Tuhannet lapset vietiin sodan aikana Ruotsiin, jotta heillä olisi parempi olla. Ero perheestä aiheutti kuitenkin suuren stressin, joka merkitsi riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja kakkostyypin diabetekseen aikuisiällä.

Äiti, äiti! Lapsi seisoo laivan kannella kaulassa lappu, päässä karvareuhka. Hän itkee pakahtuakseen. Äiti vilkuttaa laiturilla. Hänestäkin tuntuu kuin rinta repeäisi tuskasta kahtia. Isä sotii Kannaksella, kaksi sisarusta roikkuu äidin takin helmoissa.

Onko oikea ratkaisu lähettää nuorimmainen Ruotsiin sotaa pakoon? Mutta kohta Helsinkiä varmaan pommitetaan. Naapurimaassa on ainakin turvallista ja ruokaa tarjolla. Laihakin tuo lapsi on, eikä kenkiä riitä jokaiselle.

Ihminen toimii sillä viisaudella, minkä hänellä kullakin hetkellä on.

Talvisodan ja jatkosodan aikana evakuoitiin Ruotsiin ja Tanskaan noin 70 000 suomalaista lasta.

"Varhaislapsuuden elämänstressi saattaa muokata terveyttä merkittävästi."

Professori Johan Erikssonin johtamaan laajaan, 20 vuotta kestäneeseen Helsingin syntymäkohortti -tutkimukseen on osallistunut yli 13 000 vuosina 1934–44 Helsingin Naistenklinikalla ja Kätilöopistolla syntynyttä henkilöä. Tutkittavista arviolta 15 prosenttia lähetettiin sotalapsina ulkomaille pommituksia pakoon.

– Sotalapsuus tarkoittaa varhaislapsuuden elämänstressiä, joka saattaa merkittävästi muokata terveyttä, Johan Eriksson toteaa.

Elimistön jatkuva hälytystila

Äiti jää lapsen muistikuviin laiturille nyyhkimään. Isä on siellä jossain. Uudessa kodissa vieraat ihmiset puhuvat vierasta kieltä.

Nuorimmat sotalapset olivat muutaman kuukauden ikäisiä, vanhimmat kymmenen korvilla. Reissun pituus vaihteli joistakin kuukausista jopa yhdeksään vuoteen. Erokokemus aiheuttaa pienessä lapsessa pelkoa ja voimakasta hätää.

Koti-ikävä poltti kuin haava, olivatpa ulkoiset olosuhteet kuinka hyvät tahansa.

– Ihminen tottuu monenlaisiin asioihin, ja varmasti myös lapsi tottui uuteen perheeseensä. Mutta sotalapsuus oli vain väliaikaista. Kotiinpaluu saattoi muodostua hyvin traumaattiseksi kokemukseksi, Johan Eriksson muistuttaa.

Kun äiti ja lapsi erotettiin toisistaan, jotain peruuttamatonta tapahtui.

Jotkut lapset joutuivat kokemaan lähtemisen, eron ja paluun jopa kolmasti. Se moninkertaisti koetun stressin. Naapurimaassa maistettu makea piparkakku vaihtui taas kuivaan vanikkaan. Kotimaa tuntui tylyltä, oikea äiti ja isä tuntuivat vierailta. Ruotsin aika puolestaan painui kuin unikuviksi.

Kun äiti ja lapsi erotettiin toisistaan, jotain peruuttamatonta tapahtui. Vaikka uusi yhteys paluun jälkeen syntyi, se ei aina palautunut entisen kaltaiseksi. Tapahtumien merkitystä ei Suomessa sodan aikana eikä pitkään sen jälkeenkään tajuttu.

Yhteys masennukseen

Erikssonin tutkimuksessa ilmeni, että erotetuilla lapsilla oli merkittävästi suurempi riski sairastua mihin tahansa mielenterveyshäiriöön.

Myös päihteiden väärinkäyttöä ja persoonallisuushäiriöitä – epäsosiaalinen, epävakaa, narsistinen tai teatraalinen – esiintyi sotalasten keskuudessa enemmän. Entiset sotalapset kärsivät myös aikuisiän masennuksesta enemmän kuin muut samanikäiset henkilöt.

– Tämä löydös oli ehkä odotetumpi kuin tieto siitä, että entisillä sotalapsilla esiintyy aikuisina myös enemmän sepelvaltimotautia ja kakkostyypin diabetesta. Heillä oli lisäksi korkeampi verenpaine. Sotalapsuuden kesto ja ajankohta vaikuttivat myös tuloksiin.

Erikssonin mukaan yhteys löytyy elimistön stressihormonijärjestelmästä eli kortisoliaineenvaihdunnasta.

– Jos stressihormonijärjestelmä ohjelmoituu uudelleen lapsuudessa, sen vaikutukset ovat pysyviä. Kortisoliaineenvaihdunnalla on suuri merkitys niin masennuksen, sepelvaltimotaudin, diabeteksen kuin verenpaineen kehityksessä.

Kortisolitasojen muutos nostaa suorituskykyä: henkilö valmistautuu joko pakenemaan tai taistelemaan. Hän elää jatkuvassa hälytystilassa.

Evakot jakoivat kokemukset

Tutkija Anu-Katriina Pesosen mukaan varhaisen stressin merkitys elämänkaareen oli huomattava, vaikka suuri osa sotalapsista koki sotalapsuuden jälkikäteen myönteisenä.

Biologiset muutokset näkyivät kohonneen sydäntauti- ja diabetesriskin lisäksi puberteetin aikaistumisena ja muuttuneina stressireaktioina. Lisäksi sotalapset saivat ensimmäisen oman lapsen nuoremmalla iällä kuin Suomeen jääneet, lasten syntymävuosien väli oli lyhyempi ja omien lasten lukumäärä oli suurempi kuin Suomeen jääneillä.

Testatut sotalapsipojat pärjäsivät hieman heikommin kognitiivisissa testeissä sekä armeijan aikana että vanhuusiässä. Sotalapsuus ei kuitenkaan vaikuttanut vanhenemiseen liittyviin kognitiivisiin muutoksiin.

"Arveltiin, että lapset sairastaisivat vähemmän, jos he saisivat parempaa ravintoa. Henkinen puoli kuitenkin unohdettiin."

Johan Eriksson aprikoi, tietääkö kukaan tarkasti, miksi lapset lähetettiin Ruotsiin.

– Ratkaisua on kritisoitu puolin ja toisin. Poliitikot veivät asiaa voimakkaasti läpi. Heidän arvionsa saattoi olla, että sota kotirintamalla olisi ollut julmempi, kestänyt pidempään ja aiheuttanut suurempaa nälänhätää. Helsinkiä ei kuitenkaan onneksi pommitettu kovinkaan raskaasti.

– Arveltiin, että lapset sairastaisivat vähemmän, jos he saisivat parempaa ravintoa. Siksi Ruotsiin lähetettiin monia heikkokuntoisia lapsia jopa suoraan synnytyssairaalasta. Henkinen puoli kuitenkin unohdettiin.

Karjalan evakkolapsille evakkomatka oli ahdistava, mutta se oli myös yhteinen kokemus oman perheen kanssa. Muisteleminen oli monen evakkoperheen selviytymiskeino.

Monen sotalapsen perheessä aiheesta muodostui vaiettu asia, tabu, josta ei voinut keskustella. Heiltä puuttui perheen yhteinen suuri kokemus.

– Tietysti myös geenit vaikuttavat sairastumiseen, mutta toisilla on suojaavia geenejä. Jos geenit ovat sairauksille altistavia, stressi puhkaisee taudin helpommin.

Stressihormonijärjestelmä voi väsyä ja altistaa sairauksille myös aikuisiässä esimerkiksi työttömyyden tai muiden vastoinkäymisten takia. Koko elämänkaaren aikana kerätyt stressikokemukset voivat kumuloitua. Niiden seurauksia on kuitenkin lähes mahdotonta tutkia.

Diabetesta myös hoikilla

Eriksson vertaa suomalaisten sotalapsien kokemaa stressiä esimerkiksi nykypäivän pakolaislapsiin, jotka vanhempien kuoltua hiv:in seurauksena joutuvat vieraaseen maahan.

– Kakkostyypin diabetesta on todettu hyväkuntoisilla, hoikilla aikuisilla, jotka ovat kokeneet sotalapsuuden. Varhaislapsuuden stressi saattaa selittää tämän mysteerin.

Erikssonin tutkimuksen taustalla on englantilaisen professori David Barkerin hypoteesi, jonka mukaan sikiökauden ja varhaislapsuuden puutteellinen ravitsemustila altistaa monille kansantaudeille.

– Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että äidin elintavat, tämän kokema stressi raskauden aikana ja kohdun ravitsemustilanne voivat vaikuttaa lapsen geenien toimintaan ja terveyteen koko loppuelämän ajan. Riski monelle kansansairaudelle voi muodostua jo jopa ennen syntymää.

Erityisen haitallista on lapsen pieni syntymäpaino, jos lapsi myöhemmin lihoo.

– Se on valtava stressi elimistölle, koska pienet elimet eivät kasva. Myös äidin suuri painoindeksi lisää lasten sepelvaltimotaudin riskiä. Suurin riski sairastua sepelvaltimotautiin on todettu lapsilla, jotka olivat syntymälaihoja ja joiden äideillä oli korkea painoindeksi.

Jokaisella on tarinansa

Miten ennen syntymää tai lapsuudessa saatuja riskejä sitten voi pienentää? Vastaus kuulostaa tutulta.

– Terveellisillä elämäntavoilla, kuten painonhallinnalla, ruokavaliolla ja liikunnalla. Erityisesti pieninä syntyneillä diabeteksen riski vähenee voimakkaasti säännöllisen liikunnan ansiosta.

"Sairastumisriskiä voi aina vähentää oikealla terveyskäyttäytymisellä."

Aikuisenakin voi vielä vaikuttaa kohtaloonsa, vaikka vastoinkäymiset olisivat murjoneet lapsuudessa.

– Ravinnolla ja elämäntavoilla on merkitystä kehdosta hautaan. Sairastumisriskiään voi aina vähentää oikealla terveyskäyttäytymisellä.

Kokemusten, muistikuvien ja menneen hahmottamisen kuvio on kuitenkin aina yksilöllinen. Sotalapsillakin se riippuu monesta tekijästä: lapsen iästä, Ruotsissa olon kestosta ja siellä vanhempien antamasta rakkaudesta, Suomeen paluun onnistumisesta ja lapsen perhetaustasta.

Yhtä tarinaa ei voi yleistää, olipa kokemus myönteinen tai kielteinen.

 

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 15/2014.

Lähteet:
Pertti Kaven: Sotalapset – toiveet ja todellisuus. Minerva Kustannus 2011.
Pertti Kaven: 70 000 pientä kohtaloa. Otava 1975.
Hanna Alastalon artikkeli Sotalasten lapsuusajan olosuhteiden ja perheen ilmapiirin yhteys nykyiseen elämäntilanteeseen (2013).
Anu-Katriina Pesosen artikkeli Early Life Stress and Physical and Psychosocial Functioning in Late Adulthood (2013).

 

Sinertävät suonikiemurat eivät imartele kantajaansa, mutta ei niistä yleensä ole vaaraakaan. Verisuonikirurgi kertoo, milloin kohjuja kannattaa hoitaa.

1. Miten suonikohjut syntyvät?

Suonikohjuja ilmaantuu, kun jalkojen laskimoihin kehittyy vajaatoiminta. Laskimoiden heikko toiminta johtuu siitä, että niiden seinämät alkavat vaurioitua ja veren virtausta ohjaavat läpät eivät toimi enää kunnolla. Laskimopaine jaloissa nousee.

Suonikohjut näkyvät pullottavina, sinertävinä, kiemuraisina ja eri paksuisina suonirihmoina jaloissa. Ne ilmestyvät tavallisimmin pohkeisiin, mutta joskus myös reisiin.

2. Millaisia oireita suonikohjuihin liittyy?

Alkuvaiheessa ei yleensä minkäänlaisia. Oireina voi kuitenkin olla jalkojen turvottelua, kipuilua, pistelyä ja paineen tunnetta. Turvotus tuppaa lisääntymään päivän mittaan ja yltyy pahimmilleen iltaisin. Jos jalat nostaa koholle, turvotus vähenee. Moni suonikohjupotilas potee öisin suonenvetoa, särkyä tai levottomia jalkoja.

Toisin kuin luullaan, seisomatyö ei lisää suonikohjuriskiä.

3. Mitkä tekijät altistavat suonikohjuille?

Aikuisista noin 30-40 prosentilla on jalkojen pintalaskimoiden vajaatoimintaa. Jo kolmi-nelikymppisellä voi olla näkyviä suonikohjuja. Ikääntyessä suonikohjuja ilmaantuu lisää, ja monella eläkeikäisellä niitä on jaloissaan runsaasti.

Suonikohjuja on enemmän naisilla kuin miehillä ja synnyttäneillä naisilla enemmän kuin synnyttämättömillä. Myös perintötekijät vaikuttavat. Toisin kun yleensä luullaan, seisomatyö ei ilmeisesti lisää riskiä saada suonikohjuja.

4. Voiko suonikohjuja hoitaa itse?

Ei voi, mutta suonikohjuiset jalat kiittävät etenkin riittävästä liikunnasta ja painonhallinnasta. Tukisukkia kannattaa kokeilla, koska ne usein helpottavat paineen tunnetta.

Hoito on tarpeen, kun suonikohjut muuttuvat suonikohjutaudiksi.

5. Ovatko suuret suonikohjuröllykät terveysvaara?

Eivät ole, eikä oireettomia suonikohjuja tarvitse hoitaa - olipa kinttu sitten kuinka ruma tahansa. Hoito on tarpeen vasta sitten, kun suonikohjut muuttuvat varsinaiseksi suonikohjutaudiksi.

6. Milloin suonikohjujen vuoksi on syytä mennä lääkäriin?

Silloin, kun et enää pärjää ikävältä tuntuvien oireiden kanssa: nilkkasi turpoavat, suonikohjuisiin jalkoihisi ilmaantuu kutisevaa ihottumaa, iho jaloissasi tummuu tai olet sairastanut pintalaskimon tukkotulehduksen. Nämä ovat merkkejä edenneestä suonikohjutaudista. Hoitamattomana suonikohjutauti saattaa tässä tilanteessa aiheuttaa säärihaavan.

7. Kannattaako vaarattomia mutta ikävännäköisiä suonikohjuja hoidattaa?

Julkisessa terveydenhuollossa hoidetaan vain oireista suonikohjutautia. Jos muhkuroista ei ole mitään muuta kuin kosmeettista haittaa, niitä voi hoidattaa yksityisellä lääkäriasemalla.

Molemmat hoidot tehdään yleensä paikallispuudutuksessa.

8. Mitkä ovat suonikohjujen hoitomuodot?

Uudet hoitokeinot ovat syrjäyttäneet lähes täysin perinteisen veitsikirurgian. Tätä nykyä suonikohjuja hoidetaan pääosin kahdella tapaa: vaahtokovetushoidolla tai lämpökatetrihoidolla. Suonikohjuhaaroja voidaan poistaa niin sanotulla koukkumenetelmällä pienistä pistohaavoista.

Vaahtokovetushoidossa jalan laskimoon ruiskutetaan ultraäänen avulla vaahtomaista ainetta. Menetelmä kutistaa laajentuneen ja vioittuneen laskimon ja aiheuttaa siihen keinotekoisen arpeutuman. Suonikohju häviää.

Lämpökatetrihoidossa pinnalliseen runkolaskimoon ujutetaan kuuma kuitu, joka tuhoaa viallisen laskimon. Suoni ensin arpeutuu ja sitten katoaa.

Molemmat hoidot tehdään yleensä paikallispuudutuksessa.

Hoitosukka on varotoimenpide.

9. Millainen on toipumisvaihe?

Potilas pääsee toimenpidepäivänä kotiin. Vaahtohoidon jälkeen sairauslomaa ei yleensä tarvita, mutta lämpökatetrihoidon jälkeen sairausloma kestää tavallisesti muutamia päiviä. Liikunta ja tavalliset tulehduskipulääkkeet kuurina riittävät hoidetun jalan kipuiluun.

Lääkäri määrää jatkohoidoksi hoitosukan, jota käytetään yleensä parin viikon ajan hoitotoimenpiteen jälkeen. Sukka on varotoimenpide ja sen toivotaan parantavan hoidetun raajan laskimoverenkiertoa. Varmaa tutkimustietoa sukan vaikutuksesta ei kuitenkaan ole.

10. Uusiutuvatko suonikohjut?

Usein uusiutuvat, ikävä kyllä. Ikääntyminen kasvattaa uusien suonikohjujen syntyriskiä, ja viidessä vuodessa jopa puolet hoidetuistakin potilaista saa uusia suonikohjuja. Hoitoon voi tarvittaessa hakeutua silloin uudestaan.

Asiantuntijana thorax- ja verisuonikirurgian erikoislääkäri, dosentti Pekka Kuukasjärvi Turun ja Tampereen Terveystalosta.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 18/2016.

Helpotusta kotikonstein

1. Kuormita jalkojasi. Jävely, juoksu ja hyppely aktivoivat jalan laskimovirtausta. Ota liikunta osaksi arkeasi: nouse portaat, vältä pitkiä istumajaksoja ja kävele reippaasti ainakin osa työmatkastasi. Treenaa jalkateriä vaikka illalla TV:n ääressä. Etsi netistä kiva jalkavoimisteluohje.

2. Kokeile tukisukkia. Lääkinnällisistä tukisukista voi olla apua suonikohjuisten jalkojen kipuiluun ja lievään turvotteluun. Käytä tukisukkia myös liikkuessasi. Sukat saattavat kuivattaa ihoa, joten rasvaa jalkojasi säännöllisesti.

3. Kengät, joissa on ohut, päkiästä taipuisa pohja ja matala korko, ovat hyvät jaloille. Kengän kärkiosan on oltava riittävän tilava sekä pituus- että leveyssuunnassa. Siten jalkaterällä on varaa levitä ja pidentyä, ja varpailla on tilaa koukistua.

Kirjailija Virpi Hämeen-Anttila rakastaa liikkumista, sillä se ei ole ollut hänelle aina itsestäänselvyys. Vaikka liike on hänelle lääke, se ei silti aina riitä. Siksi terveyspuheissakin pitää Hämeen-Anttilan mielestä muistaa kohtuus.

Kirjailija Virpi Hämeen-Anttila rakastaa liikkumista. Ehkä eniten siksi, että se ei ole ollut hänelle aina itsestäänselvyys. Lapsuuden selkäkipu lamaannutti liikkumishalut moniksi vuosiksi.

– Vielä varhaislapsuudessa olin liikunnallinen ja ketterä, kiipeilin puissa ja juoksin. Mutta kun kivut murrosiän kynnyksellä valtasivat ruumiini, luovuin liikunnasta.

Kasvuiän jälkeen Virpi Hämeen-Anttilan selkäkivut helpottivat ja hän teki elämäntaparemontin: laihdutti ja ryhtyi kävelemään, uimaan ja pyöräilemään. Silti kivut ovat palanneet elämään aikuisenakin aina silloin tällöin.

Punainen pallo helpottaa

Virpi rakastaa kävelemistä. Se on loistavaa vastapainoa kirjailijan istumatyölle ja ajatus saa laukata kävellessä vapaana.

– Talvisin kävelen, kesäisin uin, mutta minullakin on ollut kausia, etten ole päässyt edes sängystä ylös.

Liike on ollut Virpille lääke, ihan konkreettisesti. Silti Virpin mielestä kaikessa terveyspuheessa pitäisi muistaa myös kohtuus, niin asiantuntijoiden kuin median.

– Harva parantaa oloaan vain makaamalla, on hyvä tehdä itsensä eteen asioita, että pystyy elämään mahdollisimman hyvää elämää. Aina se ei ole mahdollista. Siksi kehotus, että tee itsellesi jotain, voi olla kivun kanssa kamppailevalle musertava.

Virpille selkäkipu on enää nykyään vain satunnainen vieras. Jos kipu yllättää, hän yrittää hoitaa sitä nykyisin kipulääkkeitä mieluummin psyykkisillä menetelmillä.

– Olen saanut kipuihini sen verran paljon lääkkeitä, joten tiedän, että ne eivät ole minun juttuni. Siksi nykyään jätän lääkkeet pois heti kun se vain on mahdollista. Usein olen saanut meditoinnista apua. Kuvittelen kivun kohdalle lämpimän punaisen pallon, joka lämmittää aurinkona. Tämä mielikuva taittaa pahimmalta kivulta kärkeä.

Kipeä oikeus apuun

Virpi on vuosien varrella etsinyt tietoa selkävaivoistaan niin paljon selvää kuin mahdollista. Myös muualta kuin kulloiseltakin lääkäriltä.

– En tietenkään ryhdy neuvomaan lääkäreitä enkä liiaksi googlettele sairauksia tai diagnosoi itseäni. Tietotulvan avullahan ihminen pystyy tekemään itsensä hyvinkin sairaaksi.

Silti Virpin mielestä terveydenhuollossa usein unohdetaan, että potilas on enemmän kuin yhden vaivan, taudin tai oireen summa.

– Itse tulin tarkemmaksi ja kriittisemmäksi, kun äitini kuoli haimasyöpään. Hänelle kun ei sappileikkauksen jälkeen annettu kunnon ruokavalioohjeita, josta seurasi ensin haimatulehdus ja lopulta haimasyöpä.

Omista oikeuksista on pidettävä huolta, sairaanakin. Se on kilteille ihmisille Virpin mielestä todella vaikeaa.

– Olen usein itsekin yrittänyt kestää kipua tuskan hien vallassa hiljaa. Silloin kenenkään ulkopuolisen on vaikea huomata, miten vakava toisen tila on. Olen yrittänyt lapsillenikin opettaa, että jos teihin sattuu, huutakaa kovaa, se on perusoikeus.

Lue lisää Virpi Hämeen-Anttilasta ET Terveys -lehden numerosta 2/2017. Pääset tutustumaan digilehteen täällä

Virpi Hämeen-Anttila

  • Syntynyt 1958.
  • Asuu Vantaalla. Aviomies ja kaksi aikuista lasta.
  • Ammatiltaan kirjailija ja tutkija. Kirjoittanut useita kymmeniä kauno- ja tietokirjoja. Viimeisin, romaani Villa Speranza (Otava), ilmestyi talvella 2017.
  • Harrastaa kieliä, musiikkia, piirtämistä, kirjallisuutta ja liikuntaa. Uusimpana lajina pilates.

Mitä kivulle voi tehdä ja mitä sen piinaamana pysyy tekemään? Asiantuntijalääkäri neuvoo, miten selviät kivun kynsistä.

1. Mihin kipua tarvitaan?

Kivun tehtävänä on varoittaa uhkaavasta tai jo tapahtuneesta kudosvauriosta. Kipu on siis elintärkeä tuntemus, jota ilman emme ymmärtäisi hellittää hetkeksi.

Kivun tunne syntyy aivoissa, jonne kehon hermoradat välittävät sähköisen viestin esimerkiksi silloin, kun lihaksesi on venähtänyt. Kipuimpulssin tehtävänä on hälyttää, että ota rauhallisemmin, lepää ja hoida itseäsi.

2. Miksi kivut joskus kroonistuvat?

Kun kipu kroonistuu eli jää pysyväksi, aivot oppivat jo ennalta tulkitsemaan vaikkapa jotkut kipua tuottavat liikkeet satuttavina. Kipu on aina henkilökohtainen tuntemus, jonka voimakkuus riippuu kokijastaan. Juuri tämän vuoksi kivun kanssa voi oppia elämään, sillä voimme kesyttää kipua siedättämällä itseämme.

Kroonisia kipuja poteva voi opetella olemaan antamatta kivulle valtaa. Kivusta on mahdollista valmentaa seuralainen, joka kulkee mukana osana elämää. Konsteja on monia, kuten mielialaharjoitteet, rentoutusterapia ja eri liikuntalajit. Lihas- ja peruskuntoa sekä tasapainoa ylläpitävät lajit ovat hyvää kipukoulutusta.

3. Miten kipua lääkitään?

Ennen lääkkeiden määräämistä pitää selvittää, mistä kipu johtuu. Lääkkeet valitaan kivun aiheuttajan mukaan. Kudosvauriokipuun ja tavallisiin särkyihin sopivat vatsaystävällinen parasetamoli ja tulehduskipulääkkeet, kuten ibuprofeeni. Kipugeeleissä taas vaikuttavana lääkeaineena on muun muassa diklofenaakkia tai piroksikaamia.

Näitä lääkkeitä saa apteekista ilman reseptiä. Jos ne eivät tehoa, vaihtoehtona ovat reseptilliset kipu- ja tulehduskipulääkkeet. Vahvimpia niistä ovat opioidit, jotka ovat kuitenkin tunnettuja riippuvuutta aiheuttavista ominaisuuksistaan sekä haitallisista yhteisvaikutuksista muiden lääkkeiden kanssa. Siksi opioideja saa vain lääkärin määräyksestä, usein pienen annoksen kerrallaan.

4. Kivuilleni ei ole löytynyt kunnon syytä. Voivatko kipuni olla kuviteltuja?

Kipusi ovat todellisia, vaikkei niille olisi löytynyt syytä. Tilanteesi on kuitenkin raskas, jos kipujasi vähätellään. Pitkään jatkuva kipu on kenties saanut sinut turhautuneeksi, ärtyneeksi ja jopa vihaiseksi. Jatka sinnikkäästi sellaisten keinojen etsimistä, joilla jaksat paremmin ja jotka katkaisevat kivultasi ainakin sen terävimmän kärjen.

5. Voiko kivuliaana liikkua?

Tee sitä, mikä tuntuu hyvältä. Aluksi on tärkeää tunnistaa, millainen liikunta aiheuttaa kipuja. Harjoittelumäärä on liian suuri, jos nivelkipu jatkuu yli kaksi tuntia liikuntarupeaman jälkeen. Liiasta harjoittelusta kielivät myös paheneva lihasheikkous, heikentynyt nivelten liikkuvuus ja nivelturvotus.

Kokeile uintia, hiihtoa tai tanssia - toisin sanoen liikuntaa, jossa koko kehosi on mukana ja josta nautit.

6 Voiko kivun kahleista päästä psyykkisesti irti?

Kyllä, sillä kipua on mahdollista kouluttaa. Aseta itsellesi vaikkapa tällainen tavoite: "Kun koskee, en vetäydy, vaan ponnistaudun liikkeelle. Haluan voida paremmin, joten tarvitsen mielenhallintaharjoitusta." Etene sitten näin. Kun huomaat mielessäsi asettavasi jonkin aikeesi eteen sanan 'mutta' tai 'koska', kysy itseltäsi, onko sinulla oikeasti syytä estää itseäsi. Esimerkiksi ajatuksesi voi olla: "Lähtisin lenkille, mutten voi, koska olen kivulias ja väsynyt." Sen sijaan sano itsellesi: "Lähden lenkille, vaikka olen kivulias ja uupunut. Hyväksyn kipuni, mutta siitä huolimatta pidän hyvinvoinnistani kiinni."

Mitä hyötyä uudesta ajattelutavasta on? Opit pikkuhiljaa, että olet suurempi kuin kipujesi summa. Voit itse päättää, teetkö jotakin vai annatko valtaa kivulle. Jos vain odotat, että kiputilasi muuttuu, voit joutua odottamaan kauankin. Silloin olisit kipujesi vanki, vaikka niin ei tarvitse olla.

7. Onko luontaistuotteista tutkittua näyttöä polven nivelrikkokivun hoidossa?

Glukosamiini ja kondroitiini ovat ravintolisiä, joiden tehosta on nivelrikon hoidossa ristiriitaista tietoa. Jotkut kokevat kuitenkin saavansa niistä apua. Glukosamiini ja kondroitiini ovat nivelruston proteoglykaanien rakenneosasia. Ne parantavat nivelruston kimmoisuutta. Voit siis toki kokeilla niitä polvioireisiisi.

Yksi vaihtoehto ovat lääkärin antamat nivelensisäiset hyaluronaattiruiskeet lievän tai keskivaikean polvinivelrikon kivun hoidossa. Hyaluronaatin tarkkaa vaikutusmekanismia ei tunneta, mutta aineen vaikutus perustunee tulehdusta ja kipua lieventäviin ominaisuuksiin. Ruiskeen parantava vaikutus polven kipuun ja toimintakykyyn saattaa alkaa hitaasti, mutta sen teho on pitkäkestoisempi kuin perinteisen, tulehdusta lievittävän kortisonipistoksen. Molemmat ruiskeet annetaan tavallisesti kerran puolessa vuodessa tai viikon välein kolmesti. Hyaluronaatista, toisin kuin kortisonipistoksesta, puuttuu kuitenkin luotettava näyttö.

Luontaistuotteita käyttävän potilaan on syytä lähteä lääkäriin viimeistään, kun polviniveliä särkee jatkuvasti levossakin. Tulehtunut nivel rauhoitetaan kortisonipistoksella.

8. Entä jos lääkkeet eivät auta kipuun?

Lääkäri voi suunnitella jokaiselle oman kivunhoitopolun. Lääkkeettömiä hoitoja ovat esimerkiksi kylmä, lämpö, sähkö tai akupunktio.
Esimerkiksi kylmä jarruttaa kiputuntemuksen kulkeutumista selkäytimeen ja vähentää kipeän kudoksen tulehdusreaktiota. Kodin pakastimesta napattu kylmäpakkaus tarjoaa sekä ensihoitoa moniin äkillisiin kipuihin että tukihoitoa kroonisiin kipuihin, kuten kulumavikakipuihin.

Lämpö voi helpottaa etenkin lihasperäisissä kiputiloissa. Akupunktio puolestaan lievittää usein muun muassa sitkeää jännityspäänsärkyä sekä niska- ja hartiaseudun kiputiloja.

Lääkärien ja fysioterapeuttien lisäksi kivunhoidon ammattilaisia ovat koulutetut osteopaatit, kiropraktikot ja naprapaatit. Jokainen on oman kipunsa paras asiantuntija. Jos kipu talttuu yhdestä konstista mutta toisesta ei, luota tuntemukseesi.

9. Millaista on hermovauriokipu?

Hermovauriokivun syy on kipua välittävässä hermoradassa. Tällainen kipu voi syntyä esimerkiksi diabeteksen tai hermovamman seurauksena, leikkauksen haittana tai vyöruusuinfektion jälkitilana. Kipu voi olla pistelyä, kuuman tai kylmän tunnetta, polttelua, puristusta tai sähköiskumaisen tuikkaavaa.

Reseptilääkkeet hermovauriokipuun etsitään kokeilemalla epilepsia- tai mielialalääkkeistä. Tavalliset särky- ja tulehduskipulääkkeet eivät tepsi.
 

Asiantuntijana kivunhoitolääketieteen erityispätevyyden omaava fysiatrian erikoislääkäri Jari Arokoski, Itä-Suomen yliopisto ja KYS.

Artikkeli on julkaistu ET -lehdessä 8/2016.
 

 

ET-lehden omalääkäri Risto Laitila opettaa videolla koko kansan itsepuolustustaidon eli eteisvärinän tunnistamisen. Miten eteisvärinän erottaa tavallisista lisälyönneistä? Entä miten eteisvärinää hoidetaan? 

Kysy Risto Laitilalta mitä tahansa terveydestä!

Kirjoita kysymyksesi alla olevaan kenttään tai lähetä se sähköpostitse osoitteeseen et.kysy@sanoma.com. Kysymyksiin saatetaan vastata myöhemmin ET-lehdessä tai etlehti.fi:ssä. 

Voit kysyä ET-lehdeltä mitä tahansa myös ravitsemuksesta, seksistä ja lakiasioista. Lähetä oma kysymyksesi asiantuntijalle täältä.

 

Katso myös muut Riston vastaanotolla -videot:

Miten kilpirauhasen vajaatoimintaa hoidetaan?

Voivatko oireeni johtua kilpirauhasen liikatoiminnasta?

Outo oire – voiko se olla syöpää?

Näin eroon turvotuksesta ja vatsakivusta

Tästä johtuu olkapääkipu

Polvessa on nivelrikko – mitä tehdä?

Kolme tapaa tunnistaa aivoverenkiertohäiriö

Uskaltaako statiineja syödä sivuvaikutuksista huolimatta?

Milloin rintakipu on sydänifarktin oire?

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.