Kirjoitukset avainsanalla hyvä vanhuus

On se jännää, miten ymmärrys lisääntyy iän myötä ainakin joissain asioissa. Ensimmäisen kerran tämän huomasin, kun alkoi perhekoko lapsien myötä kasvaa. Monasti tuli mieleen vanhempien sonomiset ja opetukset. Joskus jopa tuli jäätyä itselleen kiinni siitä, kun jossain asiassa käytti täysin samoja sanoja ja äänenpainoja kuin oma isä samassa tilanteessa. Vaikka oli nuorena pyhästi vannonut, että en ikinä tule samanlaiseksi. Sitä vain yht'äkkiä huomasi ymmärtävänsä, miksi ne vanhemmat olivat jotakin sanoneet tai opettaneet. Huomasi ja hyväksyi myös sen, että itse tulee enemmän tai vähemmän vanhempiensa kaltaiseksi.

Tämä seuraava ymmärryksen lisääntyminen veikin pidemmän aikaa. Nuorena aina ihmetteli, kun mummot, ukit ja muut vanhemmat sukulaiset aina suunnittelivat, että tehdään sitten talven jälkeen sitä tai tätä, jos elossa ollaan. Ja me sitten selittämään, että mitä sinä nyt tuollaisia puhumaan. Terve ihminen. Ja sitten ne vanhemmat yrittivät selittää, että kun ei sitä tiedä, mitä tulevaisuus tässä iässä tuo tullessaan. Ei sitä silloin ymmärtänyt, vaan näin iän myötä on oppinut ymmärtämään. Toki siinä on auttanut kolme seikkaa. Ensimmäiseksi vaimon vakava sairastuminen, jolloin hänellä oli hengen lähtö todella lähellä, ravisteli hieman hereille. Seuraavaksi oma kuoleman porteilla vierailu ravisteli lisää ja oikeastaan herätti huomaamaan, että ei tässä ikuisia olla. Ja että seuraava yllätys voi olla hyvinkin lähellä. Onneksi emme sitä tiedä. Ja loppusilauksen on antanut pikkuhiljaa kiihtyvä läheisten ikätoverien poistuminen joukosta. Joko onnettomuuden tai viime aikoina lisääntyvässä määrin äkillisten sairauksien viemänä. Ymmärrys on vihdoin lisääntynyt tajuamaan niitä nuoruuden vanhoja, jotka tosesivat, että tehdään, jos elossa ollaan.

Ei tässä itsellä eikä vaimollakaan mitään erityistä ole menossa. En minä sillä tätä kirjoittanut. Olen vain ajatellut asioita. Nimittäin, kun suomalaisen miehen keskimääräinen elinikä on vajaa 80 vuotta, niin ei sitä aikaa tilastojen valossa niin mahdottomasti ole jäljellä. Sen takia eletään kaikki ikätoverit tämä alkanut kesä täysillä! Itsestämme ja lähimmäisistämme huolta pitäen. Elämästä nauttien.

 

Ilkka Pirhonen

omaishoitaja

cooking.snowman@gmail.com

Kommentit (0)

Tällä hetkellä maassamme ollaan tekemässä monenlaista uudistusta. Pyritään uudistamaan lakeja, järjestelmiä ja osin jopa järjestelmien perusteita. Tähän pakettiin kuuluu myös sosiaalityö ja vanhustenhoito sen osana. Muistan, kun kotiseudullani Simpeleellä valmistui 70-luvun alussa uusi vanhainkoti. Hoitokeskus, missä oli vanhainkodin puoli ja sitten vuodeosasto. Itse vierailin vuodeosastolla niin potilaana kuin läheisiä katsomassa. Vierailureissuilla vanhempani kävivät aina jotakin tuttua sieltä vanhainkodin puoleltakin tervehtimässä. Ihmiset olivat tolkuissaan ja onnellisia siitä, että olivat päässeet vanhainkotiin. Ja aina oli jossakin iso porukka koolla juttua iskemässä. 

Nykyään on toisin. Kaikki halutaan hoitaa kotona. On kuulemma halvempaa. Ja kun vanhukset haluavat, että heidät hoidetaan kotona! Käsittääkseni sosiaalityön yhtenä perusajatuksena on pitää huolta heikompiosaisista. Kulkea rinnalla ja silloin, kun ihminen ei itse ole varma päätöksistään, ohjata hyvään suuntaan. Suuntaan, joka on autettavalle itselleen hyväksi. Nyt kuitenkin tuntuu, että täytyy olla täysin hourupää päästäkseen vanhainkotiin. Tai ainakin niin sairas, että olisi vaarallista olla yksin kotona. Kun muistan noiden lapsuuteni vanhusten onnellisuuden, kun saivat olla muiden ihmisten seurassa, alan epäillä, että haluavatko ihmiset oikeasti tulla hoidetuiksi kotonaan. Maata sohvan nurkassa ja odottaa, että kodinhoitaja käy kolmesti päivässä kysymässä, että oletko muistanut ottaa lääkkeet. Voi onko sittenkin kyse siitä, että vanhoja ihmisiä manipuloidaan olemaan kotona onnellisia?

Kun vanhain koteihin päätyy entistä heikkokuntoisempia ja entistä vanhempia ihmisiä, käy, kuten lapsuuteni vanhainkodillekin. "Monipuolisia palveluja tarjoavat palvelutalot/ vanhainkodit on rakennettu 70-luvulla, jolloin ohjelma sisälsi paljon yhteis-, harraste- ja kuntoutustiloja. Nykyään nämä tilat ovat lähes käyttämättöminä. Siitä syystä nämä kohteet vaikuttavat sisään tultaessa autioilta ja tyhjiltä. Yhteistiloissa on hyvin vähän käyttäjiä." (EKSOTE vanhuspalveluyksiköiden inventointi, 2011, s.65)

Yleensä, jos joku asia on hyvä ja se toimii, sitä ei ihan hevillä romuteta. Ilmeisesti tuossa vanhassa systeemissä oli sitten jotain huonoa, kun sitä ollaan ajettu kaikkialla Suomessa enemmän tai vähemmän alas. Nykyään kaiken täytyy olla tehokasta. Vanhukset ovat inhorealistisesti sanottuna yhteiskunnalle vain kuluerä. Täytyy kuitenkin muistaa, että tämän päivän vanhukset ovat olleet tehokkaita silloin, kun nykyajan tehokkaat toimijat ovat nielleet yhteiskunnan varoja koulutukseensa ja aikuiseksi kasvamiseensa. Sanotaan, että yhteiskunnan sivistystaso mitataan siinä, kuinka hyvin se huolehtii heikompiosaisistaan. Toivon ja uskonkin ainakin vähän, että Suomi on sivistysvaltio, jossa 70-luvun vanhainkotien tilalle rakennetaan entistä enemmän vanhusten palvelutaloja, joissa on yhteisiä tiloja, joissa sosiaalinen vanhus voi nähdä muitakin kuin kodinhoitajan, joka käy täyttämässä lääke- ja ruokinta-automaatin kerran viikossa. Tai sitten kehitetään tuon vanhan vanhainkotijärjestelmän pohjalta jotain toimivaa. Ehkä ne tyhjät tilatkin täyttyisivät, kun sieltä kotoa pääsisi riittävän ajoissa pois.

Ihan sama minulle miten asia ratkaistaan. Tärkeintä on, että pääsen vaimoni kanssa toimintakuntoni laskiessa johonkin, missä saan olla muiden ihmisten kanssa tekemisissä ja missä minusta pidetään huolta. En halua höperöityä kotona jonkun seurustelurobotin kaverina. Eikä halua vaimokaan. 

Ilkka Pirhonen 

omaishoitaja

cooking.snowman@gmail.com

Kommentit (0)