Nainen ja kaksi lammasta maatilalla, 1940-luku. Kuva: Väinö Kannisto / Helsingin kaupunginmuseo
Nainen ja kaksi lammasta maatilalla, 1940-luku. Kuva: Väinö Kannisto / Helsingin kaupunginmuseo

"Äitini kertoi omasta ankarasta äidistään, hän halusi toimia toisin omia lapsiaan kohtaan."

"Synnyin 1950-luvun lopulla maanviljelijäperheeseen kolmanneksi vanhimpana lapsena. Lapsia oli yhteensä kuusi. Äitini jäi nuorena yllättäen leskeksi ja neljän alaikäisen lapsen yksinhuoltajaksi. Vanhin lapsista oli 22-vuotias ja nuorin 8-vuotias.

Osaan vain kuvitella, miltä äidistä on silloin tuntunut. Taloudellisesti ainakin oli tiukkaa. Hän ei kuitenkaan katkeroitunut, hänellä oli myönteinen elämänasenne. Murheillaan hän ei meitä lapsia rasittanut, vaan rukoili Taivaan Isältä voimia ja selviytymistä.

Hän jaksoi kasvattaa ja kouluttaa lapsensa, olla tukena ja kannustaa meitä. Jokainen löysi oman paikkansa työelämässä, yksi veljistäni jäi äidin kanssa hoitamaan pientä maatilaa ja karjaa.

Äitini laittoi lapsensa etusijalle eikä ”etsinyt” uutta miestä itselleen. Näin hän minulle kertoi, kun aikuisena keskustelin hänen kanssaan isän kuolemasta ja sen jälkeisestä elämästä.

Äitini ei koskaan arvostellut tekemiäni valintoja.

Muutama vuosi eläkkeelle jäämisensä jälkeen äitini muutti kotikunnan keskustaan asumaan, lähelle palveluita. Pari vuotta muuttonsa jälkeen hän sairastui, ja minulla oli mahdollisuus vastavuoroisesti auttaa ja tukea häntä. Sairastuminen lähensi meitä toisiimme, kun huolehdin hänen asioistaan ja vietin paljon aikaani hänen kanssaan muun muassa ulkoillen ja ystävien luona vieraillen.

Oli helppo olla äidin tukena hänen muistisairautensa aikana, koska hän oli kohdellut lapsiaan lempeästi ja hyväksyvästi. Edes vaikea sairaus ei muuttanut hänen lempeää luonnettaan. Viimeiset vuotensa hän vietti terveyskeskuksen vuodeosastolla.

Toivottavasti tästä äitini lempeydestä olisi edes pieni osa periytynyt itselleni ja että se näkyisi suhtautumisessani kummilapsiini ja muihin kanssakulkijoihin, omia lapsia minulla ei ole.

Äitini kertoi omasta ankarasta äidistään, hän halusi toimia toisin omia lapsiaan kohtaan. Siinä hän onnistui erinomaisesti. Muistelen äitiäni lämmöllä ja rakkaudella."

Äidille kiitollinen

Lue myös: Äiti-tytär-suhde koetuksella?

Pakolaiset sopeutuivat Nauvon pikkukylään, samoin kyläläiset heihin. Eläkeläiset ja muut vapaaehtoiset nostettiin kaikkien eurooppalaisten esikuvaksi.

Nauvolaisen tilan pihassa Azaldeen Kadhem, 33, ja parikymppiset veljekset Ahmed ja Fars Alawy pystyttävät aitaa. Tilan isäntä Kaj Nyreen, 80, on auttanut miehet alkuun ja rakentaa mukana. Lampaat pitää saada pysymään pihassa.

Työ sujuu yhteisymmärryksessä. Kajn puoliso Mona Hemmer, 79, kaitsee Azaldeenin 2,5-vuotiasta tytärtä. Lapsi kikattaa rantakalliolla.

– Tämä on kuin taivas, Ahmed toteaa leveästi hymyillen.

Miehillä on takanaan pitkä matka Irakin Bagdadista Nauvoon, linnuntietä 3410 kilometriä, kolme kertaa Suomen pituus.

Vuodessa ulkomaalaiset ovat kotiutuneet saaristoon. Kiitos siitä kuuluu Kajn ja Monan kaltaisille nauvolaisille: he ovat avanneet turvapaikanhakijoille kylänsä, kotinsa ja sydämensä. Pakolaisten sopeutuminen kylään on menestystarina.

Ahmed, Azaldeen ja Fars pitävät talkoista.
Ahmed, Azaldeen ja Fars pitävät talkoista.

Kaj opastaa Azaldeenia ja Farsia rakennushommissa.
Kaj opastaa Azaldeenia ja Farsia rakennushommissa.

Päivää, hei, mitä kuuluu?

Nauvon 1500 asukkaan kylä kuuluu Paraisten kaupunkiin. Muutaman sadan metrin mittaisen keskuskadun varrella sijaitsevat Seo ja Sale, antiikkiliike ja komea kirkko.

Kesällä turistit ja mökkeilijät tuovat elämää Turun saaristoon. Ravintolat ovat täynnä, ja vierasvenesatamassa kuhisee. Syksyllä Nauvo hiljenee.

Viime syyskuussa Punaisen Ristin Turunmaan piiri avasi kylään hätämajoitustilat. Pakolaisten tulo Suomeen oli suurimmillaan ja vielä uutta. Myös Nauvossa oli ennakkoluuloja.

– Osa vanhemmista pelkäsi teini-ikäisten tytärten turvallisuuden vuoksi. Eniten levottomuutta herätti ajatus kylän täyttymisestä nuorilla, toimettomilla miehillä, kertoo hätämajoituksen johtajana työskennellyt Sirkku Koskinen.

Pakolaisten saavuttua piti ensin koota majapaikkaan sängyt. Sen tulivat tekemään vapaaehtoiset. Suurin osa heistä oli eläkeläisiä, ja osalla oli taustaa sotalapsena tai evakkona.

– Heillä ei ollut yhteistä kieltä tulijoiden kanssa, mutta läsnäololla voi viestiä toisen olevan tervetullut, Sirkku Koskinen sanoo.

Nauvoon tuli perheitä Irakista ja Afganistanista. Tyhjillään olleen entisen hotellin 99 asukkaasta yli puolet oli lapsia.

Pikkukylässä turvapaikanhakijoista tuli heti osa arkea. Majoitustila sijaitsi keskustassa, ja pakolaisia näki kadulla.

"Yleinen asenne pakolaisia kohtaan muuttui nopeasti myönteiseksi. Saaristossa ihmiset ovat avoimia."

Elekieli on hyvä apuväline. Mona ja Ahmed juttelevat tilan eläimistä.
Elekieli on hyvä apuväline. Mona ja Ahmed juttelevat tilan eläimistä.

Pakolaislapset tervehtivät kyläläisiä vasta opituilla suomen kielen sanoilla ja lähtivät rohkeasti koiranulkoiluttajien matkaan.

Lasten suuri määrä lisäsi auttamishaluja. Ensimmäiset vapaaehtoiset houkuttelivat mukaan uusia, myönteiset kokemukset kuultiin puskaradiosta.

– Saaristossa ihmiset ovat avoimia ja lähestyvät helposti uusia ihmisiä. Yleinen asenne pakolaisia kohtaan muuttui nopeasti myönteiseksi ja loi pohjaa hyville kohtaamisille, Sirkku Koskinen sanoo.

Kun arki sujui, ennakkoluulot taittuivat. Sirkku Koskinen uskoo vapaaehtoistyön toimineen, koska kanssakäyminen oli mutkatonta. Siihen oli helppo tulla mukaan.

Naiset saunaan, miehet palloilemaan

Lammastilan Mona ja Kaj olivat mukana auttamassa alusta alkaen. Kulttuuriyhdistyksen aktiivijäsenet ovat toimeliaita eläkeläisiä.

Työelämässä Mona oli Akavan kansainvälisten asioiden sihteeri ja Kaj biodynaamisen viljelyn edelläkävijä Suomessa.

Molemmat tiedostivat jo nuorena, miten ahtaalle sota ajaa ihmiset. Heidät molemmat lähetettiin sota-aikana Ruotsiin tuttavaperheiden luo. Vanhemmat uskoivat heidän olevan siellä turvassa.

– Olin 7-vuotias koululainen. Se ei ollut traumaattista minulle, mutta myöhemmin olen miettinyt, miten kova päätös se oli vanhemmilleni. Yhä sota rikkoo perheitä, Mona miettii.

Ahmed Alawy on kotiutunut Nauvoon.
Ahmed Alawy on kotiutunut Nauvoon.

Pakolaisten saavuttua hänestä tuntui tärkeältä tutustua tulokkaisiin. Tuttaviensa kanssa hän alkoi järjestää epävirallista tutustumistilaisuutta hätämajoitustilan kokoushuoneeseen.

Tarjottavana oli kahvia ja pullaa. Seinät pullistelivat: pakolaisista jokainen ja nauvolaisista moni tuli paikalle. Tunnelma oli aluksi jäykkä, sillä kaikkia jännitti. Yhteinen kieli puuttui.

Moni kutsui turvapaikanhakijoita kotiinsa. Eräs rouva vei naiset säännöllisesti saunaan.

Lastentarhanopettaja keksi alkaa laulattaa lapsia, ja eräs irakilaisäiti vastasi laulattamalla irakilaislapsia. Keskustelukin saatiin käyntiin hakukone Googlen kääntäjän avulla.

– Tulimme jäykkinä sisään, mutta lopuksi jo halasimme. Siitä kaikki alkoi.

Nauvoon muodostui vilkas vapaaehtoisten rinki, jossa oli parhaimmillaan mukana 50 ihmistä. Lapsiperheet osallistuivat illalla ja eläkeläiset pitkin päivää.

Pakolaisille hankittiin talvivaatteita ja houkuteltiin harrastamaan: jalkapalloa, jumppaa, taidekerhoa ja kutomista. Nauvolaisten mielestä oli tärkeä saada pakolaiset harrastuksiin nauvolaisten kanssa eikä vain omissa porukoissa.

Kun tuttavuudet syvenivät, moni kutsui turvapaikanhakijoita kotiinsa. Eräs rouva vei naiset säännöllisesti saunaan. Naisten kesken vapauduttiin ja löylyjen jälkeen laulettiin.

Mona ja Kaj kutsuivat kotiinsa 28 ihmistä pääsiäisaterialle. Nyt aitatalkoissa käydään välillä syömässä Monan valmistamaa lasagnea.

Talkoissa syödään välillä Monan ja Kajn kotona.
Talkoissa syödään välillä Monan ja Kajn kotona.

Brittien kehuma vastaanotto

Arvostettu brittiläinen sanomalehti Guardian teki reportaasin pakolaisten vastaanotosta Nauvossa ja piti sitä esimerkillisenä koko Euroopassa. Myös Suomessa Nauvon vastaanottomalli sai paljon myönteistä huomiota.

Nauvolaiset ovat huomiosta hyvillään mutta yllättyneitä. Heidän mukaansa kotouttamista ei juuri suunniteltu.

– Pakolaiset otettiin osaksi arkea, ja kaikki tapahtui omalla painollaan. Monesti kohdattiin sattumalta kadulla, hymyiltiin ja vaihdettiin kuulumisia, Kaj pohtii.

"Avustustyössä kaikki ovat samanarvoisia. Pakolaiset eivät vain saaneet apua, vaan myös antoivat sitä."

Punaisen Ristin Sirkku Koskinen korostaa vapaaehtoistyön merkitystä pakolaisten sopeutumisessa. Palkatonta työtä tekivät nauvolaisten lisäksi myös turvapaikanhakijat. Heille etsittiin harjoittelupaikkoja kaupasta, pankista ja vanhustenkodista jo syksyllä. Seurakunta ja kaupunki kutsuivat heitä kunnossapitotalkoisiin.

– Auttaminen tuo hyvän mielen ja sitoo ihmiset yhteisöön. Pakolaiset saivat tekemisen kautta tärkeän tunteen osallisuudesta. He eivät vain saaneet apua vaan myös antoivat sitä. Avustustyössä kaikki ovat samanarvoisia, Sirkku Koskinen kertoo.

Eeva käy turvapaikanhakijoiden kanssa kaupassa. Samalla voi opastaa tuotteiden valinnassa.
Eeva käy turvapaikanhakijoiden kanssa kaupassa. Samalla voi opastaa tuotteiden valinnassa.

Myös Eevan tytär Miriam auttaa pakolaisten leivontapäivänä.
Myös Eevan tytär Miriam auttaa pakolaisten leivontapäivänä.

Vapaaehtoistyö lisäsi nauvolaisten yhteisöllisyyttä ja loi uudenlaista ylpeyttä kotikunnasta.

Punainen Risti järjesti kurssin, jonka aikana sai tietoa pakolaisuudesta ja kulttuurieroista sekä evästystä sota-alueilta tulevien kohtaamiseen. Muutoin auttajilla oli vapaat kädet. Ideat tulivat heiltä, ei Punaisen Ristin työntekijöiltä.

– Me työntekijät vastasimme hätämajoituksen arjen sujumisesta ja virkamiesyhteistyöstä. Vapaaehtoiset auttoivat majoitustilan ulkopuolella ja olivat enemmän ystäviä. Teimme työtä tiiminä, Sirkku Koskinen sanoo.

Lammasaitaa pystyttävä Ahmed löysi jo syksyllä harjoittelupaikan ravintolasta. Kielitaito ja tuttavaverkosto karttuivat, ja kesäksi ravintolasta järjestyi oikea työpaikka. Irakissa hän opiskeli insinööriksi, mutta uranvaihdos oli hänestä piristävä.

Odotus kestää noin vuoden

Seurakuntakodin keittiössä leivotaan joukolla joka tiistai. Kielet sorisevat, ihana tuoksu leijuu ilmassa.

Diakoni, neljän aikuisen lapsen äiti Eeva Granström on keittiön sydän. Pöllyävät jauhot ja jaloissa pyörivät lapset eivät saa häntä hermostumaan.

– Opimme täällä puolin ja toisin ja meillä on hauskaa, hän sanoo.

Ostokset tehdään yhdessä, diakoni neuvoo tuotteiden valinnassa. Herkut tarjoillaan kaikille avoimessa kahvitilaisuudessa.

Seurakuntakodissa Jennat, Noor ja Abeer seuraavat Eevan liikkeitä.
Seurakuntakodissa Jennat, Noor ja Abeer seuraavat Eevan liikkeitä.

Ibrahimin aika tulee välillä pitkäksi. Hän käy kuntosalilla ja opiskelee suomea. Tytär Jennat vartioi jauhopussia.
Ibrahimin aika tulee välillä pitkäksi. Hän käy kuntosalilla ja opiskelee suomea. Tytär Jennat vartioi jauhopussia.

Kolmekymppinen Abeer Aldleme kuorii appelsiinia. Hän tulee mielellään keittiölle, yhdessä on mukava puuhata. Hätämajoitustiloissa ei voi laittaa ruokaa.

Abeerin aviomies Ibrahim vatkaa kuohkeaa vaahtoa kananmunista. Irakissa hän ajoi linja-autoa ja teki työtä rakennuksilla. Työtä, mitä tahansa, hän toivoo nytkin.

Vaikeuksista huolimatta turvapaikanhakijoissa näkyy ilo. Kanssakäymisessa on lämpöä, joka monien suomalaisten väliltä puuttuu.

Perhe on muiden Nauvon turvapaikanhakijoiden tavoin odottanut kutsua Maahanmuuttoviraston haastatteluun kahdeksan kuukautta. Sen jälkeen saa vielä odottaa päätöstä turvapaikasta.

Tulevaa on vaikea suunnitella, mutta perhe toivoo tulevaisuuden odottavan kotoisaksi käyneessä Nauvossa. Tyttäret, 7- ja 8-vuotiaat Jennat ja Noor ovat saaneet ystäviä ja pyöräilevät pitkin kylää.

Myös Ibrahimin veli, 17-vuotias Anmar asuu perheen kanssa, sillä irakilaiset suvut pitävät tiiviisti yhtä. Kova huoli yhä Irakissa olevista sukulaisista varjostaa pakolaisten uutta elämää.

Vaikeasta elämäntilanteesta huolimatta turvapaikanhakijoissa näkyy iloa. Sitä diakoni Eeva kertoo ihailevansa. Kanssakäymisessä on lämpöä, joka monien suomalaisten väliltä puuttuu.

– Pakolaiset ovat kiinnostuneita kulttuuristamme. He ovat muslimeja mutta tulevat tutustumaan jopa jumalanpalvelukseen, Eeva sanoo.

Hän arvelee molemminpuolisen kunnioituksen olevan sujuvan yhteiselon salaisuus.

Seurakuntatalolla tarjoillaan kansainvälisiä herkkuja, kuten irakilaisia mantelipikkuleipiä.
Seurakuntatalolla tarjoillaan kansainvälisiä herkkuja, kuten irakilaisia mantelipikkuleipiä.

Abeer ja Ibrahim Aldleme lapsineen ovat kotiutuneet pikkukylään.
Abeer ja Ibrahim Aldleme lapsineen ovat kotiutuneet pikkukylään.

Turvallisen elämän eväät

Kahvila avautuu. Pöytään katetaan suomalaisittain mokkapaloja, irakilaisittain mantelikeksejä ja appelsiinikakkua.

Raili Svahnström kiittelee eksoottista makua. Eläkeyhdistyksen puheenjohtajalle pakolaisten tukeminen oli itsestään selvää.

–Perheeni joutui evakkoon, kun olin lapsi. Kun on itse joutunut jättämään kotiseudun, samassa tilanteessa olevia ymmärtää, Raili sanoo.

Hän on ollut mukana vapaaehtoisena alusta alkaen, kokoamassa sänkyjä. Viereisessä pöydässä vitsaillaan arabiaksi. Railiakin hymyilyttää. Karjalainen mielenlaatu on yhtä lailla iloon taipuva.

– Vanhempani suhtautuivat myönteisesti elämään. He olivat toiveikkaita, vaikka tietty kaipaus heihin jäi. Todellinen koti oli aina rajan takana. En tiedä, miten synkkämielinen olisi selviytynyt.

Nauvolaiset toivovat pakolaisista pysyviä asukkaita. Kun hätämajoitus suljettiin, vapaaehtoiset hankkivat perheille asuntoja.

Raili kertoo, että työ turvapaikanhakijoiden kanssa on antanut hänelle paljon. Toinen kulttuuri on tullut tutuksi, ja iltamien eksoottiset esiintymiset ovat jääneet mieleen.

Moni Nauvossa toivoo pakolaisista pysyviä asukkaita. Kun hätämajoitus keväällä suljettiin, vapaaehtoiset hankkivat viidelle perheelle asunnon.

Lammastilan Mona tietää monen olevan vain läpikulkumatkalla. Tärkein on silti tehty: sotaa pakeneville ihmisille on annettu turvapaikka toipumiseen. Lämmin vastaanotto kantaa pitkään.

Suurin onni on ollut seurata lapsia. Mona muistaa tytön, joka tullessaan takertui peloissaan vanhempiinsa. Nyt tyttö käy puistossa muiden lasten kanssa ja luottaa ihmisiin.

Tyttöä katsoessaan Mona tietää olleensa osallisena jossakin merkityksellisessä.

Mona Hemmer on iloinnut nähdessään lasten turvallisuudentunteen palaavan. Nauvon turvapaikanhakijat ovat pääasiassa lapsiperheitä.
Mona Hemmer on iloinnut nähdessään lasten turvallisuudentunteen palaavan. Nauvon turvapaikanhakijat ovat pääasiassa lapsiperheitä.

Artikkeli on alun perin julkaistu ET-lehden numerossa 15/2016.

Mervi ja Christian Wennerstrandin koti on Helsingin Hietalahden satamassa. Pariskunta asuu laivassa ympäri vuoden ja unelmoi talvesta auringossa.

Komentosillalla seisoo rivi tomaatintaimia. Ruukut ovat lahja lapsenlapselta, joten ne ovat päässeet arvopaikalle. Kaikki muu ohjaamossa kertoo merikelpoisuudesta, alkuperäisine ruoreineen ja ajanmukaisine tietokoneineen.

Ennen kaikkea m/s Ettrick on kuitenkin koti. Mervi, 54, ja Christian Wennerstrand, 64, ovat asuneet siinä 13 vuotta eivätkä muuta asumismuotoa enää kaavaile, vaikka talvella tarvitsee villasukkia ja kovalla myräkällä olo voi olla kuin pesukoneessa. Muuten laiva toimii kuin mikä tahansa omakotitalo. Vihreä kansi luo jopa vaikutelman nurmikosta.

Vähän pienempää laivaa Mervi ja Christian ovat kyllä harkinneet nyt, kun kaikki lapset ovat lentäneet pitkin maailmaa. Pienemmällä aluksella olisi ketterämpää ja edullisempaa kiinnittyä ulkomaiden satamiin – ja jäädä lämpimään koko talveksi. Se on parin yhteinen unelma.

Ilman yhteistä arvomaailmaa ei tähänkään laivaan olisi päädytty, vaikka Christian on tehnyt pitkän uran merikapteenina. Laivaan muuttaminen oli alun perin Mervin idea.

– Hyvä akustiikka, hyvä sisäilma, kukat viihtyvät, Mervi luettelee kotinsa hyviä puolia.
– Hyvä akustiikka, hyvä sisäilma, kukat viihtyvät, Mervi luettelee kotinsa hyviä puolia.

Komentosillan ruori on nähnyt monta merta ja myrskyä.
Komentosillan ruori on nähnyt monta merta ja myrskyä.

Wennerstrandit ovat olleet naimisissa 18 vuotta. Molemmilla on aiemmista liitoistaan kaksi lasta. Ensimmäiset viisi vuotta uusperhe asui Sipoossa, Christianin rakentamassa hirsitalossa.

– Tuolloin veneilimme kaikki kesät, ja talo seisoi tyhjillään. Nyt meillä on samassa paketissa kaikki ja aina kaikki mukana!

Pakettiin kuuluu myös pari moottoripyörää ja purjeella varustettu trimaraani, pienempi vene, jolla on mukava retkeillä lähivesillä. Kodin tiloihin lasketaan lisäksi Helsingin Punavuoresta ostettu autotalli, jossa säilytetään auton ja pyörien lisäksi kaikkea niin sanotusti ylimääräistä.

Naimisissa meren kanssa

Työuransa viimeiset 33 vuotta Christian työskenteli jäänmurtajilla. Keikka Perämerelle kesti helposti viisi kuukautta, rytmillä 20 päivää töitä, kymmenen vapaata. Nyt vapaata on reilusti enemmän. Christian jäi viime syksynä eläkkeelle, mutta työt jatkuvat viereisen Hietalahden telakan koeajopäällikkönä. Tuorein testattava alus näkyy nytkin laivakodin ikkunoista.

– Tuo Polaris on ensimmäinen maakaasulla kulkeva jäänmurtaja, maailman nykyaikaisin, Christian kehaisee.

Jos laiva ei mahdu satamaan, lasketaan ankkuri ja rantaudutaan moottoriveneellä.
Jos laiva ei mahdu satamaan, lasketaan ankkuri ja rantaudutaan moottoriveneellä.

Mervi johtaa Asuntolaivurien yhdistystä. Sen päämäärä on saada kelluville kodeille suunniteltu alue myös Helsinkiin.
Mervi johtaa Asuntolaivurien yhdistystä. Sen päämäärä on saada kelluville kodeille suunniteltu alue myös Helsinkiin.

Kodin paarpuurin puoleisista ikkunoista pilkottaa jugendtalojen ylväs rivi, ja siinä välissä on lähin naapuri, ravintola Merimakasiini, jonka pitäjän kanssa ollaan niin hyviä kavereita, että kumpikin katsoo toisen omaisuuden perään. Minkäänlaista ilkivaltaa laivakoti ei ole toistaiseksi kohdannut. Jokunen turisti kylläkin on kuvitellut löytävänsä sieltä kahvilan.

Järkevää sisustamista

Kasvatustieteiden maisteriksi kouluttautunut Mervi on vielä napakasti työelämässä, vaikka uravalmentajan työt eivät ole enää niin aikaan ja paikkaan sidottuja. Kirjallisiin töihin paras rauha löytyy laivakodin toimistosta, jossa jokainen kirja ja mappi on aseteltu niin, etteivät ne lentele kovassakaan myrskyssä. Sama koskee kodin kaikkea esineistöä. Laivassamietitään ensin turvallisuutta ja käytännöllisyyttä, vasta sitten kauneutta.

Vaatteiden suhteen Mervillä on tosin ollut sen verran tarpeita, että Christian yhdisti epäröimättä pari pikkuhyttiä saadakseen vaimolleen kyllin ison vaatehuoneen. Käsistään kätevä mies on tehnyt laivalla kaikki muutkin muutostyöt.

Suurinta makuuhyttiä somistavat venetsialaiset naamiot.
Suurinta makuuhyttiä somistavat venetsialaiset naamiot.

Ulko-ovia on kaikkiaan kuusi. Talveksi ne vahvistetaan uretaanilevyillä.
Ulko-ovia on kaikkiaan kuusi. Talveksi ne vahvistetaan uretaanilevyillä.

Kapyysin eli keittiön Christian modernisoi kuutisen vuotta sitten. Siinä riittikin puuhaa, koska kaikki pinnat ovat vähän kaltevia. Erityisen ylpeä Christian on "sähkötuolista", norjalaisesta ekovessasta, joka muuttaa jätökset tuhkaksi. Viikossa kertyy kupillinen.

– Tiesin jo lapsena, että minusta tulee merimies tai rakennusmestari. Tässä asumismuodossa pääsen toteuttamaan kumpaakin puolta.

Tänä vuonna ei sentään ole edessä viime kesän kaltaista urakkaa, 60 metriä pitkän reelingin eli laivan kaideosan maalausta.

– Käytimme kupruilleen maalin poistamiseen kaikkea mahdollista rälläkästä lähtien, Mervi muistelee. Hän hallitsee kotinsa erityistarpeet, myös konehuoneessa tarvittavat kikat.

Salongin keskellä komeilee Christianin perintökirstu vuodelta 1857. Sohvat on teetetty mittojen mukaan.
Salongin keskellä komeilee Christianin perintökirstu vuodelta 1857. Sohvat on teetetty mittojen mukaan.

Vedenkestävä liitto

Vaimo on pätevä työpari silloinkin, kun joku tilaa Christianin kuljettamaan veneensä milloin minnekin päin Eurooppaa. Myös Ettrick tuotiin aikanaan yhteisvoimin Gibraltarilta Helsinkiin. Matka kesti kolme viikkoa ja kulki viiden sataman kautta. Välillä taisteltiin myrskyä vastaan, välillä ihailtiin delfiiniparven esityksiä.

Itämerta pidemmillä huviretkillä Ettrick ei ole sen koommin käynyt, mutta Mervi ja Christian katkaisevat kaamoksen aina jossakin etelässä.

-– Viime talvena asuimme pari kuukautta Kanarialla ja kävelimme 600 kilometriä.

Muutama vuosi sitten Wennerstrandit kiipesivät Kilimanjarolle, ihastelivat Tansanian savannien aukeaa rauhaa, mutta tunsivat olonsa kotoisaksi vasta Sansibarilla. Siellä näki taas meren.

Christian innostui moottoripyöristä istuttuaan aikansa Mervin kyydissä.
Christian innostui moottoripyöristä istuttuaan aikansa Mervin kyydissä.
Hietalahden kauppahalli ja muut Helsingin keskustan palvelut ovat kivenheiton päässä.
Hietalahden kauppahalli ja muut Helsingin keskustan palvelut ovat kivenheiton päässä.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 14/2016.

  • Valmistunut 1971. Palvellut Englannin kuninkaallisen laivaston tukialuksena sekä tilauskuljetuksissa Marokon ja Espanjan vesillä.
  • Mervi ja Christian Wennerstrandin koti vuodesta 2003. Nykyinen kotisatama Helsingin Hietalahti.
  • Mitat 24 m x 6,5 m. Syväys 2,4 m. Moottori 330 hv.
  • Asuinpinta-ala 85 neliötä. Yläkerrassa keittiö, olohuone, toimistotila ja kylpyhuone. Alakerrassa kolme makuuhyttiä, kaksi suihkua, vaatehuone ja apukeittiö. Kannella 35 neliön katettu terassi.
  • Liesi ja uuni toimivat kaasulla, muut kodinkoneet sähköllä. Lämmitys öljypattereilla, 20 kpl. Merellä ollessa sähköä tuottaa oma generaattori.
  • Käyttövesitankki 3 000 litraa. Tuhkaava ekovessa.
  • Laituripaikka maksaa noin 300 e/kk. Lämmitys- ja sähkökulut samaa luokkaa kuin omakotitalossa.
  • Erityistä: laiva pitää telakoida viiden vuoden välein pohjan tarkistusta ja huoltoa varten. Se maksaa useampia tuhansia euroja. Jäiden puristuksen rautarunko kestää vaivatta.
  • Lisää tietoa: asuntolaivurit.com

Kännykälläkin räpsäisty kuva voi olla hyvä.

Räps! Kuvaaminen on nykyään helpompaa kuin koskaan, sillä liki jokaisessa kännykässä on nykyään kamera. Monet niistä ovat parempia kuin takavuosien digikamerat. Sosiaalinen media taas mahdollistaa kuvien helpon jakamisen vaikka koko maailman katsottavaksi. Pelkästään kuvapalvelu-Instagramissa arvioidaan olevan miljardeja käyttäjien sinne tallentamia kuvia.

Millainen on hyvä kuva?

Kuvien räpsiminen on helppoa. Niin helppoa, että huonojen kuvien julkinen esittäminen esimerkiksi Facebookissa tai Instagramissa on turhaa.

Ihmisen ja ympäristön kohtaamisesta syntyy tarina, vaikkei kuva teknisesti kovin kummoinen olisikaan.
Ihmisen ja ympäristön kohtaamisesta syntyy tarina, vaikkei kuva teknisesti kovin kummoinen olisikaan.

Millainen sitten on hyvä kuva? Kuvaa arvioitaessa voidaan erottaa tekninen ja taiteellinen puoli. Teknisesti onnistunut kuva on esimerkiksi tarkka ja hyvin valaistu. Taiteellisesti hyvässä otoksessa taas on sellaista mielenkiintoa, että sitä jää katsomaan pitempäänkin.

Yksinkertaisena määritelmänä voisikin pitää sitä, että hyvää kuvaa on kiva katsoa. Pitkä linjan valokuvaaja Dave Romm taas on todennut, että hyvä kuva asettaa ihmisen tai esineen ympäristöönsä ja kertoo tarinan. Rimaa on silti turhaa nostaa liian ylös. Kännykkäräpsäisyjen ei tarvitse olla valokuvina loistavia.

Seuraaville vinkeillä omista kuvista voi tehdä parempia:

1. Liiku

Varmista, että kuvassa näkyy juuri se, minkä haluat siinä näkyvän. Kävele, kyykisty tai nouse seisomaan, jotta kuvakulma on paras mahdollinen. Täydelliseksi kuvakulmaa ei välttämättä saa, mutta yleensä vaivannäkö palkitaan.

2. Kuuntele

Korvat ovat kuvaajan toiseksi tärkein työkalu. Kun kuulet, että kohta tapahtuu jotain erityistä, osaat valmistautua ottamaan kuvan juuri oikealla hetkellä. Silloin saat tallennettua naurun, ällistyksen tai ihastuksen ilmeet.

N, y, t, nyt!
N, y, t, nyt!

3. Ole kärsivällinen 

Joskus oikeaa hetkeä pitää odottaa pitkään tai ottaa monta kuvaa ennen kuin saat tallennettua juuri oikean ilmeen tai tapahtuman. Turhien kuvien räpsimistä ei kannata arkailla, mutta vain parhaat kannattaa julkaista.

4. Keskity kasvoihin

Ihmiset ovat sosiaalisia otuksia, sen takia haluamme nähdä kasvot kuvia katsoessamme. Ne tuovat kuvaan mielenkiintoa, vaikka pelkkänä sivuprofiilina.

Joskus pelkät kasvot riittävät tekemään kuvasta kiinnostavan.
Joskus pelkät kasvot riittävät tekemään kuvasta kiinnostavan.

5. Etsi vuorovaikutusta

Kun kuvassa olevat ihmiset katsovat toisiaan tai jotain kuvassa – tai sen ulkopuolella – olevaa kohdetta, syntyy kuvaan jännitettä ja tarinallisuutta.

Kuvassa olevien henkilöiden katsekontakti tuo kuvaan jännitettä.
Kuvassa olevien henkilöiden katsekontakti tuo kuvaan jännitettä.

6. Jätä zoomi rauhaan

Puhelimen zoom-toimintoa ei kannata käyttää. Mene sen sijaan lähemmäs kohdetta. Jos se ei ole mahdollista, zoomaamista parempi vaihtoehto on rajata kuvaa jälkeenpäin.

7. Rajaa 

Joskus kuvan kiinnostavin asia hukkuu liian väljään rajaukseen. Silloin oleellisen saa parhaiten esiin rajaamalla kuvaa varovasti. Näet eron, kun liikutat alla olevaa kuvaa:


...ja rajattu versio.
Alkuperäinen kuva...
 


8. Onnistu omakuvissa

Selfiet eli omakuvat eli meitsiet ovat someajan ilmiö. Selfiestäkin saat paremman, kun ennen kuvan ottamista katsot, että tausta on nätti ja naama aseteltu kuvaan hyvin. 

Jättijulisteesta tuli hauska tausta selfieen.
Jättijulisteesta tuli hauska tausta selfieen.

9. Piristä peileillä

Kuvauspaikasta löytyviä peilejä tai muita heijastavia pintoja hyödyntämällä saat kuvaan yllättävyyttä ja moniulotteisuutta.

10. Muokkaa

Kameran kuvat ovat oikeasti tiedostoja ja niitä voi muokata. Facebookissa ja Instagramissa on erilaisia valmiita "suodattimia", joilla voit muuttaa esimerkiksi kuvan väriasetuksia. Suodattimien huono puoli on, että kaikki kuvat näyttävät niiden jäljiltä samanlaisilta.

Instagramissa ja useimpien puhelimien omissa kamerasovelluksissa voit muokata kuvia myös hienovaraisemmin säätämällä värjeä, valoisuutta ja kontrasteja. Lopputulos on todennäköisesti aidompi kuin valmista suodatinta käyttäessä. 

Vasemmassa kuvassa on käytetty Instagramin valmista Suodatinta. Oikeassa kuvan valoisuutta ja kontrastia on säädetty itse.
Vasemmassa kuvassa on käytetty Instagramin valmista Suodatinta. Oikeassa kuvan valoisuutta ja kontrastia on säädetty itse.

+1 Käytä kuvapareja

Facebookiin ja Instagramiin voi ladata kerralla useita kuvia. Jos ensimmäinen kuva kertoo, millaisessa paikassa ja tilanteessa ollaan, voivat muut kuvat olla esimerkiksi tiukemmin rajattuja henkilö- tai yksityiskohtakuvia.

Lähde: Valokuuvaja Baron Dave Rommin luento Worldcon 75 -tapahtumassa.

Vehreä paratiisi Suomen vanhimmassa siirtolapuutarhassa on Mervi ja Olli Rintakosken kotipesä pitkälle syksyyn. Kauniisti kunnostetulla mökillä touhuavat mielellään myös lapsenlapset.

Siiri, 6, ja Ville, 3, Rintakoski leikkivät kotia mummun ja vaarin isolla terassilla. Olemme Niihaman siirtolapuutarhassa Tampereella. Leikin pääosassa on vaarin, Olli Rintakosken, vuosikausia sitten omille lapsilleen nikkaroima puinen leikkihella. Siinä on led-valot, aukeavat luukut ja oikean lieden nappulat.

–Terassi on lempipaikkani. Ison varjon alla viihdyn niin sateella kuin kuumalla perkaamassa sieniä ja marjoja, Merja Rintakoski, 60, toteaa.

Terassin kaikki tavarat ovat kierrätettyjä.

Rintakoskien yritys Kalevan muutto ja kuljetus vie usein tavaraa kierrätykseen tai kaatopaikalle. Toisinaan Merja nappaa kuormasta käyttökelpoisen mööpelin, joka muuten menisi roskiin.

– Ison päivävarjon ja pöytäryhmän saimme nuoren pojan tyhjentäessä sukulaisensa kotia. Sama poika antoi meille pikkuvikaisen Moccamasterin. Mies korjasi vähän varjoa ja kahvinkeitintä, hyvin ne ovat viisi vuotta kestäneet. Ihmiset heittävät uskomattoman hyvää tavaraa pois, Merja päivittelee.

Terassin katossa on säteilylämmitin, joten sen alla tarkenee istua viileälläkin. Öisin terassilla lämmittelevät tomaatintaimet.

– Lämmitinkin on muuten otettu eräästä muutosta talteen.

Rintakosket ostivat mökkitontin vuokraoikeuden 3 400 markalla vuonna 1978. He halusivat kesäpaikan läheltä, jotta Olli voisi käydä sieltä töissä.

Nuorellaparilla oli niukasti rahaa, ja mökkiä rakennettiin pikkuhiljaa. Keittiökaapit pikkuruiseen keittiöönsä he saivat Ollin tädiltä. Keittiö oli niin pieni, että vetimet piti korvata rei’illä ovissa.

Viime kesänä Rintakosket tekivät mökin alakertaan täysremontin. Vanha purettiin betonilattiaan asti. Muovit poistettiin seinistä. Keittiöön asennettiin kattolämmitys ja led-valot, ja kaapit korvattiin laatikostolla.

– Esille vedettävät laatikot ovat hyvät, ei tarvitse vanhana kaivella ruoka-aineita kaapista. Täällä passaa kokata, Merja kehuu.

Remontissa sauna korvattiin suihkulla, jolloin keittiöön saatiin lisää tilaa. Nyt sinne mahtuvat vetimetkin. Tiskipöydän päällä on lasilla peitetty lintutapetti, sillä Merja inhoaa kaakelien saumoja.

Oleskelutilan sirot nojatuolit ovat Merjan lapsuudenkodista. Niissä on istuttu 60 vuotta, mutta verhoilu on yhä alkuperäinen. Merja on raikastanut tuoleja virkkaamalla niihin päälliset.

– Puusohvan ostimme ensimmäiseen kotiimme, ja tämän hyllyn Olli teki meidän Hämeenlinnan opiskelija-asuntoomme 40 vuotta sitten, Merja esittelee.

Litteä televisio on piilotettu kätevästi pienen ryijyn taakse. Hyvä idea!

Puutarhassa ison omenapuun alla on eteläeurooppalaisen pergolan tunnelma.

Omenia tulee vaihtelevasti: toissa vuonna Rintakosket olivat hukkua omeniin, viime vuonna sato jäi 20:een.

Vanhalle omenapuulle on tehty kehikko, koska muuten oksat roikkuisivat.

– Oksien leikkaaminen jäi aikoinaan meiltä parikymppisiltä puutarhureilta tekemättä, Merja nauraa.

Rintakosket syövät aina ulkona. Isäntä tulee kello 13 lounaalle ja kello 17 kahville.

– Minulla ei ole grilliä eikä mikroa. Leivon paljon ja teen vanhanaikaista kotiruokaa, usein keittoja.

Pihalla on muutama kasvatuslaatikko, joissa Merja kasvattaa perunaa, herneitä, yrttejä sekä samettiruusuja. Samettiruusujen paha haju karkottaa tuholaisia hyötykasveista.

Talvisin Rintakoskien tontti täytyy aidata, muuten kauriit syövät kaikki pensaat.

– Olemme tässä metsän laidassa niiden ensimmäinen kohde. Korkeaa aitaa en huoli, sillä haluan moikata ohikulkijat.

Tonttinsa ulkopuolelle Merja on perustanut pienen puutarhan, johon on istutettu neljä tammea: yksi jokaisen lapsenlapsen syntymävuonna.

Merja aloittaa mökkikauden päivävierailuilla toukokuussa. Palstan vieressä on oja, josta Rintakosket nostavat omalla pumpullaan kasteluvettä.

– Öitä alan viettää mökissä toukokuun puolivälistä alkaen. Tämä on ihana paratiisi kuuden kilometrin pyörämatkan päässä kotoa.

Vuonna 1916 Tampereelle perustettiin Hatanpään siirtolapuutarha, joka siirrettiin Niihamaan vuonna 1977. Niihama on Suomen vanhin edelleen toimiva siirtolapuutarhayhteisö. Siellä on 126 palstaa mökkeineen. Tontit ovat 300-neliöisiä ja talot 5x6-metrisiä. Palstojen rakennusoikeutta ei saa ylittää. Rantasauna, venepaikat, grillipaikka, urheilukenttä ja pirtti ovat yhteiskäytössä.

Sata vuotta sitten siirtolapuutarhat oli tarkoitettu köyhille. Palstoilta sai itse viljelemällä edullisesti leivänjatketta. Sadassa vuodessa idea köyhien ruoka-avusta on muuttunut hyvin toimeentulevan väestön vapaa-ajanvietoksi. Hyötyviljely on vähentynyt ja terassit ovat suurentuneet.

Suomessa on liki 60 siirtolapuutarhaa, joissa on noin 6000 viljelijää. Maanomistaja on yleensä kaupunki, joka vuokraa maata yhdistykselle.

Artikkeli on julkaistu ET-lehdessä 13/2016.