Kirjoitukset avainsanalla ruoka

Omaishoitajuuteen yhdistetään usein raskaus, sekä fyysinen että psyykkinen, ainainen taistelu eduista ja tuista. Paljon puhutaan kaikenlaisesta muustakin negatiivisesta, mikä asiaan liittyy. Nämä ovat asioita, jotka nousevat pintaan ja saavat julkisuutta. Jostain kumman syystä me ihmiset tykkäämmekin lukea lehdistä ilmeisesti negatiivisia asioita. Eiväthän ne muuten niistä niin innokkaasti kirjoittaisi.

Läheisen vakava sairastuminen on aina sen sairastujan kannalta paha asia ja jonkinlainen katastrofi tai kriisi. Niin se on myös läheisille. Asia on kuitenkin niin, että kun jotain erikoista tapahtuu, se on erikoistilanne, mutta kun tämä tilanne jatkuu riittävän kauan, siitä muodostuu normaalitilanne. Elämä on sitä elävien ihmisten normaalia elämää, vaikka se saattaakin poiketa paljonkin naapurin elämästä. Ja tässä vaiheessa on usein mahdollista nähdä myös paljon positiivisia asioita. Vanhaa sanontaa mukaellen nähdä lasi joko puoliksi täynnä tai puoliksi tyhjänä.

Minun kohdalla eräs näistä positiivisista asioista on ollut ruuanlaitto. Olen aina sitä osannut laittaa, mutta paremmin perehdyin asiaan vasta vaimoni sairastuttua. Aikani perinteisiä äijäruokia veivattuanin tympäännyin koko touhuun. Asian pakollisuuden takia päätin kääntää inhotuksen iloksi ja aloin harrastaa ruuanlaittoa. Aikaa myöten syntyi Iskä kokkaa -blogi,  jonka syntymisen tiimoilta laitoin vuoden ruokaa valmistamatta samaa ruokaa kahdesti. Samalla blogin alkujorinat toimivat jonkinlaisena henkisenä purkautumiskanavana. Aktiivinen ruuanlaiton harrastaminen kesti kuutisen vuotta ja Iskä kokkaa -tarinat ovat päivittyneet viime vuosina todella harvoin. 

MIkä tässä sitten oli se positiivinen asia? No se, että olen oppinut laittamaan maukasta ja monipuolista ruokaa ja vieläpä pitämään jokapäiväisestä ruuanlaitosta. Tänään meillä oli lihapäivä ja lihapäivän ruokalista oli seuraavanlainen

Itämaisittain maustettu naudanlihapata

Basmatiriisiä

Vuohenjuustotomaatteja

Itämaisittain maustettu naudanlihapata 

vajaa kilo naudan kulmapaistia

pari porkkanaa

5 salottisipulia

5 valkosipulin kynttä

250 g kantarelleja

öljyä paistamiseen

2-3 rkl vehnäjauhoja

vettä

tatti- tai lihaliemikuutio

2 rkl tomaattipyreetä

timjamia, mustapippuria, jeeraa, kardemummaa ja kanelia, kaikkea aika rohkealla mitalla eli sellaiset pari teelusikallista

1/2 litran pullo punaviiniä

Leikkaa liha kuutioiksi karjalanpaistilihojen tapaan. Kuori ja pätki porkkanat. Murskaa kuoritut valkosipulin kynnet. Paista pannulla lihat öljyssä parissa kolmessa erässä siten, että pinta kevyesti ruskistuu. Kuullota sipulit pannulla ja freesaa porkkanat, valkosipulit ja kantarellit nopeasti. Siirrä ainekset uunipataan sitä mukaa kuin valmistuvat pannulta. Lisää jauhot pataan. Murenna lopuksi liemikuutio pannulle ja huuhdo kuuma pannu parilla kolmella desillä vettä. Kaada syntynyt liemi pataan. Lisää viiniä lukuunottamatta loput ainekset ja sekoita padan sisältö. Kaada lopuksi viiniä niin paljon pataan, että lihat juuri ja juuri peittyvät. Hauduta lihoja 150 asteisessa uunissa kunnes lihat ovat mureita. Minulta meni kolme  tuntia. Jos neste alkaa haihtua niin, että lihat jäävät kuiviksi, lisää vettä tai viiniä. Tarjoile basmatiriisin kera.

Vuohenjuustotomaatit

Vuohenjuustoa puolitettuina suikaleina

500 g minikirsikkatomaatteja

puolenkymmentä valkosipulin kynttä kuorittuna ja siivutettuna

hieman öljyä

tuoretta timjamia silputtuna

Laita ainekset uunivuokaan ja kaada viimeksi hieman öljyä päälle. Kypsennä 150 - 200 -asteisessa uunissa kunnes juusto kevyesti alkaa ruskistumaan ja tomaatit kypsyvät. Tarjoile lämpimänä alkusalaattina tai yhdessä pääruuan kera, kuten me teimme.

Aurinkoista ja maukasta viikonloppua kaikille.

Ilkka Pirhonen

omaishoitaja

cooking.snowman@gmail.com

Kommentit (0)

Nykyään uudet ideat ja keksinnöt kulkevat usein nimellä innovaatio. On innovaatiokeskusta ja -ohjelmaa. Joskus olen osallistunut innovaatiopajan toimintaan. Ja kaikissa rypistetään niin maan pirusti, että keksittäisiin jotain uutta. Monesti parhaat innovaatiot syntyvät ihan itsestään. Niin kuin kollegan keittiössä, jossa mies laittoi vahingossa pippurin sijaan ruskeaan kastikkeeseen suklaarouhetta. Antaa muuten oikeasti hyvän säväyksen. Olen itse usein käyttänyt kerran asiasta kuultuanai kokeiltuani.

Tänään syntyi vuorostaan minun keittiössä innovaatio. Tuossa aiemmin kävivät entiset naapurin pojat Australiasta kylässä ja toivat innokkaalle ruuanlaittajalle tuliaisina australialaisen keittokirjan. Joku eilen sitten päätin, että tänään teen kirjan ohjeen mukaan ruokaa nimeltään salmorejo - tomaattimurska-leipäkeittoa. Ohje ei ole kuin muutaman rivin pituinen ja helpoksi kuvatun ruuan valmistuaikakin vain viisitoista minuuttia. Jos kerran resepti on helppo, sen voi lukea ruokaa laittaessakin. Nopea silmäys tarvikeluetteloon.

1 kg kypsiä tomaatteja

200 g kuivaa vaaleaa leipää tai crutonkeja

1 valkosipulin kynsi

1,25 dl oliiviöljyä

2 tl suolaa

3 kovaksi keitetyn kananmunan valkuaista pieneksi paloiteltuna

100 g serranokinkkua pieneksi paloiteltuna

oliiviöljyä ruiskutteluun (hassuja nuo aussit, tai sitten minä en osaa heidän murrettaan)

Lähes kaikki tarpeellinen löytyi jääkaapista. Serranon kinkku ja tomaatit piti käydä ostamassa. Ja kananmunat keitin eilen valmiiksi. Ja ruoka-ajan päivällä lähestyessä, ei muuta kuin kirja käteen ja kokkaamaan. Tarkasti ohjeen mukaan. Mielessä pyöri ajatus höyryävän kuumasta herkullisesta keitosta, jossa sattumina kinkkusuikaleita ja pinaattikeiton tapaan kananmunaa!

"Pese tomaatit ja paloittele karkeasti. Pyöräytä palaset tehosekoittimessa pehmeäksi soseeksi. Paseeraa tiheän siivilän läpi isoon kulhoon ja poista näin siemenet ja kuoret. Kaada lopputulos takaisin tehosekoittimeen." Tämähän menee hienosti. Helppoa kuin heinänteko!

"Palastele leipä tehosekoittimeen tomaattisoseen kaveriksi." No, minä olin löytänyt kaapista niitä krutonkeja, niin käytin ne. "Kuori ja murskaa valkosipuli ja lisää se joukkoon. Lisää tehosekoittimeen myös öljy ja suola. Sekoita, kunnes syntyy pehmeä massa."

"Tarjoilua varten kaada seos kulhoihin,..." Ei helvetti! Ei tätä nyt vielä tarjoilla! Olin jos ohjeen viimeisellä rivillä, ja ainoa mitä siinä vielä luki, oli, että "koristele munanvalkuaismurskalla ja kinkulla. Pirskottele pintaan oliiviöljyä." Tässä vaiheessa tajusin, että kyse oli kylmästä keitosta. En lisännyt vielä kinkkuja enkä munia. Sen sijaan otin lusikan ja maistelin. Loistavaa keittoa kuuman kesähelteisen päivän ruuaksi! Minä halusin loppukesän koleuteen kuitenkin kuumaa keittoa.

Eihän siinä muuta ollut tehtävissä, kuin että lisäsin hieman vettä keittoa notkistamaan. Seos kattilaan. Lohkotut kananmunat keltuaisineen sekaan ja lopuksi kinkkusuikaleet joukkoon. Sitte kuumensin keiton kiehuvaksi ja keitin pienellä tulella viitisen minuuttia. Tarjoiltaessa vielä koristeeksi lautaselle keiton päälle hieman ruohosipulisilppua, ja uusi ruoka oli syntynyt!

Keittiöinnovaationi sai yksimielisen hyväksynnän syöjiltä. Tomaatti maistui kesäisen raikkaalta lyhyen keittoajan johdosta. Valkosipuli teki kuumaan keittoon loistavan lämmittävän lisänsä. Ja lopuksi kinkku ja munat toivat tukevuuden, joka vei nälän. Suosittelen. Kutsutaan häntä vaikka stanthorpelaiseksi vuoristokeitoksi!

Ilkka Pirhonen

omaishoitaja

cooking.snowman@gmail.com

Kommentit (0)

Maailman väkiluku kasvaa hurjasti, omana elinaikanani se on pompannut noin kolmesta miljardista yli seitsemään miljardiin. Ja kasvu jatkuu koko ajan. Eri ennusteiden mukaan meitä näyttäisi vuonna 2050 olevan jo yhdeksän miljardia. FAO:n vuonna 2013 julkaiseman raportin mukaan maapallomme ei yksinkertaisesti riitä tuottamaan ruokaa kaikille. Meret ovat ylikalastettuja jo nyt. Samoin viljelysmaa ei viljelyn tehostumisesta huolimatta riitä tuottamaan ruokaa kaikille ihmisille tai näiden syömälle karjalle. Samaisen raportin mukaan vastaus löytyy hyönteisistä. Maailmassa on nimittäin 2000 syötäväksi kelpaavaa hyönteislajia, ja jo nyt 2 miljardia ihmistä käyttää hyönteisiä osana ravintoaan. Muitakin hyviä syitä löytyy raportin mukaan vaikka kuinka. Kilo sirkkoja kasvaa kahdella kilolla rehua, nautakiloon tarvitaan 24 kiloa rehua. Ja esimerkiksi jauhopukin toukan tuotannon vaikutukset kasvihuonekaasujen päästöihin on promillen luokkaa verrattuna sian- ja naudanlihan tuotantovaikutuksiin. Lisäksi jauhopukin toukan ravintoarvot pieksevät   naudanlihan aminohappojen monipuolisuuden ja välttämättömien rasvahappojen kokonaispitoisuuden osalta mennen tullen.  Vitamiineja ja rautaa löytyy myös. Sirkat ovat vielä optimaalisempi ravinnon lähde. Kun nämä tiedot yhdistää siihen, että olen intohimoisesti harrastanut ruuanlaittoa viimeiset kahdeksan vuotta, en voinut muuta kuin vastata myöntävästi kollegani tarjotessa minulle jauhopukin toukkia kokeiltavaksi.

Erinäisten yhteensattumien seurauksena meitä olikin melkoinen joukko kavereita ja tuttavia kokeilemassa toukkaruokaa. Aivan ensimmäiseksi friteerasimme ruokalusikallisen toukkia pelkässä öljyssä. Ajattelimme, että näin saamme selville, mille pelkkä toukka maistuu. No eihän se maistunut millekään. Tyttäremme puki monien ajatukset sanoiksi. Ei se maku, vaan ajatus siitä, että syö toukkaa. Se saa aikaan vastustusreaktion. Kelle sai kelle ei. Suurimmalle osalle ei. Jopa vaimoni maistoi ja totesi ihan syötäviksi!

Seuraava vaihe oli ruuan laitto. Kun ei mielessä ollut varsinaisia toukkareseptejä, päätimme yhdistää uuden materiaalimme vanhaan kesäkurpitsapihviin. Resepti löytyi omasta arkistosta Venäjän tuliaisena. 

Toukka-kesäkurpitsapihvit

2 perunaa

1 keskikokoinen kesäkurpitsa

2 munaa

noin 4 rkl vehnäjauhoja

1 tl suolaa 

pippuria

4 dl jauhopukin puhdistettuja toukkia

valkosipulijauhetta

savupaprikajauhetta

öljyä paistamiseen

 

Kuori perunat ja raasta ne raastinraudalla hienoksi raasteeksi. Raasta samoin myös kesäkurpitsa. Pane molemmat raasteet samaan kulhoon. Lisää suola. Sekoita hyvin. Jätä noin viideksi minuutiksi seisomaan. Kaada, siivilöi tai purista käsin kertynyt neste seoksesta mahdollisimman hyvin pois. Vatkaa munat ja jauhot sekaisin. Lisää peruna-kesäkurpitsaseokseen. Lisää vielä pippuria tai muita mieleisiäsi mausteita. Sekoita hyvin. Friteeraa toukat pannulla kuumassa öljyssä. Mausta paprikalla ja valkosipulilla. Sekoita kesäkurpitsataikinaan. Muotoile mieleisen kokoisia pihvejä ja paista miedolla lämmöllä molemmin puolin kauniin ruskeiksi.

Yllä kuvatusti maustetut toukat olivat sellaisenaan maisteltuna kuin sipsipaloja, joihin oli saatu istutettua pistaasipähkinän pinnan maku. Tämä sama hyvin hento maku seurasi myös pihveihin.  Pihvit olivat ihan syötäviä. Toukista huolimatta, mutta ei niiden ansiosta. Kokonaisena käytettynä toukat saivat aikaan melkoisen primitiivisen visuaalisen efektin! Suuntuntuma muuttui hiukan, sillä toukilla on pääpuolessa jalkojen tapaisia ulokkeita, jotka saivat pihvien suuntuntumaan aikaiseksi sellaisen silakkalaatikkoefektin. Maku ei varsinaisesti muuttunut mihinkään. Ainoan lisän lähtökohtana olleisiin kesäkurpitsapihveihin saivat aikaiseksi käytetyt mausteet. En tämän kokeilun perusteella uskalla vielä ennustaa toukille voittokulkua uutena elintarvikeraaka-aineena, vaikka EU:ssakin tehdään töitä sen virallitamiseksi elintarvikekäyttöön. Sen sijaan uskon sen soveltuvan kuivattuna ja jauhettuna erinomaisen hyvin erilaisten ruokien proteiinilisäksi. Suosittelen kokeilemaan rohkeasti, jos tilaisuus kohdalle sattuu. Minä odotan innolla saavani jostakin sirkkoja.

Ilkka Pirhonen

omaishoitaja

cooking.snowman@gmail.com

 

Kommentit (1)

Lilian
Liittynyt24.8.2015

Yäk, ei ikinä toukkia, matoja, sirkkoja, etanoita tai mitään niitä vastaavia minun lautaselleni !

Jos kala tai liha loppuu maailmasta , elän kasviksilla .:)

Kesä on jo käytännössä alkanut. Ja kesällä kaikkien tulee grillata. Makkaraa ja lihaa. Sellaista valmiiksi marinoitua. Tai ellei lihaa, niin sitten kanaa. Ainakin mitä mainoksiin on uskominen. Siksi lienee minunkin aika kirjoittaa pari ruoka-aiheista juttua. Meillähän oli vaimon terveenä ollessa sellainen meininki, että vaimo teki ruuat. Mutta jos hän töiden tai muiden kiireiden takia oli estynyt, minä hoisin silloin homman. Niinpä ruuanlaiton siirtyminen minun hoteisiini ei ollut mikään iso asia. Paitsi, että kyllästyin alle vuoden tekemään aina samoja jauheliha-, makkara-, kalapuikko-, peruna-, riisi- tai makaroniruokia. Todettuani että ruokaa on kuitenkin pakko laittaa, päätin ryhtyä harrastamaan ruuanlaittoa. Ja sen jälkeen on keittiössä mielenkiintoista tekemistä riittänyt! Ja näistä harratustouhuista aion kertoa kahdessa seuraavassa tarinassani.

Ensimmäinen tarina kertoo kylmäsavustuksesta. Nuorempi poikamme kävi pari vuotta sitten joulun alla Tallinnassa kaverinsa kanssa ja toi minulle joululahjaksi kirjan, jonka nimi on vapaasti käännettynä "Savustamo, 1000 huippureseptiä". Ja resepteistä valtaosa on makkaranvalmistusohjeita, jotka kaikki päättyvät toteamukseen "savustetaan kylmäsavulla XX vuorokautta". Eipä tullut ensimmäisen vuoden aikana valmistettua kirjasta yhtään ohjetta. Mutta kun jotain järkevää tekemistä täytyy olla, ettei vallan polla täysin työttömänä ollessa tylsisty, askartelin viime talvena vanerista kylmäsavustuskaapin.

Rakentamiseen tarvitaan hieman filmivaneria, 50x50 puutavaraa, muutama harjanvarsi, pari venttiiliä, ruuveja sekä saranoita ja sulkimia. Määrä riippuu paljolti kaapin koosta.

Ruuvaa puut levyyn kiinni niin, että ne muodostavat kaapin rungon.

Seuraavaksi kansi ja pohja paikoilleen. Älä kuitenkaan vielä laita etuseinää, sillä seuraavaksi laitetaan osat kaapin sisälle. Filmivanerista sahataan soirot, niihin harjan varren mentäviä reikiä keskelle ja sitten halki.

Seuraavaksi soirot kaapin sisäpuolelle paikoilleen. 

Nyt on aika laittaa etuseinä paikalleen, mutta sitä ennen on takaseinälleen kaadetun kaapin päällä hyvä tehdä ovet etuseinään.

Sitten etuseinä paikoilleen. Oven saranat kiinni, samoin sulkusalpa. Vielä aukkoihin säädettävät venttiilit, ja kaappi on valmis kokeiltavaksi. Alempi pikkuluukku on savunkehitintä varten, mutta itse olen kyllä vaihtanut kehittimen ison oven kautta. Alaventtiilistä menee ilma sisään ja yläventtiilistä tulee savu ulos.

Alempi pikkuluukku on savunkehitintä varten, mutta itse olen kyllä vaihtanut kehittimen ison oven kautta. Alaventtiilistä menee ilma sisään ja yläventtiilistä tulee savu ulos.

Toimiakseen kaappi vaatii vielä savunkehittimen, joka täytetään tähän tarkoitukseen valmistetulla purulla. Puru sytytetään tuikkukynttilällä.

Lohi on erittäin hyvä ja helppo materiaali kylmäsavustuksen opetteluun. Lohifilee graavisuolataan karkealla suolalla yön yli. Niin, ja ne harjan varret sahataan sen pituiseksi, että mahtuvat tuonne kaapin sisään niiden soirojen loviin. Rautalangasta on hyvä tehdä koukku tai koukkuja, joka laitetaan roikkumaan harjan varresta ja koukun toiseen päähän lohifilee. Kun lohi on suolautunut, on aika laittaa se koukkuun roikkumaan ja savustin toimimaan. Savunkehitin toimii yhdellä latauksella noin 16 tuntia, mikä on aika sopiva aika lohelle. Kun kala on savustunut, sen on hyvä antaa levätä jääkaapissa seuraavaan päivään. Näin maut tasaantuvat, ja lopputulos kepittää minkä tahansa kaupasta ostetun kylmäsavukalan. Kaapin lämpötila ei saisi nousta savustuksen aikana yli 20 asteen. Itse en lähtisi näin kesälämpimällä koko touhua tekemään, vaan passailisin homman alle kymmenen asteen keleille.

Kesällä on kuitenkin mukava askarrella kaikenlaista, vaikka kylmäsavustuskaappi.

Ilkka Pirhonen

omaishoitaja

cooking.snowman@gmail.com

Kommentit (0)