Matkailutoimittaja Jaakko Selin päätyi erilaisten dieettikokeilujen jälkeen vehnättömälle ruokavaliolle. Siitä koitui paljon hyvää, mutta suurin juttu oli mahan ympäriltä kadonnut höttökerros.

"Olen syönyt hirveästi makeaa, suorastaan elänyt sillä. Leivonnaisia ja suklaata, ei niinkään limuja tai irtokarkkeja. Lisäksi pitsat ja pastat ovat kuuluneet gourmet-versioina ruokavaliooni – matkustanhan Italiaankin joka toinen kuukausi.

Vehnän ja sokerin syönnin lopettamisen syy ei ollut äkillinen terveysongelma. Minua vain alkoi mietityttää noiden ainesten ylivalta ruokavaliossamme. Lisäksi minulle oli 57 ikävuoteen mennessä kasvanut äijämaha, joka oli ainakin osin tullut pullan ja suklaan puputtamisesta, viinistäkin varmasti. Sisäelinteni ympärille oli epäilemättä kertynyt rasvaa, ja sen aiheuttama vyötärölihavuus alkoi kasvattaa paineita laihduttaa.

Kilot tulivat salakavalasti joka puolelle. Niska tukevoitui, jalat paksunivat, vartalosta tuli tynnyrimäinen. Siilitukkani korosti pään pökkelömäisyyttä, näen sen valokuvista vasta nyt.

Hain kahvia ja donitseja McDonaldsista. 

Kun olin nelikymppinen, olin töissä Hesarin Kuukausiliitteessä ja matkustelin muoti- ja kuvausasioissa kaikkialla. Opin juomaan kuohuviiniä ja viettämään löhölomia syrjäisillä saarilla. Kotini viereen oli tullut McDonalds, josta iltaisin hain jopa kahvia ja donitseja, kun en itse jaksanut laittaa syötävää.

Säästin pisteitä valkoviiniin

Kävin työasioissa Painonvartijoiden lanseerauksessa, jossa esiteltiin pistelaskurit miehille. Siellä oli myös lehdistölle tarjolla ihanneruoka-annokset ja sain aloituspaketin. Kaikki tuntui helpolta ja niin miehekkäältä – systeemiin ei kuulunut mitään tapaamisia tai punnistuksia. Päätin kokeilla sitä harrastuksena. Elettiin muistaakseni vuotta 2001.

Aloituspaketin mukana tulivat kiva mekaaninen laskuri, askelmittari ja mittanauha. Sain puolison mukaan, ja projekti teki elämästämme antoisaa ja vitsikästä. Kaverit pyörittelivät päätä ja alkoivat kyllästyä meidän laskurijuttuihin. 

Söimme enemmän kuin koskaan ja hyvin. Join ainoastaan valkoviiniä, jota varten säästin pisteitä koko viikon. Sain sitten perjantaina vetäistä pullollisen tuosta vaan. Appelsiineja meni kilokaupalla, koska niistä ei kertynyt yhtään pisteitä. Makeaakin saatoimme syödä sekä rasvaa ja vehnää.

Aloittaessani Painonvartijoiden ohjelman painoin vajaat 90 kiloa. Kolmen kuukauden jälkeen oli paino tippunut 72:een kiloon. Lukio- ja armeijapainoon!

Kaikki kaverini sanoivat, että nyt lopetat. Näytin kuulemma ihan sairaalta. Moni luuli, että mulla on AIDS. Minä poika menin Tallinaan ja ostin 500 eurolla uudet vaatteet.

Vähitellen elämä palautui tavalliseksi, mutta mahdottomimmat kermakastikkeet ja juustokuorrutukset jäivät pois ruokavaliosta. Kilot eivät koskaan tulleet ihan kokonaan takaisin.

Olin kuin krapulassa 

Puvustin leffaa, jonka pääosassa oli Sanna-Kaisa Palo, ja kuulin häneltä eloisia tarinoita vehnättömästä dieetistä. Kilot kuulemma lähtivät, mutta helppoa se ei ollut. Sanna-Kaisa oli purskahtanut ravintolassa itkuun, kun oli kuullut viereisestä pöydästä äänen, joka syntyy rapeakuorisen patongin murtamisesta.  

Minusta vehnättömyys kuulosti hyvältä jutulta, ja kiinnostuin asiasta jo silloin.

Myöhemmin joku tyyppi tuli kapakassa sanomaan minulle, että ”Jaakko sun oranssichakra on ihan tukossa. Sun mahassa on liikaa vehnää tukkimassa”. Lopetin oranssien vaatteiden käytön ja taisin välttää pari viikkoa vehnää.

En ole koskaan ollut niin kipeä kuin niinä viikkoina, jotka olin ilman sokeria.

Kaksi vuotta sitten kokeilin jättää sokerin ihan kylmiltään. Se oli tosi suuri muutos, koska olin siihen asti napannut lisäenergiaa Geisha-patukoista ja hukuttanut nälkäni pullaan. Sitä meni muuten todella paljon tuossa vaiheessa.

En ole oikeastaan koskaan ollut niin kipeä kuin niinä kolmena viikkona, jotka olin ilman sokeria. Päätä särki koko ajan, ja olo oli kuin krapulassa. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla oli mustat silmänaluset. En nukkunut ja olin äreä.

Kokeilimme kaikki korvikesokerit

Terveyskauppaan meni omaisuus, kun testasimme kaikki mahdolliset teko- ja korvikesokerit steviasta maltoliiniin. Stevian käyttöä olemme jatkaneet. Pitää vain osata valita oikea stevia-tuote ja käyttää sitä maltillisesti. Kumppani opetteli leipomaan ilman sokeria, ja se on silkkaa kemiaa.

En kuitenkaan pystynyt teeskentelemään, että taatelisuklaa maistuisi oikeasti suklaalle. Lisäksi patukalla oli hintaa 4,75 e. Lopetin kolmen viikon jälkeen ja päätin pysyä suklaan syönnissä kohtuudessa.

Sitten koitti kiireisen ja rikkinäisen kesän, yltäkylläisen Kreikan-loman ja kaikenlaisten kekkerien jälkeinen elokuu. Nyt kun katson lomakuvia, en voi uskoa, mikä möhömaha minulla oli. Ja kaikki se sisäelinten ympärille kerääntynyt rasva!

Joka ikisessä tuotteessa oli vehnää!

Kumppanin kanssa ajateltiin karsia ihan vähän vehnää ja kenties sokeria samalla. Emme lyöneet lukkoon mitään aikatauluja, ja kaikki alkoi vähän kuin harrastuksena. Kävimme vaa’alla ja vessan seinän vaaleanpunaiseen post-it-lappuun kirjoitin 83,1 kg. Päivämäärä oli 28.8.

Yllätyimme, miten joka ikisessä tuotteessa on vehnää.

Uusi elämä olikin kivaa – ja kallista. Emme hankkineet sen kummemmin tietoa gluteenittomuudesta, aloimme vain kaupassa tutkia tuoteselosteita. Se johti siihen, että kauppareissut venyivät vartista kahteen tuntiin, ja mukaan piti ottaa vahvimmat lukulasit. Yllätyimme, miten joka ikisessä tuotteessa on vehnää. En tiennyt, että lakutkin ovat käytännössä vehnää, juomissa on vehnää.

Sallimme itsellemme sataprosenttisen rukiin. Kyllä siinäkin on varmaan gluteenia, mutta se ei ollutkaan meidän suurin vihollisemme. Kartoimme vehnää.

Harrastus kävi jännittäväksi ja palkitsevaksi. Gluteeniton ja sokeriton tuote oli löytö ja aarre. Luontaistuotekauppias varmasti hieroi käsiään, kun taas ilmestyimme kauppaan. Kokeilimme kaiken gluteenittoman kookosjauhoista, maissin, hirssin, pellavan, tapiokan, tattarin ja riisin kautta perunajauhoihin. 

Tattarista saa vaikka mitä

Maistelimme kaikenlaiset siemenet ja pähkinät. Söimme kuukauden pellavansiemeniä. Sitten kurpitsansiemeniä. Latasimme erilaisia pähkinöitä purkkeihin ympäri huushollia. Ne olivat mukavia, vaihtuvia yllätyksiä.

Gluteenittoman letun paistamisesta tuli seikkailu, ja joskus siitä tuli blini. Testiryhmänä käytimme kumppanin tietämättömiä lapsiraukkoja, jotka ihmettelivät mökillä, miksi isin letut ei oikein maistu isin letuilta. Valehtelimme, että se johtuu kaasuhellasta. Läpi meni! He sentään saivat peittää letut sokerihillolla. Me söimme ne pelkkien marjojen kera tai otimme torilta löytämiämme suomalaisen valmistajan ihania täysin sokerittomia metsämarjahilloja. Kalliita siis.

Kiinnostuin tattarista. Huomasin, että siitä saa vaikka mitä, eikä se ole ollenkaan niin ”venäläistä” tai rustiikkista kuin luulisi.

Toinen oppi oli erottaa jauhe ja jauho. Kookosjauhe ja -jauho ja varsinkin mantelijauhe ja -jauho ovat tyystin eri asioita, ja aivan eri hintaisia. Nämä asiat oppii, kun kotona kauhistelee terveyskaupan kassakuittia.

Hankimme myös superlaadukkaan blenderin ja aloitimme smoothie-elämän. Vähän sen trendikkyys tyrkki silloin, mutta nyt en vaihtaisi aamuisia päärynä-selleri-manteli-jugurtti-sotkuja enää mihinkään. Maha kiitti.

Kirja oli niin hyvä, että ostin sen joululahjaksi kaikille kavereille.

Painoni sahasi, mutta se ei koskaan palannut kovin suuriin lukemiin. Suunta oli hitaasti ja hitaasti alaspäin.

Huomasimme olevamme keskellä trendiä, kaikki muut vain puhuivat gluteenittomuudesta. Löysin William R. Davisin kirjan Eroon vehnästä (Wheat Belly). Se oli parasta syömisen jälkeen. Kirja oli niin amerikkalaisen herkullisesti kirjoitettu, että se meni alas sekunnissa kuin bebe-leivos aikoinaan. Lääkärin arvovalta, valtava viitemäärä ja kiihkoton ote sai minut uskomaan kaiken. Kirja kertoo vehnän historian, ja se on kuin salapoliisiromaani.

En tiennyt esimerkiksi sitä, että syömme täysin erityyppistä vehnää kuin vanhempamme 1950-luvulla. En sitäkään, että ehkä maailman suurin nälänhätä saatiin estettyä keksinnöllä, josta myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto ja joka nyt aiheuttaa suuret ja kalliit elintasosairaudet.

Kirja oli mielestäni niin hyvä, että ostin pokkarikaupat tyhjiksi. Kaikki kaverini saivat opuksen joululahjaksi.

Pöhötys katosi kasvoista 

Kirjan luettuani tiesin, että ruokavaliota kannattaa jatkaa. Yhteenvetona vehnättömän  ja vähäsokerisen ruokavalion eduista saatoin listata itselleni:

Sokerin katoamista en edes huomannut, eikä se tuntunut miltään. Viikon kuluttua aloittamisesta nukuin sikeästi ja rauhallisesti pitkiä öitä. Olin ennen todella aamu-uninen ja kurja herääjä. Nyt hyppäsin sängystä iloisena ja virkeänä. En kaivannut edes kahvia.

Mahan ympäriltä katosi höttökerros. Oudot mahakivut katosivat. 

Suurin asia oli turvotuksen katoaminen. Mahan ympäriltä katosi ilmava höttökerros. Istuessani ahtaissa tiloissa en tuntenut enää pakuraa mahan etuosassa, enkä kovia jenkkakahvoja, vaikka ne siellä vielä osin olivatkin. Mukulakivillä ajellessa en tuntenut ihossani, kasvoilla tai vartalossa, enää hyllyvää tutinaa.

Kasvoista katosi pienen pieni, mutta tunnistettava pöhötys. Ryppyjä näkyi ehkä enemmän, mutta silmät ja katse olivat terästyneet – luomet eivät olleet niin turvoksissa.

Oudot mahakivut ja ajoittaiset pistokset katosivat. Vatsa alkoi myös jutella eri tavalla kuin ennen. Se ei murissut, vaan naukui ja vislaili joskus aivan hulvattoman hullusti tunninkin verran. Se oli ihan miellyttävää.

Sanotaan nyt tämäkin: löysät vatsat katosivat tyystin. Edes aamun musta kahvikuppi ei löysyttänyt vatsaa. Uloste oli kiinteää ja kulki säännöllisesti ja helposti.

En pystynyt syömään suklaata loppuun 

Syömme nykyisin paljon kalaa, liha ei kuulu keittiöömme. Vihanneksia ja juureksia käytämme ehkä tavallista perhettä enemmän, ja siinä olemme ennakkoluulottomia. En halua kutsua tätä dieetiksi, vaan harrastukseksi.

Emme kuitenkaan kuvitelleetkaan viettävämme perhejoulua ilman herkkuja ja makeaa. Kysymys ei olisi ollut herkkujen sallimisesta suurena juhlapäivänä vaan siitä, että emme halunneet kahlita itseämme. Jos mieli tekee siitä vaan.

Järjestimme ison, ihanan perinnejoulun perheelle mökille. Mukaan olimme ladanneet kaikki mahdolliset herkut kaikille. Olimme kuitenkin tehneet jotain pientä erilaista valmiiksi itseäkin varten, ihan varmistukseksi. Osasta joululaatikoista oli jätetty korppujauhokuorrutus tai siirappi pois. Mukaan oli pakattu erilaisia vehnättömiä jauhoja, steviaa ja jänniä reseptejä leivonnaisia varten.

Ihmettelin, miten olin voinut joskus syödä suklaata kuin leipää.

Tuloksena oli sataprosenttisesti vehnätön joulu. Vehnättömät piparit, veriappelsiinitartaletit ja passion Brita-kakku taisivat olla pöydän halutuimmat herkut.

Yhtenä pyhäiltana nappasin suuhun suklaan palasen. En meinannut jaksaa imeä sitä loppuun asti. Ihmettelin, miten olin voinut joskus syödä suklaata kuin leipää, suoraan levystä pureskellen. Ei se pahaa ollut, muttei maistunut millekään. Ei edes aidolle kaakaolle, jonka makuun olin itse tehdyillä herkuilla päässyt.

Kokeilin vielä Geisha-konvehtia. Se oli parempaa ja olisi saattanut johtaa ahmimiseen, mutta se maistui aivan liian makealta. Siinä olivat joulun syntiherkut! En tuntenut luopuvani mistään.

Tulin sokerihumalaan Jaffa-pullosta

Saatan olla maailman ainoa ihminen, joka tekee säännöllisesti Italiaan muutaman päivän reissuja eikä syö kertaakaan pizzaa tai pastaa.

Vastikään teetin itselleni sokerimyrkytyksen. Olin saanut vatsataudin, enkä voinut syönyt vähään aikaan mitään. Olo meni niin heikoksi, etten keksinyt muuta kuin vanhan konstin lapsuudesta: keltaisen Jaffan. Piti saada nopeasti energiaa. Huikkasin puolikkaan pullon Jaffaa, joka maistui kitkerältä ja samalla miltei liimasi suun kiinni sokerillaan. Olo parani sekunnissa ja tuntui, että voisin tehdä yhtäkkiä mitä vaan. Olin ilmiselvästi humalassa!

Ylipäätään elämä on ollut nyt virkeämpää ja jotenkin virtaavampaa kuin ennen. On ollut ihanaa, että olen sittenkin säästänyt rakastamiani, mutta liian pieniksi käyneitä vaatteita. Kun pieni turvokki lähti pois, minulla oli kivoja show-vaatteita taas käytössä.

 

Vanha tuttu mukulakasvi on vähäkalorisempaa kuin riisi tai pasta. Vitamiinit säilyvät, kun keität perunat kuorineen etkä päästä niitä hajoamaan.

Kivennäisaineita ja vitamiineja

Peruna ei ole pelkkää hiilihydraattihöttöä. Hiilihydraattia on perunassa tärkkelyksen muodossa 10–15 prosenttia. Proteiinia on muutama prosentti, rasvaa ei juuri lainkaan. Ravintokuitua peruna sisältää suunnilleen saman verran kuin vaalea riisi ja pasta. Peruna on hyvä kaliumin lähde. Siitä saa myös C- ja B-vitamiineja sekä magnesiumia.

Kevyt lisuke

Yhdessä isossa perunassa on vähemmän energiaa kuin samassa määrässä riisiä tai pastaa. 100 grammaa perunaa sisältää noin 80 kilokaloria, vastaava annos keitettyä riisiä noin 140 kcal ja pastaa noin 100 kcal.

Uusissa C-vitamiinia

Uusissa perunoissa on enemmän C-vitamiinia kuin vanhoissa, koska osa C-vitamiinista tuhoutuu varastoinnin aikana. Muuten uuden ja vanhan perunan ravintosisällössä ei juuri ole eroa. Eri lajikkeet ovat ravintosisällöiltään suunnilleen samanlaisia.

Vältä vihreää perunaa

Jos peruna altistuu valolle ja vihertyy, siihen muodostuu myrkyllistä solaniinia. Solaniini on perunan luonnollinen puolustuskeino, joka suojaa tuholaisilta ja taudeilta. Se tekee perunasta kitkerän ja on suurina pitoisuuksina haitallista: se voi aiheuttaa vatsakipua, ripulia ja oksentelua. Etenkin pienimmissä varhaisperunoissa on paljon solaniinia, eikä niitä siksi suositella pikkulapsille. Kuoriminen vähentää solaniinia merkittävästi.

Asiantuntijana laillistettu ravitsemusterapeutti Leena Toppinen.

Artikkeli on ilmestynyt ET-lehdessä 13/2017

Äidin ja tyttären välinen suhde on usein jännitteinen. Ensimmäisen lapsenlapsen syntymä panee välit todenteolla koetukselle.

Miksi äidin ja tyttären suhde on vaikea?

Äidin ja tyttären suhteessa ongelmat syntyvät yleensä kommunikaatiossa: kuinka saada oma viesti perille loukkaamatta toista?

Suoruuden ja sydämettömyyden välillä on veteen piirretty viiva. Miten voi puhua suoraan niin, ettei kuulosta sydämettömältä? Etenkin äidit ja tyttäret horjuvat tällä hyvin hauraalla ja vaikeasti määriteltävällä viivalla koko elämänsä ajan.

Äidin ja tyttären suhdetta vaikeuttaa myös, että he ovat usein niin samanlaisia. Samankaltaisuus aiheuttaa skismaa.

Milloin äiti-tytärsuhde nousee erityisesti esiin?

Kun tyttärestä itsestään on tulossa äiti, hänellä on edessään identiteetin muutos ja hän saattaa hakeutua terapiaan. Tuleva tehtäväkenttä mietityttää, ja tytär myös pohtii, minkälaista hänellä itsellään on ollut vauvana. Tämä prosessi yleensä käynnistää keskustelun äidin ja tyttären välillä.

Iäkkäämmät naiset hakevat apua usein silloin, kun heistä on tullut isoäitejä. Monet ovat huolissaan lapsesta ja lapsenlapsista. He kuitenkin kokevat, etteivät voi sanoa mitään, koska sitä pidetään riidanhaastamisena tai arvosteluna.

Miksi lapsenlapsen syntymä on tärkeä kohta?

Kun tytär saa lapsen, tyttären ja äidin välinen suhde muotoutuu uudelleen. Siinä tilanteessa on kaksi äitiä ja yksi lapsi, jota molemmat rakastavat.

Kun rakastetaan, syntyy jännitteitä, kyräilyä ja varovaisuutta. Eräskin mummi sanoi, että tuntuu kuin lasinsirpaleilla kävelisi.

Kun sukuun odotetaan uutta vauvaa, asiassa on mukana suuri joukko aikuisia. Heistä jokainen on luonut päässään kuvitelman siitä, minkälaista elämä vauvan kanssa on. Kun nämä kuvitelmat eivät toteudu, syntyy pettymyksiä.

Ensin puhkeavat tuoreen äidin kuplat. Äiti esimerkiksi huomaa, ettei hän istuskelekaan leppoisasti vauvan kanssa kahviloissa. Isovanhemmat hoksaavat, kuinka väsynyt nuori perhe on, ja tarjoavat apua omalla tavallaan. Myös anopit omine toiveineen ja odotuksineen ovat mukana kuvioissa, ja heistä puhutaankin paljon vastaanotolla.

Miten varautua mummin tehtävään?

Tuleva lapsi on niin arvokas, että tyttären tai miniän kanssa on tärkeää pysyä väleissä. Kannattaa etukäteen pohtia, millainen mummi haluaa olla ja miten säilyä yhteistyökykyisenä.

Mielestäni vauvan äidin tahti on se oikea tahti, koska hän suorittaa elämänsä suurinta tehtävää. On hyvä kuunnella nuoren äidin tarpeita ja reagoida niihin mieluummin kuin tyrkyttää omia neuvojaan. Ja jos haluaa neuvoa, kannattaa muotoilla asia lempeästi.

Aina voi myös kysyä, mitä toiveita ja odotuksia tuoreella äidillä on. Vastaus täytyy kuunnella loukkaantumatta. Täytyy myös muistaa, että nuoret ovat pöyhkeitä ja röyhkeitä. Se kuuluu asiaan.

Miten saada äidin ääni hiljenemään sisältään?

Kaikenikäiset naiset kertovat kuulevansa vielä äitinsä arvostelevan äänen päässään.

”Kun meillä on aina näin tehty!” saattaa äiti huudella vielä haudasta.

Ratkaisukeskeisessä terapiassa käytetään mielikuvia apuna. Kriitikkoäidistä voi luoda hahmon, joka ei ole tyttären sisällä vaan ulkopuolella. Äiti voi olla leikkisästi vaikkapa olkapäällä istuva papukaija, joka huutelee neuvojaan. Papukaijalle voi sanoa, että olen kiitollinen kaikista neuvoistasi, mutta en tarvitse niitä enää. Sitten lintu nepataan pois olkapäältä, jolloin se lentelee omia menojaan.

Kannattaako vanhaa äitiä panna tilille menneistä?

Ikääntyvää ihmistä on hyvä kohdella arvostavasti ja hänen ikäänsä kunnioittaen. Mielen tehtävä on pitää ihminen toimintakykykyisenä, ja siksi se rakentaa puolustusmekanismeja eli defenssejä. Kannattaako lähteä purkamaan iäkkään ihmisen defenssejä väkivaltaisesti? Sen sijaan voi miettiä, tarvitseeko äidin anteeksipyyntöä vai voisiko antaa anteeksi, vaikkei äiti ole koskaan osannut sitä pyytää.

Miten päästä eroon katkeruudesta?

Pienillä asioilla ja kiitollisuudella pääsee pitkälle. Kannattaa etsiä hyviä muistoja eikä keskittyä pahaan. Yksikin hyvä muisto kantaa pitkälle.

Lisäksi on hyvä muistaa, että koskaan ei tule valmista, kun on kyse elämänkaaren tärkeimmistä ihmissuhteista.

Asiantuntijana ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti Silva Hatakka.

Miten äiti-tytär -suhde toimii teillä? Osallistu keskusteluun alla olevalla lomakkella.

Äiti, piinaako syyllisyys?

-Koeta antaa itsellesi armoa. Muistele itseäsi nuorena äitinä. Millainen olit, mitä koit? Anna nuorelle itsellesi anteeksi.

-Kysy lapsiltasi, minkälaisia muistoja heille on jäänyt. Kuuntele kärsivällisesti myös ne kohtuuttomilta kuulostavat moitteet.

- Ulkopuolelta asioita tarkasteleva ammattilainen ei ole tunteella mukana tarinassa. Sellaiseen apuun on hyvä turvautua.

- Tärkeintä on muistaa, että äidit eivät ole täydellisiä!

Osallistuminen vaatii kirjautumisen.