Pelko kuuluu elämään ja auttaa meitä suojelemaan itseämme. Arkista elämää rajoittava pelko on kuitenkin ongelma, josta moni kärsii yksin. Työpsykologi Satu Kaski antaa vinkit pelon selättämiseksi.

Melkein joka viides suomalainen jätti menemättä hammaslääkäriin pelon vuoksi. Tieto on vuonna 2016 tehdystä tutkimuksesta.

Monelle hammaslääkäriin rennosti suhtautuvalle koko ajatus voi tuntua omituiselta. Kaikki meistä kuitenkin tietävät miltä pelko tuntuu. Menisitkö hammaslääkäriin, jos ajatuskin menemisestä saisi kädet hikoamaan ja tärisemään, suun kuivumaan ja vatsan sekaisin?

– Pahimmillaan pelot alkavat rajata ihmisen elämää, sanoo työhyvinvointiin erikoistunut työpsykologi Satu Kaski.

Pelkojen takana on turvattomuutta, yksin jäämistä, hallinnan menettämistä.

Satu Kaski nimittää näitä ydinpeloiksi.

– Pelot liittyvät usein jonkinlaiseen täydelliseen epäonnistumiseen, joka paljastaa ympäristölle, että pelkääjä on huono, paha tai heikko, Kaski kertoo.

Tutkimuksessa yli puolet vastaajista ei tiennyt miten he voisivat lievittää omia pelkojaan. Lähes joka kolmas arveli, ettei voi saada mistään apua pelkoihinsa.

Satu Kaski kehottaa pelkääjää kaivelemaan rohkeasti omien pelkojensa ydintä. Sen voi aloittaa vaikka kysymällä, mikä on pahinta mitä minulle voi tapahtua? Mitä ajattelen muiden pahimmillaan ajattelevan minusta?

– Toinen askel on miettiä asioita, jotka rauhoittavat. Kannattaa listata ylös minkälaisia rahoittumiskeinoja on.

Ajattelustrategioiksi Sanna Kaski nimittää ajatusmalleja, jotka rentouttavat. Hammaslääkärissä tämä voi tarkoittaa vaikka huomion kiinnittämistä erilaisiin yksityiskohtiin itse tilanteen sijaan, kuten vaikka vaatteisiin tai koruihin. 

– Vielä vahvempi keino on luoda turvapaikka oman päänsä sisälle, muistaa sellaisia ääniä, maisemia, hajuja ja makuja jotka tuovat turvaa, Satu Kaski sanoo. 

Pelkojaan ei koskaan tarvitse kohdata yksin.

Satu Kaski muistuttaa, ettei ole mikään häpeä ottaa turvallista ihmistä mukaan vaikka hammaslääkärin vastaanotolle. Ja mikäli oma pää ei taivu itse tuotettuihin keinoihin, löytyy apua myös muualta.

– On inhimillistä ajatella, että kukaan ei voi minua auttaa. Pelolla on tapana vahvistua ajan kanssa, Kaski toteaa.

Jos pelko hallitsee tai rajoittaa elämää liikaa, kannattaa rohkeasti hakeutua psykologille.

Psykologin kanssa asioita käydään askel askeleelta läpi. Tekojen tasolla pohditaan, mitä esimerkiksi käsien vapinalle voisi tehdä. Henkisellä tasolla pohditaan esimerkiksi pelkojen ydintä ja turvallisia tilanteita. Pelot porrastetaan, mietitään sitä mikä on todella pelottavaa ja mikä vähemmän pelottavaa. Jos et voi istua hammaslääkärin penkille, voitko mennä edes vastaanottohuoneeseen?

– Rohkeus ei ole pelon puutetta vaan toimintaa, sitä että uskaltaa pelosta huolimatta mennä haluamiaan asioita kohti. Avun hakeminen ei ole häpeällistä vaan viesti siitä, että arvostat elämääsi niin paljon, että haluat tehdä siitä hyvää. Muutama käyntikin voi riittää sinuiksi pelkojensa kanssa pääsemiseksi.

Tutkimuksen pohjoismaalaisten peloista teetti Samsung Electronics Nordic.

40 vuotta sitten varastin askartelutunnilla Eijalta peikon tukan. Eija oli sitä pitkään ja hartaasti leikannut. Tapaus jäi painamaan mieltäni aikuisenakin. Päätin etsiä Eijan ja pyytää häneltä anteeksi.

Peikko on edelleen lapsuuskotini kirjahyllyssä, ja varmaankin siksi tuo tapahtuma on aina pysynyt mielessäni. Massapallosta tehty peikko on hyvä syyllistämään. Haluan nähdä peikon katseessa hyväksynnän ja anteeksiannon.

Muistan Eijan sukunimen, olimmehan päiväkerhon jälkeen koko peruskoulun samalla luokalla. Kysyn Eijan nimeä numerotiedustelusta, mutta saan liikaa vaihtoehtoja. Sukunimi on myös voinut muuttua.

Soitan Eijan äidille, joka yllättäen muistaa minut ja antaa puhelinnumeron. Hetken epäröityäni soitan. Eija vastaa melkein heti. Esittelen itseni, ja meillä alkaa hilpeä nostalgiahetki. Vanhat luokkakaverit ja vielä vanhemmat opettajat vilahtavat vuosikymmenten pikakelauksessa. Viimein rykäisen ja esitän peikon tukka -asian. Eija nauraa.

– Muistan tapauksen! Vihasin sinua niin kuin kuusivuotias suututettu tyttö vain voi!

Tajuan saman tien, mitä minun täytyy tehdä.

Saan kuitenkin anteeksi, ja puhumme ne aina toteuttamatta jäävät luokkakokoushaaveet. Eija muistaa lopuksi vielä luokkakaverimme Hannen, joka muutti Helsinkiin nelosluokalta.

– Piti kirjoitella hänelle. Kaduttaa, että jäi tekemättä.

Eija sanoo taikasanan. Kaduttaa. Tajuan saman tien, mitä minun täytyy tehdä. Etsin Hannen ja välitän nuo terveiset, lupaan yllättyneelle Eijalle.

Varastettu polkupyörä

Luokkakuvaa tuijottaessa pinnistelen saadakseni mieleeni Hannen sukunimen, mutta turhaan. Muistan, miten Hanne voitti kirjoituskilpailun kolmosluokalla. Muistan siksi, että minä tulin toiseksi.

Olohuoneeni kirjahyllyn perältä kaivan äitini keräämän vanhan leikekirjan. Sen välissä on paikallislehden lehtileike, josta Hannen nimi löytyykin, painettuna paksummalla kuin muut palkitut.

Numerotiedustelun täti tuntee kolme oikean nimistä Hannea. Ensimmäinen on oikein mukava ihminen, mutta nuori, hiprakasssa festareilla, eikä tunne minua.

"Kun en heti tunnustanut, kynnys nousi liian korkeaksi."

Toinen soitto tärppää. Kun puhelinmyyjäepäilys saadaan häivytettyä, ollaan taas nostalgian syövereissä. Viimein välitän Hannelle Eijan terveiset ja puhelinnumeron. Alan puhua katumuksesta ja pyydän heittämään luurangot kaapista. Hanne epäröi, mutta aloittaa tarinan opiskeluvuosiltaan.

Hän asui soluasunnossa kolmen muun nuoren kanssa. Eräänä perjantaina Hanne oli menossa suosikkiyhtyeensä keikalle. Aikataulut pettivät ja hänelle tuli kova kiire. Hetken mielijohteesta Hanne otti kämppiksensä Arin polkupyörän kellarivarastosta. Mielessä oli pyörälle pomminvarma kätköpaikka metsikössä. Hanne ehti keikalle, mutta palattuaan kätköpaikalle hän totesi pyörän kadonneen.

– Aamulla Ari huomasi tapahtuneen ja oli aivan poissa tolaltaan. Jotenkin menin lukkoon, enkä saanut kerrottua totuutta. Ja kun en sitä heti tehnyt, kynnys tunnustamiseen nousi liian korkeaksi.

Älä huoli, sanon Hannelle, ja lupaan palata asiaan.

Saan voimaa Martti Ahtisaaresta

Ari on Facebookissa ja asuu Nakkilassa. Laitan hänelle yksityisviestiä, jossa kerron lyhyesti asiani ja selitän, miten hänestä on tullut ketjun seuraava lenkki. Pyydän Aria soittamaan tai ystävällisesti antamaan oman numeronsa yhteydenottoa varten.

Aika kuluu, mutta mitään ei kuulu. On otettava oikeus omiin käsiin. Arin työpaikka on ilmoitettu Facebookissa. Ajattelen hetken Martti Ahtisaarta ja saan voimaa. Martti laittoi asiat kuntoon Namibiassa, minä näpyttelen puhelun Nakkilaan.

Ari ei oikein ymmärrä, ja on vähän kiirekin. On hän viestin nähnyt, mutta mitäs vanhoista. Pyörän ja Hannen Ari kyllä muistaa, ei se nyt niin häävi pyörä ollut. Nyt on alla parempi pyörä, Harley Davidson.

Kysyn, onko Ari tehnyt elämässään jotain katumusta aiheuttavaa.

Näen oljenkorren, tartun siihen kaksin käsin. Suljen silmäni ja kuvittelen kaikin voimin moottoripyörää, sen osia, ulkomuotoa. Kysyn moottorin kokoa. Ari kertoo sen ja alkaa lämmetä.

Saan kuulla pitkän luennon juuri tämän moottoripyörän erikoisuuksista. Sopivaan väliin varmistan, että Ari ei siis ole enää katkera Hannelle polkupyörästä. Hanne saa sielunrauhan. Kysyn, onko Ari tehnyt elämässään jotain katumusta aiheuttavaa. Hiljaisuus laskeutuu. Alan pelätä, että saan luurin korvaan.

– Olin jätkien kanssa Hungaroringilla katsomassa formuloita. Vaimolle kerroin, että kiltisti oltiin, ruokajuomana vähän viiniä juotiin. Mutta kyllä tuli maisteltua ruokailujen välissäkin, muutakin kuin viiniä, ja paljon.

Kysyn kuin prätkäkundi prätkäkundilta, voinko lievittää morkkista ja tehdä hänen vaimolleen tunnustuksen asiasta. Luvan saatuani päätän toimia heti.

Arin tunnustus naurattaa Annaa

Anna kuuntelee selostustani. Kun pääsen Arin tunnustukseen, Annan nauru ei ota laantuakseen.

– Kyllä naiset tietävät äijäreissut! Aavistin kovan kohmelon, kun Ari kotiin tultuaan istui ensin pari tuntia katolla ennen kuin tuli sisään, armahtava vaimo sanoo.

Tukahdutan haluni kysellä tarkemmin satakuntalaisista katumusperinteistä, sillä minulla on missio. Mitä Anna katuu?

Epäröimättä Anna alkaa kerrata edellisillan iltatoimikatastrofia kuusivuotiaan tahtonaisen kanssa. Tilanne kärjistyi molemminpuoliseen huutoon, ja nukkumaan mentiin sopimatta asiaa. Aamu meni tavanomaisessa kiireessä edelleen mykkäkoulun merkeissä. Nyt tyttö on tulossa eskarista.

Kirkas tytön ääni kuulostaa ensin epäluuloiselta, sitten katuvaiselta.

Kysyn, voinko minä olla sovittelijana ja puhemiehenä puhelimen kaiuttimen kautta. Tarina ansaitsee arvoisensa lopetuksen, Anna arvioi. Sovimme ajan, jolloin Anna soittaa minulle päin.

Puhelimen soidessa minua jännittää enemmän kuin kertaakaan ketjun aikana. Kirkas tytön ääni kuulostaa ensin epäluuloiselta, sitten katuvaiselta, mutta lopulta päättäväiseltä.

– Minä en enää ikinä mene vihaisena nukkumaan. Minä halaan joka ilta äitiä ja isiä ja kerron, että rakastan niitä, vaikka ne välillä kiukuttelee.

Kiitän lasta yrittäen salata liikutukseni. Puhelun jälkeen istun kauan hiljaa. Yhtäkkiä minulla on hyvä mieli siitä, että varastin Eijan peikontukan. Päätän, että kun seuraavan käyn lapsuuskodissani, peikko muuttaa omaan kirjahyllyyni.

Sieltä se katselee minua ja voin vannoa, että aina välillä se iskee silmää.

Miksi me kadumme?

Käytännöllisen filosofian professori Juha Räikkä Turun yliopistosta pitää katumusta ihmisen biologisena perintönä.

– Aika uskottava selitys evoluution kannalta on, että katumusta osoittavat ihmiset tuntuivat luotettavimmilta kuin ne, jotka eivät katuneet. Luottamuksen arvoiset pääsivät mukaan laumaan ja selviytyivät. Yhteisössä toimiminen oli elinehto, sillä lauman ulkopuolelle jääneet kuolivat, Räikkä toteaa.

Kaduttaa - siis pyydän anteeksi

Katumukseen liittyy tarve anteeksi pyytämiseen, mutta Räikän mukaan anteeksipyyntö ei välttämättä edellytä katumusta. Katuminen voi olla rationaalista, konkreettista toimintaa. Tehtyämme jonkin tahallisen ikävän teon useimmille meistä tulee henkisesti huono olo, mutta toimimalla tietyllä tavalla, vointi paranee. Siksi katumus johtaa anteeksipyyntöön, josta seuraa anteeksi saaminen, minkä jälkeen pahanolontunne poistuu.

– Ihmiset ovat eri tavoin herkkiä. Toiset katuvat helposti pieniäkin asioita. Toiset eivät reagoi voimakkaasti tunteilla, mutta tiedostavat toimineensa väärin.

Anteeksi pyydetään, mutta sitä ei välttämättä edellä minkäänlainen katumus. Anteeksipyynnön kannustimena voi olla vain sosiaalisten suhteiden normalisointi, Räikkä sanoo.

Ihminen voi myös olla pahoillaan ilman katumusta.

– Esimerkiksi työnantaja voi irtisanoessaan olla pahoillaan, mutta koska tilanne on pakon sanelema ja vaihtoehdoton, hän ei kadu. Katuja tahtoisi palata ajassa taaksepäin katumuksen aiheuttaneeseen tilanteeseen ja toimia siinä toisin.

Potkua parempaan elämään

Katumisella on väistämättä vaikutuksia meihin. Vaikutukset voivat olla myönteisiä tai kielteisiä.

– Parhaimmillaan katuminen voi johtaa myönteiseen kokonaisvaltaiseen uudistumiseen. Hyvät päätökset ja periaatteet voivat saada uutta potkua katumisesta. Ei katuminen toki mikään "parannusautomaatti" ole, retkahtaminen on helppoa ja hyviä päätöksiä voidaan tehdä kerta toisensa perään. Itsensä rankaiseminen voi myös mennä liian pitkälle, jolloin ihmisen identiteetti voi muuttua. Tämä ei ole lähiympäristön kannalta välttämättä positiivista, Räikkä kertoo.

Juha Räikkä näkee katumuksella yhteyden luterilaiseen etiikkaan.

– Katuminen voi johtaa ahkeruuteen: katumuksen jälkeen ihminen ryhtyy tekemään hulluna töitä. Joskus saatetaan jopa tehdä hyvitystekoja. Virheitä halutaan korjata teoilla. Esimerkiksi liiallinen alkoholinkäyttö saatetaan hyvittää kymmenen kilometrin juoksulenkillä tai suursiivouksella.

Kaikkiaan katumus on hyödyllinen tunne, muistuttaa Juha Räikkä. Se herättelee ja haastaa meitä.

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 1/2017.

Kuntoilutempauksia on pilvin pimein. Miksei vietettäisi myös positiivisuusviikkoa? ET-lehden keskustelupalstalaiset kertovat, miten omaa asennetta voi jumpata. 

1. Päivän paras 

"Olen aina etsinyt ikävistä tapahtumista tai päivistä edes yhden kivan jutun. Tämä voi kuulostaa lapselliselta tai tylsältä fraasilta, mutta auttaa asennemuutoksessa."
- iloinen

2. Kiitosten kuukausi 

"Puhutaan kaikenlaisista 'kyykkätempauksista'. Miksei pidettäisi positiivinen kuukausi? Laita itsellesi joka päivä ylös monta mahdollista hyvää asiaa, joista olet kiitollinen. Käy lista läpi kuukauden lopuksi."
- vierailija

3. Pahat sanat pois 

"Välillä laitan ikävät asiat paperille ja laatikkoon ja poistan näin konkreettisesti. Puhdistaa mieltä kummasti!"
- vierailija

4. Virittäydy iloiseksi 

"Mietin heti aamulla, mitä kivaa päivän aikana teen ja kohtaan, ja iloitsen etukäteen hyvin onnistuneesta asiointireissusta, mukavista puhelinkeskusteluista sekä kivoista tapaamisista. Tämän tehtyäni odotan, mitä kaikkea mukavaa tänään tapahtuu."
- mukavaa päivää

5. Älä yritä liikaa 

"Positiivisuuden pakko jurppii – aina ei tarvitse olla iloinen! Rasittavan tosikon ja mahtavan bailaajan
välillä on runsaasti asenteellista valinnanvaraa."
- asenne ratkaisee aina

Intohimo tuntuu olevan muotisana, mutta suomalainen puhuu mieluummin innostuksesta tai tekemisen palosta.

1. Mitä intohimo on?

Kielitoimiston sanakirjan mukaan sillä tarkoitetaan pysyvää, voimakasta halua. Sanaa voidaan käyttää monen erilaisen asian yhteydessä, esimerkiksi syöminen tai pelaaminen voivat olla intohimoja. Myös poliittisia intohimoja on olemassa. Intohimo on tunne siitä, että jokin vetää ihmistä voimakkaasti puoleensa. Arkikielessä intohimon synonyymeinä käytetään innostusta ja tekemisen paloa. Seksuaalinen intohimo puolestaan on voimakasta seksuaalista vetoa yleensä toista ihmistä kohtaan.

2. Monella työpaikalla hehkutetaan, että kaikkien pitäisi tuntea intohimoa työhönsä, ja monet kaipaavat tavalliseen arkielämäänkin intohimoa. Miksi intohimoa "pitää" kokea arjessakin?

Intohimo sanana on monille suomalaisille vähän vaikea, sillä suomalaisia pidetään tunneilmaisultaan varsin tasaisina moniin muihin kansakuntiin verrattuna. Intohimo kuulostaa korviimme "kohkaamiselta". Tarvitsisimme vähän maltillisemman termin kuvaamaan innostusta ja tekemisen paloa, jotka sinänsä ovat hyviä asioita. Olemme tutkijatovereiden kanssa pohtineet, mikä voisi olla parempi termi. Draivi? Työn imu? Sisäinen motivaatio? Innostus? Täydellistä termiä ei ole vielä löytynyt.

3. Onko intohimo tai tekemisen palo aina hyvä asia?

Kanadalainen professori Robert Vallerand puhuu harmonisesta ja pakkomielteisestä intohimosta. Innostus johonkin asiaan on harmonista silloin, kun se on tasapainossa muun elämän kanssa. Silloin se palvelee meitä ja hyvinvointiamme. Pakkomielteinen intohimo vie ihmisen huomiota ja aikaa niin paljon, että ihminen ei pysty enää kontrolloimaan sitä.

4. Tuntevatko kaikki ihmiset intohimoa?

Uteliaisuus sekä kyky innostua ja kiinnostua ovat ihmiselle lajityypillisiä ja synnynnäisiä ominaisuuksia. Kasvuympäristö ja olosuhteet vaikuttavat kuitenkin siihen, miten uteliaisuus pääsee esiin. Jos on kasvanut ankeassa ympäristössä, jossa synnynnäistä uteliaisuutta ei ole ruokittu, kyky innostua voi tukahtua. Jos kaikki voimat menevät siihen, että joutuu tekemään pakollisia asioita, voi olla vaikeaa innostua mistään.

5. Silmät palaen, kovaan ääneen harrastuksestaan tai työstään puhuva ihminen – sellainenko on intohimoinen ihminen?

Ihmisillä on luonnollisesti erilaisia temperamentteja. Jotkut ovat jatkuvasti innostuneita jostain ja antavat sen näkyä ja kuulua. Usein heillä innostuksen kohde vaihteleekin, tänään se on tätä ja huomenna jotain muuta. Osa ihmisistä on ulospäin hyvin tyyniä, mutta siitä huolimatta he voivat olla todella sitoutuneita ja uppoutuneita asiaansa. Sellainen tyyppi ehkä vierastaisi sanaa intohimo tai innostuskin, vaikka he kokisivat samanlaista syvää tekemisen poltetta kuin joku luonteeltaan voimakastemperamenttinen henkilö.

6. Mitä hyötyä intohimosta tai voimakkaasta innostuksesta on?

Se on ihan sellaisenaan hieno juttu, sillä innostuksen kokeminen on hyvä tunne. Elämä olisi harmaata, jos ei koskaan innostuisi.
Tutkimuksissa on myös todettu, että jos ihminen kokee työn imua ja tekemisen poltetta, hän on yleensä myös oma-aloitteisempi ja luovempi kuin sellainen, joka ei ole innostunut. Innostus houkuttelee meidät oppimaan uutta ja sen ansiosta saamme aikaan enemmän kuin tilanteessa, jossa tekeminen tuntuu tylsältä. Innostus voi siis lisätä myös tuottavuutta ja aikaansaavuutta.

7. Onko työn imu sama asia kuin flow, josta myös paljon puhutaan?

Flow on tila, jossa ihminen keskittyy tekemiseensä niin täydellisesti, että hän kadottaa ajan ja paikan tajunsa. Se edellyttää, että omat taidot ja työn antamat haasteet ovat sopivasti tasapainossa. Flow voi olla yksi tapa kokea työn ja tekemisen imua, mutta se ei ole ainao tapa. Jos koen flow'ta työssäni, niin todennäköisesti myös työn imu on vahva. Mutta voin kokea työni innostavaksi ja arvokkaaksi, vaikka en olisi flow-tilassa. Eli työn imu on flow'ta laajempi käsite.

8. Työhön liitettävä intohimon tunne tuntuu muoti-ilmiöltä. Onko se nykyajan ilmiö vai ovatko ihmiset tunteneet intohimoa tekemisiinsä myös 50 vuotta sitten?

Nykyään arkielämässä on vähemmän pakollisia tehtäviä kuin vaikkapa 50-luvulla. Iso osa rutiinityöstä on kadonnut ja koneellistumisen ansiosta esimerkiksi kotitöihin menee vähemmän aikaa. Ihmisten on mahdollista tietoisesti pohtia, mikä on heidän kiinnostuksen kohteensa ja mihin he haluavat laittaa aikaansa.

Mutta kyllä agraariyhteiskunnassakin on varmasti koettu innostusta. Esimerkiksi Kustaa Vilkunan kuvaukset 1800-luvun talkoista osoittavat, että meininki on ollut aika innostavaa. Töitä tehtiin tutussa porukassa yhteisen hyvän eteen. Esimerkiksi sadonkorjuu oli konkreettinen työ, jonka tulokset näkyivät ja jonka ansiosta koko yhteisö selvisi talven yli seuraavaan satokauteen.

9. Mikä on varmin tapa tappaa innostus?

Tekemisen liika kontrollointi ja mikromanagerointi eli työhön liittyvien pienenpienten yksityiskohtien johtaminen. Jos joku jatkuvasti puuttuu innostuneen ihmisen tekemiseen, seurauksena on useimmiten innostuksen laantuminen: työntekijä kyllä tekee, mutta vain siksi, että hänen pitää tehdä.

10. Mitä jos ei tunnista itsessään innostusta? Voiko innostusta oppia?

Jos on joutunut elämään ilman oppia ja kokemusta innostumisesta, innostuksen houkutteleminen on mahdollista, mutta ei helppoa. Vuosien ja vuosikymmenien aikana rakentuneiden psykologisten mekanismien purkamiseen menee pitkään. Se usein vaatii systemaattista työtä ja joskus myös terapeutin tai muun ammattiauttajan apua.

11. Miten itsessään piilevän intohimon voisi löytää?

Kysy itseltäsi, mitä tykkäät tehdä asian itsensä vuoksi. Jos mitään ei tule heti mieleen, kokeile jotain. Jos haet innostavaa harrastusta, kokeile mahdollisimman erilaisia juttuja, mene vaikka kokkikurssille tai joogaryhmään. Huomaat pian, mikä tuntuu omimmalta.

Olisi hyvä löytää sellaisia tekemisen muotoja, joissa tuntee toteuttavansa itseään. Moni meistä elää ulkoisten odotusten mukaan. Omia ajatuksia selventävä kysymys on myös: mitä tekisin, jos en joutuisi pelkäämään mitään? Tai mitä tekisin, jos en välittäisi tippaakaan siitä, mitä muut ajattelevat?

Asiantuntijana filosofi, kirjailija ja tutkija Frank Martela.

Elämänmuutoksen voi tehdä, vaikka se alkuun mietityttää ja pelottaa. Monta muutosta läpi käynyt Elise vinkkaa, miten muutosta voi lähestyä. 

Turkulainen Elise Heikkinen-Johnstone lähti kehitysyhteistyön perässä maailmalle 19-vuotiaana. Hän on kokenut monta elämänmuutosta kaukana kotoa. Jotkut ovat tulleet pyytämättä, mutta suurimpaan osaan on vaadittu oma päätös. 

Nämä vinkit Elise haluaa antaa muutosta miettivälle:

  1. Tärkeintä on olla rehellinen itselle ja ottaa vastuu omasta hyvinvoinnista.
  2. Sopiva hetki on aina ja ei koskaan. Aina löytyy syitä, joiden takia voit ajatella muutoksen olevan mahdoton juuri nyt. Vain harvoin muutos on oikeasti mahdoton, ja isonkin muutoksen voi aloittaa pienin askelin.
  3. Muutokseen ei tarvita erityistä rohkeutta. Kun olen uskaltanut ottaa ensimmäisen askeleen kohti tuntematonta, muutos ei ole enää pelottanut.
  4. Isoissa muutoksissa minua on auttanut jättää hyvästit vanhalle – myös rituaalisesti. Kun ensimmäinen mieheni kuoli, hävitin melkein kaiken, mikä muistutti yhteisestä elämästämme.
  5. Uuteen haluan aina lähteä avoimin mielin. En usko, että tulevaa voi tai kannattaa hirveästi suunnitella. Ajattelen, että otan nyt vastaan sitä mitä tästä uudesta jutusta tai paikasta tulee.

Lue Elisen tarina ET-lehden numerosta 8/2017.