Kirjoitukset avainsanalla Italialainen

Mummoja riittää tässä maassa, italialaiset kun ovat pitkäikäisiä. Melkein jokaisessa perheessä on yli yhdeksänkymppinen nonnansa eli mummonsa.
Kerron nyt joistakin tyypillisistä tapauksista.

1. Traditionaaliset maalaismummot:

He heräävät aamulla aikaisin ja pukevat päälleen kukkakuvioisen keinokuituisen kietaisumekon, 
( Italiassa käytetty n. viimeiset 50-vuotta.)

Hikoilevat koko päivän, koska kangas ei hengitä.
Miksiköhän kukaan ei ole kertonut heille puuvillamekkojen olemassaolosta?

Siiivoavat, pesevät pyykkiä, tuulettavat petivaatteita ikkunasta ja ennenkaikkea pyörittelevät tomaattikastiketta tunti tolkulla, hiljalleen muhimalla.
Vain Italian mummelit osaavat tehdä sen niin maukkaaksi, että kansainväliset huippukokitkin kalpenevat kateudesta.
Touhujensa aikana mummolla on aina töllötin päällä.
Hän on nähnyt 25781 jaksoa argentiinalaisesta rakkaussarjasta intohimoisen Juan- Carloksen ja kauniin Isabellan elämästä.

Ruokaostoksille mummo ehtii puolituntia ennen kaupan sulkeutumista. 
Kassajonot ovat pitkät nuorista äideistä ja isistä, jotka kiirehtivät ostamaan ruokaa työpäivän päätteeksi.
Sehän ei mummoa haittaa.
Hän ohittaa jonon tuore leipä ja parmisaanipala kainalossa hokien:
"Anteeksi, voinko ohittaa? Minulla on vain pari ostosta."
Mummoillehan ei voi vastata epäkohteliaasti.
Mutta kun sama mummo ohittaa viikon sisällä kolme kertaa kassajonon, niin tekisi mieleni karjaista:
"Jonon perään ja äkkiä vanha akka!" Tai vaikka potkaista nilkkaan.
Salaa.

Mummo on perheen pää:
Pappa juoksuttaa eläkkeensä kiltisti mummolle, joka laittaa rahat omaan huostaansa yöpöydän laatikkoon.  Antaa sieltä sitten kolme euroa iltaisin papalle käteen hänen lähtiessään lähibaariin pelaamaan korttia kavereidensa kanssa.
Saa pappa ostettua juotavaa baarista, kun alkaa janottamaan kuumassa kesäyössä.
Olisihan se noloa, jos pappa kuolisi janoon.
Menisi mummon maine kylällä.

2.Kaupunkimummot:

Jos näet kadulla kulkevan pari tyylikkäästi pukeutunutta laihaa vanhusta, kyse on lajista 
"kaupunkimummot".
He eivät kulje koskaan yksin, vaan aina ystävättären kanssa parittain käsikynkkää.
He näyttävät Englannin kuningatar Elizabethilta hattuineen,käsilaukkuineen ja huulipunineen.
He ostavat päivän lehden ja istahtavat sitten kahvilan ulkoterassille espressolle.
Juttelevat keskenään teatterinäytöksistä ja kunnanvaaleista.
Nauttivat elämästään, 
sillä heillä ei ole kiire minnekään.
Kotona palkattu albanialainen tai puolalainen rouva siivoaa ja laittaa ruokaa.

3.Tanssimummot

Nämä mummot hoitavat kotia, mutta heillä on aikaa myös iltapäivätansseihin.
He rakastavat tanssia.
Kotivaatteet vaihtuvat nopeasti farkkuihin ja muotipaitaan, ja sitten vain menoksi!
He ovat useimmiten hoikkia, koska liikkuvat paljon, joten takaapäin näyttävät kolmikymppisiltä vaikka ovat jo ylittäneet seitsemänkymmentä.
Edestä katsoen ovat sitten hiukan enemmän "museotyyppejä".
Mutta onko sillä nyt sitten niin väliä?
Ilo on iloa, joka iässä.
Tähän ryhmään kuuluu myös muutamia kahdeksankymppisiä, jotka pukeutuvat "blinblinhaalareihin" ja korkokenkiin. Koristavat hiuksensa rosan värisillä tekohiustupsuilla ja vetävät "housea" henkensä edestä Italian yössä.
Eläköön elämä! Viva la vita!

Kuvassa Sergio ja hänen äitinsä, iloiset 95-vuotis synttärit!

 

Kommentit (4)

Tuulikki

Maalaismummojen kuvaus herätti nostalgisia muistoja. Mummoni ja äitini käyttivät näitä kietaisumekkoja kotitöissä 50-ja 60-luvuilla täällä Suomessa. Mekot tehtiin itse ja materiaali oli puuvillaa. Näiden vuosikymmenten jälkeen kietaisumekot ovat välillä olleet muodissakin, mitä en ihmettele koska ovat todella käteviä. Nyt kun kaikki retro on muotia niin kietaisumekot voivat olla "se juttu" lähivuosina.

Leila
Liittynyt7.10.2015

Tuulikki, samoin Italiassa, jostain 50-luvulta lähtöisin. Käteviähän ne ovat kotitöissä, kietaiset vaan päällesi, eikä vaatteet likaannu. Vanhat kukkamekotkin ovat tulleet muotiin nuorille, niin voi olla että jonain päivänä nämäkin. Kiitos kommentistasi!

Leila

kaari3

Ihanan pehmeän kaunis anoppi sinulla. Kaupunkimummoilla on kaikilla bleiseri samasta ruskeruudullisesta kankaasta, Hermes huivit, missä hevosaiheita ja sama käsilaukku kaikilla, Guccia.

Leila
Liittynyt7.10.2015

Kyllä nauratti kommenttisi! Hyvin olet perillä kaupunkimummoista! Sergion äiti on rauhallinen, tyylikäs ja sydämellinen, mutta mahtava huumorintaju, niinkuin pojallaankin. 😀

Leila

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Marjan ja minun  Napolin matka  jatkui lopuksi Amalfin rannikolle: Viimeisenä, mutta myös sokerina pohjalla:  Sorrento, Amalfi  ja Positano.
Olen nähnyt 30-vuoden aikana monia kauniita, ja toinen toistaan erilaisempia maisemia Italian vuoristosta, merestä, laaksoista, metsistä, koskista, kaikkea sitä mitä Välimeren luonto tarjoaa, mutta Amalfin rannikko on ehdottomasti yksi kauneimmista paikoista, mitä Italiassa olen nähnyt.

Matkustimme  Sorrentoon paikallisella junalla, Napolin lättähatulla;  kymmenen kilometrin  tuntivauhtia, pysähtyen  30-kilometrin matkalla  112- kertaa, tai jotain sinnepäin.
Ei sen puoleen, eihän meillä kiire ollut.

Toisella puolen käytävää istui kerjäläisperhe:  Äiti, isä, n. 7-vuotias poika ja rattaissa nukkumassa tutti suussa, vain muutaman kuukauden ikäinen vauva.
Perheestä näki,  että he olivat onnellisia.
Äiti silitteli vauvan hiuksia ja korjaili peittoa hymyssä suin, isä ja poika juttelivat keskenään ja nauroivat.
En ymmärtänyt, mitä he puhuivat, sillä he eivät puhuneet italiaa, mutta aistin läheisen, leppoisan tunnelman.
Mietin heidän elämäänsä.

Voisinko olla onnellisempi vapaana kuin taivaanlintu kuljeskellen paikasta toiseen, mutta ilman sosiaalista verkostoitumista; ei  työpaikkaa,  ei  koulunkäyntejä. Elämää yhteiskunnan ulkopuolella, hyvässä ja pahassa.
Yhtäkkiä isä sanoi napakasti jotain pojalleen, vain yhden sanan.
Poika nousi välittömästi pystyyn ja käveli ripeästi viereiseen vaunuun.
Näin lasin takaa, miten hän kerjäsi  rahaa matkustajilta.
Kiitteli saamistaan kolikoista.

Näimme  Sorrentoa vain läpikulkumatkalla, sillä vaihdoimme siellä junan bussiin, jatkaen matkaa serpentiinitietä vuorten reunoilla, mistä kymmenien  metrien  putous suoraan meren aaltoihin.
"Mahtavat maisemat!" huusi joku.
"Apua, apua, nyt mä kuolen!!" huusin minä, ja jarrutin jaloilla bussin vauhtia, jokaisessa mutkassa.

Amalfi seisoo vuoren rinteessä, talot päällekkäin, ylhäisessä yksinäisyydessä, tuijottaen kallionkielekkeitä ja loputonta merta.
Muu maailma on siellä jossain,  Jumalan selän takana.
Kiertelimme värikästä keskustaa, kapeilla kivisillä kujilla. Paikalliset sitruunat täyttivät katujen kaupat, tuoreista tuoksuvista sitruunoista, loputtomiin Limoncello pulloriveihin.

Istahdimme tavernaan lounaalle, mereneläviä ja  kesäkurpitsaa. 
Hups, olikin luksustaverna: Viinilistalla pullo viiniä jopa 3700 e, seinällä Michelintähti taulu.
Onneksi ei tilattu tarjoilijalta "suosittelemaansa hyvää viiniä", ettei mennyt Sörtsön kihlasormuskin viinipullon maksuun, ja oltaisiin vielä jääty Marjan kanssa muutamaksi viikoksi  keittiöön pesemään astioita.
Tilattiin viiden euron talon viiniä. 
Mutta arvokkaasti.

 

Iltapäivällä jatkoimme matkaamme Positanoon. Siitä tuli välittömästi minun lempipaikkani. Aurinko paistoi ja lämmitti päälakea ja sydäntä. Maisema yhäältä alas merelle,jyrkässä rinteessä kukkivine puutarhoineen, oli niin kaunis, ettei se tuntunut todelliselta. Alhaalla merenrannalla ihmiset ottivat aurinkoa, pelasivat palloa paljain jaloin.
Taiteilija maalasi rantakadulla kuvaa omanlaisestaan Positaanosta.

 

 

 

Kommentit (4)

Saana / Always Abroad

Kirjoitat kyllä niin hauskasti Leila! Terveiset täältä Napolista :) Olen ajellut poikaystäväni ja ystävieni kanssa pitkin Amalfin rannikkoa useammankin kerran, ja tänä kesänä päätimme lähteä vierailulla olleen ystäväni kanssa juuri Positanoon. Kävi kuitenkin niin, että tiet olivat parin päivän päästä alkavasta Ferragostosta johtuen aivan tukossa, ja päätimme jäädä läheisempään kaupunkiin, joka sattui olemaan Sorrento. Tykkäsin Sorrentostakin valtavasti, mutta toivon, että pääsisin vielä kokemaan Positanon! Kirjoittelin matkasta postauksessani täällä: http://alwaysabroad.co/2015/09/29/amalfi-coast-a-day-trip-to-sorrento/ :)
Kaikkea hyvää! Ps. Itse olen lukenut blogiasi jo kauan, mutta nyt olen saanut äitinikin koukkuun uudeksi lukijaksesi.

Leila
Liittynyt7.10.2015

Kiitos Saana!😆 Oli hauska lukea kommenttisi! Kyllä sun pitää mennä uudestaan Positanoon, on se sen arvoinen. Terkut äidillesi, kiva että tullut mukaan , lukeen blogiani!😆 Käyn lukemassa postauksesi.

Leila

Jatta

Ihana lukea ja nähdä aurinkoa, näinä syksyisenä päivinä!
Olen kierrellyt paljon italiaa mutta Sisilia on jäänyt väliin!
Teillä on ollut mahtavat maisemat ja kokemukset, ilman matkaoppaita!

Leila
Liittynyt7.10.2015

Kiva kuulla Jatta, että toin hiukan aurinkoa päivääsi! Kiitos, että viitsit kommentoida!
Tämä kaunis Amalfin rannikko on lähellä Napolia, näkemisen arvoinen paikka, niinkuin on Sisiliakin, eli tervetuloa!😀Taisi meiltä jäädä jotain näkemättäkin, kun ei ollut opasta, mutta
nautittiin silti.

Leila

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kun parikymppinen Petrik-poikani ilmoitti minulle, että hän muuttaisi italialaisen tyttöystävänsä kanssa Suomeen, otin sen melkeinpä vitsinä. Vaikka ei kyllä naurattanut. Kukapa äiti haluaisi luopua lapsestaan, vaikka lapsi onkin pari päätä pitempi ja parransänkikin rehottaa. Mieskin on äidin lapsi.

Ajattelin, että tämän siitä saa kun lukee kolmevuotiaalle italialaispojalle  Kalevalaa, syöttää kaurapuuroa ja puolukoita, puhuu suomea, ja vie pari kertaa vuodessa suomilomalle mummulaan.

Petrikin sydän sykki rakkautta äitinsä synnyinmaahan.

Syy, miksi otin asian vastaan naureskelemalla, oli Ester. Kun kuvittelin aurinkoista italialaistyttöä pimeässä marraskuisessa kaatosateessa, olin varma, että asuminen Suomessa kestäisi kokonaiset kaksi viikkoa.

Mutta kuinkas kävikään. Ester julkaisi facebookissa kuvia räntäsateesta ja nauravista kasvoistaan villapipon alla piilossa. Petrik sai välttömästi työpaikan, koska osasi puhua suomea, olihan hän Italiassa imenyt Itseensä 20-vuotta äitinsä Tampereen murretta.

Nuoret kalustivat onnellisina ensimmäistä yhteistä kotia, Ikean pakettiauto kuljetti huonekaluja  vuokra-asuntoon ja kellarista löytyi rakkaita mummilan laseja. Niistä Petrik oli lapsena juonut mehua isovanhempien, tätien ja serkkujen seurassa,  lapsuudenkotini pihapöydän ympärillä, pullia ja Dominokeksejä ahmien.

Ester rakastui mainoksiin.  Kauppamatkan hän teki kolmeen  eri markettiin samalla kertaa; yhdestä haki tarjoukset, toisesta Parmankinkkua ja kolmannesta parhaat italialaiset tomaattikastikkeet.

Osansa italialaisista illallisista saivat äidin siskot, jotka auttoivat "lapsiani" siellä kaukana maailmalla, sekä serkkulauma. Esteristä oli tullut uusi serkku. 

Vaikka Ester oli päivät yksin kotona,  hän oppi suomea. Mainoksista. Uskon, että Esterin ensimmäinen suomenkielinen lause olikin: Maksa yksi, saat kaksi.

Kun naapurit laittoivat ulko-oviinsa ilmoituksia, että mainostelu kielletty, Ester liimasi omaan oveensa ison lapun: MAINOKSIA!!! 

Siinä vaiheessa kun sosiaalisoitumiseen ei enää riittänyt "naudanliha jauheliha tarjouksessa torstaihin asti",  Ester aloitti suomen kielen kurssin. 

Kyllä oli tämä anoppi ihmeissään, kun meni  puolenvuoden kuluttua Petrikille ja Esterille kylään,  ja ovenraosta kuului mustatukkaisen ja suklaasilmäisen miniän iloinen huudahdus: "Moi! Tule sisään, ruoka olla valmis!"

Kommentit (6)

Mirja

Miten ihana tarina, kiitos, tuli ihan tippa silmaan. Ihanaa kun kirjoitat elamastasi! :)

Tuija

Hei! Olen Suomeen muuttaneen tyttaren ulkomailla asuva aiti ( siita pilkkujen puuttuminen nappaimista) ja luulen tietavani milta sinusta tuntuu.. ja mika viela ihmeellisempaa, tyttareni ja Ester ovat kavereita ja opiskelevat suomea samalla kurssilla..mina kun olin huono suomalaisaiti enka onnistunut pitamaan kielta hengissa vaikka yritinkin..Osasi tyttareni sanoa " onko sulla saksia" kun lahti miehineen Suomeen mutta nyt kummallakin sujuu jo puhe hienosti. Ja onnitteluni, ihanampaa miniaa kun Ester on vaikea kuvitella :c) Kaikkea hyvaa teille kaikille!

Leila
Liittynyt7.10.2015

Ihana sattuma Tuija, että Ester ja tyttäresi samalla kurssilla, maailma on pieni!😆
Ester on kyllä niin positiivinen ja suloinen.
Hienoa,:että sunkin tyttösi ja mies sopeutunut hyvin ja oppinut kielenkin nopeasti! Meidän äitien ei auta muu kun varailla halpalentoja Suomeen mahdollisimman usein..

Leila

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Marraskuu alkoi, mutta aurinko kutsui meitä ulos aamukävelylle.
Keski-Italiassa elämme aikaa, jolloin on vielä merkkejä kesästä kukkivine ruusuineen ja auringonkukkineen, mutta samaan aikaan puissa vaihtavat lehdet väriä vihreistä keltaisiksi ja punaisiksi. 
Viinirypäleviljelykset ovat  talvipuvuissa ilman lehtiä ja hedelmiä, uudet viinit ovat myynnissä kauppojen hyllyillä.
Sen sijaan granaattiomenapuut ja khakipuut ovat loistossaan, lahjoittaen runsaasti hedelmiään näinä aurinkoisina syyspäivinä.

Täälläkin on neljä vuodenaikaa, talvi tulee vielä Spoletoonkin, tämän leudon syksyn jälkeen.
Vielä jonkin aikaa, saamme edelleen useinkin nauttia parinkymmenen asteen lämpöisistä päivistä.
Ei meillä lumimyrskyjä ja paukkupakkasia ole talvellakaan, vain ruskaa ja aurinkoa kirpeässä ilmassa, kuten myös kurjia kosteita ja sumuisia päiviä.

Harpoimme kävelytiellä Maxim-koirani  vetäessä sinnikkäästi narusta, se olisi halunnut kirmailla pitkin peltoja ja moikata vastaantulevia tyttökoiria, mutta mami ei suostunut moiseen touhuun, sillä sunnuntai-aamuisin kävelytiellä on perheellisiä lenkkeilijöitä, kävelijöitä ja pyöräilijöitä.
Räpsin kännykälläni  kuvia  ympäristöstä, jotta saatte kuvaa siitä, minkälaisissa maisemissa elän ja vaikutan.
Vaikka en minä mitään vaikuta, sopi vain kivasti sanonta tähän.

Kotikaupunkini  on rauhallinen pikkukaupunki  vuorten, kukkuloiden ja laaksojen  keskellä.
Täällä seikkailee Don Matteo,  eli Isä Matteo, jos olette nähneet sarjaa TV:stä; se kuvataan  Spoletossa.
Jos haluatte niin voin käydä kertomassa terveisenne baskeripää papille.

Ei minulla muuta tällä kertaa, kuvat puhukoon puolestaan. 
Leppoista marraskuun ensimmäistä sunnuntaita,
toivottelee  Leila, Sörtsö ja Maxim.

Kommentit (4)

Maija
Liittynyt15.10.2015

Tosi kivoja nämä sinun postauksesi. Tämäkin tuntui ihan kuin olisi päässyt mukaan kanssanne kävelylle!

Leila
Liittynyt7.10.2015

Voi kiitos Maija! Lämmittää niin sydäntä saada positiivista palautetta ja rohkaisua. Samoin on sinun postauksesi mielenkiintoisia ja kivaa luettavaa, luen ne aina.

Leila

Gaeta per sempre

Tervehdys! Eikös don Matteo muuttanut jo ajat sitten takaisin Gubbioon?

Leila
Liittynyt7.10.2015

Kyllä hän täällä Spoletossa seikkailee. Aikaisemmin tuli Gubbiosta, mutta nyt jo muutaman vuoden filmattu Spoletossa.

Leila

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Leila Kiiskinen on paljasjalkainen tamperelainen, joka vietti lapsuutensa runoja ja tarinoita kirjoitellen ja makaroonivelliä syöden. Kohtalo vihjaili jo silloin tulevasta muutosta Italiaan. Blogissaan Leila kertoo "reaalifantasiahuumorilla" elämästään Isä Matteon pikkukaupungissa Spoletossa.

Kategoriat