Törmäsin tutkiessani naiskauneuden historiaa maailman ensimmäiseen tunnettuun blondiin: Rosalie Duthén. Hän oli kurtisaani. Ei mikään mikä tahansa kurtisaani, vaan jopa Ranskan kuninkaan rakastettu.  Kaunis hän oli kuin mikä, siitä ei ole epäilystäkään. Hän tuli kuuluksi seurapiireissä siitä, että hän mietti valtavan pitkään, ennen kuin vastasi mihinkään. Hänen kohdallaan ei kai kyse ollut sitten kovin kummoisista vastauksista, koska se tulkittiin hitaaksi älyksi.

Ensimmäisenä tyhmänä blondina hän tuli tunnetuksi, kun hänen hitautensa inspiroi yksiosaisen näytelmän Les Curiosites du foire vuonna 1775. Se oli satiiri ja kuulemma nauratti pariisilaisia viikkojen ajan. Näin Rosalie sitten jäi historiaan maailman ensimmäisenä typeränä blondina. Häntä ennen vaaleus oli ollut lähinnä arvostettu, Neitsyt Mariaankin yhdistetty ominaisuus.

Tätä jäin miettimään, kun olen seurannut erään 40-vuotiaan nuoren naisen ikäkriisiä. Hänellä näyttää olevan kova tarve mainita entisiä poikaystäviään. Hänellä on ollut niitä muuallakin kuin omassa synnyinmaassaan. Olen ollut huomaavinani, että monet 40 vuoden kriisistä kärsivät naiset palaavat vanhoihin rakkauskokemuksiinsa. Se on kai luonnollistakin. Selittyy biologialla. Kun naisen lisääntymiskyky vähenee, hän tuntee hyväksymisen tarvetta naiseudelleen. Hän kaipaa tunnetta, minä olen vielä nainen. Silloin on aika itsestään selvää myös muistojen kautta palata miessuhteisiinsa.

Yhdelle asialle olen itse huomannut olevani herkkä. Nimittain sille, kun minulta kysytään: rakkausko se vei ulkomaille. Minulla ei toki ole mitään rakkautta vastaan, päinvastoin. Jostain syystä olen vain kokenut kysymyksen vähättelevänä ihmisyyttä, naiseutta ja kykyjäni kohtaan. Saatan olla asian suhteen yliherkkäkin. Silti minusta tuntuu, että samaa kysytään harvemmin miehiltä. Tämä juolahti mieleeni, kun kyseinen ikäkriisistä kärsivä nainen kertoi itse, kuinka rakkaus oli vienyt hänet, Ranskaako se nyt sillä kertaa oli.

Silloin taas mietin tätä maailman ensimmäistä tyhmää blondiakin. Historiaan hän jäi. Minulle on kyse siitä, millä muistolla me kukin jäämme historiaan. Kyllä, mieheni on italialainen. Minä muutin Italiaan muuten töiden perässä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

52-vuotias tietokirjailija ja symbolitutkija Liisa Väisänen ihmettelee ihmistä ja maailmaa. Eri viikonpäivinä on temoiltaan vaihetelevia kirjoituksia. Siten lukijoiden on helpompi löytää omat kiinnostuksen kohteensa. Teemat ovat seuraavat: symbolisunnuntai, taidetiistai, kuvan keskiviikko ja toisinaan persoonallinen perjantai. 

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat