Kirjoitukset avainsanalla tekstiilitaide

Kulttuuriretki Keravalle kannattaa.  En ole pitkään aikaan nähnyt yhtä kiinnostavaa näyttelyä kuin Näkyväksi neulottu - yarn visions Taide- ja museokeskus Sinkassa Keravalla. Tämä setti kiinnostaa niin käsityöntekijöitä, lapsia, aikuisia, vanhuksia kuin epäkulturellejakin. Näyttelyssä on kolmessa kerroksessa virkattuja miehiä, graffitiksi puhjenneita ryijyä, kirjottuja seteleitä ja jopa K18-kanavatöitä!

Kuvataiteilijat puhaltavat vanhoihin työtapoihin uuden hengen. Virkattu poliisiauto, tuftatut graffitit, elävän oloiset kyläläiset ja näkyväksi virkatut matemaattiset mallit tekevät pehmeäksi mielletystä käsityöstä räiskyvää ja kantaaottavaa. Käsintehty tulee iholle, henkilökohtaisen alueelle ja tunkeutuu tunnemuistiimme. Kaikki työt on tehty perinteisistä käsityömateriaaleista, langasta, kankaasta ja kierrätysmateriaaleista.

Samaan aikaan kun kuvataide ja taideteollisuus ovat lähentyneet toisiaan, käsityö harrastuksena on noussut aivan uudelle tasolle. Sosiaalisessa mediassa käsitöistä on tullut yksi voimauttavan tee-se itse-kulttuurin muoto, johon liittyy taitojen jakaminen ja yhdessä tekemisen synnyttämä jaettu ilo. Näyttelyn teokset innostavat tarttumaan puikkoihin ja koukkuihin, mutta antavat myös paikan pysähtymiselle.

Tekstiilitaiteilija Sonja Salomäkeä inspiroi urbaani ympäristö rakennuksineen, ihmisineen ja ilmiöineen. Hän on myös kiinnostunut taiteen mahdollisuuksista kansalaisaktivismissa, erityisestri ilmastonmuutoksen yhteydessä. Kriittisestä näkökulmasta huolimatta hänen käsin tuftatut ryijynsä eivät lietso tuomiopäivän tunnelmia, vaan pikemminkin vahvistavat uskoa tulevaan. Ja ovat jotenkin lämpimän humoristisiakin.

  Ylempänä Talven ihmemaa - Forumin kauppakeskus. Alempana Jono Myllypurossa. Näyttelyssä on muitakin Sonja Salomäen ryijyjä.

 

Venäläinen kuvataiteilija Tanya Akhmetgalieva maalaa neulalla ja ompelee viivat. Taiteilijaa kiehtoo sairaalaympäristö laitteineen, hajuineen ja äänineen, sekä siellä tapahtuvat kamppailut elämän ja kuoleman välissä. Syntyvä lapsi on arvoitus. Miten hänen elämänlankansa kietoutuvat? Tämän teoksen nimi on The Chrysalis phase.

 

Minna Soraluoma: ikonostaasi, virkkaus, eri liikeketjujen muovikasseja.

Ikonostaasi koostuu hajotetuista muovipusseista virkatuista miniatyyripusseista, tai oikeastaan muovipussien pienistä muotokuvista. Pussien kuviot ja mainokset ovat vielä selkeästi erotettavissa. Tutut tuotemerkit ovat niin selkeästi piirtyneet kuluttajan tajuntaan, että ne tunnistaa vaikka osiin hajotettuna ja miniatyyrikoossa. Materiaalina muovi ja erityisesti erilaiset muovipakkaukset assosioituvat heti roskaan ja kertakäyttökulttuuriin. Soraluoman käsissä lähes arvottomat ruokapakkaukset ovat kuitenkin muuttaneet selkeästi muotoaan ja muuttuneet samalla jopa jollain tapaa arvokkaan tuntuiseksi materiaaliksi.

Minna Soraluoman Leipäkuu-sarja on erittäin kiinnostava. Se on tehty virkkaamalla muovikasseja. 31 henkilöä keräsi taloutensa leipäpusseja kuukauden ajan. Pakkausten mukana leipää kului 94 kiloa ja pakkauksia kertyi 223, taloutta kohden 7-53 pussia.

Hän on antanut teoksille hauskat nimet. Esimerkiksi Kansanlaulu, 32-vuotiaan naisen kuukauden leipäpussit. Tai Viidakkokirja, 41-vuotiaan naisen kuukauden leipäpussit.

 

Liisa Hietasen Veijo on virkattu ja neulottu. Menin pari kertaa sen ohi luullen siinä olevan oikean työ miehen lukemassa! Vaikka olen nähnyt Liisa Hietasen virkattuja veistoksia ennenkin. Ne ovat niin sympaattisia ja arkisen oloisia ihmishahmoja. Sinkan näyttelyssä on monta Liisa Hietasen työtä. Tämän blogin aloituskuvassa on Veijo lähempää.

 

- Virkattujen ihmishahmojen lisäksi teen teoksia arjen aiheista, vaikkapa kylpyhuoneesta tai Alepan muovipussista. Yksittäiset pienet ilmiöt kertovat paljon maailmasta. Virkkaaminen on ak­tiivinen mutta hidas tapa käsitellä maailmaa. Virkkaus korostaa kurinalai­sen suorittamisen mallia, mutta siinä vähemmän ja hitaammin ei välttämättä ole huonompaa kuin enemmän ja nopeammin, Liisa Hietanen toteaa.

Cornellin yliopiston matematiikan professorina työskentelevä, latvialaissyntyinen Daina Taimina mallintaa matematiikkaa virkkaamalla.

 

Tekstiilitaiteilija Niina Mantsinen on uudistanut suomalaista ryijyperinnettä risteyttämällä sen katutaiteen kanssa. Hänen tuftatut graffitiryijynsä ovat taitavaa käsityötä, mutta niiden kuvasto on vahvasti kiinni spray-graffin ilmaisukielessä. Mantsinen on vuosia seurannut katutaidetta.

 

Kuvataiteilija Kaija Papu törmäyttää virkatussa poliisiautossaan pehmeänä ja feminiinisenä koetun käsityön ja kovana ja miehisenä koetun poliisin ammatin. Aikaa tämän pääosin kiinteillä silmukoilla käsin virkatun teoksen toteuttamiseen kului kolmisen vuotta. Villasekoitelankaa autoon tarvittiin yli 20 kiloa.

Kaija Papu on tuonut Sinkan näyttelyyn myös K18-kanavatöitä. Hän toteaa näin: "Kanavatyöt mielletään usein mummojen harrastukseksi: kirkkoja, kukkia ja kansallisromantiikkaa. Porno on kaukana romantiikasta, mutta silti nettipornoa löytyy paljon hakusanoilla romantic ja real-love ja sensual.

Papu on valinnut kanavatöidensä aiheeksi näillä hakusanoilla löytyneitä still-kuvia. Antaako hitaasti tehty käsityö pornolle lisää arvokkuutta? Näyttelyssä on erillinen K18 -osio, jonka sisäänkäynnissä lukee tämä: Kanavatöissä on erittäin yksityiskohtaista seksuaalista sisältöä. Aineisto voi loukata herkimpiä katsojia.

Noora Schroderus kirjoo seteleille. Esilä on monta hauskaa teosta.

Sanni Weckman oli suunnitellut yhteisen ryijyn tekoa Hillevi-mummonsa kanssa. Mummon kunto kuitenkin huononi ja hän menehtyi lyhyen sairauden jälkeen. Niinpä Sanni jatkoi yksin. Edesmennyttä mummoa esittävän kuvakudoksen toteutus muistuttaa räsymaton kutomista. Siinä arkinen saa ansaitsemansa arvokkuuden, vanhat lakanat ja vaatteet uuden elämän.

Mikäli käsityöt eivät koukuta, osalliseksi pääsee muutoinkin; Elina Juopperin Perintö-teos kasvaa koko näyttelyn ajan museovieraiden lahjoittamilla raanuilla.

 

 

Jenni Haili tekee eri tekniikoilla versioita samasta kuvasta.

 

NÄKYVÄKSI NEULOTTU, 26.11.2016-5.3.2017

Taide- ja museokeskus Sinkka

Kultasepänkatu 2

04250 Kerava

www.sinkka.fi

 

Kommentit (0)

 

Olo – Mærkbart -näyttely esittelee taideteollisen alan nykytaidetta Suomesta ja Tanskasta. Luvassa on jännittäviä materiaalivalintoja, käsityötekniikoita uudella tavalla sovellettuna sekä persoonallisia oivalluksia.

Monet Kouvolan taidemuseossa Poikilossa esillä olevista töistä ottavat kantaa yhteiskunnallisiin epäkohtiin ja maailmantilanteeseen. Esimerkiksi Maiju Ahlgrén ja Ariadna Donner puhuvat töissään turvapaikanhakijoiden tilanteesta.

Läheltä kauas

Millefleur

Aino Kajaniemen upeat ja herkät kuvakudokset pysähdyttävät minut pitkäksi aikaa niiden luo. Kuvakudoksissa on aitoja hiuksia!

- Työskentelyni alkaa aina piirtämällä tavallisella lyijykynällä paperille. Kaikissa kuvakudoksissani on lopullisen teoksen suuruinen luonnos. Asetan sen loimen taakse ja seuraan kutoessani piirroksen viivoja. Kutoessani en noudata perinteistä kuvakudostekniikkaa, joka sisältää lukemattomia historian luomia teknisiä sääntöjä ja rajoituksia. En välitä säännöistä vaan haluan kutoa vapaasti ja nopeasti. Käytän pystykangaspuita ja kiinnitän kuteen tavallisella haarukalla. En pyri piilottamaan lointa kuten perinteisessä kuvakudoksessa vaan pidän elävämmästä kankaan pinnasta jolloin voi myös aistia kudoksen rakenteen. Teen kuvia konkreettisista pienistä asioista, hetkistä ja tunnelmista ihmisen elämässä, Aino Kajaniemi kertoo.

- En muista milloin aloin käyttää hiuksia kuvakudoksissa. Tein pieniä veistoksia hiuksista 1990-luvun alussa. Kerään kaikenlaisia materiaaleja ja hiuksia olen saanut sukulaisilta ja omilta lapsilta. En käsittele niitä mitenkään ja kudon ne aivan samalla tavalla kuin muutkin materiaalit. Sisareni joka asuu Sveitsissä toi minulle juuri poikansa vaimon hiuksia.Hän on syntyisin Vietnamista ja hiukset ovat aivan mustia! Olen saanut myös vanhusten harmaita hiuksia. On hyvin luontevaa käyttää hiuksia hahmojeni päässä.

Naisen satulalaukku, löytynyt läheltä Aleppoa. Villa, puuvilla, pellava, pistoja, kirjontaa.

- Oikeasti tämä on löytynyt mielessäni lähellä Aleppoa. Kun kuuntelin radiosta Syyrian kriisistä uutisia, sain idean tehdä vanhanaikaisen satulalaukun, joita ennen käytettiin. Olen aina ihaillut itämaisia mattoja ja tein tämän laukun ristipistoilla, Ariadna Donner kertoo.

Tämä on pystypuissa tehty kuvakudos on nimeltään Surunauha. 22.7.2011 Norjaa ravisteli hirveä joukkumurha, kun terroristi tappoi tappoi 69 nuorta viatonta ihmistä.

- Aloin tehdä surunauhaa pystypuissa. Seuraava vuosi oli murheen vuosi minulle, sillä äitini, mieheni veli ja moni läheinen ystävä poistui tästä maailmasta. Kaiken surun kudoin tähän Surunauhaan, kertoo Ariadna Donner.

Maiju Ahlgren: This in my Finland -yhteisötaideteos. Kuvien pikkulapaset on toimitettu pakolaisleirillä Kreikassa oleville lapsille.

Virkatut lapaset ovat myytävinä. Tuotto menee kokonaan SPR:n katastrofirahastoon. Lapaset on hinnoiteltu käytettyjen tuötuntien mukaan 160-230 euroa.

Syksyllä 2015 Suomeen saapui valtava määrä pakolaisia. Pakolaistulva ja rasistiset some-kirjoittelut herättivät ahdistusta Maiju Ahlgrenissa. Lamaannuksen estämiseksi hän alkoi tehdä lapasia pienille pakolaisille.

- Median välittämät kuvat lapsipakolaisista tai rannalle huuhtoutuneista ruumiista, saivat voimaan pahoin. Kaiken ahdistavan keskellä, halusin tehdä edes jotakin, joka auttaisi pakolaisia. Päätin tehdä lapsipakolaisille lämmittäviä villalapasia. Valitsin materiaaleiksi suomenlampaan ja kainuunharmaksen villan. Suomenlammas ja kainuunharmas ovat suomalaisten lampaiden alkuperäisrotuja.  Värjäsin värivalikoiman, jonka koin ilmentävän huoletonta, rauhallista ja positiivista ilmapiiriä. Virkkasin 50 paria lapasia, jotka oli mitoitettu vauvoille, leikki- ja teini-ikäisille. Lapasissa on tägit joissa on erikielisiä tervehdyssanoja. Vasemmassa lapasessa on läntisen pakolaisreitin, ja oikeassa lapasessa itäisen reitin kielten tervehdyksiä. Ajattelin näiden toimivan ehkä apuna uuteen yhteisöön tultaessa. Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijät veivät lapaset Kreikan pakolaisleirille lokakuussa 2016, Maiju Ahlgren kertoo.

Sitä ennen Maiju valokuvasi kaikki lapaset ja teos on nyt esillä Kouvolan Poikilossa. Siellä on myös työpaja 29.10. klo 13–15.30. Maiju opettaa virkkamaan lapasia, kuunnellaan rakkauslauluja ja juodaan kahvia.

- Vähän sellaista ompeluseurameininkiä. Mahdollisesti joku turvapaikanhakija tulee kertomaan oman tarinansa. 

Teos, jonka päältä saa ja pitää kävellä. Eikä haittaa, vaikka se menisi rikki. Keraamikko Kaarina Kuusisto-Lukkarin Ylikävellyt haastaa puhumaan vaietusta aiheesta, naisiin kohdistuvasta väkivallasta.

 

 

 

Leena Illukan Tervetuloa ja tervemenoa -muotokuvatossut rikkovat perinteisen muotokuvagenren hauskasti ja raikkaasti. Muotokuvatossuissa on kirjontaa, ompelu, lankaa ja villaa. Illukka on tehnyt näitä useita.

- Minulla on krooninen selkäsairaus ja ajoittain tai yllättäen selän välilevyt oireilevat. Kerran tällaisen pitkän sairasajan aikana jouduin lepäämään paljon. Turhaannuin ja kyllästyin. Katsoin jalkojani ja idea syntyi siitä, kun en päässyt muiden luo, niin kirjoin ystäväni,rakkaat luokseni tossuihin. Kirjon ja teen tossut itse.

Leena on pyytänyt ystäviltä kuvaa, missä he ovat eri tilanteissa juhlista arkeen.

- On tärkeätä, että kasvoissa näkyy tunteet, ilot ja surut. Kirjon tossut vapaalla kädellä ilman suunnitelmaa. Tossun muoto lähti siitä, että mielestäni se muistuttaa hiukan pääkalloa

 

 

Riitta Forsmanin Levämeri on tehty palapelin palasista.

 

'

 

Virpi Vesanen-Laukkanen kertoo, että Muodonmuutoksia sai alkunsa, kun lapsenlapsi näki hämärässä huoneessa jotain, mitä hän ei nähnyt.

- Työskentelyn keskeisenä teemana on mummola. Installaatio on syntynyt lastenlasten kanssa. Pehmeät kolmiulotteiset veistokset ovat saaneet vaikutteita surrealisimista. Muotoile niitä taivuttelemalla, ompelemalla ja rypistelemällä.

 

 

 

Ulla Pohjolan Vesi-teoksessa on silkkilankaa, helmiä ja tervattu kauhanpesä

 

Nina Nisonen Kadonneet käsikirjoitukset on tehty hylätyistä vanhoista kirjoista.

Olo – Mærkbart

Yhteispohjoismainen taideteollisen taiteen kiertonäyttely Kouvolan taidemuseo Poikilossa 29.9.2016-8.1.2017. Kesällä 2017 näyttely on esillä Øregaardin museossa Tanskassa.

Poikilo, Varuskuntakatu 11, Kouvola-talo.

Avoinna ti-pe 11-18, la-su 12-17, ma suljettu.

Näyttelyyn liittyvät tapahtumat:

Työpaja, vetäjänä Maiju Ahlgrén 29.10. klo 13–15.30, oma virkkuukoukku nro 3–3,5 ja lankaa mukaan
Työpaja, vetäjänä Ulla Sinkkonen 19.11. klo 13–15.30, materiaalimaksu 5 euroa työpajan vetäjälle

Kommentit (0)

Kävin toissa kesänä Taidekeskus Salmelan näyttelyssä Mäntyharjulla. Juutuin pitkäksi aikaa saliin, jossa oli hollolalaisen Helena Vaarin töitä. En ole pitkään aikaan nähnyt mitään yhtä taidokasta. 

Helena Vaarin työtekniikka on kiehtova: lanka on kuin väri ja neula sivellin. Tekstiilityöt ovat kuin maalauksia, sillä ne ovat todella tarkkoja, jopa valokuvamaisia. Niissä on myös jännää kolmiulotteisuutta, esimerkiksi miehen taskusta pursuava taskuliina  on hauska yksityiskohta.

Taiteilijan  aiheita ovat ihmiset, luonto, maisemat ja vaatteet. Hän tutkii valon ja varjojen värejä. Vaate on hyvin veistoksellinen ihmisen päällä. Hän kuvaa kangasta kankaalla, ja kuva saattaa näyttää abstraktilta, kun valot ja varjot antavat perspektiivin teokselle. Pieni lanka on jo itse kolmiulotteinen ja kun lankoja on satoja rinnakkain, kolmiulotteisuus ikään kuin kertaantuu. Kankaat ja langat ovat puuvillaa, viskoosia, silkkiä ja polyesteriä.

- Kokeilin vapaata konekirjontaa 2003, kun halusin maalauksellisempaa jälkeä töihin. Se vei mennessään, tällä tekniikalla pystyy tekemään mitä vaan. Sitä ennen tein teokset applikaatiotekniikalla. Ommellessani töitä kaikissa kankaissa on alla tukikangas. Koko työn alla on taustakangas, missä on tukikangas. Joka kohdassa on ainakin 4 kangasta päällekkäin. Käytän palojen kiinnittämisessä usein apuna liimaharsoa, se pitää kankaat hetken paikoillaan. Muutama tikki päälle, niin eipä enää liiku. Jos ompelen pitsiä, niin kirjon sen esim. Solvy-kalvolle. En käytä kirjontakehyksiä koskaan. Kaikki yksiväriset kankaat käyvät. Kankaan väri on tärkein, senhän voi sitten sävyttää kirjomalla, miten haluaa. Mitään sääntöjä minulla ei ole ompelussa, työ tekijäänsä neuvoo. Mutta työn jäljen pitää olla laadukasta, ja se lähtee kestävistä materiaaleista, Helena Vaari kertoo.

 

Tarinat ja symbolit voivat syntyä maalaustaiteen tavoin kankaalle oli sitten kyse kirkkotekstiileistä tai ompelemalla tehdyistä taideteoksista.

- Tekniikkani tehdä taidetta on kollaasinomaista applikaation ja vapaan konekirjonnan yhdistelmää. Ompelen erilaisia kankaita toisiinsa päällekkäin ja lomittain maalauksellisesti omaa tyyliäni noudattaen, Helena Vaari kertoo.

Helenalla on tavallinen ompelukonen. Tai tällä hetkellä työhuoneessa on pöydällä kaksi Pfaffia.

- Minulla on myös Pfaff Powerquilter 16.0, jolla ompelen vain vapaata konekirjontaa. Mutta liikutan työtä itse koko ajan. Ompelen ilman syöttäjää, vaihdan langan, määrään suunnan ja vauhdin itse, Koneissa ei ole tietokonetta kuvioiden suunnitteluun. Se ei ole minun juttuni. Töissäni jokainen tikki on erilainen ja käsityötä. Isot työt ovat vaikeita liikutella, monesti kangasta pitää rullata koneen varren alle ja vasemmalla on oltava paljon pöytätilaa. Isot työt teen usein parissa osassa ja yhdistän ne jossain vaiheessa.

Vaarin työt näyttävät kaukaa katsottuina maalauksilta. Vasta lähempi tarkastelu osoittaa, että kuvat ovat syntyneet kankaita ja lukuisia erivärisiä lankoja yhdistelemällä. Jokainen tikki on käsityötä. Materiaaleista hän suosii silkkiä, puuvillaa, polyesteria ja viskoosia. Värit vaikuttavat toisiinsa ja sävyjen täytyy olla juuri oikeita, jotta niillä saadaan kolmiulotteinen vaikutelma.

Mutta miten ihmeessä noin upeita kuvia voi ommella?

- Yhdistän ottamiani luonnosvalokuviani kuin kollaaseja, teen tarinan kuvista ja kaavoitan idean ääriviivoiksi. Valitsen kankaat, leikkaan palat, kokoan niistä ´palapelin´ ja käyn ompelemaan sävytyksiä. Lisää kangasta työhön lisää sen mukaan kuin näyttää hyvältä ja kirjon taas. Zoomaan aihetta isoista paloista yksityiskohtiin, pienellä ompelulangalla saa aikaa sekä väripintoja ja graafista viivaa. Lanka on ihana! Siinä on voimaa!

Helena Vaari on valmistunut artesaaniksi 1987 Kuopion koti- ja taideteollisuusoppilaitoksen tekstiilisuunnittelulinjalta. Hänet tunnetaan ennen kaikkea kirkkotekstiileistään. Niitä hän on tehnyt Hollolan, Helsingin Paavalin, Lahden Joutjärven ja Salpausselän, Padasjoen, Hämeenkosken, Siuntion, Haminan ja viimeksi Lappeen Marian kirkkoon.

Kumpia on mukavampi tehdä, kirkkotekstiilejä vai näitä vapaampia teoksia?

- Rakastan tehdä molempia. On suuri kunnia saada tehdä taidetta kirkkoihin, jokainen kirkko on erilainen ja ainutlaatuinen. Työ on sykähdyttävää. Taidetekstiileissä kuva muuttuu kolmiulotteiseksi kankailla ja langoilla, vaikka onkin pinnaltaan melko tasainen. Silkki ja viskoosi tuovat väreihin valon, mattapintainen puuvilla saa tumman varjon syvenemään. Olen ylpeä materiaaleistani! Niissä on pehmeää voimaa. Lankaa menee paljon. Suureen Lappeen kirkon alttarivaatteeseen laskin määrän, siihen meni 10 km ompelulankaa. Suosikkilanka on kirjontaviskoosi, se joustaa vähän, kauniita värejä ja upea kiilto (esim. Madeira). Silkki (Gutermann) ja puuvilla (Coats Cotton) ovat myös hyviä

 

Onko sinulla jokin unelmien työ, minkä haluaisit vielä toteuttaa? ?

- Haluaisin tehdä teoksia, missä on muotia, historiallisia vaatteita ja ompelullisia yksityiskohtia. Aiheita voisi yhdistää johonkin muuhun, no, en tiedä vielä mihin…Rooman matkalla otin satoja valokuvia taiteesta , rakennuksista ja ihmisistä, niistä saattaa löytyä ideoita. Kangasta kankaalla.

 

Lisätietoja Helena Vaarin töistä:

www.helenavaari.fi

Helena.vaari@phnet.fi

Museokeskus Vapriikin näyttelyssä voi ihailla yhtä Helena Vaarin teosta, kevät Lissabonissa. Sen kuva on tämän blogin aloituskuva.

23.9.2016 — 5.2.2017

JOHTOLANKA – 10. TEKSTIILITAITEEN TRIENNAALI

Museokeskus Vapriikki

Alaverstaanraitti 5, 33100 Tampere

Avoinna ti—su 10–18

 

Seitsemän Helenan työtä on esillä myös Kätevä & Tekevä- messuilla Lahden Messukeskuksessa 5.-6.11.

Hän myös ompelee Taito Hämeen osastolla Pfaff Quilterillä 6.11. klo 12-15. Käy katsomassa!

 

Kommentit (0)

Kävin pikaisesti Oslon työmatkan yhteydessä kansallismuseossa, jossa oli tekstiilitaiteilija Hannah Ryggenin (1894–1970) näyttely. Minulla oli vain puoli tuntia aikaa juosta näyttely läpi, ja siitä jäi valtava jano tutkia lisää tämän naisen tuotantoa. En ollut koskaan ennen kuullutkaan hänestä.

Moni ajattelee edelleen tekstiilitaiteeta vähätellen, että se nyt on sellaista söpöstelyä. Kauniita tilkkutöitä ja värikkäitä ryijyjä. Mutta Ryggenin suuret kuvakudokset kävivät päälle kuin yleinen syyttäjä, voimalla ja tunteella. Näyttely oli pikapalanakin uskomattoman väkevä  kokemus: 40 valtavaa, taidokkaasti kudottua poliittisesti kantaaottavaa kuvakudoksia.

Ruotsalaissyntyinen Hannah avioitui norjalaisen taidemaalari Hans Ryggenin kanssa 1924. He muuttivat Hansin kotiseudulle Ryggeen, jossa asuivat maatilalla vuonon perukoilla. Hans nikkaroi kangaspuut, joilla Hannah alkoi kutoa itse kasveilla värjäämillään langoilla.   

Hannah oli vasemmistolainen pasifisti, joka oli aktiivinen Norjan kommunistisessa puolueessa ja kansainvälisissä työläisten liikkeissä. Se näkyy myös hänen töissään. Hän halusi kiinnittää huomiota fasisimin nousuun Euroopassa ja teki kuvakudoksia vastalauseeksi niille. Hänen vuonna 1935 kutomansa seinätekstiili Etiopia kuvasi Benito Mussolinin valloitusta Afrikan maissa. Siihen on kudottu Mussolinin pää, jonka keihäs lävistää. Se esiteltiin Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1937 yhdessä Picasson Guernican kanssa.
 

Ryggen loi elinaikanaan noin sata isoa tekstiiliä. Hän seurasi perinteistä norjalaista 1800–1900-luvun tekstiilitaiteen perinnettä, mutta yhdisti niihin abstrakteja elementtejä ja ihmishahmoja. Hän oli tunnettu voimakkaista kannanotoistaan. Monissa hänen seinävaatteissaan esitetään maailmanlaajuisia poliittisia kysymyksiä visuaalisesti, kuvakudoksena. Ne eivät ole söpöjä vaan järkyttäviä. Monet töistä käsittelevät tapoja, joilla yksilöt ja yhteisöt ovat haavoittuvia ja häpeään tuomittuja. Väkivalta ja vallan väärinkäyttö toistuvat hänen töissään.

Vuonna 1936 hän kutoi seinävaatteen nimeltä Hitler-teppe (Hitler-matto), jossa kaksi mestattavaa hahmoa polvistuu leijuvan ristin edessä. Myöhemmin sille annettiin uusi nimi, Morgengry eli Päiväunet.

Hänen lähestymistapansa muistuttaa Goyan ja Manet’n maalauksia. Espanjan sisällissota, natsismi ja fasismi ovat toistuvia teemoja hänen monumentaalisen isoissa töissään 1935–1938.

Drømmedød (unelmien kuolema) kuvaa vankeja ja murhaajia natsien keskitysleirillä.  
 

Hannah Ryggenin työ Henders bruk (1949) oli ensimmäinen tekstiilityö, joka hankittiin Norjan kansallisgalleriaan.

Oslon 22.7.2011 terroristihyökkäyksessä kahdeksan ihmistä kuoli ja yli 200 haavoittui. Yksi Ryggenin parhaiten tunnetuista teoksista, Vi lever på en stjerne (1958) oli silloin  hallitusrakennuksen seinällä ja vaurioitui. Nyt 4 x 3 metrin kokoinen kuvakudos on osin restauroitu eikä se ole todellakaan menettänyt ilmaisuvoimaansa!  

 

Mors hjerte (äidin sydän), 1947, kuvaa koskettavasti nuoren äidin kokemaa surua.

Gru eli Pelko, 1936, oli vastaus Espanjan sisällissodalle.
 

Ryggenin kädenjälkeä on kuvailtu nerokkaaksi käsityöläisyydeksi.  Hän kommunikoi suoraan katsojan kanssa. Voimakkaasti.  

Hannah Ryggenin Weaving the world -näyttely siirtyy 31.10. Malmön modernin taiteen museoon Ruotsiin. Melkein tekisi mieli mennä katsomaan sitä!
31.10.2015−6.03.2016
Moderna Museet, Malmö
www.modernamuseet.se/malmo

Kommentit (0)