Tuhannet lapset vietiin sodan aikana Ruotsiin, jotta heillä olisi parempi olla. Ero perheestä aiheutti kuitenkin suuren stressin, joka merkitsi riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja kakkostyypin diabetekseen aikuisiällä.

Äiti, äiti! Lapsi seisoo laivan kannella kaulassa lappu, päässä karvareuhka. Hän itkee pakahtuakseen. Äiti vilkuttaa laiturilla. Hänestäkin tuntuu kuin rinta repeäisi tuskasta kahtia. Isä sotii Kannaksella, kaksi sisarusta roikkuu äidin takin helmoissa.

Onko oikea ratkaisu lähettää nuorimmainen Ruotsiin sotaa pakoon? Mutta kohta Helsinkiä varmaan pommitetaan. Naapurimaassa on ainakin turvallista ja ruokaa tarjolla. Laihakin tuo lapsi on, eikä kenkiä riitä jokaiselle.

Ihminen toimii sillä viisaudella, minkä hänellä kullakin hetkellä on.

Talvisodan ja jatkosodan aikana evakuoitiin Ruotsiin ja Tanskaan noin 70 000 suomalaista lasta.

"Varhaislapsuuden elämänstressi saattaa muokata terveyttä merkittävästi."

Professori Johan Erikssonin johtamaan laajaan, 20 vuotta kestäneeseen Helsingin syntymäkohortti -tutkimukseen on osallistunut yli 13 000 vuosina 1934–44 Helsingin Naistenklinikalla ja Kätilöopistolla syntynyttä henkilöä. Tutkittavista arviolta 15 prosenttia lähetettiin sotalapsina ulkomaille pommituksia pakoon.

– Sotalapsuus tarkoittaa varhaislapsuuden elämänstressiä, joka saattaa merkittävästi muokata terveyttä, Johan Eriksson toteaa.

Elimistön jatkuva hälytystila

Äiti jää lapsen muistikuviin laiturille nyyhkimään. Isä on siellä jossain. Uudessa kodissa vieraat ihmiset puhuvat vierasta kieltä.

Nuorimmat sotalapset olivat muutaman kuukauden ikäisiä, vanhimmat kymmenen korvilla. Reissun pituus vaihteli joistakin kuukausista jopa yhdeksään vuoteen. Erokokemus aiheuttaa pienessä lapsessa pelkoa ja voimakasta hätää.

Koti-ikävä poltti kuin haava, olivatpa ulkoiset olosuhteet kuinka hyvät tahansa.

– Ihminen tottuu monenlaisiin asioihin, ja varmasti myös lapsi tottui uuteen perheeseensä. Mutta sotalapsuus oli vain väliaikaista. Kotiinpaluu saattoi muodostua hyvin traumaattiseksi kokemukseksi, Johan Eriksson muistuttaa.

Kun äiti ja lapsi erotettiin toisistaan, jotain peruuttamatonta tapahtui.

Jotkut lapset joutuivat kokemaan lähtemisen, eron ja paluun jopa kolmasti. Se moninkertaisti koetun stressin. Naapurimaassa maistettu makea piparkakku vaihtui taas kuivaan vanikkaan. Kotimaa tuntui tylyltä, oikea äiti ja isä tuntuivat vierailta. Ruotsin aika puolestaan painui kuin unikuviksi.

Kun äiti ja lapsi erotettiin toisistaan, jotain peruuttamatonta tapahtui. Vaikka uusi yhteys paluun jälkeen syntyi, se ei aina palautunut entisen kaltaiseksi. Tapahtumien merkitystä ei Suomessa sodan aikana eikä pitkään sen jälkeenkään tajuttu.

Yhteys masennukseen

Erikssonin tutkimuksessa ilmeni, että erotetuilla lapsilla oli merkittävästi suurempi riski sairastua mihin tahansa mielenterveyshäiriöön.

Myös päihteiden väärinkäyttöä ja persoonallisuushäiriöitä – epäsosiaalinen, epävakaa, narsistinen tai teatraalinen – esiintyi sotalasten keskuudessa enemmän. Entiset sotalapset kärsivät myös aikuisiän masennuksesta enemmän kuin muut samanikäiset henkilöt.

– Tämä löydös oli ehkä odotetumpi kuin tieto siitä, että entisillä sotalapsilla esiintyy aikuisina myös enemmän sepelvaltimotautia ja kakkostyypin diabetesta. Heillä oli lisäksi korkeampi verenpaine. Sotalapsuuden kesto ja ajankohta vaikuttivat myös tuloksiin.

Erikssonin mukaan yhteys löytyy elimistön stressihormonijärjestelmästä eli kortisoliaineenvaihdunnasta.

– Jos stressihormonijärjestelmä ohjelmoituu uudelleen lapsuudessa, sen vaikutukset ovat pysyviä. Kortisoliaineenvaihdunnalla on suuri merkitys niin masennuksen, sepelvaltimotaudin, diabeteksen kuin verenpaineen kehityksessä.

Kortisolitasojen muutos nostaa suorituskykyä: henkilö valmistautuu joko pakenemaan tai taistelemaan. Hän elää jatkuvassa hälytystilassa.

Evakot jakoivat kokemukset

Tutkija Anu-Katriina Pesosen mukaan varhaisen stressin merkitys elämänkaareen oli huomattava, vaikka suuri osa sotalapsista koki sotalapsuuden jälkikäteen myönteisenä.

Biologiset muutokset näkyivät kohonneen sydäntauti- ja diabetesriskin lisäksi puberteetin aikaistumisena ja muuttuneina stressireaktioina. Lisäksi sotalapset saivat ensimmäisen oman lapsen nuoremmalla iällä kuin Suomeen jääneet, lasten syntymävuosien väli oli lyhyempi ja omien lasten lukumäärä oli suurempi kuin Suomeen jääneillä.

Testatut sotalapsipojat pärjäsivät hieman heikommin kognitiivisissa testeissä sekä armeijan aikana että vanhuusiässä. Sotalapsuus ei kuitenkaan vaikuttanut vanhenemiseen liittyviin kognitiivisiin muutoksiin.

"Arveltiin, että lapset sairastaisivat vähemmän, jos he saisivat parempaa ravintoa. Henkinen puoli kuitenkin unohdettiin."

Johan Eriksson aprikoi, tietääkö kukaan tarkasti, miksi lapset lähetettiin Ruotsiin.

– Ratkaisua on kritisoitu puolin ja toisin. Poliitikot veivät asiaa voimakkaasti läpi. Heidän arvionsa saattoi olla, että sota kotirintamalla olisi ollut julmempi, kestänyt pidempään ja aiheuttanut suurempaa nälänhätää. Helsinkiä ei kuitenkaan onneksi pommitettu kovinkaan raskaasti.

– Arveltiin, että lapset sairastaisivat vähemmän, jos he saisivat parempaa ravintoa. Siksi Ruotsiin lähetettiin monia heikkokuntoisia lapsia jopa suoraan synnytyssairaalasta. Henkinen puoli kuitenkin unohdettiin.

Karjalan evakkolapsille evakkomatka oli ahdistava, mutta se oli myös yhteinen kokemus oman perheen kanssa. Muisteleminen oli monen evakkoperheen selviytymiskeino.

Monen sotalapsen perheessä aiheesta muodostui vaiettu asia, tabu, josta ei voinut keskustella. Heiltä puuttui perheen yhteinen suuri kokemus.

– Tietysti myös geenit vaikuttavat sairastumiseen, mutta toisilla on suojaavia geenejä. Jos geenit ovat sairauksille altistavia, stressi puhkaisee taudin helpommin.

Stressihormonijärjestelmä voi väsyä ja altistaa sairauksille myös aikuisiässä esimerkiksi työttömyyden tai muiden vastoinkäymisten takia. Koko elämänkaaren aikana kerätyt stressikokemukset voivat kumuloitua. Niiden seurauksia on kuitenkin lähes mahdotonta tutkia.

Diabetesta myös hoikilla

Eriksson vertaa suomalaisten sotalapsien kokemaa stressiä esimerkiksi nykypäivän pakolaislapsiin, jotka vanhempien kuoltua hiv:in seurauksena joutuvat vieraaseen maahan.

– Kakkostyypin diabetesta on todettu hyväkuntoisilla, hoikilla aikuisilla, jotka ovat kokeneet sotalapsuuden. Varhaislapsuuden stressi saattaa selittää tämän mysteerin.

Erikssonin tutkimuksen taustalla on englantilaisen professori David Barkerin hypoteesi, jonka mukaan sikiökauden ja varhaislapsuuden puutteellinen ravitsemustila altistaa monille kansantaudeille.

– Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että äidin elintavat, tämän kokema stressi raskauden aikana ja kohdun ravitsemustilanne voivat vaikuttaa lapsen geenien toimintaan ja terveyteen koko loppuelämän ajan. Riski monelle kansansairaudelle voi muodostua jo jopa ennen syntymää.

Erityisen haitallista on lapsen pieni syntymäpaino, jos lapsi myöhemmin lihoo.

– Se on valtava stressi elimistölle, koska pienet elimet eivät kasva. Myös äidin suuri painoindeksi lisää lasten sepelvaltimotaudin riskiä. Suurin riski sairastua sepelvaltimotautiin on todettu lapsilla, jotka olivat syntymälaihoja ja joiden äideillä oli korkea painoindeksi.

Jokaisella on tarinansa

Miten ennen syntymää tai lapsuudessa saatuja riskejä sitten voi pienentää? Vastaus kuulostaa tutulta.

– Terveellisillä elämäntavoilla, kuten painonhallinnalla, ruokavaliolla ja liikunnalla. Erityisesti pieninä syntyneillä diabeteksen riski vähenee voimakkaasti säännöllisen liikunnan ansiosta.

"Sairastumisriskiä voi aina vähentää oikealla terveyskäyttäytymisellä."

Aikuisenakin voi vielä vaikuttaa kohtaloonsa, vaikka vastoinkäymiset olisivat murjoneet lapsuudessa.

– Ravinnolla ja elämäntavoilla on merkitystä kehdosta hautaan. Sairastumisriskiään voi aina vähentää oikealla terveyskäyttäytymisellä.

Kokemusten, muistikuvien ja menneen hahmottamisen kuvio on kuitenkin aina yksilöllinen. Sotalapsillakin se riippuu monesta tekijästä: lapsen iästä, Ruotsissa olon kestosta ja siellä vanhempien antamasta rakkaudesta, Suomeen paluun onnistumisesta ja lapsen perhetaustasta.

Yhtä tarinaa ei voi yleistää, olipa kokemus myönteinen tai kielteinen.

 

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 15/2014.

Lähteet:
Pertti Kaven: Sotalapset – toiveet ja todellisuus. Minerva Kustannus 2011.
Pertti Kaven: 70 000 pientä kohtaloa. Otava 1975.
Hanna Alastalon artikkeli Sotalasten lapsuusajan olosuhteiden ja perheen ilmapiirin yhteys nykyiseen elämäntilanteeseen (2013).
Anu-Katriina Pesosen artikkeli Early Life Stress and Physical and Psychosocial Functioning in Late Adulthood (2013).

 

Intohimo tuntuu olevan muotisana, mutta suomalainen puhuu mieluummin innostuksesta tai tekemisen palosta.

1. Mitä intohimo on?

Kielitoimiston sanakirjan mukaan sillä tarkoitetaan pysyvää, voimakasta halua. Sanaa voidaan käyttää monen erilaisen asian yhteydessä, esimerkiksi syöminen tai pelaaminen voivat olla intohimoja. Myös poliittisia intohimoja on olemassa. Intohimo on tunne siitä, että jokin vetää ihmistä voimakkaasti puoleensa. Arkikielessä intohimon synonyymeinä käytetään innostusta ja tekemisen paloa. Seksuaalinen intohimo puolestaan on voimakasta seksuaalista vetoa yleensä toista ihmistä kohtaan.

2. Monella työpaikalla hehkutetaan, että kaikkien pitäisi tuntea intohimoa työhönsä, ja monet kaipaavat tavalliseen arkielämäänkin intohimoa. Miksi intohimoa "pitää" kokea arjessakin?

Intohimo sanana on monille suomalaisille vähän vaikea, sillä suomalaisia pidetään tunneilmaisultaan varsin tasaisina moniin muihin kansakuntiin verrattuna. Intohimo kuulostaa korviimme "kohkaamiselta". Tarvitsisimme vähän maltillisemman termin kuvaamaan innostusta ja tekemisen paloa, jotka sinänsä ovat hyviä asioita. Olemme tutkijatovereiden kanssa pohtineet, mikä voisi olla parempi termi. Draivi? Työn imu? Sisäinen motivaatio? Innostus? Täydellistä termiä ei ole vielä löytynyt.

3. Onko intohimo tai tekemisen palo aina hyvä asia?

Kanadalainen professori Robert Vallerand puhuu harmonisesta ja pakkomielteisestä intohimosta. Innostus johonkin asiaan on harmonista silloin, kun se on tasapainossa muun elämän kanssa. Silloin se palvelee meitä ja hyvinvointiamme. Pakkomielteinen intohimo vie ihmisen huomiota ja aikaa niin paljon, että ihminen ei pysty enää kontrolloimaan sitä.

4. Tuntevatko kaikki ihmiset intohimoa?

Uteliaisuus sekä kyky innostua ja kiinnostua ovat ihmiselle lajityypillisiä ja synnynnäisiä ominaisuuksia. Kasvuympäristö ja olosuhteet vaikuttavat kuitenkin siihen, miten uteliaisuus pääsee esiin. Jos on kasvanut ankeassa ympäristössä, jossa synnynnäistä uteliaisuutta ei ole ruokittu, kyky innostua voi tukahtua. Jos kaikki voimat menevät siihen, että joutuu tekemään pakollisia asioita, voi olla vaikeaa innostua mistään.

5. Silmät palaen, kovaan ääneen harrastuksestaan tai työstään puhuva ihminen - sellainenko on intohimoinen ihminen?

Ihmisillä on luonnollisesti erilaisia temperamentteja. Jotkut ovat jatkuvasti innostuneita jostain ja antavat sen näkyä ja kuulua. Usein heillä innostuksen kohde vaihteleekin, tänään se on tätä ja huomenna jotain muuta. Osa ihmisistä on ulospäin hyvin tyyniä, mutta siitä huolimatta he voivat olla todella sitoutuneita ja uppoutuneita asiaansa. Sellainen tyyppi ehkä vierastaisi sanaa intohimo tai innostuskin, vaikka he kokisivat samanlaista syvää tekemisen poltetta kuin joku luonteeltaan voimakastemperamenttinen henkilö.

6. Mitä hyötyä intohimosta tai voimakkaasta innostuksesta on?

Se on ihan sellaisenaan hieno juttu, sillä innostuksen kokeminen on hyvä tunne. Elämä olisi harmaata, jos ei koskaan innostuisi.
Tutkimuksissa on myös todettu, että jos ihminen kokee työn imua ja tekemisen poltetta, hän on yleensä myös oma-aloitteisempi ja luovempi kuin sellainen, joka ei ole innostunut. Innostus houkuttelee meidät oppimaan uutta ja sen ansiosta saamme aikaan enemmän kuin tilanteessa, jossa tekeminen tuntuu tylsältä. Innostus voi siis lisätä myös tuottavuutta ja aikaansaavuutta.

7. Onko työn imu sama asia kuin flow, josta myös paljon puhutaan?

Flow on tila, jossa ihminen keskittyy tekemiseensä niin täydellisesti, että hän kadottaa ajan ja paikan tajunsa. Se edellyttää, että omat taidot ja työn antamat haasteet ovat sopivasti tasapainossa. Flow voi olla yksi tapa kokea työn ja tekemisen imua, mutta se ei ole ainao tapa. Jos koen flow'ta työssäni, niin todennäköisesti myös työn imu on vahva. Mutta voin kokea työni innostavaksi ja arvokkaaksi, vaikka en olisi flow-tilassa. Eli työn imu on flow'ta laajempi käsite.

8. Työhön liitettävä intohimon tunne tuntuu muoti-ilmiöltä. Onko se nyky-ajan ilmiö vai ovatko ihmiset tunteneet intohimoa tekemisiinsä myös 50 vuotta sitten?

Nykyään arkielämässä on vähemmän pakollisia tehtäviä kuin vaikkapa 50-luvulla. Iso osa rutiinityöstä on kadonnut ja koneellistumisen ansiosta esimerkiksi kotitöihin menee vähemmän aikaa. Ihmisten on mahdollista tietoisesti pohtia, mikä on heidän kiinnostuksen kohteensa ja mihin he haluavat laittaa aikaansa.

Mutta kyllä agraariyhteiskunnassakin on varmasti koettu innostusta. Esimerkiksi Kustaa Vilkunan kuvaukset 1800-luvun talkoista osoittavat, että meininki on ollut aika innostavaa. Töitä tehtiin tutussa porukassa yhteisen hyvän eteen. Esimerkiksi sadonkorjuu oli konkreettinen työ, jonka tulokset näkyivät ja jonka ansiosta koko yhteisö selvisi talven yli seuraavaan satokauteen.

9. Mikä on varmin tapa tappaa innostus?

Tekemisen liika kontrollointi ja mikromanagerointi eli työhön liittyvien pienenpienten yksityiskohtien johtaminen. Jos joku jatkuvasti puuttuu innostuneen ihmisen tekemiseen, seurauksena on useimmiten innostuksen laantuminen: työntekijä kyllä tekee, mutta vain siksi, että hänen pitää tehdä.

10. Mitä jos ei tunnista itsessään innostusta? Voiko innostusta oppia?

Jos on joutunut elämään ilman oppia ja kokemusta innostumisesta, innostuksen houkutteleminen on mahdollista, mutta ei helppoa. Vuosien ja vuosikymmenien aikana rakentuneiden psykologisten mekanismien purkamiseen menee pitkään. Se usein vaatii systemaattista työtä ja joskus myös terapeutin tai muun ammattiauttajan apua.

11. Miten itsessään piilevän intohimon voisi löytää?

Kysy itseltäsi, mitä tykkäät tehdä asian itsensä vuoksi. Jos mitään ei tule heti mieleen, kokeile jotain. Jos haet innostavaa harrastusta, mene kokkikurssille tai joogaryhmään, kokeile mahdollisimman erilaisia juttuja. Huomaat pian, mikä tuntuu omimmalta.

Olisi hyvä löytää sellaisia tekemisen muotoja, joissa tuntee toteuttavansa itseään. Moni meistä elää ulkoisten odotusten mukaan. Omia ajatuksia selventävä kysymys on myös: mitä tekisin, jos en joutuisi pelkäämään mitään? Tai mitä tekisin, jos en välittäisi tippaakaan siitä, mitä muut ajattelevat?

Asiantuntijana filosofi, kirjailija ja tutkija Frank Martela.

Monen keho käy ylikierroksilla koko ajan, mutta tilanteen korjaaminen ei ole oikeasti mitään tähtitiedettä. Näin vakuuttaa stressin anatomian hallitseva asiantuntija.

”Eihän tässä näin pitänyt käydä: Mihin elämästäni katosi 15 vuotta?”

Tämän lauseen stressinhallinnan ammattilainen, kouluttaja Mia Jokiniva kuulee usein.

– Paljon puhutaan ja pidetään yllä myyttiä työelämän stressaantuneista nuorista johtajista ja urakeskeisistä miehistä. Tyypillinen nykyajan stressaaja on kuitenkin 50-vuotias nainen.

Mia toimii päätyökseen retriitti- ja kokouskeskus Villa Mandalassa. Hän kouluttaa siellä muun muassa stressinhallintakursseilla – joissa käy asiakkaina nimenomaan paljon näitä stressaantuneita keski-ikäisiä naisia.

– Vaikuttaa siltä, että suomalaisnaisilla on aikaa itselleen vasta sitten, kun heidän lapsensa ovat aikuistuneet ja lentäneet pois pesästään.

Mielenkiintoista! Työstressi masentaa vielä eläkkeelläkin

Tuossa vaiheessa kiire ja stressaava arki ovat voineet saada kehossa aikaan ei-toivottujakin muutoksia. Vanhemmiten naishormonien tuotanto vähenee luonnostaan, eikä stressihormonien jatkuva erittyminen ainakaan auta vaihdevuosioireisiin, mainitsee Mia.

– Stressaantuneen vaihdevuodet voivat aikaistua, kun kortisoli on tapissa. Moni kamppailee tässä iässä elämänmuutoksen kanssa, hyvästelee kotoa muuttavia lapsia, suorittaa uraa tai laihduttaa jatkuvasti, jolloin keho ei ole koskaan palautumistilassa, Mia kertoo ET-lehdelle.

Laihduttajan ei kannata unohtaa liikuntaa, mutta tärkeintä olisi sitäkin ennen saada kortisolitasot alas. Mutta miten stressihormonia voi itse säädellä?

”Eläkeläisstressi iskee”

Jatkuva ylikierroksilla oleminen leimaa Mian mielestä tätä aikaa muutenkin. Moni elää kaikkea suorittaen ja rentoutuu keinoilla, jotka vain kiihdyttävät entisestään kehoa – kuten alkoholin tai liikunnan avulla.

Mian mukaan stressiä voi hoitaa myös luonnonmukaisesti. Tällä hän tarkoittaa säännöllisiä rentoutumisharjoituksia. Uuteen kirjaansa Stressin luomuhoito hän on koonnut monia harjoituksia ja tutkimustuloksia niiden toimivuudesta.

– Esimerkiksi eräästä Harvardin yliopistossa tehdystä tutkimuksesta on saatu positiivisia tuloksia aloittelijankin näkökulmasta.  Kun tutkittava ryhmä teki keskittymisharjoituksia joka päivä kahdeksan viikon ajan, nähtiin paljon positiivisia muutoksia muun muassa aivojen rakenteessa. Kestoltaan harjoitukset olivat puoli tuntia, hän selvittää ja jatkaa:

– Täytyy muistaa, että on yksilöllistä, miten harjoitukset vaikuttavat. En väitä, että kaikki toimivat kaikilla. Esimerkiksi siinä vaiheessa kun mieleen tulee, että jotain pitäisi tehdä stressaantuneelle ololleen, voi olla vaikeaa istua alas ja yrittää tehdä keskittymistä vaativia harjoituksia.

Mia suositteleekin ylikierroksilla käyville ja miksei iäkkäämmillekin kehollisten rentoutusharjoituksien aloittamista mielen tekniikoiden sijaan.

–  Eläkeläisstressi vaivaa yllättävän monia. Kun omat lapset ovat arjen puristuksissa ja sinkoilevat sinne tänne, isovanhemmat hyppäävät silloin usein avuksi. Tämä stressaa monia, vaikka eläkeajan pitäisi olla heille se ansaittu hengähtämisen aika.

Lue myös: Ahdistaako? Stressaako? Helpota oloasi kymmenessä minuutissa Mian ohjein

Tätä kaikkea stressi saa kehossasi aikaan

  • sydän lyö nopeammin ja pumppaa enemmän verta
  • verenpaine nousee
  • hengitys kiihtyy
  • hapenkulutus lisääntyy
  • stressihormonitasot nousevat
  • maksa vapauttaa sokeria ylimääräiseksi energiaksi
  • haima tuottaa vähemmän insuliinia
  • verensokeri nousee
  • ruoansulatuselimiin virtaa vähemmän verta, lihaksiin enemmän
  • hikoilu lisääntyy
  • lihakset jännittyvät
  • vastustuskyky heikkenee

Kysely

Ahdistaako?

Kyllä
Kyllä
77.0%
Ei
Ei
22.9%
Ääniä yhteensä: 87

Punaisen Ristin ensiapusovellus voi pelastaa sinun tai läheisesi hengen. Video näyttää, miten lataat sovelluksen puhelimeesi.

Punainen Risti -sovellus on hyvä lisä jokaiseen puhelimeen. Ilmaisen mobiilisovelluksen avulla ensiapuohjeet ja verenluovutustiedot kulkevat aina mukanasi. Sovelluksen käyttö ei vaadi verkkoyhteyttä, joten se toimii aina.

Sovellus on saatavilla maksutta iPhone-, Android- ja Windows-puhelimiin sekä tabletteihin. Katso yllä olevalta videolta, miten lataat sovelluksen.

Mobiilisovelluksesta löydät ensiapuohjeet onnettomuuksien, tapaturmin ja sairauskohtausten varalle. Tutustu niihin rauhassa. 

Sovellus ei korvaa ensiapukurssia, mutta se kannattaa ladata puhelimeen opiksi ja muistin tueksi. Sovelluksesta löydät myös tiedot tulossa olevista Punaisen Ristin ensiapukursseista.

Sovellus palvelee myös verenluovuttajia. Palvelussa voit merkitä puhelimen muistiin omat luovutustietosi ja tialta muistutuksen seuraavasta mahdollisesta luovutuspäivästä. Voit myös tarkistaa ajantasaisen veriryhmäkohtaisen veritilanteen sekä tarkistaa testin avulla, voitko luovuttaa verta. Lisäksi palvelu näyttää kartoilla lähimmät veripalvelutoimistot ja verenluovutustilaisuudet.

Löydät puhelimesta myös Hätätilanteet-kohdan. Se näyttää osoitteesi ja koordinaattisi, kunhan puhelimesi paikannus on päällä (saat sen päälle asetuksista). Voit myös soittaa sovelluksen avulla 112-hätänumeroon. 

Sovelluksen kautta voit myös tehdä lahjoituksia SPR:n keräyskohteisiin. 

112 Suomi -sovellus kertoo hätäkeskukselle sijaintisi onnettomuuden sattuessa. Katso videolta, miten se tehdään.

112-Suomi -kännykkäsovellus nopeuttaa avun saantia hätätilanteessa. Kun soitat 112-hätänumeroon sovelluksen kautta, hätäkeskus saa automaattisesti tiedon tarkasta sijainnistasi, vaikka et itse sitä tietäisi. Digian ja Hätäkeskuslaitoksen kehittämän sovelluksen avulla on soitettu jo 40 000 hätäpuhelua. 

Maksuton sovellus toimii kaikissa älypuhelimissa ja tableteissa, joiden sovelluskaupasta se löytyy. Katso yllä olevalta videolta ohjeet sovelluksen lataamiseen!

Hyvä tietää:

  1. Puhelimessasi on oltava päällä paikannus, jotta sovellus löytää koordinaattisi. Saat paikannuksen päälle puhelimesi asetuksista.
  2. Tutustu sovellukseen heti asennuksen yhteydessä ja opasta sen käyttöä myös läheisillesi. Sovellukseen syötetään ensimmäisellä käyttökerralla oma puhelinnumero. Sen voit vaihtaa tarvittaessa sovelluksen asetuksista. 
  3. Kun jatkossa avaat sovelluksen puhelimestasi, pääset suoraan näkymään, josta voit soittaa hätäpuhelun. Huomaa, että iPhonessa puhelu käynnistyy heti, Windows- ja Android-puhelimissa joudut vielä käynnistämään puhelun puhelimen omasta soittonäkymästä.
  4. Päivystysnumero-välilehdeltä löydät yhteystietoja muihin päivystysnumeroihin. Puhelu alkaa painaessasi nimen kohdalta.
  5. Jos joudut hätätilanteeseen ja datayhteyttä ei ole käytettävissä, voit soittaa hätäkeskukseen normaalisti ja luetella koordinaattisi sovelluksesta ruutu kerrallaan vasemmalta oikealle.

Lue lisää kännykästä hengen pelastajana ET-lehdestä 8/2017!