Tuhannet lapset vietiin sodan aikana Ruotsiin, jotta heillä olisi parempi olla. Ero perheestä aiheutti kuitenkin suuren stressin, joka merkitsi riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja kakkostyypin diabetekseen aikuisiällä.

Äiti, äiti! Lapsi seisoo laivan kannella kaulassa lappu, päässä karvareuhka. Hän itkee pakahtuakseen. Äiti vilkuttaa laiturilla. Hänestäkin tuntuu kuin rinta repeäisi tuskasta kahtia. Isä sotii Kannaksella, kaksi sisarusta roikkuu äidin takin helmoissa.

Onko oikea ratkaisu lähettää nuorimmainen Ruotsiin sotaa pakoon? Mutta kohta Helsinkiä varmaan pommitetaan. Naapurimaassa on ainakin turvallista ja ruokaa tarjolla. Laihakin tuo lapsi on, eikä kenkiä riitä jokaiselle.

Ihminen toimii sillä viisaudella, minkä hänellä kullakin hetkellä on.

Talvisodan ja jatkosodan aikana evakuoitiin Ruotsiin ja Tanskaan noin 70 000 suomalaista lasta.

"Varhaislapsuuden elämänstressi saattaa muokata terveyttä merkittävästi."

Professori Johan Erikssonin johtamaan laajaan, 20 vuotta kestäneeseen Helsingin syntymäkohortti -tutkimukseen on osallistunut yli 13 000 vuosina 1934–44 Helsingin Naistenklinikalla ja Kätilöopistolla syntynyttä henkilöä. Tutkittavista arviolta 15 prosenttia lähetettiin sotalapsina ulkomaille pommituksia pakoon.

– Sotalapsuus tarkoittaa varhaislapsuuden elämänstressiä, joka saattaa merkittävästi muokata terveyttä, Johan Eriksson toteaa.

Elimistön jatkuva hälytystila

Äiti jää lapsen muistikuviin laiturille nyyhkimään. Isä on siellä jossain. Uudessa kodissa vieraat ihmiset puhuvat vierasta kieltä.

Nuorimmat sotalapset olivat muutaman kuukauden ikäisiä, vanhimmat kymmenen korvilla. Reissun pituus vaihteli joistakin kuukausista jopa yhdeksään vuoteen. Erokokemus aiheuttaa pienessä lapsessa pelkoa ja voimakasta hätää.

Koti-ikävä poltti kuin haava, olivatpa ulkoiset olosuhteet kuinka hyvät tahansa.

– Ihminen tottuu monenlaisiin asioihin, ja varmasti myös lapsi tottui uuteen perheeseensä. Mutta sotalapsuus oli vain väliaikaista. Kotiinpaluu saattoi muodostua hyvin traumaattiseksi kokemukseksi, Johan Eriksson muistuttaa.

Kun äiti ja lapsi erotettiin toisistaan, jotain peruuttamatonta tapahtui.

Jotkut lapset joutuivat kokemaan lähtemisen, eron ja paluun jopa kolmasti. Se moninkertaisti koetun stressin. Naapurimaassa maistettu makea piparkakku vaihtui taas kuivaan vanikkaan. Kotimaa tuntui tylyltä, oikea äiti ja isä tuntuivat vierailta. Ruotsin aika puolestaan painui kuin unikuviksi.

Kun äiti ja lapsi erotettiin toisistaan, jotain peruuttamatonta tapahtui. Vaikka uusi yhteys paluun jälkeen syntyi, se ei aina palautunut entisen kaltaiseksi. Tapahtumien merkitystä ei Suomessa sodan aikana eikä pitkään sen jälkeenkään tajuttu.

Yhteys masennukseen

Erikssonin tutkimuksessa ilmeni, että erotetuilla lapsilla oli merkittävästi suurempi riski sairastua mihin tahansa mielenterveyshäiriöön.

Myös päihteiden väärinkäyttöä ja persoonallisuushäiriöitä – epäsosiaalinen, epävakaa, narsistinen tai teatraalinen – esiintyi sotalasten keskuudessa enemmän. Entiset sotalapset kärsivät myös aikuisiän masennuksesta enemmän kuin muut samanikäiset henkilöt.

– Tämä löydös oli ehkä odotetumpi kuin tieto siitä, että entisillä sotalapsilla esiintyy aikuisina myös enemmän sepelvaltimotautia ja kakkostyypin diabetesta. Heillä oli lisäksi korkeampi verenpaine. Sotalapsuuden kesto ja ajankohta vaikuttivat myös tuloksiin.

Erikssonin mukaan yhteys löytyy elimistön stressihormonijärjestelmästä eli kortisoliaineenvaihdunnasta.

– Jos stressihormonijärjestelmä ohjelmoituu uudelleen lapsuudessa, sen vaikutukset ovat pysyviä. Kortisoliaineenvaihdunnalla on suuri merkitys niin masennuksen, sepelvaltimotaudin, diabeteksen kuin verenpaineen kehityksessä.

Kortisolitasojen muutos nostaa suorituskykyä: henkilö valmistautuu joko pakenemaan tai taistelemaan. Hän elää jatkuvassa hälytystilassa.

Evakot jakoivat kokemukset

Tutkija Anu-Katriina Pesosen mukaan varhaisen stressin merkitys elämänkaareen oli huomattava, vaikka suuri osa sotalapsista koki sotalapsuuden jälkikäteen myönteisenä.

Biologiset muutokset näkyivät kohonneen sydäntauti- ja diabetesriskin lisäksi puberteetin aikaistumisena ja muuttuneina stressireaktioina. Lisäksi sotalapset saivat ensimmäisen oman lapsen nuoremmalla iällä kuin Suomeen jääneet, lasten syntymävuosien väli oli lyhyempi ja omien lasten lukumäärä oli suurempi kuin Suomeen jääneillä.

Testatut sotalapsipojat pärjäsivät hieman heikommin kognitiivisissa testeissä sekä armeijan aikana että vanhuusiässä. Sotalapsuus ei kuitenkaan vaikuttanut vanhenemiseen liittyviin kognitiivisiin muutoksiin.

"Arveltiin, että lapset sairastaisivat vähemmän, jos he saisivat parempaa ravintoa. Henkinen puoli kuitenkin unohdettiin."

Johan Eriksson aprikoi, tietääkö kukaan tarkasti, miksi lapset lähetettiin Ruotsiin.

– Ratkaisua on kritisoitu puolin ja toisin. Poliitikot veivät asiaa voimakkaasti läpi. Heidän arvionsa saattoi olla, että sota kotirintamalla olisi ollut julmempi, kestänyt pidempään ja aiheuttanut suurempaa nälänhätää. Helsinkiä ei kuitenkaan onneksi pommitettu kovinkaan raskaasti.

– Arveltiin, että lapset sairastaisivat vähemmän, jos he saisivat parempaa ravintoa. Siksi Ruotsiin lähetettiin monia heikkokuntoisia lapsia jopa suoraan synnytyssairaalasta. Henkinen puoli kuitenkin unohdettiin.

Karjalan evakkolapsille evakkomatka oli ahdistava, mutta se oli myös yhteinen kokemus oman perheen kanssa. Muisteleminen oli monen evakkoperheen selviytymiskeino.

Monen sotalapsen perheessä aiheesta muodostui vaiettu asia, tabu, josta ei voinut keskustella. Heiltä puuttui perheen yhteinen suuri kokemus.

– Tietysti myös geenit vaikuttavat sairastumiseen, mutta toisilla on suojaavia geenejä. Jos geenit ovat sairauksille altistavia, stressi puhkaisee taudin helpommin.

Stressihormonijärjestelmä voi väsyä ja altistaa sairauksille myös aikuisiässä esimerkiksi työttömyyden tai muiden vastoinkäymisten takia. Koko elämänkaaren aikana kerätyt stressikokemukset voivat kumuloitua. Niiden seurauksia on kuitenkin lähes mahdotonta tutkia.

Diabetesta myös hoikilla

Eriksson vertaa suomalaisten sotalapsien kokemaa stressiä esimerkiksi nykypäivän pakolaislapsiin, jotka vanhempien kuoltua hiv:in seurauksena joutuvat vieraaseen maahan.

– Kakkostyypin diabetesta on todettu hyväkuntoisilla, hoikilla aikuisilla, jotka ovat kokeneet sotalapsuuden. Varhaislapsuuden stressi saattaa selittää tämän mysteerin.

Erikssonin tutkimuksen taustalla on englantilaisen professori David Barkerin hypoteesi, jonka mukaan sikiökauden ja varhaislapsuuden puutteellinen ravitsemustila altistaa monille kansantaudeille.

– Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että äidin elintavat, tämän kokema stressi raskauden aikana ja kohdun ravitsemustilanne voivat vaikuttaa lapsen geenien toimintaan ja terveyteen koko loppuelämän ajan. Riski monelle kansansairaudelle voi muodostua jo jopa ennen syntymää.

Erityisen haitallista on lapsen pieni syntymäpaino, jos lapsi myöhemmin lihoo.

– Se on valtava stressi elimistölle, koska pienet elimet eivät kasva. Myös äidin suuri painoindeksi lisää lasten sepelvaltimotaudin riskiä. Suurin riski sairastua sepelvaltimotautiin on todettu lapsilla, jotka olivat syntymälaihoja ja joiden äideillä oli korkea painoindeksi.

Jokaisella on tarinansa

Miten ennen syntymää tai lapsuudessa saatuja riskejä sitten voi pienentää? Vastaus kuulostaa tutulta.

– Terveellisillä elämäntavoilla, kuten painonhallinnalla, ruokavaliolla ja liikunnalla. Erityisesti pieninä syntyneillä diabeteksen riski vähenee voimakkaasti säännöllisen liikunnan ansiosta.

"Sairastumisriskiä voi aina vähentää oikealla terveyskäyttäytymisellä."

Aikuisenakin voi vielä vaikuttaa kohtaloonsa, vaikka vastoinkäymiset olisivat murjoneet lapsuudessa.

– Ravinnolla ja elämäntavoilla on merkitystä kehdosta hautaan. Sairastumisriskiään voi aina vähentää oikealla terveyskäyttäytymisellä.

Kokemusten, muistikuvien ja menneen hahmottamisen kuvio on kuitenkin aina yksilöllinen. Sotalapsillakin se riippuu monesta tekijästä: lapsen iästä, Ruotsissa olon kestosta ja siellä vanhempien antamasta rakkaudesta, Suomeen paluun onnistumisesta ja lapsen perhetaustasta.

Yhtä tarinaa ei voi yleistää, olipa kokemus myönteinen tai kielteinen.

 

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 15/2014.

Lähteet:
Pertti Kaven: Sotalapset – toiveet ja todellisuus. Minerva Kustannus 2011.
Pertti Kaven: 70 000 pientä kohtaloa. Otava 1975.
Hanna Alastalon artikkeli Sotalasten lapsuusajan olosuhteiden ja perheen ilmapiirin yhteys nykyiseen elämäntilanteeseen (2013).
Anu-Katriina Pesosen artikkeli Early Life Stress and Physical and Psychosocial Functioning in Late Adulthood (2013).

 

Sattuma, perintötekijät ja elämäntavat vaikuttavat siihen, mitä aivosairauksia sinulle ikääntymisen myötä mahdollisesti tulee. Voit myös itse tehdä paljon aivojesi hyväksi, kaikissa elämänvaiheissa.

Ohessa lista keinoista, joista tutkitusti on apua. Valitse näistä, sellaiset, jota tuntuvat luontevilta ja mukavilta. Yksikin muutos parempaan koituu aivojesi hyödyksi!

1. Nuku hyvin

Riittävä ja rauhallinen yöuni on henkisen vireyden lähtökohta. Jos olet nukkunut liian vähän tai huonosti, aivosi vain toimivat huonommin. Poikkeavan väsymyksen tai unettomuuden syyt pitää aina selvittää.

Tavallisia syitä ovat esimerkiksi levottomat jalat ja uniapnea. Riittävä määrä unta on yksilöllistä, mutta alle 65-vuotiailla aikuisilla se on keskimäärin 7–9 tuntia ja 65 ikävuoden jälkeen tunnin verran vähemmän. Tätä lyhyempi uni voi johtaa ongelmiin ja pidempi puolestaan voi olla merkki sairaudesta.

2. Liiku päivittäin

Reipas kävely tai mikä tahansa liikkuminen puoli tuntia päivässä pienentää selvästi muistisairauden riskiä. Liikunta vähentää ja ehkäisee masennusoireita, ahdistuneisuutta, jännitysoireita ja parantaa unta, mikä taas kohentaa aivojen kykyä käsitellä tietoa. Liikunta tuottaa myös hyvänolon tunnetta ja positiivista asennetta.

Liikunta edistää terveyttäsi erityisen hyvin silloin, kun se lisää lihasvoimaa ja hapenottokykyä, kehittää tasapainoa ja parantaa nivelten liikkuvuutta.

Liikunta saa kernaasti olla  kohtuullisen kuormittavaa, joten hengästyä saa. Keski-ikäisellä ihmisellä jo reipas kävely vastaa kohtuullista kuormitusta.

Mitä enemmän ikää kertyy, sitä tärkeämpää on liikkua säännöllisesti, vaikak keventäisikin liikunnan tehoa ja lyhentäisi aikaa. 

3. Herkuttele kalalla

Tutkimusten mukaan kalaa syövillä on pienempi riski sairastua muistisairauksiin kuin niillä, jotka eivät kalaa syö. Kalapitoinen ruokavalio sisältää paljon verisuonia helliviä omega-3-rasvahappoja, ja verisuonten terveenä pysyminen heijastuu myös aivojen hyvinvointiin.
Kala-aterioita pitäisi olla ainakin kaksi viikossa. 

Tieteellisesti ei ole vielä todistettu, että ravintolisänä nautituista kalaöljykapseleista tai kalanmaksaöljystä olisi ihmisen terveydelle sama hyöty kuin kalan syömisestä. Koe-eläimillä hyöty on kuitenkin jo osoitettu. Jos kalaa tulee syötyä liian vähän, kalaöljyvalmisteita voi käyttää.

Saathan ruuasta tarpeeksi proteiinia ja energiaa? Jos paino alkaa yli 75-vuotiaana laskea, ravitsemuksessa on usein puutteita. Esimerkiksi jo lievä B12-vitamiinin puutos voi heikentää aivojen toimintaa.

4. Tapaa ihmisiä

Ihmisten tapaaminen on aivoille mitä parhain virike, etenkin jos seurustelet muidenkin kuin lähisukulaisten kanssa. Puolituttujen tai vieraiden seurassa joutuu ponnistelemaan ollakseen terävä ja näyttääkseen parhaita  puolia itsestään. Pieni pinnistely piristää aivojen toimintaa.

Yksinäisyys ja leskeytyminen voivat erityisesti miehillä johtaa masennukseen. Itsestä ei ehkä tule pidettyä huolta. Ruuanlaitto ei kiinnosta eikä ystävien seuraan ei jaksa lähteä. Lohtua haetaan alkoholista. Aivotoiminnalle arvokkaat virikeket jäävät  vähiiin. 

5. Opiskele, ole utelias

Lukeminen, ristikoiden tekeminen tai sudokut ovat hyvää aivovoimistelua, mutta kaikkein tehokkaimmin aivoja aktivoi ryhmätoiminta, vaikkapa liittyminen johonkin itseä kiinnostavaan harrastekerhoon.

Opiskelun ja uuden opettelemisen myötä syntyy ”aivovarastoa”. Jos dementia tulee, se nakertaa ensin tätä varastoa, ja alkaa näkyä ja tuntua vasta kun varasto on huvennut.

Muistathan, että aivojen pitää saada myös levätä.

6. Ei tippa tapa – päinvastoin!

Runsas alkoholinkäyttö heikentää aivojen toimintaa ja altistaa aivosairauksille. Alkoholia ei varsinaisesti voi suositella raittiille ihmisille, mutta kohtuukäyttö saattaa edistää terveyttä. Suositus on enintään yksi ravintola-annos päivässä naisille ja kaksi miehille.

Yli 85-vuotiailla ruokalusikallinen konjakkia päivässä näyttää ehkäisevän dementiaa ja jopa vähentävän Alzheimerin taudin aiheuttamia muutoksia aivoissa.

Tiedetään myös, että kahvin ja teen juominen, 2–4 kuppia päivässä, on hyväksi aivoille.

7. Vältä jatkuvaa murehtimista

Jatkuvalla murehtimisella tai esimerkiksi puolison kuolemalla on vaikutusta dementiaoireiden puhkeamisessa. Onko mieltä painavilla asioilla, kiireellä, stressillä ja univajeella suoranaisesti dementiaa edistävä vaikutus, sitä ei ihan varmasti tiedetä.

Hiirikokeissa on kuitenkin todistettu, että hippokampus eli se aivojen osa, jonka avulla asioita painetaan mieleen, kutistuu, jos eläin on stressaantunut. Kannattaa siis panostaa asioihin, jotka tuovat elämään iloa ja hyvää mieltä.

8. Laula, soita tai kuuntele musiikkia

Lempimusiikin kuunteleminen sekä soittaminen ja laulaminen varsinkin ryhmässä edistävät aivojen kunnossa pysymistä.

Jo muistisairaisiin on kokeiltu myös laulamalla hoitamista, ja tästä on hyviä kokemuksia. Musiikki rauhoittaa ja tyynnyttää. Dementiaa sairastava saattaa itsekin alkaa laulaa nuorena opittua laulua täysin oikein, vaikka muisti muutoin pätkisi pahasti.

9. Hoida itseäsi

Monet yleissairaudet, kuten diabetes, verenpainetauti, korkea kolesteroli ja kilpirauhasen vajaa- tai liikatoiminta, vaikuttavat myös aivojen toimintaan. Jo lievä anemia heikentää aivojen kykyä käsitellä tietoa.

Selvä ylipaino (painoindeksi 30) tai alipaino (painoindeksi 19 tai alle) suurentavat dementiaan sairastumisen riskiä.

Kun yleissairaudet hoidetaan hyvin, niiden haitalliset vaikutukset aivoihin voidaan poistaa tai ainakin niitä pystytään huomattavasti vähentämään.

10. Nauti hyvistä asioista

Terveet elämäntavat myöhentävät muistisairauksiin sairastumista keskimäärin jopa viidellä vuodella. Tavallisin muistisairaus, Alzheimerin tauti, puhkeaa yleensä noin 80 vuoden iässä.Tässä elämänvaiheessa on suuri ero, jos siihen sairastuukin vasta 85-vuotiaana.

Tehokkaimmatkaan ponnistelut aivojen hyväksi eivät silti aina auta, koska perimä tai sattuma voi astua peliin ja muuttaa suunnitelmat. Siksi kannattaa panostaa siihen, minkä kokee elämässään tärkeäksi.

Alzheimerin tautiin tai muihin muistisairauksiin sairastuminen ei ole hyvän elämän loppu. Sairaudesta huolimatta voi keskittyä siihen mikä vielä sujuu.

Loistava tiedollinen suoriutumiskyky ei ole tae onnellisuudesta. Vaatimattomampikin aivotoiminta voi riittää laadukkaaseen elämään.

Asiantuntijana geriatrian professori Raimo Sulkava.

Vierailija

10 keinoa estää dementia

Vierailija 25.12.2014 klo 08:41 Turha murehtiminen taitaa olla ykkönen kaikkien sairauksien aiheuttajana. Mutta syiden listaaminen ei terveyttä edistä jos ihmisellä ei ole mitään hyvää oloa tuottamassa. Puuttuu työpaikka, ihmiskontaktit, raha terveelliseen ruokaan ja lääkkeisiin ym ym. Luku- ja kirjoitustaidottoman vierastyövoiman tuominen työttömyyttä lisäämään on onneksi otettu Ruotsissa ja Englannissa julkisuuteen, toivottavasti kohta meilläkin. Omaisia ei saa missään nimessä ottaa...
Lue kommentti
Vierailija

10 keinoa estää dementia

Mitä tekemistä vierastyövoimalla on dementian tai muiden sairauksien taikka toisen ihmisen hyvinvoinnin kanssa? - Negatiivista ja itsekästä ajattelua tuollainen. Hyvinvointi kuuluu kyllä myös köyhien maiden ihmisille. Ei ole mikään pakko vastakkainasetella. Toki olisi parasta, että hyvinvointia ja rauha saataisiin myös noihin köyhiin maihin, jotta ihmisten ei olisi pakko muuttaa pois kotiseuduiltaan. Meillä on Suomessa kuitenkin perusturva, paljon on kiinni kansalaisen omasta positiivisesta...
Lue kommentti

Aineenvaihdunta hidastuu iän myötä, mutta sitä voi säätää paremmaksi muutamalla nyrkkisäännöllä.

Sinä aikana kun luet tämän artikkelin, kulutat energiaa yhden kilokalorin minuutissa, arkikielellä kalorin. 

Aivo- ja lihastyöhön menee kumpaankin vajaa neljännes tästä. Lopun kuluttavat sisäelimet ja kudokset. 

Itse asiassa kehon toimintojen pyörittäminen on sen verran kovaa työtä, että kaksi kolmasosaa energiankulutuksestamme kuluu perusaineenvaihduntaan. 

Miehillä energiaa palaa hieman enemmän kuin naisilla. Lisäksi aineenvaihdunnan tehoa säätelevät perintötekijät, ikä ja hormonit. 

Jos kiloja kertyy 

Ikääntyessä kehon kalorinkulutus alkaa hidastua, sillä lihasmassaa katoaa ja sukupuolihormonit siirtyvät säätöliekille. 

Mikäli ruuhkavuosien ruokavalio säilyy ennallaan vielä ruuhkan hellitettyä, moni alkaa kerätä myöhäisessä keski-iässä lisäkiloja. Keho ei kuluta enää entiseen malliin, joten liikkumista pitäisi lisätä ja syömistä keventää. 

Liikunnan lisääminen on ensiarvoisen tärkeää, sillä liikunta nostaa kehon kierroksia. Liikkuessa lihasmassa säilyy ja samalla aineenvaihdunta vilkastuu sekä hetkellisesti että pysyvämmin. 

Liikunta takaa, että ravinto menee oikeaan osoitteeseen. 

Lihasmassaa tarvitaan 

Aineenvaihdunnassa on kaksi tilaa: anabolinen ja katabolinen. 

Anabolisessa tilassa energian saanti on kulutusta suurempaa eli elimistö rakentaa varastoja pahan päivän varalle. Anabolinen tila käynnistyy esimerkiksi heti ruokailun jälkeen.

Keho siirtyy kataboliseen tilaan, kun ruokailusta on kulunut aikaa ja ravintoaineita ei ole enää tarjolla ruoansulatuskanavassa. 

Anabolinen ja katabolinen tila siis vuorottelevat elimistössä. Kasvavan lapsen keho on pääsääntöisesti anabolisessa tilassa, vuoteessa makaavan vanhuksen katabolisessa. 

Ikääntyessä elintapoja tulisi tarkistaa niin, että lihasmassa säilyy, mutta paino pysyy normaalin rajoissa. Aikuisen normaali painoindeksi on 18,5–25, ikääntyneillä sallivampi 23–28. 

Aamiainen starttaa kehon

Kolmen päivittäisen aterian rytmi välipaloilla ryyditettynä antaa hyvän pohjan aineenvaihdunnalle ja painonhallinnalle. 

Aamiaista ei saa unohtaa. Se viestittää aivoille, että on aika tehostaa aineenvaihduntaa yön ja levon jälkeen.

Lounaalla ja päivällisellä kannattaa tukeutua lautasmalliin, jossa puolet lautasesta täytetään kasviksilla ja juureksilla ja toiselle puolelle otetaan muu ruoka. 

Jos paino tuppaa nousemaan, ensimmäisenä kannattaa tinkiä aterioiden koosta, ei niiden määrästä. Kylläisyyden tunne on pitkälti tottumiskysymys. 

Ravinnon kaloreita voi vähentää lisäämällä kasvisten, hedelmien ja marjojen käyttöä sekä proteiinipitoisia ruokia, jotka pitävät lihaskunnon yllä ja nälän loitolla. 

Kaloripitoiset herkut – virvoitusjuomat, alkoholi, makeiset ja leivonnaiset – kannattaa siirtää arjesta juhlahetkiin tai ainakin puolittaa annoskoot. Myös välipalojen koostumuksella on yllättävän suuri merkitys. 

Liikunta on a ja o

Passiiviset istumarupeamat ovat myrkkyä myös aineenvaihdunnalle, sillä ne hidastavat rasvan ja kolesterolin aineenvaihduntaa kontrolloivia entsyymejä. Jopa pienet liikuntapyräykset pitävät kehon lämpimänä ja aineenvaihdunnan vilkkaana. 

Liikunnan jälkeen aineenvaihdunta työskentelee reippaasti jopa tuntien ajan. Liikunta laukaisee myös stressiä ja tehostaa aineenvaihduntaa sitäkin kautta. 

Ikääntyvä tarvitsee kahdenlaista liikuntaa: aerobista kuntoa kohottavaa ja lihaksia vahvistavaa. Parasta on liikunta, joka nivoutuu luontevaksi osaksi arjen rutiineja kuten aamukävely, halkojen hakkuu, puutarhassa kupsuttelu, siivoaminen ja lumityöt. 

Liian vähäinen uni ja väsymys puolestaan heikentävät aineenvaihduntaa. Väsynyt ihminen syö enemmän ja kuluttaa vähemmän.

Kun keho saa riittävästi unta ja liikuntaa sekä terveellistä ravintoa, kehon joutokäynti asettuu automaattisesti kohdilleen.

Pitkin päivää pitäisi vielä muistaa juoda. Vesi on vanhin ja varmin voitehista myös aineenvaihdunnassa.

Lähteet: Pertti Pustajoki: Ikääntyneen laihduttaminen ja Antti Aro: Ruokapyramidi, terveyskirjasto.fi

Artikkeli on alun perin julkaistu ET Terveys -lehden numeroossa 6/2015.

Oho! Tulehtunut leikkaushaava voi sairaalassa saada pihkakäsittelyn, sillä kuusen pihkassa on jopa enemmän tehoa kuin antibiooteissa.

Vanha kansanlääke

Kun havupuu vaurioituu, haavakohta erittää pihkaa. Satoja eri ainesosia sisältävä pihka suojelee puuta taudinaiheuttajilta.

Pihka hoitaa myös ihmisen vahingoittunutta ihoa, ja pihkaa on käytetty kansanlääkinnässä muun muassa hyttysenpistoihin, haavoihin, tulehduksiin ja palovammoihin.

Paljon tehoaineita

Pihka sisältää runsaasti mikrobeja tuhoavia ainesosia. Pihkan teho perustuu sen kykyyn hillitä bakteerien kasvua ja rauhoittaa tulehdusta.

Luonnonpihka sisältää myös kasvipohjaisia hormoneja, jotka edistävät solujen uusiutumista ja nopeuttavat haavojen paranemista.

Kuusenpihka tehoaa bakteereihin paremmin kuin männynpihka.

Vaikeisiin haavoihin

Pihkaa käytetään sairaaloissa ja terveyskeskuksissa tulehtuneiden leikkaushaavojen sekä sääri- ja painehaavojen hoitoon. Pihka torjuu taudinaiheuttajia tehokkaammin kuin antibiootit ja päihittää jopa lääkkeille vastustuskykyiset MRSA- ja enterokokkibakteerit.

Pihkaa purkista

Tuoretta kuusenpihkaa voi käyttää sellaisenaan ensiapuna pieneen haavaan, joskin se on tahmeana hieman hankala käyttää.

Apteekeissa myydään pihkasalvaa haavojen, ruhjeiden, hiertymien ja pienten palovammojen hoitoon, pihkalakkaa kynsivallin tulehduksen ja jalkasienen hoitoon sekä hoitonestettä ärtyneen hiuspohjan ja ihon hoitoon.

Asiantuntijana erikoislääkäri Arno Sipponen.

Helsinkiläisen Liisa Erähalmeen, 64, Parkinsonin tauti etenee jälleen vähäoireisten vuosien jälkeen. Pakkoliikkeet keräävät katseita ja lääkkeet on muistettava minuutilleen. Silti hän ei luovuta.

"Kun sairastuin, en ollut kuullutkaan Parkinsonin taudista. Ihmettelin vain, miksi käteni jäykistyi ja oikea jalkani alkoi laahata maata. Olin vasta 45-vuotias. Oireet ilmaantuivat hitaasti: tuntui oudolta, etten enää kyennyt hämmentämään puuroa, koska pyörittävä liike kauhalla ei luonnistunut. Miehenikään ei vaivojani ymmärtänyt: ’Ojenna kunnolla kätesi’, hän napautti, kun yritin antaa hänelle jotain. 

Kuuntelin oireitani vuoden, kunnes lähdin lääkäriin. Minua tutkittiin ensi alkuun terveyskeskuksessa. Lääkäri arveli, että minulla on jäätynyt olkapää, niinpä sain lähetteen fysioterapiaan. Fysioterapeutti älysi kysyä, onko suvussani Parkinsonin tautia. Vastasin kieltävästi, mutta tämäpä passitti minut kuitenkin neurologin pakeille. Onneksi, sillä erikoislääkärin luona diagnoosi varmistui nopeasti.

Epäilin, että minulla on varmaan kasvain päässä. Sen rinnalla Parkinson tuntui pieneltä. 

Oli helpotus saada oireille nimi. Olin itsekseni aprikoinut, että minulla on varmaan kasvain päässä. Parkinsonin tauti tuntui pieneltä sen mahdollisuuden rinnalla. Ja kun sain hyvät lääkkeet heti alkuun, unohdin koko taudin kahdeksaksi vuodeksi.

Vielä kymmenisen vuotta sitten olin aivan työkykyinen. Otin aamulla pillerin ja illalla toisen, ja se oli siinä. Kaikki epämääräiset lihas- ja liikeoireet olivat kadonneet, kuntoni koheni ja huomasin, että soossi menee kauhalla taas ympäri. Kävelykin sujui moitteettomasti.

Muiden seurassa tein parhaani, ettei kukaan huomaisi mitään. 

Poika pelasti pysäkiltä 

Silti sairaus oli tullut jäädäkseen. Se piileksi paitsi kehossani, myös mielessäni. En ollut kertonut Parkinsonistani kenellekään, ja muiden seurassa tein parhaani, ettei kukaan huomaisi mitään. Pidemmän päälle kävi raskaaksi peitellä sitä tosiasiaa, että olen sairas.

Oli hyvä, että havahduin ja lähdin Parkinson-liiton järjestämälle sopeutumisvalmennuskurssille. Siellä tulin tutuksi taudin kanssa ja ymmärsin, että tämä on sairaus, joka oikeasti etenee. 

Nauraminen on parasta vertaistukea.
Nauraminen on parasta vertaistukea.

Mutta kun oireet alkoivat, olihan se ikävää. Saatoin yhtäkkiä jähmettyä paikoilleni, enkä kerta kaikkiaan kyennyt ottamaan askeltakaan. Lääkäri selitti minulle, että jähmettymiset johtuvat siitä, että käskyt aivoistani eivät mene silloin perille jalkoihin, ja liike jää kesken. Jähmetys saattoi kestää jopa 15 minuuttia. Kerran jäin jumiin raitiovaunupysäkille ja jouduin soittamaan pojalleni, että tule hakemaan minut täältä.  

Jostain kaivoin lisää sisua, ja sen koommin en ole ajatellutkaan luovuttaa. 

Sairaus harppasi eteenpäin noin viiden vuoden sykleissä. Liikkumisestani tuli kömpelöä ja etäisyyksien hahmottaminen hämärtyi. Yhdessä vaiheessa minulta menivät lonkat. Sain tekonivelet.

Kun makasin toipumassa leikkauksesta, ajattelin ensimmäisen kerran, että tästä en enää selviä. Jostain kuitenkin kaivoin lisää sisua, ja sen koommin en ole ajatellutkaan luovuttaa.

Sairaalloista mustasukkaisuutta 

Sairauskertomukseeni mahtuu monta lukua. Yhden voisi kirjoittaa lääkkeiden sivuvaikutuksista, pakkoliikkeistä ja psyykkisistä komplikaatioista. Eräs lääke vaikutti minuun niin, että minusta tuli sairaalloisen mustasukkainen. Epäilin miestäni siinä, missä jollekulle toiselle potilaalle lääke aiheuttaa vaikkapa vaikean pelihimon.

Mieleni tekee joskus hihkaista, että ei tämä tartu. 

Se oli raskasta aikaa sekä minulle että puolisolleni. Mutta kun lääkkeen pitoisuutta pienennettiin, mustasukkaisuus hävisi. Ero meille silti tuli.

Vaikeinta on ollut saada muut ymmärtämään tämän taudin luonnetta. Erityisesti silloin, kun minulla oli pakkoliikkeitä, ihmiset katsoivat kieroon. Horjuin ja heiluin kuin humalainen, käsi vatkasi. Kukaan ei uskaltanut istuutua julkisissa liikennevälineissä viereeni. Mieleni teki joskus hihkaista, että ei tämä tartu.

Ison avun olen saanut leikkauksesta, jossa aivoihini asennettiin sähköinen laite, syväaivostimulaattori. Kallon läpi porattiin kaksi johtoa ja ne ujutettiin aivoihin, jossa ne antavat sähköä. Leikkaus vähensi etenkin pakkoliikkeitä – joskin toi mukanaan kaatuilua ja mojovia mustelmia. Laite vei kuitenkin sairauttani yhden viisivuotisperiodin taaksepäin – siitä, jos mistä olen kiitollinen. 

Parkinson-yhdistyksestä Liisa on löytänyt samanhenkistä seuraa.
Parkinson-yhdistyksestä Liisa on löytänyt samanhenkistä seuraa.

Pakkoliikkeitä saan yhä silloin, jos lääkkeen pitoisuus elimistössäni vähenee liiaksi. Lääkkeiden ottaminen on sen vuoksi kellontarkkaa puuhaa: pillerit pitää ottaa minuutilleen ja tasan kahden tunnin välein. En myöskään saa syödä proteiineja ennen lääkkeenottoa tai yhtään mitään tuntiin lääkkeen ottamisen jälkeen. Juuri lääkityksen vuoksi menojeni suunnitteluun menee paljon aikaa. Välillä on tehnyt mieli kiukutella. Mutta turhaapa semmoinen olisi, itselleni minä siinä vain hallaa tekisin.

Tulevaisuutta en paljon mieti, menen mieluummin päivä kerrallaan. 

En suostu häpeämään 

Tällä hetkellä olen tilanteessa, jossa tautini pahenee ja etenee aika nopeasti. Tulevaisuuttani en paljon mieti, menen mieluummin päivä kerrallaan – olen jo niin hyvin sopeutunut oireisiini. Tietysti pelkään, että mitä jos joudun vuoteenomaksi ja täysin muiden armoille. Olen nähnyt vertaisiani, jotka ovat huonommassa kunnossa kuin itse olen. Tiedän siis, mihin tämä johtaa. 

Parkinsonin taudin myötä olen oppinut hyväksymään sen, että tarvitsen toisten apua. Muutin veljeni kanssa palvelutaloon pari vuotta sitten. Se on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi, sillä minun ei tarvitse olla öisin yksin. Olen usein yöllä aivan tönkkö, ja jos tarvitsen apua, hän tulee auttamaan. Minulla on myös henkilökohtainen avustaja. Hän hakee minulle tavaroita ja tekee puolestani asioita, joihin itse en kunnolla enää kykene. 

Menen ja teen asioita niin kauan kuin kykenen. En halua jäädä kotiin möllöttämään. 

Käyn edelleen Parkinson-yhdistyksen kerhoissa ja tapahtumissa. Vertaistukitapaamisista saan paljon voimaa. Henkireikiäni ovat esimerkiksi Parkinson-baletti sekä minunkaltaisteni potilaiden oma ’Piuhapäiden kerho’. Yhdessä muiden syväaivostimulaattoria kantavien kanssa jaamme kokemuksia ja nauramme kompasteluillemme.

Välillä sitä huomaa miettivänsä, miksi tämä tauti tuli juuri minun ristikseni. Nousen kuitenkin notkoista sinnikkyyden, huumorin ja toisten ihmisten avulla. Olen tehnyt tietoisen päätöksen olla murehtimatta liikoja, kun sairaudelleni en kuitenkaan mitään voi. Menen ja teen asioita niin kauan kuin siihen kykenen, ja nautin arkisista jutuista. En halua jäädä kotiin möllöttämään.

Missään nimessä en enää suostu häpeämään oireitani."

Artikkeli on alun perin julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 4/2015.