Juhannusjuoma on suunnittelemani muunnelma perinteisestä Louhisaaren juomasta ja simasta. Mustaherukanlehtien lisäksi raaka-aineena on raparperia, viinisuolaheinää ja sitruunaa. Juomasta tulee maultaan raikasta ja väriltään hennon vaalean rosaa, raaka-aineiden värit vaikuttavat sävyyn.

8 litraa

 

5 dl raparperipaloja

5 l mustaherukan tuoreita nuorehkoja lehtiä

1 l viinisuolaheinää

8 l vettä

n 3 dl sokeria

pieni nokare tuorehiivaa

1 sitruunan mehu

Kuori ja paloittele raparperi noin 3 cm:n paloiksi. Laita ne n. 8 l kattilaan, lisää 5 litraa vettä ja sokeri. Kiehauta ja keitä sen jälkeen muutaman minuutin ajan.

Puhdista mustaherukanlehdet ja viinisuolaheinät. Kirpeän raikasta viinisuolaheinää on helppo kasvattaa pihassa, itselläni se on lähtenyt leviämään kukkapenkin reunaan yhdestä kaupan viinisuolaheinä-ruukkuyrtistä, jonka juurakon istutin kukkapenkkiin. Se on siementänyt ja levinnyt nyt kukkapenkissä vuodesta toiseen.

Lisää ne kattilaan ja sekoita nin, että kaikki ovat kiehuvan veden alla ja kuumentuvat. Ota sen jälkeen kattila heti pois liedeltä. Lisää 3 litraa kylmää vettä.

Jäähdytä seos kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva, herneenkokoinen pala riittää, pieneen tilkkaan vettä ja kaada se kattilaan  juomaseoksen pinnalle. Peitä juoma kannella ja anna käydä huoneenlämmössä seuraavaan päivään.

Siivilöi juomasta pois lehdet ja raparperipalat. Lisää joukkoon sitruunamehu. Pullota juoma puhtaisiin pulloihin ja säilytä viileässä. Juoma on valmista, käynyttä n.1-2 vrk kuluttua riippuen lämmöistä.

Juoma on parhaimmillaan parin päivän kuluttua valmistamisesta. Tarjoa se tervetuliaisjuomana tai nauti aterialla.

Resepti:

Arja Elina Laine, Arjan Ruokaviestintä tehnyt ET-lehden blogiin

Tykkää ja katso lisää ruokajuttujani https://www.facebook.com/makujenpaivakirja/

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Makujen Päiväkirja on ruokaan ja leivontaan keskittynyt blogi, joka auttaa löytämään uusia raaka-aineita ja opastaa käyttämään niitä ruoka- ja leivontaresepteissä. Tulen esittelemään ja testaamaan tuotteiden ja raaka-aineiden lisäksi bongaamiani keittiövälineitä, -laitteita ja muita ideoita, esim. keittokirjoja, ruokasivustoja, ruokaa matkoilta, ravintoloita ja kahviloita.

Olen uusi Et-bloggaaja, mutta konkari reseptien tekemisessä uusille tuotteille, taustalla on kotitalousopettajan koulutus, yli 2000 uuden reseptin luonti, paljon ruokakuvia ja esiintymisiä. Olet nähnyt minut ehkä televisiossa tai messuilla. Muutama vuosi sitten olen ollut tekemässä ET-lehden lukijoille ruokaseinäkalenteria. 

Paina blogini seuraa-nappia, niin olet mukana uusimmissa ruokailmiöissä! Linkit uusiin ET-blogin juttuihini saat myös seuraamalla Makujen Päiväkirja Facebookissa.

 

Teemat