Parisen viikkoa sitten kirjoittauduin Instagramiin "Terkkuja Leilalta Italiasta"-nimikkeelläni. Huomasin, että minusta oli kivaa ja mielenkiintoista seurata toisten elämää instakuvien kautta, joten hyppäsin sinne itsekin. Mitä nuoret edellä, sitä vanhat perässä.

Ensimmäisinä päivinä en ymmärtänyt koko homman tarkoitusta, kun ei sinne voi kirjoitella oikein mitään. Heitellään vaan kuvia, annetaan elämästämme "pintakiiltokuvaa". No niin teen minäkin, kukapa haluaisi nähdä kuviani, jossa olen siivoamassa vessanpönttöä. Pikkasen minua hävettääkin omat epämääräiset otokseni, sillä Instassa on paljon todella laadukkaita, mahtavia valokuvia.

Olen kiinnittänyt huomioni yhteen asiaan: Me tavalliset pälliäiset laitamme usein kuvia meidän "luksusasioistamme" ja haavemaailmastamme, kaikesta siitä mikä on kaunista, kuten rantalomista, tyylikkäistä vaatteista, japanilaisesta ruoasta ja parhaista siloposkisista selfie-kuvistamme.

Italialaiset  julkkikset kuvaavat itsensä seisomassa hellan vieressä, ponnari päässä pyörittelemässä tomaattikastiketta. Viesti on: Olemme mekin tavallisia ihmisiä vaikka kuuluisia. Tosiasia on, että he eivät tiedä italialaisten arkielämästä mitään. Heillä on kaikessa apulainen, joka siivoaa, hoitaa lapset tarpeen vaatiessa ja laittaa usein ruoankin.

Voimme pelkällä kuvalla antaa ulkopuolisille elämästämme itseämme miellyttävän vaikutelman.

Instagram -nimitys saa minussa aikaan seuraavia ajatuksia: Insta: "Joo hain tänään Instasta uudet lasit." Gram: Vastaus kohdunkaulanäytteestä.

Facebook on toista maata, vaikka "naamakirja" on kuin löisi nyrkillä nenään, mutta "facebook": Suloinen kunnon valokuva-albumi silkkipaperivälisivuineen.

Onko se sitten sitä, että Facebook on minulle kotoisempi? Ehkä. Uteliaana ja uusia kokemuksia etsivänä ihmisenä löydän kyllä vielä paikkani "Silmälasikauppa-papakoetulosten"-sivultakin, joten tapaamisiin siellä.

PS. Kuva yksi instakuvistani: Koirani, joka nukkuu matkalaukussani, jotta varmasti pääsee mamin mukaan reissuun.

 

Kommentit (4)

Vierailija

Samaa olen itsekin miettinyt, olenko ihan ajasta jäljessä kun en twiittaa tai harrasta instagrammia. Minulle FB sopii hyvin samoin kuin whatsapp ja Facetime ja vanha kunnon meili. Olen elänyt senkin ajan kun odotin nenä lasissa posteljoonin tuloa ja pettymys oli kova kun kirjeet viipyivät. Hesarin sain kerran viikossa rautatieaseman kioskista . Suomalaiset radiolähetykset tulivat kun hommattiin siihen tarkoitukseen sopiva radio . En siis kaipaa "vanhoja hyviä aikoja" kun satelliitin välityksellä saan uutisia joka maailman kolkasta.

Ps Suloinen koiruli sinulla.

Leila
Liittynyt7.10.2015

Totta. Kyllä nettiyhteydet ovat lahja ulkosuomalaisille, voi pitää yhteyttä Suomeen ja ilmaiseksi!

Leila

Maija
Liittynyt15.10.2015

Tervetuloa instagramiin, Leila! Itsekin haahuilin vähän aikaa epätietoisena siitä, mitä siellä oikein kannattaisi puuhata. Etenkin nuoret näyttävät julkaisevan pelkkiä kasvokuvia, toiset pitävät kuvapäiväkirjaa elämästään ja kolmannet erikoistuvat johonkin aiheeseen. Rupesin sitten laittamaan sinne parhaita kukkakuviani - vain pieni siivu elämästäni, mutta kaunis ja tärkeä. Löydät kyllä varmasti oman tapasi olla siellä, ei epäilystäkään.

Vierailija

Seuraan tekemisiäsi! Ihana Leila. Oletpa uskalias kun ilmoitat elämän pimeästäkin menosta somessa! Ihanaa! Antaa meille myös rohkeutta"paljastuksiin". Ne tekee hyvää!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Leila Kiiskinen on paljasjalkainen tamperelainen, joka vietti lapsuutensa runoja ja tarinoita kirjoitellen ja makaroonivelliä syöden. Kohtalo vihjaili jo silloin tulevasta muutosta Italiaan. Blogissaan Leila kertoo "reaalifantasiahuumorilla" elämästään Isä Matteon pikkukaupungissa Spoletossa.

Kategoriat