Nainen kirjoittaa pöydän ääressä mustekynällä, 1940-luku. Kuva:Väinö Kannisto / Helsingin kaupunginmuseo

"Katselen valokuvasta sinun yllättänyttä, hämillisen nauravaa ilmettäsi. Kuvaa varten et ehtinyt edes poseerata."

"Juhlaleninkisi on samaa sinistä kuin silmäsikin. Valokuva on otettu 75-vuotispäivänäsi. Suurennutin kuvan muistotilaisuuteesi. Viikkoa myöhemmin kannoimme veljieni kanssa vuorotellen sinikukkaista keraamista uurnaa haudan lepoon. Tuntui oudolta ja haikealta, että koko elämäsi mahtui siihen pieneen ruukkuun.

Olen muistellut sinua päivin ja öin. Tunteeni ovat aaltoilleet rakkaudesta sääliin ja välillä niihin on sekoittunut vihaakin.

Aloimme tutustua paremmin vasta vartuttuani lähes aikuiseksi, johon asti mummo, sinun äitisi, oli huoltajani. Yhteinen taipaleemme kanssasi jäi keskeneräiseksi. Emme ehtineet päästä tarpeeksi lähelle toisiamme. Olimme usein räjähdysalttiita tavatessamme. Ja sytytyslankakin taisi olla hyvin lyhyt. Anteeksi pyysin aina minä. Sinä et tohtinut. Ilmeisesti sinun ikäluokkasi äidit eivät pyydelleet anteeksi, ainakaan tyttäriltään.

Vaikka nuo väärinymmärrykset ja välirikot satuttivatkin minua, muokkaan muistoasi mielessäni paremmin hallittavaan muotoon. Yritän ymmärtää sinun vääriä valintojasi ja niistä johtuvia seurauksia. Olin elävä muistutus menneisyydestäsi. Sinun elämäsi ei ollut helppoa. Etkä sitä helpoksi tehnyt minullekaan. Olit jopa katkera minun onnistumisistani, otteestani elämään.

Sinulla oli viime vuosina useita vakavia sairauksia, jotka lannistivat ja runtelivat hentoa olemustasi. Myös suru lähiomaisten menetyksistä painoi. Ehkä sydämesi väsähti? Neljän tehovalvonnassa vietetyn sairaalaviikon jälkeen et palannut enää kotiin. Toiveesi lääkärille, että pääsisit kivuistasi, toteutui.

Vaikea on purkaa valmista kotia

Lajittelimme tavaroitasi muutamien lähiomaisten kanssa ja jaoimme niitä sekä keskenämme, että pois vietäviksi kirpputorille ja roskiin.Huushollisi oli ja on aina ollut moitteettomassa kunnossa. Purkamista ja hävittämistä oli vaikea aloittaa. Kaikki tutut tavarat hyllyillä ja pöydillä tuntuivat olevan juuri oikeilla paikoillaan.

Valokuvia, kortteja ja kirjeitä oli valtavasti. Lehtileikkeitä meistä, lapsistasi ja lapsenlapsistasi, olit kerännyt talteen. Tyttäreni, neljä vuotta, rakentaa palapeliä päiväkodissa. Poikani, 10 vuotta, on saanut palkinnon kirjoituskilpailusta. Nyt nämä lapset ovat jo yli kolmekymppisiä. Nimitykseni myyntineuvottelijaksi, joulutarinani lehdistä ja korteistani sekä kirjoitukseni yhteisen kotikylämme paikallislehdestä olit säästänyt. Tuttujen ja sukulaisten kuolinilmoituksia olit saksinut muistojen joukkoon.

Astioita sinulla oli paljon. Arabiaa löytyi kupeissa, kipoissa ja lautasissa. Myrna-sarjaa sisälsi useampi paketti säilöön käärittynä. Monessa pakkauksessa oli nimi ja päivämäärä vuosilukuineen ja milloin ja keneltä ne oli saatu. Äidilläsi, minun mummollani oli sama tapa aikoinaan. Mummo tuumasi silloin, että tavarat on sitten helpompi jakaa, kun hänestä aika jättää. Ei tule kiistaa!

Liinavaatteita ja käyttövaatteita sekä kenkiä oli ahdistavan paljon. Säkit ja laatikot toinen toisensa jälkeen täyttyivät. Mietin tavaroita pakatessani omaa elämääni samanlaisen tavarapaljouden keskellä, ja päätin vakaasti aloittaa omien kaappieni siivouksen joskus keväämmällä. Tuntui pahalta laittaa hyvää tavaraa kirpputorisäkkeihin. Sinä olit liiankin säästäväinen. Elit niin vaatimattomasti, että olisit ansainnut siitä paremman palkinnon kuin nuo kaikki sairautesi.

Lue myös: Äiti-tytär-suhde koetuksella?

Kirjeet jätän myöhempään

Lajittelemattomat valokuvat odottavat järjestelyä ja jakamista eteenpäin sukulaisille ja ystävillesi. Monet kirjoittamasi kirjeet lepäävät hauraina laatikossaan. Muutamien kuorien päältä tunnistan mummoni käsialan. Odottelen otollista olotilaa, jolloin istahdan sohvaan ja käyn läpi entisiä muistoja. Vielä sitä en tohdi tehdä. Luulen, että kirjeissä ruoditte mummon kanssa minun nuoruuteni ja kasvuni kompastuskiviä. Joitakin virallisen kohteliaita kirjeitä olin kirjoittanut sinulle noin kymmenvuotiaana. Muistelen, että olisin kysellyt kirjettä aloittaessani mummolta mitä siihen kirjoitan. Eivätkä ne sinunkaan kirjeesi olleet ikävää tulvillaan. Olimme kuin kirjeenvaihtotoverit!

Annoit minulle kuitenkin tämän elämän, josta voin hyvällä sydämellä kiittää. Olen luultavasti perinyt sinulta jotain ulkonäöstäni ja persoonallisuudestani. Olisin halunnut tutustua sinuun syvemmin, päästä lähellesi, mutta kesken jääneille asioille ei voi enää mitään. Yritän ottaa opiksi! Koetan työstää niitä mielessäni sellaiseen järjestykseen, että hyvät muistot lisääntyvät ja huonot vähenevät.

Tiedän, että rakastit minua, mutta et osannut omien kärsimystesi ja tuskallisten muistojesi takaa tuoda tunteitasi aidosti julki. Teit sen muilla tavoilla. Muistit aina meidän merkkipäivämme. Ostit pieniä lahjoja ja kukkasia. Neuloit ja virkkasit lukemattomia pipoja. Leivoit karjalanpiirakoita ja pullia, joita löysimme pakastimestasi kahvinautinnoksemme vielä asuntoasi siivotessa. Silloin jopa tuntui, että sinä et ole kovin kaukana.

Lepää rauhassa, äiti."

Lea Mariitta

Juhlat lähestyvät – täältä löydät oikeat sanat

Uudistuneessa ET-lehdessä kerrotaan kontulalaisen Kaarikuja 5 d -rapun kuudesta olohuoneesta. Tässä jutussa pääset kurkistamaan kotien muihinkin huoneisiin. Astu sisään!

Helsingin Kontulassa on taloyhtiä nimeltä Kaarikuja 5. Se on rakennettu vuonna 1967 eli tänä vuonna vietetään 50-vuotispäiviä. Talossa on yksiöitä, kaksioita, kolmioita ja neljä sekä viisi huonetta käsittäviä asuntoja. Yhtiössä on 144 asuntoa ja 229 asukasta.

Mäntylä ja Granda, 2. kerros, 94 neliötä

Maria Mäntylä-Granda, 35, ja Mauricio Granda, 36, muuttivat Kaarikujalle viisi vuotta sitten Kalliosta. He ihastuivat isoon pihaan, jossa on paljon puita ja tilaa leikkiä. Kotona viihtyvät myös tyttäret Sara, 3, ja Sofia, 5.

Koko kodin seinät keittiötä myöten on maalattu Mauricion toivomuksesta värikkäiksi. Hän ihmetteli suomalaiskotien valkoisia seiniä, sillä hänen kotimaassaan Equadorissa on värikästä.

 

Sydänmäki, 1. kerros, 92 neliötä

Pekka, 86, ja Kirsti, 82, Sydänmäki muuttivat pienestä kalliolaiskodistaan vastarakennettuun uuteen taloon Kontulaan vuonna 1967. 

Sydänmäen pariskunnalla on nyt runsaasti tilaa. Yhdestä huoneesta on tehty Kirstin ompeluhuone. Yksi huoneista on kirjastona. Vanhat kirjahyllyt tietosanakirjoineen ovat päässeet tänne.

 

Sneck, 1. kerros, 72 neliötä

Koti aravalainoitetussa talossa oli Eeva,79, ja Tauno, 80, Sneckille aikoinaan onnenpotku. Omaan kotiin pääsi pienellä summalla kiinni.

Eeva on nyt muistisairaan miehensä omaishoitaja. Tauno on hyväntuulinen mutta passiivinen. 

Tauno pelaa muistipeliä ja Eeva on tietokoneella. Seinällä on tyttären, Liisa-Maria Sneckin pelipaita. Hän oli pelipaikaltaan maalivahti, ja kuului Suomen naisten ensimmäiseen olympiamitalin saavuttaneeseen jääkiekkojoukkueeseen. Hän voitti Naganossa 1998 olympiapronssia.

 

Haaja ja Rintasaari, 8. kerros, 72 neliötä

Kahdeksannesta kerroksesta on upeat näkymät. Siellä asuvat Tuija Haaja, 34, ja Mikko Rintasaari, 50, puolivuotiaan Väinö-poikansa kanssa.

Tuija ja Mikko fanittavat 50-60-lukuja ja ovat sisustaneet kotinsa talon rakennusvuoden 1967 henkiseksi.

– Pukeutumistyylinikin on 60-luvun henkinen, mekkoja on varmaan parisataa. Onneksi minulla on iso vaatehuone, Tuija nauraa.

 

Ollikainen, 3. kerros, 92 neliötä

Helvi, 77 , ja Eero Ollikainen, 76, muuttivat nykyiseen kotiinsa vuonna 1974.

Keittiön avara ruokailutila vetää puoleensa vieraita. Naapuripariskunnan kanssa tehdään vuorotellen perinneruokia. 

– Kontulassa on hyvä asua. Totta kai täällä on myös reppanoita, joilla ei kaikki ole hyvin. Mutta jossain heidänkin täytyy olla, Helvi toteaa. 

 

Vita, 8. kerros, 92 neliötä

Vitan perhe muutti Perhe muutti Kontulaan vuonna 2004. Ostopäätöksen ratkaisi iso keittiö, jossa Jaana, 54, tykkää kokata.

Keittiön pöydän ääressä viihtyvät myös Kapela Vita, 51 ja Doris Vita, 15.

– Me olemme äidin kanssa niin suomalaisia, pidämme hiljaisuudesta. Mutta kun papa tulee kotiin, hän avaa telkkarin ja radion, laittaa toisinaan levynkin soimaan ja alkaa huutaa puhelimeen, Doris nauraa.

Lue lisää Kaarikuja 5:n asukkaista ja heidän kodeistaan uudistuneesta ET-lehdestä 6/2017.

Keraamikko Judy Kuitusen koti Maarianhaminassa on yhdistelmä brittiläistä, skandinaavista ja ahvenanmaalaista tyyliä. Tärkeintä ovat valo, värit ja rakkaat taulut. Hänellä on myös ihana työpaja-myymälä entisessä teurastamossa.

Judy Kuitusen, 62, koti on Maarianhaminan sataman tuntumassa. Hänen aurinkoiselta parvekkeeltaan on hengästyttävän upea merinäköala.

–En koskaan kyllästy Tukholmaan, Helsinkiin ja Turkuun menevien laivojen katseluun. Niiden ääni ei häiritse minua edes yöllä. Jos havahdun tööttäykseen, tiedän että saan nukkua vielä pitkään.

Judy muutti lokakuussa 2002 juuri rakennettuun kahdeksan asunnon taloyhtiöön. Kahdessa tasossa olevassa kodissa on 94 neliötä. Hän sai valita itse kaikki pinnat, materiaalit ja värit.

– Minulle on hyvin tärkeää, mitä ympärilläni on ja miltä kotini näyttää. Se tuo minulle valtavasti iloa arjessa. En tietoisesti mieti sisustusta, ja se vähän vaihtuukin koko ajan. Perusväri on norsunluu, joka toimii hyvin taiteen kanssa. Maustan sitä lempivärilläni limellä.

Jussi ja Judy Kuitunen.
Jussi ja Judy Kuitunen.

Englantilaissyntyinen Judy on keramiikkataiteilija, jolla on kotonaan paljon taidetta ja kauniita esineitä.

Rakkaimmat taulut Judy on perinyt isovanhemmiltaan, jotka olivat taiteilijoita.

–Minulla on kaksi taulua, jotka isoisäni maalasi ollessaan jo sokeutumassa. Hän sai sinappikaasua silmilleen toisessa maailmansodassa ja sokeutui noin 60-vuotiaana. Hän maalasi niin pitkään kuin näki edes vähän.

Judyn lempipaikka kotona on olohuoneen yhteydessä oleva keittiö. Vieraat istuvat sohvalla Judyn kokatessa. Judylla on myös kaksi parveketta. Molemmat ovat niin suojaisia, että niillä voi löhötä vaikka alasti.

–Kotini tuottaa minulle valtavasti iloa. Olen ylpeä itsestäni, että olen saanut tämän kaiken tekemällä keramiikkaa. Joskus naurattaa, että aika monta kuppia on joutunut dreijaamaan tämän kodin eteen. Tämä ajatus antaa voimaa jaksaa dreijata lisää kuppeja. Se on nimittäin fyysisesti todella raskasta hommaa.

Katso kuvat Judyn kauniista sisustuksesta ja tauluista:

Peili on Tukholmasta, aasialainen lipasto omasta liikkeestä.
Peili on Tukholmasta, aasialainen lipasto omasta liikkeestä.

Judylla on kopio Rietveld Stuhl 1917 -designtuolista.
Judylla on kopio Rietveld Stuhl 1917 -designtuolista.

Olohuoneen seinällä on Juha Pykäläisen maalaama iloisen keltainen polkupyörätaulu. Judy rakastaa pyöräilyä, pyörän kuvia ja keltaista väriä. 
Olohuoneen seinällä on Juha Pykäläisen maalaama iloisen keltainen polkupyörätaulu. Judy rakastaa pyöräilyä, pyörän kuvia ja keltaista väriä. 

Yläkerrassa on ahvenanmaalaisen Kjell Ekströmin sinisävyisiä meriaiheisia tauluja.
Yläkerrassa on ahvenanmaalaisen Kjell Ekströmin sinisävyisiä meriaiheisia tauluja.

Judyn isoisän tekemä taulu. Isoisä maalasi vielä, kun oli sokeutumassa. – Kukkamaalauksesta näkee, että kukat ikään kuin katoavat reunoistaan.
Judyn isoisän tekemä taulu. Isoisä maalasi vielä, kun oli sokeutumassa. – Kukkamaalauksesta näkee, että kukat ikään kuin katoavat reunoistaan.

Tämä taulu on Judyn isoäidin Helen Bradleyn maalaama.
Tämä taulu on Judyn isoäidin Helen Bradleyn maalaama.

Keittiön yksityiskohtia. Keltainen kulho on Judyn tekemä.
Keittiön yksityiskohtia. Keltainen kulho on Judyn tekemä.

Ihana työpaja

Maarianhaminassa käyvän kannattaa piipahtaa Judyn työpaja-myymälässä vaikka kahvilla. Judyn keramiikka on ihanan värikylläistä: turkoosia, keltaista ja limeä.

–En mielelläni tee pitkiä sarjoja, vaan haluan aina kokeilla jotain uutta. Teen vain sellaista, mitä itsekin haluaisin kotiini.

– Ennen tein keltaisia sitruunakulhoja, nyt turkooseja kuvioituja mukeja ja kulhoja. Tehtailen lintumukeja, linnuissa on luonnetta. Olen tarkkana, etteivät lintujen silmät näytä äkäisiltä vaan ystävällisiltä.

Judyn Kuitusen työhuone-myymälä on 50-luvun teurastamossa Gölbyn kylässä. Se on värikäs ja hauskasti sisustettu: designkeramiikkaa, tekstiilejä, koruja, vintage-myymälä ja pieni kahvila. Dreijauspiste on samassa tilassa kuin myymälä.

– Olen tehnyt keramiikkaa jo 44 vuotta. Hauskinta on tehdä uniikkituotteita. Suosituin tuote on muki, Judy kertoo.

Mukit eivät synny hetkessä. Isoin työ on saven valmistus ja muokkaus.

– Sitten dreijaan 50 mukia peräkkäin. Seuraavana päivänä teen niihin kahvat. Kun ne ovat kuivuneet, maalaan ja kuvioin ne. Poltan mukit 1280 asteessa, lasitan ja poltan taas. Urakkaan menee kaksi viikkoa.

Paras työskentelyaika on talvi. Kesän turistikausi on kiireinen ja pääsiäisestä syyskuuhun Judy on tiiviisti pajalla.

Osoite: Judys Hantverk & Inredning, 1 Hindersvägen, Jomala 22150, Ahvenanmaa

  

Lue lisää Judy Kuitusen taiteesta ja elämästä uudistuneesta ET-lehdestä 6/2017. 

Viherkasvien ruukuista tulee kauniita, kun ne maalataan betonimaalilla ja kullan sävyllä.

Ruukkujen maalaamiseen tarvitset

  • kukkaruukkuja
  • Betoni Efektimaalia ja kuultovärejä (samassa Sinellin pakkauksessa)
  • Plus Color akryylimaaleja: kultaa ja valkoista
  • sivellin

Näin maalaat ruukkuja

1. Pese vanhat ruukut ja anna kuivua. Maalit tarttuvat parhaiten saviruukkuihin. Lasitettuihin ruukkuja kannattaa maalata ensin ohuelti ja antaa kuivua, seuraava maalikerros tarttuu jo paremmin.

Tarvikkeet.
Tarvikkeet.

2. Jos haluat raitoja tai maalata vain osan ruukusta, niin suojaa ruukkua maalarinteipillä, maalaa ja anna kuivua. Poista maalarinteippi. Kultamaali ja valkoinen maali maalattiin tässä kahteen kertaan, jolloin maali peittää hyvin tummankin pohjan.

Suojaa ruukku teipillä, jos haluat maalata esimerkiksi raitoja.
Suojaa ruukku teipillä, jos haluat maalata esimerkiksi raitoja.

3. Betonimaali maalataan tavalliseen tapaan ja annetaan kuivua. Maalaus tehtiin kaksi kertaa pensselillä. Lopuksi valmiin pinnan voi elävöittää betonisemmaksi töpöttämällä pakkauksessa olevaa vaaleaa ja tummaa väriä kuivuneen betonin pintaan. 

Uudistuneessa ET-lehdessä 6/2017 kiva amppeliohje. Digilehteen voit tutustua täällä.

 

Kartteletko nykyrunoutta? Uuden runouden käyttöoppaan toimittanut Satu Grünthal suosittelee kokeilemaan, ilman ryppyotsaisuutta.

Mistä tässä oikein on kyse? En ymmärrä! Herättääkö nykyrunous sinussa tällaisia tunteita – jopa huonommuutta vaikeasti avautuvien kielikuvien ja sivistyssanojen tiheikössä?

Kirjallisuudentutkija Satu Grünthalin ohje on ennakkoluulottomuus ja pelottomuus. Jokainen lukija luo runolle uuden merkityksen.

– Eikä kaikkea runoutta tarvitsekaan ymmärtää tai etsiä sille ikään kuin oikeaa tulkintaa tai selitystä. Lukijalla on vapaus lukea ja tulkita kuten haluaa, Grünthal toteaa.

Sururunoja suruun, ilorunoja iloon

Satu Grünthal neuvoo tarttumaan runokirjoihin kepeästi, valintaperusteiden ei tarvitse painaa edes ohuen runokirjan vertaa.

– Kiinnostuksen perusteeksi riittää hyvin vaikka vetävä kansi tai herättävä otsikko. Koska runojen lukeminen ei ole aikaa vievää, niihin voi tarttua hetken mielijohteesta. Tai sitten voi etsiä omaan elämäntilanteeseen tai kiinnostuksenkohteisiin liittyvää runoutta, keinoja on valtavasti.

Grünthal ymmärtää silti ihmisiä, jotka empivät ja arkailevat runokirjojen äärellä. Monesti lyyriset viittaukset kirjallisuuteen, historiaan tai vieraisiin kieliin saattavat uuvuttaa.

– Runoja lukiessa ei kannata ajatella, että ne tarvitsisi ymmärtää jotenkin kokonaisvaltaisesti tai syvästi. On tietysti runoja, joihin sisältyy jokin suuri ajatus, mutta kaikista sitä ei tarvitse etsiä. Runo voi pelkästään kuulostaa mukavalta, ilahduttaa, herättää jonkin mielleyhtymän tai tunteen.

Tuuleta omia ajatuksiasi

Mutta miksi meidän kannattaisi lukea runoja? Syitä on monia. Yksi on se, että runot haastavat lukijaa tuulettamaan myös omia ajatuksiaan.

– Runous uudistaa kieltä, yllättää ja tarjoilee tiivistetyssä muodossa uusia näkökulmia.

– Monet löytävät runoudesta sanoitusta omille tunteilleen, niin kuin kirjailija olisi kiteyttänyt osuvasti juuri omat ajatukset. Sellainen oivallus tuntuu usein lähes terapeuttiselta, Grünthal sanoo.

Grünthal on viime aikoina pohtinut paljon tavallisen lukijan ja runouden suhdetta, sillä hän on toimittanut helmikuussa ilmestyvän runouden käyttöoppaan, Säkeilyvaaran.

Kirjahanke lähti tarpeesta herättää keskustelua runouden ympärille. Kirjassa kirjailijat ja tutkijat tulkitsevat valitsemiaan runoja eri näkökulmista.

Alkuidean kirjaan antoi kouluneuvos Kirsti Mäkinen. Hän on huomannut kirjapiirejä vetäessään, että uudenlaiselle oppaalle olisi tarvetta.

– Runoista on ollut paljon vaikeampi keskustella kuin romaaneista. Runouteen suhtaudutaan helposti vähän liian juhlallisesti. Ajatellaan, että se on tavallisen ihmisen ulottumattomissa.

Vaikka Mäkinen on tehnyt kirjallisuuden parissa elämäntyönsä, hän itsekin muistaa, miltä tuntui ihmetellä vieraalta tuntunutta runoutta.

– Olin lukioikäinen 1950-luvulla, kun modernismi valtasi runouden. Luin ja kuuntelin innokkaasti modernisteja, mutta silti meni pitkään, ennen kuin löysin uuden runon, Mäkinen kertoo.

Etsi säkeistä omia muistikuvia

Säkeilyvaarasta ei haluttu liian korkealentoista.

– Lähestymistavat ja runot ovat raikkaan erilaisia. Samassa kirjassa lähestytään rap-artisti Asan tekstiä tai Hellaakosken runoa. Joskus lähtökohtana on runon tausta, tyyli tai vaikkapa sen herättämät muistot, niin kuin kirjailija Juhani Karilan pienoisesseessä. Hän liittää Arto Mellerin runon aikoihin, jolloin itse luki sen ensimmäistä kertaa, Grünthal kertoo.

Kyseisessä Mellerin runossa lapsuus ei katoa täysin koskaan, se säilyy tunnemuistissamme, vähän kuin rakkaimmat runokuvat.

"Olin kuusi vuotta vanha,
ja niin korkealla taivaan tähdet,
niin mustat avaruuden nurin käännetyt
taskut. 

Seisoin lumisateessa pihassa
tiukkaan napitetussa takissani,
katsoin ylös, kurkotin, kurkotin
niin että henkseleissä tuntui maan
vetovoima.

Niin korkealla taivaan tähdet,
niin mustat avaruuden
nurin käännetyt
taskut.

Seison siinä vieläkin."

1. Jos vain yksi, niin tämä

Jos kaikkien suomalaisten pitäisi lukea vuodessa yksi runokirja ja minä saisin valita sen, valitsisin Claes Anderssonin 23. kokoelman Aamu meren rannalla sisäänhengitys, uloshengitys.

Miksikö? Siksi, että kirja on yllätyksiä täynnä. Ensin ajattelin, etten jaksa tätä ymmärtämistä ja tilitystä. Haluan julistusta! Luin tarkemmin: Andersson nauraa hiljaa ja eleettömästi maailman mielettömyydelle, puhuu ahneudesta, rakkaudesta ja kaikesta siitä, mikä on elämässä oikeasti merkityksellistä. Runoilija on tehnyt osansa, hän on iloinen: moni asia oli ennen huonommin. 

Claes Andersson: Aamu meren rannalla, sisäänhengitys, uloshengitys. WSOY 2015.

2. Jumalainen Berliini

Runossa numero kahdeksan Ville Hytönen puhuu kaupungista, jolla ei ole puhetta ei kieltä, mutta se luo tuhansia kieliä ja sydämiä, joiden kautta se puhuu ja tuntee. Olet tullut Berliiniin.

Hytösen Helvetinjumalankone sisältää 12 runoa. Kirja on matkarunoutta, joka on kuvitettu kuin teos olisi dokumentti. Hytösen matkaan kannattaa hypätä kuin junaan, jonka määränpäätä ei tiedä. Rivi riviltä kohde aukeaa.

 

Ville Hytönen: Helvetinjumalankone. Siltala 2015.

3. Vanhenemisesta

"Niilo Tarvajärven jälkeen ei ole tapahtunut mitään järjellistä". Älkää tulkitko väärin. Vanha avantgardisti, runoilija Markku Into ei ole vanhemmiten pehmennyt muistelemaan kaihoisasti menneitä hyviä aikoja. Inton teksti on terävää ja vastakarvaista.

Into kirjoittaa myös luopumisesta ja vanhenemisesta, mutta särmikkäästi. Nykyinen pirstoutunut aikakautemme tuottaa paljon hälyä, jolle kaikelle Into hymyilee vinosti.

Markku Into: Tämä yö sisälläni on lapsuuden varjo. WSOY 2015.

4. Surun kuvasto

Miten suru voi olla niin kaunista. Se on ensimmäinen ajatus, kun lukee Kristiina Wallinin runokokoelmaa. Sen keskiössä on menetys.

Wallin ei vuodata vaan piirtää kauniita ja kuulaita kuvia. Hän kuvaa hienosti surun monikerroksellisuutta ilman minkäänlaista pateettisuutta. 

Kristiina Wallin: Valon paino. Tammi 2016.

5. Lohduttajaksi

Rakkaus, vanhuus, metsät, Afrikka, onni. Siinä uuden runo- ja laululevyn väkevimpiä aiheita.

Levyllä runojaan lausuu Aulikki Oksanen ja niitä laulavat Vuokko Hovatta ja Zarkus Poussa. Lohduttajaksi täydellisesti sopiva teos syntyi kolmikon yhteisten konserttien pohjalta. 

Voi kuinka myrsky rauhoittaa. Siltala 2015.