Nurmijärveläinen Janne Matilainen on syntynyt Helsingissä vuonna 1982. Hän harrastaa lumilautailua, lukemista, piirtämistä ja tarinoiden kirjoittamista.
Nurmijärveläinen Janne Matilainen on syntynyt Helsingissä vuonna 1982. Hän harrastaa lumilautailua, lukemista, piirtämistä ja tarinoiden kirjoittamista.

Janne Matilainen ottaa yleisön haltuun rovastina Aleksis Kiven näytelmässä. Runoja kirjoittava ja Kiveä fanittava Janne ei halua omasta elämästään kivenkovaa kärsimysnäytelmää.

Jumala paratkoon! Jannehan on tähti. 

Voi jos Aleksis Kivi olisi saanut tietää, että 180 vuoden kuluttua hänen syntymästään estradille rovastin rooliin nousee amatööripohjalta Janne Matilainen, väkevä tulkitsija ja Kivi-fani. Mies, joka on kirjoittanut Seitsemälle veljekselle jatko-osankin ja laatikkotolkulla runoja ja kertomuksia, sarjakuvia...

– Minä olen vähän erilainen. Herkkä. Sellaisiahan me taiteilijat olemme.

Erilainen oli Kivikin. Tosin hänellä ei ollut Downin syndroomaa, kuten Matilaisen Jannella eikä samanlaista kirkkaan valoisaa, jannemaista elämänasennetta kuin ehkä lapsena ja kiihkeimpinä luomisvuosinaan. Toisaalta ei kirjailijanerolla ollut aikalaisissaan oikein ymmärtäjiä, mutta Matilaisen pojalla kyllä on. Ja kannustajia paljonkin.

– Älä koskaan käännä elämälle selkääsi, opastaa Janne.

– Jos niin tekee, niin mörökölli sua vieköön.

Kivi joutui mörököllien piinaamaksi, mutta Janne ei niitä pelkää.

Jannen äiti Kati ja täti Tiina huolehtivat, että rovasti myös näyttää rovastilta.
Jannen äiti Kati ja täti Tiina huolehtivat, että rovasti myös näyttää rovastilta.

Sivurooli kasvaa isoksi

Ollaan Nurmijärven Palojoella kylässä, jossa Aleksis Kivi syntyi ja kirmasi pikkuisena paitaressuna onnellisina lapsuuden päivinä. Linnut veisata lirkuttavat samoja lurituksiaan kuin 180 vuotta sitten. Nyt Taaborinvuorella on kesäteatteri, jossa Kivijuhla, Suomen vanhin kesätapahtuma, aloittaa 62. kautensa.

Janne ei ole käynyt Taaborilla sitten viime kesän, kun Veijo Meren Aleksi Kivi -näytelmää esitettiin ensimmäistä kesää. Nyt mukaan Palojoelle on mukana myös Jannen äiti Kati Matilainen.

Tänä iltana pääosassa on Janne, vaikka oikeasti näytelmässä pääosaa, Aleksis Kiveä, esittää Esa-Matti Smolander. Suoraan sanottuna Jannen osuus on pieni pitkässä näytelmässä, mutta hänen lausumissaan vuorosanoissa on sisältöä, joka on liikuttanut sekä yleisöä että muita esiintyjiä.

Oravaiset yleisönä

Jannella on turkoosi tuulitakki. On vähän kirpeän viileä alkuehtoo, se aika kesästä, kun sakea pimeys ei laskeudu vielä Palojoellekaan. Kylä oli Kivelle kuin Seitsemän veljeksen Eerolle "kotomaamme koko kuva, sen ystävälliset äidinkasvot".

Taaborin katsomon yllä oleva kangaskatto heijaa iltatuulessa kuin meri kauniissa kesäillassa. Tänä suvena oravaisia on Palojoella erityisen paljon. Polun poikki vilahtaa yksi tummanruskea, ja ihan katsomon vieressä kohti petäjän huippua kiitää oikein lihava karvapallo. Kaikki menevät omille sammalvuoteillensa. Turvaan Hallin hampailta. Niinhän Aleksis kivi on Oravan laulu -runossa kuvannut pörröhäntien elämää.

Ehkäpä ne hakeutuvat parhaille aitiopaikoille katsomaan Jannen harjoitusta?

Hetkeksi aika katoaa. Voisi kuvitella, että Taaborin laelle kirmaisi kohta kylän nuorisoa, iltatöiden jälkeen riiustelemaan, mutta ei. Tähän päivään päästään viimeistään, kun taivasta halkoo lentokone ja linnunlaulun seasta kantautuu autojen kumu. Jos olisi hiljaista, kuten ennen vanhaan, saattaisi pellon laidalta kantautua ruisrääkän narina.

Janne valmistautuu näytelmäharjoitukseen. Ensin hän vaihtaa tuulitakin rovastin asuun. Liperit ja kaikki. Teatterin puuhanainen Tiina Jokelainen vetää nuorukaisen tukkaan jakauksen – suoran ja mutkattoman kuin moottoritie.

Kohta Janne heristää kättään ja lausuu repliikkinsä:

– Älkää kiusatako sitä riivattua.

Ärrä sorahtaa somasti. Siinä puhuu ihminen ihmisille. Komentaa väkeä, joka nauraa ja pilkkaa mielisairaalasta palannutta kirjailijaa. Komentaa kaikkia suvaitsemattomia.

– Näin rovastina sanoisin, että Kivestä ei varmaan tuntunut kivalta, kun sille naurettiin.

Kivi-juhlien puheenjohtaja Lea Hirvasniemi-Haverinen sekä harrastajanäyttelijät ja Jannen tukijoukot Elina Airikkala, Marko Tikkinen, Kati Matilainen ja Tiina Jokelainen eivät kyllästy katsomaan Jannen roolisuoritusta.
Kivi-juhlien puheenjohtaja Lea Hirvasniemi-Haverinen sekä harrastajanäyttelijät ja Jannen tukijoukot Elina Airikkala, Marko Tikkinen, Kati Matilainen ja Tiina Jokelainen eivät kyllästy katsomaan Jannen roolisuoritusta.

Hyvä ihminen

Rooliasu on jo riisuttu, turkoosi takki on vetoketjutettu kaulaan saakka. Minkälainen nuoriherra Janne Matilainen on ilman rooleja? Näin hän itse kirjoittaa itsestään:

"Voisitteko te ihmiset hetken kuunnella. Luulisi hetken kiinnostavan. Siis minä itse en ole pelkästään vammainen, se on puolet minusta. Se toinen puoli on se, että olen siis hyvä ihminen. Sitä joko rakastaa tai vihaa. Siis jos pystyy näkemään ihokarvapeitteen alle, niin sieltä löytyy herkkä, hauska, älykäs, kaikin puolin tosi mukava mies."

– Jokainen meistä on erilainen. Minä olen Janne.

Janne on syksyn lapsi, kuulakkaan syykuun, valoisa poika. Täyttää pian 32 vuotta.

Hän kirjoittaa: "Kertoisin, jos muistaisin omasta lapsuudesta, mutta kun en vain muista, kun synnyin."

– Janne on ihan täydellinen Janne. Ilman Downin syndroomaa ei olisi Jannea, äiti sanoo. Hän myöntää kuitenkin, että elämä pojan kanssa on ollut joskus hankalaa. Hän oli pienennä valtavan villi ja utelias, pikkumiestä ei voinut silmistään päästää. Hänellä ei ollut lainkaan itsesuojeluvaistoa.

Äiti vertaa poikaansa Seitsemän veljeksen Eeroon.

– Se on sellainen liukas luikku, Jannekin tietää. Hän tahtoisi olla Eero. Ja kokeekin olevansa vähän samanlainen: Eero jaksoi opetella lukemaan yhtä sitkeästi kuin Jannekin. Oppi kirjaimet, sanat, lauseet.

Sitkeyttä ei puutu: opetteli lumilautailemaankin ja on nyt parasta maajoukkueparhaimmistoa.

Janne on kirjoittanut jatko-osan Seitsemälle veljekselle.
Janne on kirjoittanut jatko-osan Seitsemälle veljekselle.

Anna aikaa itselle

Harjaantumiskoulussa Nurmijärvellä kerrottiin Aleksis Kivestä. Siitä Janne innostui ja alkoi kirjoittaa. Ensin paperille tuli pelkkää viivaa, jota kukaan ei muu ymmärtänyt. Poika loukkaantuikin vähän äidille, joka ei saanut tekstistä selvää.

Janne oppi kirjoittamaan, kun oli yli kymmenvuotias. Nyt hän rustaa tekstinsä tikkukirjaimilla: aaneloset täyteen, laidasta laitaan. Eivätkä kaikki kirjaimet ehdi paperille, eivätkä aina pilkut, pisteet tai sanavälitkään. Mutta ajatus on kirkas ja poljento tenhoava.

Kun Janne menee kyläilemään Nurmijärveltä vaikkapa äitinsä luokse Hyvinkäälle, hänen reppunsa painaa kuin siellä olisi suurikin kivikuorma. Nuorella miehellä on aina mukanaan työkirjansa, usein myös "riittävän yöunen selityspäiväkirja", rakkaudentunnustusvihkoja, runonrustaamislehtiöitä ja kyniä myös piirtämistä varten.

– Pitää antaa itselle aikaa. Kirjoitan joka päivä. Ja piirrän, Janne tunnustaa.

Kuva Sylvi-mummosta on Jannelle tärkeä: hahmon ruudut ja raidat ovat mummon ryppyjä.
Kuva Sylvi-mummosta on Jannelle tärkeä: hahmon ruudut ja raidat ovat mummon ryppyjä.

Eikä sen kauniimpaa

Kaksi lenkkeilijää poikkeaa Taaborinvuorelle; lenkkeilijät juoksevat täyttä kyytiä kuin seitsemän veljestä jouluyönä Impivaarasta Jukolaan. Tosin rohdinpaitojen sijasta kuntoilijat sujahtavat maisemassa sulavissa trikoissaan.

– Tämä on ollut unelma lapsesta asti, Janne sanoo mietteissään ja tarkoittaa sitä, että saa esiintyä Aleksis Kivi -näytelmässä.

Hän on näytellyt Kivi-juhlilla jo neljän vuoden ajan, mutta nyt hänellä on siis ensimmäinen puherooli. Repliikkien viesti on varsin merkittävä ja yhä edelleen ajankohtainen: kiusata ei saa.

Janne tunnustaa, että häntäkin on kiusattu, tosin vain vähän aikanaan, kun hän oli töissä alakoulun keittiössä.

– Ei saa kiusata. Jos ei kiusaa, Jumala rankaisee oikeudenmukaisella tavalla, hyvyydellä.

Nyt on Jannen kanssa pääty perimmäisten kysymysten äärelle. Otetaanpa puheeksi rakkausasiat. Toivottavasti ne ovat sujuneet Jannella mutkattomammin kuin esikuvallaan? Janne on runoillut aiheesta paljon:

"Kun rakkaus on valo, voi varjoillekin nauraa. Kun silmiisi katson, niin ymmärrän sen, miksi on suuri meri kaunis ja taivaan tähdet."

Hänen mielestään rakkaus on sallittu kaikille, ja hän jopa suosittelee rakkautta kaikille. Jannella ei tällä hetkellä ole tyttöystävää. On kyllä ollut.

– Rakkaus on hankala asia. Minä ajattelen tulevaisuutta.
Elämältä toivon rakkautta ja terveyttä. Eikä sen kauniimpaa.

Näin Janne kirjoittaa omista tulevista päivistään:

"Taakse olen jättänyt lapsuuden ajat ja nuoruuden. Tästä alkaa aikuisuus. Eikä tässä vielä kaikki. Tän jälkeen alkaa vanhuus."

Mutta sen Jannekin tietää, että voi kirjoittaa, näytellä sittenkin, kun hänen elämä kulkee "rauhaisesti alas illan lepoon tuhannen, kultaisen auringon kiertoessa". Kuten seitsemällä veljeksellä.

Janne antaa itselleen joka päivä aikaa kirjoittaa ja piirtää.
Janne antaa itselleen joka päivä aikaa kirjoittaa ja piirtää.

Artikkeli on julkaistu alun perin ET-lehden numerossa 13/2014.

Kun vierellä kulkee identtinen kaksonen, elämää sävyttää moni hauska sattumus. Helmikuun 2. päivänä vietetään valtakunnallista kaksosten päivää. Sen kunniaksi julkaisemme tämän ET-lehdessä vuonna 2010 olleen artikkelin.

Mauno Hakalan makuuhuonetta Jyväskylässä ja Paavo Hakalan kamaria Porissa koristaa sama kehystetty valokuva vuodelta 1930. Siinä kaksi taaperoa tapittaa totisina linssiin ajanmukaiset röyhelökaulukset rinnassaan.

– Maunolla on suu auki ja minä olen tuossa oikealla, Paavo esittelee.

– Voitimme kuvalla Suomen Kuvalehden joulunumeron yhdennäköisyyskisan, Mauno kertoo.

Identtisen kaksosten yhdennäköisyydestä erityisen kokemuksen sai Maunon vaimo Maija 50-luvun alussa.

– Veljekset olivat juuri päässeet sotaväestä ja Mauno oli saanut työpaikan samasta kaupasta, jossa minä olin töissä. Kun näin hänet ensimmäisen kerran, sanoin toisille tytöille, että tuo on sitten minun, älkää yrittäkö. Kun Paavo pari viikkoa myöhemmin pääsi sotaväestä ja tuli matkalaukku kädessään liikkeeseen, järkytyin pahasti. Olinhan juuri nähnyt Maunon eri vaatteissa ja samassa luulin hänen jo tulevan ovesta matkalaukku kädessään. En luonnollisesti tiennyt mitään kaksoisveljestä. Myöhemmin juttu on naurattanut meitä kaikkia, Maija muistelee.

– Mutta emme me koskaan käyttäneet tällaisia sekaannuksia hyväksemme, Paavo teroittaa.

– Me olimme kilttejä poikia, vakuuttaa Maunokin.

Äidin kuolema erotti

Viisilapsisen Hakalan perheen esikoisiksi syntyneet veljekset kertovat aina tunteneensa läheisyyttä, vaikka elämä vei heitä eri suuntiin pienestä pitäen. Perheen isä toimi myymälänhoitajana, mikä teki elämästä jo sinänsä liikkuvaista. Aina oli parempi kauppapaikka kiikarissa ja sen perässä muutettiin pitkin Pohjanmaata ja Keski-Suomea.

Suuri suru kohtasi perhettä, kun äiti kuoli lentävään keuhkotautiin poikien ollessa 8-vuotiaita.

– Sen jälkeen perheemme oli enää harvoin yhdessä. Joku meistä viidestä oli aina sukulaisissa eri puolella Suomea. Myös me Paavon kanssa jouduimme olemaan paljon erossa toisistamme. Kun isä avioitui uudelleen, siskomme Maija annettiin kasvattilapseksi isämme tädille Lapualle ja se oli meille kova paikka, Mauno kertoo.

Veljekset Mauno (vas.) ja Paavo Suomen Kuvalehden yhdennäköisyyskisan voitokkaassa otoksessa reilun vuoden ikäisinä. Kuva on julkaistu joululehdessä 1930.
Veljekset Mauno (vas.) ja Paavo Suomen Kuvalehden yhdennäköisyyskisan voitokkaassa otoksessa reilun vuoden ikäisinä. Kuva on julkaistu joululehdessä 1930.

– Maunon kanssa erillään ollessamme kaipasimme aina toisiamme. Kun sitten välillä pääsimme yhteen, se oli joka kerta elämys, Paavo huokaa.

– Meillä ei ollut kilpailua keskenämme vaan olimme sopuisia, Mauno muistaa.

– Äidin kuolemaan liittyvässä surussa olimme toisillemme korvaamaton tuki. Kun äitipuolen kanssa oli hankaluutta, tuimme toisiamme, Paavo toteaa.

Yhteiset ajatukset

Vaikka yhteisiä hetkiä oli harvassa, veljekset tiedostavat herättäneensä mielenkiintoa ja uteliaita katseita missä ikinä liikkuivatkin. Usein päälle sattui samantyyppinen vaatetus ja jopa vaimot ovat käärineet paketeistaan tismalleen samoja lahjoja, vaikkei miesväki ollut puhunut asiasta keskenään.

Veljesten yhdennäköisyys oli nuorempana niin taattu, että jos Mauno piipahti Porissa Paavon puodissa, häntä puhuteltiin aina kauppiaana. Tosin moni ihmetteli, miksei mies seiso tiskin takana palvelemassa.

Paavon häissä eräs tuttavalapsi ihmetteli, että mitähän tuosta tulee, kun sulhanen istuu kirkon penkissä toisen naisen kanssa eikä morsianta näy missään. Tosiasiassa sulhanen istui taksissa nuorikkonsa kanssa valmistautumassa h-hetkeen ja velipoika vaimoineen odotteli penkissä.

– Aikuisiällä olemme pyrkineet tapaamaan kerran vuodessa. Kun Paavo ja hänen vaimonsa Kaisu jäivät eläkkeelle sitovasta kauppiaantyöstä, olemme matkailleet yhdessä paljon, Mauno kertoo.

Yhdessä on kierretty etelän lomakohteissa. Erään kerran veljekset joutuivat jopa miesparin iskuyrityksen kohteeksi.

– Maija ja Kaisu kulkivat takanamme ja nauroivat, että nyt kävi pojilla säkä, Paavo muistaa.

Nuoret sotamiehet joulukuussa 1949. Vasemmalla alikersantti Mauno, oikealla radiosähköttäjä Paavo.
Nuoret sotamiehet joulukuussa 1949. Vasemmalla alikersantti Mauno, oikealla radiosähköttäjä Paavo.

Matkoihin kuului aina tanssi, joka veljeksiltä sujuu jitterbugia myöten.

– Muuten harrastukset ovat aika samansuuntaisia. Marjastusta ja mökkeilyä, Mauno kertoo.

Samat ovat myös asiat, jotka aiheuttavat päänvaivaa.

– Viime aikoina olen miettinyt kovasti tieteellistä maailmankuvaa ja peilannut sitä lapsuutemme tiukkaan körttiuskon ajatteluun. Pohdiskelen, miten ihminen ja maailmankaikkeus on saanut syntynsä, Mauno valottaa.

– Ihan samoja minä täällä ajattelen, nauraa Paavo.

Sama Espanjan tuliainen

Sisustusmakukin käy veljeksillä yksiin. Kun Mauno aikoinaan haaveili mustasta nahkakalustosta, niin eiköhän sellainen ollut Paavon olohuoneessa, kun seuraavan kerran tavattiin.

Veljekset ovat olleet mukana laajassa kaksostutkimuksessa vuosikymmeniä. Sen myötä he ovat saaneet runsaasti tietoa fysiologisesta yhteneväisyydestään. Pituus, paino ja monet geneettiset ominaisuudet ovat vuosikymmeniä kulkeneet samoja latuja. Viime aikoina sairastelu on laihduttanut Paavoa.

– Yksi varma erovaisuus meissä on pienten luonne-erojen lisäksi. Iän myötä minä olen herkistynyt magneettisille kentille ja tunnen esimerkiksi vesisuonet värähtelynä, Mauno kertoo.

– Minulla ei ole tätä ominaisuutta, mutta jos Mauno ottaa minua kädestä, niin johan värähtelee, Paavo heittää.

Artikkeli jatkuu kuvan alla. 

Paavo (vas.) ja Mauno Hakala ovat eläneet aikuisiällä eri paikkakunnilla, mutta tavanneet ainakin kerran vuodessa. Ajatukset, makutottumukset ja ostokset käyvät yksiin. – Pienempinä jopa lapsemme sekoittivat meidät, Mauno kertoo.
Paavo (vas.) ja Mauno Hakala ovat eläneet aikuisiällä eri paikkakunnilla, mutta tavanneet ainakin kerran vuodessa. Ajatukset, makutottumukset ja ostokset käyvät yksiin. – Pienempinä jopa lapsemme sekoittivat meidät, Mauno kertoo.

Jotain värähtelyä on sekin, että kun kotiinlähdön aika koittaa, Mauno toteaa omistavansa samanlaisen pusakan, jota veli vetää niskaansa.

– Ostin tämän Espanjasta, Paavo vastaa.

– No niin minäkin, Mauno kuittaa, ja vaimoja naurattaa. Onhan Espanjassa nyt muitakin takkeja!

Totta vai tarua?

Tiedän, mitä kaksoseni ajattelee jostain asiasta.

Mauno: Totta.
Paavo: Totta.

Vaistoan, jos hänellä on huolia.

Mauno: Tarua.
Paavo: Tarua.

Teemme samoja asioita samanaikaisesti toisistamme tietämättä.

Mauno: Totta.
Paavo: Totta.

Meillä on yhteys, johon kukaan ei pääse väliin.

Mauno: Tarua.
Paavo: Tarua.

 

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 3/2010.

12 faktaa kaksosista

  • Identtiset eli samanmunaiset kaksoset syntyvät, kun hedelmöittynyt munasolu jakautuu kahdeksi. Tällöin lasten geeniperimä kromosomien emäsparijärjestyksen osalta on täysin sama. Luonteissa voi silti olla suuriakin eroavaisuuksia.
  • Syytä munasolun jakautumiseen ei vielä tiedetä. Identtisten kaksosten fyysiset ominaisuudet ovat yleensä hyvin samankaltaiset pituutta ja painoa myöten.
  • Epäidenttiset kaksoset syntyvät, kun kaksi munasolua hedelmöityy samanaikaisesti. Tällöin kaksoset ovat erimunaiset.
  • Identtisyys voidaan tutkia määrittämällä riittävästi geneettisiä emäspareja. Synnytyksen jälkeen se voidaan todeta varmaksi, jos lapsilla on samat sikiökalvot.
  • Suomessa syntyy vuosittain noin 600–700 luonnollista kaksosparia. Synnytysten määrästä se on runsas prosentti.
  • 1990-luvun alkupuolella oli varsinainen kaksosbuumi lapsettomuushoitojen sivuvaikutuksena.
  • Kaksosia syntyy suuremmalla todennäköisyydellä äideille, joilla on jo useampi synnytys tai jotka ovat iäkkäämpiä.
  • Taipumus saada epäidenttisiä kaksosia kulkee suvuittain. Kansan suussa elää sitkeästi uskomus, että kaksosuus hyppää sukupolven yli. Tätä uskomusta ei ole tieteellisesti todistettu.
  • Kaksoset eivät poikkea ominaisuuksiltaan valtaväestöstä eivätkä sairasta sen enempää kuin muutkaan.
  • Kaksosten elinikä ei yleensä ole sama. Toinen voi elää vuosikymmeniä pidempään.
  • Naiskaksosten on todettu elävän kiinteämmässä suhteessa toisiinsa läpi elämän kuin mieskaksosten.
  • Kaksosten elämässä on usein paljon samankaltaisuutta. Aikuisiällä kaksosten sosioekonominen asema on yleensä samankaltainen. Asiaa selittää kaksosuuden lisäksi yhteinen kasvuympäristö.

Asiantuntijana Kansanterveystieteen laitoksen johtaja, professori Jaakko Kaprio

Kesämökki ja käsin tiskaaminen nostavat ET:n kolumnistin mieleen tukun muistoja. Myös sen, kun anoppi hankki maalle trendikkäitä paperilautasia.

Radiossa naisääni laulaa Mä oksalla ylimmällä, ja mieleni mikrosolut nostavat esiin Hanna-tätini tiskaamassa ja laulamassa heleästi korkealla äänellä astioiden kilinät ja kolinat taustamusiikkinaan. Hän rakasti tiskausta ja nappasi lautaset nenän edestä tiskatakseen ne hetihetiheti. Ja minä ihmettelin, miten joku voi rakastaa tiskaamista. Mutta oli hän muutenkin outo lintu niinä aikoina. Luki Jallua, hörppi Sorbusta, hankki käkkärän permanentin, vaikka se isoäitini Emma-Lusinan mielestä oli syntiä.

Äitini ei tykännyt tiskeistä, mutta hänkin lauleskeli huvikseen tiskien äärellä Liebe was es nie, nur liebelai ja muita sota-ajan iskelmiä. Kutsun niitä yhä äidin tiskauslauluiksi.

Nuoruudessani tiskit kuuluivat mökkikesien uimaleikkeihin. Kannoin isossa alumiinivadissa lautaset ja kupit rantaveteen ja kutsuin pikkukalat näykkimään patojen jämät puhtaiksi. Astioiden kuuluikin olla maalla niljakkaita ja rasvaisia.

Samassa kuhmuisessa vadissa pesin varpaillani uudet perunat ja huuhdoin meressä kivijalassa säilytetyt homeiset makkarat. Hyvää oli – eikä kukaan kuollut.

Monella mökillä kaupunkilainen joutuu yhä pesemään astiansa manuaalisesti. Hoidetuin käsin kohtaamme likaiset lautaset, haisevat kupit ja mustikkamukit, iljettävät kauraryynikokkareet kattilassa ja ihraklöntit paistinpannussa. Kestomuistissa säilyy vettä säästävä järjestys: ensin lasit, kupit ja lautaset, viimeiseksi ne patoihin tarttuneet inhotukset.

Omassa kesätorpassamme vesi meni, mutta ei aina tullut. Kuuma vesi keitettiin kattilassa. Ostin kiljuvankeltaiset kumihanskat ja vihasin jokaista tiskiminuuttia.

Päätin panna mutkat suoriksi nähtyäni britti-tv-sarjasta, ettei astioita huuhdeltu laisinkaan, vaan nostettiin kuivumaan vaahtoa valuen. Minä perässä. Aamulla mies täytti vesilasin – se oli huikean kirkas kuin kristalli – ja nuuhki kummissaan. Miksi vesi haisee ihan Fairylta? Tytär ehätti kantelemaan, että äiti ei huuhdo astioita.

Paperilautasten ilmestyessä markkinoille anoppini hankki maalle trendikkäitä paperilautasia. Mutta ne olivat aivan liian koreita ja kalliita poisheitettäväksi tai saunanpesässä poltettavaksi. Niinpä me tiskasimme. Taisimme kuivata ne pyykkinarulla. Eikä kukaan laulanut.

Kolumni on julkaistu ET-lehdessä 14/2017

Poliisi-TV:stä tuttu Raija Pelli oli mukana tekemässä kirjaa uskonyhteisöissä tapahtuneista rikoksista. Hän on huolissaan siitä, että monia houkutellaan uskonyhteisöihin huijaamalla. 

– Nykypäivä on tehnyt uskonyhteisöjen konsteista järeämpiä. Esimerkiksi kuusi vuotta sitten uskonyhteisö kokoontui patologian laitoksella ja yritti herättää ruumiinavauksen läpikäynyttä ruumista kuolleista, Raija Pelli kertoo.

Pellin ja Terho Miettisen keväällä julkaistu teos Harhaanjohtajat (Docendo) kertoo uskonyhteisöissä tapahtuneista rikoksista.

– Teimme töitä ripirinnan, koneet vierekkäin. Prosessi oli raskas. Materiaalia oli erilaisista uskonyhteisöistä varmaankin tuhat sivua. Karsimme tekstiä vuoden verran ja päivitimme teokseen myös tämän päivän uskonnollisia huijareita. Taloudellista menestystä ja valtaa tavoitellaan uskonyhteisöissä surullisen paljon edelleen, Pelli kertoo.

– Aihe oli minulle tuttu Poliisi tv:n ajoilta. Esimerkiksi Jehovan todistajien hylkäämät lähtijät ja heidän kokemansa hengellinen väkivalta olivat säännöllisesti esillä.

Raija Pelli kertoo seuraavansa vapaan seurakunnan saarnaaja Pirkko Jalovaaran oikeuskäsittelyä.

– Olen istunut Jalovaaran oikeudenkäynnit alusta loppuun, tapaus kiinnostaa minua kovasti.

"Kusetus ei sovi arvoihini"

Pelli kertoo itse olevansa luterilainen tapakristitty.

– Käyn vain jouluisin kirkossa, enkä ajattele olevani erityisen hurskas ihminen. Rakkauden kaksoiskäsky, rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, on minulle tärkeä. Olen mukana kirkon vanhustyössä, pidän lukupiiriä Kauniaisten seurakunnassa. Arjen tasolla toteutan siis jonkinlaista teologista pohdintaa.

Pelli toteaa, että hänen omaan arvomaailmaansa eivät sovi kuppaus tai kusetus. Siksi uskonnollisten harhaanjohtajien tutkiminen tuntui tärkeältä.

– Lähes aina jäseniään hyväksikäyttävät uskonyhteisöt lupaavat enemmän kuin antavat, luvataan esimerkiksi ihmeparantumisia, joita ei tosiasiassa ole olemassakaan. Usein huijauksien kohteena ovat hädänalaiset ihmiset. Esimerkiksi iäkkäät ihmiset saatetaan houkutella kilpailemaan paremmista taivaspaikoista.

Lasten asema huolettaa

Pelli kantaa huolta erityisesti lapsista ja nuorista, jotka eivät voi valita omaa yhteisöään. Esimerkiksi uudelle paikkakunnalle muuttanut epävarma teini-ikäinen on Pellin mukaan täydellinen kohde uskonyhteisön rakkauspommitukselle.

– Heidät vain vedetään vaativan uskonyhteisön arvomaailmaan kuin mankelin läpi.

Pellin mukaan myös lapsiasianvaltuutettu on ilmaissut huolensa uskonyhteisöissä kasvavista alaikäisistä.

– On vaikea kuvitella kasvamista maailmaan, jossa ihmiset kesken jumalanpalveluksen kaatuilevat, huutavat ja alkavat puhua siansaksaa. Kun aikuiset lähtevät viihteelle, he jättävät lapsensa turvalliseen hoitoon. Näin olisi tehtävä myös tällaisissa yhteisöissä.

Raija Pelli korostaa, ettei kirja tuomitse kaikkia uskonyhteisöjä.Vain ne, joissa ihmisten hyväksikäyttöä ilmenee taloudellisessa tai muissa muodoissa.

– Hengellisyys on voimavara, joka tukee ihmisiä monissa tilanteissa. Tärkeintä on, ettei kukaan käytä hengellisyyden varjolla sinua hyväkseen.

Raija Pelli muistetaan erityisesti Poliisi TV:n tekijänä ja juontajana. Lue lisää Pellin kuulumisista ET:n numerosta 15/2017.

 

 

 

vieras

Poliisi TV:n Raija Pelli: "Pakene, jos uskonyhteisö ottaa enemmän kuin antaa"

Ännä kirjoitti: Mihin voin paeta kun poliittiset tahot ottavat enemmän kuin antavat? Toisin sanoen, Miten voin sanoutua irti nykysuomen järjettömyydestä? Kaikille niille jotka vastaavat : muuta pois vastaan että mielelläni jahka maksatte minulle käyvän hinnan omistamistani kiinteistä suomessa sijaitsevista asseteista, eli saan rahani pois tästä läävästä. On se poliittisten päättäjien touhu yli kansan tahdon kamalaa jos suomalaisille on "rajat auki ulos maastaan" ilmiö alkanut toimimaan. Ei...
Lue kommentti
-valone-Käyttäjä698
Seuraa 
Liittynyt11.3.2016

Poliisi TV:n Raija Pelli: "Pakene, jos uskonyhteisö ottaa enemmän kuin antaa"

Vierailija kirjoitti: Lue koko artikkeli läpi ajatellen mitä siinä sanotaan. Myös artikkelissa mainittu kirja on lukemisen arvoinen. Jos et vieläkään vakuutu mistä tässä on kysymys, tutustu Uskontojen uhrien verkkosivuihin. Siellä todelliset henkilöt kertovat karuja tarinoita uskosta, josta ei tullut turvallinen ja hyvä olo. Pelli ei syytä kaikkia uskonsuuntia. Ne uskovaiset, jotka uhkailevat, kiristävät, tuomitsevat, petkuttavat rahaa ja vaativat vanhempia kieltämään omat lapsensa kannattaakin...
Lue kommentti

Näyttelijä Kristiina Halkola kaipaa eläkepäivinäänkin näyttämölle.

Kristiina Halkola nousi suomalaisten tuntemaksi tähdeksi jo ensimmäisellä elokuvaroolillaan. Vuonna 1966 ilmestynyt Käpy selän alla oli aikansa kohuteos, ja sitä seurasi joukko paljon huomiota saaneita rooleja elokuvissa, teatterissa ja televisiossa. Mustaa valkoisella, Lapualaismorsian, Rauta-aika ja Hukkaputki vahvistivat Halkolan asemaa koko kansan tuntemana julkkiksena. 

Viime vuosina Halkolaa on nähty valkokankaalla ja näyttämöllä vähemmän.

Näin Halkola kertoo työstään näyttelijänä:

"Jäin eläkkeelle heti kun pääsin. Ajattelin, että voin kuitenkin tehdä keikkoja ihan yhtä hyvin eläkkeellä ollessani. Aina silloin tällöin olen onnistunut joitain näyttelijäntöitä saamaankin. Itsestäni ainakin tuntuu, että kerran vuodessa käyn tekemässä jonkin pienen roolin.

Tänä vuonna olen tehnyt tyttäreni toivomuksesta lauluiltoja yhdessä Jiri Kurosen kanssa. Niitä on ollut tähän mennessä kaksi, mutta suurella menestyksellä.

Rankka monologi

Ihan mielelläni näyttelisin edelleen, mutta näytelmissä on enemmän rooleja iäkkäille miesnäyttelijöille. Olen kuitenkin esittänyt menestyksellä dementoitunutta mummoa, Kansallisteatterissakin kahdesti.

Ensin esitin 13 uponnutta vuotta -näytelmässä muistisairasta mummoa vuonna 2012. Vuotta myöhemmin teatterinjohtaja Mika Myllyaho soittaa ja kysyy, että voisinko tulla mukaan Lauantai-näyttelmään, siihen tarvittaisiin dementoitunut mummo. Vastasin, että minulle saa soittaa joka kerta, kun teillä on näytelmässä se muistisairas mummo. Täältä tullaan!

Kyllä mä tästä ammatista tykkään.

Keväällä 2016 teatteri Jurkassa esitetty monologi Maagisen ajattelun aika oli itselleni näyttö, että vielä osaan, pystyn, kestän ja jaksan.

Puolentoista tunnin näytelmässä roolihahmo käy läpi miehensä kuolemaa, ja lopussa ainoa tytärkin kuolee. Aihe oli aika rankka, mutta näytelmää oli ihana tehdä. Kyllä mä tästä ammatista tykkään."