Rockmuusikko Pelle Miljoonan, 61,  ja toimittaja Teija Variksen, 48, tarina alkoi rock-festivaaleilla. Vierähti liki 30 vuotta, ennen kuin he päätyivät saman katon alle.

Teija Varis oli 13-vuotias punkkari, kun hän kohtasi Pelle Miljoonan ensimmäistä kertaa. Se tapahtui vuonna 1980 Pihtiputaalla, missä pidettiin silloin Saapasjalkarock-festivaali.

− Vietin paikkakunnalla kesää mummolassa. Pääsin festivaalille isosiskon ja kavereiden kanssa. Äiti vei ja tuli myös hakemaan, Teija muistelee.

Pelle bändeineen soitti festivaalilla. Musiikki on tuttua Teijalle, joka oli kuunnellut sitä kasettisoittimella.

Lue myös: Keskustan Timo Kaunisto uudesta onnestaan

Kun keikka oli ohi ja bändi lähdössä pois, Pellelle tuli jotain asiaa festivaalialueen ulkopuolella olevaan toimistoon. Teijalla oli mukanaan kamera.

− Ajattelin, että tuossa hän nyt on, uskaltaisinko pyytää kuvaan. Sitten vain menin kysymään.

”Ota kuva, jos sulla on kamera”

Pelle vastasi tokaisemalla, että ” jos sulla on kamera”. Teija hihkaisi, että ”kyllä minulla tässä kamera on”. Hän otti kuvia, jotka ovat edelleen tallessa.

− Kun vertaa nykyisiin, fanit olivat siihen aikaan tosi ujoja. Nyt kaikki haluavat kaverikuvan vaikka kesken soiton. Ennen homma oli hienotunteisempaa, pyydettiin nimikirjoitus ja otettiin valokuva kaukaa, niin kuin Teija teki, Pelle kertoo.

Toinen kohtaaminen

1980-luvun mittaan Pelle Miljoonasta tuli nopeasti niin iso tähti, ettei hänen musiikkiaan voinut välttyä kuulemasta. Teija seurasi hänen vaiheitaan niin kuin tuhannet muut nuoret.

Pitkään punkrock oli Teijalle tärkeätä, mutta lukioaikoina muukin musiikki alkoi kiinnostaa.

Elämäni matkat: Rotta ryömi Pellen rastoissa

− Joskus 1990-luvun alussa kohtasimme uudelleen. Asuin Jyväskylässä ja huomasin Keskisuomalaisessa ilmoituksen Pellen keikasta Tikkakoskella ravintola Jyväsjokivarressa, Teija kertoo.

Hän koki ahaa-elämyksen. Hän tunsi, että oli aivan pakko mennä kuuntelemaan kymmenen vuoden jälkeen. Ja hyvältähän se edelleen kuulosti.

”Keikan päätyttyä koin yllätyksen”

− Keikan päätyttyä sain kokea melkoisen yllätyksen. Kun bändi lopetti, Pelle marssi suoraan luokseni ja kysyi: ”Kuka sä olet?”

Teijaa kiinnosti siihen aikaan psykologia. Hän oli lukenut, että jos toista pyytää piirtämään talon, lopputuloksesta voi tulkita, millainen ihminen hän on.

− Pelle piirsi talon siinä tanssilattialla istuessamme, ja minä analysoin sitä. En vaan yhtään muista, mitä olin siinä näkevinäni, Teijaa nauraa.

Lue myös: ”Kaustisen kansamusiikkijuhlilla tärppäsi”

Pelle oli ollut Teijalle iso hahmo. Kun tämä yhtäkkiä laskeutui hänen tasolleen ja oli kiinnostunut hänen tekemisistään, se tuntui jännittävältä. Jälkeenpäin Pelle soitteli Teijalle aina silloin tällöin.

− Minusta tuntui aina, että hän on jotenkin hirveän tuttu. Tunnen ihmisen, vaikka en tiedä kaikkea, mitä hän tekee. Se on hengenheimolaisuutta.

Matka Goaan

Loppuvuodesta 2008 Pelle eli muutosten aikaa. Hänellä oli tunne, ettei enää koskaan halua yhteen kenenkään kanssa.

− Minulla on ollut jokunen parisuhde, ja ne ovat kaikki päättyneet eroon eivätkä aina niin nätisti. Ajattelin, ettei minusta ole elämään ja asumaan yhdessä kenenkään kanssa, Pelle kertoo.

Talvella 2009 Pelle ja Teija kuitenkin päätyivät yhtä aikaa Intian Goaan. Teija kokosi materiaalia matkaopaskirjaan, ja Pelle äänitti levyä.

Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki: ”Kärsin pitkään esiintymiskammosta”

− Teija lähti aamuisin skootterilla retkilleen. Minua hirvitti, koska hän on vaalea nainen ja joutui menemään yksin aika pahoihin mestoihin.

He sopivat, että Teija tulee aina ennen auringonlaskua takaisin. Joskus Pelle oli kuskina, mutta ei ehtinyt mukaan niin usein kuin olisi halunnut.

”Saimme viettää illat yhdessä”

− Oli mukavaa, kun Teija tuli takaisin ja saimme viettää illat yhdessä. Viihdyimme toistemme seurassa kivalla tavalla.

Kun he palasivat keväällä Suomeen, tuntui luontevalta jatkaa suhdetta. Siitä lähtien he ovat olleet yhdessä.

− On hämmästyttävää, miten ihmissuhde voi kehittyä pitkän ajan kuluessa. Se sai kypsyä rauhassa. Vaikka olin aina kokenut Pellen jotenkin tutuksi, en ollut ikinä ajatellut, että meillä olisi yhteinen arki. Minulla ei ollut sellaista pyrkimystä, Teija pohdiskelee.

Luonnollista tietä

Rockmuusikko on usein keikoilla viikonloppuisin, mutta Pelle ja Teija onnistuvat olemaan paljon yhdessä, jopa enemmän kuin normitöissä käyvä pariskunta.

− Ihmiset eivät tutustu toisiinsa, jos he eivät asu yhdessä. Ainahan kumppanista paljastuu uusia piirteitä, kun hänen kanssaan jakaa jokapäiväisen elämän, mutta ei minulla ollut mitään hirveitä odotuksia. Kimppaan meno kävi luonnollista tietä, Pelle sanoo.

Teija voi tehdä toimittajan töitä kotona ja myös ulkomailla, kiitos internetin. Pelle voi väsätä biisejä kotona.

− Vaikka kumpikin teemme omiamme, olemme yhdessä. Se tässä on nastaa. Kyllähän se ihmisen elämässä on niin, että jos arki ei toimi, ei skulaa mikään muukaan, Pelle toteaa.

Pohjanmaalaisen valokuvaajan Eetu Sillanpään minihevoset hurmaavat tempuillaan. Katso video ja kuvia!

Pian seitsemän vuotta täyttävä Timo ja parivuotias Touko ovat miniatyyrihevosia, joita ei pidä sotkea poneihin.

Pikku-Timo on kotoisin Ruotsista. Eetun ja Timon ensikohtaaminen oli onnekas vahinko. Sillanpäät olivat Tukholman liepeillä etsimässä Riitta-vaimolle uutta ratsuhevosta. Myyjällä sattui olemaan pihapiirissään myös minihevosten sirkus, ja siellä se seisoi teltan kupeessa kuin unikuva – spanielin kokoinen varsa! Eetu ei saanut ministä silmiään irti. Silitteli ja kanteli sylissään, oli pakahtua: Tän mä haluun, mä haluun, mitään en ole koskaan ennen näin halunnut...

Viisas vaimo esitti joitakin tyynnyttäviä ja käytännönläheisiä kysymyksiä, mutta mies oli ihan pistoksissa. Lopulta vaimokin heltyi.

Seuraavat kuukaudet Eetu vieraili ahkerasti hevosvauvansa luona Ruotsissa, että se oppisi tuntemaan hänet. Oppihan se, juoksi kuljetuslaatikosta vapauduttuaan suoraan Eetun syliin, liikuttavasti hörähdellen. Vierihoito jatkui Suomessa.

– Eetu otti Timon takia oikein isyyslomaa. Nyt jokainen katse ja ele heijastavat miehen ja hevosen erityistä suhdetta, jota käydään silloin tällöin todistamassa myös sirkus Florentinon estradilla.

Western-aiheisessa ohjelmanumerossa Timo vetää vankkureita, kävelee kahdella jalalla, pyörähtelee, paukuttaa rumpua ja suukottaa lopuksi Eetua. Siinä lopussa on aina jännitys päällä, Timo kun saattaa jekkuhenkeen vähän näykätäkin.

– Timo oppi tunnistamaan oman musiikkinsa ja oli aina syöksyä verhojen läpi heti, kun se pärähti soimaan, Eetu muistelee satunnaisen show-elämän haasteita.

– Ei niitä aina huvita harjoitella, jolloin annan olla. Hermostua ei kannata koskaan. Siinä saattaa mennä kuukausien työ hukkaan, ovat niin herkkiä.

Touko löytyi Timon kaveriksi Hollannista pitkän etsiskelyn jälkeen – täplikkäät minit ovat harvinaisia ja haluttuja. Touko on luonnollisesti hieman horjuttanut Timon asemaa. Nytkin Eetu joutuu hiukan pinnistelemään ollakseen kyllin tasapuolinen, mutta hyvin ne ovat vielä samaan pihattoon sopineet.

Eetu Sillanpään ja minihevosten koti sijaitsee Vöyrissä, ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Ohi kulkevalla tiellä ei ole juuri liikennettä, mutta joskus joku kaahari saattaa eksyä kulmille. Heitä varten Eetu teetätti varoituskyltin, tyylinsä mukaisesti pilke silmäkulmassa: Kör sakta! Finnjävlar.

- Aiemmin samassa kohdassa oli kolmenkympin rajoituksesta kertova taulu. Sillä ei ollut mitään vaikutusta. Mutta kun tämä nykyinen saatiin tien varteen, moni on oikein peruuttanut katsomaan, mitä ihmettä siinä vinoillaan, kertoo Eetu nauraen.
 

Irlanninsusikoira Pyry on vielä pentu, mutta jo isompi kuin minihevoset. 

Eetu Sillanpää

  • Syntynyt 24.7.1957 Kokkolassa. Asuu Vöyrissä.
  • Valokuvaaja. Työskentelee Ilkka-Yhtymässä, sanomalehtien Pohjalainen ja Ilkka kuvaajana.
  • Lukuisia tunnustuksia: Vuoden Lehtikuvaaja 1997, Vuoden Henkilökuva 2003, Vuoden Lehtikuva 2004,  Vuoden Urheilukuva 2010.
  • Naimisissa, kaksi aikuista lasta.
  • Harrastaa remontointia ja sirkuksessa esiintymistä.
  • Motto: ”Täytyy olla vähän kahjo pysyäkseenjärjissään.”

Katso Sillanpään palkitut kuvat:

Vuoden Henkilökuva 2003

Vuoden Lehtikuva 2004

Vuoden Urheilukuva 2010

Artikkeli Eetusta on julkaistu ET-lehdessä 1/2013.

1600-luvun Suomessa avioeron perusteeksi ei riittänyt väkivaltaisuus, saati impotenssin kaltainen pikkuseikka, muistuttaa ET:n kolumnisti, historioitsija Teemu Keskisarja.

Kaiketi jo kivikauden Suomessa viisaat ämmät ja äijät sovittelivat lajitovereidensa parittelua. Ensimmäinen kirjallisia lähteitä tuottanut terapeutti oli Sigfridus Aronus Forsius, 1600-luvun pappi ja ”monioppinut”. Forsius kirjoitteli Ennustuksia ja Arveluja kaikenlaisista tulevista tapahtumista Ilmassa ja alhaalla Maan päällä. Rannattomaan asiantuntemukseen sisältyi suomalaisen naisen sielunelämä.

Forsius havaitsi, että enkeleiden kaltaisista immistä tuli vaimoina pirulaisia. Tieteellinen selitys löytyi 1600-luvun vaatteista. Kun nuoret kulkivat paljain päin, kiukku tihkui päänahan ”hikirei’istä” vaarattomasti. Säätyläisrouvilla tiehyitä tukkivat hatut, rahvaanmuijilla huivit. Paha patoutui. Isompina päästöinä se sitten höyrysi suusta ja sieraimista. Ylipaineen takia suomalaisnaiset puhisivat 1600-luvulla kuin ”vihaiset tammat”, potkivat ja purivatkin.

Naisvaltainen nykyaika uskoo, että muinaiset miehet hakkasivat alinomaa vaimojaan.

Pitää paikkansa, joskin suomalaisten perheriitojen historia on tasaväkisempää. Raamattu ehdotti maailman navaksi isäntää, mutta opinkappale ei aina näkynyt savupirtin hämärässä. Jämerät emännät rusikoivat vaikkapa sairasta tai ikäloppua ”vahvempaa” sukupuolta. Hakkaajanaiset joutuivat harvoin oikeuteen, sillä uhrit häpesivät kohtaloaan. Asiakirjoista aistii käräjäyleisön hihityksen, kun asianomistajana luimisteli hameväen nujertama isäntä.

Alemmat säädyt solmivat sietämisavioliittoja.

Alemmissa säädyissä parit tekivät itse kumppanivalintansa, mutta talonpidon ja työnjaon seikat niitä sanelivat. Tuloksena ei ollut rakkaus- vaan sietämisavioliittoja.

Yhteensopimattomia puolisoita pakottivat pysymään yksissä arjen velvoitteet, kirkko ja maallinen laki. Onnettoman liiton ies painoi tammaa ja oria peruuttamattomasti. Avio-ongelmat takuulla pillastuttivat, jos laiska, huoraava ja juopotteleva puolisko oli rinnalla hautaan saakka. Eron perusteeksi ei riittänyt väkivaltaisuus, saati impotenssin kaltainen pikkuseikka.

Ennen 1900-lukua avioeroja oli vain jokunen per vuosi. Nykyisin liitoista särkyy yli puolet. En murehdi erojen yleistymistä historioitsijana enkä varsinkaan eronneena miehenä. Harva meistä pysyisi järjissään ensimmäiseen kumppaniinsa loppuiäksi kahlehdittuna.

Kolumni on julkaistu ET-lehdessä 13/2017

Juontaja Kari Salmelainen muistelee, kuinka rakkaus syntyi Napakymppi-ohjelmassa – ja kertoo, miten hänen oma parisuhteensa on kestänyt yli 20 vuoden ajan. 

– Nopeasti kuvauksissa jo aisti, että keillä osallistujista synkkaisi parhaiten, kertoo Napakymppiä juontanut Kari Salmelainen. Hän juonsi ohjelmaa vuosina 1985–2002.

Salmelainen on tavannut muutamia Napakympin kautta naimisiin päätyneitä pariskuntia.

– Ruotsinlaivalla olen tavannut pariskunnan, joka tuli esittelemään 18- ja 20-vuotiaat tyttärensä. He kertoivat tavanneensa Napakympin kautta. Onnittelin tietysti ja otimme muutaman valokuvan, Salmelainen kertoo.

Salmelaisen mukaan Napakympissä ihmiset olivat kiinnostuneita samoista arvoista kuin tanssilavalta kumppania hakiessaan.

– Kysymykset toistuivat usein hyvin samankaltaisina. Alkuun ihmettelin, että miten ihmiset jaksavatkin kysyä aina samoja asioita, mutta sitten ymmärsin, että ne ovat niitä kaikkein tärkeimpiä kysymyksiä, Salmelainen kertoo.

– Minkälaisesta ruuasta tykkäät ja pidätkö matkustelusta toistuivat moneen kertaan. Monet olivat myös kiinnostuneita siitä, pitääkö kumppani valkosipulista, Salmelainen naurahtaa.

Kari Salmelainen Napakympin kuvauksissa.
Kari Salmelainen Napakympin kuvauksissa.

"Vuosipäivien vietto kuuluu amatööreille"

Salmelainen on itse pitänyt yhtä puolisonsa Sirpa Teräksen kanssa yli kaksikymmentä vuotta.

– Sirpa ohjasi parikymmentä vuotta Napakymppiä, vietimme siis jo töissä paljon aikaa yhdessä. On vaikea enää edes muistaa, mistä kohtaa parisuhteemme alkoi.

Kari Salmelaisen paras parisuhdevinkki on kunnioitus.

– Toisen osaamista, ammattitaitoa ja luonnetta on osattava arvostaa. Liian usein tulee nähtyä pariskuntia, joissa toista mollataan tyhmyydestä tai osaamattomuudesta. Sellaisen todistaminen tekee aina pahaa. 

Samankaltainen ajatusmaailma ja vahva luottamus ovat Salmelaisen mukaan parisuhteen tärkeimpiä rakennuspalikoita.

– Sirpa ja minä olemme molemmat tarkkoja televisioviihteen ammattilaisia. Olemme myös tottuneet joustamaan ammattiemme puitteissa. Vuosipäivien vietto kuuluu amatööreille, Salmelainen toteaa.

Hänen mielestään suhdetta kannattaa juhlistaa vaikka arkisena maanantaiaamuna, kun muut ovat töissä ja yhteistä aikaa viimein löytyy.

– Luottamukseen sisältyy myös se tärkeä näkökulma, että kumpikaan ei suhteessa roiku toisessa kynsin ja hampain kiinni, molemmilla on oltava oma tilansa mennä ja tehdä.

Kari ja Sirpa-vaimo.
Kari ja Sirpa-vaimo.

"Enää en kaipaa televisioon"

Napakymppi jatkuu televisiossa jälleen syksyllä, Janne Katajan juontamana.

– Aikansa kutakin, ne hommat ovat minun osaltani ohi. Televisioon en enää kaipaa, ne ajat on jätetty taakse, Kari Salmelainen sanoo. 

Salmelainen esiintyy silloin tällöin koko perheen toritapahtumissa juontamassa Napakymppejä.

– Olemme vaimoni kanssa molemmat jo eläkkeellä ja rakastamme tehdä spontaaneja matkoja. Maailmaa on tullut kierrettyä, se on hauskaa puuhaa. Liika keikkailu vaikeuttaisi lähtemistä liikaa, joten olen tarkka siitä, minkälaisiin hommiin sitoudun. Televisioon en enää lähtisi, Salmelainen toteaa.

Lue lisää Kari Salmelaisen kuulumisia ET:stä 14/2017. 

Savolaistunut napolilainen Paco kertoi vuoden 2016 murrekisassa värikkäästi tuntemuksista, joita miljoonakaupungin kasvatille jäi aution oloisesta Pielavedestä. Hän veti esityksen uudelleen ET:n lukijoille.

Mamma mia! Vai voe tokkiisa...? Paco Nucci toteaa, että napolilaisissa ja savolaisissa on paljon samaa: puheliaisuus ja vahva murre.

– Rakastan Kuopiota, enkä voisi kuvitellakaan asuvani muualla, vaikka olin Helsingissäkin monta vuotta. Tykkään myös savolaisista naisista, sillä kaikki neljä vaimoani ovat olleet savolaisia, Paco nauraa.

Pacon mielestä savon murteen mukavin lausahdus on yrkäilöö myteröityä eli alkaa hämärtyä.

– Opin kieliä helposti ja olen opiskellut suomen kieltä Helsingin yliopistossa. Uskomattoman paljon ovia avautuu, kun huasteloo savon murretta. Kun käyn vaikka verovirastossa ja heitän iloisesti päevää niin minua palvellaan heti hymyillen. Ottavat toki vähän vitsinä, mutta myös arvostavat.

– Olen aina osannut ja halunnut kuunnella ihmisiä, ja saada kontaktia. Savossa ihmisten kanssa pääsee paljon helpommin juttuun kuin Helsingissä. Sitten heistä ei meinaa päästä eroon...

Paco Nucci pyörittää neljää ravintolaa Kuopiossa. Gusto Runin -viinibaari avattiin kesällä satamassa Raninin vanhassa myllyssä. Lounaskahvila Momentontossa kauppakeskus Minnassa on tarjolla muun muassa tuorepastalounaitaja kotitekoista jäätelöä. Lisäksi Paco isännöi Sorrentoa ja Capri Marinaa satamassa.

ET-lehti tutustuu tänä vuonna Suomen eri heimoihin ja maakuntiin juttusarjassa Minun heimoni. Savolaisuudesta ja savolaisista voit lukea ET:n numerosta 14/2017.