Kannuslainen Riku Keto-Tokoi kylpee kylpypaljussaan muutaman kerran viikossa. Talvipakkasella ja pimessä se on kaikista mukavinta.

Riku Keto-Tokoi astelee kohti takapihansa kylpypaljua paljain jaloin ja ilman kylpytakkia, vaikka pakkasta on parikymmentä astetta. Paljun vesi on +40-asteista. Kello on seitsemän ja vaimo Anna-Maija on vielä nukkumassa.

– En henno herättää häntä, vaikka minä entisenä postimiehenä olen tottunut nousemaan aikaisin. Tykkään kaikista eniten kylpypaljusta pakkasella ja pimeässä. Katselen tähtitaivasta ja kuuntelen hiljaisuutta. Olen kuin osa luontoa.

Vuonna 2007 rakennetun paljun lisäksi pihalla on Lappi-henkinen kota ja uusimpana tynnyrisauna. Keto-Tokoiden neljä lasta kutsuvat vanhempiensa pihaa eläkeläisparatiisiksi, jossa hermo lepää.

– Olemme asuneet tässä talossa yli 40 vuotta mutta ennen ei ollut varaa tehdä näitä. Elintaso parani, kun lapset häipyivät, Riku nauraa.

Riku muistelee ensimmäisten kylpyjen olleen fantastiset.

– Me aikuiset ihmiset sukeltelimme. Käymme Anna-Maijan kanssa lähes joka päivä paljuilemassa aamupäivällä. Se on todellista arjen luksusta. Kylvemme pari tuntia ja vaikka kolmekin, jos pihasauna on lämpimänä. Hankintahinta 2700 euroa on tullut moneen kertaan mielihyvänä takaisin.

Palju on kaivettu osin maan sisään ja siinä on hyvä eristeet. Riku laittaa siihen suoraan lämmintä vettä ja pitää puilla lämpimänä.

– Täyttö lämpimällä vedellä maksaa viitisen euroa.

Rikun motto elämälle on ”ota rennosti, älä  märehdi”.

Haaveissa ulkomaan matka

Sisällä aamukahvilla Anna-Maija kehuu, että paljussa lillumisen jälkeen on jotenkin kevyt ja terve olo. Ja siellä pitää olla ajan kanssa.

– Menen tänään töihin iltavuoroon päiväkotiin, jossa olin ennen töissä. Siksi en voisi kuvitellaan meneväni tänään paljuun, Anna-Maija nauraa.

Riku on kuudetta vuotta eläkkeellä, Anna-Maija toista vuotta. Tutut rutiinit ovat syntyneet.

– Otan joka aamut tuhkat pois uunista, laitan pökköä pesään ja haen puita ulkoa. Samoin palju ja koiran kanssa lenkkeily metsässä kuuluu arkeemme. Joskus rikotaan rutiini ja ajetaan Kokkolaan kaupoille! Riku nauraa.

Vakavasti puhuen Riku ottaa aina lunkisti, päivän kerrallaan ja positiivisesti. Hän ei edes tunnista, mitä stressi on.

– Minä taas suunnittelen ja hermoilen jo etukäteen monia asioita, Anna-Maija hymyilee.

Hän kertoo lasten ja heidän puolisoidensa kutsuvan Rikua heimopäälliköksi. Hän on kouliutunut ottamaan muut huomioon jo nuoresta pojasta lähtien.  Yhdeksänlapsisen perheen äiti kuoli syöpään 42-vuotiaana, isä oli viikot matkatöissä ja 14-vuotias Riku jäi hoitamaan neljää 4-8-vuotiasta sisarusta.
Riku sanoo, että nykyisin lapset varmaan otettaisiin huostaan tuossa tilanteessa.

– Olin kotimiehenä, laitoin ruokaa ja pesin pyykit. Kodinhoitajakin kävi välillä ja isotäti kokkasi ruokaa. Suhde pikkusisaruksiin on enemmän isällinen kuin veljellinen, Riku toteaa.

Anna-Maija ja Riku ovat asuneet koko ikänsä Kannuksessa. Pieni  paikkakunta tuo turvallisuutta, kaikki on tuttua ja lähellä.

"Täällä maallakaan ihmiset eivät enää kyläile spontaanisti. Vaihdetaankohan kuulumiset nykyisin somessa?"

– Me emme ole facebook-ihmisiä. Tai seurustelu on siirtynyt kauppaan, sieltä ei tahdo päästä äkkiä pois kun on niin paljon tuttuja. Käymme usein 90-vuotiasta Paula-tätiäni ja Anna-Maijan 88-vuotiasta isää katsomassa, vaikka pärjäävät hyvin kotona, Riku sanoo.

Keto-Tokoin pariskunta viihtyy pihalla varsinkin kesällä.  Omakotitalossa on aina hommaa. Ja ainahan voi siirtyä vaikka kotaan  paistamaan makkaraa tai loimuttamaan lohta. Siellä on nukuttukin  lastenlasten kanssa kesällä.

Anna-Maija matkustaisi mielellään ulkomaille. Kaksi kertaa on oltu  Espanjassa, Barcelonan lähellä ja Teneriffalla.

– Kyllä lähdetään, Riku lupaa. Vaikka minä olen aina jo täällä niin  ruskea, että monet luulevat minun juuri tulleen Thaimaasta.  

Rikun motto elämälle on ”ota rennosti, älä  märehdi”.

– Sillä ei pitkälle pääse, jos on koko ajan huolissaan jostain.

Kun vierellä kulkee identtinen kaksonen, elämää sävyttää moni hauska sattumus. Helmikuun 2. päivänä vietetään valtakunnallista kaksosten päivää. Sen kunniaksi julkaisemme tämän ET-lehdessä vuonna 2010 olleen artikkelin.

Mauno Hakalan makuuhuonetta Jyväskylässä ja Paavo Hakalan kamaria Porissa koristaa sama kehystetty valokuva vuodelta 1930. Siinä kaksi taaperoa tapittaa totisina linssiin ajanmukaiset röyhelökaulukset rinnassaan.

– Maunolla on suu auki ja minä olen tuossa oikealla, Paavo esittelee.

– Voitimme kuvalla Suomen Kuvalehden joulunumeron yhdennäköisyyskisan, Mauno kertoo.

Identtisen kaksosten yhdennäköisyydestä erityisen kokemuksen sai Maunon vaimo Maija 50-luvun alussa.

– Veljekset olivat juuri päässeet sotaväestä ja Mauno oli saanut työpaikan samasta kaupasta, jossa minä olin töissä. Kun näin hänet ensimmäisen kerran, sanoin toisille tytöille, että tuo on sitten minun, älkää yrittäkö. Kun Paavo pari viikkoa myöhemmin pääsi sotaväestä ja tuli matkalaukku kädessään liikkeeseen, järkytyin pahasti. Olinhan juuri nähnyt Maunon eri vaatteissa ja samassa luulin hänen jo tulevan ovesta matkalaukku kädessään. En luonnollisesti tiennyt mitään kaksoisveljestä. Myöhemmin juttu on naurattanut meitä kaikkia, Maija muistelee.

– Mutta emme me koskaan käyttäneet tällaisia sekaannuksia hyväksemme, Paavo teroittaa.

– Me olimme kilttejä poikia, vakuuttaa Maunokin.

Äidin kuolema erotti

Viisilapsisen Hakalan perheen esikoisiksi syntyneet veljekset kertovat aina tunteneensa läheisyyttä, vaikka elämä vei heitä eri suuntiin pienestä pitäen. Perheen isä toimi myymälänhoitajana, mikä teki elämästä jo sinänsä liikkuvaista. Aina oli parempi kauppapaikka kiikarissa ja sen perässä muutettiin pitkin Pohjanmaata ja Keski-Suomea.

Suuri suru kohtasi perhettä, kun äiti kuoli lentävään keuhkotautiin poikien ollessa 8-vuotiaita.

– Sen jälkeen perheemme oli enää harvoin yhdessä. Joku meistä viidestä oli aina sukulaisissa eri puolella Suomea. Myös me Paavon kanssa jouduimme olemaan paljon erossa toisistamme. Kun isä avioitui uudelleen, siskomme Maija annettiin kasvattilapseksi isämme tädille Lapualle ja se oli meille kova paikka, Mauno kertoo.

Veljekset Mauno (vas.) ja Paavo Suomen Kuvalehden yhdennäköisyyskisan voitokkaassa otoksessa reilun vuoden ikäisinä. Kuva on julkaistu joululehdessä 1930.
Veljekset Mauno (vas.) ja Paavo Suomen Kuvalehden yhdennäköisyyskisan voitokkaassa otoksessa reilun vuoden ikäisinä. Kuva on julkaistu joululehdessä 1930.

– Maunon kanssa erillään ollessamme kaipasimme aina toisiamme. Kun sitten välillä pääsimme yhteen, se oli joka kerta elämys, Paavo huokaa.

– Meillä ei ollut kilpailua keskenämme vaan olimme sopuisia, Mauno muistaa.

– Äidin kuolemaan liittyvässä surussa olimme toisillemme korvaamaton tuki. Kun äitipuolen kanssa oli hankaluutta, tuimme toisiamme, Paavo toteaa.

Yhteiset ajatukset

Vaikka yhteisiä hetkiä oli harvassa, veljekset tiedostavat herättäneensä mielenkiintoa ja uteliaita katseita missä ikinä liikkuivatkin. Usein päälle sattui samantyyppinen vaatetus ja jopa vaimot ovat käärineet paketeistaan tismalleen samoja lahjoja, vaikkei miesväki ollut puhunut asiasta keskenään.

Veljesten yhdennäköisyys oli nuorempana niin taattu, että jos Mauno piipahti Porissa Paavon puodissa, häntä puhuteltiin aina kauppiaana. Tosin moni ihmetteli, miksei mies seiso tiskin takana palvelemassa.

Paavon häissä eräs tuttavalapsi ihmetteli, että mitähän tuosta tulee, kun sulhanen istuu kirkon penkissä toisen naisen kanssa eikä morsianta näy missään. Tosiasiassa sulhanen istui taksissa nuorikkonsa kanssa valmistautumassa h-hetkeen ja velipoika vaimoineen odotteli penkissä.

– Aikuisiällä olemme pyrkineet tapaamaan kerran vuodessa. Kun Paavo ja hänen vaimonsa Kaisu jäivät eläkkeelle sitovasta kauppiaantyöstä, olemme matkailleet yhdessä paljon, Mauno kertoo.

Yhdessä on kierretty etelän lomakohteissa. Erään kerran veljekset joutuivat jopa miesparin iskuyrityksen kohteeksi.

– Maija ja Kaisu kulkivat takanamme ja nauroivat, että nyt kävi pojilla säkä, Paavo muistaa.

Nuoret sotamiehet joulukuussa 1949. Vasemmalla alikersantti Mauno, oikealla radiosähköttäjä Paavo.
Nuoret sotamiehet joulukuussa 1949. Vasemmalla alikersantti Mauno, oikealla radiosähköttäjä Paavo.

Matkoihin kuului aina tanssi, joka veljeksiltä sujuu jitterbugia myöten.

– Muuten harrastukset ovat aika samansuuntaisia. Marjastusta ja mökkeilyä, Mauno kertoo.

Samat ovat myös asiat, jotka aiheuttavat päänvaivaa.

– Viime aikoina olen miettinyt kovasti tieteellistä maailmankuvaa ja peilannut sitä lapsuutemme tiukkaan körttiuskon ajatteluun. Pohdiskelen, miten ihminen ja maailmankaikkeus on saanut syntynsä, Mauno valottaa.

– Ihan samoja minä täällä ajattelen, nauraa Paavo.

Sama Espanjan tuliainen

Sisustusmakukin käy veljeksillä yksiin. Kun Mauno aikoinaan haaveili mustasta nahkakalustosta, niin eiköhän sellainen ollut Paavon olohuoneessa, kun seuraavan kerran tavattiin.

Veljekset ovat olleet mukana laajassa kaksostutkimuksessa vuosikymmeniä. Sen myötä he ovat saaneet runsaasti tietoa fysiologisesta yhteneväisyydestään. Pituus, paino ja monet geneettiset ominaisuudet ovat vuosikymmeniä kulkeneet samoja latuja. Viime aikoina sairastelu on laihduttanut Paavoa.

– Yksi varma erovaisuus meissä on pienten luonne-erojen lisäksi. Iän myötä minä olen herkistynyt magneettisille kentille ja tunnen esimerkiksi vesisuonet värähtelynä, Mauno kertoo.

– Minulla ei ole tätä ominaisuutta, mutta jos Mauno ottaa minua kädestä, niin johan värähtelee, Paavo heittää.

Artikkeli jatkuu kuvan alla. 

Paavo (vas.) ja Mauno Hakala ovat eläneet aikuisiällä eri paikkakunnilla, mutta tavanneet ainakin kerran vuodessa. Ajatukset, makutottumukset ja ostokset käyvät yksiin. – Pienempinä jopa lapsemme sekoittivat meidät, Mauno kertoo.
Paavo (vas.) ja Mauno Hakala ovat eläneet aikuisiällä eri paikkakunnilla, mutta tavanneet ainakin kerran vuodessa. Ajatukset, makutottumukset ja ostokset käyvät yksiin. – Pienempinä jopa lapsemme sekoittivat meidät, Mauno kertoo.

Jotain värähtelyä on sekin, että kun kotiinlähdön aika koittaa, Mauno toteaa omistavansa samanlaisen pusakan, jota veli vetää niskaansa.

– Ostin tämän Espanjasta, Paavo vastaa.

– No niin minäkin, Mauno kuittaa, ja vaimoja naurattaa. Onhan Espanjassa nyt muitakin takkeja!

Totta vai tarua?

Tiedän, mitä kaksoseni ajattelee jostain asiasta.

Mauno: Totta.
Paavo: Totta.

Vaistoan, jos hänellä on huolia.

Mauno: Tarua.
Paavo: Tarua.

Teemme samoja asioita samanaikaisesti toisistamme tietämättä.

Mauno: Totta.
Paavo: Totta.

Meillä on yhteys, johon kukaan ei pääse väliin.

Mauno: Tarua.
Paavo: Tarua.

 

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 3/2010.

12 faktaa kaksosista

  • Identtiset eli samanmunaiset kaksoset syntyvät, kun hedelmöittynyt munasolu jakautuu kahdeksi. Tällöin lasten geeniperimä kromosomien emäsparijärjestyksen osalta on täysin sama. Luonteissa voi silti olla suuriakin eroavaisuuksia.
  • Syytä munasolun jakautumiseen ei vielä tiedetä. Identtisten kaksosten fyysiset ominaisuudet ovat yleensä hyvin samankaltaiset pituutta ja painoa myöten.
  • Epäidenttiset kaksoset syntyvät, kun kaksi munasolua hedelmöityy samanaikaisesti. Tällöin kaksoset ovat erimunaiset.
  • Identtisyys voidaan tutkia määrittämällä riittävästi geneettisiä emäspareja. Synnytyksen jälkeen se voidaan todeta varmaksi, jos lapsilla on samat sikiökalvot.
  • Suomessa syntyy vuosittain noin 600–700 luonnollista kaksosparia. Synnytysten määrästä se on runsas prosentti.
  • 1990-luvun alkupuolella oli varsinainen kaksosbuumi lapsettomuushoitojen sivuvaikutuksena.
  • Kaksosia syntyy suuremmalla todennäköisyydellä äideille, joilla on jo useampi synnytys tai jotka ovat iäkkäämpiä.
  • Taipumus saada epäidenttisiä kaksosia kulkee suvuittain. Kansan suussa elää sitkeästi uskomus, että kaksosuus hyppää sukupolven yli. Tätä uskomusta ei ole tieteellisesti todistettu.
  • Kaksoset eivät poikkea ominaisuuksiltaan valtaväestöstä eivätkä sairasta sen enempää kuin muutkaan.
  • Kaksosten elinikä ei yleensä ole sama. Toinen voi elää vuosikymmeniä pidempään.
  • Naiskaksosten on todettu elävän kiinteämmässä suhteessa toisiinsa läpi elämän kuin mieskaksosten.
  • Kaksosten elämässä on usein paljon samankaltaisuutta. Aikuisiällä kaksosten sosioekonominen asema on yleensä samankaltainen. Asiaa selittää kaksosuuden lisäksi yhteinen kasvuympäristö.

Asiantuntijana Kansanterveystieteen laitoksen johtaja, professori Jaakko Kaprio

Kesämökki ja käsin tiskaaminen nostavat ET:n kolumnistin mieleen tukun muistoja. Myös sen, kun anoppi hankki maalle trendikkäitä paperilautasia.

Radiossa naisääni laulaa Mä oksalla ylimmällä, ja mieleni mikrosolut nostavat esiin Hanna-tätini tiskaamassa ja laulamassa heleästi korkealla äänellä astioiden kilinät ja kolinat taustamusiikkinaan. Hän rakasti tiskausta ja nappasi lautaset nenän edestä tiskatakseen ne hetihetiheti. Ja minä ihmettelin, miten joku voi rakastaa tiskaamista. Mutta oli hän muutenkin outo lintu niinä aikoina. Luki Jallua, hörppi Sorbusta, hankki käkkärän permanentin, vaikka se isoäitini Emma-Lusinan mielestä oli syntiä.

Äitini ei tykännyt tiskeistä, mutta hänkin lauleskeli huvikseen tiskien äärellä Liebe was es nie, nur liebelai ja muita sota-ajan iskelmiä. Kutsun niitä yhä äidin tiskauslauluiksi.

Nuoruudessani tiskit kuuluivat mökkikesien uimaleikkeihin. Kannoin isossa alumiinivadissa lautaset ja kupit rantaveteen ja kutsuin pikkukalat näykkimään patojen jämät puhtaiksi. Astioiden kuuluikin olla maalla niljakkaita ja rasvaisia.

Samassa kuhmuisessa vadissa pesin varpaillani uudet perunat ja huuhdoin meressä kivijalassa säilytetyt homeiset makkarat. Hyvää oli – eikä kukaan kuollut.

Monella mökillä kaupunkilainen joutuu yhä pesemään astiansa manuaalisesti. Hoidetuin käsin kohtaamme likaiset lautaset, haisevat kupit ja mustikkamukit, iljettävät kauraryynikokkareet kattilassa ja ihraklöntit paistinpannussa. Kestomuistissa säilyy vettä säästävä järjestys: ensin lasit, kupit ja lautaset, viimeiseksi ne patoihin tarttuneet inhotukset.

Omassa kesätorpassamme vesi meni, mutta ei aina tullut. Kuuma vesi keitettiin kattilassa. Ostin kiljuvankeltaiset kumihanskat ja vihasin jokaista tiskiminuuttia.

Päätin panna mutkat suoriksi nähtyäni britti-tv-sarjasta, ettei astioita huuhdeltu laisinkaan, vaan nostettiin kuivumaan vaahtoa valuen. Minä perässä. Aamulla mies täytti vesilasin – se oli huikean kirkas kuin kristalli – ja nuuhki kummissaan. Miksi vesi haisee ihan Fairylta? Tytär ehätti kantelemaan, että äiti ei huuhdo astioita.

Paperilautasten ilmestyessä markkinoille anoppini hankki maalle trendikkäitä paperilautasia. Mutta ne olivat aivan liian koreita ja kalliita poisheitettäväksi tai saunanpesässä poltettavaksi. Niinpä me tiskasimme. Taisimme kuivata ne pyykkinarulla. Eikä kukaan laulanut.

Kolumni on julkaistu ET-lehdessä 14/2017

Poliisi-TV:stä tuttu Raija Pelli oli mukana tekemässä kirjaa uskonyhteisöissä tapahtuneista rikoksista. Hän on huolissaan siitä, että monia houkutellaan uskonyhteisöihin huijaamalla. 

– Nykypäivä on tehnyt uskonyhteisöjen konsteista järeämpiä. Esimerkiksi kuusi vuotta sitten uskonyhteisö kokoontui patologian laitoksella ja yritti herättää ruumiinavauksen läpikäynyttä ruumista kuolleista, Raija Pelli kertoo.

Pellin ja Terho Miettisen keväällä julkaistu teos Harhaanjohtajat (Docendo) kertoo uskonyhteisöissä tapahtuneista rikoksista.

– Teimme töitä ripirinnan, koneet vierekkäin. Prosessi oli raskas. Materiaalia oli erilaisista uskonyhteisöistä varmaankin tuhat sivua. Karsimme tekstiä vuoden verran ja päivitimme teokseen myös tämän päivän uskonnollisia huijareita. Taloudellista menestystä ja valtaa tavoitellaan uskonyhteisöissä surullisen paljon edelleen, Pelli kertoo.

– Aihe oli minulle tuttu Poliisi tv:n ajoilta. Esimerkiksi Jehovan todistajien hylkäämät lähtijät ja heidän kokemansa hengellinen väkivalta olivat säännöllisesti esillä.

Raija Pelli kertoo seuraavansa vapaan seurakunnan saarnaaja Pirkko Jalovaaran oikeuskäsittelyä.

– Olen istunut Jalovaaran oikeudenkäynnit alusta loppuun, tapaus kiinnostaa minua kovasti.

"Kusetus ei sovi arvoihini"

Pelli kertoo itse olevansa luterilainen tapakristitty.

– Käyn vain jouluisin kirkossa, enkä ajattele olevani erityisen hurskas ihminen. Rakkauden kaksoiskäsky, rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, on minulle tärkeä. Olen mukana kirkon vanhustyössä, pidän lukupiiriä Kauniaisten seurakunnassa. Arjen tasolla toteutan siis jonkinlaista teologista pohdintaa.

Pelli toteaa, että hänen omaan arvomaailmaansa eivät sovi kuppaus tai kusetus. Siksi uskonnollisten harhaanjohtajien tutkiminen tuntui tärkeältä.

– Lähes aina jäseniään hyväksikäyttävät uskonyhteisöt lupaavat enemmän kuin antavat, luvataan esimerkiksi ihmeparantumisia, joita ei tosiasiassa ole olemassakaan. Usein huijauksien kohteena ovat hädänalaiset ihmiset. Esimerkiksi iäkkäät ihmiset saatetaan houkutella kilpailemaan paremmista taivaspaikoista.

Lasten asema huolettaa

Pelli kantaa huolta erityisesti lapsista ja nuorista, jotka eivät voi valita omaa yhteisöään. Esimerkiksi uudelle paikkakunnalle muuttanut epävarma teini-ikäinen on Pellin mukaan täydellinen kohde uskonyhteisön rakkauspommitukselle.

– Heidät vain vedetään vaativan uskonyhteisön arvomaailmaan kuin mankelin läpi.

Pellin mukaan myös lapsiasianvaltuutettu on ilmaissut huolensa uskonyhteisöissä kasvavista alaikäisistä.

– On vaikea kuvitella kasvamista maailmaan, jossa ihmiset kesken jumalanpalveluksen kaatuilevat, huutavat ja alkavat puhua siansaksaa. Kun aikuiset lähtevät viihteelle, he jättävät lapsensa turvalliseen hoitoon. Näin olisi tehtävä myös tällaisissa yhteisöissä.

Raija Pelli korostaa, ettei kirja tuomitse kaikkia uskonyhteisöjä.Vain ne, joissa ihmisten hyväksikäyttöä ilmenee taloudellisessa tai muissa muodoissa.

– Hengellisyys on voimavara, joka tukee ihmisiä monissa tilanteissa. Tärkeintä on, ettei kukaan käytä hengellisyyden varjolla sinua hyväkseen.

Raija Pelli muistetaan erityisesti Poliisi TV:n tekijänä ja juontajana. Lue lisää Pellin kuulumisista ET:n numerosta 15/2017.

 

 

 

vieras

Poliisi TV:n Raija Pelli: "Pakene, jos uskonyhteisö ottaa enemmän kuin antaa"

Ännä kirjoitti: Mihin voin paeta kun poliittiset tahot ottavat enemmän kuin antavat? Toisin sanoen, Miten voin sanoutua irti nykysuomen järjettömyydestä? Kaikille niille jotka vastaavat : muuta pois vastaan että mielelläni jahka maksatte minulle käyvän hinnan omistamistani kiinteistä suomessa sijaitsevista asseteista, eli saan rahani pois tästä läävästä. On se poliittisten päättäjien touhu yli kansan tahdon kamalaa jos suomalaisille on "rajat auki ulos maastaan" ilmiö alkanut toimimaan. Ei...
Lue kommentti
-valone-Käyttäjä698
Seuraa 
Liittynyt11.3.2016

Poliisi TV:n Raija Pelli: "Pakene, jos uskonyhteisö ottaa enemmän kuin antaa"

Vierailija kirjoitti: Lue koko artikkeli läpi ajatellen mitä siinä sanotaan. Myös artikkelissa mainittu kirja on lukemisen arvoinen. Jos et vieläkään vakuutu mistä tässä on kysymys, tutustu Uskontojen uhrien verkkosivuihin. Siellä todelliset henkilöt kertovat karuja tarinoita uskosta, josta ei tullut turvallinen ja hyvä olo. Pelli ei syytä kaikkia uskonsuuntia. Ne uskovaiset, jotka uhkailevat, kiristävät, tuomitsevat, petkuttavat rahaa ja vaativat vanhempia kieltämään omat lapsensa kannattaakin...
Lue kommentti

Näyttelijä Kristiina Halkola kaipaa eläkepäivinäänkin näyttämölle.

Kristiina Halkola nousi suomalaisten tuntemaksi tähdeksi jo ensimmäisellä elokuvaroolillaan. Vuonna 1966 ilmestynyt Käpy selän alla oli aikansa kohuteos, ja sitä seurasi joukko paljon huomiota saaneita rooleja elokuvissa, teatterissa ja televisiossa. Mustaa valkoisella, Lapualaismorsian, Rauta-aika ja Hukkaputki vahvistivat Halkolan asemaa koko kansan tuntemana julkkiksena. 

Viime vuosina Halkolaa on nähty valkokankaalla ja näyttämöllä vähemmän.

Näin Halkola kertoo työstään näyttelijänä:

"Jäin eläkkeelle heti kun pääsin. Ajattelin, että voin kuitenkin tehdä keikkoja ihan yhtä hyvin eläkkeellä ollessani. Aina silloin tällöin olen onnistunut joitain näyttelijäntöitä saamaankin. Itsestäni ainakin tuntuu, että kerran vuodessa käyn tekemässä jonkin pienen roolin.

Tänä vuonna olen tehnyt tyttäreni toivomuksesta lauluiltoja yhdessä Jiri Kurosen kanssa. Niitä on ollut tähän mennessä kaksi, mutta suurella menestyksellä.

Rankka monologi

Ihan mielelläni näyttelisin edelleen, mutta näytelmissä on enemmän rooleja iäkkäille miesnäyttelijöille. Olen kuitenkin esittänyt menestyksellä dementoitunutta mummoa, Kansallisteatterissakin kahdesti.

Ensin esitin 13 uponnutta vuotta -näytelmässä muistisairasta mummoa vuonna 2012. Vuotta myöhemmin teatterinjohtaja Mika Myllyaho soittaa ja kysyy, että voisinko tulla mukaan Lauantai-näyttelmään, siihen tarvittaisiin dementoitunut mummo. Vastasin, että minulle saa soittaa joka kerta, kun teillä on näytelmässä se muistisairas mummo. Täältä tullaan!

Kyllä mä tästä ammatista tykkään.

Keväällä 2016 teatteri Jurkassa esitetty monologi Maagisen ajattelun aika oli itselleni näyttö, että vielä osaan, pystyn, kestän ja jaksan.

Puolentoista tunnin näytelmässä roolihahmo käy läpi miehensä kuolemaa, ja lopussa ainoa tytärkin kuolee. Aihe oli aika rankka, mutta näytelmää oli ihana tehdä. Kyllä mä tästä ammatista tykkään."