Sirpa Vaaranmaa ei pääse omin voimin vessanpöntölle, mutta asuu silti itsellisenä, surffaa netissä ja pyyhältää joka viikko tuulettumaan.
Pyörätuoli on ollut Sirpan seuralainen jo pitkään. Hän vammautui pahasti rajussa auto-onnettomuudessa 32 vuotta sitten. Eronnut Sirpa asuu yksin – tosin kissa seuranaan.
– Olen aamuvirkku ja tykkään tehdä aamutoimeni rauhassa. Juon kahvia, harjaan kissani Vicky Leen ja höpöttelen sen kanssa.
Kahvin jälkeen Sirpa singahtaa nettiin.
– Pelaan siellä korttipelejä ja olen aika aktiivinen Facebookissa. Lisäksi olen valtakunnallinen vertaistukihenkilö baclofen-pumppu -potilaille. Pumppu on asennettu vatsaan. Siitä lähtee letku selkäydinkanavaan, ja se helpottaa jalkojen spastisuutta.
Verkkosurffailua seuraa aamupesu, mutta siitä Sirpa ei täysin selviä ilman apua.
– Maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin minulla on ulostuspäivä ja pesulla avustaja, koska en uskalla siirtyä enää yksin vessanpöntölle. Olen pudonnut siitä aiemmin ja murtanut jalkani niin kolmasti.
– Vessakäynti on aina ikävä ja sen jälkeen olen helpottunut. Menen sänkyyn pitkälleni, venyttelen lonkat, hoidan ja rasvaan ihoani ja makaan vatsallani tunnin pari.
Noin puolenpäivän maissa Sirpa pukeutuu sängyssään ja nousee pyörätuoliin.
– Aikanani olin kova ruuanlaittaja. Asuin 80-luvulla perheeni kanssa Tansaniassa.
"Afrikassa tein kaiken itse, jauhoin impalan maksatkin."
Ruuanlaittotyyliään Sirpa luonnehtii "säveltämiseksi".
– Valmistan mielelläni salaatteja, joissa on esimerkiksi kaalia, porkkanaa, paprikaa, sipulia ja tonnikalaa. Välillä pidän patukkapäiviä, joihin kuuluu yksi Nutrilet-patukka ja litra gefiluspiimää. Niin pidän linjani kurissa.
– Rahka on herkkuani, varsinkin puolukkarahka. Pakastimeni on aina täynnä marjoja.
Raha-asioiden kanssa Sirpa on tarkka. Hän kuvaa itseään näin: "pedantti perfektionisti pyörätuolissa".
Sirpan tavoite on, että kerran viikossa hän lähtee ihmisten ilmoille.
"Jos kotiini jäisin, synkkyydet ja kivut kumuloituisivat."
– Minusta on kiva katsella ihmisiä, varsinkin Vantaan Jumbo on kuin olohuoneeni. Shoppailu tuo iloa ja vaihtelen pukeutumistyyliäni rokahtavasta romanttiseen.
Kun Sirpa käy ostosten lomassa ravintolassa, hän pitää huolen, että muistaa kiittää kokkia hyvästä ruuasta.
– Hyvästä palautteesta tulee hyvä mieli. Kiitos on tärkeä sana. Olenkohan ainoa, joka on lähettänyt Kelallekin kiitoskirjeen, hän pohtii.
Sirpa on kehitellyt ideoita, miten ihmiset voisivat olla enemmän läsnä toisiaan varten. Miksei vaikkapa sairaaloissa ole huonetta, jonka ovessa lukisi ”kuuntelija”?
– Lääkärin tai psykiatrin edessä voi pelottaa, mutta pelottaisiko, jos oven takana istuisin minä pyörätuolissa?
"Voisin olla potilaan ja asiantuntijan välikäsi."
– Kukaan meistä ei voi toista pelastaa, mutta jos sisällä on pienikin itu, sitä voi yhdessä ruokkia.
Sirpa haluaisi olla vertaistukiaikuinen, mutta ei enää jaksaisi lähteä SPR:n kursseille.
– Eikö muka enää osata olla kavereita ilman kursseja? Voihan kutunjuusto, arkijärjelle olisi käyttöä! Kyllä minuakin joskus vituttaa, mutta aikuinen löytää ongelmiinsa ratkaisun.
Sirpa sanoo, ettei pyörätuoli ole tehnyt hänestä parempaa ihmistä.
– Ne ainekset ovat olleet minussa olemassa. Haluan, että minusta jäisi sellainen muisto, että "oli se Sirpa Vaaranmaa aika hulvaton tyyppi”.
