautua.

- Tärkeintä on muistaa, että äidit eivät ole täydellisiä!

Osallistuminen vaatii kirjautumisen.

Halvaus, infarkti, kaatuminen, hapenpuute, synnytys. Kun hätä on suuri, apua on saatava minuuteissa. ET-lehti seurasi ambulanssin viikonloppua Laukaassa. 

TV-sarjoissa ambulanssit ajavat aina pillit soiden onnettomuuspaikalta toiselle. Todellisuudessa ambulanssityö on paljolti valmiudessa olemista. Näin myös Keski-Suomessa Laukaassa, jossa ensihoitajat Susanna Jauhiainen, 31, ja Joni Lehtonen, 28, tekevät 24 tunnin työvuorossa paljon muutakin, esimerkiksi tarkistavat lääkereput, pesevät ambulanssin ja opiskelevat. 

– Yleisin keikka on vanhuksen luo, jonka yleiskunto on äkillisesti heikentynyt, Joni toteaa. 

Tänään päivän ensimmäinen potilas on viety kotoaan Laukaan terveyskeskukseen. Leikattu polvi oli äitynyt valtavan kipeäksi eikä potilas voinut istua edes autossa kipujen takia. 

Nyt kahvi porisee ja alamme jutustella asemalla, joka on oikein kotoisa kulmasohvineen. Kaksi makuuhuonettakin on tarjolla lepohetkiä varten. 

Piip piip. Piip pii. Kutsu käy ja kahvit jäävät!

Kiireellisten tehtävien yleisimmät syyt ovat esimerkiksi elvytys, kolarit, sydäninfarkti ja aivohalvaus.

Viranomaisverkossa toimivaan Virve-puhelimeen tulee hätäkeskuksen välittämä tehtävä. Polvipotilas täytyy siirtää terveyskeskuksesta Jyväskylään keskussairaalaan.  

Autossa Joni kertoo, että hätäkeskus jakaa tehtävät kiireellisyysluokkiin ennen ambulanssille välittämistä.  A eli Aatami ja B eli Bertta ovat kiireellisiä. C eli Celsius on keskikiireellinen ja D eli Dave kiireetön. 

– A-tehtäviä on noin viisi prosenttia. Yleisimmät syyt ovat elvytys, kolarit, putoamiset korkealta, akuutit rintakivut, sydäninfarkti ja aivohalvaus. 

Laukaan nuoret ensihoitajat ottavat työnsä tyynesti. Iso osa ensihoitajien työpäivästä on valmiudessa olemista.
Laukaan nuoret ensihoitajat ottavat työnsä tyynesti. Iso osa ensihoitajien työpäivästä on valmiudessa olemista.

Kun hälytys saapuu, auto lähtee liikkeelle.
Kun hälytys saapuu, auto lähtee liikkeelle.

Potilaskohteen koordinaatit tulevat hätäkeskuksesta suoraan ambulanssin navigaattoriin. 

– Jos on vieras osoite ja Aatami-tehtävä, tarkistan vielä seinältä kunnan kartasta paikan. AB-tehtävissä auton on lähdettävä 90 sekunnin kuluessa. Hätäkeskus ja ensihoidon kenttäjohtajat seuraavat aikoja, mutta sairaanhoitopiirin herrasmiessopimus on, että lautasen saa syödä tyhjäksi, kun tulee kiireetön D-tehtävä, Joni hymyilee.

Polvilumpio paikoilleen

Kaisa Luukkanen, 77, noudetaan terveyskeskuksesta, jossa hän on saanut kipulääkettä suoneen ja lähetteen keskussairaalaan. 

– Polvea särki aivan valtavasti, en voinut edes istua, kävelemisestä puhumattakaan. Siihen laitettiin tekonivel pari vuotta sitten, mutta mitään tämmöistä ei ole ennen tapahtunut. Tilasin ensimmäistä kertaa elämässäni ambulanssin, Luukkanen kertoo.

Matkalla Virve-puhelin kertoo, että Laukaassa on liikenneonnettomuus. Sinne lähetetään auto lähempää Tikkakoskelta, koska Laukaan ”lanssi” on nyt 30 km päässä Jyväskylässä. 

Kun potilas on jätetty sairaalaan lisätutkimuksiin, alkaa Joni kertoa edellisen työvuoron tapahtumista. Käyntejä oli seitsemän. 

– Yksi oli akuutti aivohalvaustehtävä. Normaalisti omatoimisen miehen toimintakyky oli yhtäkkiä laskenut, hän ei pystynyt puhumaan, päätä särki ja toisen käden puristusvoima oli heikompi. Veimme hänet näillä löydöksillä suoraan keskussairaalaan.

Joni ja Susanna veivät Kaisa Luukkasen kovan polvikivun takia ensin Laukaan terveyskeskukseen ja myöhemmin keskussairaalaan.
Joni ja Susanna veivät Kaisa Luukkasen kovan polvikivun takia ensin Laukaan terveyskeskukseen ja myöhemmin keskussairaalaan.

Seuraava potilas oli sählynpelaaja, joka oli saanut iskun polveensa ja lumpio oli mennyt pois paikoiltaan. 

– Polvi oli tosi kipeä, ja nukutimme pelaajan hetkeksi lääkkeillä ja asetimme polvilumpion paikoilleen. Annoimme kipulääkettä ja kuljetimme potilaan sairaalapäivystykseen tarkempiin tutkimuksiin. 

Hoitotason ambulanssin henkilökunta pystyy tekemään paljon potilaan hyväksi. 

– Ohitusleikatun naisen aamuyöstä alkanut rintakipu oli pahentunut päivän mittaan. Se ei mennyt nitrosuihkeella ohi. Hoidimme häntä paljon kotona, aloitimme muun muassa nitroinfuusion suoraan suoneen ja otimme sydänfilmin. Se lähetettiin lääkärille, joka kehotti toimittamaan potilaan keskussairaalaan jatkohoitoon. 

"On hyvä, että nykyisin ollaan joustavia eikä katsota tiukasti kuntarajoja."

Vuoroon osui toinenkin aivoperäinen tehtävä. Mies tuupertui kotonaan olohuoneeseen, löi päänsä ja korvasta tuli verta. 

– Hän oli sekava eikä tiennyt missä oli, mutta tavallisimpia aivohalvausoireita ei ollut. Yleensä niissä raajojen voima on heikentynyt eikä potilas pysty tuottaman selkeää puhetta. Otimme sydänfilmin, laitoimme tipan, lääkitsimme ja kiidätimme hänet suoraan keskussairaalaan. Siellä kävi ilmi, että hänellä oli pieni aivoverenvuoto ja kallonmurtuma.

Navigaattori auttaa oikean reitin löytymisessä. Samalla voi ennakoida perille pääsyn ajan.
Navigaattori auttaa oikean reitin löytymisessä. Samalla voi ennakoida perille pääsyn ajan.
Joni ja Susanna työssään.
Joni ja Susanna työssään.

Kuin pieni sairaala

Taas on aikaa keittää uudet kahvit asemalla ja jutella. Joni on työskennellyt ambulanssissa seitsemän vuotta, ja sinä aika moni asia on muuttunut. 

– On hyvä, että nykyisin ollaan joustavia eikä katsota tiukasti kuntarajoja. Kun potilas soittaa hätäkeskukseen, se lähettää aina lähimmän auton. 

Hoitotason ambulanssi on kuin pieni teho-osasto. Vakavassa tilanteessa hoitotoimenpiteet voidaan aloittaa jo kohteessa.

Ambulanssien hoitovalmiudet ovat nousseet paljon. Hoitotason ambulanssi on parhaimmillaan kuin pieni teho-osasto. Kaikille tehdään perustutkimukset eli mitataan verenpaine, syketaajuus, verensokeri, lämpö, alkoholipitoisuus ja seurataan hengitystä ja hapetusta. Tilanteen ollessa vakava voidaan aloittaa monenlaisia vaativia hoitotoimenpiteitä jo kohteessa. 

– Jos on tarpeen voidaan ottaa sydänfilmi ja lähettää se ensihoitolääkärille katsottavaksi. Voimme kääntää sydämen rytmin, hoitaa potilaan verenkiertoa ja verenpainetta. Lääkkeitä on joka lähtöön nesteenä ja tablettina. Akuuttiin sydäninfarktiin voimme aloittaa liuotushoidon.   

– Hoitotason ambulanssissa saamme antaa lääkettä ilman lääkärikonsultaatiota, tiettyjen ohjeiden mukaan. Sairaalassa hoitaja ei saa määrätä edes Panadolia ilman lääkäriä. Ennen hoitotason yksiköitä oli Keski-Suomessa vain yksi, nyt niitä on 18. On hyvä, että potilaita voidaan hoitaa jo kohteessa. 

Joni on ollut neljässä synnytyksessäkin mukana. Kaikki olivat monisynnyttäjiä ja tehtiin päätös synnyttää kotona. Se on autoa rauhallisempi paikka. 

Pullonkorkki kiinni

Juttutuokio Jonin kanssa keskeytyy hetkessä, kun kello 22.05 tulee lähtökäsky Berttana eli lähdetään pillit soiden. 22 kilometriä mutkaista tietä taittuu 20 minuutissa, sillä välillä ajetaan jopa 160 km tunnissa. 

– Hätäkeskus kertoi, että 64-vuotias isäntä oli kaatunut mahalleen löylyhuoneen lattialle. Emäntä ei saa kiuasta pois päältä. Varaudumme aina lähtiessämme pahimpaan, se on helpompaa niin päin, Joni suunnittelee. 

Sydänfilmin voi ottaa vaikka kodin pesuhuoneessa. Tarvittaessa Joni ja Susanna konsultoivat tuloksesta lääkäriä.
Sydänfilmin voi ottaa vaikka kodin pesuhuoneessa. Tarvittaessa Joni ja Susanna konsultoivat tuloksesta lääkäriä.
Susanna ottaa verikokeen Matti Lönniltä.
Susanna ottaa verikokeen Matti Lönniltä.

Perillä huomataan, että apuun hälytetty sukulainen naapurista on saanut emännän kanssa isännän löylystä pesuhuoneen lattialle. Verta on aika paljon. Joni alkaa jututtaa potilasta, joka vastailee selkeästi. 

– Jalat eivät pitäneet yhtään, osuin kiukaaseen ja taisi tulla palovamma jalkaan. Olutta on otettu vain kaksi pulloa, Matti Lönn toteaa. 

Susanna ja Joni tekevät perusrutiinit. Tarkistetaan tajunta, hengitys ja verenkierto. Sydänfilmi otetaan pesuhuoneen lattialla. Rintakipuja tai hengenahdistusta ei ole, rytmi sydämessä on oikeanlainen, verensokeri on ok. Alkoa 1,35 promillea. 

Kissakin tulee tarkistamaan tilanteen.

– Mirri, 17, huolehtii niin iskästä. Nukkuukin hänen vieressään, Pirjo-rouva kertoo. 

Joni pyytää Mattia nousemaan jaloilleen ja siirtymään tuvan puolelle. 

– Onko tämä tuoli isännän vai kissan paikka? Joni vitsailee ja ohjaa potilaan istumaan. 

Potilaan hengitys on raskasta ja kävely hidasta, mutta se on rouvan mukaan sitä tavallisestikin. Tilanne näytti pahemmalta kuin se olikaan, sillä kasvoilla oleva veri tulee nenän vieressä olevan luomen reunasta. 

– Mitäs me Matti nyt tehdään? Pitäisikö jäädä kotia, kun jalkakin kantaa? Mitäs mieltä emäntä on? Nyt pitää vaan sekä saunan ovi että olutpullon korkki sulkea ja mennä nukkumaan. Käykää näyttämässä arkena palovammaa terveydenhoitajalle, Joni toteaa.

Puhelimessa konsultoitu lääkäri on samaa mieltä.  

– Potilas liikkui omatoimisesti, vaihtoi vaatteita ja vitsiäkin väänsi. Seuraan aika tarkasti tämmöisiä, että miten toimii. Luottavaisin mielin pystyin jättämään kotiin. 

Ambulanssiin kyydissä on aina iso liuta lääkkeitä ja muita ensihoidon tarpeita.
Ambulanssiin kyydissä on aina iso liuta lääkkeitä ja muita ensihoidon tarpeita.

Aina ei tarvita ambulanssia

Tehtävät, joissa ei tarvita minkäänlaisia hoitotoimenpiteitä, ovat lisääntyneet Jonin mukaan paljon. Kansalaiset soittavat Hätäkeskukseen ja ”tilaavat” ambulanssin mitä erikoisempien syiden takia. Joku saattaaa soittaa pitkän päihteiden käytön jälkeen aamuyöllä ja pyytää päästä kuntoutukseen. 

– Aina menemme ja teemme perustutkimuksen, vaikka olisi samojen tyyppien luona käyty jo kymmeniä kertoja. Usein saamme vielä haistattelut päälle. Silti ammattitaitoinen asenne ja käyttäytyminen pitää säilyttää aina.

Ihmiset eivät aina tiedä, mistä apua voisi hakea. Moni soittaa paniikissa hätäkeskukseen ja tilaa ambulanssin. Esimerkiksi keskussairaalaan voi soittaa päivystävälle hoitajalle yötä päivää. 

"Usein ei ole tarvetta hakeutua aamuyöllä päivystykseen. Haavankin voimme ommella kotona."

– Ensihoidon tarkoitus on hoidon tarpeen arviointi. Pystymme tutkimaan hyvin ja konsultoimaan lääkäriä, joka näkee potilaan tiedot koneelta. Usein toteamme, ettei ole päivystyksellistä tarvetta hakeutua aamuyöllä mihinkään. Haavankin voimme ommella kotona. 

Sekä Joni että Susanna kiittävät työrytmiään hyväksi. 

– Työviikossa on kaksi pitkää päivää ja sitten kuusi vapaata.  

Kellon lähestyessä puolta yötä toimittaja ja kuvaaja lähtevät, mutta Joni ja Susanna jäävät töihin. 

PS. Jonin ja Susannan loppuvuoroon kuului seuraavia tehtäviä:

Huimauksesta ja oksentelusta kärsivä potilas joka kuljetettiin terveyskeskuksen vuodeosastolle odottamaan päivystyksen alkua. 

Liikaa alkoholia nauttineen veronmaksajan vointi tarkistettiin, ja hän lähti poliisin mukaan.

Akuutti aivohalvauspotilas kuljetettiin Keski-Suomen keskussairaalaan.

Artikkeli on julkaistu aiemmin ET Terveys -lehden numerossa 1/2015.

A-luokka

Jos on syytä epäillä, että potilaan peruselintoiminnot ovat välittömästi uhattuna. Hoitoa paikalla 8 minuutissa. 

Esimerkiksi:
- Tajuttomuus ja elvytyksen tarve
- Veden varaan joutuminen, jos uhri on edelleen veden alla
- Kova, sydänkohtaukseen viittaava rintakipu
- Hätäsynnytys

B-luokka

Jos tilanteen vakavuudesta ei ole varmuutta, mutta riski arvioidaan korkeaksi. Hoitoa paikalla 8 minuutissa. 

Esimerkiksi:
- Hukuksiin joutuminen, jos potilas on jo saatu virkoamaan ja vedestä pois
- Tajuttomuus, jos potilas hengittää ja reagoi käsittelyyn
- Myrkytys, jos potilas reagoi käsittelyyn

C-luokka

Jos peruselintoimintojen tila on vakaa tai niiden häiriintyminen lievää, mutta potilas tarvitsee nopeaa arviointia. Hoitoa paikalla 30 minuutissa. 

Esimerkiksi:

- Hengitysvaikeudet, jos potilas pystyy puhumaan
- Lievät palovammat aikuisella
- Alilämpöisyys, jos potilaan yleistila on hyvä
- Kovat vatsakivut, jotka eivät ole jatkuvia

D-luokka

Jos potilaan tila on vakaa, mutta ensihoidon tarve tulee arvioida. Hoitoa paikalla 2 tunnissa. 

Esimerkiksi:

- Lievät haavat, jos potilas ei pysty itse hakeutumaan hoitoon
- Vähitellen pahentuneet kivut
- Ripulin tai oksentelun vuoksi hitaasti heikentynyt yleistila

Lähteet: Hätäkeskuslaitos, STM:n asetus ensihoitopalvelusta, Kuntaliitto, Iltasanomat.fi. 

Miltä tyttärestä tuntuu hoitaa dementoitunutta äitiään? Välillä pintaan pääsevät ilo ja nauru, välillä suru. Tytär piti päiväkirjaa viikon ajan.

Maanantai

Olen jälleen kerran junamatkalla Helsingistä Etelä-Karjalaan hoitamaan aivoinfarktin seurauksena dementoitunutta äitiäni. Juuri nyt en ehtisi mitenkään, sillä deadlinet painavat päälle – siispä työt ovat mukana.

Mutta parempi näin päin. Miten rankaksi kävisi, jos tekisin viikot töitä ja aina viikonloppuisin ottaisin äidin hoiviini? En uskalla ajatellakaan.
Hoitokodin käytävällä törmään äitini omahoitajaan. Mukavaan ihmiseen, joka on aidosti reipas ja empaattinen. Alituisesta kiireestä ja hoitajapulasta huolimatta täällä yritetään tosissaan. Henkilökunta järjestää asukkaille grillijuhlia, saappaanheittokisoja ja lauluiltoja, vie teatteriin tai retkelle joen
varteen.

He osaavat myös koskettaa. Tuntuu hyvältä nähdä, että hoitaja ottaa ohi kulkiessaan kevyesti kiinni äidin olkapäästä ja sanoo, että äiti näyttää tänään tosi sievältä punaisessa paidassaan.

Äiti on kuulemma taas kaatunut. Hankintalistalla on nyt murtumilta suojaavat lonkkahousut. Sovimme, että äitiä kannustetaan silti liikkumaan ilman pyörätuolia niin kauan kuin hän siihen kykenee.

Äidin siniset puuvillaverkkarit lököttävät puolitangossa, sukat ovat makkaralla ja harmaantunut, permanentistaan ylikasvanut tukka hapsottaa silmillä. Äiti tuijottaa seinää, silittää Pikku-Lottaa ja hymisee.

Ikeasta hankkimani Lotta on pehmolelu, joka muistuttaa labradorinnoutajan pentua. Se on äidille rakkain olento maan päällä. Lelusta on tullut elävä koira, joka äidin sekavassa mielessä muuntuu välillä ihmishahmoksi, pikkutytöksi.
Se pissii sänkyyn, ei oikein syö ja nukkuu joskus kehnosti.

Olen oppinut, että jos koiralla on asiat huonosti, äidilläkin on. Lelu on äidin hädän ja turvattomuuden ilmapuntari.

Äiti pönkii sängystä omin avuin istumaan, kun huikkaan moit.
Halaan ja kysyn, että lähdettäiskös pienelle kotilomalle. Äiti ei ajatuksesta pahemmin innostu, vaikka on puhelimessa kinunnut minua käymään.
Pakkaan äidin tarvitsemat tavarat pikavauhtia ja taistelen kengät jalkaan. Pehmokoira lentää kassiin vähän liian vauhdikkaasti. ”Ei saa pientä heitellä”, äiti toruu.

Tiistai

Päätä särkee jo aamusta. Yö on ollut kamala, sillä äiti on ravannut asunnossa kuin maaninen hirvi. Olen torkahdellut tunnin, parin pätkissä, sillä äiti on myllännyt vaatehuoneessa ja käynyt tyrkkimässä minua aamukolmelta pukemishommiin.

Vaistosin jossain vaiheessa unen harson läpi, että ulko-ovi kävi. Äiti oli karannut porraskäytävään, mennyt hissiin ja oli soittamassa alakerran naapurin ovikelloa. Onneksi kukaan ei avannut.

Saattelin äidin takaisin sisään ja anelin, että äiti yrittäisi rauhoittua ja antaisi minun nukkua. Kerron, että meidän pitäisi jaksaa koko seuraava päivä.
Siitä äiti loukkaantuu. ”Mie en sit sano ennää mittää”, hän kivahtaa.
Kun aamu valkenee, äiti on unessa. Itse olen horteessa, enkä saa mitään aikaiseksi.

Iltapäivällä on silti lähdettävä ruokaostoksille. En voi jättää äitiä yksin, joten hän tulee mukaan. Onneksi pyörätuolit ovat niin näppärästi koottavia. Vielä kun muistaisin hankkia työntökahvoihin verkkokassin.

Äidin vasen käsi on halvaantunut, ja kun kasaan ostoksia hänen sylissään olevaan ostoskoriin, kahva lipsahtaa äidin oikean käden kynkästä ja ruoat romahtavat lattialle. Perkeleen perkele.

Keskiviikko

Luulen, että tästä tulee hyvä päivä. Olemme molemmat virkeitä ja levänneitä. Tänään me tytöt lähdetäänkin kaupungille vähän humputtelemaan!
Käymme H&M:llä ostamassa äidille kolmet alushousut ja apteekista kipugeeliä jalkasärkyihin. Sitten keplottelemme itsemme kahvilaan. Tilaan meille puolukkatortut ja isot kupit kahvia. Sumpin äiti kaataa saman tien päälleen ja alkaa huutaa. Koko kahvila seuraa draamaamme, joitakin naurattaa. Äiti, ei taas tätä!

Talutan äidin vessaan, jonka tilat ovat niin pienet, ettei kaksi ihmistä mahdu sinne yhtä aikaa.

Kun viimein pääsemme kotiosoitteeseen, noudan sisältä pesutarvikkeet äidin odottaessa kylmässä autossa ja suuntaamme kylpylään puhdistautumaan.
Äiti on taas äkäisellä tuulella ja tiuskaisee minulle, että ”siun ei tarvii tänne ennää tulla”. Dementiassa on kuitenkin se hyvä puoli, että olematon lähimuisti haihduttaa nopeasti myös kiukun. Äiti kyselee, minne me olemme matkalla. Vastaan, että kylpylään saunomaan. Kymmenen sekunnin kuluttua hän kysyy uudestaan, minne ollaan ajamassa.

Sama levy pyörii tauotta koko ajomatkan. Minusta tuntuu, että kohta saatan taas kilahtaa.

Selviämme reissusta kotiin jota­kuinkin hengissä. Syötyämme avaan pullon valkoviiniä ja istutan äidin sohvaan. Äiti yrittää juottaa viiniä Pikku-Lotallekin, mutta sanon tiukasti, että koirat eivät juo alkoholia.

Kuuntelemme levyltä Glenn Milleriä. In The Mood tyynnyttää äidin. Meillä on loppujen lopuksi oikein kiva ilta.

Torstai

Äiti on taas hädissään. Hän vaappuu kävelykeppinsä kanssa vaatenaulakolle ja rahtaa sieltä eripariset kengät. Äiti vaatii minua laittamaan hänelle kengät jalkaan, jotta hän ehtisi kotiin menevään linja-autoon.

Koti, jonne äiti haluaisi, on hänen lapsuudenkotinsa. Se myytiin 1950-luvun alussa, kun äidin veli oli kaatunut sodassa, eikä maatilalle ollut jatkajaa. Kotona äitiä odottaa kuulemma hänen oma äitinsä, joka ”on varmaan huolissaan, ko miust ei oo kuulunt mittää”.

Yritän selittää äidille, että Hanna-mummo on kuollut jo yli kaksikymmentä vuotta sitten, eikä äidin tarkoittamaa kotiakaan enää ole. ”Kyllä on, vastha mie sieltä läksin”, vänkää äiti ja käy itkuiseksi.

Pikku-Lotta pelastaa tilanteen. Haen sen vuoteesta ja leperrän, että katsos, kuka tuli. Äiti ojentaa kätensä, ottaa koiran ja kikattaa. Äidin onnellinen nauru riipaisee, sillä en muista, milloin olisin sen viimeksi kuullut.

Mietin, miksi dementoituneen elämästä häviää ensimmäisenä ilo. Onko äidillä koko ajan paha olla? Kunpa voisin auttaa häntä jotenkin – lievittää ainaista ahdistusta. Minusta tuntuu kuin sääli painaisi sisuksissani ainakin tonnin.

Iltapesulla suihkutan käsisuihkulla äidin pyllyn ja vaihdan alushousut yövaippaan, sillä äiti on kakannut alleen. Autan äitiä pesemään hampaat ja päädymme kiistaan siitä, onko yöpuku todella äidin oma vai olenko varastanut sen jostakin.

Saattelen äidin yöpuulle ja asetan koiran hänen tyynylleen, kuono kiinni äidin kaulakuoppaan. Kun peittelen äitiä, hän napittaa minua hämillään ja kysyy: ”Kuka sie oot?” Kerron, että olen hänen tyttärensä, hänen oma lapsensa. ”No totta kai mie sen tiesin”, äiti napauttaa.

Tuon kannettavan vessatelineen alle vesiämpärin, jätän oven raolleen, menen avaamaan tietokoneeni ja yritän keskittyä kirjoittamiseen. Sydämessäni on kaihertava möykky.

Lähden huomenna takaisin Helsinkiin ja näen jo mielessäni, miltä äiti näyttää, kun jätän hänet hoitokotiin – omaan huoneeseensa, jota äiti ei tunnista.
Sanon silloin äidille, että minun pitää nyt mennä ja lupaan, että soitan, kun olen kotona. Silitän äitiä käsivarresta ja kehotan Pikku-Lottaa olemaan kiltisti.
Äiti on muissa maailmoissa; apaattiset silmät tuijottavat kattoon. Unohtiko hän jo, että minä kävin?

Ovelta kuulen äidin hentoiset heipat. ”Vie terveisiä ja kiitos siulle kaikesta”.

Juttu on julkaistu aiemmin ET-lehdessä 5/13 ja verkossa äitienpäivänä 2014.

Nina Banerjee-Louhija: Äiti ei rakastanut minua