Meillä on ollut viikon päivät vieraita Amerikan Keskilännestä: kuusikymppiset isä ja äiti ja heidän 26-vuotias nuorimmaisensa, insinööripoika.  Pitkä, komea amerikkalspoika on ollut jo pari vuotta oman alansa töissä isossa elintarvikealan tehtaassa ja asuu vanhempiensa naapurissa. 

Eilen iltapäivällä, kun pojan vanhemmat pitivät siestaa vierashuoneessa ja minä istuin olohuoneessa harsimassa paikkaa mieheni housuihin, poika tuli ja istahti viereeni lattialle.  Hän vaikutti surulliselta. Kysyin

-   Mitä mietit?

-   Haluan vain kaiken olevan ohi, hän vastasi.

-   Minkä kaiken?

-   Työelämän, poika vastasi.

-    Mutta sinähän olet vasta aloittanut, sanoin hämmästyneenä. Mitä sinä sitten tekisit?

-    En minä tiedä. Minulla ei ole mitään palavaa halua tehdä mitään, en ole löytänyt mitään intohimoa.

Lopetin harsimisen ja pysähdyin miettimään. Netissä olen nähnyt valtavan määrän kirjoituksia siitä, miten jokaisen tulisi seurata intohimoaan ja ohjeita, kuinka löytää intohimonsa. Minä vierastan koko sanaa, ja vaikka olen oppinut tuntemaan tuhansia ihmisiä elämäni aikana, vain harvalla heistä on ollut intohimo tai palava halu tehdä jotakin tiettyä työtä. Useiden motivaationa tuntuu olevan tietyn elintason turvaaminen ja jonkinlainen elämänpelon hallinta. Köyhien keskuudessa päämotivaationa lähes aina on riittävän ruoan ja jonkinlaisen fyysisen suojan hankkiminen.

-   Miksi sinä opiskelit insinööriksi?, kysyin.

-  Katsoin palkkatilastoja, puhuin isäni ja sisarusteni kanssa, joka kaikki ovat insinöörejä, ja siltä pohjalta lähdin opiskelemaan. Nyt minulla on hyvä palkka ja oma talo, minulla on varaa lomamatkoihin ja ennen pitkää minulla on tarpeeksi rahaa jäädä eläkkeelle. 

-   Kuvittele, että olet jo jäänyt eläkkeelle, ehdotin. Nouset aamulla ylös ja ryhdyt tekemään ... mitä?, kysyin.

-  Voisin ostaa isot puutarhasakset ja mennä leikkaamaan oksia, jotka riippuvat ihmisten puutarha-aitojen yli kadulle. Minua ärsyttää, kun joudun väistelemään jalkakäytävien yli ulottuvia oksia.

Mieleni teki ehdottaa, että poika menisi heti kotiin palattuaan sopimaan ärsyttävien puiden ja pensaiden omistajien kanssa siitä, että hän vastaisuudessa pitää heidän oksansa kurissa. Varmasti osa niiden omistajista on eläkeläisiä tai muuten vain kiireisiä, jotka eivät jaksa tai ehdi pitämään puutarhaansa kunnossa. Hillitsin kuitenkin itseni, koska ymmärsin, että oksat olivat vain sivuraide keskustelussamme. Insinöörithän ovat asiantuntijoita käytännön ongelmien ratkaisemissa. Ja maailma tarvitsee ehdottomasti paljon enemmän insinöörejä, koska käytännön ongelmista ei ole puutetta. Monissa maissa täysin ammattitaidottomat rakentavat taloja ja tekevät asennuksia, joista meikäläinen humanistikin huomaa, kuinka riskialtista on kyläillä heidän luonaan. 

Tästä lähti liikkeelle keskustelu, jossa sain tilaisuuden jakaa tarinoita monista nuorista, joita tapasin viimeisimmällä matkallani Keski-Amerikassa. Kaikille heille oli yhteistä, että he olivat olleet tyytymättömiä työhönsä tai opiskeluihinsa ja lähteneet hakemaan uusia perspektiivejä. 

Monet, etenkin amerikkalaiset ja kanadalaiset lääkäreiksi, sairaanhoitajiksi ja fysioterapeuteiksi opiskelevat käyttävät lomansa vapaaehtoistyöhän kehitysmaissa. Kun kysyin, miten he rahoittavat matkansa ja oleskelunsa, opin kuinka nuoret osaavat hakea stipendejä erilaisilta rahastoilta ja käyttää internetin joukkorahoitusalustoja. Etenkin https://www.gofundme.com kuullostaa toimivan hyvin.

Yksi baskilainen, yli 40-kymppinen insinööri, joka oli matkustellut yksin kuukausia, oli pysähtynyt tekemään vapaaehtoistyötä siinä retkeilymajassa, johon majoittauduin viikoksi. Hän nautti, siitä että tapasi kaikenmaalaisia ihmisiä ja oli vakuuttunut siitä, että hänen seuraava uransa liittyisi jollakin tavalla ihmisten auttamiseen. Samanikäinen irlantilainen tietokoneinsinööri oli myös hypännyt oravanpyörästä, ja lähtenyt opiskelemaan maailmaa puoleksi vuodeksi. Hän oli varma siitä, ettei palaisi entiselle alalleen, vain kehittäisi jonkin uuden. 

Minun paras neuvoni olohuoneeseeni osuneelle insinööripojalle ja kaikille tyytymättömllle on: vaihda maisemaa, vaikka väliaikaisesti, ja mieluiten paikkaan, jossa joudut ponnistelemaan erilaisten ihmisten ja tapojen ymmärtämiseksi. Se todennäköisesti muuttaa tai ainakin selkeyttää arvomaailmaasi. Se on myös hyvä sijoitus eläkevuosia ajatellen.Tuskin silloin tuhlaat arvokasta vanhuuttasi vaivoistasi valittamiseen tai sen pohtimiseen, ehditkö maksaa velkasi ennen kuin kuolet.     

Pari idealinkkiä:

www.idealist.org

www.omprakash.org

Kuva: Rakkaan appiukkoni hauta metsässä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Olen ollut palkkatyöstä vapaa jo kolme vuotta. Jokainen päivä on uusi haaste ja haluan tällä foorumilla jakaa kokemuksiani siitä, miten voi tehdä elämästään mielekästä missä iässä tahansa. Olisin iloinen kaikesta rakentavasta palautteesta.

Kategoriat