Tuhannet lapset vietiin sodan aikana Ruotsiin, jotta heillä olisi parempi olla. Ero perheestä aiheutti kuitenkin suuren stressin, joka merkitsi riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja kakkostyypin diabetekseen aikuisiällä.

Äiti, äiti! Lapsi seisoo laivan kannella kaulassa lappu, päässä karvareuhka. Hän itkee pakahtuakseen. Äiti vilkuttaa laiturilla. Hänestäkin tuntuu kuin rinta repeäisi tuskasta kahtia. Isä sotii Kannaksella, kaksi sisarusta roikkuu äidin takin helmoissa.

Onko oikea ratkaisu lähettää nuorimmainen Ruotsiin sotaa pakoon? Mutta kohta Helsinkiä varmaan pommitetaan. Naapurimaassa on ainakin turvallista ja ruokaa tarjolla. Laihakin tuo lapsi on, eikä kenkiä riitä jokaiselle.

Ihminen toimii sillä viisaudella, minkä hänellä kullakin hetkellä on.

Talvisodan ja jatkosodan aikana evakuoitiin Ruotsiin ja Tanskaan noin 70 000 suomalaista lasta.

"Varhaislapsuuden elämänstressi saattaa muokata terveyttä merkittävästi."

Professori Johan Erikssonin johtamaan laajaan, 20 vuotta kestäneeseen Helsingin syntymäkohortti -tutkimukseen on osallistunut yli 13 000 vuosina 1934–44 Helsingin Naistenklinikalla ja Kätilöopistolla syntynyttä henkilöä. Tutkittavista arviolta 15 prosenttia lähetettiin sotalapsina ulkomaille pommituksia pakoon.

– Sotalapsuus tarkoittaa varhaislapsuuden elämänstressiä, joka saattaa merkittävästi muokata terveyttä, Johan Eriksson toteaa.

Elimistön jatkuva hälytystila

Äiti jää lapsen muistikuviin laiturille nyyhkimään. Isä on siellä jossain. Uudessa kodissa vieraat ihmiset puhuvat vierasta kieltä.

Nuorimmat sotalapset olivat muutaman kuukauden ikäisiä, vanhimmat kymmenen korvilla. Reissun pituus vaihteli joistakin kuukausista jopa yhdeksään vuoteen. Erokokemus aiheuttaa pienessä lapsessa pelkoa ja voimakasta hätää.

Koti-ikävä poltti kuin haava, olivatpa ulkoiset olosuhteet kuinka hyvät tahansa.

– Ihminen tottuu monenlaisiin asioihin, ja varmasti myös lapsi tottui uuteen perheeseensä. Mutta sotalapsuus oli vain väliaikaista. Kotiinpaluu saattoi muodostua hyvin traumaattiseksi kokemukseksi, Johan Eriksson muistuttaa.

Kun äiti ja lapsi erotettiin toisistaan, jotain peruuttamatonta tapahtui.

Jotkut lapset joutuivat kokemaan lähtemisen, eron ja paluun jopa kolmasti. Se moninkertaisti koetun stressin. Naapurimaassa maistettu makea piparkakku vaihtui taas kuivaan vanikkaan. Kotimaa tuntui tylyltä, oikea äiti ja isä tuntuivat vierailta. Ruotsin aika puolestaan painui kuin unikuviksi.

Kun äiti ja lapsi erotettiin toisistaan, jotain peruuttamatonta tapahtui. Vaikka uusi yhteys paluun jälkeen syntyi, se ei aina palautunut entisen kaltaiseksi. Tapahtumien merkitystä ei Suomessa sodan aikana eikä pitkään sen jälkeenkään tajuttu.

Yhteys masennukseen

Erikssonin tutkimuksessa ilmeni, että erotetuilla lapsilla oli merkittävästi suurempi riski sairastua mihin tahansa mielenterveyshäiriöön.

Myös päihteiden väärinkäyttöä ja persoonallisuushäiriöitä – epäsosiaalinen, epävakaa, narsistinen tai teatraalinen – esiintyi sotalasten keskuudessa enemmän. Entiset sotalapset kärsivät myös aikuisiän masennuksesta enemmän kuin muut samanikäiset henkilöt.

– Tämä löydös oli ehkä odotetumpi kuin tieto siitä, että entisillä sotalapsilla esiintyy aikuisina myös enemmän sepelvaltimotautia ja kakkostyypin diabetesta. Heillä oli lisäksi korkeampi verenpaine. Sotalapsuuden kesto ja ajankohta vaikuttivat myös tuloksiin.

Erikssonin mukaan yhteys löytyy elimistön stressihormonijärjestelmästä eli kortisoliaineenvaihdunnasta.

– Jos stressihormonijärjestelmä ohjelmoituu uudelleen lapsuudessa, sen vaikutukset ovat pysyviä. Kortisoliaineenvaihdunnalla on suuri merkitys niin masennuksen, sepelvaltimotaudin, diabeteksen kuin verenpaineen kehityksessä.

Kortisolitasojen muutos nostaa suorituskykyä: henkilö valmistautuu joko pakenemaan tai taistelemaan. Hän elää jatkuvassa hälytystilassa.

Evakot jakoivat kokemukset

Tutkija Anu-Katriina Pesosen mukaan varhaisen stressin merkitys elämänkaareen oli huomattava, vaikka suuri osa sotalapsista koki sotalapsuuden jälkikäteen myönteisenä.

Biologiset muutokset näkyivät kohonneen sydäntauti- ja diabetesriskin lisäksi puberteetin aikaistumisena ja muuttuneina stressireaktioina. Lisäksi sotalapset saivat ensimmäisen oman lapsen nuoremmalla iällä kuin Suomeen jääneet, lasten syntymävuosien väli oli lyhyempi ja omien lasten lukumäärä oli suurempi kuin Suomeen jääneillä.

Testatut sotalapsipojat pärjäsivät hieman heikommin kognitiivisissa testeissä sekä armeijan aikana että vanhuusiässä. Sotalapsuus ei kuitenkaan vaikuttanut vanhenemiseen liittyviin kognitiivisiin muutoksiin.

"Arveltiin, että lapset sairastaisivat vähemmän, jos he saisivat parempaa ravintoa. Henkinen puoli kuitenkin unohdettiin."

Johan Eriksson aprikoi, tietääkö kukaan tarkasti, miksi lapset lähetettiin Ruotsiin.

– Ratkaisua on kritisoitu puolin ja toisin. Poliitikot veivät asiaa voimakkaasti läpi. Heidän arvionsa saattoi olla, että sota kotirintamalla olisi ollut julmempi, kestänyt pidempään ja aiheuttanut suurempaa nälänhätää. Helsinkiä ei kuitenkaan onneksi pommitettu kovinkaan raskaasti.

– Arveltiin, että lapset sairastaisivat vähemmän, jos he saisivat parempaa ravintoa. Siksi Ruotsiin lähetettiin monia heikkokuntoisia lapsia jopa suoraan synnytyssairaalasta. Henkinen puoli kuitenkin unohdettiin.

Karjalan evakkolapsille evakkomatka oli ahdistava, mutta se oli myös yhteinen kokemus oman perheen kanssa. Muisteleminen oli monen evakkoperheen selviytymiskeino.

Monen sotalapsen perheessä aiheesta muodostui vaiettu asia, tabu, josta ei voinut keskustella. Heiltä puuttui perheen yhteinen suuri kokemus.

– Tietysti myös geenit vaikuttavat sairastumiseen, mutta toisilla on suojaavia geenejä. Jos geenit ovat sairauksille altistavia, stressi puhkaisee taudin helpommin.

Stressihormonijärjestelmä voi väsyä ja altistaa sairauksille myös aikuisiässä esimerkiksi työttömyyden tai muiden vastoinkäymisten takia. Koko elämänkaaren aikana kerätyt stressikokemukset voivat kumuloitua. Niiden seurauksia on kuitenkin lähes mahdotonta tutkia.

Diabetesta myös hoikilla

Eriksson vertaa suomalaisten sotalapsien kokemaa stressiä esimerkiksi nykypäivän pakolaislapsiin, jotka vanhempien kuoltua hiv:in seurauksena joutuvat vieraaseen maahan.

– Kakkostyypin diabetesta on todettu hyväkuntoisilla, hoikilla aikuisilla, jotka ovat kokeneet sotalapsuuden. Varhaislapsuuden stressi saattaa selittää tämän mysteerin.

Erikssonin tutkimuksen taustalla on englantilaisen professori David Barkerin hypoteesi, jonka mukaan sikiökauden ja varhaislapsuuden puutteellinen ravitsemustila altistaa monille kansantaudeille.

– Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että äidin elintavat, tämän kokema stressi raskauden aikana ja kohdun ravitsemustilanne voivat vaikuttaa lapsen geenien toimintaan ja terveyteen koko loppuelämän ajan. Riski monelle kansansairaudelle voi muodostua jo jopa ennen syntymää.

Erityisen haitallista on lapsen pieni syntymäpaino, jos lapsi myöhemmin lihoo.

– Se on valtava stressi elimistölle, koska pienet elimet eivät kasva. Myös äidin suuri painoindeksi lisää lasten sepelvaltimotaudin riskiä. Suurin riski sairastua sepelvaltimotautiin on todettu lapsilla, jotka olivat syntymälaihoja ja joiden äideillä oli korkea painoindeksi.

Jokaisella on tarinansa

Miten ennen syntymää tai lapsuudessa saatuja riskejä sitten voi pienentää? Vastaus kuulostaa tutulta.

– Terveellisillä elämäntavoilla, kuten painonhallinnalla, ruokavaliolla ja liikunnalla. Erityisesti pieninä syntyneillä diabeteksen riski vähenee voimakkaasti säännöllisen liikunnan ansiosta.

"Sairastumisriskiä voi aina vähentää oikealla terveyskäyttäytymisellä."

Aikuisenakin voi vielä vaikuttaa kohtaloonsa, vaikka vastoinkäymiset olisivat murjoneet lapsuudessa.

– Ravinnolla ja elämäntavoilla on merkitystä kehdosta hautaan. Sairastumisriskiään voi aina vähentää oikealla terveyskäyttäytymisellä.

Kokemusten, muistikuvien ja menneen hahmottamisen kuvio on kuitenkin aina yksilöllinen. Sotalapsillakin se riippuu monesta tekijästä: lapsen iästä, Ruotsissa olon kestosta ja siellä vanhempien antamasta rakkaudesta, Suomeen paluun onnistumisesta ja lapsen perhetaustasta.

Yhtä tarinaa ei voi yleistää, olipa kokemus myönteinen tai kielteinen.

 

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 15/2014.

Lähteet:
Pertti Kaven: Sotalapset – toiveet ja todellisuus. Minerva Kustannus 2011.
Pertti Kaven: 70 000 pientä kohtaloa. Otava 1975.
Hanna Alastalon artikkeli Sotalasten lapsuusajan olosuhteiden ja perheen ilmapiirin yhteys nykyiseen elämäntilanteeseen (2013).
Anu-Katriina Pesosen artikkeli Early Life Stress and Physical and Psychosocial Functioning in Late Adulthood (2013).

 

Äidin ja tyttären välinen suhde on usein jännitteinen. Ensimmäisen lapsenlapsen syntymä panee välit todenteolla koetukselle.

Miksi äidin ja tyttären suhde on vaikea?

Äidin ja tyttären suhteessa ongelmat syntyvät yleensä kommunikaatiossa: kuinka saada oma viesti perille loukkaamatta toista?

Suoruuden ja sydämettömyyden välillä on veteen piirretty viiva. Miten voi puhua suoraan niin, ettei kuulosta sydämettömältä? Etenkin äidit ja tyttäret horjuvat tällä hyvin hauraalla ja vaikeasti määriteltävällä viivalla koko elämänsä ajan.

Äidin ja tyttären suhdetta vaikeuttaa myös, että he ovat usein niin samanlaisia. Samankaltaisuus aiheuttaa skismaa.

Milloin äiti-tytärsuhde nousee erityisesti esiin?

Kun tyttärestä itsestään on tulossa äiti, hänellä on edessään identiteetin muutos ja hän saattaa hakeutua terapiaan. Tuleva tehtäväkenttä mietityttää, ja tytär myös pohtii, minkälaista hänellä itsellään on ollut vauvana. Tämä prosessi yleensä käynnistää keskustelun äidin ja tyttären välillä.

Iäkkäämmät naiset hakevat apua usein silloin, kun heistä on tullut isoäitejä. Monet ovat huolissaan lapsesta ja lapsenlapsista. He kuitenkin kokevat, etteivät voi sanoa mitään, koska sitä pidetään riidanhaastamisena tai arvosteluna.

Miksi lapsenlapsen syntymä on tärkeä kohta?

Kun tytär saa lapsen, tyttären ja äidin välinen suhde muotoutuu uudelleen. Siinä tilanteessa on kaksi äitiä ja yksi lapsi, jota molemmat rakastavat.

Kun rakastetaan, syntyy jännitteitä, kyräilyä ja varovaisuutta. Eräskin mummi sanoi, että tuntuu kuin lasinsirpaleilla kävelisi.

Kun sukuun odotetaan uutta vauvaa, asiassa on mukana suuri joukko aikuisia. Heistä jokainen on luonut päässään kuvitelman siitä, minkälaista elämä vauvan kanssa on. Kun nämä kuvitelmat eivät toteudu, syntyy pettymyksiä.

Ensin puhkeavat tuoreen äidin kuplat. Äiti esimerkiksi huomaa, ettei hän istuskelekaan leppoisasti vauvan kanssa kahviloissa. Isovanhemmat hoksaavat, kuinka väsynyt nuori perhe on, ja tarjoavat apua omalla tavallaan. Myös anopit omine toiveineen ja odotuksineen ovat mukana kuvioissa, ja heistä puhutaankin paljon vastaanotolla.

Miten varautua mummin tehtävään?

Tuleva lapsi on niin arvokas, että tyttären tai miniän kanssa on tärkeää pysyä väleissä. Kannattaa etukäteen pohtia, millainen mummi haluaa olla ja miten säilyä yhteistyökykyisenä.

Mielestäni vauvan äidin tahti on se oikea tahti, koska hän suorittaa elämänsä suurinta tehtävää. On hyvä kuunnella nuoren äidin tarpeita ja reagoida niihin mieluummin kuin tyrkyttää omia neuvojaan. Ja jos haluaa neuvoa, kannattaa muotoilla asia lempeästi.

Aina voi myös kysyä, mitä toiveita ja odotuksia tuoreella äidillä on. Vastaus täytyy kuunnella loukkaantumatta. Täytyy myös muistaa, että nuoret ovat pöyhkeitä ja röyhkeitä. Se kuuluu asiaan.

Miten saada äidin ääni hiljenemään sisältään?

Kaikenikäiset naiset kertovat kuulevansa vielä äitinsä arvostelevan äänen päässään.

”Kun meillä on aina näin tehty!” saattaa äiti huudella vielä haudasta.

Ratkaisukeskeisessä terapiassa käytetään mielikuvia apuna. Kriitikkoäidistä voi luoda hahmon, joka ei ole tyttären sisällä vaan ulkopuolella. Äiti voi olla leikkisästi vaikkapa olkapäällä istuva papukaija, joka huutelee neuvojaan. Papukaijalle voi sanoa, että olen kiitollinen kaikista neuvoistasi, mutta en tarvitse niitä enää. Sitten lintu nepataan pois olkapäältä, jolloin se lentelee omia menojaan.

Kannattaako vanhaa äitiä panna tilille menneistä?

Ikääntyvää ihmistä on hyvä kohdella arvostavasti ja hänen ikäänsä kunnioittaen. Mielen tehtävä on pitää ihminen toimintakykykyisenä, ja siksi se rakentaa puolustusmekanismeja eli defenssejä. Kannattaako lähteä purkamaan iäkkään ihmisen defenssejä väkivaltaisesti? Sen sijaan voi miettiä, tarvitseeko äidin anteeksipyyntöä vai voisiko antaa anteeksi, vaikkei äiti ole koskaan osannut sitä pyytää.

Miten päästä eroon katkeruudesta?

Pienillä asioilla ja kiitollisuudella pääsee pitkälle. Kannattaa etsiä hyviä muistoja eikä keskittyä pahaan. Yksikin hyvä muisto kantaa pitkälle.

Lisäksi on hyvä muistaa, että koskaan ei tule valmista, kun on kyse elämänkaaren tärkeimmistä ihmissuhteista.

Asiantuntijana ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti Silva Hatakka.

Miten äiti-tytär -suhde toimii teillä? Osallistu keskusteluun alla olevalla lomakkella.

Tieto

Äiti, piinaako syyllisyys?

-Koeta antaa itsellesi armoa. Muistele itseäsi nuorena äitinä. Millainen olit, mitä koit? Anna nuorelle itsellesi anteeksi.

-Kysy lapsiltasi, minkälaisia muistoja heille on jäänyt. Kuuntele kärsivällisesti myös ne kohtuuttomilta kuulostavat moitteet.

- Ulkopuolelta asioita tarkasteleva ammattilainen ei ole tunteella mukana tarinassa. Sellaiseen apuun on hyvä turvautua.

- Tärkeintä on muistaa, että äidit eivät ole täydellisiä!

Osallistuminen vaatii kirjautumisen.

Halvaus, infarkti, kaatuminen, hapenpuute, synnytys. Kun hätä on suuri, apua on saatava minuuteissa. ET-lehti seurasi ambulanssin viikonloppua Laukaassa. 

TV-sarjoissa ambulanssit ajavat aina pillit soiden onnettomuuspaikalta toiselle. Todellisuudessa ambulanssityö on paljolti valmiudessa olemista. Näin myös Keski-Suomessa Laukaassa, jossa ensihoitajat Susanna Jauhiainen, 31, ja Joni Lehtonen, 28, tekevät 24 tunnin työvuorossa paljon muutakin, esimerkiksi tarkistavat lääkereput, pesevät ambulanssin ja opiskelevat. 

– Yleisin keikka on vanhuksen luo, jonka yleiskunto on äkillisesti heikentynyt, Joni toteaa. 

Tänään päivän ensimmäinen potilas on viety kotoaan Laukaan terveyskeskukseen. Leikattu polvi oli äitynyt valtavan kipeäksi eikä potilas voinut istua edes autossa kipujen takia. 

Nyt kahvi porisee ja alamme jutustella asemalla, joka on oikein kotoisa kulmasohvineen. Kaksi makuuhuonettakin on tarjolla lepohetkiä varten. 

Piip piip. Piip pii. Kutsu käy ja kahvit jäävät!

Kiireellisten tehtävien yleisimmät syyt ovat esimerkiksi elvytys, kolarit, sydäninfarkti ja aivohalvaus.

Viranomaisverkossa toimivaan Virve-puhelimeen tulee hätäkeskuksen välittämä tehtävä. Polvipotilas täytyy siirtää terveyskeskuksesta Jyväskylään keskussairaalaan.  

Autossa Joni kertoo, että hätäkeskus jakaa tehtävät kiireellisyysluokkiin ennen ambulanssille välittämistä.  A eli Aatami ja B eli Bertta ovat kiireellisiä. C eli Celsius on keskikiireellinen ja D eli Dave kiireetön. 

– A-tehtäviä on noin viisi prosenttia. Yleisimmät syyt ovat elvytys, kolarit, putoamiset korkealta, akuutit rintakivut, sydäninfarkti ja aivohalvaus. 

Laukaan nuoret ensihoitajat ottavat työnsä tyynesti. Iso osa ensihoitajien työpäivästä on valmiudessa olemista.
Laukaan nuoret ensihoitajat ottavat työnsä tyynesti. Iso osa ensihoitajien työpäivästä on valmiudessa olemista.

Kun hälytys saapuu, auto lähtee liikkeelle.
Kun hälytys saapuu, auto lähtee liikkeelle.

Potilaskohteen koordinaatit tulevat hätäkeskuksesta suoraan ambulanssin navigaattoriin. 

– Jos on vieras osoite ja Aatami-tehtävä, tarkistan vielä seinältä kunnan kartasta paikan. AB-tehtävissä auton on lähdettävä 90 sekunnin kuluessa. Hätäkeskus ja ensihoidon kenttäjohtajat seuraavat aikoja, mutta sairaanhoitopiirin herrasmiessopimus on, että lautasen saa syödä tyhjäksi, kun tulee kiireetön D-tehtävä, Joni hymyilee.

Polvilumpio paikoilleen

Kaisa Luukkanen, 77, noudetaan terveyskeskuksesta, jossa hän on saanut kipulääkettä suoneen ja lähetteen keskussairaalaan. 

– Polvea särki aivan valtavasti, en voinut edes istua, kävelemisestä puhumattakaan. Siihen laitettiin tekonivel pari vuotta sitten, mutta mitään tämmöistä ei ole ennen tapahtunut. Tilasin ensimmäistä kertaa elämässäni ambulanssin, Luukkanen kertoo.

Matkalla Virve-puhelin kertoo, että Laukaassa on liikenneonnettomuus. Sinne lähetetään auto lähempää Tikkakoskelta, koska Laukaan ”lanssi” on nyt 30 km päässä Jyväskylässä. 

Kun potilas on jätetty sairaalaan lisätutkimuksiin, alkaa Joni kertoa edellisen työvuoron tapahtumista. Käyntejä oli seitsemän. 

– Yksi oli akuutti aivohalvaustehtävä. Normaalisti omatoimisen miehen toimintakyky oli yhtäkkiä laskenut, hän ei pystynyt puhumaan, päätä särki ja toisen käden puristusvoima oli heikompi. Veimme hänet näillä löydöksillä suoraan keskussairaalaan.

Joni ja Susanna veivät Kaisa Luukkasen kovan polvikivun takia ensin Laukaan terveyskeskukseen ja myöhemmin keskussairaalaan.
Joni ja Susanna veivät Kaisa Luukkasen kovan polvikivun takia ensin Laukaan terveyskeskukseen ja myöhemmin keskussairaalaan.

Seuraava potilas oli sählynpelaaja, joka oli saanut iskun polveensa ja lumpio oli mennyt pois paikoiltaan. 

– Polvi oli tosi kipeä, ja nukutimme pelaajan hetkeksi lääkkeillä ja asetimme polvilumpion paikoilleen. Annoimme kipulääkettä ja kuljetimme potilaan sairaalapäivystykseen tarkempiin tutkimuksiin. 

Hoitotason ambulanssin henkilökunta pystyy tekemään paljon potilaan hyväksi. 

– Ohitusleikatun naisen aamuyöstä alkanut rintakipu oli pahentunut päivän mittaan. Se ei mennyt nitrosuihkeella ohi. Hoidimme häntä paljon kotona, aloitimme muun muassa nitroinfuusion suoraan suoneen ja otimme sydänfilmin. Se lähetettiin lääkärille, joka kehotti toimittamaan potilaan keskussairaalaan jatkohoitoon. 

"On hyvä, että nykyisin ollaan joustavia eikä katsota tiukasti kuntarajoja."

Vuoroon osui toinenkin aivoperäinen tehtävä. Mies tuupertui kotonaan olohuoneeseen, löi päänsä ja korvasta tuli verta. 

– Hän oli sekava eikä tiennyt missä oli, mutta tavallisimpia aivohalvausoireita ei ollut. Yleensä niissä raajojen voima on heikentynyt eikä potilas pysty tuottaman selkeää puhetta. Otimme sydänfilmin, laitoimme tipan, lääkitsimme ja kiidätimme hänet suoraan keskussairaalaan. Siellä kävi ilmi, että hänellä oli pieni aivoverenvuoto ja kallonmurtuma.

Navigaattori auttaa oikean reitin löytymisessä. Samalla voi ennakoida perille pääsyn ajan.
Navigaattori auttaa oikean reitin löytymisessä. Samalla voi ennakoida perille pääsyn ajan.
Joni ja Susanna työssään.
Joni ja Susanna työssään.

Kuin pieni sairaala

Taas on aikaa keittää uudet kahvit asemalla ja jutella. Joni on työskennellyt ambulanssissa seitsemän vuotta, ja sinä aika moni asia on muuttunut. 

– On hyvä, että nykyisin ollaan joustavia eikä katsota tiukasti kuntarajoja. Kun potilas soittaa hätäkeskukseen, se lähettää aina lähimmän auton. 

Hoitotason ambulanssi on kuin pieni teho-osasto. Vakavassa tilanteessa hoitotoimenpiteet voidaan aloittaa jo kohteessa.

Ambulanssien hoitovalmiudet ovat nousseet paljon. Hoitotason ambulanssi on parhaimmillaan kuin pieni teho-osasto. Kaikille tehdään perustutkimukset eli mitataan verenpaine, syketaajuus, verensokeri, lämpö, alkoholipitoisuus ja seurataan hengitystä ja hapetusta. Tilanteen ollessa vakava voidaan aloittaa monenlaisia vaativia hoitotoimenpiteitä jo kohteessa. 

– Jos on tarpeen voidaan ottaa sydänfilmi ja lähettää se ensihoitolääkärille katsottavaksi. Voimme kääntää sydämen rytmin, hoitaa potilaan verenkiertoa ja verenpainetta. Lääkkeitä on joka lähtöön nesteenä ja tablettina. Akuuttiin sydäninfarktiin voimme aloittaa liuotushoidon.   

– Hoitotason ambulanssissa saamme antaa lääkettä ilman lääkärikonsultaatiota, tiettyjen ohjeiden mukaan. Sairaalassa hoitaja ei saa määrätä edes Panadolia ilman lääkäriä. Ennen hoitotason yksiköitä oli Keski-Suomessa vain yksi, nyt niitä on 18. On hyvä, että potilaita voidaan hoitaa jo kohteessa. 

Joni on ollut neljässä synnytyksessäkin mukana. Kaikki olivat monisynnyttäjiä ja tehtiin päätös synnyttää kotona. Se on autoa rauhallisempi paikka. 

Pullonkorkki kiinni

Juttutuokio Jonin kanssa keskeytyy hetkessä, kun kello 22.05 tulee lähtökäsky Berttana eli lähdetään pillit soiden. 22 kilometriä mutkaista tietä taittuu 20 minuutissa, sillä välillä ajetaan jopa 160 km tunnissa. 

– Hätäkeskus kertoi, että 64-vuotias isäntä oli kaatunut mahalleen löylyhuoneen lattialle. Emäntä ei saa kiuasta pois päältä. Varaudumme aina lähtiessämme pahimpaan, se on helpompaa niin päin, Joni suunnittelee. 

Sydänfilmin voi ottaa vaikka kodin pesuhuoneessa. Tarvittaessa Joni ja Susanna konsultoivat tuloksesta lääkäriä.
Sydänfilmin voi ottaa vaikka kodin pesuhuoneessa. Tarvittaessa Joni ja Susanna konsultoivat tuloksesta lääkäriä.
Susanna ottaa verikokeen Matti Lönniltä.
Susanna ottaa verikokeen Matti Lönniltä.

Perillä huomataan, että apuun hälytetty sukulainen naapurista on saanut emännän kanssa isännän löylystä pesuhuoneen lattialle. Verta on aika paljon. Joni alkaa jututtaa potilasta, joka vastailee selkeästi. 

– Jalat eivät pitäneet yhtään, osuin kiukaaseen ja taisi tulla palovamma jalkaan. Olutta on otettu vain kaksi pulloa, Matti Lönn toteaa. 

Susanna ja Joni tekevät perusrutiinit. Tarkistetaan tajunta, hengitys ja verenkierto. Sydänfilmi otetaan pesuhuoneen lattialla. Rintakipuja tai hengenahdistusta ei ole, rytmi sydämessä on oikeanlainen, verensokeri on ok. Alkoa 1,35 promillea. 

Kissakin tulee tarkistamaan tilanteen.

– Mirri, 17, huolehtii niin iskästä. Nukkuukin hänen vieressään, Pirjo-rouva kertoo. 

Joni pyytää Mattia nousemaan jaloilleen ja siirtymään tuvan puolelle. 

– Onko tämä tuoli isännän vai kissan paikka? Joni vitsailee ja ohjaa potilaan istumaan. 

Potilaan hengitys on raskasta ja kävely hidasta, mutta se on rouvan mukaan sitä tavallisestikin. Tilanne näytti pahemmalta kuin se olikaan, sillä kasvoilla oleva veri tulee nenän vieressä olevan luomen reunasta. 

– Mitäs me Matti nyt tehdään? Pitäisikö jäädä kotia, kun jalkakin kantaa? Mitäs mieltä emäntä on? Nyt pitää vaan sekä saunan ovi että olutpullon korkki sulkea ja mennä nukkumaan. Käykää näyttämässä arkena palovammaa terveydenhoitajalle, Joni toteaa.

Puhelimessa konsultoitu lääkäri on samaa mieltä.  

– Potilas liikkui omatoimisesti, vaihtoi vaatteita ja vitsiäkin väänsi. Seuraan aika tarkasti tämmöisiä, että miten toimii. Luottavaisin mielin pystyin jättämään kotiin. 

Ambulanssiin kyydissä on aina iso liuta lääkkeitä ja muita ensihoidon tarpeita.
Ambulanssiin kyydissä on aina iso liuta lääkkeitä ja muita ensihoidon tarpeita.

Aina ei tarvita ambulanssia

Tehtävät, joissa ei tarvita minkäänlaisia hoitotoimenpiteitä, ovat lisääntyneet Jonin mukaan paljon. Kansalaiset soittavat Hätäkeskukseen ja ”tilaavat” ambulanssin mitä erikoisempien syiden takia. Joku saattaaa soittaa pitkän päihteiden käytön jälkeen aamuyöllä ja pyytää päästä kuntoutukseen. 

– Aina menemme ja teemme perustutkimuksen, vaikka olisi samojen tyyppien luona käyty jo kymmeniä kertoja. Usein saamme vielä haistattelut päälle. Silti ammattitaitoinen asenne ja käyttäytyminen pitää säilyttää aina.

Ihmiset eivät aina tiedä, mistä apua voisi hakea. Moni soittaa paniikissa hätäkeskukseen ja tilaa ambulanssin. Esimerkiksi keskussairaalaan voi soittaa päivystävälle hoitajalle yötä päivää. 

"Usein ei ole tarvetta hakeutua aamuyöllä päivystykseen. Haavankin voimme ommella kotona."

– Ensihoidon tarkoitus on hoidon tarpeen arviointi. Pystymme tutkimaan hyvin ja konsultoimaan lääkäriä, joka näkee potilaan tiedot koneelta. Usein toteamme, ettei ole päivystyksellistä tarvetta hakeutua aamuyöllä mihinkään. Haavankin voimme ommella kotona. 

Sekä Joni että Susanna kiittävät työrytmiään hyväksi. 

– Työviikossa on kaksi pitkää päivää ja sitten kuusi vapaata.  

Kellon lähestyessä puolta yötä toimittaja ja kuvaaja lähtevät, mutta Joni ja Susanna jäävät töihin. 

PS. Jonin ja Susannan loppuvuoroon kuului seuraavia tehtäviä:

Huimauksesta ja oksentelusta kärsivä potilas joka kuljetettiin terveyskeskuksen vuodeosastolle odottamaan päivystyksen alkua. 

Liikaa alkoholia nauttineen veronmaksajan vointi tarkistettiin, ja hän lähti poliisin mukaan.

Akuutti aivohalvauspotilas kuljetettiin Keski-Suomen keskussairaalaan.

Artikkeli on julkaistu aiemmin ET Terveys -lehden numerossa 1/2015.

Näin hoitotehtävän kiireellisyys arvioidaan:

A-luokka

Jos on syytä epäillä, että potilaan peruselintoiminnot ovat välittömästi uhattuna. Hoitoa paikalla 8 minuutissa. 

Esimerkiksi:
- Tajuttomuus ja elvytyksen tarve
- Veden varaan joutuminen, jos uhri on edelleen veden alla
- Kova, sydänkohtaukseen viittaava rintakipu
- Hätäsynnytys

B-luokka

Jos tilanteen vakavuudesta ei ole varmuutta, mutta riski arvioidaan korkeaksi. Hoitoa paikalla 8 minuutissa. 

Esimerkiksi:
- Hukuksiin joutuminen, jos potilas on jo saatu virkoamaan ja vedestä pois
- Tajuttomuus, jos potilas hengittää ja reagoi käsittelyyn
- Myrkytys, jos potilas reagoi käsittelyyn

C-luokka

Jos peruselintoimintojen tila on vakaa tai niiden häiriintyminen lievää, mutta potilas tarvitsee nopeaa arviointia. Hoitoa paikalla 30 minuutissa. 

Esimerkiksi:

- Hengitysvaikeudet, jos potilas pystyy puhumaan
- Lievät palovammat aikuisella
- Alilämpöisyys, jos potilaan yleistila on hyvä
- Kovat vatsakivut, jotka eivät ole jatkuvia

D-luokka

Jos potilaan tila on vakaa, mutta ensihoidon tarve tulee arvioida. Hoitoa paikalla 2 tunnissa. 

Esimerkiksi:

- Lievät haavat, jos potilas ei pysty itse hakeutumaan hoitoon
- Vähitellen pahentuneet kivut
- Ripulin tai oksentelun vuoksi hitaasti heikentynyt yleistila

Lähteet: Hätäkeskuslaitos, STM:n asetus ensihoitopalvelusta, Kuntaliitto, Iltasanomat.fi. 

Miltä tyttärestä tuntuu hoitaa dementoitunutta äitiään? Välillä pintaan pääsevät ilo ja nauru, välillä suru. Tytär piti päiväkirjaa viikon ajan.

Maanantai

Olen jälleen kerran junamatkalla Helsingistä Etelä-Karjalaan hoitamaan aivoinfarktin seurauksena dementoitunutta äitiäni. Juuri nyt en ehtisi mitenkään, sillä deadlinet painavat päälle – siispä työt ovat mukana.

Mutta parempi näin päin. Miten rankaksi kävisi, jos tekisin viikot töitä ja aina viikonloppuisin ottaisin äidin hoiviini? En uskalla ajatellakaan.
Hoitokodin käytävällä törmään äitini omahoitajaan. Mukavaan ihmiseen, joka on aidosti reipas ja empaattinen. Alituisesta kiireestä ja hoitajapulasta huolimatta täällä yritetään tosissaan. Henkilökunta järjestää asukkaille grillijuhlia, saappaanheittokisoja ja lauluiltoja, vie teatteriin tai retkelle joen
varteen.

He osaavat myös koskettaa. Tuntuu hyvältä nähdä, että hoitaja ottaa ohi kulkiessaan kevyesti kiinni äidin olkapäästä ja sanoo, että äiti näyttää tänään tosi sievältä punaisessa paidassaan.

Äiti on kuulemma taas kaatunut. Hankintalistalla on nyt murtumilta suojaavat lonkkahousut. Sovimme, että äitiä kannustetaan silti liikkumaan ilman pyörätuolia niin kauan kuin hän siihen kykenee.

Äidin siniset puuvillaverkkarit lököttävät puolitangossa, sukat ovat makkaralla ja harmaantunut, permanentistaan ylikasvanut tukka hapsottaa silmillä. Äiti tuijottaa seinää, silittää Pikku-Lottaa ja hymisee.

Ikeasta hankkimani Lotta on pehmolelu, joka muistuttaa labradorinnoutajan pentua. Se on äidille rakkain olento maan päällä. Lelusta on tullut elävä koira, joka äidin sekavassa mielessä muuntuu välillä ihmishahmoksi, pikkutytöksi.
Se pissii sänkyyn, ei oikein syö ja nukkuu joskus kehnosti.

Olen oppinut, että jos koiralla on asiat huonosti, äidilläkin on. Lelu on äidin hädän ja turvattomuuden ilmapuntari.

Äiti pönkii sängystä omin avuin istumaan, kun huikkaan moit.
Halaan ja kysyn, että lähdettäiskös pienelle kotilomalle. Äiti ei ajatuksesta pahemmin innostu, vaikka on puhelimessa kinunnut minua käymään.
Pakkaan äidin tarvitsemat tavarat pikavauhtia ja taistelen kengät jalkaan. Pehmokoira lentää kassiin vähän liian vauhdikkaasti. ”Ei saa pientä heitellä”, äiti toruu.

Tiistai

Päätä särkee jo aamusta. Yö on ollut kamala, sillä äiti on ravannut asunnossa kuin maaninen hirvi. Olen torkahdellut tunnin, parin pätkissä, sillä äiti on myllännyt vaatehuoneessa ja käynyt tyrkkimässä minua aamukolmelta pukemishommiin.

Vaistosin jossain vaiheessa unen harson läpi, että ulko-ovi kävi. Äiti oli karannut porraskäytävään, mennyt hissiin ja oli soittamassa alakerran naapurin ovikelloa. Onneksi kukaan ei avannut.

Saattelin äidin takaisin sisään ja anelin, että äiti yrittäisi rauhoittua ja antaisi minun nukkua. Kerron, että meidän pitäisi jaksaa koko seuraava päivä.
Siitä äiti loukkaantuu. ”Mie en sit sano ennää mittää”, hän kivahtaa.
Kun aamu valkenee, äiti on unessa. Itse olen horteessa, enkä saa mitään aikaiseksi.

Iltapäivällä on silti lähdettävä ruokaostoksille. En voi jättää äitiä yksin, joten hän tulee mukaan. Onneksi pyörätuolit ovat niin näppärästi koottavia. Vielä kun muistaisin hankkia työntökahvoihin verkkokassin.

Äidin vasen käsi on halvaantunut, ja kun kasaan ostoksia hänen sylissään olevaan ostoskoriin, kahva lipsahtaa äidin oikean käden kynkästä ja ruoat romahtavat lattialle. Perkeleen perkele.

Keskiviikko

Luulen, että tästä tulee hyvä päivä. Olemme molemmat virkeitä ja levänneitä. Tänään me tytöt lähdetäänkin kaupungille vähän humputtelemaan!
Käymme H&M:llä ostamassa äidille kolmet alushousut ja apteekista kipugeeliä jalkasärkyihin. Sitten keplottelemme itsemme kahvilaan. Tilaan meille puolukkatortut ja isot kupit kahvia. Sumpin äiti kaataa saman tien päälleen ja alkaa huutaa. Koko kahvila seuraa draamaamme, joitakin naurattaa. Äiti, ei taas tätä!

Talutan äidin vessaan, jonka tilat ovat niin pienet, ettei kaksi ihmistä mahdu sinne yhtä aikaa.

Kun viimein pääsemme kotiosoitteeseen, noudan sisältä pesutarvikkeet äidin odottaessa kylmässä autossa ja suuntaamme kylpylään puhdistautumaan.
Äiti on taas äkäisellä tuulella ja tiuskaisee minulle, että ”siun ei tarvii tänne ennää tulla”. Dementiassa on kuitenkin se hyvä puoli, että olematon lähimuisti haihduttaa nopeasti myös kiukun. Äiti kyselee, minne me olemme matkalla. Vastaan, että kylpylään saunomaan. Kymmenen sekunnin kuluttua hän kysyy uudestaan, minne ollaan ajamassa.

Sama levy pyörii tauotta koko ajomatkan. Minusta tuntuu, että kohta saatan taas kilahtaa.

Selviämme reissusta kotiin jota­kuinkin hengissä. Syötyämme avaan pullon valkoviiniä ja istutan äidin sohvaan. Äiti yrittää juottaa viiniä Pikku-Lotallekin, mutta sanon tiukasti, että koirat eivät juo alkoholia.

Kuuntelemme levyltä Glenn Milleriä. In The Mood tyynnyttää äidin. Meillä on loppujen lopuksi oikein kiva ilta.

Torstai

Äiti on taas hädissään. Hän vaappuu kävelykeppinsä kanssa vaatenaulakolle ja rahtaa sieltä eripariset kengät. Äiti vaatii minua laittamaan hänelle kengät jalkaan, jotta hän ehtisi kotiin menevään linja-autoon.

Koti, jonne äiti haluaisi, on hänen lapsuudenkotinsa. Se myytiin 1950-luvun alussa, kun äidin veli oli kaatunut sodassa, eikä maatilalle ollut jatkajaa. Kotona äitiä odottaa kuulemma hänen oma äitinsä, joka ”on varmaan huolissaan, ko miust ei oo kuulunt mittää”.

Yritän selittää äidille, että Hanna-mummo on kuollut jo yli kaksikymmentä vuotta sitten, eikä äidin tarkoittamaa kotiakaan enää ole. ”Kyllä on, vastha mie sieltä läksin”, vänkää äiti ja käy itkuiseksi.

Pikku-Lotta pelastaa tilanteen. Haen sen vuoteesta ja leperrän, että katsos, kuka tuli. Äiti ojentaa kätensä, ottaa koiran ja kikattaa. Äidin onnellinen nauru riipaisee, sillä en muista, milloin olisin sen viimeksi kuullut.

Mietin, miksi dementoituneen elämästä häviää ensimmäisenä ilo. Onko äidillä koko ajan paha olla? Kunpa voisin auttaa häntä jotenkin – lievittää ainaista ahdistusta. Minusta tuntuu kuin sääli painaisi sisuksissani ainakin tonnin.

Iltapesulla suihkutan käsisuihkulla äidin pyllyn ja vaihdan alushousut yövaippaan, sillä äiti on kakannut alleen. Autan äitiä pesemään hampaat ja päädymme kiistaan siitä, onko yöpuku todella äidin oma vai olenko varastanut sen jostakin.

Saattelen äidin yöpuulle ja asetan koiran hänen tyynylleen, kuono kiinni äidin kaulakuoppaan. Kun peittelen äitiä, hän napittaa minua hämillään ja kysyy: ”Kuka sie oot?” Kerron, että olen hänen tyttärensä, hänen oma lapsensa. ”No totta kai mie sen tiesin”, äiti napauttaa.

Tuon kannettavan vessatelineen alle vesiämpärin, jätän oven raolleen, menen avaamaan tietokoneeni ja yritän keskittyä kirjoittamiseen. Sydämessäni on kaihertava möykky.

Lähden huomenna takaisin Helsinkiin ja näen jo mielessäni, miltä äiti näyttää, kun jätän hänet hoitokotiin – omaan huoneeseensa, jota äiti ei tunnista.
Sanon silloin äidille, että minun pitää nyt mennä ja lupaan, että soitan, kun olen kotona. Silitän äitiä käsivarresta ja kehotan Pikku-Lottaa olemaan kiltisti.
Äiti on muissa maailmoissa; apaattiset silmät tuijottavat kattoon. Unohtiko hän jo, että minä kävin?

Ovelta kuulen äidin hentoiset heipat. ”Vie terveisiä ja kiitos siulle kaikesta”.

Juttu on julkaistu aiemmin ET-lehdessä 5/13 ja verkossa äitienpäivänä 2014.

Nina Banerjee-Louhija: Äiti ei rakastanut minua

Mies, voitko hyvin? Jos et, käväisepä hormonihoitoihin erikoistuneen lääkärin pakeilla. Hän mittaa testosteronitasosi ja kyselee oireistasi. Voit yllättyä.

Kuulostaako tutulta: Sinulta on kerta kaikkiaan virta pois. Et jaksa mitään, mikään ei kiinnosta, ärtymys syttyy pienimmästäkin. Uni on katkonaista. Seksi ei huvita eikä suju, ja vaimon kanssa välit viilenevät.

Tällainen potilas on miehen terveyttä hoitavalle erikoislääkärille tavallinen tapaus.

– Kyse on hyvin usein testosteroni-hormonin puutteesta. Toisin kuin usein kuvitellaan, mies ei tule vastaanotolle seksiongelmien takia vaan siksi, että kaikki puhti on kadonnut, kertoo dosentti, kliinisen fysiologian erikoislääkäri Juhana Piha.

Testosteronin eritys vähenee ajan kuluessa niin hitaasti, ettei mies sitä usein itse tajua. Hän sopeutuu tilanteeseensa ja pitää sitä normaalina ikääntymiseen liittyvänä haittana.

– Keskimäärin miehet odottavat viisi vuotta, ennen kuin tulevat vastaanotolle. Monen kunto on silloin jo huono ja myös parisuhde on kärsinyt. Suuri ongelma on se, etteivät lääkärit tunnista testosteronivajeen oireita. Ne sotketaan masennukseen ja uupumukseen, ja potilaille määrätään psyykelääkkeitä, mikä vain pahentaa oireita, Juhana Piha kuvailee.

Tyypillinen testosteronin vajeesta kärsivä mies on noin 50-vuotias.

– Määrästä ei ole tarkkaa tietoa, koska niin oireiden kriteerit kuin se, mikä on riittävä testosteronitaso, ovat kiistanalaisia kysymyksiä. Lukemani ja kokemusteni perusteella uskallan arvioida, että noin 10 prosentilla 50-vuotiaista ja kolmanneksella 60-vuotiasta on testosteronin vaje, johon liittyy oireita.

Suorastaan ihmelääke

Modernit testosteronilääkkeet tulivat markkinoille 10 vuotta sitten. Tavallinen hoito on siitä lähtien ollut päivittäin käytettävä testosteronigeeli ja kolmen viikon tai kolmen kuukauden välein lihakseen pistettävä testosteroni.

– Jos miehellä on todettu matala testosteroni ja tyypilliset oireet, testosteroni on suoranainen ihmelääke. Se poistaa oireet ja mies tuntee itsensä täysin terveeksi. Kiitollisempaa potilasta saa hakea, Juhana Piha naurahtaa.

Entäpä sivuvaikutukset?

– Ennen hoitoa miehen kanssa täytyy puhua selväksi kaksi asiaa. Jos hän aikoo hankkia lapsia, testosteronihoito ei käy, koska se vaikuttaa haitallisesti miehen omaan testosteronin eritykseen ja siittiöiden toimintaan. Toinen asia on, että hoito saattaa nostaa hemoglobiinitasoa. Se on harvinaista, mutta tilannetta pitää kuitenkin vuosittain seurata.

Hyvästi urbaanit legendat

Lisääkö testosteronihoito eturauhassyövän riskiä?

– Ei lisää. Se on urbaani legenda. Tiedetään varmasti, että testosteronihoito ei aiheuta eturauhassyöpää, Piha toteaa.

– Ennen testosteronihoitoa pitää kuitenkin tarkistaa, ettei miehellä jo ole eturauhassyöpää, koska testosteronihoito kiihdyttää eturauhassyövän kasvua.

Toisenkin urbaanin legendan Piha haluaa heittää romukoppaan: testosteronihoito ei yleensä aiheuta kaljuuntumista. Sen sijaan finnejä voi vähän tulla.

– Hoitoa saaneet miehet ovat yleensä kuitenkin niin tyytyväisiä olonsa kohentumiseen, että iho-oireita ei koeta ongelmiksi lainkaan.

Hyvää sydämelle?

Testosteronihoitojen hyödyistä on viime vuosina saatu uutta tietoa.
Matalalla tai alentuneella testosteronilla on todettu olevan selvä syy-yhteys riskiin saada kuolemaan johtava sydän- tai aivoinfarkti. Yhdysvalloissa julkaistiin 2008 tulokset viisi vuotta kestäneestä tutkimuksesta, jossa otettiin selvää, miten testosteronihoito vaikuttaa riskiin.

– Kuolleisuusriski oli testosteronihoitoa saavilla seuranta-aikana 10 prosenttia, ja niillä, jotka eivät saaneet hoitoa, se oli 20 prosenttia. Tällaisia tutkimuksia tulee varmaan lisää, Piha kertoo.

Testosteronihoidon vaikutuksista kolesterolitasoihin on ristiriitaista tietoa.

– Siinäkin uusimmat tutkimukset puhuvat sen puolesta, että tasot eivät nouse. Nämä uudet testosteronit eivät rasita maksaa samalla tavalla kuin entiset.

Juhana Piha on tyytyväinen, että Suomessa on nyt hiljalleen alettu ymmärtää hormonihoitojen merkitys miehen kokonaisterveyden kannalta. Mutta:

– Edessä on silti vielä iso työ, koska suuri osa lääkäreistä ei ole saanut mitään koulutusta tähän asiaan. Pitää ymmärtää, että testosteronin vajeen hoito ei ole mitään douppausta vaan tavoitteena on normaalitaso. Lääkäritkin yhdistävät testosteronin sanana usein seksiin ja lihaksiin, vaikka todellisuudessa kyse on miehen hyvinvoinnista.

Vierailija

Veto pois? Harva osaa yhdistää sitä mieshormonin puutteeseen

Voi siis kuolla terveenä virkeänä ja elinvoimaisena, jos korvaushoito aloitetaan, tai kärsiä pitkään ja hiljaa voimattomana, mutta elää pitkään ja maata sitten vaipoissa hoitamattona ja tokkuraiseksi lääkittynä täydellä vuodeosastolla tai hoitokodissa hoitamattomana. Mietitäänpä nyt oikein kovasti, kumman vaihtoehdon tälläisenä viisviitosena valitsisin.
Lue kommentti
Vierailija

Veto pois? Harva osaa yhdistää sitä mieshormonin puutteeseen

Tuossa edellä olikin jo lähes kaikenkattava tieto mitä tällä hetkellä on saatavilla (kansantajuistettuna) testosteronivauksista ja hoitojen riskeistä. On erittäin valitettavaa että epäterveesti lihasmassaansa mega-testo-annoksin kasvattavat nuoret ja varhaiskeski-ikäiset miehet hakevat lääketieteellistä perustetta itselleen jatkaakseen epätervettä lihaskuntoiluaan testosteroniyliannoksien turvin. Tästä saavat varmasti kärsiä ne miehet jotka todellakin omaavat alhaisen testosteronipitoisuuden...
Lue kommentti