Kuvassa Janne Raudaskoski, Aki Pelkonen ja Hannu Pelkonen.

Suomirokkia teatterin lavalla

Onpa täällä paljon Suomen- ja Ruotsin-lippuja!

Se on ensimmäinen näky, joka odottaa Oulun kaupunginteatterin ala-aulassa. Alkamassa on näytelmä Laulu koti-ikävästä.

Lippuja pitelevät ensi-iltaan saapuneet teatterivieraat. Osa heistä on maakunnan tunnettuja poliitikkoja, kirkon miehiä tai taiteilijoita, osa ihan tavallisia kulttuurinkuluttajia.

Mutta miksi heillä ovat nuo  sinivalkoiset ja -keltaiset liput? Asia hämmästyttää hetken. Sitten välähtää, että onhan kyseessä näytelmä, joka on sovitettu siirtolaisuudesta ja ulkosuomalaisuudestakin kertovasta dokumenttielokuvasta.

Juu, miksipä ei sopisi tuoda pieniä heilutettavia lippuja tähänkin tilaisuuteen, pohdin. Lippu on osa kansallista identiteettiämme – jota on tosin päätynyt vahvistamaan tällä kertaa Oulun kaupunginteatteri.  Käsiohjelman ostaessani nimittäin huomaan, että se on nidottu tikun päähän. Kansissa ovat Suomen ja Ruotsin tutut symbolit. Nerokasta! Saan itsellekin lippuviirin käteen. 

Jos et näe kuvaa yllä, voit katsoa sen täällä

Laulu koti-ikävästä -elokuva ilmestyi vuonna 2013. Se kuvaa Latvalehtojen perheen Tauno-isän ja Kai-pojan matkaa Oulusta Göteborgiin. He ajavat katsomaan lapsuuden maisemia Ruotsiin, ja ajomatkan keskusteluissaan he sukeltavat 1970-luvun muistoihin sekä nykypäivän tunnetiloihin, juurettomuuteen ja maahanmuuttajien asemaan. Esillä on vahvasti myös haukiputaalaisen Aknestikin musiikki, sillä teini-ikäisenä Suomeen takaisin muuttanut Kai Latvalehto tunnetaan yhtyeen kitaristina.  

Road movieta ja musikaalia muistuttava dokumentti on saanut paljon palkintoja. Se on muun muassa palkittu Pohjoismaiden parhaana dokumenttielokuvana Göteborgissa palkittu sekä voittanut kaksi Jussia.

Oulun kaupunginteatterin suurella lavalla esitys käynnistyy mahtipontisella Suomirokkia-kappaleella. Se on Aknestikin tunnetuin hitti, ja sen energia jättää kovat odotukset tälle dokumenttiteatterinäytelmälle. 

Esityksen yleisössä aikaansaamat tunneskaalat liikkuvat nopeasti laidasta laitaan. Jo ensimmäisten viiden minuutin aikana useammaltakin penkkiriviltä kuuluu niiskutuksen vaimeita ääniä. Kain tunteisiin voi samastua helposti, vaikka ei olisikaan kokenut maastamuuttoa omakohtaisesti. Monet tunteet ja jutut ovat tuttuja sukupolvien takaa; suomalaiset lähtivät sankoin joukoin 1960- ja 1970-luvuilla Ruotsiin paremman elintason perässä. Siirtolaistarinoita löytyy joka suvusta.

"Suomi-rokkarin tunteisiin voi samastua helposti, vaikka ei olisikaan kokenut itse siirtolaisuutta."

Kuka minä olen? Miksi kannan häpeän ja syyllisyyden taakkaa? Nämä asiat painavat monen itseään etsivän ihmisen mieltä Suomi-rokkari Kain tapaan. 

Jokaisessa kohtauksessa on mukana vahva Oulun murre. "Ookko nää" ja muista herkullisista sanonnoista huolimatta isän ja pojan jutustelu käy välillä tylsäksi, mutta onneksi musiikkiesitykset katkaisevat sopivasti perhedialogin.

Kaj Chydeniuksen, Mikko Alatalon ja Hectorin lauluja esittävät upeasti 1970-luvun vaatteisiin pukeutuneet kaupunginteatterista tutut näyttelijät ja esityksen päähenkilöt.

Kuvassa Kai Latvalehtoa näyttelevä Aki Pelkonen.
Kuvassa Kai Latvalehtoa näyttelevä Aki Pelkonen.

Väliajan jälkeen näytelmä saa uudenlaista vauhtia. Musiikkia on vähemmän ja uusia, elokuvan ulkopuolisia tarinoita on enemmän.

Draama saa rinnalleen runsaasti komediaa. Siirtolaisuusajan tarinoihin liittyy yhä useammin kiroilu ja viinanhuuruiset muistot – osa niistä itkettää, osa naurattaa. 

Myös visuaalisuus nousee uusille tasoille. Päänäyttelijät Aki (Kai) ja Hannu Pelkonen (Tauno) istuvat monia kohtauksia Mersun etupenkillä ja pidemmän päälle se puuduttaa, mutta erityyliset lavastuksetkin – vaikkakin nopeilla vaihdoilla – piristävät. 

Kylmät väreet tulevat etenkin näkymästä, johon ohjaaja Mika Ronkainen on hyödyntänyt uskomattoman kauniisti siirtosuomalaisten mustavalkoisia valokuvia. Harmi, että tämä kuvakollaasi viipyy ihailtavana niin lyhyen aikaa. Keltaisten pyykkirivien iloista armeijaa olisi voinut myös tuijotella kauemminkin, mutta göteborgilaisen punkbändin voimakkaasti välkkyviä valoja eivät herkkäsilmäiset taatusti halua katsoa yhtään pidempään. 

Kuvassa Aki Pelkonen ja Heli Haapalainen.
Kuvassa Aki Pelkonen ja Heli Haapalainen.

Päätösnumeron jälkeen lavalle nousevat näyttelijöiden jälkeen Aknestik-yhtyeen jäsenet, dokumenttielokuvassa esiintyneet Latvalehdot perheineen sekä ohjaaja Ronkainen, joka on saanut myös oman roolinsa näytelmään.  

Ensi-ilta ei pääty käsiohjelman lippujen heiluttamiseen vaan ennätyspitkiin taputuksiin.

  • Laulu koti-ikävästä, kantaesitys Oulun kaupunginteatterissa 27.2.2016.
    Esitykset jatkuvat 21.5. saakka
    sekä myöhemmin syksyllä 2016.

Teksti Annakaisa Vääräniemi Kuvat Annakaisa Vääräniemi ja Kati Leinonen / Oulun kaupunginteatteri

 

Kuvassa Aki Pelkonen.
Kuvassa Aki Pelkonen.

Kuvassa Mirjami Kukkola ja Hannu Pelkonen.
Kuvassa Mirjami Kukkola ja Hannu Pelkonen.

Kuvassa Joose Mikkonen, Aki Pelkonen ja Timo Pesonen.
Kuvassa Joose Mikkonen, Aki Pelkonen ja Timo Pesonen.

Kommentit (0)

Seuraa 

Kurkistajassa ET:n toimittajat supisevat kulttuurimaailman kuulumisista (vain sinulle), kurkkaavat kulissien taakse ja vinkkaavat parhaista elämyksistä, ilmiöitä, kirjoista ja kuulumisista.

Onko sinulla sipisipi-juttu taidemaailmasta? Kerro meille!

Toimituksen yhteystiedot löytä täältä

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat