Parikkalassa vuonna 1944 syntynyt Marjatta Kuusela asuu Helsingissä. Hänen perheeseensä kuuluuvat puoliso, kaksi aikuista lasta ja viisi lastenlasta.

Marjatta Kuuselalle, 72, hoitamaton eteisvärinä ehti aiheuttaa aivoinfarktin. Väärä lääkitys toi uusia vaikeuksia, tahdistin lopulta avun. Nyt Marjatta edistää sydänpotilaiden asiaa.

"Olin vielä työelämässä, kun sydänoireeni ilmaantuivat. Silloin tällöin rinta-alassani tuntui epämiellyttävää tykytystä, joka tuli kohtauksittain ja meni sitten ohi. Hiljalleen oireet tihenivät ja niitä alkoi tulla useammin sekä rasituksessa että levossa. Ajattelin silloin, että vai niin, siinähän tuo tykyttelee, mutta huolestua en osannut.

Havahduin, kun kohtaus yllätti kesken työmatkan. Olin parhaillaan yksityisen lääkärikeskuksen kohdalla ja päätin, että kurvaankin suoraan sinne. Sydämestäni otettiin EKG eli sydänfilmi, mutta kohtaus oli ehtinyt mennä ohitse eikä mitään poikkeavaa ei näkynyt.

Vuoden, parin verran kuuntelin sydäntuntemuksiani, kunnes menin kardiologille. Hän päätti otattaa minusta 24 tunnin Holter-tutkimuksen. Siinä rintakehääni liimattiin vuorokauden ajaksi antureita, jotka kytkettiin vyötärölleni asetettuun EKG-laitteeseen. Nauhuri rekisteröi jokaisen sydämenlyönnin, ja lääkäri tulkitsi nauhoituksen tulokset.

"Päätin, että eteisvärinän kanssa on vain elettävä."

Holterissa eteisvärinä eli flimmeri lopulta näkyi. Tiedon sydänsairaudesta otin tyynesti vastaan. Olen tehnyt työurani lääketeollisuudessa ja tiesin eteisvärinästä varmasti enemmän kuin moni keskivertopotilas. Myös äidilläni ja tädilläni oli tämä sama sairaus - molemmille se koitui kohtaloksi. Päätin, että eteisvärinän kanssa sitä on vain elettävä.

Hyytymä tukki aivovaltimon

Kului muutama vuosi, ja flimmerikohtauksia tuli ja meni. Tiedossani toki oli, että flimmeri altistaa aivoinfarktille, joskin vielä tuohon aikaan lyhyiden eteisvärinäkohtauksien riskiä aivoveritulpalle ei pidetty kovin suurena. Kun rytmihäiriöt eivät minua pahemmin häirinneet, tautiani päädyttiin vain seuraamaan.

Pääsin toivomalleni osa-aikaeläkkeelle. Sitten tapahtui ikäviä. Olin parhaillaan pitämässä pientä esitystä työpaikallani, kun huomasin, että puheeni ei suju kunnolla. Takeltelin. Koetin kovasti keskittyä sanottavaani ja ponnistellen sain kuin sainkin esitykseni pidettyä.

Mutta kun menin työhuoneeseeni ja puhelin soi, en enää ollut saada nimeäni sanottua. Hälytyskellot päässäni pärähtivät soimaan. Hyppäsin siltä istumalta autoon ja ajoin työterveyshuoltoon. Sieltä lääkäri lähetti minut taksilla suoraan Meilahden sairaalan päivystykseen.

Olin saanut pienen, mutta magneettikuvassa näkyvän aivoinfarktin.

Minulle siis kävi niin kuin monelle sellaiselle eteisvärinäpotilaalle, jonka verta ei ole ajoissa ohennettu lääkityksellä. Flimmerikohtaus oli muodostanut sydämen vasempaan eteiseen verihyytymän, joka lähti liikkeelle, kulkeutui pieneen aivovaltimoon ja aiheutti aivosoluihin happivajauksen. Siitä seurasivat nuo puheen häiriöt.

Puhetyöläisenä minut testattiin ennen sairaalasta kotiuttamista, puutteita puheen tuottamisessa ei todettu. Perheeni kylläkin huomasi, että puheeni oli hidastunut. Heidän mielestään oli hyvä niin.

Ajoissa hoitoon

Onneksi aivoveritulppani oli pieni, ja toivuin infarktista hienosti. Minulle määrättiin aspiriinia alentamaan veren hyytymistä. Itse tosin tunsin, etteivät suuni liikkeet toimineet kunnolla. Kun valitin vaivaa lääkärissä, sitä alettiin tutkia. Selvitettiin myös, olisiko verenhyytymisarvoissani jotain ongelmaa.

Juuri, kun kutsu kuului kuulemaan näitä tuloksia, vasen käteni halvaantui. Tällä kertaa halvausoireet kestivät vain muutaman minuutin ja katosivat.

Jälleen kerran aivoni kuvattiin, mutta nyt infarktista ei löytynyt jälkeäkään. Kävi ilmi, että käden halvaus johtui niin sanotusta TIA-kohtauksesta eli ohimenevästä aivoverenkiertohäiriöstä. Veritutkimustulokset paljastivat, ettei aspiriini tosiaan ohentanut vertani niin kuin useimmilla muilla ihmisillä. Sain järeämmän lääkkeen, Marevanin. Siitä alkoi hankala luku sairauskertomuksessani.

"Kun arvo oli liian alhaalla, uhkasi veritulppa. Kun liian ylhäällä, uhkasi aivoverenvuotoriski."

Marevanin hoitotasapainoa mittaava INR-arvoni ei yksinkertaisesti suostunut asettumaan. Se heittelehti ylös ja alas, joskus vaarallisestikin. Silloin, kun INR oli liian alhaalla, minua uhkasi uusi veritulppa. Kun arvo kohosi liian ylös, kasvoi puolestaan aivoverenvuodon riski.

Markkinoille oli tullut uudenlaisia verenohennuslääkkeitä, ensimmäinen niistä oli nimeltään dabigatraani. Vaihdoin uutuuslääkkeeseen, se pysyi tasapainossa paljon helpommin kuin Marevan. Arki helpottui.

Marjatta Kuuselalla on paljon harrastuksia, mutta erityisen iloinen hän on lapsenlapsistaan ja heidän vierailuistaan.
Marjatta Kuuselalla on paljon harrastuksia, mutta erityisen iloinen hän on lapsenlapsistaan ja heidän vierailuistaan.

Suuntavaisto katosi

Ennen kuin lääkitys saatiin tasapainoon, kävin läpi vielä kaksi TIA-kohtausta. Ensimmäisessä silmästäni katosi yks kaks näkö. Se palautui muutamassa minuutissa. Toisella kertaa olin tulossa autolla kauppareissulta, kun huomasin, että en osaakaan kotiin. Tämä kohtaus kesti jo kaksi tuntia.

Sydämen rytmiä yritettiin korjata lääkkeillä, mutta se ei onnistunut. Niinpä minulle päätettiin asentaa sydämentahdistin, jonka ansiosta sydämeni lyö normaalisti 70 lyöntiä minuutissa ja rasituksessa enintään 140.

"Flimmeri ei estä minua viettämästä täysipainoista elämää."

Tahdistin on toiminut minulla hyvin, etenkin sen jälkeen kun opettelin olemaan ryntäilemättä. Vaikka eteisvärinä on sairaus, joka ei parane, me flimmeripotilaat tapaamme sanoa, että eteisvärinä on se sydämen toiseksi paras rytmi – heti normaalin, terveen rytmin jälkeen. Minusta se pitää paikkansa.

Olen aina ollut meneväinen ja paljon harrastava, eikä flimmeri estä minua edelleenkään viettämästä täysipainoista elämää. Vain laskettelureissuista Alppien ohueen ilmanalaan olen joutunut luopumaan – paljon muita tärkeitä asioita on jäänyt jäljelle.

Voimaa vaikuttamisesta

Kotiin en suostuisi missään nimessä käpertymään. Toimin Oulunkyläseurassa, ajoittain Martoissa ja Pohjois-Helsingin Senioreissa, matkustelen, käyn teatterissa, vesijuoksussa, kuntosalilla ja golfaamassa sekä harrastan puutarhanhoitoa, mökkeilyä, sienestämistä ja lastenlasteni kanssa touhuamista.

Onneksi he asuvat lähellä ja rikastuttavat elämääni usein. Olen iloinen aina, kun mummoa tarvitaan.

"On hyvä, että sydänpotilaat tukevat toinen toisiaan."

Iso osa hyvinvointiani lähtee siitä, että voin edistää sydänpotilaiden asiaa: olen Helsingin Sydänyhdistyksen puheenjohtaja ja istun Etelä-Suomen Sydänpiirin hallituksessa. Minusta on tärkeää tarjota tietoa sydänsairauksista, kuntoutusmahdollisuuksista sekä luoda aktiviteetteja, jotka houkuttelevat sydänpotilaan pois neljän seinän sisältä.

Tiedän kuulemastani, että kun rytmihäiriöoireet ensi kerran ilmaantuvat, ne usein säikäyttävät ja järkyttävät. Eräs uusi flimmeripotilas soitti kerran kaikki yhdistyksemme luottamusjäsenet läpi keskellä yötä, niin kova hätä hänellä oli. Siksi on hyvä, että me sydänpotilaat olemme liittyneet yhteen. Voimme tukea vertaisena toinen toisiamme."

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 6/2016.

Näin Marjatan sairastuminen eteni:

1999: Rytmihäiriöitä, EKG-tutkimuksia.
2000: Flimmeri-diagnoosi.
2002: Osa-aikaeläkkeelle, aivoinfarkti.
2003: Marevan-lääkitys alkaa.
2007: Eläkkeelle, vapaaehtoiseksi sydäntyöhön.
2010: Lääkkeen vaihto dabigatraaniin. Ensimmäinen lapsenlapsi.

Suomalainen saa natriumia yli tarpeen, vaikkei heiluttelisi suolapurkkia lainkaan ruokapöydässä eikä ruuanlaitossa. Lue kuusi faktaa suolan terveysvaikutuksista.

1. Haastava ruoka-aine

Suola on natriumin ja kloridin yhdiste. Natrium on ihmiselle välttämätön kivennäisaine, mutta runsas saanti kohottaa verenpainetta ja aiheuttaa muita terveyshaittoja.

Natriumia tarvitaan nestetasapainon ylläpitämiseen sekä hermoston ja lihasten toimintaan. Riittävän määrän natriumia saa jo noin 1,5 grammasta suolaa päivässä. Siihen voi päästä, jos ei lisää suolaa lainkaan ruokaansa eikä käytä teollisia elintarvikkeita.

2. Trendisuolassa natriumia

Erikoissuoloja, kuten ruusu-, intiaani-, kristalli- ja sormisuolaa, markkinoidaan terveellisinä, koska ne sisältävät pieniä määriä kivennäisaineita. Mukana tulee kuitenkin yhtä paljon natriumia kuin tavallisessa ruokasuolassa.

3. Vaihtamalla paranee

Mineraalisuolasta on poistettu natriumia ja korvattu sitä muilla kivennäisaineilla. Mineraalisuolassa, esimerkiksi Pan-suolassa tai Seltinissä, on noin puolet vähemmän natriumia kuin tavallisessa suolassa.

4. Elintärkeä jodi ja hormoni

Jodioitu ruokasuola on tärkeä jodin lähde. Jodi on elimistölle välttämätön ravintoaine, jota tarvitaan kilpirauhashormonien muodostamiseen. Erikoissuolat eivät sisällä jodia, ja myös merisuolassa on hyvin vähän jodia. Ruokateollisuus käyttää pääasiassa jodioimatonta suolaa. Mineraalisuola on yleensä jodioitu.

5. Parannettavaa on

Suomalaisen miehen suolakuorma on keskimäärin 9 grammaa päivässä, naisen 6,5 grammaa. Suositus on enintään 5 grammaa eli vajaa teelusikallinen päivässä.

6. Salakavala piilosuola

Suolasta valtaosa tulee muualta kuin varsinaisesta ruokiin lisätystä suolasta. Suola piileskelee etenkin leivissä ja leivänpäällysteissä, makkaroissa, valmisruuissa, liemikuutioissa ja maustekastikkeissa. Kun valitsee niistä ja muista usein käyttämistään elintarvikkeista vähäsuolaisen, suolan saanti
vähenee kuin huomaamatta. Sydänmerkki pakkauksen kyljessä auttaa oikeille jäljille.

Asiantuntija: laillistettu ravitsemusterapeutti Mari Kolonen.

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 1/2017.

Joka vuosi reilut tuhat suomalaista naista väsyy ja kyllästyy suuriin rintoihinsa. Kynnys hankkiutua lääkärin pakeille on kuitenkin korkea, niin paljon erilaista häpeää asiaan liittyy. Toimittaja Sinikka Klemettilä, 60, teki päätöksensä eräänä tammikuun päivänä rintaliivikaupassa.

On tammikuu, ja etsin itselleni alennusmyynnistä uusia rintaliivejä. Mitkään eivät tunnu hyviltä. Olkaimet ovat isossakin kuppikoossa liian kapeat, ja minulla on jo syvät urat olkapäissä.

Luovun alennustoiveista ja kävelen kaupungin parhaaseen liiviliikkeeseen. Myyjä kantaa minulle mallin toisensa jälkeen ja muistuttaa, että ympärysmitan pitää olla napakka ja kuppien tilavat. Päädymme kokoon G70.

Liivit puristavat armottomasti, mutta uskon asiantuntijaa. Kestän kaksi vuorokautta, sitten kaivan kaapista vanhat liivit kokoa F75.

"Oho", lääkäri sanoo. "Kylläpäs
vaatteilla voi hyvin hämätä."

Tämä oli viimeinen pisara. Sysin häpeän tunnetta pois mielestäni ja kysyn työterveyshoitajalta, voisiko lääkäriä häiritä tällaisella asialla: haluan pienemmät rinnat.

Saan heti ajan.

Pian vetäisen liivit pois miespuolisen työterveyslääkärin vastaanotolla. "Oho", hän sanoo. "Kylläpäs vaatteilla voi hyvin hämätä."

Räps räps, hän ottaa kaksi kuvaa ja lähettää ne yleisten terveystietojeni kanssa kirurgiseen sairaalaan.

Olen hämmästynyt. Lääkäri ei kyseenalaista kokemuksiani, kuten ajoittaista hartiasärkyä, ryhtiongelmia, mahdottomuutta juosta tai hyppiä. Ei vähättele, ei vihjaile turhamaisuudesta, ei koeta valaa minuun uskoa "komeista" rinnoista.

Miksi en ryhtynyt tähän aikaisemmin?

Kriteerit täyttyvät

Kutsu Kirurgiseen sairaalaan tulee jo parin viikon kuluttua. Lähden vastaanotolle mukanani valmiiksi täytetty terveystietolomake ja pino mammografiakuvia. Olen käynyt mammografiassa säännöllisin väliajoin vuodesta 1991, jolloin oikeasta rinnasta leikattiin vaaraton rasvapatti.

Nuori mieskirurgi kyselee terveydestä ja ottaa mitat. Kriteerit täyttyvät, sillä vaivoja on ja nänninpää on 29 sentin päässä solisluun tyvestä. Rinnat ovat lisäksi rakenteeltaan raskaat.

Kuulen, että leikkaus kestää kolmisen tuntia, leikkaushaavat ovat isot ja että kaikille tulee jokin tulehdus - se kuulostaa vähän pelottavalta. Sairauslomaa on luvassa neljä viikkoa. Pääsen leikkaukseen puolen vuoden hoitotakuun puitteissa, mahdollisesti jo ennen kesää.

Lue myös: Kuka pääsee rintojenpienennysleikkaukseen? Katso kriteerit tästä

Ajatus kesästä kevein rinnoin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Mutta olen huojentunut siitä, että leikkauslupa tuli. Olin varautunut perustelemaan tarpeeni uudestaan, kaikkine häpeäntunteineni, vaikka se olisikin tuntunut kiusalliselta.

Olen kärsinyt rintavuudestani nuoresta saakka. Olen muuten normaalipainoinen, joten isoihin rintoihin on aina kiinnitetty huomiota. Varhaisteininä olin luokan tytöistä ensimmäisiä, joiden rintoja pojat pyrkivät kopeloimaan. Yksi poikaystäväni sanoi pitävänsä periaatteessa enemmän pienirintaisista tytöistä. Oli selvää, että suhde ei jatkunut. Lähes kaikki miespuoliset esimieheni ovat esittäneet asiansa aina ensin rinnoilleni, eivät minulle.

Terveenä leikkaukseen

Kuluu jälleen vain pari viikkoa, kun sairaalasta soitetaan. Pääsisin leikkaukseen jo maaliskuun lopussa, kuukauden kuluttua. Emmin ensin, mutta kun kuulen, että seuraava mahdollisuus on ehkä vasta syksyllä, sanon kyllä. Kesällä leikataan vain syöpäpotilaita.

Käyn laboratoriokokeissa ja mammografiassa. Viikkoa ennen leikkausta tapaan leikkaavan lääkärin. Nuori naiskirurgi on asiallinen ja mukava. Hän ja sairaanhoitajat kehottavat hankkimaan etukäteen niin kipulääkkeet kuin napakat urheiluliivit, joita pidetäänkin sitten pari viikkoa yötä päivää. Huh. Vähän hirvittää.

Leikkausta edeltävänä päivänä mittaan rinnanympäryksen: 100 cm. Katson viimeistä kertaa peilistä vanhoja rintojani. Heippa sitten ja kiitos, ihan hyvin olette palvelleet minua ja kolmea lastani. Huomenna veitsi viiltää.

Kuin formuloitten varikolla

Leikkauspäivänä mies ajaa minut räntäsateessa Kirurgiseen sairaalaan kello kahdeksaksi.

Leikkaava lääkäri piirtää minulle vihreällä tussilla uudet rinnat ja selittää, miten ne rakennetaan - nänniä sinne ja kielekettä tänne, en oikein hahmota.

"Rinnat ovat aluksi aika töröt, mutta laskeutuvat paikoilleen ajan mittaan. Kestää noin vuoden tai kaksi ennen kuin ne saavuttavat lopulliset muotonsa", lääkäri kuvailee.

Päiväkirurgisella osastolla on 16 verhoin erotettua petipaikkaa. Kaikki paikat eivät ole täynnä. Vaihdan päälleni lohenpunaiset sairaalavaatteet ja valkoiset sukat. Kymmenen jälkeen hoitaja tuo esilääkkeet. Alkaa unettaa.

Leikkaussalissa on tohina kuin formuloitten varikolla. Kaikki käyvät kättelemässä ja esittäytymässä, niin kuin jotakin tajuaisin ja muistaisin. Kaksi minuuttia, niin olen kapealla pedillä pää, selkä ja kyljet täynnä antureita. Kanyyli käteen ja hyvää yötä.

Herätessäni silmäni osuvat ensimmäiseksi kelloon: 12.20. Olo on ihan hyvä, ei kipuja, jalat liikkuvat. Ylävartalo on paksuissa siteissä.

Puolen tunnin kuluttua pääsen osastolle. Käyn heti vessassa. Se ei ole ihan yksinkertaista, koska minusta lähtee kolme letkua. Yksi on nesteytyspussi, kaksi luikertelee ulos rintojen sivusta omiin pusseihinsa - ne ovat mahdollisia vuotoja varten. Vessareissu kuitenkin onnistuu hyvin eikä jää ainoaksi. Suuta kuivaa armottomasti, ja joudun pyytämään vettä monta kertaa iltapäivän aikana.

Lääkäri tulee käymään ja kertoo, että toisesta rinnasta lähti 350 ja toisesta 380 grammaa. Yllätyn, ettei määrä ole suurempi.

En uskalla kurkkia kaula-aukosta, annan hoitajien katsoa.

Neljän maissa saan syötävää. Hoitaja antaa kotihoito-ohjeet ja sairaala lahjoittaa minulle yhdet edestä avattavat liivit. Kuudelta mies hakee minut kotiin.

Mies katsoo minua melkein säikähtäneenä. "Kamala kun sä näytät laihalta."

Huojuttaa

Seuraavana päivänä saan riisua tiukan topin ja siteet. Pakottaudun katsomaan rintojani peilistä. Noin pienet? Ja näyttävät kyllä aika hirveiltä. Pieniä mustelmia, tussin jälkiä siellä ja täällä, valtavat punaiset leikkaushaavat haavateippien alla. Mutta onpa kevyt olo!

Puen ylleni B-kupin liivit ja vetäisen puseron päälle. Mies katsoo minua melkein säikähtäneenä: "Kamala kun sä näytät laihalta."

Mittaan rinnanympäryksen: 94 cm. Kumma ettei ole vähemmän!

Lue myös: Ylen juontaja pienennytti rintansa: "Ne hävettivät minua"

Fysioterapeutin määräämät jumppaliikkeet teen säntillisesti. Niillä on tarkoitus säilyttää ylävartalon ja käsien toimintasäteet ja estää kiinnikkeiden muodostuminen.

Hankalinta on nukkuminen. Ohje on maata selällään kaksi viikkoa, mutta se on vaikeaa, selkä kipeytyy heti. Tuen itseäni tyynyillä kyljistä, koska himpun verran kyljelleen on lupa kääntyä.

Toinen hankaluus on liivit. Kaikkien alareuna osuu haavojen päälle. Pidän aluksi pehmeitä puuvillaisia nenäliinoja pehmusteina tai puen aluspaidan liivien alle. Bepanthenilla rauhoitan ärtyneen ihon.

Kolmas outous on tasapaino. On vähän huojuva olo, ja mietin, johtuuko se riitä, ettei etureppua enää ole. Keho etsii uutta kiintopistettä.

Takapakkia

Viiden päivän kuluttua leikkauksesta rintoja kipristelee. Huomaan, että oikean rinnan alle on ilmaantunut tummanpunainen leveä juova, joka piirtyy koko rinnan ali. Vasemmankin alla on sellainen, mutta lyhyempi.

Olinko varomaton ja kannoin liian painavaa kauppakassia? Soitan päivystykseen. Hoitaja kyselee, onko kuumeinen olo ja kehottaa seuraamaan, laajeneeko verenpurkauman alue. Jos ei laajene ja jos purkauman kohta ei ole koholla, ei hätää.

Muita muutoksia ei tule. Rauhoitun. Hiljalleen juovakohdat vaalenevat.

Iloa joka päivä

Jälkitarkastus on kuukauden kuluttua. Leikkaus ei ole onnistunut aivan täydellisesti. Lääkäri sanoo, että "koirankorva" eli pieni ompeleen mutka korjataan vuoden päästä paikallispuudutuksessa. Epäröin - harvahan sitä näkee. Kevyt olo on se juttu!

Haavateippejä pidän vain kuukauden, vaikka neuvo on kolme. Facebookin rintojenpienennysryhmästä saan vihjeen, että monia leikattuja on neuvottu voitelemaan rinnat apteekista saatavalla Bio Oililla. Hankin sitä saman tien. En kylläkään muista voidella joka päivä.

Kesän alussa leikkaus on muisto vain, vaikka haavojen parantuminen viekin vielä kauan.

Olen nyt kokoa B80-C75. En ole oikein vielä tottunut rintojen ulkonäköön. Napakan terhakat teinirinnat kuusikymppisellä ovat oudot, joskin ihan miellyttävällä tavalla.

Ylle mitä vain

Toimenpiteestä on nyt puolitoista vuotta. Olen ollut iloinen uusista rinnoistani joka päivä. Koirankorvan korjautin. Tunto ei ole palautunut ennalleen, mutta se ei haittaa.

"Ehkä kaikkein hienointa on se tunne, että nyt olen sen kokoinen kuin minun kuuluukin olla."

Parasta on, että voin pukea päälleni mitä vain. Huomasin vasta leikkauksen jälkeen, että olin aina ennen katsonut peilistä ensin rintojani. Pullottavatko ne? Näytänkö taas lehmältä? Mikään vaate ei istunut kunnolla. On vapauttavaa, että minun ei tarvitse ajatella vaatteita.

Ja ehkä vielä hienompi juttu on se hyvin kokonaisvaltainen tunne, että nyt olen sen kokoinen kuin minun kuuluukin olla. Ikään kuin olisin ollut väärässä nahassa koko elämäni.

Ihailen ja kadehdin naisia, jotka ovat sinut isojen rintojensa kanssa ja kantavat ne ylpeydellä. Minulta se ei luontunut. Onneksi kaltaisilleni on nykyään apu tarjolla.
 

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 1/2017.

Leikattujen määrä vuonna 2005 oli 928.

Leikattujen määrä vuonna 2014 oli 1303.

Leikattujen keski-ikä on 47-50 vuotta.

 

Terveydenhuollossa liikkuvat suuret rahat, mutta isoja ovat myös hoitoa saavat potilasmäärät.

Terveyspalvelut työllistävät yli 180 000 henkilöä. 15 vuodessa määrä on kasvanut 30 000:lla.

Vuonna 2006 noin 1,3 miljoonaa ihmistä sai Kela-korvausta erikoislääkärikäynnistä. Käyntejä oli yhteensä 2 777 005.

Vuonna 2015 korvausta sai 60 000 henkeä enemmän kuin 2006. Käyntejä oli 70 000 enemmän.

Vuonna 2006 korvauksiin käytettiin 56 miljoonaa euroa. 2016 korvauksiin kului seitsemän miljoonaa euroa enemmän.

Lääkkeitä kuluu

Lääkemenot ovat kaksinkertaistuneet vuodesta 2000. Lääkkeisiin kuluu 2,5 miljardia euroa vuodessa. Kulut ovat kasvaneet enemmän kuin muut terveydenhuollon menot.

Suomessa kirjoitettiin 43 miljoonaa reseptiä vuonna 2015.

Näihin lääkkeitä käytetään:

  1. Sydän- ja verisuonitaudit
  2. Diabetes
  3. Masennus ja muut hermoston ongelmat
  4. Hengityselinten sairaudet
  5. Veritaudit

Joka toisella verenpainetta

2 prosenttia suomalaisista sairastaa keliakiaa.

2–3 prosentilla aikuisista on ADHD. Kolme prosenttia yli 60-vuotiaista täyttää ADHD-kriteerit.

prosenttia suomalaisista sairastaa vakavaa masennusta. 10–15 prosenttia kärsii lievistä masennustiloista.

7,5 prosenttia naisista kärsii kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Kaikista suomalaisista neljä suomalaisista kärsii kilpirauhasen vajaatoiminnasta.

25 prosenttia suomalaisista syö sydän- ja verisuonitautien lääkkeitä.

40 prosenttia yli 50-vuotiaista naisista saa luunmurtuman jossain elämänsä vaiheessa. Merkittävä syy on osteoporoosin aiheuttama luun haurastuminen.

50 prosentilla miehistä ja joka neljännellä naisista on kohonnut verenpaine.

 

Lähteet: Kela, Tilastokeskus, THL, Terveyskirjasto

Houkutteleeko upea vaate niin paljon, että hankit sen, vaikka varaa ei ole? Ja seuraavaksi hajuvettä, sohva, laukku... Kärsit todennäköisesti ostoriippuvuudesta.

"Olen entinen himo-ostaja. Olen harjoitellut uudenlaisia kulutustottumuksia jo vuosia. Muutos on sujunut melko hyvin.

Ennen ajattelin niin, että koska rahani siihen riittävät, voin ostaa mielin määrin kalliita merkkituotteita: Dolce & Gabbanaa, Valentinoa, Chloéta ja Christian Louboutinia. Ja kaikenlaista muutakin, koska mielestäni raha piti laittaa kiertämään.

Noin kahdeksan vuotta sitten kuulin ohjeen: "Jos näet kaupassa jotain, minkä haluat, jätä se ostamatta ja palaa seuraavana päivänä uudelleen. Jos se tuolloin on yhä mieluisa, jätä se silti ja palaa seuraavana päivänä. Jos silloin vielä pidät siitä, voit ostaa sen."

Sitten tutustuin minimalistiseen elämäntyyliin ja aloin karsia roinaa kodistani.

Otin käyttöön säännön, jonka mukaan en osta yhtään uutta käsilaukkua tai kenkäparia, ellen luovu jostain jo omistamastani. Tämä koskee kaikkea omistamaani: vaatteita, meikkejä, maljakoita, sateenvarjoja. Tämän filosofian mukaan olen elänyt viitisen vuotta.

Nyt olen sitoutunut kristilliseen köyhyyteen. Kukin toteuttaa köyhyyttä oman tilanteensa mukaan. Minulle se tarkoittaa sitä, että pidän tavaroistani hyvää huolta, jotta ne kestävät pitkään.

Voin hankkia uuden kenkäparin, jos entinen on kulunut tai vanhanaikainen, tai vaatteen, jos kaapissa oleva ei ole enää mieleinen. Samalla luovun vanhasta. Tarkoitus on, että tavaroiden tai vaatteiden määrä pysyy ennallaan.

Olen myös löytänyt säästömotivaation. Enää tilillä oleva raha ei polttele. Olen hyvin onnellinen nykyisestä elämäntyylistäni."

Tiina Wagner, 39

Tästä ostoriippuvuudessa on kyse:

Mikä ihmeen ostoriippuvuus?

Ostoriippuvuus eli oniomania on toiminnallinen riippuvuus. Ostoriippuvainen kokee voimakasta tarvetta hankkia uutta tavaraa, vaikka siihen ei välttämättä olisi varaa tai tarvetta. Jotkut oniomaniasta kärsivät shoppailevat mielivaltaisesti, toiset suunnittelevat ostoksensa jo etukäteen. Osa juoksee kauppakeskuksissa, osa surffailee netin verkkokaupoissa.

Mitkä oireet kielivät oniomaniasta?

Ostoriippuvainen tuntee ahdistusta, ellei pääse toteuttamaan tarvettaan. Tavallisesti ostoriippuvainen potee alkuhuuman jälkeen syyllisyyttä hankkimistaan tavaroista. Hän saattaa etsiä niistä virheitä, joiden varjolla ostokset voisi palauttaa.

Hankinnoista saattaa kuitenkin olla vaikeaa luopua. Toisinaan riippuvainen piilottelee ostamiaan tavaroita siinä pelossa, että ulkopuoliset huomaavat hänen ongelmansa.

Ostoriippuvuus voi olla perua lapsuudesta. Myös eläkkeelle siirtyminen on vaaran paikka.

Mikä laukaisee oniomanian?

Lapsuuden kokemukset altistavat ostoriippuvuudelle. Jos vanhemmat ovat lohduttaneet tai osoittaneet rakkauttaan ostelemalla tavaraa, saattaa sama käyttäytymismalli seurata ihmistä aikuisikään. Ostoriippuvuus voi olla myös masennuksen lieveoire.

Toinen vaaran paikka on eläkkeelle siirtyminen. Tulojen vähetessä elintasosta pitäisi usein tinkiä vähän. Halu osoittaa totuttua varakkuutta saattaa johtaa holtittomaan ostokäyttäytymiseen. Pahimmassa tapauksessa tarpeettoman tavaran shoppailu menee silloin välttämättömien hankintojen edelle.

Mikä ostelussa koukuttaa?

Ostoriippuvainen saa shoppailusta mielihyvää. Ongelmasta kärsivät ovat verranneet ostotilannetta nousuhumalan tunteeseen. Euforinen mielentila tosin kestää yleensä vain 5-30 minuuttia. Juuri hankittu tavara menettää nopeasti merkityksensä.

Naiset tuhlaavat vaatteisiin, miehet elektroniikkaan ja autoihin.

Mitä ostoriippuvuudesta voi seurata?

Pitkälle päässyt ostoriippuvuus voi aiheuttaa masennusta ja muita mielenterveyden ongelmia.

Pahimmillaan oniomania tuhoaa koko taloudenpidon. Ostoriippuvuudesta kärsivä sortuu luottokorttihankintoihin ja pikavippeihin. Niitä seuraavat tavallisesti maksuongelmat, jotka voivat johtaa ulosottokierteeseen ja omaisuuden menetykseen.

Onko oniomania naisten ongelma?

Niin yleensä kuvitellaan. Todellisuudessa myös miehet kärsivät ongelmasta. Kun naiset tuhlaavat rahansa vaatteisiin, merkkituotteisiin ja kosmetiikkaan, miehet hankkivat elektroniikkaa ja urheiluvälineitä tai vaihtavat autoja.

Fyysinen rasitus tai taiteen tekeminen voi tuottaa samaa nautintoa kuin ostelu.

Miten tukea oniomaniasta kärsivää läheistä?

Kysy, näkeekö tämä käytöksessään mitään erikoista. Moni ostoriippuvainen reagoi tiedusteluihin aluksi kielteisesti. Anna läheisen suuttua. Hän voi olla jälkikäteen kiitollinen väliintulosta. Keskustelkaa yhdessä ratkaisun löytämiseksi.

Miten oniomaniasta voi päästä eroon?

Aivojen mielihyväratoja voi kouluttaa uudelleen. Fyysinen rasitus tai taiteen tekeminen voi tuottaa samantapaista nautintoa kuin ostelu. Kulje eri reittiä töistä kotiin, jottet harhaudu kauppakeskuksiin. Käytä vain käteistä ja katkaise luottokortit.

Oniomaniaan liittyy yleensä rauhattomuutta, rakkauden puutetta tai tarvetta täyttää sisäistä tyhjiötä. Selvitä ammattiauttajan avustuksella, mitä syitä juuri sinun tai läheisesi riippuvuuden taustalla on. Tunnemaailman lisäksi ajatus- ja käytösmalleja tutkivalla kognitiivisella terapialla on saavutettu hyviä tuloksia oniomanian taltuttamisessa.

Asiantuntijana psykologi ja psykoterapeutti Teija Jokipii.

  1. Ostohimoa voi ruokkia tunne, ettei vielä omista tarpeeksi tai oikeanlaisia tavaroita. Selvitä, mitä omistat ja ota tavarat käyttöön. Hyviä neuvoja saa esimerkiksi Mira Ahjo-niemen kirjasta Loistava järjestys (Otava 2016).
  2. Opettele iloitsemaan siitä, mitä omistat. Kun arvostat nykyisiä tavaroitasi, tulet pitäneeksi niistä entistä parempaa huolta, joten voit käyttää niitä pitkään.
  3. Osta uutta vain, jos samalla luovut vastaavasta määrästä jo omistamiasi samanlaisia tavaroita tai vaatteita. Näin tavaroiden määrä pysyy ennallaan.

Artikkelit on julkaistu ET-lehden numerossa 2/2017 ja ET Terveys -lehden numerossa 6/2016.