Teitittelyä kaupassa, junassa, kirjastossa. Yhä useampi teitittelee muita, vaikka toivoisi itseään sinuteltavan.

"Oletteko te rouva nyt aivan varma?"

Lause ei ole Downton Abbey -sarjasta, vaan taannoin käymästäni keskustelusta matkapuhelinoperaattorin asiakaspalvelijan kanssa. Minä, keski-ikäinen rouva, sinuttelin, mutta myyjä teititteli sitkeästi takaisin. Siinä sitten istuin, vapaapäivän lököverkkareissani, ja tunnustelin mielessäni arvokkaalta kuulostavaa puhuttelumuotoa. Se tuntui ristiriitaiselta.

Törmään teitittelyyn nykyään yhä useammin. Kaupassa, kirjastossa, lähiliikenteen junassa. Joko minä muutun yhä arvovaltaisemmaksi tai sitten teitittely yleistyy.

Suomessa teititeltiin ahkearasti 1960–70-lukujen vaihteeseen saakka.

Puhuttelua tutkiva yliopistonlehtori Hanna Lappalainen on huomannut saman. Asiakaspalvelussa teititellään hänestä nykyään herkemmin kuin ehkä joitakin vuosia sitten.

– Muodollisempi puhuttelu näyttäisi lisääntyneen erityisesti asiakaspalvelussa 2000-luvun alussa. Toisaalta mediassa taas sinutellaan aiempaa rohkeammin. Asiaohjelmissa alussa saatetaan sanoa haastateltavan titteli ja nimi, mutta sen jälkeen yleensä jo sinutellaan, Lappalainen toteaa.

Sinunkauppojen aika

Mutta mistä teitittelyn yleistyminen meillä Suomessa oikein kertoo? Hanna Lappalainen epäilee, että se saattaa olla eurooppalaisten kielten vaikutusta. Vaikkapa saksassa ja ranskassa ollaan paljon muodollisempia – ja myös teititellään herkemmin kuin suomessa.

Suomen kielessäkin tosin teititeltiin ahkerammin aina 1960-70-lukujen vaihteeseen saakka, jolloin sinunkauppoja alkoi syntyä vauhdilla. Silloin nimittäin suomalaiset vasemmistoradikaalit kaiken muun myllerryksen ohessa pyristelivät irti hierarkisista tavoista ja siirtyivät samalla lähes totaaliseen sinutteluun. Hiljalleen tapa levisi.

Sinuttelu on ollut yleensä kaikissa kielissä ensimmäinen puhuttelumuoto.

– Ruotsalaiset olivat tehneet saman muutamia vuosia aiemmin. Ruotsissa teitittelystä luopuminen liittyi siihen, että koko puhuttelusysteemi koettiin mutkikkaaksi. Saisiko opettajalle olla kahvia -tyyppiset ilmaisut eivät vain enää sopineet yhä sosiaalidemokraattisemmaksi muuttuneeseen yhteiskuntaan.

Ruotsista teitittely hävisi turhautumisen myötä kokonaan, mutta suomeen se kuitenkin jäi, vaikka käyttö vähenikin.

– On vaikeaa sanoa, miksi meillä edelleenkin teititellään. Ehkä sillä on haluttu korostaa vanhempien ihmisten kunnioittamista ja kohteliaisuutta, vaikka puheen epämuodollisuus muuten on lisääntynytkin, Lappalainen pohtii.

Aviomies, tulisitteko nukkumaan

Ei suomen kielessä silti aina ole teititelty, itse asiassa Hanna Lappalaisen mukaan sinuttelu on ollut yleensä kaikissa kielissä ensimmäinen puhuttelumuoto. Yhden selityksen mukaan teitittely olisi syntynyt, kun Rooman valtakunta 200-luvun lopulla jaettiin kahtia, ja molemmat valtakunnat saivat omat keisarit. Kahta keisaria puhuteltaessa oli käytettävä monikkoa, ja näin tapa olisi levinnyt itseä ylempien puhutteluun.

– Meillä sivistyneistö omaksui teitittelyn keskiajalla, ja sieltä se levisi kansan pariin 1700-luvulla.

Innokkaimmat teitittelivät jopa puolisojaan.

Teitittelyn yleisyys on vaihdellut murrealueittain. Länsi-Suomessa se on ollut yleisempää kuin idässä. Innokkaimmat teitittelijät saattoivat puhutella monikon toisessa persoonassa vanhempia perheenjäseniään ja jopa puolisojaan.

– Kun teitittely yleistyi, se menetti hohtoaan kunnioituksen ilmaisijana. Siksi sitä korvattiin usein myös kolmannen persoonan tai arvonimen käytöllä, Lappalainen kertoo.

Arvonimien käyttö koettiin suomen kielessä kuitenkin jo varhain hankalaksi. Suomalaiset alkoivat käydä kiivasta keskustelua niiden puhuttelukäytöstä jo kansallisen heräämisen aikoihin, 1800-luvun lopulla. Sen jälkeen oppikirjoissa kehotettiin enemmin teitittelemään kuin käyttämään kolmatta persoonaa tittelien kera.

Voidaanko jo sinutella?

Suomessa teitittelyn yleisyys on siis vaihdellut aina, eikä meillä ole tarkkoja teitittelysääntöjä. Silti aika ajoin mielipideosastoilla leimahtelee yhä kannanottoja ja huolenilmauksia teitittelyn ja sitä myötä käytöstapojen häviämisestä.

Hanna Lappalainen ei teitittelyä tutkiessaan etsi virheitä. Häntä kiinnostaa vaikkapa se, kuinka ihmiset keskustelutilanteissa siirtyilevät teitittelystä sinä-muotoon tai toisin päin.

– Kiinnostuin nykyteitittelystä, kun aloin tutkia Kelan asiakaspalvelijoiden kielenkäyttöä. Juuri vaihtelu oli kiinnostavaa, mutta joitain tiettyjä säännönmukaisuuksiakin löytyi. Esimerkiksi yli 60-vuotiaita teititeltiin hyvinkin järjestelmällisesti, samoin lähes kaikkia nuoria sinuteltiin.

Teitittelyllä luodaan etäisyyttä. Te-muoto väljentää tukalassa tilanteessa.

Puhutteluun vaikutti iän lisäksi se, kuinka hyvin virkailija ja asiakas tunsivat toisensa. Myös keskustelun sävy vaikutti teitittelyyn.

– Yhdessä keskustelussa asiakas oli hyvin tuttavallinen. Mitä tuttavallisempi hän oli, sitä johdonmukaisemmin virkailija teititteli. Kun taas eräs asiakas oli kiukkuisen oloinen, virkailija siirtyi nopeasti muodollisempaan puhutteluun, Lappalainen kertoo.

Teitittelyllä luodaan siis myös etäisyyttä puhujien väliin. Jos tilanne käy tukalaksi, te-muoto väljentää, vähän samalla lailla kuin passiivimuotoinen, sairaaloissa kuultu Mitenkäs täällä voidaan -kysymys. 

Miten haluatte tulla puhutelluksi?

Entä milloin teitittelyntutkija itse teitittelee?

Hanna Lappalaisella ei ole selkeää nyrkkisääntöä. Hän pyrkii toimimaan tilanteen mukaan.

– Teitittelen ainakin silloin, kun keskustelen ensi kertaa itseäni selkeästi iäkkäämmän ihmisen kanssa.

"Suurin osa teitittelee vanhempia ihmisiä, mutta emme kaipaa sitä itse."

Lappalainen on pistänyt merkille, että myös häntä teititellään yhä useammin kaupan kassalla. Se on hänestä äärettömän mielenkiintoista, vaikkei hän koe käyttäytyvänsä niin, että vaatisi itseään teititeltävän.

Olemme Lappalaisen kanssa suurin piirtein samanikäisiä. Olisiko kiihtyvä teitittely jonkinlainen merkki ikääntymisestämme?

– Tämä on yksi teitittelyn erityisen kiinnostavista puolista. Meistä suurin osa pitää tärkeänä vanhempien ihmisten teitittelyä, mutta emme ehkä niin kaipaa sitä itse, Hanna Lappalainen toteaa.

Onko teitittely ok? Lukijat vastaavat

"Koska olen jo 62-vuotias, tuntuu joskus hyvältä, kun joku nuori teitittelee. En kyllä paheksu sinutteluakaan. Tapa, jolla sanotaan sinä tai te, ratkaisee kaiken."

"Olen 48-vuotias, ja minut on opetettu teitittelemään vanhempia ihmisiä. Työskentelen sairaalassa, ja vanhemmat ihmiset kyllä ilmoittavat usein huvittuneena, että heitä ei tarvitse teititellä. Kyllä se minusta kuulostaa sivistyneeltä asiakaspalvelukieleltä, eli teitittelen edelleen."

"Kuuluu menneeseen aikaan. Olen jo kuusikymppinen, mutta en pidä teitittelystä. Erittäin korkeassa asemassa olevia, esimerkiksi presidenttiä ja kuninkaallisia voi teititellä, ei muita."

"Täysin teennäistä suomen kielessä, vanhanaikaista. Itse aina teitittelin hankalia asiakkaita palvelutilanteessa. Enää en teitittele ketään, ei kuulu olemukseeni."

"Ei teitittely minua häiritse, ei myöskään sinuttelu. Pääasia on, että puhutellaan asiallisesti eikä loukkaavaan sävyyn. Itse olen teititellyt opettajiani, samoin mummojani ja kaikkia vanhempia ja vieraampia ihmisiä. Mummoa puhuteltiin myös kolmannessa persoonassa. Omaa äitiäni en ole teititellyt, vaikka hän teititteli vielä omaa äitiään loppuun asti."

"Ei se nyt haittaakaan, jos teititellään. Sitten harmittaa jos samanikäinen komea mies teitittelee, kun tuntee olevansa ikäloppu. Eikä sen kassaneidinkään tarvitse teititellä, mutta jos minulle tulee joku kirje Valituilta Paloilta ja siinä ei teititellä, niin sitten kyllä harmittaa, kun en ole koskaan heitä tavannut että olisi sinunkauppoja tehty. Sellainen liian läheinen myyntikirje ei ole kiva eikä sopiva."

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 6/2016.

Kännykälläkin räpsäisty kuva voi olla hyvä.

Räps! Kuvaaminen on nykyään helpompaa kuin koskaan, sillä liki jokaisessa kännykässä on nykyään kamera. Monet niistä ovat parempia kuin takavuosien digikamerat. Sosiaalinen media taas mahdollistaa kuvien helpon jakamisen vaikka koko maailman katsottavaksi. Pelkästään kuvapalvelu-Instagramissa arvioidaan olevan miljardeja käyttäjien sinne tallentamia kuvia.

Millainen on hyvä kuva?

Kuvien räpsiminen on helppoa. Niin helppoa, että huonojen kuvien julkinen esittäminen esimerkiksi Facebookissa tai Instagramissa on turhaa.

Ihmisen ja ympäristön kohtaamisesta syntyy tarina, vaikkei kuva teknisesti kovin kummoinen olisikaan.
Ihmisen ja ympäristön kohtaamisesta syntyy tarina, vaikkei kuva teknisesti kovin kummoinen olisikaan.

Millainen sitten on hyvä kuva? Kuvaa arvioitaessa voidaan erottaa tekninen ja taiteellinen puoli. Teknisesti onnistunut kuva on esimerkiksi tarkka ja hyvin valaistu. Taiteellisesti hyvässä otoksessa taas on sellaista mielenkiintoa, että sitä jää katsomaan pitempäänkin.

Yksinkertaisena määritelmänä voisikin pitää sitä, että hyvää kuvaa on kiva katsoa. Pitkä linjan valokuvaaja Dave Romm taas on todennut, että hyvä kuva asettaa ihmisen tai esineen ympäristöönsä ja kertoo tarinan. Rimaa on silti turhaa nostaa liian ylös. Kännykkäräpsäisyjen ei tarvitse olla valokuvina loistavia.

Seuraaville vinkeillä omista kuvista voi tehdä parempia:

1. Liiku

Varmista, että kuvassa näkyy juuri se, minkä haluat siinä näkyvän. Kävele, kyykisty tai nouse seisomaan, jotta kuvakulma on paras mahdollinen. Täydelliseksi kuvakulmaa ei välttämättä saa, mutta yleensä vaivannäkö palkitaan.

2. Kuuntele

Korvat ovat kuvaajan toiseksi tärkein työkalu. Kun kuulet, että kohta tapahtuu jotain erityistä, osaat valmistautua ottamaan kuvan juuri oikealla hetkellä. Silloin saat tallennettua naurun, ällistyksen tai ihastuksen ilmeet.

N, y, t, nyt!
N, y, t, nyt!

3. Ole kärsivällinen 

Joskus oikeaa hetkeä pitää odottaa pitkään tai ottaa monta kuvaa ennen kuin saat tallennettua juuri oikean ilmeen tai tapahtuman. Turhien kuvien räpsimistä ei kannata arkailla, mutta vain parhaat kannattaa julkaista.

4. Keskity kasvoihin

Ihmiset ovat sosiaalisia otuksia, sen takia haluamme nähdä kasvot kuvia katsoessamme. Ne tuovat kuvaan mielenkiintoa, vaikka pelkkänä sivuprofiilina.

Joskus pelkät kasvot riittävät tekemään kuvasta kiinnostavan.
Joskus pelkät kasvot riittävät tekemään kuvasta kiinnostavan.

5. Etsi vuorovaikutusta

Kun kuvassa olevat ihmiset katsovat toisiaan tai jotain kuvassa – tai sen ulkopuolella – olevaa kohdetta, syntyy kuvaan jännitettä ja tarinallisuutta.

Kuvassa olevien henkilöiden katsekontakti tuo kuvaan jännitettä.
Kuvassa olevien henkilöiden katsekontakti tuo kuvaan jännitettä.

6. Jätä zoomi rauhaan

Puhelimen zoom-toimintoa ei kannata käyttää. Mene sen sijaan lähemmäs kohdetta. Jos se ei ole mahdollista, zoomaamista parempi vaihtoehto on rajata kuvaa jälkeenpäin.

7. Rajaa 

Joskus kuvan kiinnostavin asia hukkuu liian väljään rajaukseen. Silloin oleellisen saa parhaiten esiin rajaamalla kuvaa varovasti. Näet eron, kun liikutat alla olevaa kuvaa:


...ja rajattu versio.
Alkuperäinen kuva...
 


8. Onnistu omakuvissa

Selfiet eli omakuvat eli meitsiet ovat someajan ilmiö. Selfiestäkin saat paremman, kun ennen kuvan ottamista katsot, että tausta on nätti ja naama aseteltu kuvaan hyvin. 

Jättijulisteesta tuli hauska tausta selfieen.
Jättijulisteesta tuli hauska tausta selfieen.

9. Piristä peileillä

Kuvauspaikasta löytyviä peilejä tai muita heijastavia pintoja hyödyntämällä saat kuvaan yllättävyyttä ja moniulotteisuutta.

10. Muokkaa

Kameran kuvat ovat oikeasti tiedostoja ja niitä voi muokata. Facebookissa ja Instagramissa on erilaisia valmiita "suodattimia", joilla voit muuttaa esimerkiksi kuvan väriasetuksia. Suodattimien huono puoli on, että kaikki kuvat näyttävät niiden jäljiltä samanlaisilta.

Instagramissa ja useimpien puhelimien omissa kamerasovelluksissa voit muokata kuvia myös hienovaraisemmin säätämällä värjeä, valoisuutta ja kontrasteja. Lopputulos on todennäköisesti aidompi kuin valmista suodatinta käyttäessä. 

Vasemmassa kuvassa on käytetty Instagramin valmista Suodatinta. Oikeassa kuvan valoisuutta ja kontrastia on säädetty itse.
Vasemmassa kuvassa on käytetty Instagramin valmista Suodatinta. Oikeassa kuvan valoisuutta ja kontrastia on säädetty itse.

+1 Käytä kuvapareja

Facebookiin ja Instagramiin voi ladata kerralla useita kuvia. Jos ensimmäinen kuva kertoo, millaisessa paikassa ja tilanteessa ollaan, voivat muut kuvat olla esimerkiksi tiukemmin rajattuja henkilö- tai yksityiskohtakuvia.

Lähde: Valokuuvaja Baron Dave Rommin luento Worldcon 75 -tapahtumassa.

Vehreä paratiisi Suomen vanhimmassa siirtolapuutarhassa on Mervi ja Olli Rintakosken kotipesä pitkälle syksyyn. Kauniisti kunnostetulla mökillä touhuavat mielellään myös lapsenlapset.

Siiri, 6, ja Ville, 3, Rintakoski leikkivät kotia mummun ja vaarin isolla terassilla. Olemme Niihaman siirtolapuutarhassa Tampereella. Leikin pääosassa on vaarin, Olli Rintakosken, vuosikausia sitten omille lapsilleen nikkaroima puinen leikkihella. Siinä on led-valot, aukeavat luukut ja oikean lieden nappulat.

–Terassi on lempipaikkani. Ison varjon alla viihdyn niin sateella kuin kuumalla perkaamassa sieniä ja marjoja, Merja Rintakoski, 60, toteaa.

Terassin kaikki tavarat ovat kierrätettyjä.

Rintakoskien yritys Kalevan muutto ja kuljetus vie usein tavaraa kierrätykseen tai kaatopaikalle. Toisinaan Merja nappaa kuormasta käyttökelpoisen mööpelin, joka muuten menisi roskiin.

– Ison päivävarjon ja pöytäryhmän saimme nuoren pojan tyhjentäessä sukulaisensa kotia. Sama poika antoi meille pikkuvikaisen Moccamasterin. Mies korjasi vähän varjoa ja kahvinkeitintä, hyvin ne ovat viisi vuotta kestäneet. Ihmiset heittävät uskomattoman hyvää tavaraa pois, Merja päivittelee.

Terassin katossa on säteilylämmitin, joten sen alla tarkenee istua viileälläkin. Öisin terassilla lämmittelevät tomaatintaimet.

– Lämmitinkin on muuten otettu eräästä muutosta talteen.

Rintakosket ostivat mökkitontin vuokraoikeuden 3 400 markalla vuonna 1978. He halusivat kesäpaikan läheltä, jotta Olli voisi käydä sieltä töissä.

Nuorellaparilla oli niukasti rahaa, ja mökkiä rakennettiin pikkuhiljaa. Keittiökaapit pikkuruiseen keittiöönsä he saivat Ollin tädiltä. Keittiö oli niin pieni, että vetimet piti korvata rei’illä ovissa.

Viime kesänä Rintakosket tekivät mökin alakertaan täysremontin. Vanha purettiin betonilattiaan asti. Muovit poistettiin seinistä. Keittiöön asennettiin kattolämmitys ja led-valot, ja kaapit korvattiin laatikostolla.

– Esille vedettävät laatikot ovat hyvät, ei tarvitse vanhana kaivella ruoka-aineita kaapista. Täällä passaa kokata, Merja kehuu.

Remontissa sauna korvattiin suihkulla, jolloin keittiöön saatiin lisää tilaa. Nyt sinne mahtuvat vetimetkin. Tiskipöydän päällä on lasilla peitetty lintutapetti, sillä Merja inhoaa kaakelien saumoja.

Oleskelutilan sirot nojatuolit ovat Merjan lapsuudenkodista. Niissä on istuttu 60 vuotta, mutta verhoilu on yhä alkuperäinen. Merja on raikastanut tuoleja virkkaamalla niihin päälliset.

– Puusohvan ostimme ensimmäiseen kotiimme, ja tämän hyllyn Olli teki meidän Hämeenlinnan opiskelija-asuntoomme 40 vuotta sitten, Merja esittelee.

Litteä televisio on piilotettu kätevästi pienen ryijyn taakse. Hyvä idea!

Puutarhassa ison omenapuun alla on eteläeurooppalaisen pergolan tunnelma.

Omenia tulee vaihtelevasti: toissa vuonna Rintakosket olivat hukkua omeniin, viime vuonna sato jäi 20:een.

Vanhalle omenapuulle on tehty kehikko, koska muuten oksat roikkuisivat.

– Oksien leikkaaminen jäi aikoinaan meiltä parikymppisiltä puutarhureilta tekemättä, Merja nauraa.

Rintakosket syövät aina ulkona. Isäntä tulee kello 13 lounaalle ja kello 17 kahville.

– Minulla ei ole grilliä eikä mikroa. Leivon paljon ja teen vanhanaikaista kotiruokaa, usein keittoja.

Pihalla on muutama kasvatuslaatikko, joissa Merja kasvattaa perunaa, herneitä, yrttejä sekä samettiruusuja. Samettiruusujen paha haju karkottaa tuholaisia hyötykasveista.

Talvisin Rintakoskien tontti täytyy aidata, muuten kauriit syövät kaikki pensaat.

– Olemme tässä metsän laidassa niiden ensimmäinen kohde. Korkeaa aitaa en huoli, sillä haluan moikata ohikulkijat.

Tonttinsa ulkopuolelle Merja on perustanut pienen puutarhan, johon on istutettu neljä tammea: yksi jokaisen lapsenlapsen syntymävuonna.

Merja aloittaa mökkikauden päivävierailuilla toukokuussa. Palstan vieressä on oja, josta Rintakosket nostavat omalla pumpullaan kasteluvettä.

– Öitä alan viettää mökissä toukokuun puolivälistä alkaen. Tämä on ihana paratiisi kuuden kilometrin pyörämatkan päässä kotoa.

Vuonna 1916 Tampereelle perustettiin Hatanpään siirtolapuutarha, joka siirrettiin Niihamaan vuonna 1977. Niihama on Suomen vanhin edelleen toimiva siirtolapuutarhayhteisö. Siellä on 126 palstaa mökkeineen. Tontit ovat 300-neliöisiä ja talot 5x6-metrisiä. Palstojen rakennusoikeutta ei saa ylittää. Rantasauna, venepaikat, grillipaikka, urheilukenttä ja pirtti ovat yhteiskäytössä.

Sata vuotta sitten siirtolapuutarhat oli tarkoitettu köyhille. Palstoilta sai itse viljelemällä edullisesti leivänjatketta. Sadassa vuodessa idea köyhien ruoka-avusta on muuttunut hyvin toimeentulevan väestön vapaa-ajanvietoksi. Hyötyviljely on vähentynyt ja terassit ovat suurentuneet.

Suomessa on liki 60 siirtolapuutarhaa, joissa on noin 6000 viljelijää. Maanomistaja on yleensä kaupunki, joka vuokraa maata yhdistykselle.

Artikkeli on julkaistu ET-lehdessä 13/2016.

Loppukesä on parasta aikaa puiden ja pensaiden leikkaamiseen. 

Puiden leikkaamisessa tärkeintä on kuolleiden oksien poistaminen ja latvan harventaminen.

Paras leikkuuaika on elo-syyskuulla, jolloin leikkuukohtiin kasvaa pian uutta puuainesta. Poikkeuksen tekevät omena- ja päärynäpuu, jotka kannattaa leikata varhain keväällä.

Vinkkejä puiden leikkaamiseen

  1. Puun latva pysyy kauniina, jos jätät vain ylimmän verson leikkaamatta.
  2. Leikkaa pois oksat, jotka kasvavat samaan suuntaan tai ovat liian lähellä valitsemaasi pääoksaa. Näin oksat eivät joudu kilpailemaan keskenään.
  3. Varmista, että oksat eivät hankaa toisiinsa.
  4. Suoraan rungosta lähtevät oksat ovat yleensä vahvimpia, myös kestämään hedelmäsatoa tai lumikuormaa. Oksat, jotka ovat alle 45 asteen kulmassa runkoon nähden, kannattaa leikata pois.
  5. Leikkaa pois kaikki sisäänpäin kasvavat oksat. Kun oksat kasvavat ulospäin, muodostuu terve, ilmava latvus.
  6. Puu toipuu trimmauksesta nopeasti, kunhan oksatappi jää lyhyeksi ja välineet ovat kyllin terävät.

Pensaista on syytä leikata vuosittain noin neljännes, jotta pensas pysyy kauniina ja elinvoimaisena. Jos pensaita ei leikata, niistä tulee helposti liian tiheitä, ja uudet versot kuolevat valon puutteesta.

Satsaa välineisiin

Niin puiden kuin pensaidenkin karsimisessa on tärkeää käyttää päteviä välineitä. Sahojen ja saksien on oltava erittäin teräviä, ettei leikkuukohtaa ympäröivä kuori rikkoudu. Jos niin pääsee käymään, puu toipuu hitaammin ja on alttiimpi sairauksille.

Monissa uusimmissa puutarhasaksissa, sahoissa ja leikkureissa on ergonomiset kahvat, jotka geelipehmusteineen takaavat rennon työasennon ja tehokkaan iskunvaimennuksen.

Kestävä räsymatto sopii materiaaliksi niin kauppakassiin, istuinalustaan kuin patalappuunkin. Näillä ohjeilla teet mahtavan kokoisen lattiatyynyn, jonka päällä kelpaa istua.

Räsymatto on suomalaista kierrätystä ja käsityöperinnettä parhaimmillaan. Kuteet tuovat mieleen muistoja, jotka tekevät matoista erityisen merkityksellisiä.

Räsymatto-tyynyn suunnitteli sodankyläläinen Taru Tasala.

– Räsymattoni muuntui tällä kertaa lattiatyynyksi. Halusin tyynyyn kolmiulotteisuutta ja aloin virkata matonkuteesta kukkia. Niistä tulikin helpolla hauska lisä tyynyyn, Taru kertoo.

Ruusuräsy-lattiatyyny

Tarvikkeet:

  • räsymatto
  • matonkuteita
  • virkkuukoukku nro 8 ja nro 4 (tai suuri neula)
  • kalalankaa ja neula ompeluun
  • vaahtomuovipatja

1. Lyhennä matto kuteita purkamalla halutun pituiseksi, huomioi loimilankojen solmiamisvara ja saumanvara. Solmi loimilankojen päät.

2. Ompele kalalangalla maton päät yhteen, pari senttiä päällekkäin. Aseta sauma tyynyn alle keskelle.

3. Ompele samoin toinen sivusauma.

4. Virkkaa haluamasi määrä kukkia matonkuteesta ja sommittele ne tyynyn päälle. Kiinnitä kukat ulkoreunastaan kalalangalla ompelemalla. Ompele lehtiä vihreällä matonkuteella linnunsilmäpistoina kukkien lomaan suurella neulalla tai virkkuukoukulla nro 4 kudetta maton läpi vetäen.

5. Leikkaa patjasta kaksi tyynyn kokoista palaa ja pujota ne päällekkäin tyynyn sisään avonaisesta tyynyn sivusta.

6. Puno tai virkkaa 30 cm:n pituinen ripustuslenkki. Ompele tyynyn avoin sivu kiinni ja kiinnitä samalla ripustuslenkki tyynyn kulmaan.

Kukan virkkaus, virkkuukoukku nro 8

1. krs: 12 kjs, sulje renkaaksi ps:lla.
2. krs: *1 ks, 1 p, 1 pp, 1 p*, toista vielä kuusi kertaa, jolloin muodostuu 7 lehteä.
3. krs: Siirry ps:lla lehden taakse ja virkkaa 7 kpl 4 kjs:n lenkkejä kiinnittäen lenkki ks:lla aloitusrenkaaseen aina lehden keskellä takana.
4. krs: Virkkaa kjs-lenkkeihin: 1 p 3 pp 1 p ja ks edellisen kerroksen ks:aan. Päättele työ.