Selaillessani ulkomaista sisustuslehteä jäin tuijottamaan erästä kuvaa. En ensin ymmärtänyt mitä oikein jäin katsomaan. Moderni asunto, minusta hirveätä sekamelskaa. Kyseessä oli nuoren naisen kämppä ja lopulta tajusin, että eräällä pöydällä oli tuttu patsas. Se oli ilmiselvä Milon Venus. Luin kuvatekstin, mutta ei siinä ollut muuta, kuin että nuori nainen oli saanut kipsipatsaan isoäidiltään, joka oli tuonut sen matkatuliaisina Italiasta.

Melkein samanlainen patsas oli viereisen seinän ikkunalaudalla, paitsi että se ei ollut kipsiä. En ollut sitä ajatellut tai edes mieltänyt pitkiin aikoihin muuten kuin pölynkerääjänä, joka täytyi pyyhkiä kostealla aina silloin tällöin. Koska se ei ollut kipsiä, sitä saattoi kunnolla puhdistaa. Mutta samannäköinen se oli kuin lehden kuva. Muistelin miten patsas oli tullut meille. Ajatukset palasivat aviomiehen syntymäpäivään 40 vuotta sitten. Mietin mitä ostaisin lahjaksi. Kävelin juuri Mannerheimintieltä Bulevardille ja siinä se oli: Lord Nelson, italialaista esinekulttuuria myyvä kauppa. Ikkuna oli täynnä kaikenlaista lahjatavaraa.

Menin sisään kauppaan, joka oli täynnä erilaisia patsaita, rautaisia ja kuparisia esineitä ja vaikka mitä. Silmään pisti Milon Afrodite, tuo kädetön valkoinen marmoripatsas. Tiesin jotakin patsaan alkuperästä. Patsas on kreikkalaisen kuvanveistäjän Antiokian Aleksandroksen työ. Se löydettiin vuonna 1820 kaupungin raunioista Meloksen saarelta. Nykyisin alkuperäinen patsas on Louvressa. Alkuperäisessä patsaassa on uumoiltu olleen kädet ja vasemmassa kädessään nainen piteli omenaa.

Jotenkin symbolista. Ajattelin, että Milon Venus sopisi kyllä lahjaksi. Patsas oli melko kallis, koska se oli marmoria, mutta ostin sen. Se oli melko painava kantaa kotiin, mutta mies oli tyytyväinen. Myöhemmin mietimme yhdessä mitä patsas oikein tarkoitti. Oliko puhtaanvalkea marmori jonkinlainen viattomuuden symboli? Entä puuttuvat kädet, voiko niistä lukea jotain esifeminististä sanomaa? Emme päässeet yksimieliseen tulokseen. Kädetön valkoinen marmoripatsas silloin 40 vuotta sitten herätti vain ostoreaktion, nyt lehtikuva patsaasta puhui ehkä uudella tavalla.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi Ratikoita ja Rosmariinia lähestyy elämänilmiöitä eläkkeellä olevan Marjatan näkövinkkelistä lonkkaleikkauksen jälkeen, aviomiehen, kolmen lapsen ja viiden lapsenlapsen rikastuttamassa elämässä. Kirjoituksissa kuvataan kaupunkilaiselämää ratikoissa ja busseissa, kaupoissa ja kirpputoreilla, kirkoissa ja gallerioissa, uusia näkökulmia ehkä nostalgisin painottein. Marjatta on ollut yliopiston opettaja ja journalisti. Harrastuksena on ollut ja on maalaaminen, jossain määrin käsityöt ja maailman tarkkailu. Elämääni kuuluu myös Katolinen kirkko.