Kun luin mielipiteidenvaihtoa mikkeliläisen kansanedustajan lapinpukuun pukeutumisesta, tuli mieleen meidän seuduilla, New Yorkin valtion Rochesterissa, 2000-luvun paikkeilla kohu urheiluseurojen intiaaniyhteyksisistä nimistä ja maskottien käytöstä. Jo vuosia monet valtakunnalliset ja paikalliset ihmisoikeusjärjestöt ja intiaanien omat etujärjestöt olivat esittäneet, että nimet kuten 'Redskins', 'Indians', 'Chiefs', 'Black Hawks' heijastavat ja levittävät negatiivisia stereotypioita intiaaneista. Argumentteja oli löytynyt puolesta ja vastaan, mutta varsinkin monet koulujen ja yliopistojen urheilujoukkueista kunnioittivat intiaanien toivetta ja vaihtoivat nimensä. Meillä läheisen Penfield High Schoolin urheilujoukkueiden nimestä 'Penfield Chiefs' tuli 'Penfield Patriots'. Naapuriesikaupungin lukion urheilujoukkueen nimi on 'Red Raiders', mutta asuissa kuvataankin merirosvoja, joille lienee yksi ja sama, kuka heitä käyttää hyväkseen.

Vuosia sitten vuosittaisissa poikani koulun varainkeruujuhlissa pukeuduin asuun, johon minulla ei ollut oikeutta. Juhlan järjestivät oppilaiden äidit ja sinä vuonna teemana oli Irlanti. Eräs äiti kertoi että hänellä on musta nunnankaapu ja nunnan käyskenteleminen edestakaisin sopisi hyvin katukulisseihin, joita olimme maalanneet tilaisuuden rekvisiitaksi. Koulu oli jesuiittojen ylläpitämä roomalaiskatollinen koulu, jonka oppilaista valtaosa tunnusti/tunnustaa tätä uskontoa, ja äitien komiteassa minä olin ainoa ei-katollinen. Se että minua ehdotettiin nunnaksi, oli jonkinlainen vitsi, mutta toisaalta muille äideille olisi ollut vaikeata, jopa pyhäinhäväsitys, esiintyä nunnana, koska he olivat hyvin tietoisia, että nainen saa oikeuden kantaa nunnankaapua vain pitkällisten opiskelujen, hartaudenharjoitusten ja lupausten jälkeen. Minä kuitenkin suostuin ja pukeuduin tuohon hyvin kuumaan ja painavaan mustaan kaapuun ja päähineeseen, joka ei millään pysynyt suorassa. Joitakin nauratti, mutta sain myös vakavia katseita, en kuitenkaan ääneen lausuttuja paheksumisia tai nuhteita. En tosiaankaan ollut tullut ajatelleeksi, että loukkaisin joitakin ihmisiä, mutta niin kävi. Opin varovaiseksi ja toisaalta suvaitsevammaksi. Toisen kulttuurin tapoja on joskus hyvin vaikea ymmärtää, mutta kunnioittaminen on mahdollista. Harvoin kukaan kuitenkaan tahallisesti ja tarkoituksellisesti haluaa loukata.

Kun Amerikan luterilainen kirkko uudisti virsikirjansa kymmenisen vuotta sitten, siihen lisättiin virsi, joka alkaa: 'When memory fades, and recognition falters, when eyes we love grow dim, and minds confused...' (Kun muisti heikkenee, kun tunnistamiskyky horjuu, rakkaat silmät sumenevat ja mieli menee sekaisin...) Kun kuulin virren ensi kerran, tunnistin heti alkusoitosta, mikä sävelmä on kyseessä. Sydän hypähti: sehän on Finlandia! Kun sitten alettiin laulaa edellä olevilla sanoilla, mykistyin. Minulle tuli hirveän paha mieli, vaikka kuinka ajattelin, että onhan se hyvä, että muistetaan ja kunnioitetaan myös virsillä vanhenevia ja dementoituvia. En laulanut mukana.

Finlandian sävel on useilla kirkkokunnilla myös toisella virrellä, jonka sanat ovat hiukan vähemmän alakuloiset, vaikkeivät silti alkuperäisten sanojen henkiset: 'Be still my soul: the Lord is on Thy side'. Näillä sanoilla Finlandian säveltä laulavat amerikkalaiset presbyteerit, anglikaanit, mennoniiitit, baptistit... En ole ollut laulamassa, mutta usein kirkkoja käytetään erilaisiin tilaisuuksiin ja niissä käydessäni minulla on tapana vilkaista penkissä olevaa virsikirjaa ja etsiä sieltä Sibeliuksen sävellykset. Onneksi en ole nähnyt Finlandiaa noilla ahdistavilla sanoilla muualla kuin luterilaisessa kirkossa. 

Finlandian sävel on niin kaunis, ettei ole ihme, että sillä halutaan laulaa muuallakin kuin Suomessa ja siihen halutaan sanoja, joilla on sanoma näille muille ihmisille. Minulle kuitenkin se ainoa oikea Finlandia on se alkuperäinen suomalainen. Jos minulta olisi kysytty, en olisi antanut lupaa tehdä siihen uusia, ihan erilaisia sanoja...

Muumien takia joskus pahoitan mieleni, vaikka sillä ei lie väliä, koska ehkä he eivät välitä, vaikka joku ei ymmärrä heitä suomalaisiksi. Olisin kyllä hyvin ilahtunut, jos joku amerikkalaislapsi tulisi halloweenina oven taakse karkkeja anelemaan pukeutuneena muumi- asuun. Ei ole vielä tapahtunut.

PS. Kuvien jäämuumi on mongolialaisen Lkhaqvadorj Dorjsurenin teos ' Big Family' Mikkelin Kirkkopuistossa talvella 2017

Kommentit (0)

Seuraa 

Kirjoittaja joutui naimisiin Ameriikan maalle, New Yorkin valtion Rochesterin kaupunkiin, juurtui sinnekin ja rimpuilee nyt irti parinkymmenen vuoden jälkeen, eläkeiän kynnyksellä. Liian on paljon elämän täytettä saatavilla, mutta onhan Suomessakin.