Olen tälläkin viikolla etsinyt toisten ihmisten sukulaisia. Pitkäaikainen etsintäni ylläolevan kuvan johdosta on uudessa Seura-lehdessä (numero 15-16). Juttu tehtiin hyvässä yhteistyössä toimittajan kanssa ja tarina kerrottiin harkitusti, kauniisti ja kaikkia osapuolia kunnioittaen. Jutun tarkoituksena on löytää valokuvan poika, nykyisin seitsemänkymppinen mies. Kuvaa on aiemmin jaettu tässä blogissa ja omissa somekanavissani (Twitter, Facebook ja Instagram) ilman yhtäkään yhteydenottoa. 

Aiempi bloggaus etsinnästä täällä: http://www.etlehti.fi/blogit/kadonneen-suvun-metsastaja/lottien-jaljilla-salatusta-suhteesta-syntynytta-lasta

Artikkelin yhteydessä julkaistiin myös sähköpostiosoitteeni, jotta mahdolliset vinkit olisi helppo saattaa tietooni. Olenkin kurkistellut sähköpostiani nyt pääsiäisviikonloppuna aivan yhtenään, mutta vielä ei ole tullut mitään tietoja. Mihin kummaan tämä nainen ja poika oikein ovat kadonneet? Kai nyt joku heidät tunnistaa? Kai heillä pakosti on elossaolevia sukulaisia ja tuttavia Suomessa? 

Olen miettinyt, että ehkä nainen ja lapsi siirtyivät esimerkiksi Ruotsiin sodan jälkeen? Onko poika annettu pois? Pohdimme tätä mahdollisuutta toimittajan kanssa pitkään ja hän sanoi, että kuvassa on selvästi hyvä äiti-lapsi-suhde aluillaan, voisiko tuo äiti muka antaa poikansa pois? Ei minustakaan. Mutta kuvat valehtelevat, senhän me kaikki toki tiedämme.

Omien yhteystietojen levittäminen isolevikkisessä lehdessä tietysti mietityttää. Olen kuitenkin havainnut monien etsintöjeni johdosta: ainakin suomalaiset ovat niin fiksua väkeä, että laittavat vain oikeita tietoja eteenpäin. Saan paljon yhteydenottoja erilaisten etsintöjen tiimoilta ja kaikki posti jota saan, on todella asiallista ja useimmiten myös hyvin kiinnostavaa. Joten itse en ole kokenut mitään somehäirintää minkään tahon suunnalta. (Ainoat negatiiviset kommentit ja viestit joita olen saanut, ovat tulleet muuten omilta sukulaisilta, ne ovatkin kyllä sitten olleet todella ikäviä). Eli jos sinä pähkäilet uskallatko alkaa julkisesti penkomaan jotakin suvun salaisuutta ja etsiä omalla nimellä ja naamalla, niin sanoisin, että anna mennä! Todennäköisesti saat läjän kiitoksia niiltä muilta, joita esimerkkisi rohkaisee. 

Tuon ylläolevan kuvan johdosta tulin myös aikanaan perustaneeksi muutaman muun henkilön kanssa ja muutaman muun sukututkijan rohkaisemana Facebookkiin sivun Kadonneet sukulaiset. Siellä on jo yli 500 jäsentä! Ja etsintöjä, tarinoita, vinkkejä, kannustusta vielä sitäkin enemmän. Myös niitä onnistumisia ja löytyneitä sukulaisia! Varsinkin niistä onnistumisista on mahtava kuulla, minäkin teen näitä etsintöjä ihan harrastusmielessä ja omalla vapaa-ajalla.

Toinen etsintä, johon käytin useamman illan tällä viikolla onkin sitten tuoreempi tapaus. Etsijä on Ruotsiin adoptoitu nainen, joka on aikuistuttuaan kiinnostunut selvittämään biologiset vanhempansa. Ymmärrän häntä hyvin, vaikka olisikin elänyt mukavassa ja rakastavassa adoptioperheessä, ne omat oikeat juuret ovat ihmiselle tärkeät. Hän ei halua sotkea tämän isän elämää, jos tämän elossa löytää, eikä ole perinnön tms perässä. Kun vain saisi tietää totuuden.

Luin hiljattain jonkin amerikkalaisen onnellisesti päättyneen etsinnän yhteydessä löydetyn isän kommentin. "Sain sähköpostin, jota nuori mies pelkää ja jonka vanheneva mies ottaa innolla vastaan". Näin varmasti ainakin on siinä tapauksessa, että on ajatellut jääneensä lapsettomaksi ja kuuleekin sitten aikuiseksi ehtineestä biologisesta jälkeläisestä.

Tämä etsijä ei kuitenkaan osaa suomea ja etsintä on siksikin ollut hankalaa. Hän on saanut selville adoptiopapereista äitinsä nimen ja ehti myös tavata äitinsä ennen tämän kuolemaa. Äiti ei kuitenkaan antanut kovin paljon tietoja biologisesta isästä. Isä on tavattu mikkeliläisessä ravintola-yökerho Kalevassa syksyllä 1968. Kyseessä lienee ollut sellainen lyhytaikainen romanssi. Isän nimeksi on adoptiopapereihin kirjattu sukunimi, josta ei voida olla varmoja, onko se oikea tieto. Lisäksi äidin sukulaiset ovat heittäneet muutaman muun herran nimen mukaan arvailujen kehään.

Kuvassa on etsijän biologinen äiti ja etsijä pienenä tyttösenä. Etsijälle on kerrottu, että hän on kovasti isänsä näköinen. 

Isästä tiedetään lisäksi, että hän on ollut sosiaalinen, mukava, vaalea ja noin 170 senttinen mies, joka on liikkunut paljon työnsä puolesta (eli ei asunut Mikkelissä). Varmoja ei olla siitä, onko hän tiennyt lapsesta vai ei. Etsijä on teettänyt DNA-testit ja tulokset ovat antaneet osumia huomattavat määrät Mikkelin seudulta, mutta myös muualta Suomesta. Parhaimmilla osumilla vaikuttaa olevan esivanhemissaan paljon savolaisia sukunimen kantajia. (Kaikki kolme arvailtua sukunimeä ovat tyypillisiä savolaisia -nen-päätteisiä). Etsijän äidin suku on mm Karjalasta, joten on vaikea erotella osumia äidin ja isän laariin, koska Savo ja Karjala ovat melkoisen sekaisin keskenään ja ihmiset ovat kulkeneet niiden välissä satojen vuosien ajan jälkiä jättäen. Etsijä on teettänyt testinsä FTDNA:ssa ja on myös minun osumani, mutta kaukainen ( jos olet FTDNA:ssa hae Anne Nikulainen-Müller, jos haluat tarkistaa onko hän osumasi). Arvelen itse olevani etsijälle sukua tämän isän kautta.

Tässä etsinnässä on joitakin mahdollisuuksia nyt ilmassa. Löysimme molemmat netistä kuvaukseen sopivan miehen, jonka sukunimi nousee myös FTDNA:n listoilla kärkeen. Hänellä on tarinaan sopiva sukunimi. Hän on hämmästyttävän paljon etsijän näköinen. Kaiken lisäksi tämä henkilö on julkisuuden henkilö, joka on peräti kirjoittanut elämänkertansa ja jakanut videoita. Säntäänkin oitin kirjastoon katsomaan, löytyisikö sieltä lisävihjeitä eli sukunimiä tai muistoja ravintolaillasta Mikkelissä. Valitettavasti ei. Tyypillinen miehen elämänkerta sanoisin, äidistä muutama sivu ja vaimosta vielä vähemmän. Satoja sivuja sitten vietetään niiden miehisten merkkitekojen äärellä. Pöh.

On toki myös mahdollista, että tämän isä-kandidaatin joku sukulainen olisi etsijän isä. Jännää on, tilanne elää!

Etsijästä on kirjoitettu myös Mikkelin seudulla: http://www.lansi-savo.fi/uutiset/isan-etsija-pyytaa-vinkkeja-puskaradiossa-aiti-ja-isa-tapasivat-mikkelilaisella-0 

Sekä Iltalehdessä: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201704162200103585_ul.shtml

Nyt pidän peukkuja, että molemmat mysteerit ratkeavat pian :)

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sukututkimukseen hurahtanut tietokirjailija Ira Vihreälehto selvittää sukunsa menneisyyden mysteerejä. Olen koulutukseltani historioitsija ja etsin erityisesti venäläistä isoisääni, sivussa selvitän äitilinjaa ja teetän DNA-testejä. Jaan parhaat vinkkini täällä. Eksyn välistä sivuraiteille. Hyppää mukaan!

Teemat

Blogiarkisto

Instagram