Vuoden paras puolituntinen Keskustorilla” otsikoi toimittaja Matti Kuusela tämän aamun Aamulehdessä ja jatkaa: ” Sata kuoroa –tapahtuma täytti Tampereen Keskustorin ja läheiset kadut sellaisella lämmöllä, valolla, ilolla, tungoksella ja tunteella, että Tapparan kultajuhlat jäivät kauas taakse.”

Ohoh! Että ihan Tapparan bileet jäivät taakse? Mitähän kiekkoväki siitä tuumaa? Laulajana mukana olleena allekirjoitan kuitenkin sumeilematta lausunnon, vaikkakaan en jääkiekkojuhlista mitään tiedä. Juhlien välillä on ainakin se ero, että nyt ei kukaan uinut suihkulähteessä eikä sitä uskoakseni tarvitse korjata meidän jälkeemme. Väkeä oli poliisin arvion mukaan viitisen tuhatta.

Kuorolaisia oli noin seitsemästäkymmenestä Pirkanmaan kuorosta. Laulajia oli yhteensä 1000-1400. Riippuu siitä, mitä lähdettä uskoo. Tavoite sadasta kuorosta jäi siis vajaaksi. Sata oli tavoitteena tietysti Suomen juhlavuoden kunniaksi. Osa syynsä oli varmaan muutamassa vaikeassa laulussa ja niiden sovituksissa sekakuorolle, kuten Popedan Pitkä kuuma kesä. Rehellisesti voin tunnustaa, että heikolla, kovin heikolla oli omakin osaamiseni sen laulun suhteen. Alton stemma ”Da da dad da, daada dad”- kin  meni vain sattumalta oikein ja tahdissa. Huhhuh! Yleisö oli saanut Moro-lehdessä äänestää toivekappaleita. Niiksi osoittautuivat tämä edellä mainittu ”da da dad da” ja Juicen Musta aurinko nousee.

Itsekin kiukuttelin ennen lähtöä, että koskaan en mene enää mihinkään, ellen osaa niin hyvin stemmaani, että voin vapaasti laulaa kovaa ja korkealta. Kovin vähän meillä kuorossa oli aikaa opetella näitä lauluja. Tämä kevät on ollut erilaisia esiintymisiä pullollaan ja aina eri laulut. Suurkuoron harjoituksissa Pyynikin kentällä ennen esiintymistä huomasin, että osaanhan minä. Ellei oteta huomioon tuota dadatusta.

Pyynikin kentältä harjoituksista kävelimme torille.

Tungosta oli, iloa oli, valoa ja lämpöä ihan niin kuin Kuusela kirjoitti. Aurinko porotti, niin että meikäläinen varjon lapsi tarvitsi ”tyylikkään” lätsänsä päähän. Lämpöä ja iloa oli ainakin meidän laulajien sydämissä, uskon. Siihen isolta osalta vaikutti suurkuoron johtaja Sanna Valvanne. Tapasin hänet eka kerran ja nytkin vain etäältä. Hän pystyi kuitenkin välittämään sellaista energiaa, innostavuutta, lämpöä ja riemua niin Pyynikin kentällä kuin torilla Raatihuoneen parvekkelta, että minusta tuli hänen ihailijansa kertaheitolla. Että jonkun ihmisen sydämellisyys välittyy matkojen päästä ja mikrofoninkin välityksellä!

Sanna Valvanne on Tampereen Sävelen 2017 taiteellinen johtaja, minkä tapahtuman alla tämä laulujuttukin oli. Oletettavasti ideakin on häneltä, koska hän on suunnitellut tapahtuman ohjelmaa. Hyvä, hyvä!

Puolituntisen toritapahtuman jälkeen kuorot menivät laulamaan kahviloihin, ravintoloihin, baareihin. Me Tampereen Naislaulajat kävimme ravintola Astorissa ja Kattilassa, jonne jäimme syömään ja iltaa istumaan. Lämmin ja iloinen tunnelma jatkui sielläkin. Meillä kuorossa kun on mitä parhain yhteishenki. Toisinkin voisi olla. Olen sentään laulanut muutamassa muussakin kuorossa.

Kun mies, joka meillä on kuljetusvastaava ja tarvittaessa valokuvavastaava, kuten tässä, nouti minut iltani päätteeksi kotiin, leijailin varmaan ainakin parikymmentä senttiä asfaltin yläpuolella! Olo oli kuin omenalla!

Mikä ihana ilta! Mikä laulamisen ilo! Mikä yhteisöllisyys! Mikä kiitollisuus kaikesta tästä!

 

Netissä osoitteessa youtube.com/100kuoroa on videot lauluista Musta aurinko nousee ja Finlandia.

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena , Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti!

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2016

Kategoriat