Masen­nuksen li­säksi etenkin skit­sof­renia ja kaksi­suun­tainen mielia­la­häiriö liit­tyvät itse­mur­ha­riskiin, yhdys­val­ta­lais­tu­lokset osoit­tavat.

Masen­nusta ja mui­ta mielen­ter­vey­son­gelmia sairas­tavat ovat taval­lista alt­tiimpia te­kemään itse­murhan pian sairaa­la­hoi­dosta kotiu­tu­misen jäl­keen. Masen­nuksen li­säksi etenkin skit­sof­renia ja kaksi­suun­tainen mielia­la­häiriö liit­tyvät itse­mur­ha­riskiin, yhdys­val­ta­lais­tu­lokset osoit­tavat.

Yhdys­val­ta­laisten tu­lokset ovat terve­tul­leita, sil­lä vaik­ka mielen­ter­veys­po­ti­laiden itse­mur­ha­riskin on tie­detty ko­hoavan sairaa­la­hoidon jäl­keen, tut­kijat ei­vät ole tien­neet, mit­kä mielen­ter­vey­son­gelmat ovat täs­sä mie­lessä suu­rin ris­ki.

Nyt jul­kaistut tu­lokset perus­tuvat 1,8 mil­joonan yhdys­val­ta­laisen sairaa­la­re­kis­te­ri­tie­toihin. Poti­laista 770 000 oli tar­vinnut sairaa­la­hoitoa mielen­ter­vey­son­gelmiin ja lo­put somaat­tisiin, ei mielen­ter­veyteen liit­tyviin sai­rauksiin.

Mielen­ter­veys­po­tilaat te­kivät itse­murhan sairaa­la­hoitoa seu­raavien kol­men kuu­kauden ai­kana sel­västi toden­nä­köi­semmin kuin muut po­tilaat. Mielen­ter­veys­po­ti­laiden itse­mur­ha­riski oli suu­ri etenkin, jos po­tilas ei ol­lut avo­hoidon pii­rissä en­nen sairaa­la­hoitoa.

Tut­kijat las­kivat, et­tä vuo­den ai­kana sadas­ta­tu­han­nesta masen­nus­po­ti­laasta 235 te­kee itse­murhan pian sairaa­la­hoidon jäl­keen, kaksi­suun­taista mielia­la­häi­riötä pote­vista 216 ja skit­sof­reniaa sairas­ta­vista 168. Muil­la poti­lailla vas­taava lu­ku on vain 12.

Yhdys­val­ta­laisten tu­lokset vahvis­tavat näyt­töä mielen­ter­vey­son­gel­maisten suuren­tu­neesta itse­mur­ha­vaa­rasta sairaa­la­hoidon jäl­keen ja aut­tavat tunnis­tamaan poti­laita, jot­ka toden­nä­köi­sesti ovat suurim­massa vaa­rassa. Tutki­muksen tu­loksia kan­nattaa sil­ti tul­kita varo­vasti, sil­lä ai­neisto kat­toi vain 370 itse­mur­ha­ta­pausta.

Tu­lokset on julkaistu Ja­ma Psyc­hiatry -leh­dessä.

Läh­de: Short-term Sui­cide Risk Af­ter Psyc­hiatric Hos­pital Disc­harge. Ja­ma Psyc­hiatry 2016;DOI:10.1001/ja­map­syc­hiatry.2016.2035.

Uutis­pal­velu Duo­decim.

Tämä on Potilaan Lääkärilehden tuottamaa aineistoa. Potilaan Lääkärilehti on Suomen Lääkäriliiton julkaisu.

Oikein valitulla iltapalalla varmistat hyvät unet. Katso lista parhaista ruoka-aineista ja kokeile kivoja uniruokareseptejä.

Keho ja aivot tarvitsevat rauhoittumiseen ruokia, jotka sisältävät hitaita hiilihydraatteja, tietynlaisia proteiineja, magnesiumia ja tryptofaania.

Banaani sisältää paljon kaliumia, lihasten ja hermoston hivenainetta. Lisäksi se on oivallinen magnesiumin ja proteiinin lähde, ja se sisältää paljon tryptofaania.

Kaikissa viljoissa on tryptofaania. Kaurasta saa myös reilun annoksen B-vitamiineja ja magnesiumia. B-ryhmän vitamiinit ovat tärkeitä hermoston säätelylle.

Siemenet ja pähkinät voivat edistää serotoniinin ja melatoniinin muodostumista aivoissa. Lisäksi niistä saa proteiinia, hyviä rasvoja ja trypofaania.

Katso resepti: Rapeat siemenkeksit

Maitotuotteet ovat hyviä ja kevyitä proteiinin lähteitä. Lämmin maito onkin iltajuomana klassikko. Sen teho perustuu maidon sisältämiin tryptofaaneihin.

Lempeä unimaito: Hauduta lämpimässä maidossa sitruunamelissaa, kamomillaa tai kanervankukkaa, yhdessä tai erikseen. Makeuta hunajalla.

Näin ne vaikuttavat

Hitaat hiilihydraatit kohottavat ruumiin lämpötilaa, joten niitä kannattaa syödä muutama tunti ennen nukkumaan menoa. Kun kehon lämpötila taas laskee, valmistautuu mielikin nukkumiseen.

Proteiini sisältää tyrosiinia, joka kiihdyttää aivotoimintaa, joten runsaasti proteiinia sisältäviä ruokia ei suositella iltasyömisiksi. Toisaalta esimerkiksi maitotuotteiden proteiinit yhdessä hitaiden hiilihydraattien kanssa nautittuna edistävät unen tuloa. Muita hyviä proteiinin lähteitä ovat soijapavut, kala, kalkkuna, kananmunat ja banaanit.

Katso resepti: Italialainen munakas

Magnesium rentouttaa lihaksia ja helpottaa siten nukahtamista. Lisäksi sen sanotaan parantavan unenlaatua. Suosi siis vihreitä kasveja, kokojyväviljaa, kauraa ja auringonkukan siemeniä.

Katso resepti: Vihersmoothie

Tryptofaani on mielihyvähormonin, serotoniinin esiaste. Seroniini taas edesauttaa melatoniinin, unihormonin, muodostumista. Tryptofaania sisältäviä ruokia ovat muun muassa maito, banaani, munat, pähkinät, kokojyvä, kana, tumma riisi, siemenet, mantelit ja hunaja.

Katso resepti: Banaanileivät ja mantelikerma

 

 

 

Ennen sydänpotilas odotti toipumista vuodelevossa, sitten kuntoutukseen suositeltiin tasavauhtista lenkkeilyä. Nyt puhaltavat taas uudet tuulet.

Moni infarktista toipuva sydänpotilas saattaa varoa rasittamasta itseään liikaa – taustalla on pelko siitä, että rasitus laukaisee uuden infarktin.

– Asiaa on tutkittu paljon, ja liikunnan aiheuttama riski on todettu hyvin pieneksi, sanoo dosentti Arto Hautala Verven liikuntalääketieteen tutkimusyksiköstä Oulusta.

Intervalli on tehokkain

Pitkään sydäninfarktista toipuvalle suositeltiin tasavauhtista kestävyysharjoittelua: kävelyä, kevyttä hölkkää, uintia ja hiihtoa.

Kun tutkimustietoa on saatu lisää, on huomattu, että kovavauhtiset pyrähdyksetkin ovat turvallisia ja ne kohottavat kuntoa tehokkaammin kuin tasavauhtinen kuntoilu. Intervalliharjoittelussa hengästyttävät spurtit ja kevyet, palauttavat jaksot vuorottelevat.

– Sydänpotilaan kunto on noussut 4–16 viikon tehoharjoittelulla kaksinkertaisesti verrattuna tasavauhtiseen harjoitteluun. Lisäksi intervallityyppinen harjoittelu koetaan mielekkäämmäksi kuin tasavauhtinen lenkkeily, Arto Hautala toteaa.

Omin päin kenenkään ei pidä kuitenkaan lähteä spurttailemaan eikä kova harjoittelu ole ajankohtaista, ennen kuin infarktista on kulunut vähintään neljä viikkoa.

– On tärkeää varmistaa omalta lääkäriltä, että sairaus sallii harjoittelun ja lääkitys on kohdillaan.

Jos potilaalla on epävakaa rintakipuoireisto tai vaikea sydämen vajaatoiminta, intervalliharjoittelua ei suositella.

Infarktin jälkeen tasavauhtista kuntoilua

Tavallinen fyysinen arkiaktiivisuus on hyvästä pian infarktin jälkeen.

Arkiaktiivisuuden lisäksi kävely- ja hölkkälenkit voivat olla kohtuullisen kuormittavia, ja niitä voi mielellään aluksi tehdä pari kolme kertaa viikossa, tavoitteena vähintään viisi harjoituskertaa viikossa.

Lisäksi lihaskuntoharjoittelua tulisi olla pari kertaa viikossa. Jos liikunnan aikana alkaa tuntua rintakipua, rasitusta pitää keventää.

Kun elimistö on tottunut liikuntaan ja sydäntapahtumasta on kulunut jokunen viikko, voidaan lääkärin luvalla kokeilla intervalliharjoituksia. Niihin saa ohjeita esimerkiksi terveyskeskuksen fysioterapeutilta.

Kun vaivoille vihdoin löytyy selitys, niitä voi alkaa hoitaa. Hyvä niin, mutta arjen ilmiöiden lääketieteellistymiseen liittyy myös vaaroja. Kuka hoidetaan ensin, jos olemme kaikki sairaita? Ja mihin johtavat omatekoiset diagnoosit?

 

Yhä useammalla suomalaisella on lääketieteellinen diagnoosi. Se ei välttämättä tarkoita, että olisimme kansakuntana sairaampi kuin ennen.

Lääkärien käyttämän tautiluokituksen yksi tehtävä on kuvata niitä syitä, joiden takia terveyspalveluja käytetään. Lääketieteen kannalta on tärkeää tietää, miksi ihmiset hakeutuvat hoitoon. Samaan aikaan tieto ohjaa sitä, mihin terveydenhuollossa osoitetaan rahaa.

Diagnooseja jaetaan silti myös turhaan tai varmuuden vuoksi. Lääketieteen piirissä on tunnistettu ongelma, jossa diagnostisten kriteereiden muuttaminen tekee joukosta ihmisiä ”sairaita” eli antaa heille diagnoosin. Ylidiagnosointi lisää hoitokuluja ja vie varoja niiltä potilailta, jotka vaativat välttämätöntä hoitoa.

Oireita on, syytä ei. Oma ryhmänsä ovat ihmiset, jotka haluaisivat ongelmilleen diagnoosin, mutta lääketiede ei pysty – ainakaan vielä – sitä tarjoamaan. Esimerkiksi ympäristöyliherkkyydestä kärsivien hoito on pitkälti oireiden helpottamista, sillä taudinmäärityksen tekeminen voi olla mahdotonta.

Diagnoosi voi leimata. Esimerkiksi homoseksuaalisuus oli aikaisemmin Suomessa sairaus. Se poistettiin tautiluokituksista vasta vuonna 1981. Ominaisuus ei ole sairaus.

Itsediagnoosit kauhistuttavat

Helsinkiläinen Maarit Hyytiäinen sairastui 18 vuotta sitten keliakiaan. Hän ei voi syödä vehnää, ohraa tai ruista niissä olevan gluteenin takia.

– Kärsin pitkään kovista vatsakivuista. En osannut epäillä keliakiaa, vaikka siskoni oli sairastunut jo aiemmin. Tutkimuksissa sairaus paljastui, ja aloitin välittömästi gluteenittoman ruokavalion. Oireet helpottivat jo kuukauden jälkeen. Toisilla siihen voi mennä useampikin kuukausi.

Moni gluteenista luopunut kertoo sairastavansa keliakiaa, vaikkei ole käynyt tutkimuksissa.

Parin viime vuoden aikana yhä useampi suomalainen on aloittanut gluteenittoman ruokavalion. Viljojen piikkiin on laitettu vatsan turvotus, väsymys ja erilaiset iho-oireet. Gluteenin on väitetty lisäävän jopa syöpä- ja reumariskiä. Moni gluteenista luopunut kertoo sairastavansa keliakiaa, vaikkei olekaan käynyt tutkimuksissa.

Maarit Hyytiäistä itsediagnoosit kauhistuttavat.

– Keliakiaa epäilevän kannattaisi aina käydä lääkärillä ennen kuin siirtyy gluteenittomaan ruokavalioon. Jos tutkimuksiin menee vasta jälkikäteen, ei keliakiaa voi enää todeta ennen kuin gluteenipitoista ruokaa on syöty uudelleen useampi kuukausi. Silloin sairaus jää helposti varmistamatta.

Maarit Hyytiäinen on oppinut lukemaan tuoteselosteet tarkkaan. Gluteenia sisältäviä viljoja voi löytyä yllättävistä tuotteista.
Maarit Hyytiäinen on oppinut lukemaan tuoteselosteet tarkkaan. Gluteenia sisältäviä viljoja voi löytyä yllättävistä tuotteista.

Gluteenittoman ruokavalion yleistyminen näkyy kauppojen hyllyillä. Valikoimat ovat parantuneet reilusti viime vuosina, mutta hinnat ovat edelleen korkeampia kuin tavallisilla elintarvikkeilla.

– Keliaakikolla menee kuukaudessa 60–70 euroa enemmän rahaa ruokaan kuin terveellä. Me olemme siitä huonossa asemassa, että sairauskulujamme ei korvata samalla tapaa kuin niiden, jotka saavat avun lääkepurkista.

Ravintoloiden tarkkuus gluteenittomissa annoksissa rapautuu. 

Muotiruokavalioon tarttuneista ihmisistä ei ole keliaakikoille pelkästään iloa. Kaikki gluteenittoman ruokavalion itse valinneista eivät ole viljattomuuden suhteen ehdottomia. Se voi rapauttaa hiljalleen esimerkiksi ravintoloiden tarkkuutta gluteenittomissa annoksissa. Maarit kertoo nähneensä, miten gluteenittoman ruuan seuraksi tilataan iso olut. Keliaakikolle tavallinen olut ei ole vaihtoehto, sillä pienikin määrä gluteenia voi aiheuttaa vakavia oireita.

– Varmistan nykyään ravintolassa, että heillä on keliaakikolle sopivia annoksia. Silloin tarjoilija tietää, ettei ruoassa saa olla yhtään gluteenia.

Terveistä sairaita

Itse tehty keliakiadiagnoosi on esimerkki ihmisten halusta saada omille oireille tai ikäville tuntemuksille järkiperäinen selitys. Se johtaa epävirallisten diagnoosien lisääntymiseen, mutta myös virallisesti sairaita on koko ajan enemmän.

Yksi syy on diagnostisten kriteereiden muuttaminen, jolloin joukko aiemmin terveinä pidettyjä ihmisiä muuttuukin sairaiksi.

Kolesterolin tavoitearvona pidettiin 1980-luvulla alle seitsemää millimoolia litrassa. Nykyään rajana on 5 mmol/l, ja osa asiantuntijoista haluaisi rajaa laskettavan neljään tai jopa kolmeen.

Pelkkä kohonnut kolesteroliarvo ei tarkoita lääkityksen tarvetta. Ensin pitää arvioida henkilön kokonaisriski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Silti jokainen tavoitearvon lasku lisää diagnosoitujen potilaiden määrää.

Kun diagnoosin raja lasketaan alas, lääkehoito saadaan kaupattua yhä useammalle.

Ylidiagnosoinnin malliesimerkki on ADHD. Sairautta ei joitain vuosikymmeniä sitten tunnettu, ja nyt joka viidennellä amerikkalaisella yläkoulu- ja lukioikäisellä pojalla on tarkkaavuus- ja yliaktiivisuushäiriödiagnoosi. Luku on paljon suurempi kuin sairaiden todellinen määrä.

Ilmiön taustalla on useita syitä. Yhtenä tärkeänä tekijänä pidetään lääketeollisuuden ankaraa lobbausta. Kun diagnoosin raja lasketaan alas, saadaan lääkehoito kaupattua yhä useammalle.

Suomessa vastaavaa ilmiötä ei ole esiintynyt, mutta täälläkin ADHD-diagnoosien määrä on kasvanut. Asiantuntijoiden mukaan syy on osin yhteiskunnan paineissa: mitä joustamattomampi yhteiskunta, sitä useampi saa diagnoosin. Jos taas ympäristö sopeutuu yksilön oireisiin, ei diagnoosia tarvita.

Diagnosointipulmista huolimatta Suomessa on arviolta noin neljännesmiljoona ihmistä, jotka elävät ADHD:n kanssa.

Diagnoosista ymmärrystä

Helsinkiläinen Ilkka Nygrén, 30, sai kahdeksan vuotta sitten ADHD-diagnoosin. Se selvensi Ilkalle monta asiaa omasta käyttäytymisestä.

Ilkka ei viihtynyt koulussa. Hälyisä luokkahuone teki olon epämukavaksi, eikä paikoillaan olo ollut helppoa. Ilkan mukaan liikkeen loppuessa ajattelukin loppuu.

Ilkan lapsuus Nilsiässä sujui muutoin ilman isompia ongelmia. Ilkka oli kiinnostunut asioista, joista muut eivät piitanneet, mutta se ei haitannut. Oma rauha sopi hänelle.

– Meillä päin kaikki tunsivat toisensa. Jokaista pidettiin ihmisenä, vaikka olisi ollut erikoinenkin.

"Hakeuduin tutkimuksiin tietääkseni, miksi olen sellainen kuin olen."

Kouluvaikeuksista huolimatta Ilkka luki itsensä ylioppilaaksi.

– Olin kohtuullisen hyvä matematiikassa ja luonnontieteissä. Lukion jälkeen en kuitenkaan pystynyt hakemaan opiskelupaikkaa, sillä en kestänyt ajatusta ajatusta, että joutuisin taas tungetuksi samaan tilaan ison ihmisjoukon kanssa. Hakeuduin tutkimuksiin tietääkseni, miksi olen sellainen kuin olen.

Ilkka Nygrén ei viihdy keskustan ihmisvilinässä. Ajatus elokuvissa käymisestä on mahdoton.
Ilkka Nygrén ei viihdy keskustan ihmisvilinässä. Ajatus elokuvissa käymisestä on mahdoton.

Diagnoosi auttaa Ilkkaa ymmärtämään paremmin omaa toimintaansa. Hän on esimerkiksi antanut itselleen luvan poistua, jos jokin tilanne tuntuu liian painostavalta.

– Jo pelkkä tieto siitä, että voin lähteä, helpottaa oloa.

Kokemuksiaan hän hyödyntää kouluttamalla terveydenhuollon ammattilaisia kohtaamaan ADHD-potilaita.

Ilkan vaimolla on myös ADHD. Yhteiselämä ei ole aina helppoa, mutta opettavaista se on.

– Ymmärrän nyt paljon paremmin ihmisiä, jotka tuskastuvat minuun. En minäkään jaksa oudosti käyttäytyviä ihmisiä päivästä toiseen.

Lähteinä: Keliakialiitto, ADHD-liitto, Käypä hoito -suositukset

Artikkeli on julkaistu alunperin ET Terveys -lehdessä 6/2016.

Marjatta Kuuselalle, 72, hoitamaton eteisvärinä ehti aiheuttaa aivoinfarktin. Väärä lääkitys toi uusia vaikeuksia, tahdistin lopulta avun. Nyt Marjatta edistää sydänpotilaiden asiaa.

"Olin vielä työelämässä, kun sydänoireeni ilmaantuivat. Silloin tällöin rinta-alassani tuntui epämiellyttävää tykytystä, joka tuli kohtauksittain ja meni sitten ohi. Hiljalleen oireet tihenivät ja niitä alkoi tulla useammin sekä rasituksessa että levossa. Ajattelin silloin, että vai niin, siinähän tuo tykyttelee, mutta huolestua en osannut.

Havahduin, kun kohtaus yllätti kesken työmatkan. Olin parhaillaan yksityisen lääkärikeskuksen kohdalla ja päätin, että kurvaankin suoraan sinne. Sydämestäni otettiin EKG eli sydänfilmi, mutta kohtaus oli ehtinyt mennä ohitse eikä mitään poikkeavaa ei näkynyt.

Vuoden, parin verran kuuntelin sydäntuntemuksiani, kunnes menin kardiologille. Hän päätti otattaa minusta 24 tunnin Holter-tutkimuksen. Siinä rintakehääni liimattiin vuorokauden ajaksi antureita, jotka kytkettiin vyötärölleni asetettuun EKG-laitteeseen. Nauhuri rekisteröi jokaisen sydämenlyönnin, ja lääkäri tulkitsi nauhoituksen tulokset.

"Päätin, että eteisvärinän kanssa on vain elettävä."

Holterissa eteisvärinä eli flimmeri lopulta näkyi. Tiedon sydänsairaudesta otin tyynesti vastaan. Olen tehnyt työurani lääketeollisuudessa ja tiesin eteisvärinästä varmasti enemmän kuin moni keskivertopotilas. Myös äidilläni ja tädilläni oli tämä sama sairaus - molemmille se koitui kohtaloksi. Päätin, että eteisvärinän kanssa sitä on vain elettävä.

Hyytymä tukki aivovaltimon

Kului muutama vuosi, ja flimmerikohtauksia tuli ja meni. Tiedossani toki oli, että flimmeri altistaa aivoinfarktille, joskin vielä tuohon aikaan lyhyiden eteisvärinäkohtauksien riskiä aivoveritulpalle ei pidetty kovin suurena. Kun rytmihäiriöt eivät minua pahemmin häirinneet, tautiani päädyttiin vain seuraamaan.

Pääsin toivomalleni osa-aikaeläkkeelle. Sitten tapahtui ikäviä. Olin parhaillaan pitämässä pientä esitystä työpaikallani, kun huomasin, että puheeni ei suju kunnolla. Takeltelin. Koetin kovasti keskittyä sanottavaani ja ponnistellen sain kuin sainkin esitykseni pidettyä.

Mutta kun menin työhuoneeseeni ja puhelin soi, en enää ollut saada nimeäni sanottua. Hälytyskellot päässäni pärähtivät soimaan. Hyppäsin siltä istumalta autoon ja ajoin työterveyshuoltoon. Sieltä lääkäri lähetti minut taksilla suoraan Meilahden sairaalan päivystykseen.

Olin saanut pienen, mutta magneettikuvassa näkyvän aivoinfarktin.

Minulle siis kävi niin kuin monelle sellaiselle eteisvärinäpotilaalle, jonka verta ei ole ajoissa ohennettu lääkityksellä. Flimmerikohtaus oli muodostanut sydämen vasempaan eteiseen verihyytymän, joka lähti liikkeelle, kulkeutui pieneen aivovaltimoon ja aiheutti aivosoluihin happivajauksen. Siitä seurasivat nuo puheen häiriöt.

Puhetyöläisenä minut testattiin ennen sairaalasta kotiuttamista, puutteita puheen tuottamisessa ei todettu. Perheeni kylläkin huomasi, että puheeni oli hidastunut. Heidän mielestään oli hyvä niin.

Ajoissa hoitoon

Onneksi aivoveritulppani oli pieni, ja toivuin infarktista hienosti. Minulle määrättiin aspiriinia alentamaan veren hyytymistä. Itse tosin tunsin, etteivät suuni liikkeet toimineet kunnolla. Kun valitin vaivaa lääkärissä, sitä alettiin tutkia. Selvitettiin myös, olisiko verenhyytymisarvoissani jotain ongelmaa.

Juuri, kun kutsu kuului kuulemaan näitä tuloksia, vasen käteni halvaantui. Tällä kertaa halvausoireet kestivät vain muutaman minuutin ja katosivat.

Jälleen kerran aivoni kuvattiin, mutta nyt infarktista ei löytynyt jälkeäkään. Kävi ilmi, että käden halvaus johtui niin sanotusta TIA-kohtauksesta eli ohimenevästä aivoverenkiertohäiriöstä. Veritutkimustulokset paljastivat, ettei aspiriini tosiaan ohentanut vertani niin kuin useimmilla muilla ihmisillä. Sain järeämmän lääkkeen, Marevanin. Siitä alkoi hankala luku sairauskertomuksessani.

"Kun arvo oli liian alhaalla, uhkasi veritulppa. Kun liian ylhäällä, uhkasi aivoverenvuotoriski."

Marevanin hoitotasapainoa mittaava INR-arvoni ei yksinkertaisesti suostunut asettumaan. Se heittelehti ylös ja alas, joskus vaarallisestikin. Silloin, kun INR oli liian alhaalla, minua uhkasi uusi veritulppa. Kun arvo kohosi liian ylös, kasvoi puolestaan aivoverenvuodon riski.

Markkinoille oli tullut uudenlaisia verenohennuslääkkeitä, ensimmäinen niistä oli nimeltään dabigatraani. Vaihdoin uutuuslääkkeeseen, se pysyi tasapainossa paljon helpommin kuin Marevan. Arki helpottui.

Marjatta Kuuselalla on paljon harrastuksia, mutta erityisen iloinen hän on lapsenlapsistaan ja heidän vierailuistaan.
Marjatta Kuuselalla on paljon harrastuksia, mutta erityisen iloinen hän on lapsenlapsistaan ja heidän vierailuistaan.

Suuntavaisto katosi

Ennen kuin lääkitys saatiin tasapainoon, kävin läpi vielä kaksi TIA-kohtausta. Ensimmäisessä silmästäni katosi yks kaks näkö. Se palautui muutamassa minuutissa. Toisella kertaa olin tulossa autolla kauppareissulta, kun huomasin, että en osaakaan kotiin. Tämä kohtaus kesti jo kaksi tuntia.

Sydämen rytmiä yritettiin korjata lääkkeillä, mutta se ei onnistunut. Niinpä minulle päätettiin asentaa sydämentahdistin, jonka ansiosta sydämeni lyö normaalisti 70 lyöntiä minuutissa ja rasituksessa enintään 140.

"Flimmeri ei estä minua viettämästä täysipainoista elämää."

Tahdistin on toiminut minulla hyvin, etenkin sen jälkeen kun opettelin olemaan ryntäilemättä. Vaikka eteisvärinä on sairaus, joka ei parane, me flimmeripotilaat tapaamme sanoa, että eteisvärinä on se sydämen toiseksi paras rytmi – heti normaalin, terveen rytmin jälkeen. Minusta se pitää paikkansa.

Olen aina ollut meneväinen ja paljon harrastava, eikä flimmeri estä minua edelleenkään viettämästä täysipainoista elämää. Vain laskettelureissuista Alppien ohueen ilmanalaan olen joutunut luopumaan – paljon muita tärkeitä asioita on jäänyt jäljelle.

Voimaa vaikuttamisesta

Kotiin en suostuisi missään nimessä käpertymään. Toimin Oulunkyläseurassa, ajoittain Martoissa ja Pohjois-Helsingin Senioreissa, matkustelen, käyn teatterissa, vesijuoksussa, kuntosalilla ja golfaamassa sekä harrastan puutarhanhoitoa, mökkeilyä, sienestämistä ja lastenlasteni kanssa touhuamista.

Onneksi he asuvat lähellä ja rikastuttavat elämääni usein. Olen iloinen aina, kun mummoa tarvitaan.

"On hyvä, että sydänpotilaat tukevat toinen toisiaan."

Iso osa hyvinvointiani lähtee siitä, että voin edistää sydänpotilaiden asiaa: olen Helsingin Sydänyhdistyksen puheenjohtaja ja istun Etelä-Suomen Sydänpiirin hallituksessa. Minusta on tärkeää tarjota tietoa sydänsairauksista, kuntoutusmahdollisuuksista sekä luoda aktiviteetteja, jotka houkuttelevat sydänpotilaan pois neljän seinän sisältä.

Tiedän kuulemastani, että kun rytmihäiriöoireet ensi kerran ilmaantuvat, ne usein säikäyttävät ja järkyttävät. Eräs uusi flimmeripotilas soitti kerran kaikki yhdistyksemme luottamusjäsenet läpi keskellä yötä, niin kova hätä hänellä oli. Siksi on hyvä, että me sydänpotilaat olemme liittyneet yhteen. Voimme tukea vertaisena toinen toisiamme."

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 6/2016.

1999: Rytmihäiriöitä, EKG-tutkimuksia.
2000: Flimmeri-diagnoosi.
2002: Osa-aikaeläkkeelle, aivoinfarkti.
2003: Marevan-lääkitys alkaa.
2007: Eläkkeelle, vapaaehtoiseksi sydäntyöhön.
2010: Lääkkeen vaihto dabigatraaniin. Ensimmäinen lapsenlapsi.