Kirjassani Tuntematon sotavanki venäläistä isoisääni etsimässä yritin etsiä kaikkia mummoni työpaikalla syyskesällä 1943 olleita neuvostosotavankeja, koska joku heistä on isoisäni. Useimmista löysinkin tietoja ja merkintöjä arkistolähteistä. Arkistossa me kaikki näköjään muutumme kuolemattomiksi, on joku varmaan joskus sanonut, tai olisi ainakin ollut syytä. 

Kirjassani jahtasin myös erästä Simo Juhonpoika Järnää, joka oli syntynyt vuonna 1920 Inkerinmaan Venjoen kylässä nimeltä Suuri-Ruussova. Hänellä oli Kansallisarkistosta löytyvän SPR:n sotavankikortin mukaan äiti nimeltä Katriina os. Peunonen, hän oli kolhoosityöntekijä, arvoltaan sotamies ja hänet vangittiin Tsiipakassa 9.7.1941 eli aivan jatkosodan alkuvaihessa. Hän oli Naarajärven järjestelyleirin alaisuudessa, kunnes hänet inkeriläisenä siirrettiin Savonlinnan Aholahteen, jota kautta hän oli sitten Otavan koulutilalla maataloushommissa alkaen keväästä 1943. Hän ei ilmoittanut halukkuuttaan heimopataljoonaan. Hänet palautettiin Neuvostoliittoon 2.11.1944.

Kun haeskelin hänestä tietoja inkeriläisiin liittyvistä aineistoista Kansallisarkistoista, huomasin että hänen perhettään oli siirtynyt Suomeen inkeriläisten väestönsiirroissa jatkosodan aikana. Näistä Inkerin siirtoväen väestökorteista löytyi maininta Katri Järnästä (äiti), syntynyt 1884, joka oli siirtynyt Suomeen tyttärensä Anna Taljan kanssa (synt. 1917) ja jolla oli sodassa pojat Antti (1913) ja Juho (1915), sekä Simo, jonka tiedettiin olevan sotavankina Suomessa. Lisäksi mukana Suomessa oli tytär Maria Järnä (vai olisiko jonkun pojan vaimo?), jolla oli Virossa vuonna 1942 syntynyt tytär Helmi. He ovat kaikki olleet kolhoosityöntekijöitä.

Papereita tutkimalla selviää, että he ovat asuneet peräti Mikkelissä, joka on siis lähellä Otavaa, jossa Simokin on ollut. Papereista löytyy jopa tarkka osoitekin: Porrassalmenkatu 26. Oletan, että he ovat tienneet Simon olevan lähellä Otavassa ja oletan heidän jopa tavanneen sota-aikana. Ainakin Otavan koulutilalla olleiden muisteluiden perusteella vangit liikkuivat sangen vapaasti koulutilan alueella ja siellä oli myös inkeriläisiä. Oletan, että Simo ei ole isoisäni, koska häneen tuntuu liittyvän paljon ihmisiä, jotka ovat pyörineet lähistöllä. Kun on enemmän porukoita, syntyy enemmän juttuja. Lempin suhteesta sotavankiin ei vaikuta syntyneen juuri mitään puheita.

Toisaalta kun olen nyt jututtanut Otavassa olleita, eivät he muista moniakaan vankeja tai heihin liittyviä asioita. Joten onhan Simo mahdollinen isoisä ja siksi ajattelin katsastaa löytäisinkö hänestä jotain lisätietoja. Suunnistin hiljattain Mikkeliin arkistolähteitä katsomaan.

Mikkelin henkikirjoista selailen osoite osoitteelta Porrassalmenkadun väkeä. Löydän melko nopeasti vuoden 1943 asukkaita oikeasta talosta. Se onkin mielenkiintoista: talossa asuu amerikkalainen Villiam Verneri Mattson, romanialaisen vaimonsa Marie Sommelon ja tyttärensä Hely Rosalien (synt. 1941) kanssa. Jopas on kansainvälistä! Samassa osoitteessa asuu myös Kiihtelysvaaralta muuttanut Vieno Saarti (synt 1922), Käkisalmesta muuttanut Liisi Salo (synt 1933), Liimataisen, Kantasen ja Lindroosin perheet, joissa oli 1940-luvulla syntyneitä lapsia. Olisipa hauska löytää joku heistä ja kysellä muistavatko he inkeriläistä perhettä, joka on inkeriläisasiakirjojen mukaan asunut samassa osoitteessa, mutta henkikirjojen mukaan ei. Olisiko heillä valokuvia tuosta ajasta? Millaista elämää he ovat viettäneet sota-ajan päämajakaupungissa? On ollut selvästi ahdasta, pommikoneitakin on nähty ja kuultu ja varmaan on bongattu itse marsalkka Mannerheim jollakin päivittäisillä ratsastusretkillään? Kaupungissa on kulkenut korkearvoista sotilasväkeä,  on ollut saksalaisia ja sitten vielä karjalaisia, inkeriläisiä ja tämmöisiä amerikkalaisia kansainvälisine vaimoineen.  

Porrassalmenkatu 26 on sijainnut lähellä Mikkelin keskussairaalaa ja Mikkelin lyseota, joten pitää ihan kurkistella Finnasta, miltä siellä on mahtanut näyttää. Yläkuva Finnasta ja siinä näkyy millainen puutalokaupunki Mikkeli joskus oli, ei ole enää. Kuvan kaunis vanha puutalo on naapuri, eli Porrassalmenkatu 28. Aina harmittaa näiden vanhojen kuvien äärellä, miten rumaksi on Mikkelikin tuhottu (sodan jälkeen).

Mikkelin arkistosta löytyy tietoja inkeriläisistä, joita on koottu yhteen ennen Neuvostoliittoon palautumista. On monenmoista selvitystä ja merkintää. On kysytty lähdetäänkö takaisin vapaaehtoisesti. On kysytty vielä uudestaan vapaaehtoisuutta. Sitten nekin, jotka ovat ilmoittaneet että eivät ole vapaaehtoisia, on palautettu. Mieleeni muistuu hiljattain käymäni keskustelu naisen kanssa, jonka äiti oli tullut Suomeen pakolaisena Vienankarjalasta 1920-luvulla. Äiti toimi sota-ajat opettajana ja kun inkeriläisoppilaan palautuksen aika tuli, hän haki uuden piirroslehtiön ja hienot värikynät tytölle mukaan matkalle. Ja oli katsonut pitkään ja  hyvin hiljaa. Hän itse ei koskaan palannut, ei Vienankarjalaan, ei Venäjälle. Monet vienankarjalaisest ja muut aiemmin Suomeen paenneet olivat pelänneet josko Venäjä vaatii heidänkin palauttamistaan. Varmaan siinä inkeriläiskohtaamisen hetkellä oli juossut mielessä monta asiaa.

Järnän porukkaa löytyy siis Mikkelin sosiaalilautakunnan inkeriläisasiakirjoista ja siellä mainitaan Katri Pietarintytär (1884), joka on sijoitettu vaunuun 7 joulukuun 5. päivä, hän ei ole ilmaissut missään vaiheessa onko vapaaehtoinen palaaja vai ei. Hänen tyttärensä (tai miniä) Maria Juhantytär Järnä on tyttärensä Helmin kanssa sijoitettu sairausvaunuun nro 5.  (Voivoi, onkohan Helmi palannut sairaana Neuvostoliittoon?). (Palautusjunat tiettävästi vain lisäsivät vauhtia Pietarin kohdalla ja veivät inkeriläiset suoraan Siperiaan, jossa heitä odotti raskaat olosuhteet.) Heidän kohdallaan lukee myös, että ovat asuneet ennen palautumistaan Mikkelin Lönnrotinkatu 4:ssä. (Katson henkikirjat, ei mitään merkintää heistä). Lisäksi perheen yhteydessä mainitaan tytär Anna Juhontytär Talja ja Juho Juhonpoika Talja (synt. 6.7.1939) jotka ovat asuneet: ei Porrassalmenkadulla, ei Lönnrotinkadulla, vaan Otavan koulutilalla!  

En ole oikein päässyt seuraavissa pähkäilyissä eteenpäin. Okei, Järnän perhettä on ollut monessa osoitteessa ennen palautumista. Paljon Juhonpoikia ja -tyttäriä. Heitä on palautettu Neuvostoliittoon eri junissa. Onkohan tämä Anna päässyt myös töihin Otavan koulutilalle Simon lailla? Pitäisikö soittaa taas kaikki Otavan koulutilan muistelijat, muistavatko he tätä naista ja lasta? Jos oikein pinnistelen, muistelen jonkun nimittäin maininneen, että joitakuita inkeriläisiä piiloteltiin Otavassa sodan jälkeenkin, mutta he katosivat myöhemmin, ehkä palautettiin Valpon toimesta, ehkä ei. Hmm.

Lisäksi minulla on Taljan perhettä DNA-osumissa. Mutta hyvin kaukaista. Ja niitä osumia vaikuttaisi olevan minulla enemmän kuin isällä, eli tulevat myös äitini puolelta. Mutta silti.

Järnän väkeä ei oikein löydy Venäjältä ja kun olen jutellut Suomeen 1990-luvun jälkeen palanneiden inkeriläisten Järnien kanssa, he ovat kertoneet että ehkä tämän perheen väki jäi Siperiaan. He eivät ainakaan palanneet Venjoelle sodan jälkeen.

Ihan periaatteesta jatkan silti Järnän perheen etsintöjä.

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sukututkimukseen hurahtanut tietokirjailija Ira Vihreälehto selvittää sukunsa menneisyyden mysteerejä. Olen koulutukseltani historioitsija ja etsin erityisesti venäläistä isoisääni, sivussa selvitän äitilinjaa ja teetän DNA-testejä. Jaan parhaat vinkkini täällä. Eksyn välistä sivuraiteille. Hyppää mukaan!

Teemat