Teitittelyä kaupassa, junassa, kirjastossa. Yhä useampi teitittelee muita, vaikka toivoisi itseään sinuteltavan.

"Oletteko te rouva nyt aivan varma?"

Lause ei ole Downton Abbey -sarjasta, vaan taannoin käymästäni keskustelusta matkapuhelinoperaattorin asiakaspalvelijan kanssa. Minä, keski-ikäinen rouva, sinuttelin, mutta myyjä teititteli sitkeästi takaisin. Siinä sitten istuin, vapaapäivän lököverkkareissani, ja tunnustelin mielessäni arvokkaalta kuulostavaa puhuttelumuotoa. Se tuntui ristiriitaiselta.

Törmään teitittelyyn nykyään yhä useammin. Kaupassa, kirjastossa, lähiliikenteen junassa. Joko minä muutun yhä arvovaltaisemmaksi tai sitten teitittely yleistyy.

Suomessa teititeltiin ahkearasti 1960–70-lukujen vaihteeseen saakka.

Puhuttelua tutkiva yliopistonlehtori Hanna Lappalainen on huomannut saman. Asiakaspalvelussa teititellään hänestä nykyään herkemmin kuin ehkä joitakin vuosia sitten.

– Muodollisempi puhuttelu näyttäisi lisääntyneen erityisesti asiakaspalvelussa 2000-luvun alussa. Toisaalta mediassa taas sinutellaan aiempaa rohkeammin. Asiaohjelmissa alussa saatetaan sanoa haastateltavan titteli ja nimi, mutta sen jälkeen yleensä jo sinutellaan, Lappalainen toteaa.

Sinunkauppojen aika

Mutta mistä teitittelyn yleistyminen meillä Suomessa oikein kertoo? Hanna Lappalainen epäilee, että se saattaa olla eurooppalaisten kielten vaikutusta. Vaikkapa saksassa ja ranskassa ollaan paljon muodollisempia – ja myös teititellään herkemmin kuin suomessa.

Suomen kielessäkin tosin teititeltiin ahkerammin aina 1960-70-lukujen vaihteeseen saakka, jolloin sinunkauppoja alkoi syntyä vauhdilla. Silloin nimittäin suomalaiset vasemmistoradikaalit kaiken muun myllerryksen ohessa pyristelivät irti hierarkisista tavoista ja siirtyivät samalla lähes totaaliseen sinutteluun. Hiljalleen tapa levisi.

Sinuttelu on ollut yleensä kaikissa kielissä ensimmäinen puhuttelumuoto.

– Ruotsalaiset olivat tehneet saman muutamia vuosia aiemmin. Ruotsissa teitittelystä luopuminen liittyi siihen, että koko puhuttelusysteemi koettiin mutkikkaaksi. Saisiko opettajalle olla kahvia -tyyppiset ilmaisut eivät vain enää sopineet yhä sosiaalidemokraattisemmaksi muuttuneeseen yhteiskuntaan.

Ruotsista teitittely hävisi turhautumisen myötä kokonaan, mutta suomeen se kuitenkin jäi, vaikka käyttö vähenikin.

– On vaikeaa sanoa, miksi meillä edelleenkin teititellään. Ehkä sillä on haluttu korostaa vanhempien ihmisten kunnioittamista ja kohteliaisuutta, vaikka puheen epämuodollisuus muuten on lisääntynytkin, Lappalainen pohtii.

Aviomies, tulisitteko nukkumaan

Ei suomen kielessä silti aina ole teititelty, itse asiassa Hanna Lappalaisen mukaan sinuttelu on ollut yleensä kaikissa kielissä ensimmäinen puhuttelumuoto. Yhden selityksen mukaan teitittely olisi syntynyt, kun Rooman valtakunta 200-luvun lopulla jaettiin kahtia, ja molemmat valtakunnat saivat omat keisarit. Kahta keisaria puhuteltaessa oli käytettävä monikkoa, ja näin tapa olisi levinnyt itseä ylempien puhutteluun.

– Meillä sivistyneistö omaksui teitittelyn keskiajalla, ja sieltä se levisi kansan pariin 1700-luvulla.

Innokkaimmat teitittelivät jopa puolisojaan.

Teitittelyn yleisyys on vaihdellut murrealueittain. Länsi-Suomessa se on ollut yleisempää kuin idässä. Innokkaimmat teitittelijät saattoivat puhutella monikon toisessa persoonassa vanhempia perheenjäseniään ja jopa puolisojaan.

– Kun teitittely yleistyi, se menetti hohtoaan kunnioituksen ilmaisijana. Siksi sitä korvattiin usein myös kolmannen persoonan tai arvonimen käytöllä, Lappalainen kertoo.

Arvonimien käyttö koettiin suomen kielessä kuitenkin jo varhain hankalaksi. Suomalaiset alkoivat käydä kiivasta keskustelua niiden puhuttelukäytöstä jo kansallisen heräämisen aikoihin, 1800-luvun lopulla. Sen jälkeen oppikirjoissa kehotettiin enemmin teitittelemään kuin käyttämään kolmatta persoonaa tittelien kera.

Voidaanko jo sinutella?

Suomessa teitittelyn yleisyys on siis vaihdellut aina, eikä meillä ole tarkkoja teitittelysääntöjä. Silti aika ajoin mielipideosastoilla leimahtelee yhä kannanottoja ja huolenilmauksia teitittelyn ja sitä myötä käytöstapojen häviämisestä.

Hanna Lappalainen ei teitittelyä tutkiessaan etsi virheitä. Häntä kiinnostaa vaikkapa se, kuinka ihmiset keskustelutilanteissa siirtyilevät teitittelystä sinä-muotoon tai toisin päin.

– Kiinnostuin nykyteitittelystä, kun aloin tutkia Kelan asiakaspalvelijoiden kielenkäyttöä. Juuri vaihtelu oli kiinnostavaa, mutta joitain tiettyjä säännönmukaisuuksiakin löytyi. Esimerkiksi yli 60-vuotiaita teititeltiin hyvinkin järjestelmällisesti, samoin lähes kaikkia nuoria sinuteltiin.

Teitittelyllä luodaan etäisyyttä. Te-muoto väljentää tukalassa tilanteessa.

Puhutteluun vaikutti iän lisäksi se, kuinka hyvin virkailija ja asiakas tunsivat toisensa. Myös keskustelun sävy vaikutti teitittelyyn.

– Yhdessä keskustelussa asiakas oli hyvin tuttavallinen. Mitä tuttavallisempi hän oli, sitä johdonmukaisemmin virkailija teititteli. Kun taas eräs asiakas oli kiukkuisen oloinen, virkailija siirtyi nopeasti muodollisempaan puhutteluun, Lappalainen kertoo.

Teitittelyllä luodaan siis myös etäisyyttä puhujien väliin. Jos tilanne käy tukalaksi, te-muoto väljentää, vähän samalla lailla kuin passiivimuotoinen, sairaaloissa kuultu Mitenkäs täällä voidaan -kysymys. 

Miten haluatte tulla puhutelluksi?

Entä milloin teitittelyntutkija itse teitittelee?

Hanna Lappalaisella ei ole selkeää nyrkkisääntöä. Hän pyrkii toimimaan tilanteen mukaan.

– Teitittelen ainakin silloin, kun keskustelen ensi kertaa itseäni selkeästi iäkkäämmän ihmisen kanssa.

"Suurin osa teitittelee vanhempia ihmisiä, mutta emme kaipaa sitä itse."

Lappalainen on pistänyt merkille, että myös häntä teititellään yhä useammin kaupan kassalla. Se on hänestä äärettömän mielenkiintoista, vaikkei hän koe käyttäytyvänsä niin, että vaatisi itseään teititeltävän.

Olemme Lappalaisen kanssa suurin piirtein samanikäisiä. Olisiko kiihtyvä teitittely jonkinlainen merkki ikääntymisestämme?

– Tämä on yksi teitittelyn erityisen kiinnostavista puolista. Meistä suurin osa pitää tärkeänä vanhempien ihmisten teitittelyä, mutta emme ehkä niin kaipaa sitä itse, Hanna Lappalainen toteaa.

Onko teitittely ok? Lukijat vastaavat

"Koska olen jo 62-vuotias, tuntuu joskus hyvältä, kun joku nuori teitittelee. En kyllä paheksu sinutteluakaan. Tapa, jolla sanotaan sinä tai te, ratkaisee kaiken."

"Olen 48-vuotias, ja minut on opetettu teitittelemään vanhempia ihmisiä. Työskentelen sairaalassa, ja vanhemmat ihmiset kyllä ilmoittavat usein huvittuneena, että heitä ei tarvitse teititellä. Kyllä se minusta kuulostaa sivistyneeltä asiakaspalvelukieleltä, eli teitittelen edelleen."

"Kuuluu menneeseen aikaan. Olen jo kuusikymppinen, mutta en pidä teitittelystä. Erittäin korkeassa asemassa olevia, esimerkiksi presidenttiä ja kuninkaallisia voi teititellä, ei muita."

"Täysin teennäistä suomen kielessä, vanhanaikaista. Itse aina teitittelin hankalia asiakkaita palvelutilanteessa. Enää en teitittele ketään, ei kuulu olemukseeni."

"Ei teitittely minua häiritse, ei myöskään sinuttelu. Pääasia on, että puhutellaan asiallisesti eikä loukkaavaan sävyyn. Itse olen teititellyt opettajiani, samoin mummojani ja kaikkia vanhempia ja vieraampia ihmisiä. Mummoa puhuteltiin myös kolmannessa persoonassa. Omaa äitiäni en ole teititellyt, vaikka hän teititteli vielä omaa äitiään loppuun asti."

"Ei se nyt haittaakaan, jos teititellään. Sitten harmittaa jos samanikäinen komea mies teitittelee, kun tuntee olevansa ikäloppu. Eikä sen kassaneidinkään tarvitse teititellä, mutta jos minulle tulee joku kirje Valituilta Paloilta ja siinä ei teititellä, niin sitten kyllä harmittaa, kun en ole koskaan heitä tavannut että olisi sinunkauppoja tehty. Sellainen liian läheinen myyntikirje ei ole kiva eikä sopiva."

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 6/2016.

Iän karttuessa reaktiokyky heikkenee ja auton hallinta muuttuu vaikeammaksi. Joskus tulee päivä, jolloin ajokortista kannattaa luopua.

1. Huomaako heikentynyttä ajotaitoa itse?

Epävarmoiksi muuttuneista ajotaidoista voi kieliä samoilla reiteillä pysyttely ja ajoneuvoon huomaamatta ilmestyneet pienet peltivauriot.

Yleensä ajon aikana tapahtuvan haparoinnin huomaa ensimmäisenä joku muu kuin kuski itse. Kyydissäolijan huomautuksista ei kannata loukkaantua.

2. Millaisia haasteita ikä tuo ajamiseen?

Nopeasti muuttuvat liikennetilanteet muodostuvat iän karttuessa hankalammiksi. Suuret risteykset, ruuhkat ja kaistanvaihdot voivat tuntua aiempaa vaikeammilta. Tämä johtuu reaktio- ja huomiokyvyn heikentymisestä. Pyri ennakoimaan tilanteita, joissa tiedät tarvitsevasi aikaa toimia. Näin voit välttää onnettomuusriskejä.

3. Miten voi parantaa ruostuneita ajotaitoja?

Pitkään vain kyytiläisenä istuneen kannattaa aloittaa harjoittelu tutuilta ja helpoilta reiteiltä. Aja ruokaostoksille tai lähellä asuvan ystävän luo. Jos ajamaan lähteminen askarruttaa tai jopa pelottaa, ota yhteyttä autokouluun. Usein tunti tai kaksi riittää muistuttamaan mieleen ajamisen perusteet. Kertaus auttaa palauttamaan auton käsittelytaidot melko nopeasti.

4. Milloin ei kannata enää ajaa pitkiä matkoja?

On yksilöllistä, missä vaiheessa pitkistä reissuista kannattaa luopua. Ajokyky säilyy tavallisesti pidempään niillä, jotka istuvat ratissa useampia tunteja päivässä kuin harvoin ajavilla. Jaloittelu ja tauot ylläpitävät vireystasoa. Jos satojen kilometrien päähän lähteminen mietityttää, voi matkan varrella yöpyminen olla hyvä vaihtoehto.

Lue myös: Tunnista heikentynyt ajokyky – huomioi nämä 5 asiaa

5. Mitkä sairaudet saattavat olla riskejä auton ratissa?

Sydänsairaudet, dementia ja aivoverenkierron häiriöt aiheuttavat liikenteessä erityisiä vaaratilanteita.
Oman ajokunnon arviointi on jokaisen autoilijan tehtävä.

Jos olosi on huono, älä lähde ajamaan päivystykseen itse. Uni- tai kolmiolääkkeitä syövän ei kannata lähteä rattiin ainakaan kolmen tunnin kuluessa lääkkeen otosta. Muutoinkin on muistettava, että kolmiolääkkeet saattavat heikentää ajokykyä.

6. Saako pelkääjän paikalla istuva toimia apukuskina?

Saa, kunhan hän ei häiritse tai vaaranna kuskin ajoa. Esimerkiksi vaihteiden vaihtaminen tai vilkun päälle laittaminen ovat vain autoa ajavan tehtäviä.

Erityisesti oudossa tai vilkkaassa ympäristössä tiimipelin hyödyntäminen on kuitenkin eduksi. Kaksi silmäparia havainnoi ympäristöä paremmin kuin yksi.

7. Onko alinopeuden ajaminen kiellettyä?

Alinopeus ei ole laissa kiellettyä. Kenenkään ei pitäisi joutua ajamaan niin lujaa, että auton hallinta kärsii. Pimeässä ja huonolla kelillä varovaisuus on erityisen suotavaa.

Muiden autoilijoiden voi kuitenkin olla hankala arvioida esimerkiksi moottoritiellä hitaasti liikkuvan reaktionopeutta. Jos koet liikennevirran mukana pysymisen haastavaksi, mieti vaihtoehtoisia ja rauhallisempia ajoreittejä.

8. Mikä helpottaisi sopeutumista ajokortin menettämiseen?

Ajokortista luopuminen voi olla vaikea paikka. Jos oma ajokyky on huonontunut merkittävästi aistien heikkenemisen tai sairauksien takia, täytyy itsekkyys unohtaa. Liikenteessä olet vastuussa paitsi omasta, myös muiden turvallisuudesta.

Suunnittele jo etukäteen, miten arjen askareet hoituvat ilman autoa. Onko lähipiirissäsi joku, joka voisi käyttää sinua asioilla ja ruokakaupassa? Pääsetkö liikkumaan kuntasi palvelutaksilla? Autottomuus ei tarkoita vapauden menettämistä. Se on vaihe, jonka eteen joutuu jokainen meistä.

Asiantuntijoina liikenneopettaja Mari Kivelä ja Liikenneturvan Jyväskylän yksikön yhteyspäällikkö Leena Piippa sekä terveyskirjasto.fi.

Helppotekoinen essu ommellaan vahakankaasta. Se suojaa niin puutarhuria kuin kesäkokkia.

Puutarhaessu

Koko: yksi koko, aikuinen

Tarvikkeet:

  • 80 cm vaha­kangasta
  • 2 m laakanauhaa (leveys 2 cm)
  • ompelulankaa

Tee näin:

  1. Piirrä kaava mittojen mukaan luonnolliseen kokoon paperille (kuva alla).
  2. Aseta kaava kankaalle ja lisää kaikille reunoille 1,5 cm:n päärmevarat, leikkaa kappale.
  3. Silitä kaarevia reunoja, päärmeen reunaa venyttäen miedolla lämmöllä. Voit myös venyttää ulkoreunaa käsin venyttämällä. Neulaa nuppineuloilla.
  4. Ompele kaarevat sivut paininjalan etäisyydeltä reunaa. Vahakankaan reunaa ei tarvitse huolitella.
  5. Leikkaa nauhasta 65 cm:n pala (niskanauha) ja leikkaa loppunauha kahteen osaan (vyötärön nauhat).
  6. Taita yläreunasta 1,5 cm:n päärme nurjalle, paina taite kynnellä tai silitä miedolla lämmöllä. Pujota niskanauhan päät reunan alle yläkulmiin, kiinnitä nuppineuloilla ja ompele yläreuna.
  7. Taita niskanauha ylöspäin ja tikkaa yläreunasta nauhojen kohdilta kiinni kankaaseen.
  8. Taita sivusta päärme nurjalle ja pujota nauhan pää yläkulman kohdalle varan alle. Kiinnitä nuppineuloilla ja ompele.
  9. Taita nauha essusta ulospäin ja tikkaa nauhan reuna kankaaseen. Ompele toinen sivu samoin.
  10. Taita alareunasta päärme nurjalle, neulaa ja ompele.
  11. Taita nauhojen päihin pienet kapeat päärmeet ja ompele reunasta.

Suurenna pienois­kaava mittojen mukaan luonnolliseen kokoon. Luvut alla olevassa piirroksessa ovat senttimetrejä.

 

 

Britt-Mari ja Clas Rosenbladin puutarha Ahvenanmaalla on luonnonläheinen ja itämaishenkinen. Sen erikoisuutena ovat tunnelmaltaan erilaiset istumapaikat.

Mikä rauha, mitkä maisemat! Britt-Mari ja Clas Rosenbladin mökki Lemlandin Björkuddenissa on kuin hyllyllä ylhäisessä yksinäisyydessään, katse yli meren Maarianhaminaan.

2600-neliöinen tontti on ainutlaatuinen: toisella puolella on jyrkkä kallioseinä ja rannanpuoleinen punainen rapakivikallio viettää mereen. Korkeuserot ovat melkoisia, sillä tontin korkein kohta on 20 metriä matalinta ylempänä.

Rosenbladit ostivat mökin vuonna 1995. Sen jälkeen he ovat laajentaneet taloa ja tehneet siitä talviasuttavan. Vuonna 2001 he alkoivat suunnitella ja luoda puutarhaa pala palalta. Nyt se on upea.

Lepopaikkoja joka tarpeeseen

Puutarhan erikoisuus ovat istumapaikat, jotka muodostavat tunnelmaltaan erilaisia tiloja, kuin pieniä huoneita. Vaihteleva maasto auttaa niiden luomisessa.

Sateen sattuessa Rosenbladit voivat istahtaa suojaan vaikkapa tähän pieneen kasvihuoneeseen. Sinne saa lämpöäkin ja mikäs sen mukavampaa kuin kuunnella sateenropinaa kattoa vasten.

Katolla varustettu penkki on puolestaan tontin korkeimmalla kohdalla.

– Tätä paikkaa kutsumme nimellä "aftonsolens land"  eli ilta-auringon maa. Täällä voi nauttia ihan viimeisimmistäkin ilta-auringon säteistä, Britt-Mari Rosenblad kertoo.

Tämä pieni istumapaikka terassilla meren puolella on oikeastaan enemmän koriste:

Japanilaisessa puutarhassa on bambupaviljonki. Clas on rakentanut siihen hiljalleen virtaavan puron ja sen päälle sillan. Veden solinaan liittyy bambuisten tuulikellojen meditatiivinen ääni.

Pieni kahden hengen istumapaikka on pähkinäpensaiden ja havupuiden välissä.

– Tässä voi mietiskellä hetken matkalla saunasta talolle, kertoo Clas Rosenblad. 

Tämä terassi on Rosenbladien suosikkipaikka kesällä. Siinä syödään ja loikoillaan porealtaassa. Näkymä terassilta on Maarianhaminaan asti ja ohi kulkee paljon veneitä, joita on hauska seurata.

Ja tästä ei grillikatos parane! Maisemat ovat mielettömät. Grillauspaikka on rakennettu hienolle näköalapaikalle, johon viimeinenkin auringonsäde yltää. Siinä voi siemailla viiniä leppeässä kesäillassa ja katsella ohi lipuvia veneitä.

"Rödhamnin" eli punaisen sataman paikalle piti alunperin rakentaa lammikko.

– Mutta kallio tuli vastaan, ja rakensimmekin siihen maantasoa alempana olevan istumapaikan. Juomme täällä usein aamukahvit, sillä aamuauringon ensisäteet tulevat tänne. Ja koska istumapaikka on matalalla, kasvavat kukat pään korkeudella. Kun magnoliat kukkivat, se on kuin rehevä magnoliamaja, Rosenbladit hehkuttavat.

Tässä on yksi tontin harvoista tasaisista paikoista. Pöytäryhmästä voi ihailla pientä vesiputousta:

Kirsikkapuiden kukkiessa voi tässä paikassa istuessa vaikka meditoida hetken:

Mikäs tässä on keinutellessa!

Rosenbladien puutarhassa ei ole lainkaan suoria linjoja, koska ei niitä ole luonnossakaan.

– Meidän mielestämme kaikkea ei pidä nähdä yhdellä silmäyksellä. Kun kulkee istutusten keskellä polkuja pitkin, avautuu aina uusia, mielenkiintoisia näkymiä. Puutarhamme on luonnollisen rehevä, ei taiteellisesti muotoiltu. Luonto valtaa puutarhan hallitusti, Britt-Mari kuvailee.

Clas hoitaa puut, pensaat, kivet ja kastelun, Britt-Mari paneutuu perennoihin, rikkaruohojen kitkemiseen ja kompostointiin

Vanhat esineet luovat kokonaisuuteen mukavaa tunnelmaa, samoin kuin pienet patsaat, joita pariskunta ostaa puutarhamatkoiltaan Ruotsista tai Pohjanmaalta.

– Kun näen kivan patsaan, tiedän heti, mihin se päätyy puutarhassa. Patsaat sopivat hyvin kasvien seuraksi, Britt-Mari sanoo.

Lue lisää Rosenbladien puutarhasta ET-lehdestä 8/2017.

Säätä kestävä riistakamera vangitsee kuviin metsän eläimet. Katso, millaisia vieraita imatralaisen Jorman kameraan tallentui.

Imatralainen Jorma Leiniäinen on liikkunut koko ikänsä luonnossa. 20 vuotta sitten Jorma innostui raivaamaan metsään parinkymmenen aarin kokoisen riistapellon, jossa hän viljelee kauraa villieläinten ruuaksi. Metsän eläimet ottivat pellon pian omakseen.

– Kun kolmena kesänä olin huomannut karhujen käyneen pellolla, ajattelin, että haluaisin niistä kuvan.

Kuvia automaattisesti

Paikallisella metsästysseuralla on ollut pitkään käytössä riistakameroita. Seuran hyvien kokemusten takia Jormakin päätti hankkia sellaisen.

Kamera on säädetty ottamaan valokuvia kymmenen sekunnin välein, kun se havaitsee lähistöllä liikettä. Päivällä napatut kuvat ovat värillisiä, pimeällä otetut mustavalkoisia.

– Joskus asetin kameran kuvaamaan kahden sekunnin välein, mutta silloin melkein samanlaisia kuvia tuli aika paljon. Videoita en ole kuvannut.

Liikuta hiirtä alla olevan kuvan päällä, niin näet kuvat hirvistä päivällä sekä yöllä:


...ja yöllä.
Hirviperhe päivällä...
 

Parhaimmillaan kamera on ottanut muistikortille 400–500 kuvaa. Jorma tyhjentää muistikortin kotona ja siirtää kameran kuvat kannettavalle tietokoneelle, jonka ruudulta niitä on helppo katsella. Kamerassa on neljä pientä akkua, joissa riittää virtaa koko kesäksi. Kevään ja alkukesän kamera kuvaa peltoa. Lokakuussa Jorma siirtää sen läheiselle nuolukivelle, joka on etenkin hirvien suosiossa.

Jännittävin kuviin tallentunut eläin on villisika – tai oikeastaan villisikalauma, joka kävi nuolukivellä toissa syksynä.

– Yhdestä kuvasta sain laskettua 14 sikaa. Mukana oli myös mustavalkoraidallisia porsaita. Sen jälkeen olen saanut kuvattua sikoja vain yksittäin tai pari kappaletta kerralla.


 

Kamerainnostuksen herättänyt karhu ei sen sijaan ole kuviin eksynyt.

– Viime keväänä näin kyllä karhun jäljet, kun kävin viemässä kameran paikalleen pellon laitaan. Tänä keväänä minun täytyy olla aikaisemmin liikkeellä.