Opiskelijat hiihtämässä vappumarssilla Helsingissä vuonna 1957.

Eläkeläinen Pirjo Björkman, 78, eläkeläinen, kertoo suosikkivappumuistonsa. Tuona vuonna opiskelijoiden vappuhiihto pelasti koko juhlan.

”Vappuna 1957 vietin ensimmäistä ylioppilasvappuani Helsingissä. Se on jäänyt mieleen erityisesti siksi, että silloin oli todella kylmä.

Vappuaattona painoimme opiskelijatovereiden kanssa heti alkuillasta ylioppilaslakit päähämme, söimme tippaleivät ja kävelimme räntäsateisen Helsingin läpi katsomaan Havis Amandan lakitusta. Tärvelin räntäkelissä ylioppilaslakkini niin perusteellisesti, että olen sen jälkeen käyttänyt vappuisin aina Englantiin muuttaneen sisareni lakkia.

"Ystäväni oli järjestänyt minulle vappuheilan, sillä sellainen kuului olla."

Illaksi suuntaisimme Ravintola Kaisaniemeen. Siellä vietettiin Savolaisen osakunnan talakkuna-juhlaa, jonka vetonaulana oli opiskelijapiireissä hauskuuttajan mainetta jo niittäneen Pertti Pasasen vetämä kastraattikuoro.

Ystäväni oli järjestänyt minulle vappuheilan, sillä sellainen kuului olla. En muista tuosta heilastani tosin edes nimeä, emmekä tavanneet sen koommin. Minulla oli taipumusta myöhemminkin saada omaan makuuni vähän värittömiä vappuheiloja.

Aattoilta Kaisaniemessä oli rauhallinen. Siihen aikaan ei ollut soveliasta juoda itseään humalaan, korkeintaan nautittiin lasi tai kaksi opiskelijabudjettiin sopivaa Bordeaux Blancia tai Egri Bigavéria. Eikä riekkuminen olisi ollut mahdollistakaan, sillä seuraavana aamuna oli tiedossa opiskelija-työvuoro sisätautisairaalassa.

Kirkkain muisto tuosta vapusta liittyy kuitenkin vappupäivään. Menin kahdeksaksi sairaalaan, jossa me harjoittelijat saimme pyhäpäivän kunniaksi tehdä myös sairaala-apulaisten työt, tyhjentää sylkykupit ja alusastiat.

Katso myös: Tältä näytti 1950-luvun kampaamossa

Aamupäivästä katselin Unioninkadulle avautuvaa maisemaa ja näin opiskelijoiden hiihtävän suksillaan pitkin katua.

Heidän hilpeä suksivaelluksena kaupungin läpi piristi vähän ankeaa päivää.

Sen jälkeen yksikään vappu ei ole tuntunut enää niin kylmältä.”

Artikkeli on julkaistu etlehti.fissä alunperin vappuna 2015.

Kevään merkkejä

Onko sinulla hauska kevätkuva? Lähetä se meille ja muiden piristykseksi täällä.

Sodan jälkeen syntynyt sukupolvi kehitti läntiseen maailmaan nuorisomuodin. Minihamosella osoitettiin, että otamme nyt ohjat omiin käsiimme.

Minihame, sukkahousut, saapikkaat, E-pillerit, rock, uudet aatteet – vapaus!

Minihameen äidiksi tituleerattu Mary Quant aloitti hameen helman lyhentämisen Lontoossa jo 1960-luvun alussa, mutta Suomessa reittä paljastettiin vasta vuosikymmenen puolivälissä.

– Kun olin vielä lukiossa 1964, siskoni teki minulle kaksi hametta, ihanan puolihameen ja liivihameen, joilla pärjäsin pitkään. Ne olivat jo aika minejä, mutta varsinaisesti minihameita alettiin pitää Suomessa vasta 1966. Minulla oli superlyhyitä, niissä oli helppo kulkea, mikään ei estänyt, Kristiina Halkola muistelee.

"Lapsenlapseni ei halunnut pukea vanhaa mekkoani päälleen. Hän kauhisteli, miten lyhyt se oli."

Kristiina oli aikansa nuorisoidoleita. Kaunis näyttelijä, laulaja, poliittisen laululiikkeen edustaja, mutta myös elokuvatähti: Käpy selän alla, Punahilkka, Lapualaismorsian. Tuohon aikaan oli tapana, että näyttelijä etsii itse vaatteet roolihenkilölleen.

– Minulla on vieläkin tallella se kirkkaankeltainen mekko, jonka hankin Lapualaismorsiameen 1967. Pyysin kerran lapsenlastani pukemaan mekon päälleen, kun se on niin nätti, mutta hän kauhisteli, että en mä voi, kun tää on niin lyhyt! Kristiina nauraa.

Kristiina Halkola ja Pekka Autiovuori elokuvassa Käpy selän alla.
Kristiina Halkola ja Pekka Autiovuori elokuvassa Käpy selän alla.

Hoikka ja pitkäsäärinen Kristiina teki teatterikouluaikana jonkin verran mallin töitäkin, jotta sai rahaa opintoihin. Hän oli Suomen ensimmäisiä sukkahousumalleja.

– Olen aina seurannut muotia, mutta niin, että vaatteissa pitää olla jotain hauskaa. Lyhyt hame ja pitkävartiset saappaat, se oli minun juttuni. Yksi lempiasuni oli kirkkaanpunainen sadetakki ja keltaiset kumisaappaat – kumisaappaat siksi, ettei opiskelijalla ollut alkuun varaa hankkia nahkaisia.

Kristiina ei muista, että hameen helmasta olisi juuri huomauteltu.

– Kerran yksi mies tuli ratikkapysäkillä sanomaan, että ei ollut tyttö kyllä äitilläs noin lyhyttä hametta. Ratikka tuli enkä ehtinyt sanoa, että olipas, minun äitini tanssi 20-luvulla charlestonia ja siinä oli lyhyet hameet!

Minin äiti ja isä

Minihametta pidetään usein englantilaisen Mary Quantin luomuksena, mutta sillä oli myös ”isä”, ranskalainen André Courrèges, joka kehitti sitä omalla tahollaan ja esitteli kalliin huippumuodin maailmassa. Hän tuli kuuluisaksi futuristisesta tyylistään, jota myös avaruusmuodiksi kutsuttiin.

Mary Quant myi omassa Bazaar-putiikissaan Lontoon King’s Roadilla aluksi muiden suunnittelemia vaatteita, kunnes alkoi kehitellä omia malleja. Ne olivat värikkäitä, edullisia ja helposti yhdisteltäviä. Suosituin asu oli minihame, lantiolla oleva vyö ja minin tärkein asuste, räiskyvän väriset sukkahousut.

Vaatteita ei enää ostettu kestämään ikuisesti.

Niukassa nahkamekossa Miss Suomi 1964 Sirpa Suosmaa, joka teki uraa mallina missivuosien jälkeen.
Niukassa nahkamekossa Miss Suomi 1964 Sirpa Suosmaa, joka teki uraa mallina missivuosien jälkeen.

Nuoriso otti minin kerralla omakseen. Mary Quant sanoikin, ettei minihametta keksinyt sen paremmin hän kuin Courrègeskaan vaan kadulla kulkeneet nuoret naiset.

Alkoi kokonaan uusi aikakausi siinäkin mielessä, että vaatteita ei enää ostettu kestämään ikuisesti. Nuoret halusivat vaihtelua, koko ajan uutta ja edulliseen hintaan.

Sheikkaamaan!

Vapautuminen oli varmasti ajan sana. E-pillerit rantautuivat Suomeen 1962, ja kun raskaudenpelon mörkö katosi näköpiiristä, paljastava pukeutuminen sai tilaa. Lyhyt hame ja sukkahousut mahdollistivat vapaan liikkumisen.

Nykyajan silmin katsottuna alkuaikojen minimuoti ei kyllä ollut kovin seksikästä, vaan toi pikemminkin mieleen pikkutytön. Sellaisen muodin keulakuva oli tikkumalli Twiggy kauriinsilmineen A-linjaisessa, vyötäröttömässä mekossaan. Suoraviivaiset muodot, selkeät linjat ja graafiset kuviot miellyttivät kyllä suomalaisia, 1960-luku oli Vuokon ja Marimekon voittokulkua.

Oli poppia ja rockia ja koko maailma auki.

Myös hiustyyli muuttui. 1960-luvun alun tupeerauksille heitettiin hyvästit, hiukset laskeutuivat liehumaan vapaasti ja Vidal Sassoon leikkasi Pariisissa hienoja geometrisia kampauksia. Muistatte varmaan turkoosin luomivärin ja uutuuden, tekoripset? Ja diskoissa sheikattiin antaumuksellisesti koko vartalolla. Oli poppia ja rockia ja koko maailma auki.

Tikkumalli Twiggt eli Lesley Lawson 1967.
Tikkumalli Twiggt eli Lesley Lawson 1967.

Tanssi tuli myös muotinäytöksiin. Aira Samulinin Rytmikkäät mannekiinit saivat kansan liikkeelle, ja näytöksiin jonotettiin. Muotikuvistakin kaikkosi pönötys, ja värikuvien yleistyminen räväytti naistenlehtien maiseman.

Iskelmätaivaan minityttö oli Anita Hirvonen. Biisien pikkutuhmat sanoitukset herättivät kohua sensuuri-Suomessa: kappale Sormet pois joutui Yleisradiossa esityskieltoon.

Vitsailua Jatkoajassa

Toki vanhempi väki vähän nikotteli minille. Tai hurskasteli. Seura-lehden kiertohaastattelussa 1966 Postisäästöpankin johtaja Teuvo Aura kommentoi: ”Henkilökohtaisesti nainen on mielestäni sitä mielenkiintoisempi mitä enemmän hän peittää. Mutta jos muoti kerran määrää helmat lyhyemmäksi, minä alistun.”

Ylen Elävässä arkistossa on filminpätkä ”svengaavasta Lontoosta” joulukuulta 1966. Pertti Salolainen raportoi hameenhelmojen lyhentymisestä; jopa 23 senttiä polven yläpuolella on mitta, joka tuottaa vaikeuksia tyttöparoille kylmillä ilmoilla ja metron ahtailla penkeillä.

"Tansseissa hyökätään, kun minihame näkyy."

Televisiohistorian ensimmäinen Jatkoaika 9.9.1967 koetti saada niskalenkkiä minimuodista, mutta siitä ei tullut mitään. Miehet väänsivät kaksimielistä vitsiä. Matti Kurjensaarta kiinnostivat minihameessa ”konekiväärin liikkuvat osat”. Nuori Jaakko Tarvajärvi, Niilon poika, totesi: ”Kyllä täytyy sanoa, kun on entinen tykkimies ja nykyinen kanssa, että tansseissa hyökätään, kun minihame näkyy.”

Sukkahousumallille kelpasivat vain Amar-Teinit.
Sukkahousumallille kelpasivat vain Amar-Teinit.

Tottahan nuorten naisten tavoitteena on herättää nuorten miesten huomio. Vaikka valtaosa ministä oli hyvin maltillista, reittä hilattiin näkyviin 10–15 cm, ylilyöntejäkin oli. Ajan tarinoihin kuuluu sanomalehtien pikku-uutinen miehestä, jotka bussissa iski hampaansa vieressä istuvan minihameneitosen hameen alta paljastuneeseen reiteen.

Vain nuorille?

Minimuodin omaksuivat aika pian myös aikuiset naiset, joskin tietysti miedossa muodossa. Miesten kannat olivat aika selviä. Kun Jaakko Tarvajärveltä kysyttiin äitien minihameen käytöstä, hän hieman järkyttyneen oloisena ehdotti, että ”jätetään äidit tämän ulkopuolelle” ja linjasi, että tuore aviovaimo voisi käyttää miniä pari vuotta häiden jälkeen.

Eivät minin kannalla olleet kaikki naisetkaan. Lenita Airisto, joka oli mukana Jatkoajassa alusta lähtien, sanoo, ettei ole koskaan ollut minihameihmisiä. Joskus hän oli joutunut kuitenkin mallina esittelemään minejä muotinäytöksissä.

– Minihameen tullessa muotiin minä olin toiminut liike-elämässä jo vuosia. Siellä pukeutuminen on hyvin konservatiivista, ei puhettakaan, että liiketapaamisiin voisi mennä minihameessa. Sanonkin aina: ”Ei pidä käyttää niin lyhyttä hametta, että vastapuolelta menee sekaisin, minkä pään kanssa hän on tekemisissä.”

"Mini ei vapauttanut naista. Se karsinoi, jopa esineellisti naisen."

Lenitan mielestä mini kuuluu showbisnekseen ja nuorille. Bisnesnaisen helman pituus vaihtelee vartalon suhteiden, ei muodin mukaan.

– Muuten Suomessa ymmärrettiin pukeutuminen paremmin 1960-luvulla kuin se ymmärretään nyt. Sota ja pula-aika opettivat arvostamaan laatua. 1960-luvun lahjakkaat suunnittelijat, jotka olivat aikansa poppareita ja tähtiä, tekivät meille kauniita ja kestäviä vaatteita. Mary Quant ja minihame tulivat toisesta kulttuurista.

– Miniin liitettiin naisten vapautuminen, mutta minusta mini ei vapauttanut naista, päinvastoin, se karsinoi, jopa esineellisti naisen. Minillä naiset pyrkivät siihen, että heidät huomataan, kun tärkeintä on, miten huomataan, Lenita korostaa.

Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Vuosisadan vaate

Kuten tiedämme, minihameesta tuli vuosisadan jälkipuoliskon vaate, siinä kuin farkuista ja sukkahousuistakin. Aikansa lyhennyttyään mini muotoutui mikroiksi, pikkushortseiksi. Sitten helmat putosivat midiin ja maksiin, mutta sieltä tultiin taas pian takaisin, ja nykyisin käy mikä pituus vain.

Ehkä mini sittenkin vapautti naisen.

Lukijoiden muistoja: ”Aina piti istua sääret supussa”

Oli ihanaa olla nuori ja hoikka ja pukeutui muodikkaasti, aivan uuden näköisiin vaatteisiin. Tämän onnen ohella lukijoiden muistoissa korostuvat minihameen hankaluudet. Kumarrella ei juuri kestänyt.

”Asuuni kuului mokkanahkaiset lyhytlahkeiset shortsit ja pitkä itse kudottu liivi. Kaiken kruunasivat valkoiset stretch-saappaat. Käytin paljon Marimekon tuotteita, raidallisia minimekkoja. Ostin myös kankaita, joista ystävättäreni äiti ompeli minulla mekkoja.

Samaan aikaan oli myös niin sanottu OP-muoti, mustavalkoinen ja graafinen, vaikkei sitä taida nykyään juuri kukaan muistaa. Toki minun oli hankittava senkin muodin mukainen puolihame ja päällystakki.”

”Mini oli kyllä hankala hame prätkäpojan tyttökaverille, varsinkin talvisaikaan. Hyviä muistoja hamemuodista kuitenkin jäi, eivätkä paikatkaan paleltuneet.”

”Kun käytin minihametta, autokoulun opettaja katsoi oikeudekseen koskettaa reittäni, kun tein virheen.”

”Olin kävelemässä kävelytiellä lähellä liikennevaloristeystä. Yhtäkkiä kuului kova pamaus – peräänajo. Miehet nousivat autoista ja sopivat asian. Vähän ajan päästä perään ajaneen auton omistaja huuteli minut paikalla ja totesi, että nyt likka hameen helmat pidemmiksi. Oli kuulemma katsellut kauniita sääriäni ja miettinyt, mitä kaunista hameen alta löytyy.”

”Hylkäsin minimuodin ihan kokonaan, kun näin nuoren raskaana olevan naisen lyhyenlyhyessä äitiysmekossa, jonka alta vilkkuivat paksut, puuvillaiset, vaaleanpunaiset punttilahkeiset mummoalushousut.”

”Ihanin minihameeni oli marjapuuronpunainen mokkahame. Sen kanssa käytin tyköistuvaa paitapuseroa, joka oli intianpuuvillaa, luonnonvalkea ja siinä hameenväriset ohuet raidat. Olin silloin tosi, tosi hoikka ja pitkäsäärinen...”

”Rapuissa piti mennä viimeisenä, kun se hame vaan oli niin lyhyt, tunnilta myöhästyttiin monta kertaa!”

”Kun 70-luvulla odotin ensimmäistä lastani, minulla oli punainen valkopilkullinen minipituinen äitiysmekko. Kerran tuuli puhalsi helmat korviin ja raidalliset pikkuhousuni ja iso vatsani paljastuivat kaikille ohikulkijoille. Ei siinä auttanut muu kuin nauraa ja nykiä helmoja alas.”

”Minihame oli vähän hankala koulussa. En voinut kirjoittaa kunnolla taululle, kun minipituinen mekko kohosi liian ylös. Kirjoitin siis taulun alareunaan, mistä opettaja vinoili... Ei se ollut paras vaate tanssireissuillekaan. 1960–70-luvulla tansseihin uskalsi vielä kulkea liftaamalla, mikä oli talvisaikaan minihameessa aika kylmää puuhaa.”

”Pääsin ripille minimuodin aikaan. Rippihameeni oli laadukas vuorillinen kellohelmainen musta hame. Sen jälkeen hankin minimittaisen kukkamekon ja sinisen farkkuhameen. Oli helppo pukeutua, kun olin langanlaiha ja pitkä tyttö.”

”Nahkahame oli lyhyt roiskeläppä ja jäykkää vahvaa nahkaa. Piti istua ja kulkea jalat supussa, jotta ei näkynyt ’koko kaupunki’.”

”Parhaiten jäi mieleeni äitiysmekko, joka siis oli löysä ja lyhyt. Jälkikäteen ajatellen tuntuu ihan mahdottomalta, että olen mennyt ulos siinä mekossa, mutta niin vaan pidin sitä työasuna. Mitähän kaikkea näkyi, kun työpöytäni luona ja arkistossa kumartelin.”

”Seisoin uusi sininen farkkuhame ylläni Iisalmen linja-autoasemalla. Vanhempi täti vieressäni kommentoi: ’Tuon hameen kanssa ei pääse taivaaseen.’”

”Oli illalla menoa, eikä mitään päällepantavaa. Tekaisin minihameen, mustan ja mielestäni tosi tyylikkään. Sen kanssa puin vaaleansinisen itse virkatun reikäisen neulepuseron. Sitten Viialasta Helsinkiin teatteriin. Matka oli onnistunut ja tunsin olevani tosi tyylikäs itse tekemässäni asussa.”

”Opettelin vasta kolmikymppisenä käyttämään hameita ja mekkoja. Jotkut paheksuivat todella lyhyttä helmaani. Ajattelin ja sanoinkin joillekin, että ne pitää, jotka voi! Minulla oli hyvät sääret... Ja hahaa niille, jotka moralisoivat.”

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 6/2014.

Vuokralla asuminen voi olla hyvä ratkaisu ikääntyneelle. Mutta voiko siitä olla haittaa? Miten löydän sopivan asunnon? Lue vastaukset kysymyksiisi tästä. 

Miksi minun kannattaisi asua vuokralla?

Vuokralla asuminen on helppoa ja huoletonta, sillä asunnon ylläpitovastuu on vuokranantajalla. Vuokranantaja huolehtii asunnon kunnosta sekä esimerkiksi kylmälaitteista ja liedestä.

Jos asunto ei miellytä tai elämäntilanteesi muuttuu, voit irrottautua nykyisestä kevyesti ja etsiä uuden – irtisanomisaika on vain kuukauden.

Mitä haittoja vuokralla asumisesta voi olla?

Merkittävin miinus on se, että vuokralaiselle ei kerry omaa varallisuutta. Lisäksi epävarmuus vuokrasuhteen jatkuvuudesta ja kodin pysyvyydestä saattaa huolettaa, jos vuokranantajan päätavoitteena ei ole pitkäjänteinen vuokraustoiminta.

25 % pääkaupunkiseudun yli 55-vuotiaista asuu vuokralla, muualla suomessa 17 %. 

Erityisesti yksityisillä vuokra-asuntomarkkinoilla kannattaa tarkistaa, ettei asunnon omistaja esimerkiksi ole aikeissa myydä asuntoa. Vuokranantajan puolelta irtisanomisaika on kolme kuukautta, jos olet ollut vuokralaisena alle vuoden, ja kuusi kuukautta, jos olet ollut vuokralaisena yli vuoden.

Mistä ja miten haen vuokra-asuntoa?

Kysy asuntoa ensin vaikka kotikunnaltasi. Asukkaiden valinnassa kuntien kriteereinä ovat hakijan asuntotarpeen kiireellisyys, tulot ja varallisuus. Pienissä kunnissa kunnan asunnot saattavat olla ainoa vaihtoehto vuokra-asuntoa etsivälle.

Muita vuokranantajia ovat yksityiset vuokranantajat, yleishyödylliset asuinyhteisöt, säätiöt sekä jotkin vakuutusyhtiöt. Useimmissa tapauksissa asuntohakemukset täytetään netissä. Suuremmilla paikkakunnilla vuokra-asuntoa voi hakea myös välittäjältä. Valtakunnallisista nettipalveluista löytyvät kertaheitolla kaikki maassa tarjolla olevat vuokra-asunnot.

Suomessa on noin 800 000 vuokra-asuntoa.

Miksi juuri yleishyödylliset vuokra-asuntoyhtiöt ovat omiaan takaamaan turvallisen ja vakaan vuokrasuhteen?

Yleishyödyllisten asuntoyhtiöiden toiminta on pitkäjänteistä ja säädeltyä. Lisäksi valtion tukemassa asuntotuotannossa myös vuokrataso on säädelty. Pitkään alalla toimineiden vuokra-asuntoyhtiöiden pelisäännöt ja rutiinit ovat hioutuneet hyviksi ja selviksi.

Miten löydän kukkarolleni sopivan vuokra-asunnon? 

Helsingin ja pääkaupunkiseudun sekä kasvukeskusten parhaat paikat ovat kalleimpia. Jos rahat eivät riitä niiden kohteisiin, mieti, löytyisikö etäämpää alueita, joilla olisi hyvät liikenneyhteydet keskusten palvelujen ääreen. Tutki vaihtoehtoja, tee kompromisseja ja hae luovia ratkaisuja.

35 % vuokra-asunnoista sijaitsee Uudellamaalla.

Voinko saada vuokralla asumiseen taloudellista tukea?

Kyllä. Työttömät ja pienituloiset työntekijät voivat hakea Kelalta yleistä asumistukea ja eläkeläiset eläkeläisen asumistukea. Kelan nettisivustolla on laskuri, jonka avulla voit arvioida saisitko asumistukea ja paljonko.

Millainen on vuokra-asuntojen tarjonta tällä hetkellä?

Helsingissä ja kasvukeskuksissa vapaita vuokra-asuntoja on tarjolla niukimmin. Yleisesti ottaen yksiöitä ja kaksioita on tarjolla vähiten, kolmioita ja neliöitä löytyy paremmin.

Seija Keränen, 71, kertoo: "Asunto tuntui heti hyvältä"

"Haimme pari vuotta sitten mieheni kanssa Tuusulasta asumisoikeusasuntoa, mutta emme löytäneet heti mieleistämme. Päätimme muuttaa väliaikaisesti vuokralle.

Tutkimme nettiä ja löysimme mukavalta vaikuttavan vuokra-asunnon Asuntosäätiöltä. Kun kävimme katsomassa asuntoa, se tuntui heti hyvältä. Parvekkeelle näkyi Tuusulanjärvi, ja pääikkunoistakin oli ihanat näkymät. Puhelias kun olen, varmistin heti ensikäynnillä tapaamaltani naapurilta, että talossa on myös rauhallista.

Nyt olemme asuneet Lounatuulenpuistossa jo pari vuotta ja viihtyneet erittäin hyvin – mikä on ollut yllätys itsellemmekin. Kotimme on 69 neliön kolmio ja vuokra 895 euroa kuukaudessa. Vuokraa ei ole korotettu tänä aikana kertaakaan. Vuonna 2010 rakennetussa talossa on 28 asuntoa.

Haimme alun perin asumisoikeusasuntoa, koska halusimme olla varmoja, että saisimme asua asunnossa turvallisesti niin kauan kuin haluamme. Vuokra-asunnossa asuminen on kuitenkin aivan yhtä turvallista, kunhan vain elää ihmisiksi ja maksaa vuokrat ajallaan. Nyt on säästöjäkin ihan eri lailla, kun asumisoikeusasuntoa varten säästetyt rahat ovat edelleen tilillä.”

Asiantuntijoina Anne Viita, Vuokralaiset ry, ja Päivi Karvinen, Huvikummun viesti. Lähteinä myös: vuokralaiset.fi, Hienonen, Kinnunen, Viita: Hyvä vuokrasuhde. Kiinteistöalan Kustannus 2015, asumisenabc.fi, Nuorisoasuntoliitto ry

 

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 6/2015.

Yleishyödyllisiä asuinyhteisöjä: Avara, Lakea Oy. Sato-yhtymä. TA-yhtiöt. VVO Yhtymä.

Näiden omistamista asunnoista osa on arava-vuokra-asuntoja, joiden vuokrat ovat edullisempia kuin yksityisillä markkinoilla. Tulot, varallisuus ja asunnontarve vaikuttavat silloin asunnon saantiin.

Muita vuokranantajia: Vakuutusyhtiö Tapiola, Asuntosäätiö ja Hypoteekkiyhdistys.

Valtakunnallisia nettipalveluita: vuokraovi.com, jokakoti.fi, oikotie.fi, vuokrakoti.fi, asunnonvuokraus.com.

Sivustoilla on yksityisten, yritysten ja säätiöiden sekä valtion ja kuntien vuokra-asuntoja.

Varkauden lapaset

Malli: Taito Pirkanmaa Oy, Minna Ahonen

Työohje: Taito Pirkanmaa Oy

Koko: Naisen lapanen

Tarvikkeet:

  • Taito Pirkanmaa Oy:n paksu Pirkka-lankaa tex 285 x 2 (100 % villa, vyyhti 100 g, 170 m)
  • tummanpunainen (317) 100 g
  • vaaleanpunainen (203) 50 g
  • vihreä (312) 50 g
  • keltainen (209) 50 g
  • turkoosi (214) 50 g
  • sukkapuikot no 2½ ja 3

Neuletiheys: 10 x 10 cm = 28 s ja 27 krs. Kokeile tiheyttä ja vaihda puikot tarvittaessa käsialan mukaan. Jos haluat isommat lapaset, vaihda isommat puikot.

Neulominen: Luo tummanpunaisella (317) 56 s puikoille no 2½ ja neulo 2o 2n joustinneuletta 29 krs piirroksen (alla) mukaan. Vaihda puikot no 3 ja lisää 2 s. Neulo 18 krs kirjoneuletta piirroksen mukaan. Katso peukalon paikka piirroksesta ja ota peukalon silmukat (10 s) apulangalle. Luo tilalle uudet silmukat ja neulo kirjoneuletta piirroksen mukaan 23 krs. Aloita kärkikavennukset. Kavenna 1. ja 3. puikon alussa, 1 silmukan päässä reunasta, 2 s ylivetäen ja 2. ja 4. puikon lopussa, 1 silmukan päässä reunasta, 2 s yhteen neuloen. Kun jokaisella puikolla on jäljellä 2 s, vedä lanka silmukoiden läpi ja kiristä. Neulo toinen lapanen peilikuvaksi.

Peukalo: Poimi apulangalta ja peukaloaukon reunasta silmukat puikoille (20 s). Neulo peukalo piirroksen mukaan. Tee kavennukset samoin kuin kämmenosassa, mutta kunkin puikon reunimmaisilla silmukoilla.

Viimeistely: Päättele langanpäät ja höyrytä lapaset kevyesti.

Hoito: Pese neule käsin viileässä 30°, tasalämpöisessä vedessä miedolla pesuaineella kevyesti puristellen. Lämpötilan vaihtelut ja kova hankaus aiheuttavat villan vanumisen. Muotoile kosteana oikeaan muotoon. Kuivaa tasaisella alustalla ilmavassa paikassa. Höyrytä kevyesti.                                          

Materiaali ja ohjetiedustelut:
Taito Pirkanmaa Oy, Vuolteentori 2, 33100 Tampere, 03 225 1420, taitopirkanmaa@taitopirkanmaa.fi, www.taitopirkanmaa.fi

Mallin kopiointi ja kaupallinen valmistus on kielletty.

Miten omalla blogilla voi erottua joukosta, kun netti on blogeja pullollaan? Lähde liikkeelle tästä. 

1. Valitse blogin aihe tarkkaan

Menestyneimmät blogit pyörivät usein jonkin tietyn teeman tai aiheen ympärillä. Hankala lähtökohta blogille on se, että "kirjoitan kaikkea mahdollista elämästä". Jos mahdollista, vie ajatus vähän pidemmälle. 

Mieti, mihin asiaan tai aiheeseen suhtaudut intohimoisesti. Onko sinulla jokin rakas harrastus? Oletko kiinnostunut erityisesti vaatteista, sisustamisesta, käsitöistä, koirista, urheilusta, ruuanlaitosta tai puutarhanhoidosta? Blogin aiheen rajaaminen johonkin tiettyyn asiaan on usein hyvä idea.

Toki voit kirjoittaa myös yleisempää lifestyle-blogia, jossa ei ole tarkasti rajattua aihetta. Muista kuitenkin, että tällöin sinun on vaikeampi erottua joukosta. Jos haluat kirjoittaa yleisesti elämästäsi, tuo blogiin omalla persoonallasi jotain sellaista, mitä muut samankaltaiset blogit eivät tarjoa.  

Mieti myös, kenelle kirjoitat. Toisille saman alan harrastajille? Saman ikäisille, samassa elämäntilanteessa oleville? Pidä lukijasi mielessä jatkuvasti, kun kirjoitat. Varmista, että teksti antaa jotain myös muille, ei vain sinulle. Se voi auttaa sinua saamaan teksteistä kiinnostavampia. 

Kysy itseltäsi, millaisia blogeja haluaisit itse lukea. Pyri tekemään sellaista sisältöä, jota itse haluaisit nähdä ja jota jaksaisit seurata. 

2. Mieti lukijaa – ole hyödyllinen tai viihdyttävä

Hyvä blogiteksti on yleensä aina joko hyödyllinen tai viihdyttävä – ja mieluiten molempia. Kerro asioista, joiden ajattelet joko auttavan lukijaasi tai olevan niin mielenkiintoisia, että lukija viihtyy ja jaksaa lukea tekstisi. 

Viihdyttävyys ei tarkoita, että sinun pitäisi olla mahdottoman hauska ja kirjoittaa vain kepeällä otteella. Se tarkoittaa sitä, että kirjoitat mielenkiintoisista asioista. Tekstisi voivat käsitellä myös vaikeita asioita tai voit pureutua niissä huomaamiisi epäkohtiin ja ongelmiin. 

Pyri aina herättämään lukijassa ajatuksia tai tunteita. Ole informatiivinen: kirjoita ajankohtaisista aiheista, seuraa uutisia ja ilmiöitä, ota kantaa, etsi vastaus johonkin itseäsi (ja siten myös muita) askarruttavaan kysymykseen. Tai sitten ole tunteita herättävä: kuvaile, kerro koskettavasta tapahtumasta, yritä saada lukija nauramaan tai itkemään. 

Kun kirjoitat, keskity mieluusti yhteen aiheeseen per postaus. Tämä tekee myös otsikoinnista helpompaa ja lukija pysyy kärryillä, kun et pompi asiasta toiseen. 

3. Anna persoonasi näkyä

Tee blogista itsesi näköinen. Anna persoonasi loistaa teksteissä ja kuvissa. Kerro omista kokemuksistasi ja anna vinkkejä omasta näkökulmastasi. Tuo aina itsesi jotenkin mukaan tekstiin. 

Mieti aiheita pohtiessasi: mikä sinua on viime aikoina ärsyttänyt tai ilahduttanut? Minkä asian haluaisit muuttaa maailmassa tai vaikka kotikaupungissasi? Mikä viimeaikainen sattumus on jäänyt mieleesi? Mitä sinulle on tapahtunut tänään, tällä viikolla? Mistä haaveilet? 

Jos jokin blogipostaus tai uutisartikkeli pyörii mielessäsi ja haluat kirjoittaa samasta aiheesta, älä vain referoi muualta lukemaasi – voit viitata siihen, mutta kerro myös, mitä juuri sinä ajattelet asiasta.

Nykyään anonyymi bloggaaminen on yhä harvinaisempaa – suosituimmat bloggaajat ovat aina läsnä nimellään ja kasvoillaan. Ole rohkeasti näkyvissä myös kuvissasi. Ihminen on kiinnostunut toisista ihmisistä. Jos kirjoitat ulkomaanmatkasta, laita mukaan kuvia myös itsestäsi, älä pelkästään nähtävyyksistä. Sellaisia kuvia kyllä löytyy miljoonasta muustakin paikasta.

4. Otsikoi kiinnostavasti ja informatiivisesti

Mieti, millaisia otsikoita itse klikkaat, kun selaat somea tai katsot sanomalehtien nettisivuja. Postauksesi otsikon tulisi kertoa jotain tekstisi aiheesta. Otsikko ei saa jäädä niin epämääräiseksi, että lukija ei tiedä lainkaan, mistä tekstisi kertoo. Voit silti käyttää mielikuvitusta ja huumoria! 

Kunnianhimoinen bloggaaja tietää myös jotakin hakukoneoptimoinnista. Hakukoneoptimointi tarkoittaa nettisivujen, kuten blogin, näkyvyyden parantamista hakukoneiden (eli Googlen) hakutuloksissa. Ihmiset löytävät blogit useimmiten Googlen kautta. Hakukoneoptimoinnin tavoite on se, että juuri sinun blogisi tulisi näkyviin Googlessa, kun joku etsii tietoa siitä aiheesta, josta olet kirjoittanut. 

Käytännössä kyse on siitä, että kun kirjoitat blogipostauksesi otsikkoa, mieti: jos joku haluaisi lukea tästä aiheesta, millä hakusanoilla hän etsisi sitä Googlesta? Kokeile informatiivisia otsikoita. Jos kirjoitat reissusta Tukholmaan, älä laita otsikoksi "Ihana viikonloppu Tukholmassa" – silloin sinua ei taatusti löydetä. Mieti, mitä itse kirjoittaisit Googleen, jos olisit lähdössä Tukholmaan, ja tee otsikko sen perusteella. Parempi otsikko voisi siis olla esimerkiksi "Tukholman parhaat edulliset ravintolat" tai "Mitä tehdä Tukholmassa – 10 vinkkiä". 

Voit lukea lisää hakukoneoptimoinnista esimerkiksi täältä.

5. Lisää kuvia

Pelkkää tekstiä sisältävä blogipostaus on useimmiten tylsä. Pyri aina kuvittamaan tekstisi ainakin yhdellä itse ottamallasi kuvalla (tai kuvalla, johon sinulla on käyttöoikeus). On hyvä, jos kuvia on enemmän kuin yksi. Kuvien tulisi liittyä siihen aiheeseen, josta kirjoitat. 

Älä huoli, vaikket olisi loistava valokuvaaja. Aloittelija pärjää yleensä melko hyvin älypuhelimen kameralla. Kun kuvaat paljon, kehityt kyllä. 

6. Kirjoita säännöllisesti

Yksinkertaista: jos et kirjoita, et saa lukijoita. Pyri päivittämään blogiasi säännöllisesti ja mieluusti usein. Jos kykenet kirjoittamaan blogiasi useamman kerran viikossa, mainiota! 

Muista silti, että laatu on määrää tärkeämpää. Kirjoita mieluummin hyvä postaus kerran viikossa kuin monta tylsää ja lyhyttä postausta joka päivä. Älä kuitenkaan hylkää blogiasi pitkäksi ajaksi, sillä tauot karkottavat lukijat. 

7.  Anna tekstin muhia ennen julkaisua

Laadukas blogi saa lukijoita, ja laadukas blogi sisältää laadukkaita tekstejä. Pyri niin hyvään sisältöön kuin suinkin saatat. 

Kun mielessäsi on hyvä aihe, kirjoita siitä postaus, mutta älä julkaise heti. Anna tekstin odottaa hetki, tunteja, päivä tai useampi. Palaa siihen ja mieti, voisitko lisätä jotain tai muokata tekstistä vielä paremman. 

Viimeiseksi ennen julkaisua tarkista vielä teksti kirjoitusvirheiden varalta. Katso virhelyönnit, pilkut ja yhdyssanat kohdilleen. Voit selkeyttää tekstiäsi käyttämällä lyhyehköjä kappaleita, väliotsikoita, listauksia ja numeroita. 

8. Lue muiden blogeja 

Hyväksi kirjoittajaksi oppii lukemalla paljon. Lue muiden ihmisten blogeja, erityisesti samantyyppisiä kuin omasi. Etsi toisten blogeista ideoita, vinkkejä ja hyviä aiheita, joista kirjoittaa. Kun pidät jostakin blogista tai blogitekstistä, mieti, miksi se on sinusta hyvä. Pyri itse samaan. 

Listoja Suomen suosituimmista blogeista löydät esimerkiksi Lumipallo-sivustolta. Cision listaa kuukausittain Suomen Top 10-blogit vaihtuvista aiheista. 

9. Verkostoidu

Blogi ei saa lukijoita itsestään. Netti pursuaa kiinnostavia blogeja ja sivustoja, joten on todella epätodennäköistä, että lukijat vain tupsahtavat juuri sinun blogiisi. 

Siis: verkostoidu! Lue muiden blogeja ja kommentoi niitä. Voit aina jättää kommenttisi loppuun linkin omaan blogiisi. Tällöin lisäät näkyvyyttäsi. Kun kommentoit itse muiden blogeja, on myös todennäköistä, että ainakin osa heistä tulee kommentoimaan myös sinun blogiasi.  

Lisäksi voit viitata omissa blogiteksteissäsi toisiin blogeihin ja laittaa linkkejä niihin. Kun inspiroidut jonkun toisen blogista ja haluat itse kirjoittaa samasta aiheesta, kerro omassa postauksessasi, mistä sait idean. Muista kuitenkin aina tuoda aiheeseen jotain uutta ja kerro omia mielipiteitäsi, älä referoi muiden tekstejä.

Kerro blogista sukulaisille ja ystäville, levitä sanaa. Voit pyytää heitä kommentoimaan blogiasi ja muista itse myös vastata kommentteihin. Blogi, jossa on kommentteja, on aina houkuttelevampi kuin hiljainen blogi. 

10. Muista some

Muista hyödyntää verkostoitumisessa myös sosiaalinen media. Voit jakaa omia tekstejäsi Facebook-sivuillasi. Voit myös tehdä blogillesi ihan oman Facebook-sivun tätä tarkoitusta varten. Jos tykkäät valokuvata ja blogisi on kuvapainotteinen, voit perustaa myös Instagram-tilin, jolla on sama nimi kuin blogillasi. 

Muista lisätä blogiisi tieto siitä, että sinut löytää myös somesta. Lisää blogisi kuvaukseen linkki sen Facebook-sivuille tai Instagram-tiliin.

Voit myös ilmoittaa blogisi Blogit.fi:n blogilistalle. Lue lisää täältä

 

P.s. Jos et ole vielä perustanut blogia, toivotamme sinut tervetulleeksi ET-lehden lukijabloggaajien joukkoon. Voit perustaa blogisi etlehti.fi:hin. Lue täältä, miten sen teet.

+ Vinkki! Jos bloggaat etlehti.fi:ssä, saatamme jakaa postauksesi ET-lehden Facebookissa. Jaamme postauksia, jotka ovat mielestämme mielenkiintoisia, ajatuksia herättäviä ja hyvin tehtyjä.