Kalakauppaa Helsingin Kauppatorilla vuonna 1936. Stillkuva filmistä Helsingfors, Finland 1936 / Museoviraston Kuvakokoelmat
Kalakauppaa Helsingin Kauppatorilla vuonna 1936. Stillkuva filmistä Helsingfors, Finland 1936 / Museoviraston Kuvakokoelmat

Museovirasto on digitoinut vanhimman säilyneen Suomessa kuvatun värielokuvan. Katso myös muut Museoviraston julkaisemat kaitafilmit!

Museoviraston Kuvakokoelmien vanhin säilynyt, Suomessa kuvattu värielokuva on julkaistu netissä. Elokuvassa liikutaan Helsingin kauppatorilla vuonna 1936. Tuolloin tuntematon kuvaaja taltioi kaitafilmille Helsingin kauppatorin vilinää ja höyrylaiva S/S Arcturuksen matkan Helsingistä Iso-Britannian Hulliin. Mustavalkoisen filmin keskellä on kolmen minuutin pituinen väriotos Kauppatorista.

Lisäksi Museovirasto on julkaissut Youtube-tilillään muita kaitafilmejä. Kaitafilmit on käsikirjoittanut Eero Naskali ja kuvannut Mauri Front, ja ne on digitoinut Reel One Oy.

Alla olevat videot kertovat, miten saaristossa valmistauduttiin Helsingin silakkamarkkinoille, neuvotaan perinteisen puukon valmistusta ja rakennetaan hirsitalo. Katso alta kaikki hienot filmit!

Puukonvalmistusta, 1981:

Nahkiaisten pyydystystä, 1986:

Vaskenvalajat, 1986:

Savipotti, 1989:

Hirsirakennus, 1990:

Silakkamarkkinat, 1994:

Jouhisiimaa ja hamppuköyttä, 2005–2006

 

Vehreä paratiisi Suomen vanhimmassa siirtolapuutarhassa on Mervi ja Olli Rintakosken kotipesä pitkälle syksyyn. Kauniisti kunnostetulla mökillä touhuavat mielellään myös lapsenlapset.

Siiri, 6, ja Ville, 3, Rintakoski leikkivät kotia mummun ja vaarin isolla terassilla. Olemme Niihaman siirtolapuutarhassa Tampereella. Leikin pääosassa on vaarin, Olli Rintakosken, vuosikausia sitten omille lapsilleen nikkaroima puinen leikkihella. Siinä on led-valot, aukeavat luukut ja oikean lieden nappulat.

–Terassi on lempipaikkani. Ison varjon alla viihdyn niin sateella kuin kuumalla perkaamassa sieniä ja marjoja, Merja Rintakoski, 60, toteaa.

Terassin kaikki tavarat ovat kierrätettyjä.

Rintakoskien yritys Kalevan muutto ja kuljetus vie usein tavaraa kierrätykseen tai kaatopaikalle. Toisinaan Merja nappaa kuormasta käyttökelpoisen mööpelin, joka muuten menisi roskiin.

– Ison päivävarjon ja pöytäryhmän saimme nuoren pojan tyhjentäessä sukulaisensa kotia. Sama poika antoi meille pikkuvikaisen Moccamasterin. Mies korjasi vähän varjoa ja kahvinkeitintä, hyvin ne ovat viisi vuotta kestäneet. Ihmiset heittävät uskomattoman hyvää tavaraa pois, Merja päivittelee.

Terassin katossa on säteilylämmitin, joten sen alla tarkenee istua viileälläkin. Öisin terassilla lämmittelevät tomaatintaimet.

– Lämmitinkin on muuten otettu eräästä muutosta talteen.

Rintakosket ostivat mökkitontin vuokraoikeuden 3 400 markalla vuonna 1978. He halusivat kesäpaikan läheltä, jotta Olli voisi käydä sieltä töissä.

Nuorellaparilla oli niukasti rahaa, ja mökkiä rakennettiin pikkuhiljaa. Keittiökaapit pikkuruiseen keittiöönsä he saivat Ollin tädiltä. Keittiö oli niin pieni, että vetimet piti korvata rei’illä ovissa.

Viime kesänä Rintakosket tekivät mökin alakertaan täysremontin. Vanha purettiin betonilattiaan asti. Muovit poistettiin seinistä. Keittiöön asennettiin kattolämmitys ja led-valot, ja kaapit korvattiin laatikostolla.

– Esille vedettävät laatikot ovat hyvät, ei tarvitse vanhana kaivella ruoka-aineita kaapista. Täällä passaa kokata, Merja kehuu.

Remontissa sauna korvattiin suihkulla, jolloin keittiöön saatiin lisää tilaa. Nyt sinne mahtuvat vetimetkin. Tiskipöydän päällä on lasilla peitetty lintutapetti, sillä Merja inhoaa kaakelien saumoja.

Oleskelutilan sirot nojatuolit ovat Merjan lapsuudenkodista. Niissä on istuttu 60 vuotta, mutta verhoilu on yhä alkuperäinen. Merja on raikastanut tuoleja virkkaamalla niihin päälliset.

– Puusohvan ostimme ensimmäiseen kotiimme, ja tämän hyllyn Olli teki meidän Hämeenlinnan opiskelija-asuntoomme 40 vuotta sitten, Merja esittelee.

Litteä televisio on piilotettu kätevästi pienen ryijyn taakse. Hyvä idea!

Puutarhassa ison omenapuun alla on eteläeurooppalaisen pergolan tunnelma.

Omenia tulee vaihtelevasti: toissa vuonna Rintakosket olivat hukkua omeniin, viime vuonna sato jäi 20:een.

Vanhalle omenapuulle on tehty kehikko, koska muuten oksat roikkuisivat.

– Oksien leikkaaminen jäi aikoinaan meiltä parikymppisiltä puutarhureilta tekemättä, Merja nauraa.

Rintakosket syövät aina ulkona. Isäntä tulee kello 13 lounaalle ja kello 17 kahville.

– Minulla ei ole grilliä eikä mikroa. Leivon paljon ja teen vanhanaikaista kotiruokaa, usein keittoja.

Pihalla on muutama kasvatuslaatikko, joissa Merja kasvattaa perunaa, herneitä, yrttejä sekä samettiruusuja. Samettiruusujen paha haju karkottaa tuholaisia hyötykasveista.

Talvisin Rintakoskien tontti täytyy aidata, muuten kauriit syövät kaikki pensaat.

– Olemme tässä metsän laidassa niiden ensimmäinen kohde. Korkeaa aitaa en huoli, sillä haluan moikata ohikulkijat.

Tonttinsa ulkopuolelle Merja on perustanut pienen puutarhan, johon on istutettu neljä tammea: yksi jokaisen lapsenlapsen syntymävuonna.

Merja aloittaa mökkikauden päivävierailuilla toukokuussa. Palstan vieressä on oja, josta Rintakosket nostavat omalla pumpullaan kasteluvettä.

– Öitä alan viettää mökissä toukokuun puolivälistä alkaen. Tämä on ihana paratiisi kuuden kilometrin pyörämatkan päässä kotoa.

Vuonna 1916 Tampereelle perustettiin Hatanpään siirtolapuutarha, joka siirrettiin Niihamaan vuonna 1977. Niihama on Suomen vanhin edelleen toimiva siirtolapuutarhayhteisö. Siellä on 126 palstaa mökkeineen. Tontit ovat 300-neliöisiä ja talot 5x6-metrisiä. Palstojen rakennusoikeutta ei saa ylittää. Rantasauna, venepaikat, grillipaikka, urheilukenttä ja pirtti ovat yhteiskäytössä.

Sata vuotta sitten siirtolapuutarhat oli tarkoitettu köyhille. Palstoilta sai itse viljelemällä edullisesti leivänjatketta. Sadassa vuodessa idea köyhien ruoka-avusta on muuttunut hyvin toimeentulevan väestön vapaa-ajanvietoksi. Hyötyviljely on vähentynyt ja terassit ovat suurentuneet.

Suomessa on liki 60 siirtolapuutarhaa, joissa on noin 6000 viljelijää. Maanomistaja on yleensä kaupunki, joka vuokraa maata yhdistykselle.

Artikkeli on julkaistu ET-lehdessä 13/2016.

Loppukesä on parasta aikaa puiden ja pensaiden leikkaamiseen. 

Puiden leikkaamisessa tärkeintä on kuolleiden oksien poistaminen ja latvan harventaminen.

Paras leikkuuaika on elo-syyskuulla, jolloin leikkuukohtiin kasvaa pian uutta puuainesta. Poikkeuksen tekevät omena- ja päärynäpuu, jotka kannattaa leikata varhain keväällä.

Vinkkejä puiden leikkaamiseen

  1. Puun latva pysyy kauniina, jos jätät vain ylimmän verson leikkaamatta.
  2. Leikkaa pois oksat, jotka kasvavat samaan suuntaan tai ovat liian lähellä valitsemaasi pääoksaa. Näin oksat eivät joudu kilpailemaan keskenään.
  3. Varmista, että oksat eivät hankaa toisiinsa.
  4. Suoraan rungosta lähtevät oksat ovat yleensä vahvimpia, myös kestämään hedelmäsatoa tai lumikuormaa. Oksat, jotka ovat alle 45 asteen kulmassa runkoon nähden, kannattaa leikata pois.
  5. Leikkaa pois kaikki sisäänpäin kasvavat oksat. Kun oksat kasvavat ulospäin, muodostuu terve, ilmava latvus.
  6. Puu toipuu trimmauksesta nopeasti, kunhan oksatappi jää lyhyeksi ja välineet ovat kyllin terävät.

Pensaista on syytä leikata vuosittain noin neljännes, jotta pensas pysyy kauniina ja elinvoimaisena. Jos pensaita ei leikata, niistä tulee helposti liian tiheitä, ja uudet versot kuolevat valon puutteesta.

Satsaa välineisiin

Niin puiden kuin pensaidenkin karsimisessa on tärkeää käyttää päteviä välineitä. Sahojen ja saksien on oltava erittäin teräviä, ettei leikkuukohtaa ympäröivä kuori rikkoudu. Jos niin pääsee käymään, puu toipuu hitaammin ja on alttiimpi sairauksille.

Monissa uusimmissa puutarhasaksissa, sahoissa ja leikkureissa on ergonomiset kahvat, jotka geelipehmusteineen takaavat rennon työasennon ja tehokkaan iskunvaimennuksen.

Kestävä räsymatto sopii materiaaliksi niin kauppakassiin, istuinalustaan kuin patalappuunkin. Näillä ohjeilla teet mahtavan kokoisen lattiatyynyn, jonka päällä kelpaa istua.

Räsymatto on suomalaista kierrätystä ja käsityöperinnettä parhaimmillaan. Kuteet tuovat mieleen muistoja, jotka tekevät matoista erityisen merkityksellisiä.

Räsymatto-tyynyn suunnitteli sodankyläläinen Taru Tasala.

– Räsymattoni muuntui tällä kertaa lattiatyynyksi. Halusin tyynyyn kolmiulotteisuutta ja aloin virkata matonkuteesta kukkia. Niistä tulikin helpolla hauska lisä tyynyyn, Taru kertoo.

Ruusuräsy-lattiatyyny

Tarvikkeet:

  • räsymatto
  • matonkuteita
  • virkkuukoukku nro 8 ja nro 4 (tai suuri neula)
  • kalalankaa ja neula ompeluun
  • vaahtomuovipatja

1. Lyhennä matto kuteita purkamalla halutun pituiseksi, huomioi loimilankojen solmiamisvara ja saumanvara. Solmi loimilankojen päät.

2. Ompele kalalangalla maton päät yhteen, pari senttiä päällekkäin. Aseta sauma tyynyn alle keskelle.

3. Ompele samoin toinen sivusauma.

4. Virkkaa haluamasi määrä kukkia matonkuteesta ja sommittele ne tyynyn päälle. Kiinnitä kukat ulkoreunastaan kalalangalla ompelemalla. Ompele lehtiä vihreällä matonkuteella linnunsilmäpistoina kukkien lomaan suurella neulalla tai virkkuukoukulla nro 4 kudetta maton läpi vetäen.

5. Leikkaa patjasta kaksi tyynyn kokoista palaa ja pujota ne päällekkäin tyynyn sisään avonaisesta tyynyn sivusta.

6. Puno tai virkkaa 30 cm:n pituinen ripustuslenkki. Ompele tyynyn avoin sivu kiinni ja kiinnitä samalla ripustuslenkki tyynyn kulmaan.

Kukan virkkaus, virkkuukoukku nro 8

1. krs: 12 kjs, sulje renkaaksi ps:lla.
2. krs: *1 ks, 1 p, 1 pp, 1 p*, toista vielä kuusi kertaa, jolloin muodostuu 7 lehteä.
3. krs: Siirry ps:lla lehden taakse ja virkkaa 7 kpl 4 kjs:n lenkkejä kiinnittäen lenkki ks:lla aloitusrenkaaseen aina lehden keskellä takana.
4. krs: Virkkaa kjs-lenkkeihin: 1 p 3 pp 1 p ja ks edellisen kerroksen ks:aan. Päättele työ.

Hankasalmen metsissä käy mustikka-aikaan kuhina. Säännöt ovat yksinkertaiset: se kerää joka kerkeää. Näin tuumaa myös ahkera marjastaja Sirpa Hatakka.

Heinäkuu on lopuillaan, mutta mustikkakausi vasta alkaa Keski-Suomessa Hankasalmella.

Sirpa Hatakka, 50, ei harmittele marjasadon myöhästymistä. Rehut on saatu tehtyä tilan lehmille, ja nyt on hyvää aikaa mustikkametsälle.

Sirpan ensimmäiset muistikuvat mustikkaretkiltä ovat kaukaa. Hänen äitinsä ansaitsi sivutuloa marjanpoiminnalla ja tytär oli matkassa pienestä pitäen.

– Ne reissut tuntuivat pitkiltä, sillä kotiin ei lähdetty ennen kuin äidin sangot olivat täynnä, Sirpa muistelee.

Moinen siedätyshoito voisi viedä marjastusinnon loppuiäksi, mutta toisin kävi.

Sirpa kerää mustikkaa kotitarpeiksi. Satakunta litraa menee pakkaseen.

Sen päälle hän noukkii tuoreena syötävät. Kokeneelta poimijalta sadan litran kerääminen onnistuu 10–20 litran ja muutaman tunnin kertaerissä.

– Eipä sieltä metsästä paria ämpäriä enempää saa kerralla kannettuakaan.

Sirpa muutti miehelään Hankasalmen Säkinmäkeen parikymppisenä. Lapsia syntyi neljä, ja he alkavat olla jo omillaan. Maatila elää metsästä ja nuorkarjan kasvatuksesta. Tilalla varttuu myös kolme ravihevosta.

Sirpa tuntee vetoa marjametsään sekä järki- että tunnesyistä.

– Marjat ovat terveellisiä, eikä niiden hankkimiseen tarvitse käyttää rahaa. Miehelläni on nuoruusiän diabetes. Tiedän, että teen hänellekin hyvän työn, kun kerään marjoja pakkaseen.

Luonto hoitaa paitsi antimiensa syöjiä, myös niiden kerääjää.

"Metsässä saa akkunsa ladattua", Sirpa toteaa.

Tämän kesän tavoitteesta on vasta neljäsosa kerättynä, joten on aika lähteä katsomaan, ovatko mustikat kypsyneet.

Mustikoiden kerääminen ei ole kallista välineurheilua. Sirpan päivän varusteet ovat kumisaappaat, farkut, kevyt ulkoilutakki, kymmenen litran ämpäri ja vaaleanpunainen poimuri.

Hyttysiä ei ole. Jos olisi, Sirpa pukeutuisi miehensä vanhaan Marimekko-paitaan.

– Se on niin paksua puuvillaa, että hyttynen ei pistä läpi eivätkä risut raavi.

Ajamme metsäautotien päähän ja kipuamme vanhalle hämäläisten eränkäyntialueiden rajapisteelle Häähninmäelle. Edellisenä iltana maastossa on suunnistettu, ja suunnistajien mukaan mustikkaa oli paljon.

Ainakin mustikanvarpuja riittää. Lähempää erottuvat myös marjat, mutta osa on vielä pieniä ja raakojakin.

Muutama vuosi sitten Sirpa olisi odottanut suosiolla muutaman päivän, mutta enää siihen ei ole varaa.

Hankasalmen metsiin on syntynyt kilpailutilanne: paikalliset vastaan thaipoimijat.

Sirpa suhtautuu thaipoimijoihin kunnioituksella. Aamun ensimmäiset thaipoimijahavainnot hän teki jo kuudelta.

– Se kerää joka kerkeää, näinhän se menee. Metsään jää niin paljon marjaa, että kyllä näistä riittää meille kaikille.

Häähninmäelle thaimaalaiset eivät ole aamusta osuneet. Marjasaaliin ratkaisevat oma viitseliäisyys ja luonnon anteliaisuus. Vaikka kypsiä mustikoita saa vielä etsiä, ämpäri täyttyy parissa tunnissa.

Työn touhussa mieli rauhoittuu. Homma vetää hiljaiseksi puheliaammankin ihmisen.

– Enemmän kuin thaipoimijat minua arveluttavat karhut, Sirpa sanoo.

Säkinmäen kylässä jälki- ja näköhavaintoja karhuista tehdään tiuhaan.

Metsässä kannattaakin pitää pientä meteliä itsestään.

– Kun olen yksin metsässä, koetan muistaa kolistella ja rykiä, Sirpa kertoo.

Pari kertaa hänellä on marjamatkalla ollut vahva tunne, että hän ei ole yksin.

– Viime vuosina olen alkanut käydä marjassa vähän useammin naapurien kanssa, kun kotoa ei saa ketään karhun syötiksi, Sirpa toteaa.

Artikkeli on julkaistu ET-lehdessä vuonna 2016.

Vierailija

Mustikkahirmun ykkössääntö: Se kerää joka kerkiää

Tuosta marjastuksesta sen verran, että moni pitää omimansa marjapaikkansa visusti salaisuutenaan paljastamatta sitä muille tyyliin "Kätkäläinen" joka jopa vartioi hillasuotaan muilta marjojen kypsymiseen saakka. Tuommoinen marjakateus on aina huvittanut minua suuresti ja siitä monet naurut nauranut sellaiseen törmätessäni. Tuossa vielä siitä satiirin muodossa: http://cheatingu.com/uutissirkus/?p=2350
Lue kommentti