Verensokeri mitataan, kun epäillään tai hoidetaan diabetesta. Lue, mitkä arvot paljastavat diabeteksen ja mistä tunnistat liian alhaisen veren sokeripitoisuuden.

So­keri on tär­keä ke­hon energian läh­de. Toi­sinaan soke­riai­neen­vaih­dunta voi kui­tenkin häi­riintyä ja soke­riarvot nous­ta liian kor­keiksi. Näin ta­pahtuu esi­mer­kiksi diabe­tek­sessa. Soke­riarvot mita­taankin yleensä diabe­teksen diag­noosin ja hoi­don yhtey­dessä.

Veren­so­kerin mit­taukseen on ole­massa eri­laisia ko­keita. Esi­mer­kiksi B-Gluk ker­too koko­veren glu­koo­siarvon ja fP-Gluk tar­koittaa plas­masta otettua ar­voa. Mo­lempia ko­keita var­ten täy­tyy paas­tota 12 tun­tia en­nen koet­ta.

Mi­ten soke­ri­pi­toisuus mi­tataan?

Näy­te voi ol­la sor­menpää- tai laski­mo­ve­ri­näyte.

Vii­tearvot:

  • Koko­ve­ren­kuva (B-Gluk): 3,3–5,3 mmol/l
  • Paastop­lasma (fP-Gluk): ar­vot ovat 10–20 pro­senttia koko­veren ar­voja kor­keammat, siis noin 4,0–6,0 mmol/l.
  • Plasma (P-Gluk): Ei vakiin­tu­neita viitear­voja. Riip­puu syö­dyistä ate­rioista ja diabee­ti­koilla insu­lii­ni­pis­tok­sista ja muis­ta diabe­tes­lääk­keistä.

Mi­ten tu­loksia tul­kitaan?

Diabe­teksen diag­noosiin käy­tetään yleensä paas­ton jäl­keen mi­tattua glu­koo­siarvoa.

Jos fP-Gluk on 7,0 mmol/l tai suu­rempi useamman veri­kokeen jäl­keen, poti­laalla on dia­betes.

Jos paas­toarvo on 6,1–6,9 mmol/l, käy­tetään nimi­tystä "suu­ren­tunut paasto­so­ke­riarvo", jo­ka on esi­vaihe aikuis­tyypin diabe­tek­selle (kakkostyy­pin dia­betes). Täl­lainen ar­vo mer­kitsee yleensä si­tä, et­tä poti­laalle voi puh­jeta varsi­nainen dia­betes, el­lei hän tee elä­män­ta­poi­hinsa muu­toksia. Painon­hal­linta ja lii­kunta ovat tehok­kaita aikuis­tyypin diabe­teksen ehkäi­si­jöitä.

Paastog­lu­koosia käy­tetään myös aikuis­tyypin diabe­teksen hoito­ta­sa­painon seuran­nassa. Sen si­jaan nuoruus­tyypin diabe­teksen (ykköstyy­pin dia­betes) hoi­don seuran­nassa ei käy­tetä paastog­lu­koosia. Tä­mä joh­tuu sii­tä, et­tä tyy­pin 1 diabe­teksen hoi­dossa veren­so­ke­rin­mit­tauksia teh­dään useita ker­toja päi­vässä, kos­ka täs­sä diabe­teksen muo­dossa insu­liinia pis­tetään mon­ta ker­taa päi­vässä ate­ria­rytmin mu­kaan.

Muut tutkimukset

Diabe­teksen diag­noosiin on ole­massa mui­takin tutki­muksia, ku­ten soke­ri­ra­si­tuskoe (oraa­linen glu­koo­si­ra­situs, Pt-Gluk-R), jol­la tut­kitaan eli­mistön ky­kyä käyt­tää glu­koosia. Sii­nä veren­so­keri mi­tataan kak­si tun­tia sen jäl­keen, kun nau­tittu 75 grammaa glu­koosia. Jos kah­den tun­nin ar­vo on yli 11 mmol/l, poti­laalla on dia­betes. Jos kah­den tun­nin ar­vo on 7,8–11,0 mmol/l, poti­laalla on heiken­tynyt glu­koosin sie­to.

Diabe­testa voi­daan diagno­soida myös gly­ko­he­mog­lo­biinin (B-GH­bA1C) avulla. Ar­vo an­taa ku­van veren­so­kerin pitkäai­kai­sesta ta­sosta. Jos sen ar­vo on kah­dessa mittauk­sessa 48 mmol/l tai enemmän, ky­seessä on dia­betes.

Kuin­ka usein diabe­testa sairas­tavan pi­tää mi­tata veren­so­ke­riar­vonsa?

Po­tilaan päivä­rytmi ja veren­so­ke­ri­lää­kitys vaikuttavat asiaan. Esi­mer­kiksi rei­pas lii­kunta ja äkil­liset sai­raudet voi­vat mer­kitä lisä­mit­tauksia. Insu­lii­ni­hoidon yhtey­dessä veren­so­keri on yleensä mitat­tava useammin kuin tablet­ti­hoi­dossa.

Seu­rannan toteut­ta­mi­sesta laa­ditaan suunni­telma hoi­tajan tai lää­kärin kans­sa. Jos pi­tää sel­vittää, mi­ten ateria vai­kuttaa ar­voihin, veren­so­keri on mitat­tava en­nen ateriaa ja kak­si tun­tia syö­misen aloit­ta­misen jäl­keen.

Liian al­hainen soke­ri­pi­toisuus

Liian al­haista ve­ren soke­ri­pi­toi­suutta kut­sutaan hypog­ly­ke­miaksi. Hypog­ly­kemia syn­tyy, kun so­keria pois­tuu ve­restä enemmän kuin eli­mistö saa si­tä ruuas­ta tai mak­san varas­tosta.

Lie­vä hypog­ly­kemia ai­heuttaa heiko­tusta, hi­koilua, nälän­tun­netta ja sy­dämen tyky­tystä.

Jos glu­koo­si­pi­toisuus pie­nenee al­le 2,5 mmol/l, poti­laalla al­kaa esiintyä keskus­her­moston oi­reita, ku­ten näkö­häi­riöitä, pu­heen häi­riöitä, kouris­telua ja ta­junnan heikke­ne­mistä. Vaka­vim­millaan hypog­ly­kemia ai­heuttaa sydän­koh­tauksen, koo­man ja kuo­leman.

Veren­so­keri voi las­kea liian alas jon­kin yksit­täisen asian vuok­si, mut­ta usein taus­talla on useampia teki­jöitä. Las­kun taus­talla voi ol­la ruo­kailun viiväs­ty­minen tai jää­minen ko­konaan vä­liin, lii­kunta, lääk­keet ja alko­holi, diabe­tes-lää­ki­tyksen ylian­nostus ja insu­lii­ni­herk­kyyden korjaan­tu­minen. 

Läh­teet: Terveys­kir­jasto, Diabe­tes­liitto

Tarkas­tanut: Si­mo Kok­ko, do­sentti, yli­lää­käri, Pohjois-Savon sairaan­hoi­to­piiri, perus­ter­vey­den­huollon yk­sikkö

Tämä on Potilaan Lääkärilehden tuottamaa aineistoa. Potilaan Lääkärilehti on Suomen Lääkäriliiton julkaisu.

Vierailija

Epäiletkö diabetesta? Näin sitä tutkitaan

Hiilihydraattirajoituksella elimistön insuliinin aineenvaihdunta normalisoituu itsestään, eikä mitään lääkkeitä tarvita. VHH (vähähiilihydraattinen ruokavalio, jota myös karppaukseksi kutsutaan) on yli 200 vuotta vanha ruokavalio (karppauksen historia alkaa alkaa 1800-luvun puolivälistä ja ensimmäinen julkaistu kirja aiheesta on vuodelta 1864), jolla saa verensokerin hallintaan, ihminen laihtuu, pysyy hoikkana ja energisenä sekä pääsee eroon elitapasairauksien oireiden hoitoon käytetyistä "...
Lue kommentti
Vierailija

Epäiletkö diabetesta? Näin sitä tutkitaan

Virallinen II-tyypin diabeteksen hoito on täysin epäonnistunut. Diabeetikkoja tulee koko ajan lisää. Ainoa tapa välttää diabetes tai päästä lääkkeettömään remissioon on ruokavaliohoito. Siihen löytyy välineet, jotka eivät maksa yhtään mitään ja yhteiskunta (me kaikki veronmaksajat) säästämme miljoonia vuodessa. Lähes 100% II-tyypin diabeteksesta on ehkäistävissä elintavoilla ja jo sairastuneet saavat sairautensa remissioon. Tunnetut geenivariantit selittävät nyt vain 10–15 prosenttia II-tyypin...
Lue kommentti

Kun ikää on ehtinyt kertyä, laihduttaminen ei välttämättä kannata – ei ainakaan, jos täytät terveesti pyöreän kriteerit. Sisätautien erikoislääkäri, emeritusprofessori Pertti Mustajoki kertoo, miten seniorin kannattaa suhtautua painoonsa.

1. Mikä on sopiva paino seniorille? Haittaako pieni ylipaino?

Lievähkö ylipaino ei ole ikääntyvällä niin vaarallista kuin nuoremmalla väestöllä. Mitä enemmän ikää kertyy, sitä vähemmän lihavuudesta on enää haittaa. Siksi ylipainon raja on ikääntyneillä joustavampi.

Aikuisen normaali paino lasketaan painoindeksillä, jossa normaalin painon rajat ovat lukujen 18,5–25 välillä. Sen sijaan seniorilla raja-arvot ovat 23–28, joten esimerkiksi 170-senttinen seniori voi olla yhdeksän kiloa painavampi kuin työikäinen, ennen kuin ylipainon raja tulee vastaan.

Painoindeksi saadaan laskettua jakamalla paino pituuden neliöllä. Esimerkiksi 160-senttisen ja 65 kiloa painavan henkilön painoindeksi on 160: (65x65) =25,4.

2. Miksi pieni ylipaino on ikääntyvällä hyväksi?

Se johtuu siitä, että korkeammassa iässä liika laihtuminen tekee elimistölle hallaa. Laihdutuskuurit johtavat herkemmin lihasten surkastumiseen, sillä kropasta lähtee suhteessa enemmän lihasta kuin läskiä. Se taas johtaa helposti raihnaisuuteen, kaatuiluun ja jopa sairaalakierteeseen.

Jos lihavuus ei heikennä seniorin liikkumista eikä sairauksia ole, painoa ei tarvitse pudottaa.

3. Milloin ikääntyvän on syytä laihduttaa?

Silloin, jos painoindeksi kipuaa selvästi yli 28:n. Toisaalta myös ikääntyvän perusterveys ratkaisee. Jos seniorilla ei ole lihavuudesta johtuvia sairauksia tai liikapaino ei heikennä sen suuremmin liikkumista tai päivittäisiä askareita, painon pudottamiseen ei ole tarvetta.

Mitä enemmän ikääntyvällä on lihavuuden aiheuttamia sairauksia tai liikkumisvaikeuksia, sitä enemmän painon pudotuksesta on hyötyä. Eläkeikäisen yleisin lihavuuden aiheuttama sairaus on kakkostyypin diabetes. Jos diabeteksen hoitotasapaino on lääkityksestä huolimatta heikoissa kantimissa, laihduttamalla saa verensokeriarvoja parantumaan selvästi. Jo muutaman kilon laihtuminen näkyy laboratoriokokeiden tuloksissa.

4. Mitkä ovat yleisimmät ylipainoon liittyvät vaivat?

Ikääntyneen lihavuuteen liittyviä sairauksia ovat muun muassa taipumus virtsan karkailuun ja polven nivelrikkoon. Näissä sairauksissa tarvitaan yleensä jo ainakin viiden tai kymmenen kilon painonpudotus, ennen kuin oireet lievenevät.

Unohda muotidieetit. Lisää päivittäistä liikuntaa ja muista terveellinen ruokavalio.

5. Julkisuudessa on viime aikoina puhuttu ”terveistä lihavista”. Mistä tiedän, olenko itse sellainen?

Jos olet ylipainoinen, mutta liikkuva seniori ja verenpaineesi, verensokerisi sekä veresi kolesteroliarvot ovat normaalin rajoissa, kuulut tähän onnekkaaseen vähemmistöön. Ethän silti tuudittaudu vuosiksi siihen luuloon, että näin on ja pysyy. Käy vähintään kerran vuodessa verikokeissa varmistamassa, että nämä arvosi ovat yhä kunnossa.

6. Mitkä ovat turvalliset ja terveelliset keinot pudottaa painoa seniori-ikäisenä?

Ikääntyneen elimistö on tavallista herkempi rajuille muutoksille. Etenkin lihakset kärsivät, jos ravitsemus jää liian heikoksi. Unohda muotidieetit ja rajut kalorinnipistykset! Lisää sen sijaan maltilla päivittäistä liikuntaa ja muista terveellinen ruokavalio.

7. Millainen on hyvä ruokarytmi?

Syö säännöllisesti: aamupala, lounas ja päivällinen sekä pari kevyttä välipalaa. Hyvä konsti karsia kaloreita on syödä päivän toisena pääruokana kirkas keitto tai ruokaisa salaatti.

Alkoholissa on enemmän kaloreita kuin silkassa silavassa.

Noudata pääruokailuissa klassista lautasmallia: täytä puolet lautasesta kasviksilla, juureksilla tai raasteilla, neljännes täysjyväpastalla, -riisillä tai perunalla ja viimeinen neljännes proteiineilla, kuten vaalealla lihalla tai kalalla.

8. Miten voin herkutella terveellisesti?

Karsi syömisistäsi sokereita, limuja ja rasvaisia herkkuja. Ota mieluummin käyttöön karkkipäivä. Vähennä alkoholinkäyttöä, sillä alkoholissa on enemmän kaloreita kuin silkassa silavassa. Tee muutokset niin, että voisit kuvitella noudattavasi tällaista ruokavaliota lopun ikääsi. Jos vetäiset tiukan dieetin, on varmaa, että kilot tulevat takaisin.

9. Miten laihtuminen vaikuttaa kolesteroliarvoihin?

Verenpaineesi laskee lähemmäs normaalia tasoa, joka on 140/90. Kolesterolitasot asettuvat niin, että hyvä HDL nousee ja huono LDL laskee. Haiman kyky tuottaa insuliinia tasoittamaan ruokailun jälkeistä verensokerin nousua paranee ja esimerkiksi diabeteksen esiaste, insuliiniresistenssi, voi silloin kokonaan kadota.

Liikunta on tärkeää etenkin ikääntyvälle. Mitä enemmän lihaksia on, sitä enemmän poltat kaloreita.

10. Parantaako laihtuminen unen laatua?

Painonpudotus parantaa unen laatua ja lisäksi vireystasoa sekä mielialaa. Jopa lievä masennus helpottuu – etenkin, jos olet saanut painonpudotukseen pontta liikunnasta. Seksielämälle painonpudotuksella on niin ikään iso merkitys, miehillä esimerkiksi heikentynyt erektio on paljolti kiinni ylikiloista.

Painonpudottaminen voi vaikuttaa minäkuvaan positiivisesti. On mukavampi olla.

11. Onko liikunta välttämätöntä painonpudotuksessa?

On, etenkin ikääntyvälle. Liikunta auttaa lihaksia säilymään. Mitä enemmän sinulla on lihaksia tallella, sitä enemmän kroppasi myös polttaa energiaa eli kaloreita. Lihasvoiman ansiosta tietysti jaksat ja voit ylipäätään paremmin.

Tärkeintä on, että ylipäänsä liikut. Älä pingota.

12. Auttavatko mittarit painonpudotuksessa?

Liikunnassa kaikenlaiset sykekikkailut kannattaa unohtaa. Esimerkiksi reipas, päivittäinen sauvakävelylenkki ja kaksi kuntosalikäyntiä viikossa on eläkeikäiselle napakka liikuntapaketti, jolla pärjää jo pitkälle. Tärkeintä on kuitenkin se, että liikut, ei niinkään se, että mittailet ja pingotat.

13. Minkä ikäisenä ei kannata enää laihduttaa?

Hyvä nyrkkisääntö on se, että mitä vanhempi olet, sitä vähemmän kannattaa laihduttamista miettiä. Jos olet iältäsi 75–80-vuotias tai vanhempikin, painonpudottamiseen kannattaa suhtautua todella kriittisesti ja keskittyä ennen kaikkea monipuoliseen ruokailuun ja kokonaisvaltaiseen hyvään oloon.

Toki ikääntyneenäkin laihduttaminen on mahdollista, jos toimintakyvyn ylläpitäminen sitä todella vaatii. Silloin kannattaa ottaa avuksi ravitsemusterapeutti. Omin päin ei ole syytä ryhtyä laihduttelemaan.

Asiantuntijana sisätautien erikoislääkäri, emeritusprofessori Pertti Mustajoki.

 

Artikkeli on alun perin julkaistu ET-lehden numerossa 1/2016.

Pohjois-Euroopassa asuvat sairastuvat MS-tautiin etelässä asuvia aiemmin, kertoo uusi tutkimus. Tulokset saattavat liittyä ultraviolettisäteilyn määrään.

MS-tautia sairastavien oireilu alkaa muutaman vuoden aikaisemmin Euroopan pohjoisosiossa verrattuna eteläiseen Eurooppaan. Tuoreen tutkimuksen tulokset vihjaavat, että yhteys saattaa liittyä ultraviolettisäteilyn määrään. 

Tulokset perustuvat 22 000 MS-tautia sairastavan potilaan terveystietoihin, joita kerättiin 21 eri maasta. Osallistujat ovat pääosin eurooppalaisperäisiä, mutta mukana oli myös muualla kuin Euroopassa asuvia. Tutkimus julkaistiin Journal of Neurology, Neurosurgery & Psychiatry -lehdessä. 

Kun tutkijat vertasivat potilaiden asuinpaikkatietoja tietoihin sairastumisvuosista, he havaitsivat, että pohjoisessa asuvat sairastuivat MS-tautiin 1,9 vuotta nuorempina kuin esimerkiksi Välimeren seuduilla asuvat. Samanlainen yhteys löytyi, kun analysoitiin potilaiden altistumista ultraviolettisäteilylle. Kun ultraviolettialtistus kasvoi, myös sairastumisikä nousi tasaisesti. 

Lue myös MS-potilaan tarina: "Kaikesta huolimatta olen onnekas"

Havainnot ovat mielenkiintoisia, sillä aiemmissa tutkimuksissa on havaittu yhteyksiä myös D-vitamiinitasojen ja MS-taudin oireilun välillä. Auringonvalo ja ultraviolettisäteily synnyttävät ihossa D-vitamiinia.

MS-tautia eli multippeliskleroosia sairastaa noin 7 000 suomalaista. Tautia sairastavan keskushermostossa tapahtuu muutoksia, jotka aiheuttavat muun muassa halvauksia raajoissa sekä tuntoaistin, puheen ja näön häiriintymistä. Lisäksi potilailla ilmenee kävelyvaikeuksia, uupumusta ja pahoinvointia. Tautiin ei ole parantavaa hoitoa.

 

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Tämä on Potilaan Lääkärilehden tuottamaa aineistoa. Potilaan Lääkärilehti on Suomen Lääkäriliiton julkaisu.

Paljon tyydyttyneitä rasvoja käyttävät todella ovat suuremmassa sydäntautivaarassa. Jo pieni muutos ruokavaliossa pienentää sepelvaltimotaudin riskiä. 

Tuore tutkimus vahvistaa, että tyydyttyneitä rasvoja paljon syövät sairastuvat sepelvaltimotautiin selvästi muita todennäköisemmin. Tutkimus julkaistiin British Medical Journalissa.

Harvardin yliopiston tutkijoiden havainnot ovat erittäin vakuuttavia. Ne perustuvat pitkään ja huolellisesti kerättyyn aineistoon, joka kattaa 73 000 naisen ja 43 000 miehen terveystiedot. Tutkimuksessa tarkasteltiin neljän keskeisen tyydyttyneen rasvan vaikutuksia yhdessä ja erikseen. Seuranta kesti 24–28 vuotta.

Tulokset kertovat, että eniten tyydyttyneitä rasvoja syövät sairastuivat sepelvaltimotautiin selvästi todennäköisemmin kuin vähiten niitä syövät. Tämä yhteys koski kaikkia tarkasteltua neljää rasvahappoa eli lauriinihappoa, myristiinihappoa, palmitiinihappoa ja steariinihappoa.

Osallistujat saivat tyydyttyneistä rasvoista keskimäärin 9–11 prosenttia päivittäisestä energiantarpeestaan. Huomattavaa on se, että vaihtamalla tästä vain yhden prosenttiyksikön verran monityydyttyneisiin rasvoihin, täysjyvätuotteisiin tai kasviproteiineihin, sepelvaltimotaudin riski pieneni 6–8 prosenttia. Suurin muutos havaittiin, kun vähennys painottui palmitiinihappoon.

Tulokset ovat painava lisätodiste siitä, että tyydyttyneitä rasvoja paljon sisältävä ruokavalio on epäterveellinen. Moni asia on kuitenkin yhä selvittämättä. On muun muassa epäselvää johtuvatko tulokset siitä, että tyydyttyneet rasvat ovat epäterveellisiä, vai siitä, että monityydyttymättömät rasvat ja kuidut ovat terveellisiä.

Oli miten oli: sydänriskit pienenevät, kun tyydyttyneiden rasvojen määrää vähentää ja tilalle ottaa terveellisiä kasvi- tai kalarasvoja ja täysjyväviljoja.

 

Lähde: Intake of individual saturated fatty acids and risk of coronary heart disease in US men and women: two prospective longitudinal cohort studies. 

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Tämä on Potilaan Lääkärilehden tuottamaa aineistoa. Potilaan Lääkärilehti on Suomen Lääkäriliiton julkaisu.

Yksi vetää leukoja oven pielessä, toinen vääntyilee luudanvarren kanssa. ET-lehden lukijat kertovat omahoito-ohjeensa jumiutuneisiin niskalihaksiin. 

1. Puistelutauko

"Tauko, pieni kävely ja kehon puistelu pyörityksineen ja venytyksineen auttaa, tai kuminauhajumppa. TÄllainen keino auttaa erityisesti tietoväkkärätyöskentelyssä." – Pentti Jokinen

2. Keppijumppa

"En tunne enää niskakipuja enkä pääkipuja. Helppo ja halpa keppijumppa onnistuu luudanvarren kanssa!" – Irma Nissinen

3. Leuanvedot

"Leuanvetojen harjoittelu on auttanut niskajumiin. Yhtään kokonaista leukaa en saa vielä vedettyä, mutta jotain se yrittäminen saa aikaan kropassa." – Freija Özcan

4. Hyvät unet

"Minulla on niska kipeänä silloin, kun univelka pääsee niin sanotusti niskan päälle." – Satu Mikkola

5. Piikkimatto

"Rentoudun piikkimatolla ja kuuntelen lempimusiikkiani. Särkylääkkeiden kulutus on minulla vähentynyt ainakin kymmenellä prosentilla." – Hannah Koskioksa

6. Kipugeeli

"Jokin kipugeeli, esimerkiksi Voltaren Forte, auttaa aina vähäksi aikaa." – Satu Mikkola