Tietokonepelit sopivat kaiken ikäisille. Pelivälineeksi käy myös älypuhelin tai tabletti, ja ilmaisten pelien valikoima on valtava.

Riikka Marttinen ja Jouni Ahonen työskentelevät Lähiverkko-projektissa, jonka tavoitteena on kehittää ikäihmisten taitoja ja tietoja tietotekniikassa. Digitaalinen pelaaminen kuuluu vahvasti projektiin.

– Pelit ovat hyvä tapa pysyä mukana kehittyvässä teknologiassa ja nykymaailmassa, Jouni toteaa.

Moni ikäihminen on suhtautunut kielteisesti tietokoneisiin, mutta tilanne on muuttumassa.

– Olemme huomanneet, että aivan viime vuosien aikana asenteet tietotekniikkaa kohtaan ovat muuttuneet myönteisemmiksi. Nykyään on lähes pakko ottaa tekniikka osaksi arkea pysyäkseen yhteiskunnassa aktiivisesti mukana, Riikka toteaa.

Tietokonetta takomaan

Suomen suosituin digitaalinen peli on pasianssi. Sitä lätkitään niin tietokoneella, älypuhelimilla kuin tableteillakin. Jos pasianssin pelaaminen alkaa kyllästyttää, on internetissä lukuisia ilmaisia pelejä, jotka toimivat tietokoneen verkkoselaimessa.

Pelejä on monenlaisia pulma- älypeleistä urheilu- ja sotapeleihin. Yhteistä on, että pelaaminen on helppo aloittaa, eikä pelin parissa välttämättä tarvitse viihtyä kuin hetki. 

Pelikone-sivulla on iso valikoima monenlaisia nettipelejä. 

Jouni kiertää ympäri Suomea järjestämässä erilaisita tietotekniikka-aiheisia tilaisuuksia. Hänen kokemuksensa mukaan digitaalisiin peleihin on helpompi tarttua, jos niissä on jotain ennestään tuttua.

– Tietovisat kiinnostavat, vaikkei olisi koskaan pelannut digitaalisia pelejä. Niitä on mukava pelata porukallakin.

Erilaisia tietokilpailuja löydät esimerkiksi Älypää-verkkosivulta. 

Helpompaa tekniikka

Älypuhelimet ja etenkin tablettitietokoneet helpottavat tietotekniikan pariin astumista. Niillä voi pelata samanlaisia nettipelejä kuin tietokoneellakin. Lisäksi niihin voi hankkia varta vasten näitä laitteita suunniteltuja mobiilipelejä. Ne ovat usein ilmaisia tai korkeintaan parin euron hintaisia. Monessa pelissä voi ostaa lisäominaisuuksia, mutta ilman niitäkin pärjää. Pelaamiseen sopivan kännykän tai tabletin saa jo reilulla satasella.

Applen iPhone- ja iPad-laitteisiin pelit hankitaan App Storesta, Android-puhelimien ja -tablettien kauppa on nimeltään Google Play ja Lumia-puhelimiin (ja muihin Windos-puhelimiin) Microsoft-kaupasta. Viimeksi mainitun valikoima on kahta edellistä pienempi, eikä kaikkia suosikkpelejä välttämättä ole tarjolla.

Tällä hetkellä suosituin – tai ainakin näkyvin – peli on Pokémon Go, jonka pelaaminen vaatii kävelyretkiä, joiden aikana etsitään pelin hahmoja varusteita. Peli sopii erinomaisesti ylisukupolviseen pelaamiseen, sillä isovanhemmat voivat hyvin lähteä mukaan kävelyille.

– Toiminnassamme on mukana isovanhempia, jotka ovat hienosti ottaneet pelaamisen yhdeksi tavaksi viettää aikaa ja tutustua lastenlasten elämään, kertoo Riikka Marttinen.

Lue lisää: Pelaako lapsenlapsesi Pokémon Go -peliä? Tämä sinun tulisi tietää siitä.

Suomalaiset ovat onnistuneet keksimään monta supersuosittua mobiilipeliä. Niistä kaupallisesti merkittävin on Clash of Clans. Se on yksinkertainen strategiapeli, jossa kehitetään omaa kylää ja käydään nopeita taisteluita muita pelaajia vastaan.

Hay Day -pelissä taas rakennetaan oma maatila, josta yritetään saada mahdollisimman menestyvä. Molempia pelejä voi pelatata vaikka vain minuutin kerrallaan, mutta niiden parissa voi viettää pitkänkin ajan.

Angry Birds -pelit olivat muutama vuosi sitten valtavan suosittuja ja niillä on vieläkin miljoonia pelaajia. "Änkkäreissä" on tarkoituksena ampua erilaisilla linnuilla rikki ilkeiden sikojen linnoituksia. Hassusta ideasta huolimatta pelit vaativat ongelmanratkaisukykyä ja tarjoavat sopivasti haastetta. Toinen suosittu aivopähkinäpeli on Candy Crush, joka on hiukan kuin moderni versio vanhasta jätkänshakista.

Hyötyä huvista

Ajanvietteen voi ottaa myös oppimisen kannalta. Esimerkiksi Wordbase-sanapeli on erinomainen tapa virkistää sanavarastoa suomeksi tai vaikkapa englanniksi. Pelissä etsitään kirjainjoukosta sanoja. Mitä pitempi sana, sitä enemmän pisteitä. Matematiikan taitoja taas voi verestää sudoku-peleillä.

Riikka Marttinen ja Jouni Ahonen neuvovat kyselemään mitä muut pelaavat ja katselemaan kun he pelaavat.

–Pelaaminen on hauskaa ja pelaaminen kuuluu kaikille. 

Tieto

Pelitapahtumia senioreille

8.11.2016 Lähiverkko ry järjestää Kaikki pelaa -seminaarin Kuntatalossa Helsingissä kello 8.30–16. Tapahtumaan mahtuu mukaan 250 ensiksi ilmoittautunutta. 

14.11.2016 järjestetään Kampin palvelukeskuksessa kaikille avoin pelitapahtuma senioreille kello 14.30–16.30. 

Lähiverkkon nettimateriaalit

Eläkeliittolla ja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:llä on yhteinen viisivuotinen kehittämishanke, jota rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. Lähiverkon sivuilla on mainioita ideoita tietotekniikan käyttöön.

Agenteista apua

Muutamissa kouluissa toimii koulutettuja oppilasagentteja, jotka tukevat koulukavereiden lisäksi myös opettajia tietoteknisissä asioissa. Oppilasagentit voivat myö vierailla esimerkiksi palvelutaloissa pelaamassa asiakkaiden kanssa. 

 

Dekkareita luetaan enemmän kuin koskaan. Television rikossarjat murskaavat katsojaennätyksiä. Mutta rikosten perässä voi myös kävellä, matkailla ja hypätä eri aikakauteen.

Helsingin yliopiston portailta kantautuu parahdus. On tapahtunut rikos. Silti monikymmenpäinen ihmisjoukko ympärillä on yllättävän rauhallinen, jopa iloisen odottava.

Kirjailija Virpi Hämeen-Anttilan dekkarihahmoihin ja tapahtumapaikkoihin perustuva kävelykierros Helsingin Kruununhaassa on alkamassa.

Kirjailija palaa rikospaikalle

Virpi Hämeen-Anttilan dekkareissa rikoksia ratkoo harrastajaetsivä Björk. Niin tänäänkin. Tosin kävelykierroksen käsikirjoitusta varten etsivä ystävineen piti lennättää aikakoneessa kirjojen tapahtuma-ajalta, 1920-luvulta, nykypäivään.

– Kruununhaka oli kierrokselle luonteva valinta, sillä dekkarieni tapahtumat sijoittuvat pitkälti näille kulmille. Olen tutkinut kirjojani varten 1920-luvun karttoja ja kuvia sekä uppoutunut kaikkeen mahdolliseen ajasta kirjoitettuun, Hämeen-Anttila kertoo.

"Välillä joudun muuttamaan talojen paikkoja tarinassa, jottei juoni kärsisi."

Nyt samoja katuja kuljetaan noin 80-henkisen joukon kanssa peräti neljän ja puolen tunnin ajan. Edessä on kiertelyä lähikortteleiden tiedelaitoksissa, museoissa ja arkistoissa etsivä Björkin ja kadonneen käsikirjoituksen perässä. Vaikka kierroksen tarina on käsikirjoitettu nykyaikaan, kohteet ovat lähes samoja kuin Hämeen-Anttilan dekkareissa.

– En voi kirjoittaa tarinaa ihan yksi yhteen todellisen historian kanssa. Välillä joudun muuttamaan vaikkapa talojen paikkoja, jottei juoni kärsisi. Kerran minun piti polttaa kokonaan väärä talokin, kirjailija hymähtää.

Päähenkilö värittää maiseman

Monet kotimaiset rikoskirjailijat sijoittavat tapahtumat tutuille kulmille, ja niiden bongailusta on tullut osa kirjojen viehätystä.

Harri Nykäsen Raid liikkuu Kalliossa, Leena Lehtolaisen Maria Kallio Espoossa ja Reijo Mäen Vares Turussa. Virpi Hämeen-Anttilalle Kruununhaka oli helppo valinta: hän on opiskellut ja työskennellyt alueen laitoksissa koko ikänsä ja rakastaa kävelyä sen rannoilla ja mukulakivikaduilla yhtä intohimoisesti kuin kirjojensa etsivä.

Hämeen-Anttilan dekkarikävely ei ole ainutlaatuinen tapahtuma. Yrittäjä Soili Vuorenmaa työskentelee dekkarien tapahtumapaikkojen kimpussa suuren osan työajastaan. Hänen Dekkariseikkailu-ohjelmansa tarjoaa ryhmille juonellisia, kotimaisiin rikosromaaneihin perustuvia illanviettoja, joissa vieraat ratkaisevat yhdessä rikoksen.

Vuorenmaan sai idean ohjelmaansa kotikaupunkiinsa Jyväskylään kirjoitetuista Markku Ropposen dekkareista, joita hän dekkarien suurkuluttajana suorastaan ahmi. Hiljalleen erilaisten virkistyspäivien viettona suosioon nousseet tapahtumat ovat levinneet muillekin paikkakunnille.

– Kotimaiset rikosromaanit ovat usein paikallisia, ja vielä niin, että paikkakunta valottuu suuresti kirjan henkilöiden, tyylin ja näkökulman mukaan, Vuorenmaa sanoo.

"Lukijoiden kiinnostus rikosromaaneihin on suurempaa kuin koskaan ennen."

Hän ottaa esimerkin Ropposen kuvaamasta Jyväskylästä.

– Kirjojen sankarin Kuhalan kohelluksissa Jyväskylä näyttäytyy laitapuolen sankareittensa silmin koko kurjuudessaan tai ehkä pikemminkin himmeässä loistossaan.

Dekkareita lukiessaan ja niistä käsikirjoituksia tehdessään Vuorenmaa myöntää löytäneensä suomalaisista kaupungeista monia uusia paikkoja.

– Kun laadin Dekkariseikkailu-ohjelmaa Outi Pakkasen dekkarien päähenkilön, graafikko Anna Laineen maisemiin, tutustuin Helsingin Rööperin kivoihin ravintoloihin. Ne eroavat huomattavasti vaikkapa Kuhalan tai turkulaisen Vareksen rosoisista kadunkulmista ja kapakoista.

Suomalainen suosii surmia

Soili Vuorenmaa on viime vuosina laajentanut Dekkariseikkailu-ohjelman kotikaupungistaan Jyväskylästä Ouluun, Kuopioon, Tampereelle, Hämeenlinnaan, Turkuun, Hankoon ja Helsinkiin.

– Kysyntää riittää, eikä vähiten siksi, että 2000-luvulla lukijoiden kiinnostus rikosromaaneihin on ollut suurempaa kuin koskaan ennen. Kotimaisia dekkareita julkaistaan nykyään yli kaksi kertaa enemmän kuin parikymmentä vuotta sitten.

"Lappeenranta oli tv-sarjassa näkyvästi läsnä. Se oli kuin yksi roolihenkilö."

Fiktiivisillä rikoksilla houkutellaan myös turisteja. Ruotsin Ystadissa kierretään Wallanderin maisemissa, ja Gotlantiin matkaillaan useamman rikoskirjailijan jalanjäljille. Suomeen on luvassa jotakin samantyyppistä ensi kesänä, kun Lappeenrannassa käynnistetään rikossarja Sorjosen kuvauspaikkoja esittelevä kävelykierros. Kierroksia vedetään turisteja ajatellen myös englanniksi.

– Yllätyimme täällä siitä, kuinka näyttävästi kotikaupunkimme oli tv-sarjassa läsnä, se oli ikään kuin yksi roolihenkilö. Kun sarja on ollut niin suosittu, on kiva esitellä sen kautta kaupunkia myös muualta tuleville, kertoo Lappeenrannan kaupungin markkinointi- ja asiakaspalvelupäällikkö Mirka Rahman.

Rahmanin mielestä sarja piristi paikallisia: puhutti, ihastutti ja pani etsimään virheitäkin lähes suurennuslasin kanssa. Hänestä oli hauska huomata, kuinka eri tavoin sarjan käsikirjoitus- ja kuvausryhmä näki kaupungin. Esimerkiksi monien rumana betonilinnakkeena pitämä kaupungintalo oli sarjan tekijöiden mielestä niin valoisa ja kiinnostava, että se sai muuntautua sarjassa poliisitaloksi.

– Ehkei se vieläkään ole silmissäni talokaunotar, mutta kyllä monia paikkoja tuli sarjan aikana katsottua uusin silmin, Rahman myöntää.

Maisemat vaihtuvat myös kotisohvalta

Dekkarimiljöot vaihtuvat vinhaan myös uutuusdekkareissa. Tässä kolme esimerkkiä:

1. Portugalin pimeä puoli

Tuomas Nyholmin Leijona (Otava) avaa ihan uuden, Lissaboniin sijoittuvan dekkarisarjan. Kaupunkia kuljetaan kirjassa kiihkeässä tappajajahdissa ristiin rastiin, pitkälti yöaikaan, eikä se aukea lukijalle silmiä hivelevänä turisti-idyllinä.

”Kaupungin toinen luonne oli piilossa ulkopuolisilta. Mutta jokainen, joka vaivautui raaputtamaan kuorta tarpeeksi kauan, löysi riittävästi saastaa pilaamaan elämykset ja vaimentamaan historian äänet.”

Kaupungin kolkkous tulee kerrontaankin, tosin se tekee tarinasta myös tehokkaan ja jännitteisen, kelpo trillerin.

2. Vähän karumpaa koto-Suomea

Markku Ropposen Kuhala on ikääntyvä yksityisetsivä, joka ei mammonalla eikä maineella pröystäile. Jyväskyläläinen Kuhala kiertää kaupungin karumpia reittejä, mutta Sokoksen kulma tulee jo yli kymmenen dekkarin jälkeen hyvin tutuksi.

Koska Kuhala on toiminnan mies, kaupungin lähiseudut ja mökki-kunnat kolutaan kirjassa tarkkaan. Tosin mökeillä harvoin piipahdetaan lomailemassa tai viettämässä leppoisaa kesä-idylliä, joten varsinaisina matkailumaisemina Ropponen ei niitä kuvaa. Usein kuumalla kevätasfaltilla tai vihreässä kanervikossa ei nimittäin lekottele lomailija vaan ruumis. Viimeisin, Kuhala ja pitkä varjo (Tammi), on sarjan 16. teos.

3. Äijämäinen Turku

Reijo Mäen dekkareissa yksityis-etsivä Jussi Vares vie lukijan Turun pystybaareihin, nakkikioskeille ja murhapaikoille. Keskuspaikka on silti Vareksen kantakapakka Uusi Apteekki. Mäki kuvaa Turkua rouheasti ja kuljettaa lukijaa alamaailman luukkuihin ja lähiöiden yöelämään.

Markku Haapion Vareksen Turku -kirjassa (Otava) on kaksi vaellusreittiä, joita omatoimimatkailija voi vaivatta seurata. Kirjan sisäkansista löytyvät Turun keskustan ja kaupunginosien kartat. Uusimmassa Vares-dekkarissa, Hot Dogissa (Otava), ruumis löytyy kätevästi suoraan turkulaiskapakan lattialta.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 4/2017.

Sirkka Manni-Loukkola, 71, kilpailee taitoluistelussa kansainvälisillä jäillä. Luistelu antaa hänelle vapauden kokemuksia.

"Vein tytärtäni luistelukouluun monet vuodet. Näin läheltä hänen luistelu-uransa ja seurasin, kun hän sittemmin kilpaili ja valmensi. Minä olin mukana seuratoiminnassa. Silloin tällöin kävin itsekin pyörähtelemässä ulkojäillä.

Kun olin viisissäkymmenissä, jäähalleja alkoi nousta pääkaupunkiseudulle, ja myös aikuisille järjestettiin luistelukouluja. Aloitin muodostelmaluistelijana, mutta kun Susanna Rahkamo perusti aikuisille jäätanssikoulun, menin mukaan. Siitä etenin yksinluisteluun.

Jäin eläkkeelle kuusi vuotta sitten, ja vihdoinkin minulla oli aikaa käydä päiväharjoituksissa. Minusta ei ole tullut erinomaista luistelijaa, mutta saan lajista valtavasti nautintoa. Luisteleminen pitää yllä yleiskuntoa, ryhtiä ja tasapainoa. Polveni, lonkkani ja syvät keskivartalon lihakseni ja pääkoppani ovat ikääni nähden mainiossa kunnossa.

Luistelu tuottaa minulle onnistumisen ja vapauden kokemuksia. Ihaninta on liuku - se, kun tunnen kiitäväni jäällä painottomasti. Hallitsen taitoluistelun perusaskelkuviot, mutta osaan piruetteja ja muutamia hyppyjäkin. Kun opin yhden asian, voin siirtyä toiseen. Haasteet eivät koskaan lopu tässä lajissa.

Kilpailen aikuisten sarjassa ulkomaita myöten, en kuitenkaan mitalien takia, vaan ystävien. Luistelupiireistä olen löytänyt uuden yhteisön sen jälkeen, kun menetin työporukan jäätyäni eläkkeelle.

Viimeksi kävin kilpailemassa Sloveniassa. Kahdeksasta kisaajasta tulin seitsemänneksi, mutta päihitinpä sentään yhden itseäni parikymmentä vuotta nuoremman luistelijan!"

Katso alla olevalta videolta, miten Sirkka liitää jäällä:

Suomessa on hyvät mahdollisuudet harrastaa taitoluistelua. Ohjattua toimintaa on tarjolla myös aikuisille, ja taitoluisteluseuroja toimii ympäri Suomen.

Lajin eri muodot ovat yksinluistelu, muodostelmaluistelu, pariluistelu, jäätanssi ja kuntoluistelu.

Kenelle?

Laji sopii lapselle ja aikuiselle. Luistelu kehittää tasapainoa, koordinaatiota, liikkuvuutta, lihaskuntoa ja kestävyyttä. Kuntoluistelu on kasvattanut suosiotaan etenkin aikuisten parissa. Lajissa yhdistyvät luistelu ja jumppa. Luistimiksi käyvät jääkiekko-, taito- tai pikaluistimet.

Näin alkuun

Välineiksi riittävät luistimet ja väljät vaatteet. Luistimet voi ostaa edullisesti käytettynä tai muutamalla kympillä tammikuun alennusmyynneistä. Aikuisluistelijoiden ryhmiä ja kursseja on tarjolla yli 30 taitoluisteluseurassa. Lisää tietoa lajista ja harrastusryhmistä stll.fi.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 1/2017.

Monica Pettersson, 57, käy uimahallissa polkemassa kuntopyörää – vedessä. Mistä on kyse ja kenelle laji sopii?

"Into vesikuntopyöräilyyn alkoi, kun kuljetin poikaani uintitreeneihin ja katselin nuorten uimareiden sulavaa menoa. Ajattelin, että miksen menisi veteen itsekin. Kokeilin hydrospinnig -tuntia ja jäin kerrasta koukkuun. Vedessä pyöräilemisessä oli jotakin aivan erityistä – vesi on itsessään nautinto.

Minulla on ollut vuosia vakipaikka vesijumpparyhmässä Mäkelänrinteen uintikeskuksessa Helsingissä. Käyn yleensä vesijumppaamassa yhdessä ystävättäreni kanssa. Välillä harrastan vesikuntopyöräily ja tavallista vesijuoksua.

Vesikuntopyöräily eli hydrospinning oli hyvä lisä vesiliikuntavalikoimaan, sillä se jos mikä on tehokasta menoa. Ohjaajalla on innostamisessa tärkeä rooli, ja onneksi meidän ryhmämme ohjaajat ovat loistavia ja innostavia. Hyvä musiikki kuuluu ilman muuta asiaan - täytyy olla rytmiä ja tehoa!

"Ohjattu ryhmäliikunta on minun juttuni, siinä tulee liikuttua vähän huomaamatta."

En ole kuntosali-ihmisiä, ja jos minun pitäisi polkea kuntopyörää kuivalla maalla, 20 minuuttia olisi jo liikaa.

Mäkelänrinteessä hygieniataso pidetään korkealla, enkä käytä pesutiloissakaan uimatossuja. Silti en ole näinä vuosina saanut sieltä pöpöjä tai sienitartuntoja. Vastustuskykyni tuntuu sen sijaan rautaiselta, en ole sairastellut pitkiin aikoihin.

Käyn uimahallissa monta kertaa viikossa. Ja jos joku sanoo, ettei liikunnasta voi kokea riemua, pöh, sanon minä! Tunnen vedessä aitoa iloa liikkumisesta! Parasta vedessä pyöräilyssä on se, että kunto nousee, mutta paikat eivät kipeydy. Vedessä ei myöskään hikoiluta.

Vaikka olisin kuinka rättiväsynyt työpäivän jälkeen, en jätä vesijumppatunteja väliin. Altaasta noustessa on aina pirteä olo ja hyvä mieli.”

Hydrospinning

Kuntopyöräilyä altaassa. Veden vastus vastus on sitä voimakkaampi, mitä vauhdikkaammin poljetaan. Lisätehoa ja monipuolisuutta antavat erilaiset käsiliikkeet, välillä poljetaan seisoen. Pyörä valitaan tunnin aluksi omien mittojen mukaan.

Kenelle?

Laji sopii hyvin esimerkiksi ylipainosta tai nivelvaivoista kärsiville, sillä vesi antaa hyvää vastusta, mutta hellii niveliä paremmin verrattuna kuivalla maalla pyöräilyyn.

Alkuun

Varusteiksi tunnille riittävät uima-asu, uimatossut sekä mahdollisesti kevyet painot käsitreeniä varten. Tunteja järjestetään uimahalleissa, joissa muutoinkin on monipuolinen liikuntatarjonta.

Paraisilla asuva Arja Hankalahti ryhtyi pitämään matkablogia, kun edessä oli lähtö pitkälle purjehdukselle aviomiehen kanssa. 

Kun Arja ja Henrik "Hentti" Hankalahti olivat lähdössä pitkälle purjehdusmatkalle kesäkuussa 2011, Arja päätti perustaa matkablogin.

 − Sain inspiraation, kun aloin seurata Vene-lehden vinkistä erästä naisen pitämää reissublogia. Se kertoi suomalaispariskunnan purjehduksesta kohti Australiaa. Siihen aikaan blogit eivät vielä olleet niin laaja ilmiö kuin tänä päivänä, Arja kertoo.

Arja oli työskennellyt pitkään parturi-kampaajana, käsityöläisenä, niin kuin hän itse luonnehtii.

− Blogin aloittaminen oli minulle ihan uusi juttu, ja se edellytti tietotekniikan opettelua. Olin tottunut käyttämään enemmän saksia kuin läppärin näppäimistöä.

Yksi Arjan asiakkaista alkoi vihkiä häntä tekniikan saloihin. Blogialustaksi valittiin helppo ja suomenkielinen.

− Englanninkielinen alusta olisi tuottanut vielä yhden vaikeusasteen lisää, Arja toteaa.

Tekeminen opettaa

Sitkeästi Arja opetteli kaiken blogin editoinnista kuvien pienentämiseen ja siirtämiseen. Hänellä ei ollut aiempaa kokemusta valokuvaamisesta.

− Kuvat ovat välttämättömyys erityisesti matkablogissa. Minä vain yksinkertaisesti ostin järjestelmäkameran ja aloin harjoitella.

Myös kirjoittajana Arja piti itseään kokemattomana.

”Melkein maksoi kaverille aineen kirjoittamisesta.”

− Kouluvuosina olin melkeinpä maksanut vierustoverille, että hän olisi laatinut aineen puolestani, hän naurahtaa.

Mutta tekeminen opetti. Se oli Arjalle yllätys, kuinka hankalaa ja kallista nettiyhteyksien luominen reissussa on.

− Hollannissa hankin 80 euroa maksaneen prepaid-liittymän, joka datasaldo tyhjeni muutaman kuvan lähettämisellä. Myös nettiravintoloissa ja -kahviloissa istuminen tuli kalliiksi, koska aina piti ostaa jotain juotavaa tai syötävää.

Karbian lämmössä

Kun pariskunnan Serena-vene saavutti Karibian tammikuussa 2012, Arja oli jo kokenut bloggaaja ja taitava nettiyhteyksien metsästäjä.

− Vieraassa ja anonyymissä ympäristössä on helppo inspiroitua kuvaamaan ja kirjoittamaan. Tilanteet ovat rikkaita, ja koko ajan tapaa uusia ihmisiä, hän sanoo.

Blogi päästi pariskunnan sukulaiset, ystävät ja muut lukijat ikään kuin ”salamatkustajiksi” veneeseen, kokemaan erikoinen matka Arjan ja Hentin havaintojen kautta.

Sy-serena-blogi olikin menestys. Sivunäyttöjä kertyi liki 300 000.

− Kun aloitin, en mitenkään mainostanut sitä. Sana vain levisi kuin itsestään. Niinhän sosiaalinen media toimii.

Muistojen taltio

Kesällä 2013 purjehdus sai dramaattisen käänteen. Palatessaan Karibialta Azoreiden kautta kohti Eurooppaa Hankalahdet joutuivat myrskyyn.

− Serenaan iski iso aalto, joka rikkoi paikkoja. Jouduimmet jättämään veneen, joka lähti yksikseen ajelehtimaan takaisin kohti Karibiaa, Arja kertoo.

”Jatkoin bloggaamista selvitys- ja surutyönä.”

Hän jatkoi blogipäivityksiä eräänlaisena selvitys- ja surutyönä. Se jopa lisäsi lukijoiden kiinnostusta: Miten heille nyt käy?

Viimein marraskuussa 2013 Serenen hylylle löytyi ostajaksi argentiinalais-espanjalainen pariskunta.

Siihen oli aika lopettaa. Arja kirjoitti: ”Tämä jää nyt viimeiseksi kirjoitukseksi Serenaan liittyen. Vähän mieli haikeana. Kirjoituksen lopettaminen tuntuu, ikään kuin lapsi muuttaisi pois kotoa. Mielessä kaikki tuo eletty aika, jota ei koskaan saa takaisin. Mutta onneksi voi muistella.”

− Antoisinta blogin kirjoittamisessa on juuri se, että tekstit ja kuvat jäävät jäljelle päiväkirjaksi, johon voi aina palata.

Veneestä taloon

Blogiharrastus ei silti päättynyt. Uuden talon rakentaminen kirvoitti aloittamaan projektista kertovan hanslankari-sivuston.

Erilaista se kuitenkin on. Purjehduksella oli aikaa keskittyä kuvaamiseen ja kirjoittamiseen. Nyt päivätyö ja rakennusprojekti tahtovat syödä kaiken ajan.

− Blogin pitäminen koukuttaa mutta se myös tavallaan velvoittaa. Jos en vähään aikaan päivitä sivua, aletaan herkästi kysellä, miksi en ole kirjoittanut. Mutta hyvä kun kiinnostaa, Arja naurahtaa.

Lue Arjan blogeja: sy-serena.blogspot.fihanslankari.blogspot.fi

Lue Arjan ja Hentin tarina ET-lehden numerosta 5/2017. Digilehteen pääset tutustumaan täältä.

Tule bloggaamaan ET-lehden sivuille! Näin perustat blogin.

  1. Lue kirjallisuutta kehittyäksesi kirjoittajana.
  2. Kysy neuvoa kokeneilta tekijöiltä.
  3. Harjoittele tekniikkaa riittävästi jo ennen aloittamista.
  4. Hanki hyvä kamera ja opettele kuvaaminen ja editointi.
  5. Ala rohkeasti kokeilla.