Lihavuuden haitat terveydelle vähevät iän myötä. Ylipainon raja onkin yli 65-vuotiailla korkeampi kuin nuoremmilla.

Lihavuus lisää keski-iässä monien sairauksien riskiä, mutta vanhuusiällä lievästi ylipainoiset ovat keskimäärin terveimpiä. Alipaino sen sijaan lisää iäkkäimpien sairastavuuden ja kuoleman riskiä. Hoikkuus sinänsä ei ole vaarallista, vaan painon lasku. 

Kun ikäihminen laihtuu, hän laihtuu aina myös lihaksista. Kun lihakset heikkenevät, sattuu helpommin kaatumisia.  Liikkumista aletaan herkästi varoa ja lihakset surkastuvat entisestään. Tämä voi johtaa raihnaisuuteen.

– Aikuisen normaali painoindeksi on 18,5 – 25, mutta ikääntyneillä se on 23 - 28. Jos ikääntynyt on esimerkiksi 170 senttimetriä pitkä, hän voi olla yhdeksän kiloa painavampi kuin nuorempi henkilö ennen kuin ylipainon raja tulee vastaan, toteaa professori Pertti Mustajoki.

Tiukka dieetti on haitallinen

Laihduttamisen tarve riippuu lihavuuteen liittyvistä haitoista. Painoa kannattaa pudottaa, jos ylipaino haittaa liikkumista ja vaikeuttaa arjessa selviytymistä tai jos on lihavuuteen liittyviä sairauksia, kuten diabetes, polven nivelrikko, kohonnut verenpaine tai uniapnea, Mustajoki sanoo.

Esimerkiksi diabeteksessa jo muutaman kilon painonpudotus parantaa hoitotasapainoa.

Aina ylipainosta ei ole haittaa, lue siitä lisää tästä.

Ikääntyneen elimistö on herkkä rajuille muutoksille, ja tiukat dieetit ovat erityisen haitallisia lihaksille. Sen vuoksi rajuja dieettejä pitää välttää.

– Maltillinen kaloreiden vähentäminen sen sijaan sopii myös ikääntyville. Liikuntaa kannattaa lisätä mahdollisuuksien mukaan. Liikunta auttaa säilyttämään toimintakykyä ja sen avulla laihdutetut kilot pysyvät paremmin pois, Mustajoki toteaa.

Ikääntyvälle laihduttajalle tärkeää:

  • Laihduta hitaasti, 200 – 500 grammaa viikossa.
  • Syö säännöllisesti kolme ateriaa päivässä ja tarvittaessa välipaloja.
  • Syö tavallista enemmän proteiinipitoisia ruokia. Riittävä proteiinimäärä auttaa ehkäisemään lihaskatoa.
  • Huolehdi riittävästä kalsiumin ja D-vitamiinin saannista.

 

Ensin oli vain kutinaa. Sitten tuli arpia ja kutinaa. Kaija Eriksson on kulkenut vyöruusun kanssa koko polun ja osaa nyt auttaa muita.

– Reilu viisi vuotta sitten selässä vyötärön korkeudella oli kutiseva kohta. Oli heinäkuu, ja ajattelin että kyseessä on ötökän purema. Kun siihen tuli rupi ja kutina yltyi tosi pahaksi, näytin kohtaa lääkärille. Hän sanoi, että kyseessä on vyöruusu.

Helsinkiläinen Kaija Eriksson sai vaivaansa tuhdin lääkekuurin, joka auttoi heti. Oireet hävisivät. Tammikuussa 2015 hänen vasen olkapäänsä alkoi särkeä ja kihelmöidä sietämättömän paljon. Lääkäri lähetti hänet sydänfilmiin.

– Sydänelektrodeja kiinnittänyt hoitaja huomasi vasemman lapaluuni alla selvän vyöruusurakkulan. Söin taas kuurin ruusuun, ja ruvet hävisivät, mutta särky jatkui. Kipu alkoi tuntua selässä ja säteili myös vasempaan käsivarteen. Sain hermosärkylääkettä ja lisäksi Panadolia.

– Neljännen ruusun jälkeen etsin lääkärin, joka oli antanut vyöruusurokotteita. Varasin ajan, ja lääkäri kirjoitti minulle reseptin rokotteeseen. Vyöruusu ei ollut juuri silloin aktiivisena, mutta hermosärky vaelteli aaltomaisesti käsivarresta pohkeeseen. Välillä se tuntui poskessakin.

– Rokotteen jälkeen vyöruusu ei ole enää uusinut.  Että kyllä 200 euron investointi kannatti.

"Kipu ei ole poistunut, ja joudun syömään säännöllisesti särkylääkkeitä."

– Maksa- ja munuaisarvojani seurataan sen takia. Yritän kuitenkin pärjätä tulehduskipulääkkeillä. Kävely ja vesijumppa auttavat jonkin verran.

– Välillä kipu on lähes poissa, mutta sitten on taas päiviä, että tiedän jo heti aamusta joutuvani ottamaan useamman särkylääkkeen. Öisin nukun, mutta päivä on pilalla, jos aamu alkaa tabletilla.

Joskus Kaija miettii, olisiko hän säästynyt hermokivuilta, jos olisi saanut vyöruusurokotteen jo ensimmäisen vyöruusun jälkeen.

– Pelkään, että jatkuva lääkkeiden syöminen vaurioittaa maksaa, munuaisia, haimaa tai suolistoa. Särkylääkkeistä kun en voi kokonaan luopua.

Kaija rakastaa lukemista, ja kirjat vievät ajatukset pois kivusta.

– Tapaan myös ystäviäni, lapsiani ja lapsenlapsiani mielelläni. Seurassa vaivat unohtuvat hetkeksi.

– Tärkeintä olisi saada kipu hallintaan. Minulla on selässä myös nikamalaskeumia ja kulumia, enkä aina erota kipuja toisistaan. Käyn vesijumpassa ja kävelen. Olen ajatellut kokeilla myös kuntosalia. Hieronnassa käynti ei selvästikään lievittänyt kipua.

Yleensä sydäninfarktista kertova kipu on äkillistä ja voimakasta, mutta toisinaan oireena voi olla hengenahdistus tai raskas olo. Omalääkäri Risto Laitila kertoo, milloin on syytä lähteä lääkärille. 

Katso myös muut Riston vastaanotolla -videosarjan osat:

Riston vastaanotolla: Miten kilpirauhasen vajaatoimintaa hoidetaan?

Riston vastaanotolla: Voivatko oireeni johtua kilpirauhasen liikatoiminnasta?

Riston vastaanotolla: Näin tunnistat hoitoa vaativan eteisvärinän

Riston vastaanotolla: Outo oire – voiko se olla syöpää?

Riston vastaanotolla: Näin eroon turvotuksesta ja vatsakivuista

Riston vastaanotolla: Tästä johtuu olkapääkipu

Riston vastaanotolla: Polvessa on nivelrikko – mitä tehdä? 

Riston vastaanotolla: Kolme tapaa tunnistaa aivoverenkiertohäiriö

Riston vastaanotolla: Uskaltaako statiineja syödä sivuvaikutuksista huolimatta? 

Nivelrikkoa eli artroosia sairastaa noin miljoona suomalaista. Perimmäistä syytä ei tiedetä eikä ehkäisyä ole, mutta hoitoja on. Vaivaako sinua nivelrikko? Lue viisi tärkeintä vinkkiä.

Nivelrikkoon kannattaa kokeilla seuraavia hoitoja:

1. Liikunta

Nivelrikon hoidossa liikunta on ensiarvoisen tärkeää, koska liikunnalla taataan nivelille niiden tarvitsema happi, ravinto ja voitelu. Liikunta vahvistaa myös luuta ja niveliä tukevia lihaksia.

Hyviä lajeja ovat kävely, vesijumppa ja -kävely, uiminen sekä pyöräily. Venyttelyä ja lihasvoimaa kasvattavaa liikuntaa kannattaa myös harjoittaa viikoittain. Kuntosalia ja jumppaa varten on hyvä olla fysio­terapeutin ohjeet.

Katso kolme seviytymistarinaa: "Tämä tepsii nivelvaivoihin"

2. Lääkkeet

Nivelrikon aiheuttamaan kipuun käytetään itsehoitona parasetamolia. Jos se ei auta, voidaan kipuja taltuttaa tulehduskipulääkkeillä, mutta enintään viikon tai puolentoista kuureina.

Kun tauti on edennyt vaiheeseen, jossa potilaalla on myös lepokipuja, niitä voidaan hoitaa lievillä opiaateilla, kuten tramadolilla tai kodeiinilla. Pienten nivelien eli lähinnä sormien kipujen hoidossa voidaan käyttää myös tulehduskipulääkettä sisältäviä, niin sanottuja särkyvoiteita.

Jos nivelessä on nivelrikon aiheuttamaa turvotusta, niveleen voidaan ruiskuttaa kortisonia. Pistos voidaan antaa noin kolme kertaa vuodessa.

Lisää aiheesta: Yksi piikki voi viedä nivelkivun vuodeksi?

  • Glukosamiini ja luontaistuotteet

Glukosamiini on sokerintapainen aine, jota esiintyy luonnostaan nivelissä ja rustoissa voitelu- ja rakennusaineena. Glukosamiinin on sanottu hidastavan nivelrikon etenemistä ja se voi myös lievittää nivelrikon oireita.

Luontaistuoteala tarjoaa nivelrikon hoitoon muun muassa vihersimpukka-, hainrusto-, nokkos-, inkivääri- ja kalkkivalmisteita sekä niiden yhdistelmiä. Myös kalaöljystä väitetään olevan apua nivelrikon oireisiin.

3. Fysikaaliset hoidot

Kipuilevaa niveltä voi kotioloissa yrittää rauhoittaa kylmä- tai kuumahauteella. Fysioterapeuttien keino­valikoimiin kuuluu myös muun muassa erilaisia syvälämpö- ja kylmäpakkaushoitoja sekä sähköärsytyshoitoa. Lymfaterapia, akupunktio, turvehoito tai avantouinti voi tuntua hyviltä nivelissä.

Lue myös: Kymmenen kysymystä polven nivelrikosta

4. Leikkaus

Tekonivelleikkaus tulee ajankohtaiseksi, kun nivelessä on lepokipua, potilaan toimintakyky on selvästi huonontunut, eli esimerkiksi kävely ei enää onnistu ja muut hoidot eivät auta. Vahingoittunut nivel korvataan leikkauksessa tekonivelellä tai osatekonivelellä.

Nivelproteeseja on nykyisin saatavilla hyvin moniin niveliin, mutta käytännössä tavallisimpia tekonivelleikkauksia ovat lonkan ja polven tekonivelleikkaukset. Onnistunut leikkaus vie kivut mennessään ja palauttaa toimintakyvyn ennalleen tai lähes ennalleen.

"40 000 euron nainen”: Näin valmistauduin nivelleikkaukseen

Vierailija

Nivelrikon kotihoito

Olen 74-vuotias eläkkeellä oleva toimistotyöntekijä. Muutamia vuosia sitten huomasin vasemman käden peukalon juuressa kipua ja pientä vihlontaa. Samalla havaitsin sen vaikeuttavan määrätynlaisia toimintoja. Senjälkeen alkoi pikkuhiljaa tuntua vihlomista etu- ja pikkusormissakin ja jonkin ajan kuluttua alkoivat em. sormien ensimmäiset nivelet kääntyä ulospäin. Lisäksi pikkusormet ovat menneet lievästi koukkuun. En ole ollut koskaan ylipainoinen, olen nauttinut vitamiinivalmisteita (mm...
Lue kommentti
Vierailija

Nivelrikon kotihoito

Nivelrikon syytähän ei tunneta, mutta lääkäreiden mukaan perimällä on iso vaikutus. Se on totta että ruokavaliolla saa pidettyä kivuttomana, tai ainakin hidastettua taudin etenemistä. Paino on pidettävä kurissa ja liikuntaa pitää harrastaa jokainen vointinsa mukaan. Näillä eväillä olen selvinnyt kymmeniä vuosia ja ilman kipuja nivelissä vaikka onkin todettu nivelrikko.
Lue kommentti

Erilaisten meikinpohjustustuotteiden luvataan tekevän meikistä kauniin ja pitävän sen paikoillaan pitkään. ET:n toimitus kokeili ja yllättyi monen tuotteen toimivuudesta.

Meikkivoiteen alle kannattaa levittää pohjustusvoide. Se tasoittaa ihon pintaa ja väriä ja peittää myös punoitusta. Meikki on helpompi levittää pohjustusvoiteen päälle ja se kestää pidempään.

Oikeanlainen pohjustus on valittava iholaadun mukaan. Rasvoittuvalle iholle sopii ihon mattapintaisena ja kiillottomana pitävä tuote, normaalille iholle taas valoa heijastava ja kuulautta tuova voide. 

Pohjustusvoide levitetään kosteusvoiteen päälle ja tämän jälkeen kasvoille levitetään meikkivoide.

Pohjusta myös silmäluomet luomivärin pohjustusvoiteella. Siten luomiväri ei karkaa päivän aikana luomivakoon. Moni luomienpohjustustuote myös kirkastaa päälle levitettävien luomivärien sävyjä.

Huulten pohjustus tasoittaa huulten juonteita ja huulipuna kestää huomattavasti kauemmin.

Meikin voi vielä viimeistellä kiinnityssuihkeella. Se tekee meikistä pitkäkestoisen ja luonnollisemman näköisen. 

Toimitus testasi seuraavia tuotteita:

Meikin pohjustusaineet eli primerit

 

Bareminerals Prep Step Mineral Shield spf 50, 50 ml

Mineraalipohjainen pohjustusvoide sisältää antioksidantteja, jotka suojaavat ihoa sekä antaa UVA/UVB suojan auringon haitallisia säteitä vastaan. Tuotetta voi käyttää yksinään tai meikkivoiteen alla. Kannattaa ravistaa hyvin ennen käyttöä.

Hinta: 50 e
Myynnissä: Sokos, Stockmann, kosmetiikkamyymälät
 

 

Jane Iredale Smooth Affair Facial Primer & Brightener, 50 ml

Smooth Affair -pohjustus- ja kirkastusvoiteella on anti-ageing-ominaisuuksia, jotka tasoittavat ihon sävyä, supistavat ihohuokosia ja antavat kasvojen iholle hehkua ja kuulakkuutta. Kevyen tuntuinen ja helposti levittyvä voide, joka todella tasoitti ihon väriä luonnollisesti. Tuoksu on ihanan raikas. Sopii mielestäni käytettäväksi ilman meikkivoidettakin.

Hinta: 60 e
Myynissä: Nettikaupassa 

 

Lumene Nordic Chic CC Blur -pohjustusvoide, 20 ml

Häivyttää ihon epätasaisuutta ja juonteita. Voiden antaa kasvoille tasaisen vaikutelman sekä kiinnittää meikin. Kiva koostumuus ja levittyy helposti. Sopii hyvin normaalille iholle.

Hinta: 14 e
Myynnissä: Tavaratalot, kosmetiikkamyymälät

 

Max Factor Facefinity All Day Primer, 30 ml

Tuote pidentää meikkivoiteen kestoa ja ehkäisee kiiltoa. Miellyttävän kevyt koostumus. Voiteessa on myös aurinkosuoja.

Hinta: 19 e
Myynnissä: Tavaratalot, kosmetiikkamyymälät

 

Giorgio Armani UV master primer, 30 ml

Tämä meikinpohjustusaine lupaa meikin pysyvän pitkään. Lupaus pätee: aamulla laitettu meikki oli vielä iltapäivällä kunnossa. Kasvoilla ei ollut ruskeita noroja kuten kesäpäivänä muuten niin helposti kävisi. Iho pysyi sileänä, mattaisena. Tuotteen käyttö vaatii kyllä viitseliäisyyttä, jos tottumusta pohjustukseen ei ole. Ihana helmiäisväri ja miellyttävä kevyt tuoksu.

Hinta: 54 e
Myynnissä: Sokos, Stockmann, kosmetiikkamyymälät

 

Urban Decay Optical Illusion Complexion Primer, 28 ml

Pohjustusvoide silottaa ja piilottaa ihohuokosia. Tekee ihosta silkkisen tuntuisen ja meikkivoide levittyy todella hyvin. Sisältää pieniä virheitä häivyttäviä pigmenttejä, sekä hoitavia ainesosia, kuten ruusunmarjaa ja arganöljyä. Ihan huipputuote! Tämä tulee pysymään meikkipussissani.

Hinta: 34 e
Myynnissä: Sokos, Stockmann, kosmetiikkamyymälät

 

Guinot Creme Derma Liss -voide 13 ml

Paikallishoitoaine täyttää ryppyjä,  tasoittaa ja supistaa huokosia. Hyvä tuote, voide tekee sen mitä lupaa. Kiva koostumus

Hinta: 46 e
Myynnissä: Hoitoloissa, katso täältä 
 

 

 

Shiseido Ibuki Smart Filtering Smoother, 20 ml

Seerumityyppinen hoitava pohjustustuote. Sopii hyvin iholle, joka alkaa kiiltämään päivän mittaan. Häivyttää ihohuokosia sekä imee ihon pinnalta ylimääräistä talia. Saa ihon tuntumaan samettiselta ja tuoksu on ihana.

Hinta 29 e
Myynnissä: Sokos, Stockmann, kosmetiikkamyymälät

 

 

Zuii CC-meikinpohjustusvoide apricot, 30 ml

Tasoittaa ihon kirjavuutta ja korjaa värivirheitä. Sävy Apricot heleyttää ihoa. Luomusertifioidussa tuotteessa ei ole käytetty vahvoja tai haitallisia kemikaaleja, lisäaineita tai täyteaineita. Tuntui hoitavalta.

Hinta: 32 e
Myynnissä: Ruohonjuuri, katso muut täältä

 

Luomienpohjustustuotteet

Essence 2in1 Eyeshadow & Primer

Tätä voi käyttää luomivärinä tai pohjustustuotteena. Luomivärinä käytettynä saat luomillesi vaaleanpunaista tai beigeä sävyä, pohjustustuotteena se tekee luomiväristäsi entistäkin kestävämmän. Tosi hyvän tuntuinen käyttää  ja plussaa edullinen hinta.

Hinta: 4 e
Myynnissä: Tokmannit, Citymarketit

 

Urban Decay, Eyeshadow Primer Potion Anti-Aging, 10 ml

Tykkäsin tästä kovasti. Helppo levittää ja luomiväri pysyi koko päivän paikallaan. Todella hyvä pohjustustuote myös huulille.

Hinta: 25 e
Myynnissä: Sokos, Stockmann, kosmetiikkamyymälät

 

NYX Eye Shadow Base, 7 g

Tekee luomille tasaisen pohjan ja saa luomivärin pysymään pidempään. Valkea pohjaväri kirkastaa päälle levitettävien luomivärien sävyjä. White Pearl -sävyssä mukana pikkuisen helmiäistä, joten luomiväriä ei välttämättä tarvita.

Hinta: 8 e
Myynnissä: Tavaratalot, kosmetiikkamyymälät

Lumene Nordic Secret Lash Primer 8 ml

Tuote erottelee ripset, antaen niille samalla pituutta ja tuuheutta. Sisältää myös kosteuttavia ainesosia, jotka ravitsevat ripsien saaden ne tuntumaan pehmeiltä. Levitä ennen ripsivärin laittoa. Ripsistäni tuli paljon näyttävämmät eikä ripsiväriä tarvinnut laittaa montaa kerrosta.

Hinta: 22 e
Myynnissä: Tavaratalot, kosmetiikkamyymälät

 

Huultenpohjustustuotteet

 

Elizabeth Arden Advanced Lip-fix Cream, 15 ml

Miten olen tullut toimeen ilman huulten pohjustusta! Yleensä puna on poissa huuliltani jo ratikkapysäkillä. Vaan ei nyt, pohjustusvoide pitää huulet kauniina todella pitkään.  Kuvittelenko vain, vaan minusta tuntuu että huuleni olisivat nyt myös sileämmät ja täyteläisemmät. Tästä tuotteesta tuli meikkipussini vakiotuote kertaheitolla.

Hinta: 30 e
Myynnissä: Sokos, Stockmann, kosmetiikkamyymälät

 

Clarins Instant Light, Lip Perfecting Base, 1,8 g

Tuntuu hoitavalta ja huulipuna levittyy huomattavasti tasaisemmin. Puna pysyy tasaisena pidempään eikä kuivattanut huulia.

Hinta: 20 e
Myynnissä: Sokos, Stockmann, kosmetiikkamyymälät

 

 

Lancôme L'Absolu Rouge La Base  4,2 ml  EVE

En ollut aiemmin kokeillut huultenpohjustustuotteita. Tämä voide tuntui huulilla kosteuttavalta, huulirasvamaiselta. Huulipunani pysyi huulilla ja etenkin niiden keskiosassa huomattavasti normaalia pidempään, myös syömisen jälkeen. 

Hinta: 37 e
Myynnissä: Sokos, Stockmann, kosmetiikkamyymälät

 

YSL Top Secrets Lip Perfector, 15 ml

Kuuttakymppiä lähestyessäni olen havainnut, että ilman pohjustusvoidetta huulipunan käyttö on hankalaa. Kuivahko puna tuntuu huulilla santapaperilta ja rasvainen karkaa huulirajan pikku ryppyihin. Nyt nämä huolet ovat pois pyyhkäistyt. YSL:n pohjustusvoide saa huulet tuntumaan kimmoisilta, tuo punaan pitoa ja pysyttää värin siellä missä pitääkin. Ohjeen mukaan riisinjyvän verran voidetta on tarpeeksi. Tämä onkin totta, joten 15 millilitran pakkauksesta riittää pitkään.

Hinta: 39 e
Myynnissä: Sokos, Stockmann, kosmetiikkamyymälät

 

Viimeistelysuihkeet

 

Essence Instant Matt Make-up setting spray, 50 ml

Vanhemmiten iho kuivuu ja siksi kaikki sprayt ovat kovaa valuuttaa yli kuuskymppisen iholle. Tässä srayssä on sopivan pieni sihti, viilentävä spray tulee kasvoille kevyenä suihkuna. Iho jää mattapintaiseksi ja pehmeäksi.

Hinta: 3,70 e
Myynnissä: Tokmanni, Citymarketit

 

L´Oréal Paris Infallible Fixing Mist, 100 ml

Suihke raikastaa, poistaa kiiltoa ja saa meikin kestämään kauniina pidempään. Pulloa on ravistettava todella hyvin ennen käyttöä, jotta suihke levittyy tasaisesti. Iho tuntui pehmeältä. Sopii rasvaiselle iholle paremmin kuin kuivalle.

Hinta: 11 e
Myynnissä: Tavaratalot ja kosmetiikkamyymälät

 

NYX Makeup Setting Spray Dewy Finish, 60 ml

Kevyt, vesipohjainen suihke kiinnittää meikin ja suojaa sitä hikoilulta, kosteudelta sekä ilmansaasteilta. Kivan raikas ja toimiva tuote. Tuntui kosteuttavalta ja ihosta tuli tasaisen pehmeä. Ei tee ihosta kovin mattapintaista vaan antaa luonnollista hehkua.  Tämän otan päivittäiseen käyttöön.

Hinta n. 13 e
Myynnissä: Tavaratalot, kosmetiikkamyymälät

 

Urban Decay All Nighter Makeup Setting Spray, 118 ml

Tämä viimeistelysuihke on monen suosikkituote – myös minun. Tuotteen luvataan pitävän meikin kauniina jopa 16 tuntia, ja sen se tekee. Viilentävä suihke tuntuu miellyttävältä kasvoilla. Pulloa kannattaa ravistaa hyvin ennen käyttöä. Tuote levittyy kasvoille hienona suihkeena ja iho näyttää luonnolliselta ja eloisalta meikkivoide- ja puuterikerroksesta huolimatta.

Hinta: 30 e
Myynnissä: Sokos, Stockmann, kosmetiikkamyymälät