”Se on ihan kauheeta, kun ne on! Ihmisiäkin hirveesti. En tykkää ollenkaan. Onneksi tulee vapaapäivät, niin pääsen muualle!”

Näin paljasti tuntojaan Kokkolan Kaarlehotellissa Kaustisella asuva siivooja, kun kerroimme osallistuvamme kaikenkansanjuhliin hänen kotipitäjässään.

Jotenkin ymmärränkin häntä. Kuka nyt tykkäisi, kun kotikonnuille pukkaa itsen kutsumatta valtavasti vieraita? Tänä vuonnakin, juhlien 50-vuotisvuonna tuli 7000. Varsinaisia asukkaita on vain yli 4000. Yritin kuitenkin jotakin mussuttaa, että tuleehan siitä rahaa kuntaan ja mainetta. En saanut vastakaikua.

Ai, että ei kyseessä ole mitkään kaikenkansanjuhlat vaan kansanmusiikkifestivaalit? No joo. Näinhän se virallisesti menee. Toki musiikki on pääosassa. Itse paikalla olleena tykkään kyllä tuosta itsekeksimästäni nimestä.

Onpa minulla sille perustelutkin.

Tunnelma oli kuin parhaissa mahdollisissa kyläjuhlissa. Musiikkia oli laidasta laitaan, ei aina ihan kiinni kansanmusiikissakaan.  Esiintyjinä oli monenmaalaisia, toki suomalaisia suurin osa. Yhteishenki oli huima! Voi että, kuinka nautin, kun joka musiikkimestassa ja kaikille soittajille/laulajille osoitettiin suosiota ihan hurjasti. Pelkät taputukset eivät riittäneet, vaan ääntä pidettiin muutenkin. Mahtoi esiintyjistä tuntua mukavalta! Oli lapsiperheitä, oli nuori aikuisia ja meitä ikääntyneempiä. Oikeastaan vain teini-ikäiset puuttuivat.

Riemullisin aika oli lauantai-iltana puolen yön jälkeen.

Väki tanssii, pomppii ja hyppii täydellä Areenan lavalla. Siellä meitäkin on mukana kolmessa polvessa. Vankasti ala-ikäinen on saanut luvan olla yhteen asti muiden mukana. Aika paljon siihen kyllä vänkäämistä tarvittiin.

Omaperäisiä tanssejamme tahdittavat shetlantilainen Fiddlers Bid ja suomalainen Frigg- yhtye. Enpä tuntenut tyyppejä, vaikka molemmat ohjelmalehtisen  mukaan ovat maailmalla tunnettuja. Kansanperinteestä heidän soitantonsa kumpuaa. Frigg soittaa voimafolkkia. Molemmilla yhtyeillä on tavoitteena tuoda esiin iloa ja energiaa. Siinä he todella onnistuivat, voin todistaa! Jossain vaiheessa spontaanisti syntyy käsi-kädessä hyppiviä ihmisketjuja.  Meidän Nuorin Polvi hätinä pysyy siinä vauhdissa mukana.

Vaikka anniskelupisteitä oli monissa esityspaikoissa ja vaikka iloa riitti, korkin päälle astuneita en tavannut. Mitä järkeä olisikaan maksaa yli 30 euroa maksava päivälippu päästäkseen ryyppäämään? Juottoloita löytyy ilman lisähintaa muualta. Poikkeus tietysti vahvisti säännön. Yhden jälkeen yöllä Kokkolaan menevään festivaalibussiin tuli tuiterissa nainen juomalasi vielä mukanaan. Niinhän siinä tietysti kävi, että sekä liemet että lasinsirpaleet olivat pian käytävällä.

Viikon aikana esiintyjäryhmiä oli yli neljäsataa. Itse olin mukana vain kahtena päivänä. Esiintyjiä oli niissäkin niin paljon ja monessa paikassa, että kaiken aikaa piti tehdä valintaa. Ja summan mutikassa se paljolti menikin, kun etukäteistuntemusta ei ollut tarpeeksi. Hyviä olivat kuitenkin kaikki valinnat.

Perjantain tähtiesiintyjä Keskipohjanmaa –Areenalla oli Samuli Edelmann. Keikan loputtua seutuilin pihamaalla. Edelmanin fanit hakivat nimmareita ja kaveriselfieitä. Kun jono oli melkein lopussa, mietin hetken, menisinkö jonon perään. Kun en kuitenkaan ole kummoinenkaan fani, jätin väliin. Myöhemmin taas harmitti. Olisipa tullut tuokin juttu vielä tässä elämässä kokeiltua.

Lauantaina Areenan ja sen ympäristön täytti ihmisistä Paula Koivuniemi. Hän tuntui olevan vallan rennon hyvässä vauhdissa. Vitsaili orkesterin poikien kanssa muun muassa ikäeroista. Ja tietysti hän lauloi Perhosen! Se vie minut aina 60-luvun lopulle ja osakunnan tansseihin hiuslisäke päässä. Voi että, kun arvostan sitten tuota Paulaa ja taidan vähän kadehtiakin! Hän on kyennyt uusiutumaan viisikymmentä vuotta kestäneen uransa aikana. Äänikin on edelleen hyvä ja persoonallinen.

Tähän vanhaan kastiin lukeutui myös Hootenanny-trio. Vanhoja tuttuja lauluja hekin lauloivat, esimerkiksi Tatuoitu nainen ja Halitulijallaa. Hullun hauskoja, kieli poskessa tehtyjä.

Lapsuus tuli mieleen, kun Areenalla vietettiin kruunuhäitä. Etelä-Pohjanmaalla niitä aikanaan vietettiin toisinaan. Nämä vihitttävät kolme paria olivat ulkonaiselta häävaatetukseltaan kovin erilaisia. Siksi kai nimenä nyt olikin Modernit perinnehäät. Saivat kuitenkin toisensa papin vihkimänä.

Voi että, mitä nyt vielä tässä kertoisin monista ihanista esityksistä? Kaikki kun eivät mahdu mukaan.

Ville Ojanen ja Kameleontti-yhtye esiteltiin musiikin moniosaajana. Viimeisen, melodisen kappaleen tunnistin, mutta kun en saanut nimeä päähäni. Otti päähän. Heitä kuuntelemassa oli selvästi eniten nuoria aikuisia, mitä nyt muutama vanhempi (lue keski-ikäinen) ja minä.

Ehdottomasti haluan vielä mainita kokonaisvaltaista viestintää laulaessaan toteuttavan, jyväskyläläisen Ruamjai-lauluryhmän sekä Pahan ilman linnut, jossa oli kaksi laulajaa kitaran säestäessä. Viime mainittujen itse tekemät laulut esimerkiksi suomalaisesta etelän lomalla ja työkaverista olivat vallan riemastuttavia, ja tunnistettavia!

Lauantai-iltana ennen puolta yötä kuuntelin Duo Bordelestinoa. Ranskalaisnainen oli viulussa ja chileläinen mies haitarissa. Sydämeen käypää! Esiintyvät muuten tänä iltana Paapan kapakassa Tampereella.


Virallisia esityspaikkoja oli teltoissa, taloissa ja joka nurkan takana. Sattumalta törmäsin Pelimannilava Sopukassa tähän saksofoni, kantele ja laulu- esitykseen. Esiintyjänimi oli Silloiset. Onneksi törmäsin. Oli eteerisen kaunista.

Nuotiopaikalla syntyi spontaaneja soitto/laulupoppoita.

Kaikille ohimennen kuuntelemilleni yhtyeille en aina tiennyt nimeäkään.

Silmää ja korvaa hiveleviä olivat tanssiesitykset. Niitäkin oli moneen malliin. Senioritanssiesityksessä vanhin tanssija oli 92-vuotias. Niin sitä pitää – jos kerran haluaa!

Joku kysyi jälkeenpäin, oliko siellä paljon kansallispukuja. En kylläkään nähnyt paljon, osassa tanssiesityksiä toki. Nämä iloiset leidit tavoitin kentällä. Olivat Länsi-Eestistä, läheltä Venäjän rajaa. Paikan nimi oli niin outo, että se ei tarttunut korvaani. Että unohdetaan se. Jonnekin kiirehtivät mies ja poika olivat samaa porukkaa.

Juhlavire säilyi hyvin, kun söi terveellisesti esimerkiksi makkararanskiksia, lättyjä ja vohveleita.

Kyllä juttu on niin, että toisen selostus näistä(kin) bileistä on aina välttämättä vähintään vajavainen. Ja paljon, paljon jää kokemastani kertomatta! Mene ihminen hyvä ensi vuonna paikalle, mikäli se on suinkin mahdollista! Talkootyöläisenä kustannukset ovat pienemmät. Tämän valitsi Kuopukseni. Tiedä, vaikka ensi vuonna minäkin otan sen pestin, ellei yli-ikäisyys ole esteenä. Majoituspaikkojakin löytyy halvemmalla, jos on ajoissa liikkeellä. Me olimme myöhässä.

Kotiin palatessamme olimme ihan ryytyneitä. Eikö festareiden jälkeen aina näin kuulu ollakin?

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena , Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti!

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2016

Kategoriat